Kysymys sinulle jt. Kun eduskunnassa äänestettiin ns. hedelmöityshoitolaista, niin rukoilitko että lesbopareille ei annettaisi mahdollisuutta saada hoitoja?
Jos et, niin miksi et rukoillut?
Jos et, niin miksi et rukoillut?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
että rukoilee Jehovan tahdon täyttymistä (niinhän Jeesuskin opetti). Turha minun on käydä Jumalaa neuvomaan, mitä pitäisi tehdä.
Senkinpuoleen, että poliittinen järjestelmä seuraa jumalaansa Saatanaa.
Eli siis, en rukoillut. Maailma on senverran täynnä vastaavia aiheita, että ei niiden kaikkien edestä ehdi ja hoksaakaan rukoilla.
"16. Tunnustakaa siis toisillenne syntinne ja rukoilkaa toistenne puolesta, että te parantuisitte; vanhurskaan rukous voi paljon, kun se on harras.
17. Elias oli ihminen, yhtä vajavainen kuin mekin, ja hän rukoili rukoilemalla, ettei sataisi; eikä satanut maan päällä kolmeen vuoteen ja kuuteen kuukauteen. 18. Ja hän rukoili uudestaan, ja taivas antoi sateen, ja maa kasvoi hedelmänsä."
Jaak.5:16-18
1) Miksi käsketään rukoilemaan toisten puolesta eikä vain Jumalan tahdon tapahtumista?
2) Neuvoiko Elia Jumalaa rukoillessaan kuivuutta?
"Minä kehoitan siis ennen kaikkea anomaan, rukoilemaan, pitämään esirukouksia ja kiittämään kaikkien ihmisten puolesta, 2. kuningasten ja kaiken esivallan puolesta, että saisimme viettää rauhallista ja hiljaista elämää kaikessa jumalisuudessa ja kunniallisuudessa. 3. Sillä se on hyvää ja otollista Jumalalle, meidän vapahtajallemme,"
1.Tim.2
3) Miksi esivallan puolesta pitäisi rukoilla? Eikö se ole Jumalan neuvomista? Opettaako Paavali harhaoppia?
4) Mikä on hyvää ja otollista Jumalalle?
"Minä kiitän Jumalaani, niin usein kuin teitä muistan, 4. aina kaikissa rukouksissani ilolla rukoillen teidän kaikkien puolesta,"
Fil.1:4
5) Neuvoiko Paavali tässä Jumalaa?
"30. Mutta minä kehoitan teitä, veljet, Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta ja Hengen rakkauden kautta auttamaan minua taistelussani, rukoilemalla minun puolestani Jumalaa,"
Room.15
6) Opettiko Paavali harhaoppisuuteen, pyytämällä rukoilemaan puolestaan? Käskikö hän kirjeen saajia "neuvomaan" Jumalaa?
*******
>>Eli siis, en rukoillut. Maailma on senverran täynnä vastaavia aiheita, että ei niiden kaikkien edestä ehdi ja hoksaakaan rukoilla.>>
Olisitko rukoillut, jos olisit hoksannut?
Millä tavalla seurakunnassanne noudatetaan ohjetta rukoilla kuningasten ja esivallan puolesta?
Ehkä kuitenkin joskus ymmärrät...
Onko Jumalan neuvomista, jos rukoilee hänen tahtonsa mukaisia asioita?
Sanopas, muistatko sinä rukoilla jokaisen mahdollisen vääryyden takia?
Minusta riittänee tyytyä pyytämään Jumalan tahdon toteutumista.
? :)
Jep.
vastaan?
pitäny? näinhän se pitää mennäkkin!!!!!
Em ole jt, mutta ihmettelen silti: Miksi olisi pitänyt rukoilla? Itse kyllä rukoilin tuon lain läpimenon puolesta, enkä ilmeisesti edes aivan huonolla menestyksellä... :-)