Halonen aikoo

18 vuotta sitten Ruotsin Åselessa kokonaisen perheen surmanneen Juha Valjakkalan.Ruotsin media käy asiasta kuumana.
8431
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Olin juuri silloin muutaman viikon lomalla Ruotsissa, kun Juha Valjakkala surmasi ruotsalaisen perheen Åmselen kylässä.

Valjakkalaa ja hänen tyttöystäväänsä etsittiin pitkin Ruotsinmaata. Mm. suurimpien järvien rannoilta. Kesäasunnoista.
Valjakkala livahti poliisiketjusta yllättäen. Tosin hänet saatiin kiinni tanskalaisten poliisien ansiosta Kööpenhaminasta, juuri ennen junan pysähtymistä asemalle.

Oli aika vaikea olla Ruotsissa suomalaisena, kun Expressen kirkui suomalaisten murhaamasta perheestä. Melkein oli parempi olla turkkilaisten kanssa samassa seurassa.

Muistelen, että Valjakkala pakeni suomalaisesta vankilasta ainakin yhden kerran.

Olin myöhemmin ruotsinlaivalla, samoihin aikoihin kun tapahtumasta oltiin tekemässä elokuvaa. Juttelin ruotsalaisnuorison kanssa asiasta. He olivat kovasti sitä mieltä, että murhasta ei olisi pitänyt tehdä sitä filmiä.
Heidän mielestään se filmi on loukkaus tapettua perhettä kohtaan.

Olen samaa mieltä.

Äänestä

Anita Routalammi?

Äänestä
  • Se ensimmäinen joka oli noissa raakalaismurhissa mukana on saanut salatun identiteetin.
    Nuita uusia heiloja ja vaimoja on sitten ollut useampia.
    Kait se on vieläkin naimisissa?
    Turva ja tuki naiselle varmaan.

    Äänestä

kuin hänen edeltäjänsä tekivät.

Äänestä

18 v muuttuu takuulla jos on muuttuakseen.

Äänestä
  • Pahemmaksi kait vain ihminen menee vankilassa?
    Mutta jotensakinhan muita ihmisiä on suojeltava aivan häiriintyneiltä murhaajilta.

    Äänestä

Ruotsilta on pyydetty lausuntoa ja Ruotsi ei hyväksy Valjakkalan vapauttamista, joten siitä ei tule yhtikäs mittään.
Ja hyvä niin.
Tuskin ihminen joka tekee tuollaisen hirvittävän teon paranee koskaan?

Äänestä
  • vaan seuraavaks jaksoks piikkiinsä. Onkoha siel ees kuk 18v. eres istunna.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


armahtaa kirjoitti:

18 vuotta sitten Ruotsin Åselessa kokonaisen perheen surmanneen Juha Valjakkalan.Ruotsin media käy asiasta kuumana.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu