Naispastori

Naispastori

Jumalan sanan julistuksessa on samantekevää, onko Jumalan sanan puhuja lihallisesti mies voi nainen. Tärkeintä on opetuksen sisältö, mitä hän puhuu, puhuuko hän Jumalan tahdon mukaan ymmärrykseen pyrkien vai lihallisen mielensä mukaan tyhmyyteen ja haureuteen houkutellen, (Vertaa Job 9:12-18)!

Tit. 1 luku
10. ”Sillä paljon on niskoittelevia turhanpuhujia ja eksyttäjiä varsinkin ympärileikattujen joukossa
11. Heidän suunsa on tukittava, sillä he villitsevät kokonaisia perheitä esittämällä oman voiton toivossa vääriä oppejaan”. [1. Tim. 6:5; 2. Tim. 3:6,7]

Juutalaiset eivät ympärileikanneet naisia, joten Paavalin esittämä "suun tukkiminen" koskee varmasti lihallisesti miespuolisia henkilöitä!

Gal. 3. luku
28 ”Yhdentekevää, oletko juutalainen vai kreikkalainen, orja vai vapaa, mies vai nainen, sillä Kristuksessa Jeesuksessa te kaikki olette yksi”. [1. Kor. 12:13 ]
441334
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 44

Vanhimmat

Naispastorista, vaikka emme sellaista Raamatusta löydä, olen siinä mielessä samaa mieltä kanssasi, että UT:n aikana jokainen uskovainen on "Jumalan pappi".

Seurakunnan paimenesta UT opettaa mielestäni yksiselitteisesti, että hän on mies.

Äänestä
  • Tulkitset pappeuden nyt sen mukaan kuin papilla nykyisin tarkoitetaan.
    Sitten sovellat tuon pappeuden yleiseksi pappeudeksi.
    Kuitenkin vanhan liiton pappeus oli eri asia kuin sinun nyt todistelemasi pappeus.
    Pappien tehtävänä oli olla välittäjinä Jumalan ja kansan välillä.
    Yleinen pappeus poistaa tuon välttäjän tarpeen.
    JOTEN, kukin on nyt yleisen pappeuden vallitessa itse omassa asiassaan pappina.
    Lahkot tahtovat olla välittättäjinä koska he ottavat "korkoa"palveluksestaan liittämällä ihmiset itseensä ja lahkoonsa.

    Äänestä

  • olen samaa mieltä, Uudessa Testamentissa ei ole mainittu naispaimenia.

    Muuten miksi aloitit uuden, tuolla muutama rivi alempana on käsitelty juuri hiljan tätä asiaa?

    Äänestä

  • ei nyt noinkaan kirjoitti:

    Tulkitset pappeuden nyt sen mukaan kuin papilla nykyisin tarkoitetaan.
    Sitten sovellat tuon pappeuden yleiseksi pappeudeksi.
    Kuitenkin vanhan liiton pappeus oli eri asia kuin sinun nyt todistelemasi pappeus.
    Pappien tehtävänä oli olla välittäjinä Jumalan ja kansan välillä.
    Yleinen pappeus poistaa tuon välttäjän tarpeen.
    JOTEN, kukin on nyt yleisen pappeuden vallitessa itse omassa asiassaan pappina.
    Lahkot tahtovat olla välittättäjinä koska he ottavat "korkoa"palveluksestaan liittämällä ihmiset itseensä ja lahkoonsa.

    En tulkitse pappeutta sen mukaan kuin mitä papilla nykyisin tarkoitetaan.

    Luterilainen pappi, joka ei ole uskossa Kristukseen, ei ole minulle pappi. Uskosta osaton vapaan suunnan edustaja tai paimen, ei ole myöskään pappi. Kirjoituksessani tarkoitin sananmukaisesti sitä, mitä raamattu opettaa uskovaisista, että "te olette kuninkaallinen papisto". Papeista puhuttaessa en vertaa asiaa myöskään VT:n aikaiseen pappeuteen, sillä se pappisaika päättyi Uuden Liiton astuttua voimaan.

    Koska en ole lahkolainen, en ota viimeiseen väittämääsi kantaa. Luterilaisessa kirkossa papeilla kuitenkin on "välittäjäntehtävänsä", mutta kaikki Luterilaiseen kirkkoon kuuluvat eivät onneksi ole lahkolaisia.

    Muuten, kirjoitat
    >>JOTEN, kukin on nyt yleisen pappeuden vallitessa itse omassa asiassaan pappina

    Äänestä

  • hansutuulia kirjoitti:

    olen samaa mieltä, Uudessa Testamentissa ei ole mainittu naispaimenia.

    Muuten miksi aloitit uuden, tuolla muutama rivi alempana on käsitelty juuri hiljan tätä asiaa?

    asioita,joita uudessa testamentissa ei mainita. esim. jeesuksesta emme tiedä juuri mitään.

    sen sijaan naisista tiedämme jokainen oman kokemuksemme perusteella enemmän kuin uuden testamentin avulla.

    Äänestä

  • old_profile_20123 kirjoitti:

    En tulkitse pappeutta sen mukaan kuin mitä papilla nykyisin tarkoitetaan.

    Luterilainen pappi, joka ei ole uskossa Kristukseen, ei ole minulle pappi. Uskosta osaton vapaan suunnan edustaja tai paimen, ei ole myöskään pappi. Kirjoituksessani tarkoitin sananmukaisesti sitä, mitä raamattu opettaa uskovaisista, että "te olette kuninkaallinen papisto". Papeista puhuttaessa en vertaa asiaa myöskään VT:n aikaiseen pappeuteen, sillä se pappisaika päättyi Uuden Liiton astuttua voimaan.

    Koska en ole lahkolainen, en ota viimeiseen väittämääsi kantaa. Luterilaisessa kirkossa papeilla kuitenkin on "välittäjäntehtävänsä", mutta kaikki Luterilaiseen kirkkoon kuuluvat eivät onneksi ole lahkolaisia.

    Muuten, kirjoitat
    >>JOTEN, kukin on nyt yleisen pappeuden vallitessa itse omassa asiassaan pappina

    olen selkeä'sti ymmärtänyt Uudessa Testamentissa lukemani perusteella sen periaatteen, joka Uudessa Litossa on ero suhteessa vanhaan liittoon.

    -Ensinnäkin vanha liitto oli kaksipuolinen.
    -toiseksi se oli kollektiivinen liitto käsittäen kansan kokonaisuutena.
    -kolmanneksi sen oli tarkoituskin olla tämän puolisen elämän liitto lihallista kansaa varten.
    -neljänneksi se oli lakiliitto jossa oli toimihenkilöt vastaamassa eri tehtävistä.
    Pappeus oli eräs viran toimittamista kansalaisten puolesta koska oli kyse kollektiivisesta liitosta.
    löytyy vielä monta muutakin asiaa jotka olivat tuolle liitolle ominaisia.

    Uusi liitto on ihmisen ja Vapahtajan kahdenvälinen syuhde.
    Siinä ei ole kenelläkään välittäjän asemaa toisin kuin kirkoissa yleisesti toimivat papit ovat.
    Tässä juuri eräs lahkolaisuuden tunnus.
    Pappien virkaasema tekee mitättömäksi Uuden liiton yleisen pappeuden merkityksen.
    Me emme ole uskovina kenenkään alaisia tai välittäjän tarpeessaolijoita.
    Meillä on kullakin se tehtävä, että johdamme toinen toisemme suoraan yhteyteen Kristuksen luo.
    Mutta mitään välimiehen asemaa ei yleinen pappeus voi olla.
    Kukin hoitaa oman pappetensa kautta oman asiansa kuntoon Kristuksen kanssa suoraan.
    Sinulla ei voisi olla suhteessa minuun mitään pappeuden tehtävää.

    Äänestä

tähän, että miksi naisten puhetta kuunnellessa saa todeta usein heidän elävän lähempänä Jumalaa, kuin mitä miehet kykenevät elämään?

Onko mies eksynyt oman itsensä esille tuontiin ja omaan hyvyytensä kunnioittamiseen ja nainen nöyrtynyt Jumalan hyvyyden esiintuontiin ja Jumalan kunnioittamiseen. Onko siis osat jossakin vaiheessa keikahtaneet päälaelleen, sillä alkuseurakunnan aikana mies seisoi ryhdikkäänä Jumalan kasvojen edessä?

Äänestä
  • Tuo on pelkästään sinun oma tuntumasi tai näkemyksesi. Taitaa asia olla pikemminkin niin, että nainen osaa puhua naiselle ja mies miehelle. Minulla nimittäin on ihan päinvastaisia kokemuksia naispuhujista kuin sinulla.

    Äänestä

  • ole kysymys kuka puhuu paremmin ja kuka ei.

    Kysymys on seurakuntaviroista. Mies on naisen pää ja myös alamainen hänelle, tietysti ihan hyvässä mielessä.
    Kristus on seurakunnan pää, Jumalalla on järjestys kaikkiin asioihin, eikä niitä tehdä niinkuin maailma neuvoo, vaan miten Jumala on nähnyt oikeaksi.

    Äänestä

  • hansutuulia kirjoitti:

    ole kysymys kuka puhuu paremmin ja kuka ei.

    Se olikin nasevasti sanottu. Kiitos ja hyvää päivänjatkoa Sinulle.

    Äänestä

  • näyttää käyneen. Useita tärkeitäkin asioita on apostolien jälkeen käännetty ylösalaisin.

    Äänestä

  • hansutuulia kirjoitti:

    ole kysymys kuka puhuu paremmin ja kuka ei.

    Kysymys on seurakuntaviroista. Mies on naisen pää ja myös alamainen hänelle, tietysti ihan hyvässä mielessä.
    Kristus on seurakunnan pää, Jumalalla on järjestys kaikkiin asioihin, eikä niitä tehdä niinkuin maailma neuvoo, vaan miten Jumala on nähnyt oikeaksi.

    kristitty juuri siksi, että sen mukaan olen täysivaltainen ja itsenäinen ihminen. Minua ei hallinnoi kukaan eikä mikään muu kuin Suomen laki ja hyvät tavat.

    Äänestä

  • old_profile_20123 kirjoitti:

    Se olikin nasevasti sanottu. Kiitos ja hyvää päivänjatkoa Sinulle.

    Toivon päivääsi kaikessa mihin tartut, voimallista Jumalan auttavaa kättä ja johdatusta. :)

    Äänestä

-rukoilemassa alttarilla "komeiden miesten" puolesta
-kastamassa ihmisiä upotuskasteella
-ja monissa muissa srk:n sellaisissa tehtävissä joissa joudutaan luottamuksellisiin asioihin sekä lähituntumaan toisen sukupuolen kanssa..
-en tarkoita etteikö miehellekkin synny kiusauksia noissa tilanteissa mikäli on elävä ihminen..
-mutta että nainen..
-ja miksi vängätä koko asiasta koska Raamattu yksiselitteisesti käskee valitsemaan srk:n kaitsijaksi,-YHDEN VAIMON MIEHEN,-onko se niin vaikeatajuinen asia !?
-samoin edellytetään vanhemmiston jäseniltä !
-akkojen tasa-arvohumpuuki ei kuulu seurakuntaan eikä Jumalan Sana missään tapauksessa hyväksy,sitä
-Raamatusta pois langenneet ajavat näitä asioita aivan samalla tavalla,kuin mailmassa on tapana..
-nainen voi olla evankelista ja julistaa evankeliumia,-mutta Hän ei saa ryhtyä edes sananopettajaksi Raamattujen mukaan se ei ole naisen tehtävä,-vaan miehen ja srk:n paimenen !

Äänestä
  • miksi nainen ei voi rukoilla komeuden ja rumien miesten puolesta?

    miksi nainen ei voi kastaa, käyhän hän uimassakin ja jopa yleisillä uimarannoilla?

    jne...

    Äänestä

  • yhteiskunnassa paljon vastuullisimmissa ja vaativimmissa tehtävissä kuin mitä on helluntaiseurakunnan pastorin toimenkuva.

    Naiset tekevät työtä sekä naisten että miesten kanssa myös intiimimmissä ammateissa kuin pastorin ammateissa.

    Äänestä

otsikko on lainaus anna-liisa mikkosen tuoreesta maisterin tutkimuksesta, jossa hän tutki naispatoriutta helluntaikirkossa.

vaikka nainen helluntailaisessa saarnaspöntössä ei herätäkään kummempia tunteenpurkauksia, niin pastorinpallilla oleva nainen herättää närää ja nimenomaan miesten keskuudessa.

mikkonen kiteyttää tutkimustuloksensa lausadukseen "tutkimuyksessa tuli esiin vaiettuja asioita; syrjintää, alistamista, henkistä väkivaltaa, seksismiä ja niin edelleen."
samansuuntaista suhtautumista on kuulunut myös luterilaisten naispappien työympäristöistä. siellä ollaan vieläkin tiukempia: eräät ovat kertakaikkiaan kieltäytyneet tekemästä yhteistyötä naispapin kanssa.

mikkolan gradua esitellään tämän viikon ristin voitto -lehdessä sivulla 13.
RV, joka on nykyisellään ottanut varsin mallikkaasti kantaa helluntaikentässä eleleviin kipeisiin asioihin, kokee todennäköisesti postitulvan kirjoituksen johdosta. jään mielenkiinnolla seuraamaan tulevien viikkojen yleisönosastojen kirjoituksia.

Äänestä
  • Raamattu sanoo eri tavalla. Tuolla alenpana puhuin ettei nainen voi olla vanhemmistossa eikä myöskään tituleerata itseään pastoriksi.

    Älä ota graduja vaan perustele Raamatulla väitteesi.

    Äänestä

  • Amos7 kirjoitti:

    Raamattu sanoo eri tavalla. Tuolla alenpana puhuin ettei nainen voi olla vanhemmistossa eikä myöskään tituleerata itseään pastoriksi.

    Älä ota graduja vaan perustele Raamatulla väitteesi.

    gradut ja raamatut menee sekaisin.

    Äänestä

  • Jumalan sana ei kiellä uudestisyntyneitä sisaria puhumasta ja opettamasta seurakunnassa. Jumalan sana kieltää ymmärtämättömiä pilalle ympärileikattuja, niskoittelevia turhanpuhujia sekä eksyttäjiä puhumasta Jumalan sanaa, [Tiit.1:10].

    Äänestä

  • old_profile_19033 kirjoitti:

    Jumalan sana ei kiellä uudestisyntyneitä sisaria puhumasta ja opettamasta seurakunnassa. Jumalan sana kieltää ymmärtämättömiä pilalle ympärileikattuja, niskoittelevia turhanpuhujia sekä eksyttäjiä puhumasta Jumalan sanaa, [Tiit.1:10].

    Ei kielläkään. Mm suuri on sanansaattajatarten joukko. Ps.68:12. Joh.4 Sykari kaivolla nainen vei kaupunkiin sanoman Jeesuksesta.

    Tarkoitinkin että vanhemmistossa ei voi olla nainen.

    Äänestä

  • Amos7 kirjoitti:

    Ei kielläkään. Mm suuri on sanansaattajatarten joukko. Ps.68:12. Joh.4 Sykari kaivolla nainen vei kaupunkiin sanoman Jeesuksesta.

    Tarkoitinkin että vanhemmistossa ei voi olla nainen.

    vanhimmistossa, ovathan he kaupunginhallituksissakin ja vielä puheenjohtajina. Ja ihme kumma , nämä jumalanluomat saavat asiat PELAAMAAN.

    Äänestä

  • voivat olla kirjoitti:

    vanhimmistossa, ovathan he kaupunginhallituksissakin ja vielä puheenjohtajina. Ja ihme kumma , nämä jumalanluomat saavat asiat PELAAMAAN.

    mukaan "Tyhmyys on nainen", ei se saa puhua eikä opettaa, mutta uudestisyntyneet SISARET ovat tasa-arvoisia veljien kanssa! Siis TYHMÄ miespuolinenkaan henkilö ei saa olla vanhimmistossa eikä opettaa!

    Äänestä

fundamentalistisen tulkinnan mukaan ja VAIENNA naisiaan seurakunnissa. Ikävä kyllä herätysliikkeemme istuu tässä asiassa kahdella aidalla.

Äänestä
  • -NAINEN VOI OLLA SANANJULISTAJA SRK:SSA EIKÄ SEURAKUNNAN PAIMEN EIKÄ VANHEMMISTON JÄSEN..näin on Raamatun totuus !

    Äänestä

  • EI KUKAAN kirjoitti:

    -NAINEN VOI OLLA SANANJULISTAJA SRK:SSA EIKÄ SEURAKUNNAN PAIMEN EIKÄ VANHEMMISTON JÄSEN..näin on Raamatun totuus !

    puheet ovat syynä siihen, että ainakin minä olen eroamassa hellareista.Olen niin täynnä sitä yksisilmäisyyttä, mitä tässä liikkeessä on. Minulle ei merkitse mitään, missä srk;ssa olen, mutta se merkitsee, kuinka voin siinä palvella omalla armoituksellani heitä, jotka tarvitsevat opetusta. Harmi, että on paljon näitä, jotka luulevat tuntevansa Raamatun ja eivät tunne sitä laisinkaan....

    Äänestä

  • terjaliini kirjoitti:

    -Raamatun ilmoitusta noissa asioissa ei se ole srk:n vika,-eikä Jumala ole sinulle mitään erikoisia armoituksia antanut ohi Jumalan Sanan,voit toimia evankelistana missä tahansa,srk:ssa, mutta et Raamatun opettajana,ne on kaksi eri asiaa ja myöskin samoin srk:n paimenen virka sekä venhemmistoveljen..
    -jos haluat sitten niihin virkoihin niin se on oman pääsi päätelmä eikä Jumalan tahto,tämä tasa-arvokoohotus on tullut srk:n maailmasta ja muitakin mailman,tapoja..
    -ehkäpä ylpeytesi on tässä kompastuskivi etkä halua taipua Jumalan tahtoon ja Raamattujen mukaan,näissä asioissa?!
    -jos srk:t lähtevät sille tielle että joka paikassa hyväksytään kaikki,kaikella tavalla,-lopulta on seurauksena sekasorto,-koska silloin ei mennä enää Jumalan ohjeiden,mukaan vaan ihmisen inhimillisten järjen päätelmien..

    Äänestä

  • ei kukaan kirjoitti:

    olet itse kuolettavan kirjaimen palvelija, ja sen vuoksi KYKENEMÄTÖN olemaan uuden liiton palvelijana, sillä oikea Jumalan palvelija ei ole luonnollinen ihminen, vaan Hengestä syntynyt:

    2. Kor. 3:6
    "joka myös on tehnyt meidät KYKENEVIKSI olemaan uuden liiton palvelijoita, ei KIRJAIMEN, vaan HENGEN; sillä kirjain kuolettaa, mutta Henki tekee eläväksi".

    1. Kor. 2:14
    "Mutta LUONNOLLINEN IHMINEN ei ota vastaan sitä, mikä Jumalan Hengen on; sillä se on hänelle hullutus, eikä hän voi sitä ymmärtää, koska se on tutkisteltava hengellisesti".

    Sinä opetat hengelliset asiat kuolettavan kirjaimen mukaan, vaikka apostoli Pietari opetti:

    2. Piet. 1:20
    "Ja tietäkää ennen kaikkea se, ettei yksikään Raamatun profetia ole kenenkään omin neuvoin selitettävissä";

    Sinä olet kykenemätön ottamaan vastaan ja ymmärtämään Sananlasku 9:12-18 neuvoa, että Raamattu nimittää naiseksi sellaista elämäntapaa, jota jakeissa 13-18 kuvaillaan!

    -ei ole juurikaan mitään yhteyttä naisen hyväksymiseksi paimeneksi srk:aan..

    -uuden testamentin puolella on tästä ihan selvät sävelet ja ilmoitus kuten
    vanhemmistoVELJENKIN,-asemasta srk:ssa,-velihän ei vissiin voi olla nainen:-)

    -jos lähdetään sille tielle että muka jollakin hengen ilmoituksella voitaisiin kertomiesi tarinoiden mukaan kumota Raamatun selvä ilmoitus asiasta,-silloinhan Herra itse kumoaisi Jumalan Sanan ja koska se on Pyhän Hengen inspiroima ja esille tuoma kirja,-kokonaisuudessaan,-siinä ei voi olla useampaa opetusta ja eri tavalla,samasta asiasta!

    -eikä Jumala missään tapauksessa kumoaisi ilmoitustaan toisella, ilmoituksella esim.tässä naispappeuskysymyksessä..

    -naiset ovat vain ylpeitä ja haluavat nousta ns.tasa-arvoon samoin,kuin maailmassa,täysin maallisin ja inhimillisin,tasa-arvoperustein jne..

    -olen seurannut muitakin sinun opetuksiasi täällä ja monet niistä ei ole Jumalan Sanan mukaisia vaan puhelet omia oppejasi,joukkoon..

    -millaisen kutsumuksen olet itse kokenut tällaiseksi Raamatun opettajaksi?!

    -muista että siitä on kova vastuu lähteä sepittelemään taruja jotka on muuta kuin Raamatun totuutta !

    -minusta tuntuu että täälä mellastaa monia jotka eivät ole hyväksyneet oman srk:sa oppinäkemyksiä asioista ja purkavat sekä tyytymättömyyttään ja niitä omia näkemyksiään täälä,-jotka saadaan aikaiseksi,kääntelemällä joitakin vanhan liiton sananlaskujen paikkoja,-muka sellaisiksi että ne uuden liiton puolella,kumoaisivat jopa sukupuoletkin..

    -kyllä nainen on ja pysyy naisena ja samoin mies miehenä,uuden liitonkin puolella,eikä se asia siitä miksikään,kummene!

    -sinun ei tulisi toimia täälä Raamatunopettajana koska monissa asioissa olet mennyt niissä metsään joista mm.Jukka ja Ritari ovat sinua ojentaneet..

    -onko sinulla niin valtava saarnatauti että haluat toimia tääläkin opettajana,-entä muilla palstoilla?

    Äänestä

  • uskossa tänään kirjoitti:

    Voi, uppiniskaista sukua, voi syvälle tietämättömyyden pimeyteen vajonnutta kansaa!
    Etkö ole lukenut Jeesuksen ja apostolien opetuksista, että "Kristuksessa ei ole miestä eikä naista, vaan te kaikki olette yhtä Kristuksessa", ja: "TE KAIKKI OLETTE VELJIÄ".

    Matt. 23:8
    "Mutta te älkää antako kutsua itseänne rabbiksi, sillä yksi on teidän opettajanne, ja te olette kaikki veljiä".

    Ap. t. 11:29
    "Niin opetuslapset päättivät kukin varojensa mukaan lähettää avustusta Juudeassa asuville veljille.

    Ap. t. 12:17
    Niin hän viittasi kädellään heitä vaikenemaan ja kertoi heille, kuinka Herra oli vienyt hänet ulos vankeudesta, ja sanoi: "Ilmoittakaa tämä Jaakobille ja veljille". Ja hän lähti pois ja meni toiseen paikkaan.

    Ap. t. 15:23
    ja kirjoittivat heidän mukaansa näin kuuluvan kirjeen: "Me apostolit ja vanhimmat, teidän veljenne, lähetämme teille, pakanuudesta kääntyneille veljille Antiokiassa ja Syyriassa ja Kilikiassa, tervehdyksen.

    Ap. t. 18:18
    Mutta Paavali viipyi siellä vielä jonkun aikaa; sitten hän sanoi veljille jäähyväiset ja purjehti Syyriaan, mukanansa Priskilla ja Akylas; hän oli leikkauttanut tukkansa Kenkreassa, sillä hän oli tehnyt lupauksen.

    Ap. t. 22:5
    niinkuin myös ylimmäinen pappi voi minusta todistaa, ja kaikki vanhimmat. Minä sain heiltä myös kirjeitä veljille Damaskoon, ja minä matkustin sinne tuodakseni nekin, jotka siellä olivat, sidottuina Jerusalemiin rangaistaviksi.

    Room. 16:14
    Tervehdys Asynkritukselle, Flegonille, Hermeelle, Patrobaalle, Hermaalle ja veljille, jotka ovat heidän kanssansa.

    Ef. 6:23
    Rauha veljille ja rakkaus, uskon kanssa, Isältä Jumalalta ja Herralta Jeesukselta Kristukselta!

    Kol. 1:2
    Kolossassa asuville pyhille ja uskoville veljille Kristuksessa. Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme!

    Kol. 4:15
    Tervehdys Laodikeassa oleville veljille ja Nymfalle sekä hänen kodissaan kokoontuvalle seurakunnalle.

    1. Tess. 5:27
    Minä vannotan teitä Herran kautta, että luetatte tämän kirjeen kaikille veljille.

    1. Tim. 4:6
    Kun tätä veljille opetat, niin olet hyvä Kristuksen Jeesuksen palvelija, joka ravitset itseäsi uskon ja sen hyvän opin sanoilla, jota olet noudattanut".

    Jos olet vielä "Uskossa tänään", Sinun pitäisi ymmärtää, että uudestisyntyneet sisaretkin olivat "kaikki veljiä", vai luuletko, ettei sisarille evankeliumi kuulukaan?

    Hepr. 3:1
    "Sentähden, pyhät veljet, jotka olette taivaallisesta kutsumuksesta osalliset, kiinnittäkää mielenne meidän tunnustuksemme apostoliin ja ylimmäiseen pappiin, Jeesukseen",

    Kirjoitappa raamattuhakuun aina yksi sana: veli, veljille, tai veljet, tulet huomaamaan, että apostolit ovat tällä imellä kutsuneet myös uudestisyntyneitä sisaria!

    -vaikka kaikki ovatkin KRISTUKSESSA VELJIÄ JA SISARIA,-EI se muuta miksikään sitä että Raamattu sanoo että seurakunnan kaitsijan tulee OLLA YHDEN VAIMON MIES !
    -ja samoin vanhemmiston veljet !
    -ihmisen oleminen Kristuksessa on sitä että hän on hengellisesti Kristuksessa ja uskossa Jeesukseen,-tässä mielessä voivat kaikki olla veljiä ja sisaria,-minusta naisen kutsuminen veljeksi on kyllä vierasta,vaikka oltaisiin kuinka Kristuksessa,siis tässä pastoriasiassa..

    -Jeesus on ilman muuta seurakunnan pää,-mutta Hän jakoi opetuslapsille ja apostoleille tiedon kuinka srk:ta järjestetään ja sen virat jne,asiat

    -Matteus 23:Jeesus puhui kansalle ja opetuslapsilleen,-montako opetuslapsista oli naisia?
    -ja kyse oli ottaen koko luvun ja opetuksen huomioon,ottaen opetuslasten toistensa palvelemisesta,heidän keskuudessaa,syntyneen kysymyksen suhteen,-kuka heistä on suurin jne?
    -luet kuin Jehovat Raamattua ja nostelet sieltä yksittäisiä jakeita ja muodostat omaa,naispappeutta tukevaa näkökulmaasi,sillä..

    >Jos olet vielä "Uskossa tänään", Sinun pitäisi ymmärtää, että uudestisyntyneet sisaretkin olivat "kaikki veljiä", vai luuletko, ettei sisarille evankeliumi kuulukaan? <

    -on sokeallekkin selvää että kaikissa noissa alla olevissa jakeissa todella ovat veljiä ja miehiä,-on ihan varmaa että yhtään naista ei silloin ollut noissa,kuvioissa,eikä kuulu olla nytkään..

    kaikkien oleminen KRISTUKSESSA VELJIÄ ON IHAN ERI ASIA KUIN SRK:N VIRAT JA PALVELUSTEHTÄVÄT !

    -minullekkin srk:ssa olevat sisaret ovat sisaria Kristuksessa ja veljet,veljiä Kristuksessa !

    -käsität Raamattusi omien halujesi ja piintymyksiesi tähden täydellisesti väärin tässä asiassa,-ja tai sitten olet joku feministiedustaja
    -mistäpä tietää että kaiken takana on vaikka nainen:-)
    -joko vaimosi tai sinä itse ?oletko mies?

    ->Kirjoitappa raamattuhakuun aina yksi sana: veli, veljille, tai veljet, tulet huomaamaan, että apostolit ovat tällä imellä kutsuneet myös uudestisyntyneitä sisaria!<

    -miten edellinen muuttaa mitään,vaikka olisivat kutsuneet,hottentoteiksi,-KRISTUKSESSA ?

    -kRISTUKSESSAHAN ME OLLAAN HENGELLISESSÄ MIELESSÄ JA SRK:SSA KAIKKI JOS OLLAAN USKOSSA JA KILVOITELLAAN,taivastiellä !

    -se ei todellakaan muuta Raamatun ilmoitusta srk:n paimenen ja vanhemmistoveljien asemesta,srk:ssa !

    menisi kovin hiljaiseksi jos kaikesta toiminnasta, missä ei sisarta mainita, uudestisyntyneet sisaret jäisivät toiminnan ulkopuolelle!

    Kun apostolit kirjoittivat: "Pyhät veljet, jotka olette taivaallisesta kutsumuksesta osalliset", siihen "pyhiin veljiin" sisältyivät myös seurakunnan kaikki sisaret. Vai luuletko, Uskossa tänään", että sisarille ei edes puhutta eikä heitä opetettu?

    -että opetuslapsiksi kutsuttiin vain miehiä ja apostoleja,jotka saivat opetusta Herralta ja Pyhässä Hengessä..ja kun he alkoivat julistamaan evankeliumia tuli uskoon miehiä ja naisia ja lapsiakin jne..tähän Herra antoi apostoleille ohjeet ja opetuslapsille,seurakuntajärjestyksestä sekä eri seurkuntaviroista ja kuinka niissä on toimittava ja ketä on niihin valittava jne..

    -miten se muka estää puhumasta naisille ja sisarille srk:ssa?

    -saman sanan opetuksen alla he ovat kuin veljetkin srk:ssa !

    -ja mikä estää naista profetoimasta,avustamasta varoillaan,olemasta evankelista jne,näissä asioissa?

    -naisellekkin on satoja tehtäviä srk:n keskellä,kunhan vain nöyrtyy Jumalan tahtoon siinä,-missä mieskin ja tekee sitä, mikä on kutsumukselleen sopivaa ja Raamatun,mukaista!

    -olen aikaisemmissa kirjoituksissani maininnut noista tehtävistä ja asioista pitkän listan ja ennen vanhaan naisilla ei ole ollut niin,mitään vaikeuksia toteuttaa,näissä asioissa Jumalan tahtoa..

    -eikä naiset ole jääneet minkään toiminnan ulkopuolelle, ennenkään sen takia että ovat naisia
    -jokaisella on vaan seurakunnassa oma paikkansa ja tehtävänsä,-joka on vain hyväksyttävä sekä toimittava sen mukaan !

    että hengellistä veljeyttä ja isyyttä ei Jumala laske lihan mukaan vaan Hengen: "Isäksenne älkää kutsuko ketään maan päällä. Yksi on teidän Isänne, hän koka on taivaissa"!

    Matt. 23:8
    "Mutta te älkää antako kutsua itseänne rabbiksi, sillä yksi on teidän opettajanne, ja te olette kaikki veljiä".

    Ap. t. 11:29
    "Niin opetuslapset päättivät kukin varojensa mukaan lähettää avustusta Juudeassa asuville veljille".

    Luuletko sisarien jääneen ilman avustusta, kun heitä ei mainita?

    Äänestä

  • uskossa tänään kirjoitti:

    -vaikka kaikki ovatkin KRISTUKSESSA VELJIÄ JA SISARIA,-EI se muuta miksikään sitä että Raamattu sanoo että seurakunnan kaitsijan tulee OLLA YHDEN VAIMON MIES !
    -ja samoin vanhemmiston veljet !
    -ihmisen oleminen Kristuksessa on sitä että hän on hengellisesti Kristuksessa ja uskossa Jeesukseen,-tässä mielessä voivat kaikki olla veljiä ja sisaria,-minusta naisen kutsuminen veljeksi on kyllä vierasta,vaikka oltaisiin kuinka Kristuksessa,siis tässä pastoriasiassa..

    -Jeesus on ilman muuta seurakunnan pää,-mutta Hän jakoi opetuslapsille ja apostoleille tiedon kuinka srk:ta järjestetään ja sen virat jne,asiat

    -Matteus 23:Jeesus puhui kansalle ja opetuslapsilleen,-montako opetuslapsista oli naisia?
    -ja kyse oli ottaen koko luvun ja opetuksen huomioon,ottaen opetuslasten toistensa palvelemisesta,heidän keskuudessaa,syntyneen kysymyksen suhteen,-kuka heistä on suurin jne?
    -luet kuin Jehovat Raamattua ja nostelet sieltä yksittäisiä jakeita ja muodostat omaa,naispappeutta tukevaa näkökulmaasi,sillä..

    >Jos olet vielä "Uskossa tänään", Sinun pitäisi ymmärtää, että uudestisyntyneet sisaretkin olivat "kaikki veljiä", vai luuletko, ettei sisarille evankeliumi kuulukaan? <

    -on sokeallekkin selvää että kaikissa noissa alla olevissa jakeissa todella ovat veljiä ja miehiä,-on ihan varmaa että yhtään naista ei silloin ollut noissa,kuvioissa,eikä kuulu olla nytkään..

    kaikkien oleminen KRISTUKSESSA VELJIÄ ON IHAN ERI ASIA KUIN SRK:N VIRAT JA PALVELUSTEHTÄVÄT !

    -minullekkin srk:ssa olevat sisaret ovat sisaria Kristuksessa ja veljet,veljiä Kristuksessa !

    -käsität Raamattusi omien halujesi ja piintymyksiesi tähden täydellisesti väärin tässä asiassa,-ja tai sitten olet joku feministiedustaja
    -mistäpä tietää että kaiken takana on vaikka nainen:-)
    -joko vaimosi tai sinä itse ?oletko mies?

    ->Kirjoitappa raamattuhakuun aina yksi sana: veli, veljille, tai veljet, tulet huomaamaan, että apostolit ovat tällä imellä kutsuneet myös uudestisyntyneitä sisaria!<

    -miten edellinen muuttaa mitään,vaikka olisivat kutsuneet,hottentoteiksi,-KRISTUKSESSA ?

    -kRISTUKSESSAHAN ME OLLAAN HENGELLISESSÄ MIELESSÄ JA SRK:SSA KAIKKI JOS OLLAAN USKOSSA JA KILVOITELLAAN,taivastiellä !

    -se ei todellakaan muuta Raamatun ilmoitusta srk:n paimenen ja vanhemmistoveljien asemesta,srk:ssa !

    Tuolla perusteella Paavali itse olisi ollut kelvoton seurakunnan kaitsijaksi, ja myöskin Timoteus niin kauan kuin pysyi naimattomana!

    Äänestä

  • old_profile_19033 kirjoitti:

    että hengellistä veljeyttä ja isyyttä ei Jumala laske lihan mukaan vaan Hengen: "Isäksenne älkää kutsuko ketään maan päällä. Yksi on teidän Isänne, hän koka on taivaissa"!

    Matt. 23:8
    "Mutta te älkää antako kutsua itseänne rabbiksi, sillä yksi on teidän opettajanne, ja te olette kaikki veljiä".

    Ap. t. 11:29
    "Niin opetuslapset päättivät kukin varojensa mukaan lähettää avustusta Juudeassa asuville veljille".

    Luuletko sisarien jääneen ilman avustusta, kun heitä ei mainita?

    -vaikka rautalangasta mallin vääntäisi..

    -oliko juudean srk:ssa jo silloin naisia?

    -tuossa rabbikysymyksessä ol kyse pelkästään veljistä,-miehistä koska opetuslasten keskuudessa syntyi kyse siitä, kuka heistä mahtoi olla suurin..

    -siitä kysymys rabbeudesta !Lue se koko luku ja asia!ja siis opetuslapsistaha ei kukaan ollut nainen tai sisar !

    -myöhemmin kun mukana srk:n toiminnassa kerrotaan mm.kahdesta sisaresta jotka varoillaan uhrasivat seurakunnille,avustuksia kun olivat kokeneet sen heille sopivaksi tavaksi,palvella Jumalaa!

    -eikä me tietenkään enää saakkaan lihan mukaan tuntea toisiamme kun olemme,uskossa,-mutta se muuta meidän sukupuolisuuttamme täälä,maitten päällä,yhtään,miksikään..

    -ja vaikka olemmekin veljiä ja sisaria KRISTUKSESSA,KRISTUKSEN SRK:TARUUMIISSA Hengellisessä mielessä,se ei tee tyhjäksi Jumalan Sanan opetuksia saarnaviroista eikä vanhemmistoveljien sukupuolesta,-tuon nyt jo lapsikin tajuaa,-jos vain haluja on !

    Äänestä

  • old_profile_19033 kirjoitti:

    Tuolla perusteella Paavali itse olisi ollut kelvoton seurakunnan kaitsijaksi, ja myöskin Timoteus niin kauan kuin pysyi naimattomana!

    -ne sitten srk:n kaitsijoita Paavali ja Timoteus?

    -tuskinpa,-kysehän oli tulevista,-perustettavista srk:sta eikä heidän pyrkimisestään tai olemisestaan,srk:n paimenena jne..

    -tykkäät näköjään vastustaa Raamatun ilmoitusta tässä asiassa ja aikasi kuluksi vängätä siitä ja keksiä milloin minkäkinlaisia selityksiä opeillesi jne..

    -enpä katso enää paljon tarpeelliseksi vastata moisiin koska asia on jokaiselle rehelliselle uskovalle täysin selvä !

    Äänestä

  • ei kukaan kirjoitti:

    -Raamatun ilmoitusta noissa asioissa ei se ole srk:n vika,-eikä Jumala ole sinulle mitään erikoisia armoituksia antanut ohi Jumalan Sanan,voit toimia evankelistana missä tahansa,srk:ssa, mutta et Raamatun opettajana,ne on kaksi eri asiaa ja myöskin samoin srk:n paimenen virka sekä venhemmistoveljen..
    -jos haluat sitten niihin virkoihin niin se on oman pääsi päätelmä eikä Jumalan tahto,tämä tasa-arvokoohotus on tullut srk:n maailmasta ja muitakin mailman,tapoja..
    -ehkäpä ylpeytesi on tässä kompastuskivi etkä halua taipua Jumalan tahtoon ja Raamattujen mukaan,näissä asioissa?!
    -jos srk:t lähtevät sille tielle että joka paikassa hyväksytään kaikki,kaikella tavalla,-lopulta on seurauksena sekasorto,-koska silloin ei mennä enää Jumalan ohjeiden,mukaan vaan ihmisen inhimillisten järjen päätelmien..

    tarkoittaa Raamatussa sekä naisia että miehiä. On itseasiassa sama kuin seurakuntalainen.

    Äänestä

  • että veljet kirjoitti:

    tarkoittaa Raamatussa sekä naisia että miehiä. On itseasiassa sama kuin seurakuntalainen.

    Näin se on!

    Äänestä

Ensimmäinen raamatunkohta piti olla Sananlaskut 9:12-18 eikä Job. I'm sorry!

Äänestä

Herran sana sanoo:Mutta minä en salli sitä,että nainen opettaa!

Äänestä
  • mikäkin houkka nainen" (Job 2:8,9).

    Jes. 32:6
    "Sillä houkka puhuu houkan lailla, ja hänen sydämensä hankkii turmiota, ja niin hän harjoittaa riettautta ja puhuu eksyttäväisesti Herrasta, jättää tyhjäksi nälkäisen sielun ja janoavaisen juomaa vaille".

    Tuon kaltaisen opettajat ovat "houkkia naisia", olkoot lihalliselta sukupuoleltaan kumpia tahansa, (Snl. 9:12-18)!

    Herrassa olevat, uudestisyntyneet ja totuutta puhuvat sisaret eivät olekaan tyhmiä, houkkia "naisia", vaan ovat kaikki yhtä kuin miehetkin; veljiä, (Gal. 3:25-29,).

    1. Kor. 14:38
    "Mutta jos joku ei sitä ymmärrä, niin olkoon ymmärtämättä".

    Äänestä

  • old_profile_19033 kirjoitti:

    mikäkin houkka nainen" (Job 2:8,9).

    Jes. 32:6
    "Sillä houkka puhuu houkan lailla, ja hänen sydämensä hankkii turmiota, ja niin hän harjoittaa riettautta ja puhuu eksyttäväisesti Herrasta, jättää tyhjäksi nälkäisen sielun ja janoavaisen juomaa vaille".

    Tuon kaltaisen opettajat ovat "houkkia naisia", olkoot lihalliselta sukupuoleltaan kumpia tahansa, (Snl. 9:12-18)!

    Herrassa olevat, uudestisyntyneet ja totuutta puhuvat sisaret eivät olekaan tyhmiä, houkkia "naisia", vaan ovat kaikki yhtä kuin miehetkin; veljiä, (Gal. 3:25-29,).

    1. Kor. 14:38
    "Mutta jos joku ei sitä ymmärrä, niin olkoon ymmärtämättä".

    Noinhan se saadaan kaikki merkitykset lytättyä pois Raamatusta ja omat tilalle.
    Kohta meidän on tultava ekivaarin kokouksiin kuulemaan oikeaa tulkintaa, kun emme voi uskoa siihen, mitä on kirjoitettuna.
    Ja leipäkyrsä ekivaarillakin senkuin levenee.

    Äänestä

  • vesi vanhin voitehista kirjoitti:

    Noinhan se saadaan kaikki merkitykset lytättyä pois Raamatusta ja omat tilalle.
    Kohta meidän on tultava ekivaarin kokouksiin kuulemaan oikeaa tulkintaa, kun emme voi uskoa siihen, mitä on kirjoitettuna.
    Ja leipäkyrsä ekivaarillakin senkuin levenee.

    evankelioimisella hankkinut, enkä maallista etua tavoitellen puhunut ja kirjoittanut. Kaikki olen ilman rahaa ja hintaa antanut. Enkä tuomitse niiden palkkoja, jotka päätyönään evankeliumia julistavat. Työmies on palkkansa ansainnut, tekipä mitä hyvänsä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

ekivaari kirjoitti:

Naispastori

Jumalan sanan julistuksessa on samantekevää, onko Jumalan sanan puhuja lihallisesti mies voi nainen. Tärkeintä on opetuksen sisältö, mitä hän puhuu, puhuuko hän Jumalan tahdon mukaan ymmärrykseen pyrkien vai lihallisen mielensä mukaan tyhmyyteen ja haureuteen houkutellen, (Vertaa Job 9:12-18)!

Tit. 1 luku
10. ”Sillä paljon on niskoittelevia turhanpuhujia ja eksyttäjiä varsinkin ympärileikattujen joukossa
11. Heidän suunsa on tukittava, sillä he villitsevät kokonaisia perheitä esittämällä oman voiton toivossa vääriä oppejaan”. [1. Tim. 6:5; 2. Tim. 3:6,7]

Juutalaiset eivät ympärileikanneet naisia, joten Paavalin esittämä "suun tukkiminen" koskee varmasti lihallisesti miespuolisia henkilöitä!

Gal. 3. luku
28 ”Yhdentekevää, oletko juutalainen vai kreikkalainen, orja vai vapaa, mies vai nainen, sillä Kristuksessa Jeesuksessa te kaikki olette yksi”. [1. Kor. 12:13 ]

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu