milloin Vantaa

ja Helsinki yhdistyy?

Haluan että näin käy.

Muutin aikoinani Helsingin maalaiskuntaan en Vantaalle.
21957
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

et samoin tein muuttanut Helsinkiin. Olisi yksi ikävä ihminen vähemmän Vantaalla.

Äänestä
  • Arvioi toisen mielipiteen esittäjän ikäväksi ihmiseksi.
    Hih hei ja hurraa, Helsinkiin.

    Äänestä

  • koska pidän kodistani joka oli alussa Helsingin maalaiskunnassa ja en ole sen takia ikävä ihminen kun pidän Helsingistä.

    Haluan että Helsinki ja Vantaa yhdistyy!

    Äänestä

  • sama kirjoitti:

    koska pidän kodistani joka oli alussa Helsingin maalaiskunnassa ja en ole sen takia ikävä ihminen kun pidän Helsingistä.

    Haluan että Helsinki ja Vantaa yhdistyy!

    historiaa kun tutkii, olet tehnyt sittenkin hyvän päätöksen, koska olet muuttanut nk. emäpitäjään. Helsigin maalaiskunnan historia on parisataa vuotta Helsingin kaupunkia vanhempi, elikkä Kustaa Vaasa aikoinaan perusti Helsingin kylän tämän pitäjän yhteen nurkkaan.

    Ehdottomasti liitetään Helsinki Vantaan kaupunkiin.

    Äänestä

Yhdistyminen odottaa vielä järjen kypsymistä.

Tällä hetkellä on koko pk-seutu 'koplattu' siten, että kaikkien pitää yhdistyä ja espoolaiset ovat vielä ihan pimennossa eli siellä ei vielä ole nähty lainkaan yhdistymisen välttämättömyyttä, kun NIMBY-menttaliteetti on niin vahva. Pk-seudun kansainvälistä kilpailukykyä ja sen tärkeyttä ei Espoossa vielä ole ymmärretty.

Minusta Espoon viisastumista ei kannattaisi odotella. Otetaan heidät sitten mukaan myöhemmin sen hetkisten olosuhteiden mukaisesti.

Äänestä
  • Että Vantaa hyväksyttäisiin liitäntään.

    Äänestä

  • pystyyn kirjoitti:

    Että Vantaa hyväksyttäisiin liitäntään.

    Pk-seudun yhdistymisessä Vantaa on aivan keskeisessä asemassa. Ilman Vantaata koko homma on turhaa, koska yhdistymisen etuja ei saataisi juuri lainkaan.

    Peukkujasi voi pitää pystyssä, jos haluat, lähinnä sen takia, että politiikot ja myös Espoo järkevöityisi.

    Äänestä

  • kohde vain väärä kirjoitti:

    Pk-seudun yhdistymisessä Vantaa on aivan keskeisessä asemassa. Ilman Vantaata koko homma on turhaa, koska yhdistymisen etuja ei saataisi juuri lainkaan.

    Peukkujasi voi pitää pystyssä, jos haluat, lähinnä sen takia, että politiikot ja myös Espoo järkevöityisi.

    Ongelmalapsi tämä Vantaa.

    Äänestä

  • pk seudun kirjoitti:

    Ongelmalapsi tämä Vantaa.

    Helsinki Vantaaseen sillä haluan että yhdistymme tavalla tai toisella.
    Joo,alkuperänen Helsinkginkatu tai tie on ollut täällä Vantaan alueella.
    Haluan kuulua pääkaupunkiin myös vai vaadinko liikaa?

    Äänestä

  • alottaja kirjoitti:

    Helsinki Vantaaseen sillä haluan että yhdistymme tavalla tai toisella.
    Joo,alkuperänen Helsinkginkatu tai tie on ollut täällä Vantaan alueella.
    Haluan kuulua pääkaupunkiin myös vai vaadinko liikaa?

    Helsinkkin ja sassiin ja noista teiden nimistä,
    miettkääpä kun helsingissä on olemassa porvoonkatu ,turuntie ym,ym,

    Äänestä

  • vaatimuksesi kirjoitti:

    Helsinkkin ja sassiin ja noista teiden nimistä,
    miettkääpä kun helsingissä on olemassa porvoonkatu ,turuntie ym,ym,

    Arabiankatu ja Syyriankatu?

    Äänestä

  • Laardibonanza kirjoitti:

    Arabiankatu ja Syyriankatu?

    vaadi niitäkään liitettäväks itteensä vaiks onki pääkaupunki ja noi kaks on maita.

    Äänestä

  • pk seudun kirjoitti:

    Ongelmalapsi tämä Vantaa.

    Ja missäköhän mielessä?
    Kiukutteleva ongelmalapsi taitaa ennemmin löytyä tuolta pk-seudun länsipuolelta...

    Äänestä

  • sentään kirjoitti:

    Ja missäköhän mielessä?
    Kiukutteleva ongelmalapsi taitaa ennemmin löytyä tuolta pk-seudun länsipuolelta...

    Eipä taida Vantaalla olla oikeen muuta tarjottavaa kun lentokenttä ja huono maine, ihmekkös se sitten on ettei avosylin olla ottamassa p....a syliin.

    Äänestä

  • mie vikisen kirjoitti:

    Eipä taida Vantaalla olla oikeen muuta tarjottavaa kun lentokenttä ja huono maine, ihmekkös se sitten on ettei avosylin olla ottamassa p....a syliin.

    näkemyksensä kullakin...

    Äänestä

  • mie vikisen kirjoitti:

    Eipä taida Vantaalla olla oikeen muuta tarjottavaa kun lentokenttä ja huono maine, ihmekkös se sitten on ettei avosylin olla ottamassa p....a syliin.

    Helsinki se vaan nuolee näppejään ja katsoo, kun yksi kerrallaan isot firmat siirtävät toimintansa kehä III:n varrelle ja muihin ympäryskuntiin.

    Äänestä

  • Laardibonanza kirjoitti:

    Helsinki se vaan nuolee näppejään ja katsoo, kun yksi kerrallaan isot firmat siirtävät toimintansa kehä III:n varrelle ja muihin ympäryskuntiin.

    Suuryritys jonka piti muuttaa Vantaalle, aikoo nyt sitten mennä ja onko tarkempaa tietoa miksi Pakkala/ Vantaa ei kelvannutkaan.

    Äänestä

  • se yksi kirjoitti:

    Suuryritys jonka piti muuttaa Vantaalle, aikoo nyt sitten mennä ja onko tarkempaa tietoa miksi Pakkala/ Vantaa ei kelvannutkaan.

    ei sinne enää mahdu. Luxusasuntoalueiksi rakennetaan, kun kaikki haluavat siihen Jumbon viereen tulevaan kylpylähotelliin.

    Äänestä

  • Laardibonanza kirjoitti:

    ei sinne enää mahdu. Luxusasuntoalueiksi rakennetaan, kun kaikki haluavat siihen Jumbon viereen tulevaan kylpylähotelliin.

    Perui tulonsa.

    Äänestä

  • yhtiö kun kirjoitti:

    Perui tulonsa.

    korviaan myöten.Ei täällä paksusti voida joten yhteen vaan Helsingin kanssa.

    Äänestä

  • jos ottavat? kirjoitti:

    korviaan myöten.Ei täällä paksusti voida joten yhteen vaan Helsingin kanssa.

    Mikäli liitos tapahtuu olisi upeeta, koska myös päätöksentekotapoihin tulisi silloin muutos.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


rajalla kirjoitti:

ja Helsinki yhdistyy?

Haluan että näin käy.

Muutin aikoinani Helsingin maalaiskuntaan en Vantaalle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu