TIESITKÖ TÄMÄN???

Montako suomalaista elää vielä pimennossa?

Nyt kun maailmalla miljoonat ihmiset on herännyt siihen tosiasiaan että
9.11 WTC isku oli
Yhdysvaltojen hallitusta pyörittävien tahojen junailema massamurha, on
myös aika suomalaisten
pikkuhiljaa herätä ja kohdata nykymaailman todellisuus.
Suomessa on vielä paljon ihmisiä jotka luulevat että Osama Bin Laden on
WTC iskujen takana.
Valitettavasti suomen tiedoitusvälineet ovat pitäneet meitä täysin
pimennossa jo pitkään (Aina).

Tietoa on saatavilla runsaasti. EU, YK ja Nato ovat samaa suurta
salaliittoa ja petosta ihmisyyttä vastaan.
Globalisaatio tähtää yhteen valuuttaan, yhteen uskontoon, sekä yhteen
maailman laajuisesti tunnustettuun johtajaan.
Onneksi suomessa suurin osa ihmisistä vastustaa vielä EU:n perustuslakia
ja Natoa.
Harva suomalainen tietää että yhdysvalloissa on valtavat ihmismassat
heränneet vastustamaan globalisaatiota ja
ns. NEW WORLD ORDER nimistä suunnitelmaa jossa yksilöllä ei enään ole
oikeuksia vaan fasismi hallitsee maailmaa.
Biometrinen passi on vasta alkua, seuraava vaihe on askel lähemmäksi
ihmisiin istutettavaa mikrosirua, joka on jo olemassa
yhdysvalloissa, se on kuitenkin toistaiseksi vapaaehtoinen.

Tässä dokumentti suomalaisella tekstityksellä. Aihe on WTC iskut. Tämän on
nähnyt jo miljoonat ihmiset ympäri maailmaa.
http://video.google.com/videoplay?docid=9153709212181510877&q=loose change


Tässä pari muuta mielenkiintoista dokumenttia, ikäväkyllä ilman
suomalaista tekstitystä.
http://video.google.com/videoplay?docid=-4959110838223046399&q=Megiddo I: The March to Armageddon

http://video.google.com/videoplay?docid=4046564743329239954&q=911 Truth Denial Stops Here From Peak Oil and Beyond


Nämä dokumentit ovat ihmisille joita kiinostaa totuus ja maailman
todellinen tila.
Tässä on paljon tärkeää tietoa mitä uutisissa ei näe. Maailman tila on
hyvin erilainen kun mitä meille uskotellaan.
3351
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

suuri uutinen?

Äänestä

voi syyttää, miksi nämä terroristi iskut onnistuivat, ei Usan hallitus uskonut että sellaista voisi tapahtua maalle millä on maailman paras puolustus.

Äänestä

"Tässä dokumentti suomalaisella tekstityksellä. Aihe on WTC iskut. Tämän on
nähnyt jo miljoonat ihmiset ympäri maailmaa."

Ja se on myös postattu tänne miljoona kertaa...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Uutinen? kirjoitti:

Montako suomalaista elää vielä pimennossa?

Nyt kun maailmalla miljoonat ihmiset on herännyt siihen tosiasiaan että
9.11 WTC isku oli
Yhdysvaltojen hallitusta pyörittävien tahojen junailema massamurha, on
myös aika suomalaisten
pikkuhiljaa herätä ja kohdata nykymaailman todellisuus.
Suomessa on vielä paljon ihmisiä jotka luulevat että Osama Bin Laden on
WTC iskujen takana.
Valitettavasti suomen tiedoitusvälineet ovat pitäneet meitä täysin
pimennossa jo pitkään (Aina).

Tietoa on saatavilla runsaasti. EU, YK ja Nato ovat samaa suurta
salaliittoa ja petosta ihmisyyttä vastaan.
Globalisaatio tähtää yhteen valuuttaan, yhteen uskontoon, sekä yhteen
maailman laajuisesti tunnustettuun johtajaan.
Onneksi suomessa suurin osa ihmisistä vastustaa vielä EU:n perustuslakia
ja Natoa.
Harva suomalainen tietää että yhdysvalloissa on valtavat ihmismassat
heränneet vastustamaan globalisaatiota ja
ns. NEW WORLD ORDER nimistä suunnitelmaa jossa yksilöllä ei enään ole
oikeuksia vaan fasismi hallitsee maailmaa.
Biometrinen passi on vasta alkua, seuraava vaihe on askel lähemmäksi
ihmisiin istutettavaa mikrosirua, joka on jo olemassa
yhdysvalloissa, se on kuitenkin toistaiseksi vapaaehtoinen.

Tässä dokumentti suomalaisella tekstityksellä. Aihe on WTC iskut. Tämän on
nähnyt jo miljoonat ihmiset ympäri maailmaa.
http://video.google.com/videoplay?docid=9153709212181510877&q=loose change


Tässä pari muuta mielenkiintoista dokumenttia, ikäväkyllä ilman
suomalaista tekstitystä.
http://video.google.com/videoplay?docid=-4959110838223046399&q=Megiddo I: The March to Armageddon

http://video.google.com/videoplay?docid=4046564743329239954&q=911 Truth Denial Stops Here From Peak Oil and Beyond


Nämä dokumentit ovat ihmisille joita kiinostaa totuus ja maailman
todellinen tila.
Tässä on paljon tärkeää tietoa mitä uutisissa ei näe. Maailman tila on
hyvin erilainen kun mitä meille uskotellaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu