mä oon seittemäntoistanen nuori...ja kuulun herätysliikkeeseen...tai mun vanhemmat ja sukulaiset kuuluu. mä alan saaha tarpeeks niinki järjestelmällisestä paskasta ku mitä tää on. mun nuoruus on ollu paskinta aikaa mitä mä oon koskaa kokenu.
kaikki alko ku mä jäin kerran kiinni ryyppäämisestä, mikä musta ei oo nii paha asia ku mitä mulle yritetään opettaa. mun vanhemmat itki ja juttu levis. mulla oli ja on vieläki paljon ei-uskovaisia kamuja, joitten kanssa olemista mun vanhemmat vieläki rajottaa. kolme kertaa on ollu hiuskarvan varassa ettei mun isä oo hakannu mua oikein kunnolla kun oon jääny kiinni "synnistä". viimeks siltä iteltään murtu varvas siinä hommassa. me ei voida sen kanssa enää edes puhua, koska välit on niin huonot. ja mua pelottaa et jos se ikinä saa tietää minkälainen mä todellisuudessa oon, nii mitä sit tapahtuu...oon sortunut jopa huumeisiin tän takia.
mun itsetunto on todella alhaalla, koska vanhempani eivät hyväksy ystäviäni, enkä kyllä tunne kuuluvani liikkeeni nuorien joukkoonkaan. en todellakaan osaa tehdä mitään, enkä uskalla, koska pelkään koko maailmani hajoavan vanhempieni ja sukulaisteni takia. enkä kyllä haluaisi satuttaa vanhempiani eroamalla. en todellakaan tiedä mitä tehdä!!!! mutta luulen et en mä voi näinkään jatkaa...
kaikki alko ku mä jäin kerran kiinni ryyppäämisestä, mikä musta ei oo nii paha asia ku mitä mulle yritetään opettaa. mun vanhemmat itki ja juttu levis. mulla oli ja on vieläki paljon ei-uskovaisia kamuja, joitten kanssa olemista mun vanhemmat vieläki rajottaa. kolme kertaa on ollu hiuskarvan varassa ettei mun isä oo hakannu mua oikein kunnolla kun oon jääny kiinni "synnistä". viimeks siltä iteltään murtu varvas siinä hommassa. me ei voida sen kanssa enää edes puhua, koska välit on niin huonot. ja mua pelottaa et jos se ikinä saa tietää minkälainen mä todellisuudessa oon, nii mitä sit tapahtuu...oon sortunut jopa huumeisiin tän takia.
mun itsetunto on todella alhaalla, koska vanhempani eivät hyväksy ystäviäni, enkä kyllä tunne kuuluvani liikkeeni nuorien joukkoonkaan. en todellakaan osaa tehdä mitään, enkä uskalla, koska pelkään koko maailmani hajoavan vanhempieni ja sukulaisteni takia. enkä kyllä haluaisi satuttaa vanhempiani eroamalla. en todellakaan tiedä mitä tehdä!!!! mutta luulen et en mä voi näinkään jatkaa...
Vastaukset 20
Vanhimmat
Apu voitaisiin kohdentaa oikein, jos kertoisit mihin herätysliikkeeseen kuulut.
Hohhoijjaa, oot varmaan vl-kodista, tietysti...
mä toivon et sä työnnät pääs helvetin pimeimpään syöveriin jossa ylidemoni työntää kyrvän sinne missä sun silmämunas ennen oli...
jotkut asiat kannattaa ottaa vakavasti. niinku vaik uskonto...se aiheuttaa paljon pahaa ja hyvää eikä se oo mikään olankohautuksella ohitettava juttu...
ja niin, oon vanhoillislestadiolaisesta perheestä lähtöisin, niinku arvon ihminen jo arvas...
Niin, jos jotain asiaa koittais vastata, niin jokaisella ihmisellä on uskonvapaus ja lestaadiolaisetkin kunnioittaa sitä periaatteessa. En tiedä minkälainen murrosikäinen rajojen rikkoja ja riehuja olet ja kuinka provosoit vanhempiasi (aika paha olet suustas ed. purkauksen perusteella?) ja teetkö vain "syntiä" vai rikotko jopa Suomen lakia, jos isäsi niin hermostuu. Ryyppääminen ei ole mikään ihmeellinen asia, paitsi mm. absolutisteille vl:lle.
