Esimerkki ateistille oudoksuttavasta tavasta on rukoileminen.
Rukoukseen hiljentyminen tunnetaan monissa uskonnoissa.
Kyse on silloin sisäistä keskustelua, ulkoa opittua selitystä jumalalle.
Mahdollisesti rukous on suora kopio esimerkki rukouksesta joka on peräisin pyhistä kirjoituksista.
Rukouksessa herätellään henkiin usko henkimaailman tosellisuuteen sekä käydään keskustelua jumalan kanssa.
Uskovainen siis uskoo henkimaailman olevan tie keskusteluun jumalansa kanssa.
Itsensä kanssa keskusteluun suhtautuu Ateismi hieman ennakkoluuloisesti.
Ei mielessä ole mitään jonka kanssa mitään keskustelua tulisi käydä sillä
kaikki mielen sisältö on joko sinne keksittyä tai vaikutteita. Kuten unessa näkyviä mielikuvia.
Unen horteessa ihminen seuraa unen teemaa ja mielikuvitus on vilkasta, muttei siihen sisälly mitään yliluonnollista.
Tämä on ateistin ja uskovaisen ero. Oli uskonto sitten mikä tahansa.
Ateisti ei koe olevansa itse keksittyjen mielen sisäisten seuralaisten tarpeessa.
Uskovaiselle sitten enkelit ja itse luojan kanssa käydyt keskustelut, toiveet ja rukoukset alustavat
onnellisen päivän kulun , vapautumisen peloista, turvalliseen uneen.
Ateistille vastaavanlaiset asiat lienevät tiivistettynä lauseeseen :tunne itsesi.
Kun tuntee itsensä, ymmärtää myös itsensä sen toisen puolen. Vaikute ja uneksija puolen.
Sen puolen itsestä joka on piilossa. Ateisti ei keskustele tämän puolen kanssa. Monet tuskin kiinnittävät siihen edes huomionsa ennenkuin tapahtuu jotain provosoivaa. Sanat ja viestit provosoivat mieltä. Alitajuntaa toisin sanoen.
Uskovaiselle tunne itsesi on tunne jumalasi. Tosin Jumala on eri asia kuin jotain mikä olisi itse.
Hulluudessa tämä raja hämärtyy ja ihminen saattaa kokea olevansa kaikki voipa kuten jumalansa.
Uskovaiselle ero itsen ja jumalan välillä on tärkeä. Jos se olento jonka kanssa keskustellaan rukouksessa, ja jolta saadaan jonkinlaisia vastauksia?.. onkin oma itse niin tieto on lähes sama kuin nimittäisi Jumalaa jonka kanssa keskustelisi, olisi itse.
Jokin ominaisuus mielessä, jokin ominaisuus itsessä olisi tuolloin jumala ja se ei voi pitää paikkaansa.
Mielessähän sijaitsee minuus, oma itse, mutta uskovaisen mukaan siellä elää paljon muutakin.
Haluava puoli, himot ja aistillisuus on jotakin jota nimitetään saatanaksi. Se on mielen orjuuttaja. Minuuden sieppaaja.
Jokin joka voi varastaa sielun. Myydä sielunsa paholaiselle on esimerkkinä tästä.
Jumala on luova voima. Mielessä on siis kaikki nämä realismin, makro ja mikro todellisuudet aina Jumalaa ja Saatanaa, hyvää ja pahaa.
Uskovainen puhuu vain eri asiasta. Ateisti puhuu itsestään. Ei siksi että palvoisi itseään vaan siksi ettei usko kuvitelmiin.
Kuvitelmiahan jumala loppujen opuksi on. Samoin saatana. Niiden symboolinen merkitys on niiden edustamissa voimissa.
Jumala edustaa luomistyötä, luovuutta, ja vapautta. Saatana edustaa riippuvuutta, aistillisuutta, seksuaaliviettiä, eräänlaista hulluutta.
Kaaoksen ja järjestyksen voimia siis. Ateistille nämä ovat siinä suhteessa eri asioita , koska itseään tutkitaan minästä käsin.
Uskovainen tutkii Jumalaa. Uskovainen keskustelee luojansa kanssa. Sen kanssa mistä on peräisin.
Ateistille nämä ovat itsensä palvomista, itseensä käpertymistä, itserakkautta, ja epäsuoraa itsensä ylistämistä.
Uskovaiselle Ateistin harjoittama käsitteistäminen on uskosta luopumista, pyhästä luopumista ja uskovaiselle pahin mitä voi tapahtua on havahtua todellisuuteen ja tajuta että niinhän minä teenkin, keskustelen itseni kanssa. Mutta Jumala on eri.
Jumala on erillinen asia. Jumala on pyhä, hyvä asia. Saatana on huono, paha saatainen asia.
Minän keskeisyydestä katsoen , saatana tarjoaa vakeutta ja luoja tarjoaa vapautta.
Ateistille saatana ja luoja, jumala, jumalat ovat vain esimerkkinä ihmisen mielikuvituksen runsaudesta, sekä tarpeesta nähdä merkityksiä siellä missä niitä ei ole. Ateistin mielestä uskovaisella on ylisuuri tarve täyttää maailma merkityksillään, nähdä saatanaa ja jumalaa joka puolella. Toisin sanoen hihhuli on ateistille uneksija. Satujen kertoja jolla viiraa päästä.
Rukoukseen hiljentyminen tunnetaan monissa uskonnoissa.
Kyse on silloin sisäistä keskustelua, ulkoa opittua selitystä jumalalle.
Mahdollisesti rukous on suora kopio esimerkki rukouksesta joka on peräisin pyhistä kirjoituksista.
Rukouksessa herätellään henkiin usko henkimaailman tosellisuuteen sekä käydään keskustelua jumalan kanssa.
Uskovainen siis uskoo henkimaailman olevan tie keskusteluun jumalansa kanssa.
Itsensä kanssa keskusteluun suhtautuu Ateismi hieman ennakkoluuloisesti.
Ei mielessä ole mitään jonka kanssa mitään keskustelua tulisi käydä sillä
kaikki mielen sisältö on joko sinne keksittyä tai vaikutteita. Kuten unessa näkyviä mielikuvia.
Unen horteessa ihminen seuraa unen teemaa ja mielikuvitus on vilkasta, muttei siihen sisälly mitään yliluonnollista.
Tämä on ateistin ja uskovaisen ero. Oli uskonto sitten mikä tahansa.
Ateisti ei koe olevansa itse keksittyjen mielen sisäisten seuralaisten tarpeessa.
Uskovaiselle sitten enkelit ja itse luojan kanssa käydyt keskustelut, toiveet ja rukoukset alustavat
onnellisen päivän kulun , vapautumisen peloista, turvalliseen uneen.
Ateistille vastaavanlaiset asiat lienevät tiivistettynä lauseeseen :tunne itsesi.
Kun tuntee itsensä, ymmärtää myös itsensä sen toisen puolen. Vaikute ja uneksija puolen.
Sen puolen itsestä joka on piilossa. Ateisti ei keskustele tämän puolen kanssa. Monet tuskin kiinnittävät siihen edes huomionsa ennenkuin tapahtuu jotain provosoivaa. Sanat ja viestit provosoivat mieltä. Alitajuntaa toisin sanoen.
Uskovaiselle tunne itsesi on tunne jumalasi. Tosin Jumala on eri asia kuin jotain mikä olisi itse.
Hulluudessa tämä raja hämärtyy ja ihminen saattaa kokea olevansa kaikki voipa kuten jumalansa.
Uskovaiselle ero itsen ja jumalan välillä on tärkeä. Jos se olento jonka kanssa keskustellaan rukouksessa, ja jolta saadaan jonkinlaisia vastauksia?.. onkin oma itse niin tieto on lähes sama kuin nimittäisi Jumalaa jonka kanssa keskustelisi, olisi itse.
Jokin ominaisuus mielessä, jokin ominaisuus itsessä olisi tuolloin jumala ja se ei voi pitää paikkaansa.
Mielessähän sijaitsee minuus, oma itse, mutta uskovaisen mukaan siellä elää paljon muutakin.
Haluava puoli, himot ja aistillisuus on jotakin jota nimitetään saatanaksi. Se on mielen orjuuttaja. Minuuden sieppaaja.
Jokin joka voi varastaa sielun. Myydä sielunsa paholaiselle on esimerkkinä tästä.
Jumala on luova voima. Mielessä on siis kaikki nämä realismin, makro ja mikro todellisuudet aina Jumalaa ja Saatanaa, hyvää ja pahaa.
Uskovainen puhuu vain eri asiasta. Ateisti puhuu itsestään. Ei siksi että palvoisi itseään vaan siksi ettei usko kuvitelmiin.
Kuvitelmiahan jumala loppujen opuksi on. Samoin saatana. Niiden symboolinen merkitys on niiden edustamissa voimissa.
Jumala edustaa luomistyötä, luovuutta, ja vapautta. Saatana edustaa riippuvuutta, aistillisuutta, seksuaaliviettiä, eräänlaista hulluutta.
Kaaoksen ja järjestyksen voimia siis. Ateistille nämä ovat siinä suhteessa eri asioita , koska itseään tutkitaan minästä käsin.
Uskovainen tutkii Jumalaa. Uskovainen keskustelee luojansa kanssa. Sen kanssa mistä on peräisin.
Ateistille nämä ovat itsensä palvomista, itseensä käpertymistä, itserakkautta, ja epäsuoraa itsensä ylistämistä.
Uskovaiselle Ateistin harjoittama käsitteistäminen on uskosta luopumista, pyhästä luopumista ja uskovaiselle pahin mitä voi tapahtua on havahtua todellisuuteen ja tajuta että niinhän minä teenkin, keskustelen itseni kanssa. Mutta Jumala on eri.
Jumala on erillinen asia. Jumala on pyhä, hyvä asia. Saatana on huono, paha saatainen asia.
Minän keskeisyydestä katsoen , saatana tarjoaa vakeutta ja luoja tarjoaa vapautta.
Ateistille saatana ja luoja, jumala, jumalat ovat vain esimerkkinä ihmisen mielikuvituksen runsaudesta, sekä tarpeesta nähdä merkityksiä siellä missä niitä ei ole. Ateistin mielestä uskovaisella on ylisuuri tarve täyttää maailma merkityksillään, nähdä saatanaa ja jumalaa joka puolella. Toisin sanoen hihhuli on ateistille uneksija. Satujen kertoja jolla viiraa päästä.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ateistin ja hihhulin ero on siinä että ateisti harvemmin elää vain survoakseen omaa uskomustaan (tei sen puutetta) muiden kurkuista alas.
"Uskovaiselle Ateistin harjoittama käsitteistäminen on uskosta luopumista, pyhästä luopumista ja uskovaiselle pahin mitä voi tapahtua on havahtua todellisuuteen ja tajuta että niinhän minä teenkin, keskustelen itseni kanssa. "
Uskovaiselle Jumalan tappaminen on oman isän murhaamista rankempi juttu.