Isänmaanystävä

Eihän näistä vellihousuista ole armeijaan. Ne haluaa laittaa tukkaa ja shoppailla Hilfigeriä. Naisten aika koittaa myös armeijassa. Asevelvollisuus myös naisille pakolliseksi. Miehet voi jäädä kotiin kutomaan sukkaa. :)
1133
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Tämä päivän uutisissa on tuotu vankasti esiin monituhantisen maahanmuuttajajoukon saapumisesta 15 vuoden kuluessa paikkaamaan huutavaa työvoimapulaa keskisellä pohjanmaalla.
Siis tekemään töitä kuten sielä on aina tehty, ei siis loisimaan.
Loisijoita esiintyykin erityisesti suuremissa kaupungeissa. Helsinki on jo valkoisen värinsä menettänyt, turussakakin menee huonosti. Maahanmuuttajia on, mutta he loisivat eivätkä tee työtä.
Tampereella ongelmaa on vähemmin, mutta se on kasvamaan päin.
Lahdessa, josta kuvamme, on parhaiten edistynyt maahanmuuttajien kotoutuksessa ja sen seurauksena paremmista mahdollisuuksista työ- tai opiskelupaikan löytymiseen muualta kuin pimeistä ravintolatöistä.
Lahdessa eräät merkittävät politiikot ottavat asian esiin vilpittömästi ja täysillä.
On toivottavaa ja ainakin ymmärettävää, että maahan saapuva väestö kotoutuu.
Se vaatii paikallisilta rohkeutta tutustua maahanmuuttajien tapoihin.
Pitää olla vuorovaikutteista keskustelua ja tapaamisia.
Kuvassa eräs puolueen johtohahmo on sisäistänyt monikultuurisuuden edut ja tanssii vikkelästi
bongorummun tahdittaman calypson rytmeissä.
Ei ole tanssijalla farkkuja ja huppareita, niitä teinikansan lökäpöksykamoja.
Tanssija onkin ennakkoluulottomasti ottanut muukalaisen tuoman asustelahjan vastaan, pukeutunut siihen ja näyttää meille miten lahtelainen johtaja jammailee Rinkebyn kansallispuvussa.

Anna palaa...
http://www.geocities.com/blau_eric/amalia.jpg

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


"henkeen ja vereen" kirjoitti:

Eihän näistä vellihousuista ole armeijaan. Ne haluaa laittaa tukkaa ja shoppailla Hilfigeriä. Naisten aika koittaa myös armeijassa. Asevelvollisuus myös naisille pakolliseksi. Miehet voi jäädä kotiin kutomaan sukkaa. :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu