Helluntaina
Apt.2:5-15
Kaikkialta silloisesta tunnetusta maailmasta oli kokoontunut hurskaita juutalaisia suurille juhlille, kun yhtäkkiä tapahtui jotain kummallista. Joukko galilealaisia, jotka tunnettiin melko karkeina maalaisina, alkoi yhtäkkiä puhua monilla eri kielillä! Mistä oikein oli kyse?
Voimme kuvitella niiden tyrmistyksen, jotka yllättäen kuulivat omaa kieltään. he olivat hämmennyksissä, että eräässä vaiheessa (Apt.2:13) joku pilkkasi heitä sanoen heidän olevan juovuksissa.
Apostolien tekojen 2. luvussa, jossa kielilläpuhumisen lahja ensimmäisen kerran mainitaan, käy selvästi ilmi että se on Hengen lahjoittama kyky puhua vieraita kieliä. jos sovellamme sitä periaatetta, että, vaikeampia tekstejä tulee tulkita selvien tekstien avulla, silloin myös kielilläpuhumiseen liittyviä vaikeampia tekstejä (1.Kor.14) tulee tulkita Apt.2.luvun kaltaisten selvien tekstien valossa. Se on tärkeää, kun otamme huomioon nykyisen kielilläpuhumisilmiön, jossa ihmiset uskovat merkityksettömien äänteiden toistamisen todistavan Pyhän Hengen vaikutuksesta. Se, mitä Pyhän hengen vuodatuksessa helluntaina tapahtui, oli aivan muuta.
”Pyhä Henki omaksui tulisten kielten muodon ja jäi olemaan koolla olevien yllä. Tämä oli sen opetuslapsille vuodatetun lahjan merkkinä, joka antoi heille kyvyn puhua sujuvasti kieliä, jotka siihen asti olivat olleet heille tuntemattomia. Tulen ilmeneminen kuvasi palavaa intoa, jolla apostolit tulivat työskentelemään, ja heidän työhönsä liittyvää voimaa.” (6AO 30).
”Jotkut näistä henkilöistä harjoittavat sellaista, mitä he kutsuvat armolahjoiksi ja sanovat Herran asettaneen ne seurakuntaan. He puhuvat merkityksetöntä mongerrusta, jota he sanovat tuntemattomaksi kieleksi. Se ei ole tuntematonta vain ihmisille vaan myös Herralle ja koko taivaalle. Sellaiset lahjat ovat suuren pettäjän avulla miesten ja naisten itsensä tuottamia. Fanatismia, väärää kiihtymystä, väärää kielilläpuhumista ja meluisia menoja on pidetty jumalan seurakunnalle antamina lahjoina. jotkut ovat tulleet tässä suhteessa petetyiksi.” (1T 412).
Lainaukset: E.G.White

Vastaukset 6
Vanhimmat
Joo, siinä väärän profeetan kielto armolahjojen käytöstä! Jos ei ole jotakin tunnettua kieltä on muka Herralle tuntematonta!
Merkityksetöntä mongerrusta tulee suustasi. Ellen Whiten teksti pätee juuri kaltaisiisi epäuskoviin lihanmielisiin nimikristittyihin:()
armolahjan.Ja sanoi että jos ei voida selittää niin puhukoot kotonaan ja vaietkoot seurakunnassa.Paavali sanoi itse puhuvansa kielillä enempi kuin kukaan mutta sanoi tekevänsä sen yksikseen kotonansa.Silloin siitä jää pois se lihallisen mielen synnyttämä huomioiduksi tulemisen tarve.
Ei missään Raamatussa sanota, että uskovan ihmisen pitää raahata mukanaan kielten selittäjää rukoillessaan yksinäisyydessä kielillä.
Selittäjämääräys oli vain seurakunnan kokouksia varten, ettei puhuttaisi siellä kielillä, kun kukaan ei ymmärrä. Ja siksi juuri selittäjä tarvitaan, että puhutaan ihmisille käsittämättömillä kielillä (joita kyllä Jumala ymmärtää, Hänestähän ne ovatkin, jos ovat Pyhän Hengen armolahjoja eikä jotain muuta). Jos joku nousisi puhumaan englanniksi tai ruotsiksi, niin eihän siinä mitään selittäjää tarvittaisi, korkeintaan tulkki.
Puhut noilla käsittämättömillä mongerruskielillä,
koska kalikka kalahti niin sopivasti sinuun.
Kyllä Jumala ymmärtää ihan suomenkieltäkin, vai.
Tulkkia helluntainakaan vaan kukin kuuli saarnan sen maan kielellä mistä oli,vaikka puhuja puhuikin vain yhtä kieltä.Näin on tapahtunut myös Adventistien kokouksessa.Sillon jos puhut yksinäisyydessä kielillä niin ei selittäjää tarvita,se on vain sinun ja Jumalan välinen yhteys.Ilman rakkautta ei ole kielillä puhumisellakaan mitään merkitystä.RAKKAUS JUMALAAN JA LÄHIMÄISEEN VAIKUTTAA KAIKEN.