Mieti mitä haluat elämältäsi ja tee tarvittavat ratkaisut sopivalla ajan hetkellä. Sukulaiset varmasti tottuu kyllä ajan myötä siihenkin, jos haluat itsenäistyä irti uskonlahkosta. Yritä saada "möröt" pois sisimmästäsi ja tee sellaisia asioita, joista tulet oikeasti onnelliseksi, huumeet ei kuulu niihin ja niitä käyttämällä tuhoat tulevaisuutesi nopeammin kuin ymmärrätkään. Mieti onko kaveripiirisi sulle oikea, joiden tekemisiä arvostat oikeasti vai onko se kapinointia sun vanhempia ja uskontoa vastaan. Yritä löytää itsesi ja tahtosi ja toiveesi sirpaleitesi keskeltä ;)
En usko, että olet lessukodissa kasvanut. Tuo eka lauseke paljastaa sinut. Olet kasvanut kodissa, jossa ei ole ollut rajoja.
Lessukodissa voi olla liian tiukat rajat, mutta se ei ole rajaton koti.
varmasti ajattelevat sinun parastasi. Kohtuullinen kurituskin voi joskus olla rakkautta.
Kyllä juopottelusta pitääkin vanhempien lapsiaan varoittaa. Huumeista nyt puhumattakaan.
Suomalaisten lasten ja nuorten on syytä pysyä viinasta erossa.
Kuritus kun se kohtuudella tehdään ,on hyvä joskin ei kelpaa kaikille.
Mutta tässä tapauksessa on jo käsittääkseni kyse raaasta pahoinpitelystä.
**Taitaa olla kyseessä sellainen isä että sanoo ei lapsia tarvitse kurittaa, kyllä mieto maidonhajuinen puhe riittää..
Voi voi teitä.
On todella surullista tarinaa , että oikeasti sydämeen koskee! Olet uskonnollisuuden uhri, muoto jumalisuus vallitsee kotiasi. Tosiuskon täydellinen vastakohta , koska Jumala on RAKKAUS !Luulen ymmärtäväni , ainakin osaksi tuskaasi ja pettymystäsi, Jumallaankin . Olet vihainen Jumalallekin ! Ole vain , kyllä Hän tuntee tuskasi. ehkä Hän tämän kautta tahtoisi viedä sinut todelliseen jumalyhteyteen ? Pois kaikesta uskonnollisesta tekemisten pakosta ja pakko tekemisistä ja loputtomista kielloista.
En osaa antaa mitään patentti -automaatti vastausta . Kertomasi tulkiten olet sisäisesti niin hajalla , että vain aito kokemus Jeesuksen rakkaudesta voi todellisesti sinua auttaa.
Älä kuitenkaan lähde kotoa minnekään , jos nyt lähdet tuossa tilassa , olet tuhoon tuomittu . Viina ja huume kierre alkaa , jos ei ole jo päällä ? Toivottavasti ei ?
Hakeudu ammatti auttajan yhteyteen . Suosittelen jotakin , ei lestadiolaista , psykiatrian luo menoa . Mieluimmin kuitenkin uskovaisen henkilön luo . Helluntaiherätyksen piirissä on luotettavia terveen uskon omaavia psygolokeja ja silunhoitajia .
Sun tulee unohtaa kaikki se nekatiivinen puhe kotoa mitä siellä on kekusteltu "hihhuleista" helluntailaisista . Voit yhtähyvin ottaa yhteyttä myös paptisteihin ja pelastusarmeijalaiseen kuin myös vapaakirkon ammattiauttajiin .
Voit itsekkin auttaa itseäsi . Hiljenny Jumalan edessä ja rukoillen kerro ihan omin sanoin tuskasi ja kipusi Jeesukselle. Hän rakastaa sinua suunnattomasti. Hänen avoin rakastava sydän on avoinna JUURI sinulle , tässä ja nyt ! Avaa sydämesi Hänelle . Hän oli kuisattu kuin mekin , mutta ilaman syntiä , siksi Hän voi auttaa meitä syntisiä . Sinun ei tarvitse kertoa mitään synnin tunnustuksia kenellekään , paitsi Jeesukselle tunnustat halusi uskoa Häneen .Hän on jo , antanut syntisi anteeksi , uskot vai Hänen rakkauteensa . Hänkin kärsi tuskaisen kuoleman ja tietää sentähden syvimmätkin sydämen tuskat .
Olet nuori ja elämä edessä , kyllä sinä selviät ! Usko myös itseesi , sinä olet Jumalan silmäterä, Hän tahtoo vain sinun parastasi.
Tuota samaa haluan sanoa minäkin. Jeesus on rakastava ja lempeä ja armollinen. "Tulkaa minun tyköni, kaikki työtä tekevät ja RASKAUTETUT, niin minä annan teille levon", hän sanoo. Hakeudu sellaisten uskovien tykö jotka tuntevat Jeesuksen ja jotka rakastavat sinua ilman ehtoja.
Mutta älä vihaa vanhempiasi. Hekin ovat tavallaan "uskonnon uhreja". Mahdollisesti jopa enemmän särkyneitä kuin sinä.
Millaiset välit vanhemmillasi on, vähän haiskahtaa että isäsi on katkera jostakin vallan muusta kuin sinun tekosistasi.
Sinä vain olet hänelle antanut aiheen purkaa patoutunutta kiukkuaan.
Viina on seurakunnassa kielelttyä,ei raamatussa muutoin kuin ettei sitä saa väärin käyttää; eikä väärää viinaa juoda, sekin pitää osata valita.
Seurakunta tosin **ehkä kunniansa tähden sen kieltänyt*
Ettei maailma alkaisi puhumaan kaikenlaista,vaikka todellisuudessa ne maailman puheet kuuluvat uskovaisen elämään.
Rukoile vanhempiesi puolesta ja itsesi puolesta. Vanhempasi eivät ymmärrä sitä, että vain rakkaudella voitetaan ihmissieluja Jumalalle. Asiallinen kuri kuuluu kyllä asiaan mutta jos siinä ei ole rakkautta mukana, niin se vie asiat vain pahempaan suuntaan. Rukoile tätä rakkautta vanhemmillesi ja näytä itse vanhemmillesi esimerkkiä tässä asiassa osoittamalla heille kaikkinaista hyvyyttä silloin, kun he osoittavat sinulle vihaa. Niin kuin Pyhä Raamattu sanoo: "...voita sinä paha hyvällä".
Haluan rukoilla puolestasi!
Mä en tiedä onko to tarina ihan feikki, mut vaikka oliskin, niin kerron oman kantani.
Vaikka koti ois nimellisesti vanhoillislestadiolainen niin se ei tarkoita sitä että asiat ois kunnossa. Jos vanhemmat kurittaa lapsiaan fyysisesti, se on enemmän syntiä. Vanhemman tehtävänä on neuvoa ja ohjata lempeästi.
Ihmisillä on kummallisia käsityksiä, ja toiset tuomitsee liian herkästi. Yleensä ne tuomitsijat, ovat itse syypäitä, kuten Raamatussakin Jeesus osoittaa: Ihmiset oliva valmiita kivittämään syntisen naisen, Jessus sanoi, se joka ei ole tehnyt syntiä, heittäköön ensimmäisen kiven. Yhtään kiveä ei heitetty. Jeesus sanoi naiselle: Mene ja älä enää silleen syntiä tee. Oikea usko on armahtava, ei tuomitseva, ihmisen moraalikäsitys on todella horjuva. Siihen ei voi luottaa, siksi lestadiolaisten keskuudessa annetaan kaikki synnit anteeksi. Jotkut ovat ihmisinä vaan niin typeriä, vallanhaluisia, julmia, ehdottomia, itsekkäitä, että tuomitsevat toisen vaikka itselläkään ei asiat ole kunnossa.
Minä voin sanoa, että elän puoliksi maailmallista elämää. Joku lestadiolainen ei pitäisi minua varmaan edes uskovaisena. Tiedän itsekin, että olen syntinen ja huono ihminen. Se ei estä minua kuitenkaan uskomasta syntejäni anteeksi. Minusta tuntuu välillä todella pahalta, kun toiset uskovaiset ihmiset, läheiset ja sukulaiset loukkaa minua käytöksellään ja puheillaan. Tai sitten puhuu pahaa jostakin toisesta. Silti olen valmis antamaan heille kaiken anteeksi. Sillä itsekin syyllistyn niihin kaikkiin pahoihin tekoihin, enkä siis voi ketään tuomita. Haluan mieluummin pyytää vain anteeksi.
Minä en tuomitse alkoholia ehdottomasti. En suosittele sen juomista humaltuakseen, koska se ei ole hyväksi terveydelle ja siitä saattaa seurata ikäviä asioita. Mutta jo joku kokeilee humalaa, okei en mä sitä tuomitse, mutta kehoitan, älä enää juo.
Yksi asia, mitä ei saa koskaan sekoittaa, on usko ja ihmiset ja niiden käsitykset.
Mä toivoisin, että jokainen jolla on kaunaa tai ei jaksa enää, löytäisi ihmisiä, joiden kanssa keskustella asioista rakkaudella ja asiallisesti.
Nämä henkilöt ei löydy välttämättä kotoa, ei mulla ainakaan. Tai jos ei tunnu löytävän ketään, niin minä olen valmis keskusteleen. Jätä vain sähköpostioistteesi, niin otan yhteyttä.
Niin että koti on oikein, ja sinulle on tullut synti luvalliseksi,...Tottelemattomuus ym:
Kuulostat "ihmeen jarkevalta" tyypilta!:) Puoliksi puoliksi on kaiketi sinun valintasi, mutta ainakin minun oli pakko tehda ratkaisu suuntaan tai toiseen, tosin vastauksen kylla tiesinkin jo. Muutos vain ei ollut helppo. Tekee pahaa kuin itselle rakkaat ihmiset "syyttavat", mutta uskon heidan kuitenki tarkoittavan vain hyvaa, sita minka he itse vahvasti oikeaksi uskovat. Uskon asiat ovat vaikeita ja niista on turha ruveta kiistelemaan oikein-vaarin-periaatteella, jokaisella on omat kasityksensa ja ainakin mina haluan antaa myos heidan vapaasti pitaa ne. Toivottavasti myos minun annetaan.:)
joo, kyllä mä myönnän, että en suhtaudu syntiin samalla tavallakuin ennen. Itseasiassa käsitteeni synnistä on muuttunut, siitä mitä se on aiemmin. Ei synti oo mulle sen luvallisempaa nykyään kuin aikaisemminkaan.
mä toivon et sä et pidä mua feikkinä...mut toi mulla kai on isoin ongelma, mä en haluu elää tommosta "puolielämää". miks mä sanoisin muille ja ennenkaikkee itelleni olevani joku mikä mä en toisaalta haluu olla. eniten mua kai siinä pelottaa et mun vanhemmat kieltää multa sen jälkeen kaiken...joskus kun mä en oo halunnu lähtee seuroihin, ni ne kieltää mua lähtemästä minnekkää tai pelaamast tietokoneella etc...musta semmonen on nii väärin ja mä oon katkera niille. ne kieltää mua elämästä niinku mä haluun siks et en elä niinku NE haluu.
noin vuos sitte mulla teki todella pahaa...sillon mä en osannu puhua ees kellekkää...mä yritin hävittää tuskaa kokemalla fyysistä tuskaa. mut sit mulle tapahtu jotain mitä mä en ois halunnu. se poisti tuskan liianki hyvin, mut vaa vähäks aikaa...mulle tuli tavaks viillellä itteeni. mä en kehannu pitää t-paitaa...mut nyt mä oon päässy sen vaiheen yli, onneks.
mäkin tunnen sen, miten sukulaiset ja muut "hyvät uskovaiset" loukkaa, joskus ilman et ees ite tajuuvat sitä. se loukkaa verisesti, ja mä haluisin sen loppuvan...ei musta tunnu kivalta ku joku sanoo mun hyvää ystävää huonoks ihmiseks, tai ku en saa olla ystävän kaa sen takia et se sattuu olemaan nainen. se satuttaa.
mut jos sullaki on ollut huonot välit vanhempiis, ni miten sä oot kertonu niille tästä sun kannastas? sen mä haluisin kuulla. mä ite en osaa puhuu niitten kanssa, ja jos kertoisin, ni voisinko mä enää koskaan puhuu niille ilman syyllisyyttä, itkua ja sääliviä katseita...
Mullakin oli ongelmana just toi etten uskaltanut kertoa mielipiteitani. Istuin vain hiljaa ja kuuntelin vanhempien saarnaa syntien anteeksi antamisesta jne. Oisin halunnu huutaa pain naamaa niille asiani, etten ma uskonut siihen harhaan, et mun ystavat ei oo sen huonompia ku nekaan! En kuitenkaan sanonut mitaan. Viimeinen tikki oli kait se kun isani tuli hakemaan minua koulun diskosta. Olin aivan nolona, mita ny kaverini ajattelevat jne... Isani raivosi minulle ja mina raivosin takaisin, sen jalkeen en ole puhunut isani kanssa koskaan kunnolla.
Nyt kun ajattelen menneita, en ymmarra mista sain sen kaiken voiman selviytya. Minullakin oli itsemurha-ajtuksia, useinkin, mutta en tehnyt sita, kuitenkaan. Kait minut pelasti ikuinen optimistisyyteni ja osaltaan hyvat ystavani, vaikkeivat he minua ymmartaneetkaan, silti he seisoivat vierellani, valoivat uskoa elamaan ja parempiin aikoihin.
Ajttelen myos etta tarvitsin jotain uutta tekemista/kiinnostuksen kohdetta tyhjyyden paikkaamiseksi. Halusin tehda jotain hyvaa jotain jonka tiesin oikeaksi. Minulle tuli tarkeaksi elaimet ja niiden puolesta taisteleminen. Kait silla halusin jotenkin nayttaa etta olen silti hyva ihminen muiden mielipiteista valittamatta.
En oikein osaa neuvoa. Silla vaikka olenkin itse kokenut saman, en silti loyda helppoa tieta asioiden selvittamiseksi. Vanhempiesi kanssa jutteleminen jarkevasti tuskin tulee kyseeseen, silla vanhempasi "tietavat" olevansa oikeassa. Mutta pysy mielipiteittesi takana, alaka mene seuroihin ym. sellaisiin jos et halua. Siita tulee iso haloo, tiedan, mutta jos menet vanhempasi ajttelevat etta heilla on viela mahdollisuus saada sinut takaisin ja yrittavat vain kovemmin.
Nama sanat voivat tuntua "hyvista uskovaisista" pahalta, koska he eivat ymmarra tekevansa vaarin yrittaessaan "pakolla" saada sinua takaisin. Naita asioita eivat vain voi ymmartaa taysin kuin vain sen itse kokeneet...
Tsemppia, koita jaksaa!:)
Voi kunpa voisin sinua jotenkin auttaa.Jos tahdot maailmassa jotain kokea niin mene sinne Jumalan kanssa,toivon että Jumala on sinun kanssa.Katsos kun tuhlaajapoika läksi maailmaan ja tuli takas ei Isä(Jumala)odottanut poikaa kirves kädessä että odotahan poika kun kotiin tulet!Ei.Vaan syli avoinna Isä odotti lastaan takaisin kotiin,ja iloitsi ja järjesti JUHLAT!
Jumala on hyvin lähellä niitä joilla on särkynyt sydän ja murtunut mieli,ehkä emme aina sitä huomaa mutta näin on.Jospa pian löytyisi ratkaisu ja olet täysiikäinenkin pian.Tämä "itsenäisyysprosessi"voi toisilla olla hyvinkin repivää tuossa iässä.Ihan omista kohdistanikin voin puhua.
Toivon sinulle kaikkea hyvää.
Olen itse ollut samaisessa tilanteessa, joten uskon ymmartavani sinua taysin. Tosin juomista en silloin harrastanut ja huumeisiin en ole koskenutkaan. Toivottavasti myos sina paaset niista eroon. Aluksi kaikki kielletty kiinnostaa. Alkaa kysymaan itseltaan miksi se on kiellettya. Usko Jumalaankin horjuu, onko Hanta edes olemassa? Aivan kun kaikki mita on opetettu sarkyisi tuhansiksi pirstaleiksi. Uskoa huomiseen ei enaa ole...
Mutta siita kaikesta selviaa, uskon niin. Minakin selvisin. Panin asiat taas jarjestykseen ja sisaisesti voin paremmin kuin koskaan. minunkin perheeni ja koko valtava sukuni kuuluu lestadiolaisiin. Aluksi pelkasin menna sukujuhliin, silla pelotti nahda sukulaisten "tuomitsevat"/saalivat kasvot. Monesti minua viela tervehdittiin Jumalan terveella, miten siihen suhtautuisin ja vastaisinko samoin? Vanhenpani yrittivat saada minua tajuamaan missa elan ja sanoivat etta voisin aina tulla pyytamaan heilta synteja anteeksi. Rippijuhlissa vierustoverini puhkesi itkuun ja pyysi minulta syntejaan anteeksi. Olisin halunnut antaa, mutta olisiko se ollut oikein? En tieda, en voinut tehda sita, rikkoa "saantoja" jotka minulle oli opetettu.
Ylaasteen jalkeen muutin pois kotoa, en voinut enaa asua siella. Kaikki oli muuttunut ja tunsin itseni hylatyksi, pahaksi ihmiseksi. Ajattelin miten helppoa olisikaan pyytaa vain anteeksi ja asettua taas "ruotiin". Mutta en voinut valehdella itselleni, kieltaa itseani?
Olen nahnyt elamaa paljon, monelta eri kantilta. Vihdoinkin luulen loytaneeni rauhan sisalleni, mutta kauan se onkin kestanyt. Nyt pitkan "poissaolon" jalkeen voin taas tavata sukulaisiani ja uskon heidan hyvaksyvan valintani, tuskin kuitenkaan ymmartavan sita. Tiedan myos perheita, jotka ovat kieltaneet lapsiensa uskottomia (kieltaneet uskonsa) ystavia tulemasta kylaan. Se on mielestani vaarin ja se satuttaa. Ymmarran kuitenkin, etta vanhemmat vain haluisivat suojella lapsiaan kaikelta "pahalta", mutta loppujen lopuksi jokaisen on kuitenkin tehtava valintansa itse.
vanhempasi ovat vain huolissaan sinusta. He ajattelevat sinun tekevan pahan virheen kieltaessasi uskosi, sen uskon mihin he vahvasti rakentavat elamaansa ja jonne he sinunkin toivoisivat kuuluvan. Mutta sinun on tehtava niin kuin sinusta parhaalta tuntuu, loydettava oma sisainen rauhasi. Tee niin kuin sinusta tuntuu oikealta, se ei varmasti ole helppoa, mutta se kannattaa.
Ikavaa etta sinua on uhattu vakivallalla. Minunkin isani olisi varmasti monesti tehnyt mieli ravistella minua "tajuamaan tilanteeni". Mutta han ei koskaan tehnyt sita, vaikka minuakin pelotti. Kuitenkin pitaa muistaa, etta vakivalta on aina rangaistava teko. Jos asiat pahenevat silta osin puhu jollekin aikuiselle, jolekin ulkopuoliselle, joka voi auttaa sinua!
Tiedan miten vaikeaa on puhua "uskottomille" ystavilleen asiasta. He eivat ela samassa piirissa, joten heidan on vaikeaa ymmartaa sinua. Minakin yritin, mutta sain heidat vain enemman vihaamaan lest. eika se ollut tarkoitukseni. Silla vaikka itse aina syytankin ent.usk. lapsuudestani, silti tekee pahaa kuulla muiden sita morkkaavan. Se on kuin he vihaisivat perhettani ja sukulaisiani ja myos minua, silla myos mina kerran kuuluin sinne.
asiaa tuli pitkasti, mutta paljon jai myos sanomatta. Toivottavasti jaksoit lukea ja toivottavasti tama auttoi sinua edes hiukan. Tajua siis ettet suinkaan ole asiassa yksin, sinulla on kohtalotovereita!:) Juomisesta ja huumeista viela sen verran, etta vaikka ne antavatkin hetkeksi "hyvan olon", se ei kuitenkaan kesta ikuisuuksia! Toivottavasti myos tajuat mitka vaarat huumeiden kaytosta aiheutuu? Olet pahassa tilanteessa, mutta selviat siita ja selviat viela ilman alkoholia ja huumeitakin! Toivon sinulle voimaa ja rohkeutta kohdata elamasi.
P.S. Vaikka elamani onkin jo "hallussani" ikavakseni olen huomannut, etta valit vanhempiini, eivat kuitenkaan enaa ole samanlaiset kun ennen. Ei ehka koskaan tule olemaankaan. Suren sita, silla en halunnut satuttaa vanhempiani, enka muita sukulaisianikaan. Toivon heidan joskus ymmartavan valintani ja hyvaksyvani minut tallaisena kuin olen.
kiitos =) on helpottavaa lukee ettei oo yksin...ja et joku muukin on tehny sen mikä mulla on vielä edessä. mulla on menny viime yöt aika pitkiks ku mä oon miettiny asioita.
sanoit et koti ei tuntunu hyvältä paikalta...mitenkä sen voiskaan paremmin sanoo. ahistaa olla vanhempien katseiden alla, kun tietää että pitäis tehdä ratkaisuja, mutta ei uskalla puhua niille...tuntuu kuin olisi ulkopuolinen...syyllinen...ja toisaalta mä syytän niitä tuskasta mitä mä koen.
mun mutsi kysy viimeks tänää mikä mulla on, mut mä en uskaltanu kertoo...mua pelottaa. ehkä se arvaa jotain, ehkä ei, mut on nii vaikeeta puhuu yks kaks jotain näinki vakavaa kun ei me olla puhuttu moneen vuoteen mitään todellista mun asioista. mä en tiedä miten voisin alottaa...
ja päihteistä mä haluun sanoo sen verran et mä oon vähentäny niitten käyttöö...mä ymmärrän et niistä ei voi seurata pitkällä aikavälillä mitään hyvää.