Seinäjokiset...

Olen nyt asunut muutaman vuoden Seinäjoella, ja täytyy sanoa, etten ole koskaan tavannut yhtä kamalia ihmisiä kuin täällä asuu. Missä on se kuuluisa pohjalainen rehellisyys. Taitaa olla vain myytti, koska sitä ei täällä seinäjoella kylläkään näe. Seinäjokiset ovat kaksinaamaisia,röyhkeitä, omahyväisiä, sivistyksestä jälkeen jääneitä ja erittäin taitavia kieroilemaan. Ja tämä on se viesti mitä minä tulen varmasti jatkossa seinäjoesta muualle suomeen kertomaan. En todellakaan suosittele tänne muuttoa kenellekään älykkäälle ihmiselle. Täällä lapsetkin kasvatetaan itsekkäiksi, omaa napaa tuijottaviksi narsisteiksi. Hävetkää seinäjokiset!!!
486739
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 48

Vanhimmat

Se on aivan totta. Minä asuin yhden vuoden, toista en asuisi. Lapset tosiaan kasvatetaan itsekkäiksi. Kyl pohjanmaan muissakin kunnissa on samanlaista. Rehellisyys on pohjalaisilta jäänyt talvisotaan.

Äänestä
  • Haistakaa nyt kuulkaa piiiiit-kä paska! oikeesti, sehän riippuu aivan ittestänne miten, missä ja kuinka ootte, tuutte ja meette.
    EI PIDÄ PAIKKAANSA, sanon minä ja olen ylpeä alkuperäinen seinäjokinen.
    Kannattais vähä perusteluja heitellä, eikä huutaa tuuleen.

    Äänestä

  • SEINÄJOKINEN kirjoitti:

    Haistakaa nyt kuulkaa piiiiit-kä paska! oikeesti, sehän riippuu aivan ittestänne miten, missä ja kuinka ootte, tuutte ja meette.
    EI PIDÄ PAIKKAANSA, sanon minä ja olen ylpeä alkuperäinen seinäjokinen.
    Kannattais vähä perusteluja heitellä, eikä huutaa tuuleen.

    Sinun viestistäsi kuultaa läpi, tämä mahtava seinäjokinen asennevamma. Ollaan niin suuria ja oikeutetaan itsensä olemaan ihan miten huvittaa. Pöyhkeys ja alhainen äo kulkevat näköjään käsi kädessä. Katso joskus peiliin, onko sinulla syytä olla itsestäsi ylpeä!

    Äänestä

  • SEINÄJOKINEN kirjoitti:

    Haistakaa nyt kuulkaa piiiiit-kä paska! oikeesti, sehän riippuu aivan ittestänne miten, missä ja kuinka ootte, tuutte ja meette.
    EI PIDÄ PAIKKAANSA, sanon minä ja olen ylpeä alkuperäinen seinäjokinen.
    Kannattais vähä perusteluja heitellä, eikä huutaa tuuleen.

    itse olen asunut seinäjoella 6 vuotta ja olen todellakin törmännyt noihin luonteenpiirteihin kaveripiirissäni, nythän joku voisi sanoa että vääränlaiset kaverit, mutta kyllä se vain totuus on kyllä seinäjoen ihmiset on pohjanmaan häpeäpilkku!!!! suurin osa ihmisistä tuijottaa omaan napaansa, ja olenkin nykyään hylännyt nuo kaikki seinäjoen "kieroilija" kaverit.

    Äänestä

rehellisempää väkeä ei löyrä

Äänestä
  • koko nurmoo täynnä! taitaa nurmoon ylpeys istua kalterieden takana!

    Äänestä

  • pellejä kirjoitti:

    koko nurmoo täynnä! taitaa nurmoon ylpeys istua kalterieden takana!

    kaltereiden takana ja mistä? anna vinkkin ku ei uusionurmoolaane tiiä!

    Äänestä

Lapualle niin kyllä tulee ikävä takaisin Seinäjoelle...

Äänestä

puuhaa kun seinäjoelta löydät ihan alkuperäis-seinäjokisen..eikähän sinne väki oo muuttanu pitkin suomea joten nämä alkuperäiset asukit taitaa olla luonnonharvinaisuus..Ja jos jonku ylimielisyys ketuttaa niin eiku samalla mitalla vaan takaasi, sellaanen on täälä tapana..

Äänestä

Kehottaisin viestiketjun aloittajaa kävelemään peilin eteen ja katsomaan sinne. Seinäjokelaisetko lapsiasi kasvattaa? Kadullako he kasvavat? Kyllä se on vanhempien tehtävä on kasvattaa lapset, ja jos olet omista lapsistasi onnistunut kasvattamaan epärehellisiä jne. niin oma on vikasi.

Seinäjokelaisia kohtaan esittämä kritiikki perustuu omiin subjektiivisiin kokemuksiisi, ja valitettava myöntää, mutta negatiiviset kokemuksesi todennäköisesti johtuvat siitä, että olet mulkku. Jos käyttäydyt toisille huonosti, niin tulet myös muilta saamaan huonoa kohtelua. Eteläpohjalaiset ovat suorasukaisia ihmisiä, ja pidän mahdollisena, että täällä sinulle on sanottu asiat niin kuin ne ovat.

Itse olen asunut useamman vuoden täällä, enkä ole kohdannut mainitsemiasi ongelmia. Sosiaalinen verkostoni on laaja, ja uusia ystäviä on tullut runsaasti. Itseasiassa viihdyn täällä yllättävän hyvin. Muuta asennettasi, tai sinun ei ole hyvä olla missään!

Äänestä
  • Katso itse peiliin ja mieti arvomaailmaasi. Alta kuukauden, kun tänne muutimme, oli ensimmäinen naapuruston pari ehdottelemassa "vaikka mitä", pohjalaiseen suorasukaiseen tapaansa. Jossain pitäisi olla sivistyksen raja, mitä suusta päästetään. Ja toisten yksityisyyden kunnioitus myös. Samallaiseen asiattomaan kohteluun olemme törmänneet myös työyhteisöissämme. Epärehellisyyteen ja kaksinaamaiseen peliin myös. Sellaista en ikinä eteläsuomessa nähnyt. Ehkäpä te espoolaiset olette niin avomielisiä, ettei kunnialla, eettisyydellä ja kristillisillä arvoilla ole enää mitään merkitystä. Tai sanotaan nyt sitten pohjalaiseen tapaan, olette löytäneet juuri teidän arvojanne vastaavan laajan verkoston, että pääsette toteuttamaan itseänne haluamallanne tavalla. Menestystä vaan hurjasteluihinne. Että kukahan se mulkku tässä nyt sitten oikein onkaan?

    Äänestä

  • joku kaikkien rakastama "raymond" oikein runoilija ja kaikkea.

    Äänestä

Itse olen asunut Seinäjoella nyt myös muutaman vuoden. Olen ollut tyytyväinen kaupunkiin, vaikka kepulaisuus ja määrätynlainen suvaitsemattomuus korostuukin enemmän kuin suuremmissa kaupungeissa. Rasistiset, fasistiset asenteet eivät ehkä kuitenkaan ole vain seinäjokisten ongelmana vaan kaikkien Suomen maalaiskaupunkien.

Olen kuitenkin saanut tavata uskomattoman ihania ihmisiä, joista varmasti tulee ystäviä loppuelämäksi. Aika usein ihminen itse voi vaikuttaa saamaansa kohteluun. On erittäin ikävää että kohdallesi on osunut paljon epämiellyttäviä ihmisiä, mutta kokeilehan vaihtaa omaa tyyliäsi, voit yllättyä.

Samanlaista väkeä täällä on kuin muissakin kaupungeissa, ei sen rehellisempää, ei sen itsekkäämpää. Sen olen huomannut, että asioista puhutaan suoraan. Ehkä suorempaan kuin muualla. Tämä ei tarkoita, että ko henkilö haluaisi loukata. Kulttuuri on vain hieman erilainen, verraten esim. Porin seutuun.

Äänestä

Ehkä täältä ihmisistä saa töykeän ja omahyväisen käsityksen ku ei täälä pahemmin harrasteta "smooltolkkia"...asiat sanotaan ninku ne on ja vielä päälle se ruma sanakin...Elikkäs nyt taitaa olla vaan kyseessä kulttuurien yhteentörmäys eikä yksittäinen kaupungillinen jotenkin erityisen kamalia ihmisiä...

Äänestä

Yleensä ihmiset joiden kanssa täällä tulee toimeen,ovat kotoisin jostakin kauempaa kuin Etelä-Pohjanmaalta(muutamaa poikkeusta lukuunottamatta eli poikkeus vahvistaa säännön).Mutta annetaan pohjalaisten elää omissa harhaluuloissaan,kuitenkin ne ovat ainoita jotka niihin nykyisin enään uskovat...Pahempia paskanpuhujia ja selkäänpuukottajia,kuin mitä ne ovat ei löydy mistään päin Suomea.

Äänestä
  • seinäjokisten selkäänpuukotuksen, mutta kun raukkaparat on niin tyhmiä etteivät edes itse tajua tehneensä mitään väärin.

    Äänestä

täällä Seinäjoella asuu kuin muillakin Suomen paikkakunnilla. Olen kierrellyt Suomea ristiin rastiin eikä Seinäjoki mitenkään erityisesti poikkea muista paikkakunnista.

Jos jotain eroa muuhun maahan hakisi, niin kyllä täällä sanotaan toooosi suoraan asiat vieraallekin ja ärräpäiden päästely on suorastaan oma taidelajinsa! Ei mitään hätää, seinäjokiset! Olette oikein mukavaa sakkia! :)

Äänestä

Kertoisitko esimerkkejä missä olet kokenut töykeyttä, pöyhkeyttä, kaksinaamaaisuutta ym. mainitsemiasi piirteitä! Hankala arvioida esitystäsi kun et perustele mitään mitenkään!
Itse työskentelen palveluammatissa ja tapaan päivitäin ulkopaikkakuntalaisia asiakkaita.. moni varsinkiin kauempaa..varsinkin itä- ja etelä-suomesta oleva asiakas on likimain "ylistänyt" mukavaa asennettamme..
ihmetellyt mistä juontuu juoru/maine pohjalaasten juroudesta, kun olemme niin iloisia ja puheliaita.. tietysti meitä löytyy moneen junaan ympäri suomen.
itse olen alkujaan seinäjokinen ja tokkopa naapurikunnassa asuminen on minusta poistanut tätä mainitsemaasi seinäjokisten "kamaluutta" mitä vuodatat..? Mikä siinä rehellisyydessä pelottaa?- kyllä täällä on tavattu asiat sanoa suoraan ja siihen on sopeutuminen..missä olet päässyt epärehellisyyteen törmäämään?
Seinäjoelta kun nykyään saa ikeaa ja stokkaa ja sokkaria lukuun ottamatta kaiken.. niin ei tarvi hirveästi reissata muualle suomeen ostoksille, mutta harvoin kun niin erehtyy tekemään, joutuu toisinaanmyös pettymään..viimeksi helsingissä..isossa "palvelevassa" tavaratalossa ei saanut apua ongelmaan, vaikka pyysi ja kysyi.. mitä se nyt sitten oli? - kai määrittelet mielessäsi että he aistivat meidän olevan seinäjoen seudulta kun eivät tahtoneet meitä auttaa löytämään etsimäämme tuotetta!!?? (olemmehan niin vaikeita)Vai? Tai luulet meidän käyttäytyneen jotenkin epäkorrektisti? -nou nou..ihan tavallisesti yritimme kysäistä "anteeksi, mistähän löytäisimme ne ja ne.."?
Saakos pöyhkeillä ja röyhkeillä sen verran ,että mistä olet tänne tullut ja miksi ihmeessä tulit?.. Luulisi sinun mukavan ja hienon ihmisen sulautuvan piiriin kuin piiriin?.. vai onko vikaa sittenkin peilissä?? Miksi muuten lähdit sieltä mistä olet, mikä omaa joukkoasi vaivaa, kun et heitäkään jaksanut?..vai, olisikos toisinpäin..että sinua ei jaksettu?
Missä päin suomineitoa sitten asuvat ihanat ja rehdit ihmiset?
Mutta kiva kun tulit , mutta vielä mukavampaam kun lähdet..kun olet ottanut noin yleistävän ja asenteellisen kuvan meikäläisiin!!
Aurinkoista syksyn jatkoa!! :D
ps.Ai niin ja voisitko edistyksellinen, sivistynyt, rehtiäkin rehdinpi..sulosanainen suomalainen kertoa minkälaista kieroilua olet kokenut, kun noin hiersi kenkäparkaa?

Äänestä
  • Minulle yritettiin myydä kahvia likaisesta mukista. Kun huomautin asiasta, niin sanottiin vain tylysti että "Ota uus kuppi", eikä edes pyydelty anteeksi ja tarjottu hyvitykseksi kahviani ilmaiseksi. Ei meillä Ahvenanmaalla olla noin töykeitä...

    Äänestä

  • myytiin... kirjoitti:

    Minulle yritettiin myydä kahvia likaisesta mukista. Kun huomautin asiasta, niin sanottiin vain tylysti että "Ota uus kuppi", eikä edes pyydelty anteeksi ja tarjottu hyvitykseksi kahviani ilmaiseksi. Ei meillä Ahvenanmaalla olla noin töykeitä...

    Jos jokaiselle likaisesta kupista valittavalle henkilölle alettaisiin ilmaisia jakelemaan niin siinä olisi kahvila pikkuisen ahtaalla sen jälkeen.
    Tämä tapaus osoittaa sinun olevan uusavutonta, peukalo keskellä kämmentä ihmislajiketta.

    Täällä on katsos tapana ilmoittaa,että "tämä kuppi on likainen" ja hakea itse uusi,jos kerran ensimmäiselläkin kerralla osasit niin mikä toisessa oli niin vaikeaa.
    Ei täällä jokaista marisijaa ruveta paapomaan.

    Äänestä

  • nirppanokka kirjoitti:

    Kyllä asia on niin, että niitä likaisia kuppeja ei saa olla. Jos on, niin siitä pitää hyvittää. Kunnon yrittäjä kyllä tajuaa tällaisen hyvitysmarkkinoinnin tärkeyden. Toisaalta sitä voi olla vaikea takoa jokaisen tyhmän kahvilatyöntekijän päähän.

    Äänestä

  • EllaL kirjoitti:

    jaloillaan. Jos ei ole tyytyväinen yrityksen palveluun, niin ei kannata tulla toiste mieltään pahoittamaan. Niin yksinkertaista se on.

    Palvelu on myös makuasia. Toiset vetäisevät herneet nenään hyvin pienestäkin asiasta ja toiset kestävät lähes mitä tahansa töppöilyä. Ja tästä nyt täällä keskustellaan. Ei muuten keskustelun loppua näy eikä tule, sillä kyllä Seinäjoella on niin monenlaisia yrittäjiä palveluammateissa. Kehotan valitsemaan omat suosikit, mutta testaaminen vie aikaa. Se on totta!

    Äänestä

  • myytiin... kirjoitti:

    Minulle yritettiin myydä kahvia likaisesta mukista. Kun huomautin asiasta, niin sanottiin vain tylysti että "Ota uus kuppi", eikä edes pyydelty anteeksi ja tarjottu hyvitykseksi kahviani ilmaiseksi. Ei meillä Ahvenanmaalla olla noin töykeitä...

    Sun olis pitäny nostaa syyte henkisenkärsimyksen tuottamuksesta ja vaatia kahvilalta vähintäänkin satatuhatta euroa. Noin niinkuin ameriikan mallihin.

    Kyllähän tuo nyt sen luokan virhe oli! ..prkl!!!

    Äänestä

  • Bubba kirjoitti:

    Sun olis pitäny nostaa syyte henkisenkärsimyksen tuottamuksesta ja vaatia kahvilalta vähintäänkin satatuhatta euroa. Noin niinkuin ameriikan mallihin.

    Kyllähän tuo nyt sen luokan virhe oli! ..prkl!!!

    Herregud, en saanut myöskään palvelua omalla äidinkielelläni vaikka minulla siihen olisi ollut perustuslaillinen oikeus! Todella tylyä...

    Äänestä

  • on mitään esimerkkejä antaa kun heti tiedetään kuka olet.

    Äänestä

  • mutta kun kirjoitti:

    Herregud, en saanut myöskään palvelua omalla äidinkielelläni vaikka minulla siihen olisi ollut perustuslaillinen oikeus! Todella tylyä...

    ainakaa täysjärkiset puhu!

    Äänestä

Seinäjokelaset ovat:

Täällä lapset hyvin itsekkäitä...minä,minä,minä...olen paras!! Ei sosiaalisuutta ja muiden huomiomista. Ei muilla väliä,pääasia,että meidän perheellä menee hyvin!

Lapsella sata harrastusta ja sitä kasvatetaan vain huomioimaan itseään. Anteeksi,ei tarvi pyytää ja köyhät kyykkyyn! Pääasia,että meidän lapsi harrastaa joka päivä ja halveksii huonompiaan.
Suvaitsemattomuus ja kaikenlaisten erilaisten ihmisten karsastaminen on täällä voimissaan!!

Muutamme pois ensi kesänä.En valita turhasta.Teen asialle jotakin.

Äänestä
  • Olette todennäköisesti aikoinaan itse muuttaneet johonkin juppi kaupunginosaan näyttääkkesenne menestyviltä. Mutta sitten onkin totuus tullut ilmi että ei rahat riitäkkään maksuihin ja lasten harrastuksiin ja sinä päätät että muutetaan pois ja mollataan epäsosiaalisia seinäjokelaisia, hyvä tekosyy. Seinäjoki on hyvä kaupunki ja ystävällisiä ihmisiä täynnä kunhan vain hakeutuu kaltaistensa seuraan. Miksi muutit seinäjoelle ? Pitikö entisessä paikassa vaihtaa kulisseja ? Missähän mahtaa olla se paikka missä sunkin on hyvä asua ?

    Äänestä

  • toistuuko kaava kirjoitti:

    Olette todennäköisesti aikoinaan itse muuttaneet johonkin juppi kaupunginosaan näyttääkkesenne menestyviltä. Mutta sitten onkin totuus tullut ilmi että ei rahat riitäkkään maksuihin ja lasten harrastuksiin ja sinä päätät että muutetaan pois ja mollataan epäsosiaalisia seinäjokelaisia, hyvä tekosyy. Seinäjoki on hyvä kaupunki ja ystävällisiä ihmisiä täynnä kunhan vain hakeutuu kaltaistensa seuraan. Miksi muutit seinäjoelle ? Pitikö entisessä paikassa vaihtaa kulisseja ? Missähän mahtaa olla se paikka missä sunkin on hyvä asua ?

    Taivaassa!

    Äänestä

  • .. seinäjokiset menee naurettavuuden rajan alle valittamal "komiasti" kissan/koirankakka ongelmista ja muista yhtä typeris asioist. Ei tarvi ku avata Ilkan yleisön osaston kirjoitukset, niin voipi huomata miten korkealentoisia murheita täällä ihmisil on.

    Äänestä

  • Ja hyvää matkaa! Toivottavasti se uusi paikka osoittautuu hyväksi valinnaksi.

    Hyvä vinkki: jos joka luukulla, asuinympäristössä ja asiakaspalvelupaikassa alkaa tuntua eläminen kaamealta ja lähimmäiset suoraan helvetistä palamattomina palautetuilta toivottomilta tapauksilta, niin kannattaa keittää kahvit ja miettiä omaa olemustaan ja käytöstään.

    Äänestä

  • toistuuko kaava kirjoitti:

    Olette todennäköisesti aikoinaan itse muuttaneet johonkin juppi kaupunginosaan näyttääkkesenne menestyviltä. Mutta sitten onkin totuus tullut ilmi että ei rahat riitäkkään maksuihin ja lasten harrastuksiin ja sinä päätät että muutetaan pois ja mollataan epäsosiaalisia seinäjokelaisia, hyvä tekosyy. Seinäjoki on hyvä kaupunki ja ystävällisiä ihmisiä täynnä kunhan vain hakeutuu kaltaistensa seuraan. Miksi muutit seinäjoelle ? Pitikö entisessä paikassa vaihtaa kulisseja ? Missähän mahtaa olla se paikka missä sunkin on hyvä asua ?

    Meidän piti muuttaa Seinäjoelle täysin työsiirron takia!! Työt täällä-mutta onneksi voimme vaihtaa tulevaisuudessa työpaikkaa ja kaupunkia!!
    Olet kyllä aika ihmeellisen herrkkä arvostelemaan muita...tietämättä taustoja...

    Äänestä

  • toistuuko kaava kirjoitti:

    Olette todennäköisesti aikoinaan itse muuttaneet johonkin juppi kaupunginosaan näyttääkkesenne menestyviltä. Mutta sitten onkin totuus tullut ilmi että ei rahat riitäkkään maksuihin ja lasten harrastuksiin ja sinä päätät että muutetaan pois ja mollataan epäsosiaalisia seinäjokelaisia, hyvä tekosyy. Seinäjoki on hyvä kaupunki ja ystävällisiä ihmisiä täynnä kunhan vain hakeutuu kaltaistensa seuraan. Miksi muutit seinäjoelle ? Pitikö entisessä paikassa vaihtaa kulisseja ? Missähän mahtaa olla se paikka missä sunkin on hyvä asua ?

    Seinäjoella EI ole juppikaupunginosaa..pieni ruma,kaupunki.Nauratti tuo sun katkera juttusi...noinko sulle kävi..me muutimme Seinäjoelle vain työsiirron takia..Mutta kuten kirjoitin ,työpaikkaa ja kaupunkia voi vaihtaa,jonka teemmekin.Ensi kesänä!!! Jipii!!

    Äänestä

Samaa mieltä. S.joella asuu röyhkeitä ihmisiä paljon. Henkilöitä, jotka käyttävät toisia hyväkseen törkeästi. Mutta on seinäjoella myös tavallisia, toiset huomioivia hyviä ihmisiäkin. Kannattaa vaan kääntää selkä kaikille "itsekkäille typeryksille" ja osoittaa se myös heille selvästi. Jospa sitten oppisivat jotain.

Äänestä
  • Tapaan vetää turpaan niitä itsekeskeisiä kusipäitä, onhan se jääkiekossakin sallittua...ilman syytä.

    Äänestä

Moi!
Tuli hiki kun luin viestisi. Itse kun olen harkinnut paluumuuttoa Pohjanmaalle, juuri Seinäjoelle, jossa en siis ole aiemmin asunut.
Mistä olet muuttanut Seinäjoelle? Oletko alunperin pohjalainen?
Voisitko antaa jonkun konkreettisen esimerkin huonoista kokemuksistasi?
Kiitos etukäteen!
J.

Äänestä
  • ..että täälähän oli jo paljonkin jo keskustelua aiheesta.. (eka kertaa suomi24-keskustelussa..)
    Itse olen yleisellä tasolla kyllä aika pitkälle sitä mieltä ettei paikalla niin paljon väliä verrattuna asenteella! Vähän kyllä jänskättää Etelä-Pohjalaisten asenne erilaisuutta kohtaan (ulkomaalaiset, homoseksuaalisuus jne..), siitä olen kuullut, ja lukenut, juuri noilta Ilkan huumorisivuilta (yleisönosasto).
    J.

    Äänestä

  • mä olen itse pohjanmaalainen ja olen kyllä joutunut kokemaan kaksinaamaisuuden oikein selvästi, minne tahansa naapurikuntaan muuttaisin mutta en ENÄÄ tänne. toki ei tarvi mennä 20km johki suuntaan niin käytös on aika lailla erilaista, ei olla niin olevinaan.

    Äänestä

  • jännä kirjoitti:

    ..että täälähän oli jo paljonkin jo keskustelua aiheesta.. (eka kertaa suomi24-keskustelussa..)
    Itse olen yleisellä tasolla kyllä aika pitkälle sitä mieltä ettei paikalla niin paljon väliä verrattuna asenteella! Vähän kyllä jänskättää Etelä-Pohjalaisten asenne erilaisuutta kohtaan (ulkomaalaiset, homoseksuaalisuus jne..), siitä olen kuullut, ja lukenut, juuri noilta Ilkan huumorisivuilta (yleisönosasto).
    J.

    Kyllä näin on, ett eniten tyrmistyttää röyhkeä suorasukaisuus, kaksinaamaisuus (kadoksissa rehtiys) ja suvaitsemattomuus. Ja tämä viimeinen kohdistuu nimenomaan poikkeaviin. Poikkeavaksi täällä luetellaan lähes kaikki, joka ei ole etelä-pohjalaista, mutta erityisesti solvaukset kohdistuvat markinaaliryhmiin (homot, lesbot, ateistit ym.). Yllättäin kuitenkin vapaa seksuaalinen puuhastelu (myös avioliitossa elävillä) on erittäin sallittua, jopa must.

    Äänestä

  • tyrmistynyt... kirjoitti:

    ..leimattiin homoksi. Vaikka ei tosiaankaan sitä ollut. Herja oli rankkaa. Kaveri tappoi itsensä. Et sillee. Jatkakaa vaan sjokiset samaa rataa, niin saatte itsemurhatilastonkin maan kärkeen. Et on sitten kaikki komiaa...

    Äänestä

No voisimpa alkuun sanoa, että hieman kärjistynyt ja provosoiva viesti "KAIKKI SEINÄJOKISET ON RÖYHKEITÄ"..jne, Mutta viestisi pointti luultavasti olikin olla provoisoiva ja keskustelua herättävä.

En osaa kommentoida saamaasi kohtelua, kun et siitä sen tarkemmin kertonut. Itse olen iloinen, sosiaalinen ja ystävällinen Seinäjokinen ja voisin sanoa tähän yhden vanhan viisauden: "Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan." Ihmiset ovat täällä aina minulle olleet mukavia, kunhan itse olen heille ystävällinen.

Toki tässä ketjussa mainittu "erilaisuuden kammoaminen" on valitettavan yleistä Seinäjoella. Pakolaiset, homoseksuaalit, ruotsia puhuvat...niitähän me juntit emme siedä. Ja kyllä..kiroilemme paljon! Se on vain tapa josta on vaikea päästä eroon. Katsoo vaikka Seinäjokisten Duudsoneiden pelleilyä. Välillä naurattaa, välillä vähän hävettää "meirän poikien" puolesta..

Omaan ystäväpiiriinikin kuuluu varsin erilaisia Seinäjokisia ja ylpeitä sellaisia. Raja ylpeyden ja itserakkauden välillä on erittäin häilyvä. Mutta itse en täydellisenä ihmisenä arvostele ystäviä..ystäviä kun koskaan ei voi olla liikaa. Antaa kaikkien kukkien kukkia, kukkiihan se perunakin!

Ainakin Seinäjokiset mielestäni ovat rehellisiä, suorapuheisia ja luotettavia! Suorapuheisuuttakin valitettavasti on niin monenlaista.

Toivottavasti viestiketjun aloittaja kuitenkin ymmärtää että yleisys on turhaa... On meitä mukaviakin Seinäjokisia, ja paljon! =) Ja kesällä koko kaupunki hymyilee mahtavien kesätapahtumien ansiosta.

"Säälin saa ilmaiseksi, mutta kateus pitää ansaita" tais tuo Lauri Tähkäkin jossain haastattelussa tokaasta.

Toivottavasti Seinäjokiset vanhemmat kasvattaa lapsistaan aina vain suvaitsevaisempia ja ystävällisempiä. Meissähän ei oo kun yks vika: meiltä puuttuu heikkouret...

Niinjoo. Ja me ollaan huumorintajusta porukkaa, eikä meitäkään kannata aina ottaa niin vakavasti! Sillä pärjää jo pitkälle...

Toivottavasti "...erittäin tyrmistynyt" löytää paremman kaupungin muutonyhteydessä. Tuus ny joskus takasi kattomaan erilaisella asenteella ollaanko me vielä yhtä kauheita!

Äänestä
  • asut seinäjoella ja omistat kaiken eli sinua kadehditaan niin silloin alkaa jutut lentää, ei seinäjoella tarvi olla kusipää saadakseen osansa kieroista ihmisistä, kyllä he tekevät sen ilmankin,kummaa porukkaa.

