Huokaiskaa helpotuksesta, sillä ketään ei tulla vainoamaan sapatin pitämisen vuoksi.
Pedon merkki liittyy ostamiseen ja myymiseen.
Ilm. 13
16 Ja se saa kaikki, pienet ja suuret, sekä rikkaat että köyhät, sekä vapaat että orjat, panemaan merkin oikeaan käteensä tai otsaansa,
17 ettei kukaan muu voisi ostaa eikä myydä kuin se, jossa on merkki: pedon nimi tai sen nimen luku.
Ei tätä profetiaa voi vääräksi sanoa Raamatun mukaan?
Pedon merkki liittyy ostamiseen ja myymiseen.
Ilm. 13
16 Ja se saa kaikki, pienet ja suuret, sekä rikkaat että köyhät, sekä vapaat että orjat, panemaan merkin oikeaan käteensä tai otsaansa,
17 ettei kukaan muu voisi ostaa eikä myydä kuin se, jossa on merkki: pedon nimi tai sen nimen luku.
Ei tätä profetiaa voi vääräksi sanoa Raamatun mukaan?
Vastaukset 13
Vanhimmat
Ja melko varmasti uskovat on jo temmattu siinä vaiheessa,kun merkkiä jaetaan,jote älkää peljätkö adventistit(kaan)tuota päivää.
Luit aivan oikein.
Pedon merkki liittyy ostamiseen ja myymiseen sekä sen asian hallitseviin viranomaistoimiin.
Pienimmillään tuo on kuvausta siitä, että maallinen valta pyrkii ottamaan kaiken ihmisen elämiseen tarpeellisen omaan valvontaansa, ja hinnoittelee ne kaikki.
Tämä voidaan nähdä jo luomiskertomuksestakin.
Ihmiselle annettiin tämä maailma ja sitä on hallitukset omineet vähä vähältä lisää valvontaansa koko ihmisen olemassaolon ajan.
Kohta on maa, vesi ja ilma myyntitavaraa kunhan kehitys kulkee samaan suuntaan.
Kohta näistä käikista joudutaan maksamaan kulutus ja käyttömaksua.
Joka ei maksa tekee rikoksen.
Adv. kirkon pääkonttori sijaitsse Babyloniassa ja sinne ne maksut menevät. Kerätystä uhrilahjasta jää vain rippeet paikalliseurakunnan käyttöön.
Adv. kirkon pääkonttorin valta Babyloniassa edustaa maallista valtaa tohtoriesikuntineen eli Raamatun mukaan kirjanoppineiden ylintä kastia.
Adventtipastorit lentävät ympäri maailmaa muutaman kerran vuodesa Babylonin pääkonttoriin taikka opiskelemaan Babylonialaisiin Collegeihin. Täytyy pastorienkin kiltisti malksaa polttoaineverot lennoistansa.
Käänny adventistiksi tai ota pedonmerkki.
Adventisteille autuus tai jos et käänny adventistiksi niin peto potkaisee sinut helvettiin.
>> Jokainen olkoon alamainen sille esivallalle, jonka vallan alla hän on. Sillä ei ole esivaltaa muutoin kuin Jumalalta; ne, jotka ovat, ovat Jumalan asettamat.
Sentähden, joka asettuu esivaltaa vastaan, se nousee Jumalan säätämystä vastaan; mutta jotka nousevat vastaan, tuottavat itsellensä tuomion.
Maallinen valta on Jumalalta.
Jumalalla on oma periaate eli lainalaisuus, johon tuo Paavalin opetus liittyy.
Se on hyvä tietää, koska kaikessa UTn opetuksessa toimii sama periaate.
Lakihan oli annettu varkaille rosvoille ja murhamiehille. OK Sillä sanotaan olevan myös kuoleman viran.Laki saa aikaan vihaa (paitsi adventistit ovat poikkeus).
Evankeliumi taas on päinvastainen. Sillä on Elämän virka.Armo Totuus ja Rakkaus.
Evankeliumi on TÄYDELLISIÄ varten säädetty.
Tässä on salaisuus kätkettynä.Siis säätäminen on tehty täydellisyyden mukaan.
Tämä esipuheeksi jotta voimme perustella tuota Paavalin puheenaolevaa ohjetta esivallan kunnioittamisesta.
Koska tämä kuului Paavalin mukaan Jumalan säätämään järjestykseen, lähtöoletus on, että esivalta on TÄYDELLINEN ja PYHÄ.
Nyt käytännössä ei näin kuitenkaann ole asianlaita, MUTTA, meidän asiamme ei ole tuon esivallan arvostelu.Sehän on suoraan Jumalan alaisuudessa!
Esivalta tuomitaan Jumalan kautta.
"Maallinen valta on Jumalasta"
Tuo, mitä sanoit, on lähse Jumalanpilkkaa.
Jeesus sanoi:
"Minun valtakuntani ei ole tästä maailmasta"
Jos maallinen valta olisi Jumalasta, Jumala olisi syyllinen kaikkeen maallisen vallan tekemään pahaan.
Olivatko he Jumalasta:
Idi Amin
Ion Antonescu
Fulgencio Batista
Jean-Bédel Bokassa
Josip Broz Tito
Fidel Castro
Nicolae Ceauşescu
Engelbert Dollfuss
François Duvalier
Jean-Claude Duvalier
Francisco Franco
Muammar Gaddafi
Adolf Hitler
Enver Hoxha
Hồ Chí Minh
Jiang Jieshi
Joseph Kabila
Kim Il-Sung
Kim Jong Il
Mao Zedong
Ferdinand Marcos
Maumoon Abdul Gayoom
Mobutu Sese Seko
Mswati III
Robert Mugabe
Benito Mussolini
Saparmurat Nijazov
Manuel Noriega
Teodoro Obiang Nguema Mbasogo
Eivät todellakaan!!
ota Kristus henkilö kohtaisesti itsellesikin, ettet joudu kadotukseen.Älä ole niin tyhmä ettet ymmärtäisi parastasi, mitä Jeesus vielä tarjoaa jokaiselle meistä, iankaikkisen elämän,Jumalan luona, ja siellä ei ole enää pedon merkkiä, kun ei ole petoakaan.
kunniottaa esivaltaa, mutta uskon asioissa tulee enemmän todella Jumalaa, kun ihmistä, tämäkin on uudessa testamentissa, en muista nyt paikkaa.
säädetty." Noinkohan? eikös evankeliumi ole tarkoitettu syntisille?
suunsa panevat, jos tapahtuukin että siellä taivaassa paavi tallustelee vastaan.
Luther ainakin sanoi, että kun taivaseen päästään, niin ihmetellään kun sillä on sellaisia, joiden ei luultu sinne pääsevän; sellaisia taas puuttuu joiden varmasti luultiin siellä pääsevän. - Suurin ihme kuitenkin on, että itse on siellä.
Evankeliumi on täydellinen.
Niimpä sen säännöt ovat tehty täydellisen mukaan.
Matteuksen evankeliumi:
5:48 Olkaa siis te täydelliset, niinkuin teidän taivaallinen Isänne täydellinen on."
Roomalaiskirje:
12:2 Älkääkä mukautuko tämän maailmanajan mukaan, vaan muuttukaa mielenne uudistuksen kautta, tutkiaksenne, mikä on Jumalan tahto, mikä hyvää ja otollista ja täydellistä.
1.Korinttolaiskirje:
2:6 Kuitenkin me puhumme viisautta täydellisten seurassa, mutta emme tämän maailman viisautta emmekä tämän maailman valtiasten, jotka kukistuvat,
2.Korinttolaiskirje:
7:1 Koska meillä siis on nämä lupaukset, rakkaani, niin puhdistautukaamme kaikesta lihan ja hengen saastutuksesta, saattaen pyhityksemme täydelliseksi Jumalan pelossa.
13:9 Sillä me iloitsemme, kun me olemme heikot, mutta te olette voimalliset; sitä me rukoilemmekin, että te täydellisiksi tulisitte.
13:11 Lopuksi, veljet, iloitkaa, tulkaa täydellisiksi, ottakaa vastaan kehoituksia, olkaa yhtä mieltä, eläkää sovussa, niin rakkauden ja rauhan Jumala on oleva teidän kanssanne.
Fil.3:15 Olkoon siis meillä, niin monta kuin meitä on täydellistä, tämä mieli; ja jos teillä jossakin kohden on toinen mieli, niin Jumala on siinäkin teille ilmoittava, kuinka asia on.
Kolossalaiskirje:
1:25 jonka palvelijaksi minä olen tullut Jumalan armotalouden mukaan, joka minulle on annettu teitä varten, täydellisesti julistaakseni Jumalan sanan,
1:28 Ja häntä me julistamme, neuvoen jokaista ihmistä ja opettaen jokaista ihmistä kaikella viisaudella, asettaaksemme esiin jokaisen ihmisen täydellisenä Kristuksessa.
3:14 Mutta kaiken tämän lisäksi pukeutukaa rakkauteen, mikä on täydellisyyden side.
4:12 Tervehdyksen lähettää teille teikäläinen Epafras, Kristuksen Jeesuksen palvelija, joka rukouksissaan aina taistelee teidän puolestanne, että te pysyisitte täydellisinä ja täysin vahvoina kaikessa, mikä on Jumalan tahto.
2.Tessalonikalaiskirje:
1:11 Sitä varten me aina rukoilemmekin teidän puolestanne, että meidän Jumalamme katsoisi teidät kutsumisensa arvoisiksi ja voimallisesti saattaisi täydelliseksi kaiken teidän halunne hyvään ja teidän uskonne teot,
2.Timoteuksen kirje:
4:5 Mutta ole sinä raitis kaikessa, kärsi vaivaa, tee evankelistan työ, toimita virkasi täydellisesti.
Hebrealaiskirje:
2:10 Sillä hänen, jonka tähden kaikki on ja jonka kautta kaikki on, sopi, saattaessaan paljon lapsia kirkkauteen, kärsimysten kautta tehdä heidän pelastuksensa päämies täydelliseksi.
5:9 ja kun oli täydelliseksi tullut, tuli hän iankaikkisen autuuden aikaansaajaksi kaikille, jotka ovat hänelle kuuliaiset,
6:1 Jättäkäämme sentähden Kristuksen opin alkeet ja pyrkikäämme täydellisyyteen, ryhtymättä taas uudestaan laskemaan perustusta: parannusta kuolleista töistä ja uskoa Jumalaan,
"Huokaiskaa helpotuksesta, sillä ketään ei tulla vainoamaan sapatin pitämisen vuoksi."
Et ajatellut asiaa loppuun asti.
Kysyn vain että:
No minkä vuoksi sitten???
"Pedon merkki liittyy ostamiseen ja myymiseen."
Kyllä. Jumalalle uskollisia painostetaan kieltämään uskonsa estämällä heitä ostamasta tai myymästä. Käytännössä siis eräänlainen "kauppasaarto" uskovia kohtaan.
Mutta se ei itsessään kerro vielä mitään siitä miksi uskovia vainotaan.
Elikkä miksi uskovia tullaan vainoamaan? Ja mikä on uskovan tunnusmerkki millä hänet voidaan erottaa ei-uskovaisesta?