Joo mä kävelin bileistä pois nieleskellen. Olihan siellä ollut porukalla kivaa. Pertulla, Samilla ja minulla. Oikeestaan oli ollut niin saakurin kivaa muilla, paitsi minulla. Muistot bileistä kuohuu vieläkin mielessäni. Olin talsinut jo seitsemän kilometriä, kotimatkani alkoi olla puolessa.
Mä olen Rauno, eli tyypillisesti Rane. Mitään muuta tyypillistä minussa ei olekaan. Vähän aikaa sitten antoivat kenkää töistä. Syy ei ollut minun, vaan tämän nykyisen markkinatalouden. Pari vuotta sitten oli avoero. Avoero monet tuhahtaa, mitäs tuosta. Se oli kuitenkin minun Elämäni Rakkaus.
Nostan nahkatakin kauluksen vastaan kylmyyttä. Viima viimeistelee selviytymisprosessin täysin loppuun. Yhtä loppuun, kuin tunnemaailmani on. Viime keväänä sain onnenpotkun. Pääsin siihen kouluun mihin halusinkin. 27 vuotta odotusta ja viimein tie on vapaa tähtiin. niin luulin. Jo puolessa kuukaudessa huomasin kurssien vaikeuden. Monta on jo reputettu, eikä yhteenkään reputukseen ole vara. Oikeestaan - ihan sama mulle. Pistän palamaan yhden harvoista savukkeista. Porukka jatkaa juhlintaa, myös Perttu ja Sami.
Saavun sillalle ja pysähdyn polttelemaan. Nojaudun kaiteelle ja katson koskea kuohuvaa. Sen ääni saa minut melkein hypnoosiin. "Sinä kahlehdittu ja minä vapaa.." Sitä se hokee. Samaa mieltä taitaa olla matikan maikka. ei se sano, katsoo vaan sillä tavalla. Virta tuntuu mustenevan ja minä sisältä väreilen. Sisimpäni raivo sulattaa teräslevyjä sydämeni ympärillä. Tärisen jo raivosta. Olen häviäjä, luuseri. Tunnen itseni pikkupojaksi joka kaipaa läheistä ihmistä vetämään minut pois tästä hulluudesta. Nostan jalan kaiteen yli ja rykäisen.
Tupakka on loppunut ajat sitten ja kylmä olotila sisälläni sen kun pahenee. Viimein henkäisen, kävelen lopun matkaa mitään ajattelematta. Saavun kotiin. Kuinka tunnen vastenmielisyyttä koko sanaa kohtaan. En sytytä valoja, riisuudun. Menen maate nukahtamatta. Mietin kosken kutsua. Jatkan valvomista toivoen, että huominen näyttää miksi minun pitäisi hengittää. Näyttää.. jälleen kerran.
Mä olen Rauno, eli tyypillisesti Rane. Mitään muuta tyypillistä minussa ei olekaan. Vähän aikaa sitten antoivat kenkää töistä. Syy ei ollut minun, vaan tämän nykyisen markkinatalouden. Pari vuotta sitten oli avoero. Avoero monet tuhahtaa, mitäs tuosta. Se oli kuitenkin minun Elämäni Rakkaus.
Nostan nahkatakin kauluksen vastaan kylmyyttä. Viima viimeistelee selviytymisprosessin täysin loppuun. Yhtä loppuun, kuin tunnemaailmani on. Viime keväänä sain onnenpotkun. Pääsin siihen kouluun mihin halusinkin. 27 vuotta odotusta ja viimein tie on vapaa tähtiin. niin luulin. Jo puolessa kuukaudessa huomasin kurssien vaikeuden. Monta on jo reputettu, eikä yhteenkään reputukseen ole vara. Oikeestaan - ihan sama mulle. Pistän palamaan yhden harvoista savukkeista. Porukka jatkaa juhlintaa, myös Perttu ja Sami.
Saavun sillalle ja pysähdyn polttelemaan. Nojaudun kaiteelle ja katson koskea kuohuvaa. Sen ääni saa minut melkein hypnoosiin. "Sinä kahlehdittu ja minä vapaa.." Sitä se hokee. Samaa mieltä taitaa olla matikan maikka. ei se sano, katsoo vaan sillä tavalla. Virta tuntuu mustenevan ja minä sisältä väreilen. Sisimpäni raivo sulattaa teräslevyjä sydämeni ympärillä. Tärisen jo raivosta. Olen häviäjä, luuseri. Tunnen itseni pikkupojaksi joka kaipaa läheistä ihmistä vetämään minut pois tästä hulluudesta. Nostan jalan kaiteen yli ja rykäisen.
Tupakka on loppunut ajat sitten ja kylmä olotila sisälläni sen kun pahenee. Viimein henkäisen, kävelen lopun matkaa mitään ajattelematta. Saavun kotiin. Kuinka tunnen vastenmielisyyttä koko sanaa kohtaan. En sytytä valoja, riisuudun. Menen maate nukahtamatta. Mietin kosken kutsua. Jatkan valvomista toivoen, että huominen näyttää miksi minun pitäisi hengittää. Näyttää.. jälleen kerran.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Mä olen kerran elämässäni kävellyt 12 kilometriä, ilman mitään muistikuvaa koko matkasta. Ja täysin selvinpäin.
Tai oikeastaan ei voi sanoa selvinpäin, hermoromahduksen saanut ei voi olla selvin päin.
Kiusaamista ja vainoamista kestää aikansa, toiset vähemmän aikaa, toiset kauemmin. Mä kestin sitä kolme vuotta päivittäin, tunneittain ja sekunneittain.........
Luulin, että ammatillisessa helpottaa, päin vastoin, mun pahin kiusaaja tuli samalle luokalle. Kaks kuukautta jaksoin.
Myöhemmin ajateltuna, onneksi kävelin kotiin, enkä junan alle, niinkuin silloin suunnittelin....