    Äänestä

  • Ite muutin seinäjoelle neljä vuotta sitten. Tyytyväinen olin edelliseen asuinpaikkaan ja innoissani tänne tulin. Aurinkoisen mielen omaavana olen aina tullut hyvin toimeen ihmisten kanssa. Mutta jostain ihmeen syystä, olisiko ollut juuri tämä vähään tyytväinen iloinen olemukseni vikana, kun alkoi todella kummallisesti uudet tuttavuudet kohdella. Ei meillä ole varallisuutta eikä mitään muutakaan sen kummallisempaa, mitä kadehtia. Suoraan mulle monta kertaa sanottu, että mikä mä oikein kuvittelen olevani. No omasta mielestäni en ole mitenkään erityinen. Siis täällä ei saa olla onnellinen, elämäänsä tyytyväinen, jos ei omista hienoa lukaalia ja kiiltävää autoa pihassa. Siis äly hoi, ei siis saa olla tyytyväinen omaan tavalliseen elämäänsä. Että sekin on siis kadehdittua täällä. Kummallista porukkaa täällä asuu, sanon minä.

    Äänestä

  • ilmeisesti vain huonoa säkää kirjoitti:

    Ite muutin seinäjoelle neljä vuotta sitten. Tyytyväinen olin edelliseen asuinpaikkaan ja innoissani tänne tulin. Aurinkoisen mielen omaavana olen aina tullut hyvin toimeen ihmisten kanssa. Mutta jostain ihmeen syystä, olisiko ollut juuri tämä vähään tyytväinen iloinen olemukseni vikana, kun alkoi todella kummallisesti uudet tuttavuudet kohdella. Ei meillä ole varallisuutta eikä mitään muutakaan sen kummallisempaa, mitä kadehtia. Suoraan mulle monta kertaa sanottu, että mikä mä oikein kuvittelen olevani. No omasta mielestäni en ole mitenkään erityinen. Siis täällä ei saa olla onnellinen, elämäänsä tyytyväinen, jos ei omista hienoa lukaalia ja kiiltävää autoa pihassa. Siis äly hoi, ei siis saa olla tyytyväinen omaan tavalliseen elämäänsä. Että sekin on siis kadehdittua täällä. Kummallista porukkaa täällä asuu, sanon minä.

    Olemme kokeneet saman asian!!.Olemme tyytyväisiä elämäämme,mutta niin ei Seinäjoella saa olla...ilkeydet ja juorut saat vain vaivaksesi!!
    Mekin muutamme pois vuoden alussa.

    Niin,emme ole hyvätuloisia tai rikkaita.

    Äänestä

ei ole yhtään lisättävää kuin juuri sitä bottalla ollaan..

Äänestä

Kyllä he kamalia ovat erittäin heikko itsetuntoisia.

Äänestä

täysin samaa mieltä!!!!!!!!!

Äänestä
  • ... ja meitä näyttää olevan paljon. Tässä teille öykkäriseinäjokisille totuuden sana. Humanistit ja hyvät ihmiset muuttavat täältä pois. Jäljelle jää pohjasakka.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

...erittäin tyrmistynyt kirjoitti:

Olen nyt asunut muutaman vuoden Seinäjoella, ja täytyy sanoa, etten ole koskaan tavannut yhtä kamalia ihmisiä kuin täällä asuu. Missä on se kuuluisa pohjalainen rehellisyys. Taitaa olla vain myytti, koska sitä ei täällä seinäjoella kylläkään näe. Seinäjokiset ovat kaksinaamaisia,röyhkeitä, omahyväisiä, sivistyksestä jälkeen jääneitä ja erittäin taitavia kieroilemaan. Ja tämä on se viesti mitä minä tulen varmasti jatkossa seinäjoesta muualle suomeen kertomaan. En todellakaan suosittele tänne muuttoa kenellekään älykkäälle ihmiselle. Täällä lapsetkin kasvatetaan itsekkäiksi, omaa napaa tuijottaviksi narsisteiksi. Hävetkää seinäjokiset!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu