Tässä on kertomus, johon on yhdistetty omia ja muiden kokemuksia erilaisista seurakunnista ja niiden toiminnasta.
Tässä on paljon melko lyhyessä kertomuksessa, mutta tuo kärjistetysti esille jotakin sellaista, mikä on väärin.
Olipa kerran kokous eräässä seurakunnassa. Ystävällisesti puhuva seurakunnan vanhemmistoveli Santalainen julistaa kuulijoilleen:
”Agape-rakkaus on Jumalan vaikuttamaa rakkautta, teidän pastorinne, rakastaa teitä, hänen haltuunsa uskottuja sieluja juuri sillä rakkaudella, pitää teistä isällisesti huolta, teidän tulee kunnioittaa ja pelätä häntä, sillä Jumala on uskonut teidän sielunne hänen käsiinsä, hänellä on valta sitoa ja päästää.”
Sitten puhujan pönttöön astuu seurakunnan pastori Hartikainen.
”Kohta keräämme uhrin, muistakaa antaa Jumalalle se mikä Jumalan on, kaikkihan me tunsimme Vilhon, hän istui aina tuossa pylvään vieressä, ruma vanha itara mies, joka aina valitti ja narisi ja arvosteli minuakin, Jumalan valittua, ja moitti seurakuntaani, ja antoi kolehtiin vain pikkukolikoita, rikas mies ja vain pikkukolikoita, nyt häntä on kohdannut tuomio, odotinkin että hänelle huonosti käy, hän on kuollut..
Muistatteko mitä olen opettanut Ananiaksesta ja Safiirasta, jotka varastivat Jumalalta, älkää olko heidän kaltaisiaan vaan maksakaa aina täydet kymmenykset, minä nään kyllä tästä edestä hyvin, ketkä antavat kolehtiin rahaa ja ketkä ovat antavinaan, aivan turha yrittää mitään vilunkia. ”
Kolehdin keräämisen jälkeen, pastori kävelee tuolilleen ja eräs vaaleahiuksinen Anneli, tulee todistamaan.
Sitten todistaa Anneli ”Minä maksan aina täydet kymmenykset, aina joka kerta, en ole varas vaan tahdon olla rehellinen pastorini edessä. Muistakaa rukoilla pastorinne puolesta, rukoilla eikä arvostella, arvosteleminen on tässä seurakunnassa kielletty, muistakaa rakastaa eikä saa tuomita, Jumala on pastorin virkaansa asettanut, jos arvostelette pastoria, arvostelette itse Jumalaa!!”
Vanhemmistoveli Santalainen tulee jatkamaan puhettaan ”Oli todella rakentavaa todistusta Annellilla, voi miten hyvin olet päässyt kasvamaan meidän seurakunnassamme. Toivon että muutkin ottaisivat oppia Annelista.
Minulle on kerrottu, että täällä joukossamme, on joitakin jotka ovat arvostelleet seurakuntamme toimintaa, vanhemmiston selän takana, me vanhemmistoveljet ja veli Hartikainen, olemme päättäneet lujalla kädellä puuttua asiaan, arvostelu on kuin syöpä joka jäytää ruumista, kuin mätä luissa.
Varoitan vakavasti niitä, jotka ovat nousseet veli Hartikaista vastaan, tehkää parannus, nyt kun teillä on vielä aikaa siihen, näen… näen… että tuomioita on tulossa, sain ilmestyksen, selvästi nään, että joku teistä tulee kuolemaan, joku joka on nostanut sormensa Jumalan valittua vastaan, joka on rohjennut arvostella häntä.”
Sitten puhujan pönttöön jälleen seurakunnan pastori Hartikainen.
”Rakkaat lampaani, voi miten niin tahdon, että lauma olisi yhtenäinen, eikä kukaan juoksisi omaan suuntaansa, minulla on kaikki valta ja voima, tässä lammaslaumassa, minä olen hyvä paimenenne, joka rakkaudesta, sydän surren, joudun joskus kovalla kädellä kurittamaan ja nuhtelemaan lampaitani, jotta ne alistuisivat, väkevän käteni alle, sillä Jumala on teidät minun valtaani antanut, minä johdatan teidät perille. Jumala on teidät lähettänyt tänne, pois julmien susien luota, jotka eivät laumojansa säästä, minun luokseni, viheriöiselle niitylle, älkää koskaan, minä varoitan, edes käykö muissa seurakunnissa. Te olette minun lampaitani, ja vain minä pidän teistä huolen, rakkaudella ja oikein”
Hänen lopetettua puheensa, takapenkiltä kävelee Kaarle, keski-ikäinen mies jolla liian suuri takki yllään ja hän alkaa puhumaan: ”Tuolla penkissä istuessani, mieleeni nousi valtava kiitollisuus, veli Hartikaista kohtaan, miten hän, arvosteluista huolimatta, olleen koko maailman vihaama, muiden seurakuntien halveksima, yhä vain jaksaa julistaa tinkimätöntä parannuksen saarnaa ja pitää laumastaan huolta ja väsymättömästi ruokkii lampaitaan, miten hän uhrautuu teidän puolestanne, minunkin puolestani, uskokaa ja kuulkaa häntä, minä olen käynyt viime viikolla helluntaiseurakunnassa ja siellä oli suorastaan kuvottava henki, samaten Luterilaisessa kirkossa, aivan saatanallista menoa, sanon. Siellä vain rukoiltiin ja kiitettiin, ja laulettiin, mini hameissa, ajatella, että voivatkin, ja millaisia lauluja, aivan kamalaa menoa.”
Sitten Anneli tulee toista kertaa kokouksen aikana todistamaan:
”Niin kuin Kaarle sanoi ja niin kuin veli Hartikainen aina opettaa, niin monet seurakunnat ovat luopuneet täydestä evankeliumista, julistavat vain typistettyä sanaa, ihmisten korvasyyhyyn. Meillä on täysi evankeliumi ja näyt ja ilmestykset. Me julistamme täyttä Uskon Sanaa, emmekä mato matkamies luterilaisuutta, emmekä ole muumioituneita, kuten helluntailaiset, jotka vain arvostelevat ja kritisoivat.. Me olemme heittäytyneet rakkauden virtaan, nousseet uusimmalle aallolle, olemme herätyksen kärjessä.
Meidän ylistyksemme on voitokasta, me emme nöyristele ketään, me olemme kuninkaallisia.”
Ihmiset innostuneesti taputtavat, pastorikin on kovin onnellinen nähdessään miten hyvin hänen opetuksensa on imeytynyt seurakuntalaisiin. Sitten hän nouseekin, laskee kädestään Kenyonin kirjan, jota oli selannut, etsiessään innoitusta päivän saarnaa varten. Hän menee puhujapönttöön ja alkaa julistamaan
”Rakkaat lampaani, te Jumalan pyhät, valittu lauma, voi kuinka rakastan teistä jokaista, sydämeni tuntee suurta murhetta, kun joudun joskus käyttämään sanan ruoskaa ja ruoskimaan teitä, kun olette tottelemattomia ja eksytte pois minun viitoittamaltani tieltä, te olette minun lampaitani ja minä kerin villanne, Jumala on antanut teidät minulle, minä olen teidän herranne ja teidän opastajanne, pysykää kanssani, teillä ei ole muuta paikkaa minne mennä, kuten olen monesti kertonut, joka paikassa sudet vaanivat saalista, mutta täällä olette viheriöisellä niityllä, levossa ja rauhassa, minun luonani turvassani.”
”Tänään ajattelin opettaa uskovan auktoriteetista. Aivan kuten Jumalalla on kaikki valta taivaassa, minulla on kaikki valta tässä seurakunnassa ja tässä lammaslaumassa, voin nostaa ja laskea, voin tuomita ja palkita. Jokainen joka vikisemättä tottelee minun määräyksiäni, tulee samaan tehtäviä seurakunnassani, mutta jos joku täällä arvostelee ja kritisoi, minä pidän huolen, ettei se ihminen tule ikinä mitään tehtävää ja paikkaa tässä eikä muissakaan seurakunnissa samaan, minulla on sopimus, monen muun seurakunnan paimenen kanssa, jos joku lähtee täältä ovet paukkuen, eivät muutkaan seurakunnat tässä kaupungissa ota sellaista saatanan haltuun annettua ihmistä vastaan.”
"Seurakuntamme on nyt muilta osin loistavassa vireessä, tunnen että olemme suuren herätyksen oven edessä, jos vain saadaan tuo asia kuntoon, kaikenlainen narina ja keskustelu loppumaan tästä seurakunnassa, niin varmasti, tunnen sen, läpimurto tulee, uskon niin, tulemme näkemään ajan, jolloin ihmiset kilpailevat pääsemisestä tähän seurakuntaan , näen mielessäni miten ulkopuolella on paljon ihmisiä suurissa jonoissa, tulemme hankkimaan suuret tilat, todella suuret tilat"
Ihmiset innostuvat ja taputtavat, jotkut nousevat seisomaan, joku hyppii penkin päällä, toiset heilutavat lippuja.
Lopuksi ---- Oliko tuon kuvitteellisen seurakunnan käytännöissä ja opetuksessa mitään korjattavaa ?
Tässä on paljon melko lyhyessä kertomuksessa, mutta tuo kärjistetysti esille jotakin sellaista, mikä on väärin.
Olipa kerran kokous eräässä seurakunnassa. Ystävällisesti puhuva seurakunnan vanhemmistoveli Santalainen julistaa kuulijoilleen:
”Agape-rakkaus on Jumalan vaikuttamaa rakkautta, teidän pastorinne, rakastaa teitä, hänen haltuunsa uskottuja sieluja juuri sillä rakkaudella, pitää teistä isällisesti huolta, teidän tulee kunnioittaa ja pelätä häntä, sillä Jumala on uskonut teidän sielunne hänen käsiinsä, hänellä on valta sitoa ja päästää.”
Sitten puhujan pönttöön astuu seurakunnan pastori Hartikainen.
”Kohta keräämme uhrin, muistakaa antaa Jumalalle se mikä Jumalan on, kaikkihan me tunsimme Vilhon, hän istui aina tuossa pylvään vieressä, ruma vanha itara mies, joka aina valitti ja narisi ja arvosteli minuakin, Jumalan valittua, ja moitti seurakuntaani, ja antoi kolehtiin vain pikkukolikoita, rikas mies ja vain pikkukolikoita, nyt häntä on kohdannut tuomio, odotinkin että hänelle huonosti käy, hän on kuollut..
Muistatteko mitä olen opettanut Ananiaksesta ja Safiirasta, jotka varastivat Jumalalta, älkää olko heidän kaltaisiaan vaan maksakaa aina täydet kymmenykset, minä nään kyllä tästä edestä hyvin, ketkä antavat kolehtiin rahaa ja ketkä ovat antavinaan, aivan turha yrittää mitään vilunkia. ”
Kolehdin keräämisen jälkeen, pastori kävelee tuolilleen ja eräs vaaleahiuksinen Anneli, tulee todistamaan.
Sitten todistaa Anneli ”Minä maksan aina täydet kymmenykset, aina joka kerta, en ole varas vaan tahdon olla rehellinen pastorini edessä. Muistakaa rukoilla pastorinne puolesta, rukoilla eikä arvostella, arvosteleminen on tässä seurakunnassa kielletty, muistakaa rakastaa eikä saa tuomita, Jumala on pastorin virkaansa asettanut, jos arvostelette pastoria, arvostelette itse Jumalaa!!”
Vanhemmistoveli Santalainen tulee jatkamaan puhettaan ”Oli todella rakentavaa todistusta Annellilla, voi miten hyvin olet päässyt kasvamaan meidän seurakunnassamme. Toivon että muutkin ottaisivat oppia Annelista.
Minulle on kerrottu, että täällä joukossamme, on joitakin jotka ovat arvostelleet seurakuntamme toimintaa, vanhemmiston selän takana, me vanhemmistoveljet ja veli Hartikainen, olemme päättäneet lujalla kädellä puuttua asiaan, arvostelu on kuin syöpä joka jäytää ruumista, kuin mätä luissa.
Varoitan vakavasti niitä, jotka ovat nousseet veli Hartikaista vastaan, tehkää parannus, nyt kun teillä on vielä aikaa siihen, näen… näen… että tuomioita on tulossa, sain ilmestyksen, selvästi nään, että joku teistä tulee kuolemaan, joku joka on nostanut sormensa Jumalan valittua vastaan, joka on rohjennut arvostella häntä.”
Sitten puhujan pönttöön jälleen seurakunnan pastori Hartikainen.
”Rakkaat lampaani, voi miten niin tahdon, että lauma olisi yhtenäinen, eikä kukaan juoksisi omaan suuntaansa, minulla on kaikki valta ja voima, tässä lammaslaumassa, minä olen hyvä paimenenne, joka rakkaudesta, sydän surren, joudun joskus kovalla kädellä kurittamaan ja nuhtelemaan lampaitani, jotta ne alistuisivat, väkevän käteni alle, sillä Jumala on teidät minun valtaani antanut, minä johdatan teidät perille. Jumala on teidät lähettänyt tänne, pois julmien susien luota, jotka eivät laumojansa säästä, minun luokseni, viheriöiselle niitylle, älkää koskaan, minä varoitan, edes käykö muissa seurakunnissa. Te olette minun lampaitani, ja vain minä pidän teistä huolen, rakkaudella ja oikein”
Hänen lopetettua puheensa, takapenkiltä kävelee Kaarle, keski-ikäinen mies jolla liian suuri takki yllään ja hän alkaa puhumaan: ”Tuolla penkissä istuessani, mieleeni nousi valtava kiitollisuus, veli Hartikaista kohtaan, miten hän, arvosteluista huolimatta, olleen koko maailman vihaama, muiden seurakuntien halveksima, yhä vain jaksaa julistaa tinkimätöntä parannuksen saarnaa ja pitää laumastaan huolta ja väsymättömästi ruokkii lampaitaan, miten hän uhrautuu teidän puolestanne, minunkin puolestani, uskokaa ja kuulkaa häntä, minä olen käynyt viime viikolla helluntaiseurakunnassa ja siellä oli suorastaan kuvottava henki, samaten Luterilaisessa kirkossa, aivan saatanallista menoa, sanon. Siellä vain rukoiltiin ja kiitettiin, ja laulettiin, mini hameissa, ajatella, että voivatkin, ja millaisia lauluja, aivan kamalaa menoa.”
Sitten Anneli tulee toista kertaa kokouksen aikana todistamaan:
”Niin kuin Kaarle sanoi ja niin kuin veli Hartikainen aina opettaa, niin monet seurakunnat ovat luopuneet täydestä evankeliumista, julistavat vain typistettyä sanaa, ihmisten korvasyyhyyn. Meillä on täysi evankeliumi ja näyt ja ilmestykset. Me julistamme täyttä Uskon Sanaa, emmekä mato matkamies luterilaisuutta, emmekä ole muumioituneita, kuten helluntailaiset, jotka vain arvostelevat ja kritisoivat.. Me olemme heittäytyneet rakkauden virtaan, nousseet uusimmalle aallolle, olemme herätyksen kärjessä.
Meidän ylistyksemme on voitokasta, me emme nöyristele ketään, me olemme kuninkaallisia.”
Ihmiset innostuneesti taputtavat, pastorikin on kovin onnellinen nähdessään miten hyvin hänen opetuksensa on imeytynyt seurakuntalaisiin. Sitten hän nouseekin, laskee kädestään Kenyonin kirjan, jota oli selannut, etsiessään innoitusta päivän saarnaa varten. Hän menee puhujapönttöön ja alkaa julistamaan
”Rakkaat lampaani, te Jumalan pyhät, valittu lauma, voi kuinka rakastan teistä jokaista, sydämeni tuntee suurta murhetta, kun joudun joskus käyttämään sanan ruoskaa ja ruoskimaan teitä, kun olette tottelemattomia ja eksytte pois minun viitoittamaltani tieltä, te olette minun lampaitani ja minä kerin villanne, Jumala on antanut teidät minulle, minä olen teidän herranne ja teidän opastajanne, pysykää kanssani, teillä ei ole muuta paikkaa minne mennä, kuten olen monesti kertonut, joka paikassa sudet vaanivat saalista, mutta täällä olette viheriöisellä niityllä, levossa ja rauhassa, minun luonani turvassani.”
”Tänään ajattelin opettaa uskovan auktoriteetista. Aivan kuten Jumalalla on kaikki valta taivaassa, minulla on kaikki valta tässä seurakunnassa ja tässä lammaslaumassa, voin nostaa ja laskea, voin tuomita ja palkita. Jokainen joka vikisemättä tottelee minun määräyksiäni, tulee samaan tehtäviä seurakunnassani, mutta jos joku täällä arvostelee ja kritisoi, minä pidän huolen, ettei se ihminen tule ikinä mitään tehtävää ja paikkaa tässä eikä muissakaan seurakunnissa samaan, minulla on sopimus, monen muun seurakunnan paimenen kanssa, jos joku lähtee täältä ovet paukkuen, eivät muutkaan seurakunnat tässä kaupungissa ota sellaista saatanan haltuun annettua ihmistä vastaan.”
"Seurakuntamme on nyt muilta osin loistavassa vireessä, tunnen että olemme suuren herätyksen oven edessä, jos vain saadaan tuo asia kuntoon, kaikenlainen narina ja keskustelu loppumaan tästä seurakunnassa, niin varmasti, tunnen sen, läpimurto tulee, uskon niin, tulemme näkemään ajan, jolloin ihmiset kilpailevat pääsemisestä tähän seurakuntaan , näen mielessäni miten ulkopuolella on paljon ihmisiä suurissa jonoissa, tulemme hankkimaan suuret tilat, todella suuret tilat"
Ihmiset innostuvat ja taputtavat, jotkut nousevat seisomaan, joku hyppii penkin päällä, toiset heilutavat lippuja.
Lopuksi ---- Oliko tuon kuvitteellisen seurakunnan käytännöissä ja opetuksessa mitään korjattavaa ?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Tuo on varmasti täysin kuvitteellinen seurakunta. Ainakaan itse en ole tällaista koskaan kohdannut missään helluntaisrk:ssa. Juuri viime sunnuntaina olin yhdessä helluntaisrk:ssa ja siellä kyllä puhuttiin kymmenyksistä, mutta painotettiin ettei saa antaa pakosta vaan sydämen ilosta. Siis jos et halua antaa niin parempi olla antamatta. Ja ne jotka antavat, antavat koska he haluavat. Lisäksi sanottiin, että anna sen mukaan kun on varaa. Eli ei mitään kymmenyksiä tarvitse maksaa jos ei ole rahaa, vaan sen verran kun on varaa ja haluaa antaa.
Eikä missään vaiheessa sanottu, että jos et anna, niin olet tuomittu! Sanottiin kyllä Raamatun omat sanat: "Joka niukasti kylvää, se niukasti niittää."
Johtopäätöksiä siis:
Ei keksitty mitään ihmiskäskyjä jne vaan Raamatun sanaan vedottiin.
Ei pakotettu/painostettu ketään maksamaan kymmenyksiä/antamaan kolehtiin rahaa.
Ei tuomittu niitä, jotka eivät antaneet mitään.
Ei peloteltu tuomioilla ihmisiä, jos eivät maksa/anna kolehtiin mitään.
Terve ja hyvä helluntaisrk missä saan olla.
Heh, itse olen ev.lut, mutta tulee käytyä helluntaisrk:n tilaisuuksissa, kun on niin hyvä seurakunta! :) Enkä muuten itsekään laittanut mitään kolehtiin tällä kertaa ja silti koin tulleeni siunatuksi kun sieltä seurakunnasta lähdin! :)
Siunausta!
Valen
sitä hoidetaan... Lähtökohta pitää olla se, että seurakunta on Raamatun Sanan mukainen ja Raamatun kautta asioita arvioidaan ja niihin epäkohtiin pitäisi puuttua, mitkä ovat Sanaa vastaan.
Raamatussa on selkeästi osoitettu, että mies on seurakunnan johtaja ja sitten on vanhemmisto. Tässäkin on Jumalallinen viisaus, että on asetettu vanhemmisto, mihin kuuluu useampi ihminen, silloin yksittäinen henkilö ei pääse liikaa kukkoilemaan, jos on sellainen vaara. Jos " pappi/ saarnaaja" opettaa sivuun Raamatun, niin vanhemmisto on olemassa jotka seuraa tilannetta, miten toimitaan jne.
Tietenkin on totta, että olemme vain vajavaisia ihmisiä ja teemme virheitä myös seurakunnissa, siksi pitää paljon rukoilla seurakunnan johdolle esim. viisautta.
Mutta jos haemme täydellistä seurakuntaa maanpäältä, niin sitä emme koskaan tule löytämään, sillä täydellisyys on vasta taivaassa !
-on omat juttunsa ja koska seurakunta koostuu vajavaisista ihmisistä aina on olemassa inhimillisä tekijöitä jotka vaikuttavat vanhemmiston ja saarnaajan ratkaisuihin srk:n keskellä kuin myös siihen mitä julistetaan ja millä tavalla..
-srk:ta kurista ei kai tänä päivänä paljon voine puhua ja harvoissa srk:ssa pidetään enää Raamatullista srk:ta,kuria yllä,etenkin huomioiden uskovienkin avioerot ja uudelleen-naimiset jne..
-tietenkin em.ovat todella vaikeita asioita jos on oltu jo esim,naimisissa montakin kertaa ja erottu ja lapsia on monesta liitosta jne..
-kyllähän sekin on mahdollista että inhimillisesti aletaan saarnaamaan määrätyistä asioista,-haluten opettaa määrättyjä henkilöitä srk:n keskellä,-tämä osoittaa vain lihallisuutta sellaisen opettajan kohdalla eikä se ole Jumalan tahto!
-Jos seurakunnassa toimitaan Jumalan Hengen johdatuksessa niin kyllä Pyhä Henki antaa sitten oikeat tekstit julistettavaksi ja myöskin voitelee sanoman,niin että monet kostuvat siitä ja tulevat siunatuiksi jne..
lihallista roskaa?
Lihallinen ja roska, olkoot sellaiset kaukana musta.
Netmissioniin en kirjoittele, se paikka on aika väsyttävää ja joskus surullistakin luettavaa.
Kun seurakunta koostuu ihmisistä, niin siellä on myös vajavuutta. Meidän EI pidäkkään rakentaa oppiamme ihmisiin tai johonkin seurakuntalaiseen, vaan Raamatun sanaan ja Jeesukseen, se ei horju.
Silti meidän pitää hakea sitä seurakuntaa, minkä oppi eniten pitäytyy Raamatun sanaan ja haluaa pitää sen auktoriteettinaan. Jumala pitää huolen Sanastaan ja seurakunnastaan, mikä haluaa olla hänelle kuuliainen. Uskon, että jos joku poikkeaa Raamatun linjasta, niin asia hoituu niin, että Jumala tavalla tai toisella korjaa asian, näinpä se on aina mennyt.
Tuo tekstisi oli muuten aika provo, kertoo sitä että kirjoituksen takana on ihminen joka ei ole oikeasti perehtynyt vapaisiin suuntiin, vaan luo käsityksensä kuulopuheiden perusteella tai on jäänyt katkeroituneeksi jostain ,mikä mustamaalaa oman mielen. Neuvoni olisikin sinulle, käy oikeasti tutustumassa vapaiden suuntien tilaisuuksissa ilman ennakkoasennetta .
"selvä asia"-kirjoitti "Tuo tekstisi oli muuten aika provo, kertoo sitä että kirjoituksen takana on ihminen joka ei ole oikeasti perehtynyt vapaisiin suuntiin, vaan luo käsityksensä kuulopuheiden perusteella tai on jäänyt katkeroituneeksi jostain ,mikä mustamaalaa oman mielen. Neuvoni olisikin sinulle, käy oikeasti tutustumassa vapaiden suuntien tilaisuuksissa ilman ennakkoasennetta ."
Tuo ajatuksesi on vailla perusteita, jos en ole tarpeeksi perehtynyt vapaisiin suuntiin, sitten ei taida olla kukaan muukaan.
Luithan varmasti mitä kirjoitukseni alussa kerroin:
" Tässä on kertomus, johon on yhdistetty omia ja muiden kokemuksia erilaisista seurakunnista ja niiden toiminnasta.
Tässä on paljon melko lyhyessä kertomuksessa, mutta tuo kärjistetysti esille jotakin sellaista, mikä on väärin."
Kirjoitin tuon kirjoitukseni, ajatellen suurimmaksi osaksi menestysteologisia seurakuntia, joista mulla on omakohtaista kokemusta ja myös muiden vapaiden suuntien toiminnasta saamiani kokemuksia, sekä myös muiden kokemuksia.
Olen nähnyt ja kuullut paljon epäraamatullista opetusta, ja nähnyt ihmisiä jotka ovat tehneet uskosta itsellensä bisneksen ja olen nähnyt miten luonnehäiriöiset ihmiset toimivat seurakunnan vastuutehtävissä.
Seurakunnissa on sekä hyvää, että pahaa, on asioita joita voidaan korjata ja on seurakuntia joissa ei kannata käydä, jos tahtoo uskonsa ja terveytensä säilyttää.
Tässä kirjoituksessa yritin tuoda esille vinoutunutta seurakunta pastorin asemaa ja epäraamatullista lahkomaista seurakunta käytäntöä.
Ajatukseni on, pitäisi poistaa se kaikki mikä on arvotonta ja kelvonta ja väärää, että se mikä on hyvää, pääsisi näkyviin ja kasvamaan.
Jos olen oikein ymmärtänyt, helluntaiseurakunnat pyrkivät nykyisin siihen. Aika on vaikea, ja monenlaiset opit koittavat vaikuttaa helluntaiseurakunnissakin. Yleensä suuren enemmistön asenne on joko väliinpitämätön tai oloihinsa hyvin tyytyvä, mutta olisi tarpeen, kasvaa uskossa niin, että Jumalan sanasta pidettäisiin kiinni ja sen mukaan perattaisiin kaikki turha pois.
että seurakunnan pitäisi pitäytyä Jumalan sanassa ja sen kautta arvioida kaikki, mikä on oikeata ja väärää. Silloin sinne ei seurakuntaan ei pääsisi väärä tulemaan, sillä onhan se sielunvihollisenkin halu sotkea seurakunta. Meillä onkin taistelu henkivaltoja vastaan , ei niinkään näkyväisiä, siksi rukous ja Raamattuun pidättäytyminen on tosi tärkeetä. Pyhä Henki kyllä osoittaa / näyttää todeksi synnin ja vääryyden , jos totuutta peräänkuulutetaan.