Onhan se toki nykypäivänä yleistä,että nainen hoitaa yksin lasta ilman isää,mutta niin se on ollut jo sotavuosinakin ja aikaisemminkin.Se on kuitenkin aivan eri asia kuin se ,että lapsella ei ole isää lainkaan.Tässäkö muka ajatellaan lapsen etua,kun häneltä evätään jo syntymästään asti kaikki,mitä isän myötä hänelle kuuluisi.Tiedän paljon lapsia,joilla ei ole isää monista eri syistä.Joskus äiti on lähtenyt uuden miehen matkaan ja katkeroitunut isä on halunnut unohtaa kaiken.Tai sitten miehestä ei ole alunperinkään ollut perheen isäksi ja häipynyt jo ennen lapsensa syntymää.Näissä tapauksissa äiti saa kuitenkin lain-mukaista elatusmaksua tai on ainakin mahdollisuus siihen.Näin jos ei muuta niin isältä heruu ainakin siis rahallista tukea lapselle ja äidille.Tiedän muutamia tapauksia joissa nainen on halunnutkin päästä tällaiseen tilanteeseen.Kuitenkin useimmiten taustalla on aikaisemmin ollut erittäin paljon lastaan rakastava perhe ,jossa molemmat äiti sekä isä vaalivat omaa kullanmuruaan ja tekevät sen eteen paljon.On perheitä joissa on montakin pientä lasta ja kaikki näyttää nyt hyvältä,mutta parin vuoden päästä sitten tuleekin ero.Tämä on kaikille osapuolille rankka kokemus,mutta lapsille se ei ole mikään ohi menevä juttu.Usein on niin että vaikka lapsen isästä ei olisikaan isäksi,tämän vanhemmat ovatkin erittäin hyviä isovanhempia ja isän puolelta sedät ja tädit myös lapselle erittäin rakkaita ,joiden luona lapsi viettää paljon aikaansa ja viihtyy ja oppii paljon asioita.Ei lapsi ole mikään lemmikki,joka otetaan kotiin kuin eläin vaan ihminen jolla on ihmisen oikeudet.Jos periskunta ei voi saada lasta,voi nainen keinohedelmöittyä tai he voivat adoptoida lapsen,mutta siilloinkin lapsella on syntymästään asti käytännössä molemmat vanhemmat.Puhutaan paljon rakastavasta perheestä kun puolustellaan lesbopareja,mutta mitä sitten kun tällä parilla menee huonosti ja he eroavat?
Räsäsen kanssa
samaa mieltä
093
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.