Itsekkyys

minä-minä-minä-asenne on nykyajan vitsaus. Ajatelkaa, että "yksinäinen nainen" voi hankkia vauvan, jos vain siltä tuntuu. Järkyttävää, kun lapsen etu on viimeinen tässä asiassa. Uskoisin, jos lapsi saisi valita, niin hän valitsisi molemmat vanhemmat (mies ja naisvanhemmat). Naisen arvojärjestys: minä-minä-minä, koira/kissa/marsu, huonekasvit, lapsi, mies ... kylmä fakta. Eipä ihme, että perhe-elämä ei onnistu, kun arvojärestys päin peetä. Kyseessä on keskenkasvuinen pomotteluhaluisen prinsessakompleksisen pikkutytön maailmankuva ja järjestys.
181195
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Sen piti olla se mies,lapset,koira nainen..eks vaan?

Äänestä
  • Nuorten osuus tuhopolttajista kiinnittää huomiota. "Yli kolmasosa on tekohetkellä alle 18-vuotiaita", Häkkänen kertoo.

    Suurella osalla tuhopolttajista on havaittu impulssikontrollihäiriö, eli he ovat kyvyttömiä vastustamaan mieleen putkahtavia ideoita ja hetkessä syntyvien tarpeitten tyydyttämistä.

    Häiriöstä kärsivä ei yleensä tunnista sitä itsessään. Kolmasosa tuhopolttajista ei poliisin kuulustelussa osaa selittää teolleen mitään syytä.

    Monelle myös teko on tärkeämpi kuin kohde. Yli puolet tekijöistä jää tapahtumapaikalle seuraamaan paloa ja osa jopa osallistuu sammutustöihin.

    Äänestä

  • kirkonpolttaja? kirjoitti:

    Nuorten osuus tuhopolttajista kiinnittää huomiota. "Yli kolmasosa on tekohetkellä alle 18-vuotiaita", Häkkänen kertoo.

    impulssikontrollihäiriö, eli he ovat kyvyttömiä vastustamaan mieleen putkahtavia ideoita ja hetkessä syntyvien tarpeitten tyydyttämistä. = tämä taipumus on peritty yh äidin kotoa, koska hänkään ei osaa hillitä omaa lisääntymistään.

    Olitpas TOSI fiksu..

    Äänestä

  • peritty kirjoitti:

    impulssikontrollihäiriö, eli he ovat kyvyttömiä vastustamaan mieleen putkahtavia ideoita ja hetkessä syntyvien tarpeitten tyydyttämistä. = tämä taipumus on peritty yh äidin kotoa, koska hänkään ei osaa hillitä omaa lisääntymistään.

    Kiva huomio tuo "impulssikontrollihäiriö" halu lisätä omia halujaan: "tämä taipumus on peritty yh äidin kotoa, koska hänkään ei osaa hillitä omaa lisääntymistään."

    Naiset ja äidit edustavat tunteita ja haluja. Siksi heidän edustamilla haluilla ja tunteilla kohdistuvatko ne rakentaviin vai tuhoaviin, on merkittvä ja ratkaiseva yhteiskunnallinen vaikutus. Naisen onnistuminen tunnetarpeiden rakentavuudessa ilmenee hänen suhteessaan muuhun perheeseen ja ihmissuhteisiinsa. Perheen tasapaino (onnellisuus) on tästä kiinni.

    Miesten kohdalla sama on miesten ja poikien osalta, oikeanlainen vastuunotto (myös sen kantaminen) ja velvollisuudet yhteisöä (esim. perhettä)ja yhteiskuntaa kohtaan. Työn kautta voi osoittaa tätä. Yhteiskunnan tasapaino (tasa-arvo) on tästä kiinni.

    Mutta jos ymmärrys heluista pohjatuu perityihin "hauluhin/ tapoihin/ tarpeisiin" eikä yksilö käy läpi omakohtaista tarkennusta ja uudelleen arviota, vanha kaava toistuu. Ymmärrys vastuunkantamisesta ja omien tekojen seurauksesta katoaa.

    Äänestä

Väärä foorumi, meillä on jo lapsia. Me olemme jo yksinhuoltajia.

Äänestä

ennen hedelmöityslakiakin voineet "tehdä" vauvan: yksityisklinikoilla tai ihan vain hankkimalla vaikkapa yhden yön seuraa baarista oikealla hetkellä. Ei uusi hedelmöityslaki mitään muutosta siis asiaan tuonut, jos siihen viittasit.

Itse en kylläkään kannata lapsen hankkimista tietoisesti yksin, mutta se on siis ollut tähänkin asti mahdollista.

Äänestä
  • sukusolujen väärinkäytöstä.
    Nehän on luovutettu nimen omaan lapsettomuudesta kärsivien parien sairauden hoitoon.
    Onkohan kenelläkään luovuttajalla kanttia nostaa oikeusjuttua?
    Vaikka kieltäisi luovuttamisen, nämä l/f tohtorit eivät sitä noudattaisi, joten parempi lopettaa luovuttaminen kokonaan.
    Baaritiski-äidit pitäisi myös vetää oikeuteen ja lapsi pois. Isälle tai adoptoitavaksi. Eihän mielipuolesta ole huoltajaksi.

    Äänestä

Näinhän se nykynaisilla. Ottavat paljon enemmän kuin antavat. On kasvatettu että on pidettävä kiinni oikeuksistaan. Because you are worth it!

Äänestä
  • Naiset mokomat tahtovat omankin elämän eivätkä olla piikana miehelle. Eihän se nyt sovi. Omia päätöksiä, omaa valtaa... ai ai. Ei se voi johtaa mihinkään hyvään.

    Sarkasmia, lapset. Because we're worth it.

    ***

    Äänestä

  • Tristar kirjoitti:

    Naiset mokomat tahtovat omankin elämän eivätkä olla piikana miehelle. Eihän se nyt sovi. Omia päätöksiä, omaa valtaa... ai ai. Ei se voi johtaa mihinkään hyvään.

    Sarkasmia, lapset. Because we're worth it.

    ***

    suju yhtään sen paremmin.

    Äänestä

  • englanti kirjoitti:

    suju yhtään sen paremmin.

    Harmillista. Noh, voin selventää; se että sinun viestissäsi kellottavan "because you are worth it", (sarkasmiyrityksenä ilmeisesti), lauseen sana "you" on korvattu sanalla "we" tarkoittaen meitä, naisia, oli vastaus sarkasmilla sarkasmiin.

    Koska me todellakin _olemme_ sen arvoisia.

    lähettänyt minun viestien kommentteja tuolle "karkkiatrille".
    Itse en tarjoaisi sähköpostia.

    Minun puolestani voisit kirjoittaa vaikka koko ajan englantia, -jos- se sujuisi paremmin, mutta tämähän on kuitenkin suomenkielinen palsta.

    Äänestä

  • et ole kirjoitti:

    "ähettänyt minun viestien kommentteja tuolle "karkkiatrille".
    Itse en tarjoaisi sähköpostia. "

    Nyt on pakko kysyä: Mistä Sinä Puhut???

    Ja tuohon kieleen; palsta on suomenkielinen, ja suomen kielen sanat minulta joskus katoavat. Ilmaisen itseäni paremmin englanniksi, ja joskus lipsahtelee mukaan. En vain oikein ymmärtänyt mitä tarkoitit sanoessasi ettei tuo englanti ihan suju, yleisen keskuetelun sävyn huomioonottaen oletin sen olevan jonkinlainen loukkausyritys. Jos oletin väärin olen pahoillani ja kommenttini siihen on asiaton.

    No, sehän on tuttua.

    Vastasit minun viestiini:
    "se että sinun viestissäsi kellottavan "because you are worth it".."
    Se EI ole MINUN viesti, vaan Karkkiatrin, jolla taas on yhteystiedot.

    Aina tarvitaan rautalankaa sinun kanssasi.

    Äänestä

  • !!!!!!! kirjoitti:

    oletinkohan että sama kirjotitaja kirjautumatta? En muista... noh, jos kuitenkin korvataan "sinun viestissäsi" sanoilla "Karkkiatrin viestissä", valo näkyy.

    Yhä en ymmärrä mitä sillä kommentoinnillasi tarkoitit. Mutta olkoon.

    Hassua, en ole Karkkiatrin profiiliakaan katsonut enkä tiedä onko siellä hänen yhteystietojaan. Onko täällä yleinenkin tapa lähetellä sähköposteja nimimerkeille? Minä en ole saanut yhtään :D

    Yleensä on yhteystiedot, jos on profiili.

    Minäkään en ole katsonut sinun profiiliasi, enkä missään tapauksessa lähettäisi sähköpostia, spammia tulee muutenkin.

    Äänestä

  • paljonkin kirjoitti:

    Yleensä on yhteystiedot, jos on profiili.

    Minäkään en ole katsonut sinun profiiliasi, enkä missään tapauksessa lähettäisi sähköpostia, spammia tulee muutenkin.

    Noh, useissa profiileissa kyllä on sähköposti, ja toisissa ei ole. Minulla ei ole :D spammia tulee muutenkin, se on taattu, mutta minun postilaatikkoni taitaa yhä olla tyhjä.

    ***

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

yh naisilla? kirjoitti:

minä-minä-minä-asenne on nykyajan vitsaus. Ajatelkaa, että "yksinäinen nainen" voi hankkia vauvan, jos vain siltä tuntuu. Järkyttävää, kun lapsen etu on viimeinen tässä asiassa. Uskoisin, jos lapsi saisi valita, niin hän valitsisi molemmat vanhemmat (mies ja naisvanhemmat). Naisen arvojärjestys: minä-minä-minä, koira/kissa/marsu, huonekasvit, lapsi, mies ... kylmä fakta. Eipä ihme, että perhe-elämä ei onnistu, kun arvojärestys päin peetä. Kyseessä on keskenkasvuinen pomotteluhaluisen prinsessakompleksisen pikkutytön maailmankuva ja järjestys.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu