Jeesus-Jumala?

Kun täällä kyseenalaistetaan aina välillä JT:n Jeesusta koskeva teologiaa, niin esitänpä nyt vaihteeksi JT:n puolesta kaikille kolmen osan jumaluuteen uskoville kysymyksen.

Jos kerran Jeesus-Jumala palvoo ja toimii taivaassa pappina, niin ketä hän palvoo ja miksi?

8:1 Mutta pääkohta siinä, mistä me puhumme, on tämä: meillä on sellainen ylimmäinen pappi, joka istuu Majesteetin valtaistuimen oikealla puolella taivaissa,
8:2 tehdäkseen pappispalvelusta kaikkeinpyhimmässä, siinä oikeassa majassa, jonka on rakentanut Herra eikä ihminen.
8:3 Sillä jokainen ylimmäinen pappi asetetaan uhraamaan lahjoja ja uhreja, jonka tähden on välttämätöntä, että tälläkin on jotakin uhraamista.
8511
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

tarkoittaa yksijumaluutta. Olen kanssasi samaa mieltä. Ei Jeesus voi olla jumala, eikä hän niin väittänyt, vaan Raamatun mukainen hierarkia on JHVH on ylinnä ja Jeesus tulee toisena. Muun järjestyksen jätän arvelematta, mutta kolmiyhteinen jumala on äänestyksen tulos, joka on demokratiaa. Taivaassa vallitsee Raamatun mukaan teokratia.

Äänestä

Tämän kaltaisissa kysymyksissä kai tullaan Jeesuksen "kaksijakoiseen" luonteeseen: yhtäältä Jumala, toisaalta ei.

Valitettavasti tuollainen kaksijakoisuus ei ole mikään vastaus esim. sinun esittämääsi pappi-ongelmaan. Ongelma pysyy, vaikka sitä yritettäisiin em. tavalla kiertää.

Jos kaksijakoisuus (Jeesus on Jumala ja ei-Jumala) sallitaan kolminaisuuteen uskoville, vastaava pitää sallia muillekin. Vartiotorni-seura on Jumalan kanava, ja ei ole (eli määritelmä joustaa tilanteen mukaan, kumpi tulkitsijalle sopii).

Äänestä
  • Jos et oikeasti halua tietää, lue linkkiä, älä ajattele. Kysymys tuli täysin käsitelllyksi jo aiemmin.

    Äänestä

Mielenkiintoista tässä on lähinnä se, että JT:n dogmaattinen oppi kyllä sujuu yksisuuntaisena viestintänä, mutta keskustelijaksi sinusta ei ollut.

"nyt pää pensaaseen ja ruususen unta nukkumaan"

Eipä kai tästäkään aiheesta kannata jatkaa sinun kanssasi muuten kuin toteamalla jotta PYH.


Niille jotka kiinnostuivat kysymyksestäsi ja haluavat ehkäpä jopa keskustelua, niin Melkisedekin pappeus on Jumalan pappeutta. Minne Jumala rakentaa kirkkonsa, siihen viereen saatana väsää kappelinsa; jehovantodistajia, mormoneita, muslimeja ja muita sanasta kieroutettuja oppirakennelmia.

Äänestä
  • Tietääkseni theos on ateisti, joten enemäpää hutiin ei voisi mennä.

    Äänestä

  • että. kirjoitti:

    Tietääkseni theos on ateisti, joten enemäpää hutiin ei voisi mennä.

    Aloittamasi ketju mielestäni meni aika tarkkaan vastapuolen piikkiin. Halusit tai et.

    Äänestä

  • että. kirjoitti:

    Tietääkseni theos on ateisti, joten enemäpää hutiin ei voisi mennä.

    theos: "esitänpä nyt vaihteeksi JT:n puolesta kaikille kolmen osan jumaluuteen uskoville kysymyksen."

    "Tietääkseni theos on ateisti, joten enemäpää hutiin ei voisi mennä."


    Aloitusviestin lukeminen kannattaa aina.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


theos kirjoitti:

Kun täällä kyseenalaistetaan aina välillä JT:n Jeesusta koskeva teologiaa, niin esitänpä nyt vaihteeksi JT:n puolesta kaikille kolmen osan jumaluuteen uskoville kysymyksen.

Jos kerran Jeesus-Jumala palvoo ja toimii taivaassa pappina, niin ketä hän palvoo ja miksi?

8:1 Mutta pääkohta siinä, mistä me puhumme, on tämä: meillä on sellainen ylimmäinen pappi, joka istuu Majesteetin valtaistuimen oikealla puolella taivaissa,
8:2 tehdäkseen pappispalvelusta kaikkeinpyhimmässä, siinä oikeassa majassa, jonka on rakentanut Herra eikä ihminen.
8:3 Sillä jokainen ylimmäinen pappi asetetaan uhraamaan lahjoja ja uhreja, jonka tähden on välttämätöntä, että tälläkin on jotakin uhraamista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu