Pasilaan

ihan vaan kysyisin millaista mahtaisi elo Pasilassa olla? Toivottavaa olisi että siellä asuvat kertoisivat, ei ne muualla olevat joiden mielipide perustuu siihen "mitä mä tiedän, kun mulle on kerrottu..."
101192
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Muutin aikoinani (hieman vajaa 10 vuotta sitten) Helsinkiin ja olosuhteiden pakosta jouduin asumaan 3 kk Itä-Pasilassa. TÄytyy kyllä sanoa, että en tähän astisessa elämässä ole pahemmassa paikassa asunut kuin Itä-Pasila. Ainoa plussa lienee liikenneyhteydet Hesan keskustaan, mutta mun mielestä metro on siihenkin tarkoitukseen toimivampi!

Äänestä
  • OTAN OSAA.

    Äänestä

Länsi-Pasilahan on Keskuspuiston vieressä, oikein mukavan tuntuista aluetta. Ja Itä-Pasilassa on Lidl, pääkirjasto sekä Mäkelänrinteen uimahalli.

Äänestä
  • kiitos mielipiteistänne. Ulkoilijalle vastaisin, että siihen keskuspuiston reunamille, siis länsipuolelle

    Äänestä

  • muutto kirjoitti:

    kiitos mielipiteistänne. Ulkoilijalle vastaisin, että siihen keskuspuiston reunamille, siis länsipuolelle

    Länsi-pasila on ihan mukavaa ja rauhallista aluetta, keskupuistokin on lähellä. Itä-pasila on hyvin monikulttuurista aluetta ja vuokrataloja on paljon, se on sitten ihan itsestään kiinni mitä siitä ajattelee.

    Äänestä

  • itä.....riippuu kirjoitti:

    Länsi-pasila on ihan mukavaa ja rauhallista aluetta, keskupuistokin on lähellä. Itä-pasila on hyvin monikulttuurista aluetta ja vuokrataloja on paljon, se on sitten ihan itsestään kiinni mitä siitä ajattelee.

    ..on yhtä lailla molemmilla puolilla.

    Äänestä

on just samanlaista kaupunkia kuin joka paikassa muuallakin. Yhtä paskaa täällä on asua missä vaan jos vertaa maaseutuun. Itse asustan "uudella hienostoalueella" Vanhankaupunginkoskella, ei tää nyt mun mielestä oo sen parempi kuin Pasila, missä käyn töissä. Voihan siellä Pasilassa olla iltaisin rauhattomampaa, mutta on siellä paremmat liikenneyhteydet.

Äänestä

Olen asunut kohta 20 vuotta Länsi-Pasilassa omistusasunnossa. Luonto on lähellä, samoin ydinkeskusta bussilla, skurulla tai junalla. Posti ja kaupat löytyvät. Radiokadulla voi bongailla YLEen meneviä julkkiksia.

Ei ole isompaa valittamista; joskus lämpiminä päivinä puistoihin kerääntyy muutama laitapuolen kulkija kaljaa litkimään.

Äänestä

Älä usko kaikkea, mitä jotkut valehtelevat. Olen itse asunut AINA Pasilassa Helsingissä asuessani, ja en mistään hinnasta asuisi missään muualla. Tämä on EHDOTTOMASTI Helsingin paras paikka. Tämä on lähellä, mutta kuitenkaan täällä ei ole samanlaista hälyä kuin esim. Töölössä tai keskustassa. Tänne on erittäin hyvät liikenneyhteydet ja ne paranevat kokoajan! Täällä on koulut ja palvelut lähellä. Jos ei halua, ei tarvitse mennä kaupunkiin, kun täältä saa mitä tarvitsee. Malmin Citymarket on erittäin lähellä, kun menee junalla. Täällä on asiat todella hyvin. Itä-Pasilassa näkyy ensin se betoninen virastorakennusmuuri, mutta kun menee sinne sisäalueille, se on erittäin viihtyisää aluetta ja varsinkin kesällä hyvin puistomaista. Mitä taas tulee Länsi-Pasilaan, se on aina hyvin kaunista aluetta. Pasilan lähellä on yksi parhaista plussista Mäkelänrinteen uintikeskus ja toisella puolen on sitten keskuspuisto. Töölönlahti on pienen kävelymatkan päässä. Mitä taas tulee Linnanmäkeen, se on aivan kivenheiton päässä! Mitä vielä voisi odottaa asuinalueelta. Tottakai täälläkin on ulkomaalaisia, mutta vähemmän kuin esim. Vuosaari - Mellumäki alueella. Suosittelen sinulle lämpimästi tätä aluetta. Juuri sellaiset ihmiset haukkuvat Pasilaa, jotka eivät itse ole täällä asuneet ja jos ovakin vähän aikaa olleet, ovat haikailleet kokoajan Töölöön tai muualle vastaavaan, minne eivät ole päässeet.

Äänestä
  • muutto lähestyy päivä päivältä. Pasilan asukas kiteytti ajatuksiaan mukavasti huomioiden myös sen, että aloituksessani pyysin, ettei kerrottaisi sitä, minkä joskus jossain on kuullut. =)
    Tuohon "onhan siellä mamuja ym." haluaisin kuitenkin sanoa, että niin niitä on parasta aikaa naapureinani, oikein mukavia ja ystävällisiä ihmisiä. ja mikä tärkeää, en koskaan ole luokitellut ihmisiä ulkonäön, alkuperän tms takia.
    ehkäpä siellä puistoissa törmäillään, toisiamme tunnistamatta, mutta kuitenkin. *kiittää ja pakkaa*

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


muutto? kirjoitti:

ihan vaan kysyisin millaista mahtaisi elo Pasilassa olla? Toivottavaa olisi että siellä asuvat kertoisivat, ei ne muualla olevat joiden mielipide perustuu siihen "mitä mä tiedän, kun mulle on kerrottu..."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu