No sitä kai voi olla turha selittää. Mutta luulen että Uskovaisena elämisestä saisitte paljon enemmän ja luulen että tämä on jännittävämpää kuin ateistina eläminen.
Okei, en viitsi valehdella siihen tyyliin että kun on uskossa elämä on helppoa.En minäkään elä helppoa elämää mutta kivaa ja upeaa minulla on monesti.Mahtavia kokemuksia silloin tällöin.
Mutta toisaalta voin toisinaan hyvin silloin kun ei pitäisi.Nytkin minulla tulisi olla kurja olo koska en ole syönyt mitään koko päivänä ja tarkoitus on olla syömättä mitään klo 24 asti.
Mutta ei minulla on hyvä fiilis itse asiassa olen jopa nauranut tätä kirjoittaessani.
Paastoan tämän päivän.
On minulla kotona kyllä ruokaa mutta paastoan silti ja myös Stockan hulluilta päiviltä ostettua suklaata.
Toisinaan on käynyt myös niin että rukouksen jälkeen olo ihan tosta vaan muuttuu huonosta loistavaksi.
Mutta nyt osoittaakseni että olen rakkaudellinen niin kysynkin teiltä onko teillä ongelmia voisin koittaa auttaa niissä rukoilemalla?
Voi kun tietäisitte
23
938
Vastaukset
- ongelma.
Se koskee seuraavaa tekstiäsi tähän keskusteluketjuun. Voisitko rukoilla ettei sitä tulisi?
- Huhhahhei
On mahdotonta päättää, kuka teistä hurahtaneista on se kaikkein hurahtanein. Jatkovasti joku lyö uudet pohjat. Mutta yhtäkaikkki käsittämättömän huvittavia vain jaksatte olla, siispä kiitos jälleen nauruista.
- ongelma 2
Nythän tästä vasta outo skenaario kehkeytyy, kun mun ongelma on se että haluaisin tässä ketjussa kuulla hieman paastostasi. Eli miksi paastoat jne. Mutta kuinka voin siitä kuulla, jos (edellinen) rukouksesi on niin voimakas, ettet enää tähän ketjuun kirjoita?
Voihan ongelmien ristiriitaisuus. No Jumala sitten päättää kumpi rukouksista toteutuu. Eikös?- ongelma 2
En ole pahoillani, jos rukoukseni ongelmani suhteen ei toteudu. Jumala varmaankin painii tällaisten ristiriitaisuuksien kanssa vähän väliä. Hän kyllä tietää kuinka on parasta toimia. Luulen että tuo ensimmäinen rukouspyyntö on Jumalalle "mieluisin" (en voi tietää, luulisin).
Luotetaan Jumalaan, Hän hoitaa homman himaan. Ja kiitos rukouksistasi ;) - Jumala vetää...
ongelma 2 kirjoitti:
En ole pahoillani, jos rukoukseni ongelmani suhteen ei toteudu. Jumala varmaankin painii tällaisten ristiriitaisuuksien kanssa vähän väliä. Hän kyllä tietää kuinka on parasta toimia. Luulen että tuo ensimmäinen rukouspyyntö on Jumalalle "mieluisin" (en voi tietää, luulisin).
Luotetaan Jumalaan, Hän hoitaa homman himaan. Ja kiitos rukouksistasi ;)Kotiin päin!
Vedä sinä käteesi.
Saat edes jotain itsellesi. eli sunnuntaina olin koko päivän 24 h syömättä mitään.
Joinkin vain vettä.
Itse asiassa oli aika hyvä fiilis, hirveästi ei jaksanut tehdä pidin lepopäivän.
Syy tekee hyvää.Turhista ajatuksista pääsee eroon. Tunsin olevani lähempänä Jumalaa.
Sain vähän hengellistä vahvuutta.
- Agneisti
Mulla on ongelma:kulttuurisidonnaisten satujen pohjalta sikiävä kärsimys ja eripura ihmiskunnassa. Voit helpottaa sitä lopettamalla uskosi satuihin, ja sen sijaan voisit alkaa rehelliseksi ihmiseksi. Uko minua, teet maailmasta vähemmän vittumaisen paikan, jos kykenet tähän. Moni ei kykene.
- Agneisti
L.J.H kirjoitti:
ei ole kyseessä satu vaan totuus. Toiseksi olen rehellinen ihminen.
"uko minua" En uko."ei ole kyseessä satu vaan totuus."
Ei. Sinä vain haluat että se olisi totuus, koska silloin maailman olisi sellainen mukava paikka, jollainen sen haluaisit olevan. Todellisuudessa se on kuitenkin satua.
"Toiseksi olen rehellinen ihminen."
Kuinka voit olla rehellinen kun et pysty myöntämään että uskot satuihin? Kumma käsitys rehellisyydestä. Agneisti kirjoitti:
"ei ole kyseessä satu vaan totuus."
Ei. Sinä vain haluat että se olisi totuus, koska silloin maailman olisi sellainen mukava paikka, jollainen sen haluaisit olevan. Todellisuudessa se on kuitenkin satua.
"Toiseksi olen rehellinen ihminen."
Kuinka voit olla rehellinen kun et pysty myöntämään että uskot satuihin? Kumma käsitys rehellisyydestä.tämäkin meni juupas eipäs väittelyksi.
"Kuinka voit olla rehellinen kun et pysty myöntämään että uskot satuihin?"
Sanoo
mies, tai hetkonen eihän tuossa galleria-sivulla mainita sukupuoltasi joka ei pysty myöntämään olevansa riittävästia avun tarpeessa hakeutuakseen hoitoon.
"Mutta luulen että Uskovaisena elämisestä saisitte paljon enemmän ja luulen että tämä on jännittävämpää kuin ateistina eläminen."
Luulet väärin ja luulosi ovat yhtä tyhjän kanssa. Vain itse eläjä tuntee parhaiten oman elämänsä ja tämän tuntemuksen pohjalta pystyy tekemään parhaimmat päätökset koskien omaa elämäänsä. Sinulle, parahin LJH, ei ole minkään asteista pätevyyttä sanoa halkaistua sanaakaan toisen ihmisen elämän laadusta tai arvosta. Sen pystyy tekemään vain se toinen ihminen.
"Mutta nyt osoittaakseni että olen rakkaudellinen niin kysynkin teiltä onko teillä ongelmia voisin koittaa auttaa niissä rukoilemalla?"
Ei ole, koska rukoilu ei ratkaise mitään ongelmaa. Etkä ole rakkaudellinen, koska et rakasta ateisteja. Sinä vain väität rakastavasi ateisteja, koska yrität sillä tavalla osoittaa olevasi parempi ihminen.
LJH, miksi sinä pelkäät ateisteja? Miksi sinä pyrit muokkaamaan ateistit oman halujesi mukaisiksi? Eivätkö ateistit mielestäsi kykene elämään ilman sinun ohjeitasi? Miksi sinä halveksut meitä?Niin no olisihan minun pitänyt ymmärtää että kun puhutaan elämän laadusta niin helposti tämä menee sellaiseksi meilläpäs ei kun meillä on hienompaa.
Toki voi rukoilu ratkaista ongelman, on ratkaissutkin tiedän kokemuksesta.
"Etkä ole rakkaudellinen koska et rakasta ateisteja.Sinä vain väität rakastavasi ateisteja...LJH miksi sinä pelkäät ateisteja?Miksi sinä pyrit muokkaamaan ateistit oman halujesi mukaisiksi?Eivätkö ateistit mielestäsi kykene elämään ilman sinun ohjeitasi? Miksi sinä halveksut meitä"
Ymmärrän että näet asian noin.Vaikka tuo kuva minusta on virheellinen en moiti sinua siitä että näet asian sillä huomaan että olet jossain määrin traumatisoitunut ja tarvitset apua.
Ja koska katsot maailmaa niiden lasien läpi niin tottakai näytän siltä.
Haluatko kertoa minulle mikä on hätänä katsotaan pystyykö isoveli auttamaan?
Miksi minä pelkäisin ateisteja?Olen viettänyt aikaa vaikka kuinka paljon ateistien seurassa tuntematta pelkoa.
Toiseksi jos pelkäisin miksi uskaltaisin tulla tänne.
Väitteesi ei voi pitää paikkaansa jo pelkästään siksi.
A)Suurin osa ateisteista ei ole mitenkään vaarallista porukkaa.
B)Minulla on puolellani korkein mahti.
C)En ole sotajalalla ihmisiä, vaan pimeitä voimia vastaan.
D)Emme ole kommunistidiktatuurissa
E)Olen aika kova jätkä.
Tässä on kyse siitä että haluan saada muitakin pelastuksen tielle ja haluan kertoa että tällä tiellä voi saada elämältä enemmän.
Minä en halveksu ateisteja.L.J.H kirjoitti:
Niin no olisihan minun pitänyt ymmärtää että kun puhutaan elämän laadusta niin helposti tämä menee sellaiseksi meilläpäs ei kun meillä on hienompaa.
Toki voi rukoilu ratkaista ongelman, on ratkaissutkin tiedän kokemuksesta.
"Etkä ole rakkaudellinen koska et rakasta ateisteja.Sinä vain väität rakastavasi ateisteja...LJH miksi sinä pelkäät ateisteja?Miksi sinä pyrit muokkaamaan ateistit oman halujesi mukaisiksi?Eivätkö ateistit mielestäsi kykene elämään ilman sinun ohjeitasi? Miksi sinä halveksut meitä"
Ymmärrän että näet asian noin.Vaikka tuo kuva minusta on virheellinen en moiti sinua siitä että näet asian sillä huomaan että olet jossain määrin traumatisoitunut ja tarvitset apua.
Ja koska katsot maailmaa niiden lasien läpi niin tottakai näytän siltä.
Haluatko kertoa minulle mikä on hätänä katsotaan pystyykö isoveli auttamaan?
Miksi minä pelkäisin ateisteja?Olen viettänyt aikaa vaikka kuinka paljon ateistien seurassa tuntematta pelkoa.
Toiseksi jos pelkäisin miksi uskaltaisin tulla tänne.
Väitteesi ei voi pitää paikkaansa jo pelkästään siksi.
A)Suurin osa ateisteista ei ole mitenkään vaarallista porukkaa.
B)Minulla on puolellani korkein mahti.
C)En ole sotajalalla ihmisiä, vaan pimeitä voimia vastaan.
D)Emme ole kommunistidiktatuurissa
E)Olen aika kova jätkä.
Tässä on kyse siitä että haluan saada muitakin pelastuksen tielle ja haluan kertoa että tällä tiellä voi saada elämältä enemmän.
Minä en halveksu ateisteja."Niin no olisihan minun pitänyt ymmärtää että kun puhutaan elämän laadusta niin helposti tämä menee sellaiseksi meilläpäs ei kun meillä on hienompaa."
Itse halusin huomauttaa, että ylität kaikki valtuutesi sanomalla mitään muiden elämänlaadusta.
"Toki voi rukoilu ratkaista ongelman, on ratkaissutkin tiedän kokemuksesta."
Totta kai! Mielikuvitusratkaisulla voidaan aina ratkaista mielikuvitusongelma.
"Ymmärrän että näet asian noin.Vaikka tuo kuva minusta on virheellinen en moiti sinua siitä että näet asian sillä huomaan että olet jossain määrin traumatisoitunut ja tarvitset apua."
Ylimielisyytesi liikuttaa minua.
"Haluatko kertoa minulle mikä on hätänä katsotaan pystyykö isoveli auttamaan?"
Ei mitään, josta en itse selviytyisi.
"Olen viettänyt aikaa vaikka kuinka paljon ateistien seurassa tuntematta pelkoa."
Keskustelupalsta on hieman eri asia. Sitä paitsi olet täällä käännyttämässä ateisteja (eli saamaan ateistit ajattelemaan kuten sinä), eli hävittämässä pelkosi kohdetta (mitä vähemmän toisin- ja eiuskovia, sen vähemmän sinulla on pelättävää).
"A)Suurin osa ateisteista ei ole mitenkään vaarallista porukkaa."
Totta, mutta toisin- ja eiuskovat ovat sinun maailman- ja elämänkatsomukselle uhka. Koska et kykene millään rationaalisella tavalla suojaamaan ja tukemaan uskoasi, sinun ainoaksi vaihtoehdoksi jää mahdollisten uhkien eliminointi (eli käännyttäminen, koska on laitonta tappaa).
"B)Minulla on puolellani korkein mahti."
Niin sinä itsellesi ja muille uskottelet.
"C)En ole sotajalalla ihmisiä, vaan pimeitä voimia vastaan."
Mielestäsi toisin- ja eiuskovat ovat näitä pimeiden voimien edustajia, sen takia olet sotajalalla myös toisin- ja eiuskovia vastaan.
"D)Emme ole kommunistidiktatuurissa"
Olkoon se molempien onni.
"E)Olen aika kova jätkä."
Entäs uskosi? Onko se niin heikko, että vaatii ympärilleen muita samalla tavalla uskovia?
"Tässä on kyse siitä että haluan saada muitakin pelastuksen tielle ja haluan kertoa että tällä tiellä voi saada elämältä enemmän."
Voi tuota ylimielisyyttä. Kuvittelet, että oma elämäsi on jotenkin parempaa ja laadukkaampaa kuin muiden. Et ymmärrä, että sinulla ei ole mitään oikeutta tai valtuuksia sanoa mitään muiden ihmisten elämästä. Kukaan ei tarvitse sinun elämäntapaasi ollakseen onnellinen.jason_dax kirjoitti:
"Niin no olisihan minun pitänyt ymmärtää että kun puhutaan elämän laadusta niin helposti tämä menee sellaiseksi meilläpäs ei kun meillä on hienompaa."
Itse halusin huomauttaa, että ylität kaikki valtuutesi sanomalla mitään muiden elämänlaadusta.
"Toki voi rukoilu ratkaista ongelman, on ratkaissutkin tiedän kokemuksesta."
Totta kai! Mielikuvitusratkaisulla voidaan aina ratkaista mielikuvitusongelma.
"Ymmärrän että näet asian noin.Vaikka tuo kuva minusta on virheellinen en moiti sinua siitä että näet asian sillä huomaan että olet jossain määrin traumatisoitunut ja tarvitset apua."
Ylimielisyytesi liikuttaa minua.
"Haluatko kertoa minulle mikä on hätänä katsotaan pystyykö isoveli auttamaan?"
Ei mitään, josta en itse selviytyisi.
"Olen viettänyt aikaa vaikka kuinka paljon ateistien seurassa tuntematta pelkoa."
Keskustelupalsta on hieman eri asia. Sitä paitsi olet täällä käännyttämässä ateisteja (eli saamaan ateistit ajattelemaan kuten sinä), eli hävittämässä pelkosi kohdetta (mitä vähemmän toisin- ja eiuskovia, sen vähemmän sinulla on pelättävää).
"A)Suurin osa ateisteista ei ole mitenkään vaarallista porukkaa."
Totta, mutta toisin- ja eiuskovat ovat sinun maailman- ja elämänkatsomukselle uhka. Koska et kykene millään rationaalisella tavalla suojaamaan ja tukemaan uskoasi, sinun ainoaksi vaihtoehdoksi jää mahdollisten uhkien eliminointi (eli käännyttäminen, koska on laitonta tappaa).
"B)Minulla on puolellani korkein mahti."
Niin sinä itsellesi ja muille uskottelet.
"C)En ole sotajalalla ihmisiä, vaan pimeitä voimia vastaan."
Mielestäsi toisin- ja eiuskovat ovat näitä pimeiden voimien edustajia, sen takia olet sotajalalla myös toisin- ja eiuskovia vastaan.
"D)Emme ole kommunistidiktatuurissa"
Olkoon se molempien onni.
"E)Olen aika kova jätkä."
Entäs uskosi? Onko se niin heikko, että vaatii ympärilleen muita samalla tavalla uskovia?
"Tässä on kyse siitä että haluan saada muitakin pelastuksen tielle ja haluan kertoa että tällä tiellä voi saada elämältä enemmän."
Voi tuota ylimielisyyttä. Kuvittelet, että oma elämäsi on jotenkin parempaa ja laadukkaampaa kuin muiden. Et ymmärrä, että sinulla ei ole mitään oikeutta tai valtuuksia sanoa mitään muiden ihmisten elämästä. Kukaan ei tarvitse sinun elämäntapaasi ollakseen onnellinen."(mitä vähemmän toisin-tai ei uskovia sen vähemmän pelättävää"
"Totta mutta toisin tai ei-uskovat ovat sinun maailman-ja elämänkatsomukselle uhka, koska et kykene millään rationaalisella tavalla suojaamaan ja tukemaan uskoasi"
"Entä uskosi onko se niin heikko"
Kaikkeen kirjoittamaasi en jaksa vastata koska menisi liikaa aikaa.Ensinnäkään en pelkää toisin uskovia ja toiseksi vietän aikaa eri seurakuntien tilaisuuksissa jossa kykenen kyllä luomaan lujan perustan uskolle eli suojaamaan ja tukemaan rationaalisella tavalla yms.Kyllä tässä kaupungissa Tampereella sentään seurakuntia on että ihan sitä varten ei tarvitse pyrkiä luomaan samanlaista seuraa ihan seuran vuoksi.
Millä tavalla toisin ja ei-uskovat ovat minun maailmankatsomukselle uhka jota minun tulisi sinun mielestäni pelätä?
Ai niin olemme muuten tuosta profiilistasi kemian alasta itsekin olen sillä alalla töissä tällä hetkellä, tosin en missään sellaisessa älykkö-hommassa johon tarvitsee opistella.
Ja ole huoleti asumme vallan eri läänissä.- Puistokemisti LäJäH?
L.J.H kirjoitti:
"(mitä vähemmän toisin-tai ei uskovia sen vähemmän pelättävää"
"Totta mutta toisin tai ei-uskovat ovat sinun maailman-ja elämänkatsomukselle uhka, koska et kykene millään rationaalisella tavalla suojaamaan ja tukemaan uskoasi"
"Entä uskosi onko se niin heikko"
Kaikkeen kirjoittamaasi en jaksa vastata koska menisi liikaa aikaa.Ensinnäkään en pelkää toisin uskovia ja toiseksi vietän aikaa eri seurakuntien tilaisuuksissa jossa kykenen kyllä luomaan lujan perustan uskolle eli suojaamaan ja tukemaan rationaalisella tavalla yms.Kyllä tässä kaupungissa Tampereella sentään seurakuntia on että ihan sitä varten ei tarvitse pyrkiä luomaan samanlaista seuraa ihan seuran vuoksi.
Millä tavalla toisin ja ei-uskovat ovat minun maailmankatsomukselle uhka jota minun tulisi sinun mielestäni pelätä?
Ai niin olemme muuten tuosta profiilistasi kemian alasta itsekin olen sillä alalla töissä tällä hetkellä, tosin en missään sellaisessa älykkö-hommassa johon tarvitsee opistella.
Ja ole huoleti asumme vallan eri läänissä.Näkee että pelkäät! Vapinasi oireilee keskusteluissa siten että jätät aktiivisesti ymmärtämättä jeesustelusi kannalta epämiellyttävät faktat.
- Me tiedämme
Että olet Debiili yökastelija joka on tipahtanut avun ulottumattomiin jo käydessään apukoulun ekaa.... kolmatta kertaa.... Ilman merkkiäkään edistyksestä!
Itseasiassa olet niin typerä että voisit kelvata kreationistiksi evoluutio&taikausko-keskusteluun!
Uskon kyllä että sulla on omasta mielestäsi jännää.
Sun tapauksessasi jännityksessä pitämiseen riittää se että kysyy: Tiedätkö miten hullua pidetään jännityksessä?
...Mä kerron ensi viikolla. - Atte Ateisti
"Kysynkin teiltä onko teillä ongelmia voisin koittaa auttaa niissä rukoilemalla?"
No kun nyt kerran kysyt, niin tuohon Opeliini pitäisi kyllä nyt ostaa uusi 44 ampeerin akku ja talvirenkaat vaihtaa. Mutta en ole ehtinyt ja laiskottaa.
Jospa rukoilusi voisi auttaa niin että saisin edes siitä akusta vähän alennusta? - mitä tehdä
Minulla on kova hammassärky. Luuletko että siihen auttaa rukoilu ja ihmeparantuminen, vai pitäisikö sittenkin mennä hammaslääkäriin?
Kuinkas monen ihmisen hammassäryn olette kuulleet ihmeparantuneen? Onko ilmestynyt mystisesti ihan uuden paikat hampaisiin rukouskokouksissa?- väittämässä,
että jossain venäjänmaalla olisivat uskovaisten suut kasvaneet kultapaikkoja täyteen. Ei siitäkään sitten löytynyt huhua parempaa näyttöä.
Luuletko että siihen auttaa rukoilu ja ihmeparantuminen?
On mahdollista.Yritetään.
En muista kuinka monen olen kuullut parantuneen.
"On minulla kotona kyllä ruokaa mutta paastoan silti ja myös Stockan hulluilta päiviltä ostettua suklaata.
Toisinaan on käynyt myös niin että rukouksen jälkeen olo ihan tosta vaan muuttuu huonosta loistavaksi. "
Rukoillessa kannattaa siis syödä hyvää suklaata.- Suklaapoikia!
Toisen asteen yhteyteen uskovia...
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Et siis vieläkään
Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k502244Hyvä että lähdit siitä
Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖25958Aavistatko että moni tietää
Vai ollaanko hyvin vedätetty pokerinaamalla. No kun vähiten odotat niin yllätämme sinut82942Yritin saada
Vastauksia mutta et voinut olla rehellinen ja kaiken kannoin yksin. Halusin kovasti ymmärtää mutta en voi enää ymmärtää.11904- 68873
Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa
Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt54853Olisitko mies valmis?
Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me121832Kronikat..
Mikä hele… on tää yks kronikat mikä suoltaa facessa kaikkea julkaisua ja AINA samoista firmoista imatralla??? Eikö ne mu10763Täällä istun ja mietin
Miten paljon haluaisin katsoa sinua juuri niin kuin haluaisin katsoa sinua. Rakastavin silmin. Näkisit vihdoin senkin pu49749vieläkin sanoa voin...
💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos22743