Sieppaa henki

Lue vanhasta ihmisestä tarina, koskaan ei ole liian myöhäistä oppia uusia
asioita.

Sieppaa henki

Ensimmäisenä opiskelupäivänä opettajamme esitteli itsensä ja pyysi
tutustumaan johonkuhun uuteen ihmiseen, jota emme vielä tunteneet.
Nousin ylös katsomaan ympärilleni kun hellävarainen käsi kosketti
olkapäätäni. Käännyin ympäri ja havaitsin ryppyisen,pienen rouvan
säteilevän minulle hymyä, joka sai koko hänen olemuksensa
säteilemään.

Hän sanoi: "Heippa, komea veikko, nimeni on Rose. Olen 87-vuotias.
Voinko antaa sinulle halauksen?" Nauroin ja vastasin: "Tottakai
saat!" ja hän antoi minulle valtavan halauksen "Miksi olet tullut
kouluun noin nuorena ja viattoman ikäisenä?" kysyin.

Hän vastasi kujeillen: "Olen täällä kohdatakseni rikkaan aviomiehen
mennäkseni naimisiin ja saadakseni muutaman mukulan "Ei mutta, aivan
totta puhuen...?" kysyin. Olin utelias tietämään, mikä oli voinut
motivoida hänet ottamaan osaa tähän haasteeseen hänen iässään.

"Haaveilin aina mahdollisuudesta saada kouluopetusta, ja nyt olen
sitä saamassa", hän kertoi minulle.

Oppitunnin jälkeen kävelimme oppilaitten yhteisrakennukseen ja
nautimme yhdessä kaakaot. Meistä tuli hetkessä ystävät. Joka päivä
3kk: n ajan lähdimme tunnilta yhdessä keskustellaksemme taukoamatta.
Olin aina haltioissani kuunnellessani tätä "aikakonetta", kun hän
jakoi viisauttaan ja kokemustaan kanssani.

Yli vuoden kurssin kuluttua Rosesta oli tullut campuksen perikuva ja
hän sai helposti uusia ystäviä minne tahansa menikin. Hän nautti
hienoksi pukeutumisesta ja piti huomiosta jota sai osakseen toisilta
opiskelijoilta ja piti yllä huomionpitoa.

Lukukauden lopussa pyysimme Rosea pitämään puheen
jalkapallojuhlatilaisuudessamme. En ikinä unohda mitä hän meille
opetti! Hän esitteli itsensä ja astui lavalle. Kun hän oli
aloittamassa valmistamaansa puhetta, hän pudotti kolme viidesosaa
arkeistaan lattialle. Turhautuneena ja hieman hämmentyneenä hän
nojautui mikrofonii päin ja sanoi yksinkertaisesti:

"olen pahoillani, että olen niin kömpelö. Luovuin oluesta
paastokauden ajaksi ja tämä whisky tappaa minut! En koskaan saisi
puhearkkejani oikeaan järjestykseen takaisin, joten antakaa minun
vain kertoa teille mitä tiedän". Sillä aikaa kun me nauroimme, hän
selvitteli kurkkuaan ja aloitti: "Emme lopeta leikkimistä koska
olemme vanhoja. Me kasvamme vanhoiksi koska lopetamme leikkimisen.
On olemassa vain neljä salaisuutta pysyä nuorena, olla onnellinen ja
saavuttaa menestystä. On naurettava ja löydettävä huumorin aihe joka
päivä. On oltava unelma. Kun kadottaa unelmansa, kuolee. Meidän
ympärillämme kävelee niin paljon kuolleita ihmisiä, eivätkä he itse
edes tiedä sitä! On olemassa valtava ero tulla vanhaksi ja tulla
aikuiseksi. Jos olet 19-vuotias ja makaat vuoteessa yhden täyden
vuoden, etkä tee yhtäkään kehittävää asiaa, sinusta tulee 20-vuotias.
Jos olen 87-vuotias ja jään vuoteeseen vuodeksi enkä koskaan tee
mitäänminusta tulee 88-vuotias.

Kuka hyvänsä voi tulla vanhemmaksi, siihen ei tarvita mitään kykyä
tai lahjakkuutta. Ideana on kasvaa, kehittyä, löytää aina muutoksen}
>>>mahdollisuuksia, ei katua. Vanhemmat ihmiset eivät kadu mitä ovat
tehneet, vaan asioita,jotka ovat jättäneet tekemättä. Ne ihmiset,
jotka pelkäävät kuolemaa, ovat niitä, joilla on katumuksia.

Hän päätti puheensa laulamalla rohkeasti laulun "ruususta". (Rose)
Hän rohkaisi meistä jokaista opiskelemaan lyriikkaa ja antamaan sen
tulla ulos meidän jokapäiväisessä elämässämme. Sen vuoden lopussa
Rose pääsi loppuun kouluasteensa, jonka oli aloittanut nuo vuodet
taaksepäin.

Viikko valmistumisensa jälkeen Rose kuoli rauhallisesti sillä aikaa
kun nukkui. Yli 2000 koulun oppilasta otti osaa hänen hautajaisiinsa
osoittaen kunnioitustaan tälle suurenmoiselle naiselle, joka
opettiesimerkillään, ettei koskaan ole liian myöhäistä olla kaikkea
sitä,mitä mahdollisesti voi olla.

Kun olet lukenut tämän, ole kiltti ja lähetä nämä rauhalliset
neuvovat sanat ystävillesi ja perheellesi, he tulevat todella
nauttimaan niistä!

Nämä sanat on lähetetty kiertämään eteenpäin rakkaudella Rosen
muistolle:

Muista, kasvaa vanhemmaksi on pakollista - kasvaa aikuiseksi,
vaihtoehtoista. Teemme elämisestä siitä mitä saamme, mutta elämää
siitä mitä annamme.
191
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Juttu,että vaikka sen on lukenu miljoona kertaa niin koskaan siihen ei kyllästy.Kiitos viestin laittajalle muistutuksesta.=)
Ja kiitokset hyvän tarinan keksijälle!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

valkoinen-sulka kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu