- Yöjuttu

Empiirinen ja kaikenlainen muukin tutkimustyö perinnöllisyystieteen alalla sekä tutkimukset fysiologian ja morfologian saralla tuovat silmieni eteen elämän valtavan ja usein käsittämättömän monimutkaisuuden.
Tutkimukset ovat vahvistaneet Raamatun opetusta, että elämällä täytyy olla älyllinen alkuperä aivan sen perustasolta lähtien.

Tiedeyhteisö on täysin selvillä elollisten käsittämättömästä monimuotoisuudesta. Tätä kaikkea selitetään kuitenkin vain sattumalla, eli evoluution, todistamattoman teorian näkökulmasta.

Kun tutkii luontoa ja miettii sitä, miten maailmankaikkeutta hallitsevat luonnonlait ovat säädettyjä juuri sellaisiksi, että ne mahdollistavat elämän maan päällä, niin tulee väkisinkin siihen johtopäätökseen, että on olemassa meitä paljon, aivan käsittämättömän suuri voima eli Luoja.

Alkuräjähdysteoria(mikä räjähti ja kenen luoma aine räjähti?)on nurinkurinen jo lähtökohdastaan.
Räjähdys tuo aina kaaosta, ja kaaoksesta ei koskaan voi syntyä hienon hienoa ja käsittämättömän tarkkaa universaalista järjestystä, vaan asiahan on juuri päinvastainen, eli järjestyksestä toki voi tulla kaaos - ja sitä kohti tämä maailma on menossa ajatuksineen ja tekoineen.
251297
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Ihmisellä ei ole jalat vain siksi että hän voisi kävellä, vaan ihminen tahtoi päästä eteenpäin ja siksi hänelle kehittyi raajat.

Kaikki on kiinni ajatuksesta, joka sitten muotoutuu toteutukseksi. Mitä haluat, sitä saat.

Ajatus-Aikomus-Toteutus

Äänestä

Tämä maailma ja maailmankaikkeus on niin käsittämättömän kaunis, ihmeellinen ja monimuotoinen ja hämmästyttävällä tavalla ohjautuva, että sen takana täytyy olla tätä olemassaoloa ohjaava suurempi voima.

Jumala on olemassaolo ja Jumala on olemassaolossa, Jumala on elävä ja Jumala on elämä. Moosekselle Jumala ilmoitti itsensä sanoilla: Minä olen.

Paholaisen pyrkimys on tuhota Jumalan luomistyö. Siksi paholaisen tunnistaa, siitä, että se johtaa maailmaa kohti kaaosta ja pyrkii sulauttamaan yhdeksi Jumalan luomat erot, jotka Jumala loi selkeyttämään tätä maailmaa ja pitämään tätä maailmaa koossa ja ylläpitämään tässä maailmassa järjestystä ja tasapainoa. Jumala on järjestyksen Jumala ja selkeyden Jumala ja tämän järjestyksen paholainen pyrkii tuhoamaan.

Paholainen naamioituu tässä maailman ajassa suvaitsevaisuuden kaapuun, niin että lopulta suvaitseminen onkin itse asiassa pahuuden suvaitsemista, moraalittomuutta ja välinpitämättömyyttä.

Äänestä
  • että olet noin vitun hullu,hullu

    Äänestä

Mitä enemmän maailmakaikkeutta tutkitaan, sitä varmemmaksi osoittautuu, ettei ole mitään taivasta ja siellä jotain ihmisen mielikuvituksen tuotetta eli Jumalaa ja hänellä vielä poikaa.

Maailmankaikkeus on niin valtava ja etäisyyden niin valtavia, ettei ihmiskunta ei saa koskaan selville sen lopullista suuruutta, sillä maailmakaikkeus laajenee jatkuvasti. Punasiirtymän avulla laajeneminen on jo tieteellisesti todistettu. Uutta ainetta sytyy jatkuvasti. Raamatun mukaan Jumala on jo luonut maailmakikkeuden valmiiksi, mutta sitä se ei todellakaan ole, sillä yhä uusia tähtiä syntyy ja vanhat kutistuvat.

Raaamattu ei siis voi pitää paikaansa. Siihen aikaan kun raamatunkertomuksia kirjoitettiin, ei ollut sitä tietä, mitä meillä nyt on, joten maailmankaikkeus saatiin valmiiksi liian nopeasti.

Jos raamattu kirjoitettasiin tällä tietämyksellä, niin se olisi täysin erilainen, eikä mikään satukija Aatamineen ja Eevoineen.

Jos Jumala on kerran kaikken mielestäsi luonut, niin miten se tapahtunut? Jos Jumala on uskovien maailmakaikkeuden ylin, niin kuka sitten loi, taikka sai aikaan Jumalan? Syntyikö Jumalakin tyhjästä.

Veikkaan, etteivät ihmisaivot pysty ikinä ratkaisemaan tätä ongelmaa.

Äänestä
  • vaihda kaveriporukkaasi jos mahdollista ja avaa simäsi sepposen selällen, niin voit ehkä nähdä muutakin.
    helppoa se ei ole, siilä aivosi ovat lukkiintuneet tiettyyn tilaan.
    maailma on paljon muutakin kun näemme ja ymmärrämme.
    tiivistettynä yritin laittaa tämän..

    Äänestä

  • no niin! Siellähän se vasemmistohihhuli taas jupisee.
    Sinä väität omaavasi 138 ÄÖ:n?
    Jep jep, se on kuule läskipää sinun lepopulssisi.

    "Punasiirtymän avulla laajeneminen on jo tieteellisesti todistettu. Uutta ainetta sytyy jatkuvasti."

    Tässä asiassa olet aivan oikeassa. Sinä olet siitä elävä todiste. Sinä olet todellinen "PUNASIIRTYMÄ" eli sait kommunistisen sairauden jo syntymässä.
    Ja todentotta, kaltaistasi mätää "uutta ainesta" valitettavasti syntyy jatkuvasti, mutta onneksi te olette niin onnettomia äpäriä ettei teistä ole kuin pieneksi kiusaksi, ei edes oikein vaivaksi asti.

    Äänestä

  • hassu kirjoitti:

    vaihda kaveriporukkaasi jos mahdollista ja avaa simäsi sepposen selällen, niin voit ehkä nähdä muutakin.
    helppoa se ei ole, siilä aivosi ovat lukkiintuneet tiettyyn tilaan.
    maailma on paljon muutakin kun näemme ja ymmärrämme.
    tiivistettynä yritin laittaa tämän..

    Väärin! Mitään ei ratkaistu paitsi se, että sinä ole hieman yksikertainen.

    Lukion kaikille oppilaille tarkoitettu fysiikan oppikirja VUOROVAIKUTUS/WSOY-1996 opettaa oppilaille yllä olevaa kuvaa käyttäen maailmankaikkeuden synnystä tieteellisenä totuutena:

    "Maailmankaikkeus syntyi alkuräjähdyksessä... aivan aluksi ei ollut olemassa yhtään mitään... Ei ollut ainetta, ei myöskään aikaa eikä paikkaa, eikä liioin nykyisin vallitsevia luonnonlakeja. Maailmankaikkeutemme sai alkunsa noin 15 miljardia vuotta sitten. Syytä tähän ainutlaatuiseen luomistapahtumaan ei tiedetä, mutta sitä on alettu kutsua alkuräjähdykseksi, Big Bangiksi... Aluksi muodostui pienen pieni, kooltaan atomiakin pienempi alkio avaruutta ja säteilyä... Kuumuus olisi saanut alkion leviämään räjähdysmäisesti ympäristöönsä, mutta ympäristöä ei ollut vielä olemassa. Tilaa, avaruutta, oli vain alkion sisällä.

    Kun maailmankaikkeuden alkio vähitellen laajeni ja jäähtyi, siihen kuroutui ainetta. Eräässä vaiheessa vallitsi sekunnin murto-osan ajan outo tila, jossa painovoima esiintyi mahtavana poistovoimana. Tämä tilanne käynnisti infernaalisen räjähdyksen, varsinaisen alkuräjähdyksen.

    Maailmankaikkeus laajeni hetkessä atomin kokoluokasta suurin piirtein maapallon kokoiseksi...jne. tämän jälkeen materia ja antimateria tuhosivat toisensa mutta sattumalta materiaa jäi vähän jäljelle, josta nykyinen maailmankaikkeus koostuu. Miten lukijan tulee suhtautua tällaiseen oppikirjassa annettuun tietoon - uskoa se vai epäillä?

    Ironmikes on oikeassa, sillä Jumalaa ei missään tieteelisissi piireissä huomioida. Jumala on lähinnä lapsille ja lapsenmielisille kehitetty tehokas keino pelotteluun. Ellet teen niin, taikka näin, palat helvetin tulessa jossa kidut ikuisesti. Jos taas tottelet vallanpitäjiä, pääset heidän keksimäänsä taivaaseen.

    Itkumikko itse kertoi ettei sillä ole kavereita.
    Tai se oikeastaan sanoi ettei hän tunne "yhtään kunnollista kaveria".

    Voi mikko parkaa. Mistäköhän johtuu ettei sinulla ole kavereita, ystävistä puhumattakaan.

    Olisiko jatkuvalla valehtelullasi jotain tekemistä asian kanssa?
    Persaukisuus, työttömyys, katkeruus ja ylipaino eivät myöskään auta asiaa.

    Äänestä

  • Jos tarkkaan luet Raamattua, niin siellä sanotaan että Jumala luo jatkuvasti, eli ilmaisu on preesensissä.
    Mitä luo - sitä ei tarkalleen mainita.

    Raamatun paikkaansapitävyydestä on kai turha väitellä koska se on 'uskon asia', ja usko on varmuutta siitä totuudesta jonka itse Jumala on sanassaan meille ilmoittanut.
    Onko epäusko sitten 'varmuutta' ? Kuten Raamattu sanoo: "vain hullu sanoo ettei Jumalaa ole", joten ainekset keskustelun jatkamiseen ovat tosiaankin aika heikot.
    - Kuitenkin olet siinä asiassa oikeassa, ettemme pysty tällä älylisellä kapasiteetilla käsittämään Jumalan suuruutta - "ihminen viisaimmillaankin on yhtä kaukana kuin taivas on maasta" todetaan Raamatussa.
    Ja muista aina kun luet Raamattua, että sen on kirjoitettu osin vertauksin, jotta sen ydinsanoma säilyisi muuttumattomana läpi vuosituhanten - aina aikojen loppuun.
    Nykyään tiedeyhteisössä on suuntaus juuri tähän, että kaiken takana täytyy olla jokin Älyllinen Suunnitelma.

    Hyviä ja antoisia lukuhetkiä Raamatun parissa!

    Äänestä

  • old_profile_33141 kirjoitti:

    Väärin! Mitään ei ratkaistu paitsi se, että sinä ole hieman yksikertainen.

    Lukion kaikille oppilaille tarkoitettu fysiikan oppikirja VUOROVAIKUTUS/WSOY-1996 opettaa oppilaille yllä olevaa kuvaa käyttäen maailmankaikkeuden synnystä tieteellisenä totuutena:

    "Maailmankaikkeus syntyi alkuräjähdyksessä... aivan aluksi ei ollut olemassa yhtään mitään... Ei ollut ainetta, ei myöskään aikaa eikä paikkaa, eikä liioin nykyisin vallitsevia luonnonlakeja. Maailmankaikkeutemme sai alkunsa noin 15 miljardia vuotta sitten. Syytä tähän ainutlaatuiseen luomistapahtumaan ei tiedetä, mutta sitä on alettu kutsua alkuräjähdykseksi, Big Bangiksi... Aluksi muodostui pienen pieni, kooltaan atomiakin pienempi alkio avaruutta ja säteilyä... Kuumuus olisi saanut alkion leviämään räjähdysmäisesti ympäristöönsä, mutta ympäristöä ei ollut vielä olemassa. Tilaa, avaruutta, oli vain alkion sisällä.

    Kun maailmankaikkeuden alkio vähitellen laajeni ja jäähtyi, siihen kuroutui ainetta. Eräässä vaiheessa vallitsi sekunnin murto-osan ajan outo tila, jossa painovoima esiintyi mahtavana poistovoimana. Tämä tilanne käynnisti infernaalisen räjähdyksen, varsinaisen alkuräjähdyksen.

    Maailmankaikkeus laajeni hetkessä atomin kokoluokasta suurin piirtein maapallon kokoiseksi...jne. tämän jälkeen materia ja antimateria tuhosivat toisensa mutta sattumalta materiaa jäi vähän jäljelle, josta nykyinen maailmankaikkeus koostuu. Miten lukijan tulee suhtautua tällaiseen oppikirjassa annettuun tietoon - uskoa se vai epäillä?

    Ironmikes on oikeassa, sillä Jumalaa ei missään tieteelisissi piireissä huomioida. Jumala on lähinnä lapsille ja lapsenmielisille kehitetty tehokas keino pelotteluun. Ellet teen niin, taikka näin, palat helvetin tulessa jossa kidut ikuisesti. Jos taas tottelet vallanpitäjiä, pääset heidän keksimäänsä taivaaseen.

    Ironmikes, olen pettynyt sinuun!
    Suurena antisemitistinä en olisi uskonut sinun ottavan apunikiksi JUUTALAISTA nimeä.

    Vai iskikö taas sinun pahanlaatuinen lukihäiriösi yhdistettynä tietämättömyyteesi eli yritit nimetä apurisi Wiseman:ksi, mutta ote lipesi tai englannin kieli teki taas temput?

    HAHAHAHAH!

    Äänestä

  • old_profile_33141 kirjoitti:

    Väärin! Mitään ei ratkaistu paitsi se, että sinä ole hieman yksikertainen.

    Lukion kaikille oppilaille tarkoitettu fysiikan oppikirja VUOROVAIKUTUS/WSOY-1996 opettaa oppilaille yllä olevaa kuvaa käyttäen maailmankaikkeuden synnystä tieteellisenä totuutena:

    "Maailmankaikkeus syntyi alkuräjähdyksessä... aivan aluksi ei ollut olemassa yhtään mitään... Ei ollut ainetta, ei myöskään aikaa eikä paikkaa, eikä liioin nykyisin vallitsevia luonnonlakeja. Maailmankaikkeutemme sai alkunsa noin 15 miljardia vuotta sitten. Syytä tähän ainutlaatuiseen luomistapahtumaan ei tiedetä, mutta sitä on alettu kutsua alkuräjähdykseksi, Big Bangiksi... Aluksi muodostui pienen pieni, kooltaan atomiakin pienempi alkio avaruutta ja säteilyä... Kuumuus olisi saanut alkion leviämään räjähdysmäisesti ympäristöönsä, mutta ympäristöä ei ollut vielä olemassa. Tilaa, avaruutta, oli vain alkion sisällä.

    Kun maailmankaikkeuden alkio vähitellen laajeni ja jäähtyi, siihen kuroutui ainetta. Eräässä vaiheessa vallitsi sekunnin murto-osan ajan outo tila, jossa painovoima esiintyi mahtavana poistovoimana. Tämä tilanne käynnisti infernaalisen räjähdyksen, varsinaisen alkuräjähdyksen.

    Maailmankaikkeus laajeni hetkessä atomin kokoluokasta suurin piirtein maapallon kokoiseksi...jne. tämän jälkeen materia ja antimateria tuhosivat toisensa mutta sattumalta materiaa jäi vähän jäljelle, josta nykyinen maailmankaikkeus koostuu. Miten lukijan tulee suhtautua tällaiseen oppikirjassa annettuun tietoon - uskoa se vai epäillä?

    Ironmikes on oikeassa, sillä Jumalaa ei missään tieteelisissi piireissä huomioida. Jumala on lähinnä lapsille ja lapsenmielisille kehitetty tehokas keino pelotteluun. Ellet teen niin, taikka näin, palat helvetin tulessa jossa kidut ikuisesti. Jos taas tottelet vallanpitäjiä, pääset heidän keksimäänsä taivaaseen.

    ja se mikä on olevinaan faktaa, tänä päivänä, voi huomenna olla jo menneisyyttä.
    tieteen tarinoihin ei voi perustaa, muuta kuin senhetkisen uskonsa, jos sitä on.

    Äänestä

  • Lahtari Ari kirjoitti:

    Jos tarkkaan luet Raamattua, niin siellä sanotaan että Jumala luo jatkuvasti, eli ilmaisu on preesensissä.
    Mitä luo - sitä ei tarkalleen mainita.

    Raamatun paikkaansapitävyydestä on kai turha väitellä koska se on 'uskon asia', ja usko on varmuutta siitä totuudesta jonka itse Jumala on sanassaan meille ilmoittanut.
    Onko epäusko sitten 'varmuutta' ? Kuten Raamattu sanoo: "vain hullu sanoo ettei Jumalaa ole", joten ainekset keskustelun jatkamiseen ovat tosiaankin aika heikot.
    - Kuitenkin olet siinä asiassa oikeassa, ettemme pysty tällä älylisellä kapasiteetilla käsittämään Jumalan suuruutta - "ihminen viisaimmillaankin on yhtä kaukana kuin taivas on maasta" todetaan Raamatussa.
    Ja muista aina kun luet Raamattua, että sen on kirjoitettu osin vertauksin, jotta sen ydinsanoma säilyisi muuttumattomana läpi vuosituhanten - aina aikojen loppuun.
    Nykyään tiedeyhteisössä on suuntaus juuri tähän, että kaiken takana täytyy olla jokin Älyllinen Suunnitelma.

    Hyviä ja antoisia lukuhetkiä Raamatun parissa!

    Älä vetoa Raamattuun, sillä sen ovat ihmiset kirjoittaneet. Jumalan sana on siis tietämättömien ihmisten sanaa ja siis epäluotettavaa, koska sitä ei pystytä ikinä todeksi todistamaan. Raamattun sana murenee pala palalta, kun sitä krittisesti ja puoluueetomasti tutkii. Juuri siksi uskovat eivät yleensä uskalla TV:ssä taikka muulla väitellä tiedemiehiä vastaan, sillä he häpäsisivät itsensä.
    Todistettu tieto vastaan pelkät uskomukset!! Jo maalaisjärkin sanoo kumpi lopulta voittaa.

    raamattu on vain kirja, eikä meillä ole mitään pitäviä tai edes heikkoja todisteita siitä että se olisi jumalan innoittamana syntynyt. Jos siis raamatussa sanotaan että vain hullut eivät usko jumalaan, ei pidä uskoa sitä noin vain pureskelematta. Jumala saattaa hyvinkin olla, mikä ja millainen sitten liekin, mutta raamattu on ihmisten kirjoittama kirja, joka omalla värittyneellä tavallaan yrittää tulkita jumalaa ja sen tahtoa.

    Minä itse uskon jumalaan, mutta se ei perustu raamattuun, vaan ajatukseen siitä että olemme kaikki osa jumalaa, maailmankaikkeus ja me ja kaikki, ja kaikki mitä on ilmentää jumalaa.

    Siis KAIKKI MITÄ ON OLEMASSA ILMENTÄÄ JUMALAA...vai pitäisikö sanoa niin että JUMALA ON KAIKKI MITÄ ME ILMENNÄMME JA TEEMME.

    Äänestä

  • old_profile_33141 kirjoitti:

    Väärin! Mitään ei ratkaistu paitsi se, että sinä ole hieman yksikertainen.

    Lukion kaikille oppilaille tarkoitettu fysiikan oppikirja VUOROVAIKUTUS/WSOY-1996 opettaa oppilaille yllä olevaa kuvaa käyttäen maailmankaikkeuden synnystä tieteellisenä totuutena:

    "Maailmankaikkeus syntyi alkuräjähdyksessä... aivan aluksi ei ollut olemassa yhtään mitään... Ei ollut ainetta, ei myöskään aikaa eikä paikkaa, eikä liioin nykyisin vallitsevia luonnonlakeja. Maailmankaikkeutemme sai alkunsa noin 15 miljardia vuotta sitten. Syytä tähän ainutlaatuiseen luomistapahtumaan ei tiedetä, mutta sitä on alettu kutsua alkuräjähdykseksi, Big Bangiksi... Aluksi muodostui pienen pieni, kooltaan atomiakin pienempi alkio avaruutta ja säteilyä... Kuumuus olisi saanut alkion leviämään räjähdysmäisesti ympäristöönsä, mutta ympäristöä ei ollut vielä olemassa. Tilaa, avaruutta, oli vain alkion sisällä.

    Kun maailmankaikkeuden alkio vähitellen laajeni ja jäähtyi, siihen kuroutui ainetta. Eräässä vaiheessa vallitsi sekunnin murto-osan ajan outo tila, jossa painovoima esiintyi mahtavana poistovoimana. Tämä tilanne käynnisti infernaalisen räjähdyksen, varsinaisen alkuräjähdyksen.

    Maailmankaikkeus laajeni hetkessä atomin kokoluokasta suurin piirtein maapallon kokoiseksi...jne. tämän jälkeen materia ja antimateria tuhosivat toisensa mutta sattumalta materiaa jäi vähän jäljelle, josta nykyinen maailmankaikkeus koostuu. Miten lukijan tulee suhtautua tällaiseen oppikirjassa annettuun tietoon - uskoa se vai epäillä?

    Ironmikes on oikeassa, sillä Jumalaa ei missään tieteelisissi piireissä huomioida. Jumala on lähinnä lapsille ja lapsenmielisille kehitetty tehokas keino pelotteluun. Ellet teen niin, taikka näin, palat helvetin tulessa jossa kidut ikuisesti. Jos taas tottelet vallanpitäjiä, pääset heidän keksimäänsä taivaaseen.

    Tiede pitäytyy aina eksakteihin todennettuihin totuuksiin, mutta alkuräjähdyksen suhteen se on jumiutunut täysin käsittämättömiin olettamuksiin.

    Milloin jokin muu asia saisi sellaisen arvon, kuin evoluutioTEORIA, todistamaton hypoteesi jota opetetaan totuutena aina yliopistoissa ym. piireissä.

    Ts. Evoluutiouskovat ne vasta lapsellisia ja kyvyttömiä ovat näkemään mitään muuta kuin vallitsevan pysähtyneen valheen!
    Kehitys ja eteenpäinmeno perustuu aina kyseenalaistaa vallitsevat "totuudet". Kuten itse Einstein sanoi; " Ihmettele ihminen, kyseenalaista kaikki vallitseva harha, mutta usko että tämän kaiken takana on Jokin mitä emme kai koskaan ymmärrä".

    Äänestä

  • ironmikes kirjoitti:

    Älä vetoa Raamattuun, sillä sen ovat ihmiset kirjoittaneet. Jumalan sana on siis tietämättömien ihmisten sanaa ja siis epäluotettavaa, koska sitä ei pystytä ikinä todeksi todistamaan. Raamattun sana murenee pala palalta, kun sitä krittisesti ja puoluueetomasti tutkii. Juuri siksi uskovat eivät yleensä uskalla TV:ssä taikka muulla väitellä tiedemiehiä vastaan, sillä he häpäsisivät itsensä.
    Todistettu tieto vastaan pelkät uskomukset!! Jo maalaisjärkin sanoo kumpi lopulta voittaa.

    On se ihme sattuma, että Huvittunut:) aloittaa ja Waisman peesaa. Tämä siis Hämeenlinna-palstalla.

    Ja kun me kaikki tiedämme, että sinä luiskaotsa käytät Huvittunut:) nikkiä JA Waisman nikkiä niin eikö ala yhtään hävettämään?

    Vittu kuinka tyhmä sinä oikeasti olet?

    Anteeksi kun muuten kirjoitan sinun apunikilläsi tässä, mutta sinullahan näitä riittää joten ei kait haittaa?

    Kirjoita muuten taas sillä mielikuvitusmuijasi nikillä, hän on hauska hahmo. (koska tyhmänä pojuna et edes osaa roolittaa häntä).

    Hyvät yöt Mikkopoika, itke taas itsesi uneen.

    Äänestä

  • että... kirjoitti:

    raamattu on vain kirja, eikä meillä ole mitään pitäviä tai edes heikkoja todisteita siitä että se olisi jumalan innoittamana syntynyt. Jos siis raamatussa sanotaan että vain hullut eivät usko jumalaan, ei pidä uskoa sitä noin vain pureskelematta. Jumala saattaa hyvinkin olla, mikä ja millainen sitten liekin, mutta raamattu on ihmisten kirjoittama kirja, joka omalla värittyneellä tavallaan yrittää tulkita jumalaa ja sen tahtoa.

    Minä itse uskon jumalaan, mutta se ei perustu raamattuun, vaan ajatukseen siitä että olemme kaikki osa jumalaa, maailmankaikkeus ja me ja kaikki, ja kaikki mitä on ilmentää jumalaa.

    Siis KAIKKI MITÄ ON OLEMASSA ILMENTÄÄ JUMALAA...vai pitäisikö sanoa niin että JUMALA ON KAIKKI MITÄ ME ILMENNÄMME JA TEEMME.

    joka ilmenee eri tasoilla olevissa olomuodoissa.

    Energia on kaiken lähde ja siis se mitä kutsumme jumalaksi?

    Kenties.

    Äänestä

  • ironmikes kirjoitti:

    Älä vetoa Raamattuun, sillä sen ovat ihmiset kirjoittaneet. Jumalan sana on siis tietämättömien ihmisten sanaa ja siis epäluotettavaa, koska sitä ei pystytä ikinä todeksi todistamaan. Raamattun sana murenee pala palalta, kun sitä krittisesti ja puoluueetomasti tutkii. Juuri siksi uskovat eivät yleensä uskalla TV:ssä taikka muulla väitellä tiedemiehiä vastaan, sillä he häpäsisivät itsensä.
    Todistettu tieto vastaan pelkät uskomukset!! Jo maalaisjärkin sanoo kumpi lopulta voittaa.

    Vetoat nyt omassa uskossasi, eli harhassasi maalaisjärkeen. Eikö sitten tunnukin oudolta, että tämä 'maalaisjärki' jokapuolella maailmaa lähes 100 %:sti uskoo nk. korkeampaan voimaan eli Jumalaan.
    Toki ihminen on Raamatun kirjoittanut, sitä kukaan ei kielläkään, mutta sen kirjoittivat henkilöt jotka olivat "Jumalan henkeyttämiä".

    Ajattele nyt sillä maalaisjärjellä, kuinka yli 3000 v sitten joku tai hyvin monetkin täysin vailla opetusta olevat ihmiset olisivat kyenneet kirjoittamaan kirjan jonka vaikutus on säilynyt läpi aikojen ja on vieläkin sivistyksemme ja elämämme perusta!
    Ja Raamattua kirjoittivat ihmiset eri aikoina, ja eri paikoissa - yhtenevästi!

    Vrt. Raamtun kirjoitus on, kuin johtaja sanelisi jotain luottamuksellista sihteerilleen, joka tämän kirjaisi sitten luettavaan muotoon.

    JK. Onko joku minun huomaamattani todistanut teroria evoluution todeksi? Kerro nyt ihmeessä, jos näin on päässyt käymään 2-3 päivän sisällä :)

    Äänestä

  • energiaa kirjoitti:

    joka ilmenee eri tasoilla olevissa olomuodoissa.

    Energia on kaiken lähde ja siis se mitä kutsumme jumalaksi?

    Kenties.

    tuliko se tyhjästä, vai olisiko siinäkin jotain muuta taustalla.
    energiahan saadaan aikaan aina jotenkin, mutta esimerkiksi valoolla ei ole mitattavaa energiaa, eli massaa.
    entä mielen aikaansaamat tapahtumat??
    psykosomatia.
    telekinetiikka, yms...

    Kysymysten ketju on lähes loputon. Vastauksia niihin vain harvoin on, tai yksinkertaisesti ei ole, -ainakaan todistettuja ja eksakteja.

    Mielenkiintoinen huomio toi viimeinen. Ajatuksen / mielen aikaansaamat/aikaansaavat tapahtumat.
    Olen kyllä lukenut parapsygolokiaa ym. rajatietoa, joten käsitän hyvinkin tuonkin aspektin.
    Todellakin hyvä havainto, mutta veisi liikaa aikaa tässäyhteydessä käsitellä sekin puoli.

    Äänestä

Jumala on aika helvetin häsläri, jos katsoo tätä maailmaa.

Tai muutenhan tämä toimii, paitsi ihmisten kannalta.

Kenties olemmekin Paholaisen, emme Jumalan luomus?

Mutta eikös Jumalalla ole täysi valta myös Paholaiseen?

Vai onko Jumalan valta sittenkin rajallinen.

Äänestä

se lääkitys, nyt et osunut edes oikealle palstalle...

Äänestä

lihon ja 100%varmuudella jos jatkan heitän veivit normaalia aikaisemmin.Mutta kuiteskin alle 50.Mitä suuremmalla todennäköisyydellä jos vaihdan ruokavaliota ja käytän enemmän fysiikkaa voin elää pitempäänkin eli samalla tavalla ajateltuna ihminen muuttuu mitä syö ja miten liikkuu.eli samalla tavalla ihminen on muuttunut ajan kuluessa.

Äänestä

ei se siitä silti tee mitenkään ylimaallista tai "käsittämätöntä". Maailmankaikkeus on ollut olemassa niin kauan että siinä ajassa ehtii jo väkisinkin syntyä jos jonkinmoista vemputinta. Tuijotat vain lopputulosta, itse prosessista sinulla ei ilmeisesti ole hajuakaan.

Äänestä

Jos tämä kaikki on Jumalan luomaa, niin kuka sen Jumalan on luonut? Ei se tyhjästä se Jumalakaan ole tullut varsinkaan kun huomioi maailman monimutkaisuuden...ei sitä "tyhjäpää" olisi kyennyt luomaan.

Äänestä
  • Jos Hänet käsitetään ainellisena tai konkreettisena olentona niin nykyteorioiden mukaan Hänen on pitänyt syntyä kuten kaiken muunkin materian!

    Paitsi jos ihminen on kuitenkin syntynyt ennen Jumalaansa ja itse luonut Hänet ajatuksissaan turvakseen ja selitykseksi olevaiselle!

    Herää kysymys: kumpi oli ensin, materia vai henki? Kaksi filosofian perussuuntaa! Esim. Marxin mukaan materia on ensisijainen ja Hegel (Suomessa Snellman) puolestaan päättelee hengen määrävän materiaa!

    "Phaedra" varmaan tietää vastauksen!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 17 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Lahtari Ari kirjoitti:

Empiirinen ja kaikenlainen muukin tutkimustyö perinnöllisyystieteen alalla sekä tutkimukset fysiologian ja morfologian saralla tuovat silmieni eteen elämän valtavan ja usein käsittämättömän monimutkaisuuden.
Tutkimukset ovat vahvistaneet Raamatun opetusta, että elämällä täytyy olla älyllinen alkuperä aivan sen perustasolta lähtien.

Tiedeyhteisö on täysin selvillä elollisten käsittämättömästä monimuotoisuudesta. Tätä kaikkea selitetään kuitenkin vain sattumalla, eli evoluution, todistamattoman teorian näkökulmasta.

Kun tutkii luontoa ja miettii sitä, miten maailmankaikkeutta hallitsevat luonnonlait ovat säädettyjä juuri sellaisiksi, että ne mahdollistavat elämän maan päällä, niin tulee väkisinkin siihen johtopäätökseen, että on olemassa meitä paljon, aivan käsittämättömän suuri voima eli Luoja.

Alkuräjähdysteoria(mikä räjähti ja kenen luoma aine räjähti?)on nurinkurinen jo lähtökohdastaan.
Räjähdys tuo aina kaaosta, ja kaaoksesta ei koskaan voi syntyä hienon hienoa ja käsittämättömän tarkkaa universaalista järjestystä, vaan asiahan on juuri päinvastainen, eli järjestyksestä toki voi tulla kaaos - ja sitä kohti tämä maailma on menossa ajatuksineen ja tekoineen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu