Voisiko joku määritellä nämä, yleisesti uskonnossa käytetyt, termit? En ole ihan perillä mitä ne tarkasti meinaa
Vanhurskaus ja kilvoittelu
termit?
11341
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
minulle täällä selitetty samoin kuin rakkaus.
Se ei riitä, anteeksi vain Hansutuulia, että ohjaat ihmisen kristukselle, niin kuin taisit tehdä nimim.nti Karman kohdalla.
Se ei vielä riitä, sillä meille on sanottu"tehkää kaikki kansat opetuslapsiksenne."
Se vaatii rohkeutta, eikä meillä monillakaan ole rohkeutta, vaikka on kysymyksessä elämän suurin asia(..joillakinhan ne on tällä hetkellä euroviisujen odottelu.)
"monet ovat kutsuttuja vaan harvat valittuja."
En ole selvillä sanan kaikista vivahteista enkä tarkasta teologisesta merkityksestä. Sana lienee sisällöltään rikas ja laaja, ehkä riippuu yhteydestä mitä tarkoitetaan. Jotain kuitenkin voin kertoilla sen ymmärryksen ja kokemuksen mukaan mikä minulla asiasta on.
Raamatullisena käsitteenä vanhurskaus yhdistyy mielessäni oikeudenmukaisuuteen ja pyhyyteen. Ne eivät ole vanhurskauden täsmälliset synonyymit, mutta ilmaisevat jotakin mistä vanhurskaudessa on kyse. Kolmas asia, mikä olennaisesti liittyy vanhurskauteen, on uskollisuus.
Ensinnäkin. Jumala on vanhurskas. Hän on täysin oikeudenmukainen kaikissa teoissaan ja tuomioissaan ihmistä kohtaan. Puhuttaessa Jumalan vanhurskaudesta vanhurskaus liittyy varmaan olennaisesti juuri oikeudenmukaisuuteen. En väitä että oikeudenmukaisuus on käsitteen koko sisältö, mutta kuuluu keskeisesti siihen. Vanhurskaan Jumalan oikeudenmukaisuus ei ole mitä tahansa oikeudenmukaisuutta. Se on tinkimätöntä oikeudenmukaisuutta, ehdotonta, täysin virheetöntä oikeassaolemista. Samalla siihen liittyy uskollisuus ja rakkaus niitä kohtaan jotka tuomitaan? Näin kyse on Jumalan olemuksesta. Kun sanotaan, että Hän on vanhurskas, ei tarkoiteta ainoastaan Hänen vanhurskaita tekojaan (oikeudenmukaisia tekoja) ihmistä kohtaan, vaan näiden tekojen pohjana olevaa olemusta. Jumala on olemukseltaan vanhurskas: täysin virheetön, ja Hänen sydämensä on täynnä oikeudenmukaisuutta, se on Jumalan mielenlaatua.
Toiseksi. Voiko ihminen olla vanhurskas? Voi ja ei. Ihminen voi teoillaan osoittaa ulkonaista vanhurskautta, ts. oikeudenmukaisuutta. Hän voi olla hyväsydäminen ja tehdä oikeita, viisaita tuomioita. Vanhurskas kuningas on kuningas joka ajattelee alamaistensa parasta eikä salli vääryyttä. Vanhurskauteen kuuluu siis rakkaudellinen asenne, mutta se ei ole syntiä hyväksyvää rakkautta. Vanhurskas kuningas on valmis tuomitsemaan alamaisensa synnin tähden, jos oikeudenmukaisuus sitä vaatii, mutta hän ei tee tuomiotaan vihassa eikä äkkipikaistuksissa eikä nauti saadessaan tuomita. Hänen sydämeensä koskee hänen toteuttaessaan oikeudenmukaisuuden vaatimat tuomiot.
Ihmisen vanhurskaus - teoissa ilmenevänä oikeudenmukaisuutena - ei kuitenkaan voi olla täydellistä. Se ei voi olla täydellistä koska sen pohjana oleva olemus, ihmisen sisin, meidän luontomme, ei ole vanhurskas. Jos lähtökohdaksi otetaan Jumalan vanhurskaus, joka on täysin erehtymätöntä, kokonaan moitteetonta, ihminen ei ole sellainen. Me emme ole virheettömiä. Syntisinä ihmisinä olemme itsessämme vajavaisia ja meissä on tahroja, vilpillisyyttä, itsekkyyttä, motiivimme eivät ole 100% puhtaat läpikotaisin. Siksi ihminen ei ole vanhurskas.
Vanhurskaus liittyy myös syyttömyyteen.
Jumalan vanhurskauden tähden ihminen on epävanhurskas.
Jumalan pyhyyteen sisältyvä ehdottoman oikeudenmukaisuuden vaatimus tuomitsee ihmisen. Jumalan olemuksen valossa paljastuu ihmisen olemuksellinen epävanhurskaus, emme ole syyttömiä vaan syyllisiä.
Uuden testamentin keskeisimpiä käsitteitä on vanhurskauttaminen. Jumala vanhurskauttaa kelvottoman. Vanhurskauttaminen perustuu armoon, joka taas perustuu Jeesuksen tekoon Golgatan ristillä. Jeesus oli kokonaan täydellinen ja virheetön ja otti meidän syntimme päälleen.
Jumalan oikeudenmukainen tuomio syntiä kohtaan kohdistui Jeesukseen, jotta Jumala voisi "vanhurskauttaa" meidät. Ehkä vanhurskauttaminen voidaan kaikkein yksinkertaisimmin selittää "syyttömäksi julistamiseksi". Jeesuksen veren kautta Jumala suhtautuu sinuun kuin olisit kokonaan syytön.
Lankeemuksesi - olkoot ihmisten mittapuiden mukaan kuinka pieniä tahansa - osoittavat syntisyytesi, ja Jumalan laki, jolla on perustansa Jumalan tinkimättömässä pyhyydessä, julistaa ettet voi periä taivaan valtakuntaa. Mutta jos olet Jeesuksen oma Jumala katselee sinua Hänen verensä läpi. Laki on täytetty Kristuksessa. Näin ollen pelastus ei ole Jumalan vanhurskautta vastaan vaan osoittaa Jumalan vanhurskauden ja vahvistaa sen. Koska synti on sovitettu Jeesuksessa rakastava Jumala voi suhtautua sinuun kuin syyttömään. Hän ei joudu rankaisemaan sinua iankaikkisella tuomiolla rikkomustesi tähden. Vaikka saatkin niistä seurauksina ajallista rangaistusta, kylvämisen ja niittämisen lain mukaan, olet silti iankaikkisesti autuas.
Syyllisyytesi asetettiin Jeesuksen päälle että sinä voisit, vanhurskautettuna, ei ainoastaan pelastua vaan kaiken aikaa myös säilyttää pelastetun ihmisen aseman, ja niin päästä kotiin vaikka et kaikessa olekaan Jumalan pyhyyden mittainen.
Armon kallisarvoisuutta on mahdoton ymmärtää ellemme ymmärrä Jumalan pyhyyttä. Hänen vanhurskautensa ei ole ainoastaan oikeita tekoja vaativaa oikeudenmukaisuutta, se katsoo tekojen läpi sydämeen! Jumala vaatii olemuksen oikeudenmukaisuutta. Täyttä samankaltaisuutta itsensä kanssa. Kuten Jumala on pyhä niin tulee sinunkin olla pyhä. Ja sitä juuri emme ole.
NÄIN OLLEN JUMALALLA EI OLLUT EIKÄ OLE MITÄÄN MUUTA MAHDOLLISUUTTA PELASTAA SYNTISTÄ. Ainoa mahdollisuus on asettaa hänen syntinsä TOISEN päälle. Tämä tapahtui Jeesuksen ristintyössä.
Jeesuksen tähden tulemme vanhurskautetuiksi. Kiitos Jumalalle.
Vanhurskauttaminen koskee asemaamme, meidät luetaan ilman omia hyviä tekoja, siis pahuudessamme, syyttömän asemaan Jumalan edessä, vain Jeesuksen teon tähden, mutta vanhurskauttaminen koskee myös olemustamme. Vanhurskauttamisessa Jumalan pyhyys tulee ihmiseen - Pyhä Henki - osoittaen että vanhurskauttaminen on tosi. Armahdettu ihminen on liitetty Jumalaan.
Sitten tuleekin kuvaan kilvoittelu. :-)
Vanhurskautettuina ihmisinä olemme pyhät. Se tarkoittaa "Jumalalle erotetut". Vanhurskauttamisessa Jumala pyhittää ihmisen itselleen, siis erottaa, nostaa hänet pimeyden valtakunnasta Jumalan valtakuntaan.
Jokainen Jumalan lapsi on vanhurskauttamisen perusteella pyhä. Siitä alkaa kilvoittelu. Kyseessä on hieman vanhahtava sana, nykyään voitaisiin ehkä puhua kilpailemisesta. Pidän silti vanhasta sanasta enemmän. Se on jostakin kiinni pitämistä, jonkin varassa menemistä päämäärää kohti. Näin käsitän. Kilvoitteleva kristitty pitää kiinni Jumalalta saamastaan vanhurskauttamisesta, ei lähde ansaitsemaan pelastusta omin teoin vaan kulkee armon varassa, mutta hänellä on päämäärä, tuo päämäärä on tietenkin taivaan valtakunta, mutta taivasta kohti matkatessamme päämäärä on pyhitys.
Kun olemme tulleet Jumalalle erotetuiksi on Jumalan tahto että elämässämme tulisi näkyviin kenen omaisuutta olemme. Pyhitys on pelastuksen luonnollinen seuraus. Näin voidaan erottaa toisistaan pyhyys asemana, jonka saimme vanhurskauttamisen perusteella, jolloin heikoin ja lankeilevinkin uskova on pyhä armon tähden, sekä pyhyys joka on käytännöllistä, se on seurausta hengellisestä kasvusta, kilvoittelun tulos.
Meidän tulee aina pitää mielessämme lähtökohta. Olen pelastettu yksin armon tähden. Jos otamme tämän tosissamme ja sitoudumme Kristukseen, joka on vanhurskautemme - otollisuutemme Isän edessä! - se vaikuttaa hengellistä kasvua, pyhittymistä. Hän jolle kuulun saa minussa enemmän valtaa ja sijaa. Pyhä Henki alkaa hallita elämistäni, elämäni motiiveita.
Tämä on Jumalan ehdoton tarkoitus. Siksi kilvoittelu kuuluu jokaiselle kristitylle.
Apostoli Paavali kirjoittaa armosta, että armo "kasvattaa hylkäämään jumalattomuuden ja maailmalliset himot, ja elämään siveästi ja vanhurskaasti" (muistinvarainen lainaus kirjeestä Tiitukselle).
Emme siis pelastu pyhityksen tähden, vaan pyhitys on armon työtä meissä, hedelmää, se on pelastuksen seurausta niissä jotka Jeesuksen Kristuksen ovat.
Tästä seuraa että ilman pyhitystä kukaan ei voi pelastua. Pyhityksen puuttuminen näet osoittaa, että olemme kääntyneet pois Kristuksesta, tottelemattomuuteen.
Emme toki voi mittailla toistemme pyhityksen tasoa.
Kyse on kilvoituksesta. Raamattu sanoo ettei ole merkitystä missä vaiheessa itse kukin on, vaan että olemme samalla tiellä!
Oletko tehnyt mielessäsi päätöksen kuulua kokonaan Jeesukselle, tunnustat että Hän on oikeassa ja tahdot totella Pyhää Henkeä enemmän kuin halujasi?
Silloin olet kilvoitteleva kristitty.
Älä vertaa itseäsi toisiin. Joku voi onnistua asioissa paremmin, lankeilla vähemmän kuin sinä, osoittaa mielenlaadussaan runsaammin Hengen hedelmää. Jumala kuitenkin ottaa huomioon yksilölliset lähtökohtamme ja katsoo sydämeen. Jokainen yksilöllisesti on Hänelle rakas, ja Hän vie pyhitystä eteenpäin henkilökohtaisen kilvoittelumme kautta sen aikataulun mukaan mikä jokaisessa tapauksessa parhaiten sopii.
KILVOITUKSEN LÄHTÖKOHTA JA MYÖSKIN SEN PÄÄMÄÄRÄ ON SIIS RIIPPUVAISUUS JEESUKSESTA. Hän eheyttää, parantaa ja kasvattaa niitä, jotka ovat Hänelle antautuneet.
Sitä on kilvoittelu. Halua kiintyä syvemmin Jeesukseen ja oppia osoittamaan Hänen tahtoaan ja mielenlaatuaan. Että meissä tulisi näkyviin Hänen pyhää rakkauttaan.
Koska olemme vanhurskauttamisen perusteella pyhät meidän tulee kasvaa pyhyyteen myös vaelluksemme osalta niin, ettemme enää elä maailmallista, omien himojen ja egoismin, minäkeskeisyyden valtaamaa elämää.
"...tulkaa vaelluksessanne pyhiksi..."
Jumalasta puheenollen vanhurskautta ei siis voi kääntää yksiselitteisesti sanalla "oikeudenmukainen" mikä suomenkielen sanoista kait olisi lähimpänä asian luonnetta?
Vanhurskaudessa on aina kyse jostakin olemuksellisesta. Jumalan vanhurskaus ei ole ainoastaan oikeudenmukaisia tekoja, se on tekojen takana olevan sydämen luonnetta ja siitä nouseva, ehdottoman puhdas asenne, joka ILMENEE tekoina.
Jumalan vanhurskaat tuomiot perustuvat Hänen olemukselliseen vanhurskauteensa, että Hän pyhyydessään on täynnä oikeudenmukaisuutta. Ja että Hän aina, ennemmin tai myöhemmin, tulee osoittamaan pyhän oikeudenmukaisuutensa vaatimukset.
Niille jotka eivät ole Kristuksessa koituu Jumalan vanhurskaus iankaikkiseksi tuomioksi.
Jos olemuksellisuutta, sydämen täyttä rehellisyyttä ja aitoutta pidetään vanhurskauden lähtökohtana, ihminen voi osoittaa vanhurskautta vain siinä tapauksessa ettei hänen oikeudenmukaisuutensa ole ulkonaista, sinänsä oikeita tekoja, vaan se kumpuaa rakkauden valtaamasta sydämestä jossa ihminen on täysin yhtä sen kanssa mitä tekee. Esimerkiksi, jos suureen ääneen tuomitsen haureuden mutta katselen nettipornoa on haureudelle julistamani tuomio kyllä sisänsä oikein, sanani eivät kuitenkaan ole vanhurskaita koska sydän, josta tuomio nousee, ei ole sopusoinnussa sen kanssa mitä puhun.
Jumala haluaa opettaa kansalleen vanhurskautta.
Ennen kaikkea, tarkoittaa? Pyhää kunnioitusta Hänen tinkimättömän pyhyytensä ja oikeudenmukaisten vaatimustensa edessä. Ettemme suhtautuisi syntiin leikitellen vaan voisimme todella kasvaa armon kautta pyhitykseen. Silloin saamme - Jumalaan yhdistettyinä ja Hänen rakkautensa valtaamina - osoittaa myös teoissamme vanhurskautta, kun emme suosi minkäänlaista vääryyttä, vilppiä, ulkokultaisuutta ja teeskentelyä, tunnustamme nöyrästi heikkoutemme ja vaillinaisuutemme ja näin tahdomme, yksin Hänen hyvyytensä vuoksi, elää ja toimia oikein, julistaen maailmassa Jumalan tahtoa ja tarkoituksia niinkuin sana niistä puhuu.
Kilvoittelevan elämän kautta Jumala ilmaisee hyvyyttään ja uskollisuuttaan - olemmehan maailman valo ja suola - koska Hän on valkeutena omissaan.
Emme koskaan voi kerskata omasta vanhurskaudestamme, ihmisestä ei ole siihen. Meillä ei ole Jumalan edessä mitään omaa vanhurskautta. Ainoa kerskauksemme on Kristus. Alusta loppuun saakka. Kun tämän sisäistämme voi Jumalan vanhurskaus paremmin tulla näkyviin elämässämme.
Todellisesti pyhittynyt ihminen on nöyrä ihminen, koska hän ymmärtää että pyhitys on armoa, se on Jumalan tekoa minussa.
On ihanaa elää kilvoittelevaa elämää, elämää Jumalan mahdollisuuksissa.
Hän parantaa ja kasvattaa - niitä, jotka ehyellä sydämellä ovat Hänelle antautuneet vanhurskauttamisensa kautta, kasvatettaviksi.
Kristityn elämä on olemista prosessissa. Silloin olemme hyvissä ja turvallisissa käsissä kaiken aikaa.
Toivottavasti nämä ajatukset jollain lailla selvensivät asiaa...
Kaiken tämän voisi varmaan sanoa paljon lyhyemmin. Sanoin sen nyt tällä tavalla. Ikävää jos kirjoituksen pituus esti perehtymästä ajatukseen, mukavaa että edes joku jaksoi lukea loppuun asti?
Selkeää ja opettavaa tekstiä ja jaksoin lukea loppuun asti.
Eihän näin montaa asiaa helppoa olisi ollutkaan
lyhyemmin sanoa. God bless you!
Tänään herätessä, kun muistui mieleen tämä keskustelu ja eilinen kirjoitukseni, tuli mieleen sana "oikeamielinen".
Vanhurskas on oikeamielinen. Termin asiallinen merkitys lienee tullut jo selvitetyksi hyvinkin, kävin vilkaisemassa Hansutuulian linkkiä ja siellä asia on teologisesti selitettynä ytimekkäällä tavalla, mutta tässä ikäänkuin yhteenvetona omaan kirjoitukseeni muotoilen vielä, kuinka itse koen Jumalan puhuvan sisimpääni kyseisen termin kautta.
Vaikka käsitteellä raamatullisessa terminologiassa on monivivahteista sisältöä, jota en edes yritä selittää itselleni tyhjentävästi koska kyse on Jumalan todellisuudesta, pääasia ymmärrykseni mukaan:
Vanhurskas = oikeamielinen.
Moraalisesti oikein reagoiva. Totuutta rakastava, oikeita elämänarvoja ja raamatullisia periaatteita kunnioittava, niiden mukaan toimiva.
1) Vanhurskas Jumala = kaikissa teoissaan oikeamielinen.
Hänen oikeudenmukaisten tuomioidensa perusta on Hänen pyhässä olemuksessaan. Jumala on se joka Hän on. Hän on suvereeni (ihmisistä riippumaton, itse kaiken päättävä neuvojamme tarvitsematta, kaikkien syytöstemme yläpuolella oleva) Jumala.
Jumala on valo, ehdoton valkeus eikä Hänessä ole mitään pimeää, 1.Joh.1:5. Jumalassa ei ole minkäänlaista vääryyttä. Niin ollen ei Hänen teoissaan myöskään ole mitään moraalisesti arveluttavaa tai muuten väärämielistä.
2) Vanhurskauttaa = Jumala oman oikeudenmukaisuutensa ja oikeustajunsa perusteella julistaa jonkun kelvolliseksi, ottaen hänet yhteyteensä.
3) Vanhurskas ihminen = Jumalan oikeamielisyyteen kiintynyt.
Jumalan pyhyyttä kunnioittava, haluaa nöyrästi ja rakkaudellisesti elää Jumalan yhteydessä ja niin osoittaa elämässään Hänen oikeamielisyyttään: vihaa syntiä (ennen kaikkea omassa elämässään) mutta rakastaa syntisiä, niin kuin Jumalakin tekee.
Tällainen henkilö pyrkii näkemään jokaisen ihmisen ja tilanteen Jumalan valossa, arvioiden asiat Hänen periaatteidensa mukaan. Suhtautuu ihmisiin tasapuolisesti.
Sydämeltään vanhurskas ihminen, pyhityksen tiellä oikeamielisyyteen kasvanut, ei katsele omaa itseään ja vanhurskauttaan vaan Kristusta, joka on hänen ainoa kerskauksensa ja tosi rakkautensa. Juuri siksi hän voi ja kykenee elämään oikeamielistä elämää.
Kilvoittelu = määrätietoinen pyrkimys jotakin kohti.
- - -
KILVOITUKSESTA.
Pelastettuina ihmisinä ymmärrämme olevamme matkalla taivaaseen, emme vielä ole perillä.
Tässä matkalla haluamme oppia tuntemaan Jumalaa läheisemmin ja pyhittyä. Pyhityksemme idea ei ole että sen perusteella pelastuisimme, vaan koska olemme jo pelastetut Jeesuksen nimessä ja veressä haluamme elämässämme juurtua Häneen kaikilta osin niin, että voimme myös ilmaista Jumalan hyvyyttä elämässämme ja elämämme kautta.
Ymmärrämme tekevämme matkaa maailman keskellä ja tiedämme että olemuksessamme asuu pimeä puoli jota Raamattu nimittää lihallisuudeksi, halu olla Jumalasta riippumaton, minäkeskeinen. Siksi joudumme alati tarkistamaan elämämme arvojärjestyksiä ja suuntaa, kurssiamme.
Lihallisuutta - olemuksemme pimeää puolta, taipumusta minäkeskeisyyteen - ei voi parantaa. "Liha" ei pyhity. Mutta voimme pitää huolta ettemme ole lihallisuuden vallassa. Ainoa tapa kuinka tämä voi tapahtua on kiintyä hengellisiin. Kuoletamme Hengen avulla lihan teot. Tämä ei onnistu ilman ristiä. Lihallinen minä voitetaan vain kuoleman kautta.
Kilvoitus on siis tavallaan kilpailemista itseään vastaan. Se on juurtumista Jumalan tahtoon vastoin oman lihan sitkeitä vastalauseita ja valheellisia väitteitä.
Tulkoon vielä sanotuksi, väärinkäsitysten välttämiseksi, että vaikka Raamattu jossain kohdin käyttää sanaa liha fyysisen olemuksen synonyyminä, kyseessä ei ole sama asia. Uuden testamentin teologiassa "liha" ja "lihallisuus" ei tarkoita selvästi fyysistä olemusta ja ruumistamme vaan kyseessä on enemmänkin henkinen pimeys, taipumus elää oman mielen mukaista ja Jumalan arvomaailmasta piittaamatonta, riippumatonta elämää.
Uusi testamentti korostaa että liha ei pyhity, sen paikka on risti. Tätä kuvaa myöskin kaste, joka julistaa vanhan elämän (jonka keskipiste oli oma minä) jäämistä taakse, tunnustaudumme uuteen, jonka keskipiste on Kristus ja kuuliaisuus Hänelle. Raamatun mukaan ruumiimme voi pyhittyä. Ihminen tulee Kristuksen yhteydessä kokonaisvaltaisesti pyhitetyksi hengen, sielun ja ruumiin osa-alueilla. Silloin emme käytä ruumistamme vääryyden välineenä lihallisten mielitekojen toteuttamiseen.
Fyysisessä olemuksessa itsessään ei ole mitään väheksyttävää ja väärää. Hengen ja lihan välinen taistelu ei siis ole henkisyyden ja fyysisyyden välistä kamppailua, vaan on henkistä kilvoitusta omaa itsekkyyttä ja ylpeyttä vastaan. Siinä kilvoituksessa tarvitsemme rakkautta ristiin.
Kilvoittelun perusasioita on rukouselämä, jotta voimme Jumalan tuntemisen kautta tulla herkemmiksi erottamaan maailmanmielisyyden houkutukset.
Vaarana on toisaalta langeta vääränlaiseen armokäsitykseen, joka ei ole todellista armoa vaan irstautta, epäpyhyyden sallimista, ja toisaalta lakihenkisyyteen, joka on suorituskeskeistä ja vaativaa. Todellinen kilvoittelu perustuu Kristuksessa olevaan armoon. Se on elämänasenne, jonka ylläpitämiseen tarvitaan ihmisen oma tahto ja rehellisyys, päätös olla avoin Jumalan edessä.
Kilvoittelu (pyrkimys pyhitykseen, itsensä varomiseen väärästä armosta ja maailmanmielisyydestä) kuuluu jokaiselle kristitylle.
- -
VANHURSKAUDEN VAATIMUKSESTA IHMISEEN NÄHDEN
Kun vanhurskaus siis tarkoittaa oikeamielisyyttä ja oikeudenmukaisuutta, eikö esimerkiksi kohtaa "että me... eläisimme... vanhurskaasti" (Tiit.2:12) voisi kääntää ymmärrettävällä suomenkielellä:
"ja kasvattaa meitä, että me, hyljäten jumalattomuuden ja maailmalliset himot, eläisimme siveästi ja OIKEAMIELISESTI ja jumalisesti nykyisessä maailmanajassa"? Tai: "eläisimme siveästi ja KAIKESSA REHELLISYYTEEN, OIKEUDENMUKAISUUTEEN PYRKIEN ja jumalisesti nykyisessä maailmanajassa"?
Ei. Miksi ei?
Koska sanat "oikeamielisesti" ja "oikeudenmukaisesti" helposti johtavat katseen omiin tekoihin, että minun nyt tulee noudattaa elämässäni mahdollisimman suurta oikeudenmukaisuutta. Tällöin katoaa raamatullinen lähtökohta ja oikea painopiste joka on Jumala ja yhteys Häneen.
Kun sanotaan, että meidän tulee elää vanhurskaasti, sanonta nostaa katseemme Jumalaan. Ei ole olemassa vanhurskasta elämää ulkopuolella Jumalan. Jumala - ainoa läpikotaisin vanhurskas - on kaiken tosi vanhurskauden lähtökohta ja ydin.
Siksi ihminen voi elää vanhurskaasti vain Jumalan sovintotyön pohjalta armossa, joka on uusi elämäntila yhteydessä Jumalan rakastavaan sydämeen.
Oikeamielinen elämä jota kristityltä odotetaan ei ole keskittymistä omiin tekoihin ja ulkonaisiin suorituksiin, että minä nyt olisin teoissani mahdollisimman oikeudenmukainen; raamatullinen vaatimus menee syvemmälle ja osoittaa elämän tosi lähteen. Oikeamielinen elämä (johon minua ja sinua kehotetaan mm. Tiit.2:12 kautta) edellyttää ja on pohjimmiltaan kiintymystä Häneen, Jeesukseen Kristukseen, jotta Jumalan hyvyys voisi elämässämme vaikuttaa. Silloin vanhurskauden vaatimus kyllä on edelleen tekoihimme kohdistuva kehotus elää Jumalan lapselle kuuluvaa pyhitettyä elämää, mutta samalla se osoittaa vaatimuksen täyttymyksen, Kristuksen, ihanana mahdollisuutena henkilökohtaiseen kasvuun: emme ole omien inhimillisten mahdollisuuksiemme, yritystemme ja järkeilyjemme varassa.
Kilvoittelevalle kristitylle Kristus tarjoaa itsensä voimaksi.
Kun kuljemme tätä tietä rehellisesti ja tosissamme, opimme jotakin siunatusta salaisuudesta jota psalmintekijä julistaa laulaessaan, riemullisesti:
"Kaikki minun lähteeni ovat Herrassa."
Katsoin nyt 1992 käännöksestä ja siellä kyseinen kohta, Tiit.2:12, käyttää tosiaankin sanaa "oikeamielisesti".
En käytä 1992 käännöstä koska vierastan sitä. Olen tottunut 1938 käännökseen.
Katsonpa vielä kuinka Elävä uutinen jakeen 2:12 selittää.
Elävä uutinen on hyvä vapaamuotoinen, selittävä käännös, vaikka ei sitä varsinaisena raamatunkäännöksenä voi pitää. Jos 1938 käännös tuntuu vanhahtavalta voi olla virkistävää käyttää rinnalla vaikkapa Elävää uutista.
Taas kerran muistin virkistämiseksi Elävästä uutisesta Tiit.2:11-14, jae 12 caps lock:
"Ikuista pelastusta tarjotaan nyt jokaiselle ilmaiseksi. KUN OTAMME TÄMÄN JUMALAN LAHJAN VASTAAN, YMMÄRRÄMME MYÖS, ETTÄ MEIDÄN ON LUOVUTTAVA HUONOSTA, SYNTISESTÄ ELÄMÄNTYYLISTÄ JA ELETTÄVÄ JUMALAN KUNNIAKSI. Odotamme sitä suurta päivää, jolloin näemme Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen koko kirkkaudessaan. Jumala tuomitsi syntimme ja Kristus kuoli niiden tähden. Hän pelasti meidät, ettemme jatkuvasti tekisi syntiä vaan hänen ominaan auttaisimme muita ihmisiä puhtain sydämin."
Siinä on aika hyvä määritelmä kilvoituksesta. :-)
Siunausta!
>> Kilvoitus on siis tavallaan kilpailemista itseään vastaan.
Vanhurskaaksi tekeminen tarkoittaa samaa kuin syyttömäksi julistaminen.
Room.5:1 Koska me siis olemme uskosta vanhurskaiksi tulleet, niin meillä on rauha Jumalan kanssa
meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta.
Oikeudenmukaisena Jumala tuomitsee syylliset, mutta
rakastavana astuu alas Pojassaan ja maksaa
hinnan puolestamme. Hän on sekä meidän tuomarimme että meidän Vapahtajamme.
Hän jättää valinnan meille, tahdommeko ottaa vastaan Jeesuksen, niin että hän Jeesuksen teon tähden julistaa meidät syyttömäksi edessään vai
tahdommeko kohdata Jumalan tuomion
vääristä teoistamme.
Synnin rangaistus on maksettu
Jeesuksen ristinkuolemassa.
*
Kun Roomalaiskirje jatkaa, että kerskauksena voimme pitää myös ahdistusta, koska se saa aikaan
kärsivällisyyttä.
Niin mietin sitä, kun niin paljon tänä aikana
uskovatkin syövät mielialalääkkeitä ja yrittävät saada mielenalueen tasapainoon, ettei mitään
ahdistuksia, kipuja ym tulisi -
niin onko se Jumalan mielen ja tahdon mukaista?
Psykiatri Gerald Mayn mukaan yleensä ajatellaan
että jokaisen pitäisi olla
terve, ehjä ja tyytyväinen.
Todellisuudessa tyydytyksen puute on kallisarvoinen lahja, joka meillä on
koska se saa meidät etsimään Jumalaa
ja elämän parhaimmat asiat saavat alkunsa kaipauksesta eli siitä ettemme ole tyytyväisiä.
Meidät on tarkoitettu jatkamaan etsimistä
( eli etsimme Häntä, joka täyttää kaikki tarpeemme. )
Mielenkiintoinen ajatus, näinä päivinä
kun kaikki ahdistus yritetään saada aisoihin
ja etsitään vain mielihyvää ja ikuista terveyttä jo täällä ajassa.
Rooomalaisikirjeen 5: jakeet 3-8
kertovat aivan selvästi tämän
että me tarvitsemme myös ahdistuksia
elämäämme.
Keskiajan kirkollisessa kielessä oli sanonta "vakaan hurskas", joka lyheni muotoon "va'an hurskas" ja myöhemmin "vanhurskas". Vanhurskas tarkoittaa "Jumalalle kelpaava, oikeudenmukainen". "Kilvoittelu" on vanhempi muoto sanasta "kilpailu". Kyse on siitä, että uskova uskonelämässään ikään kuin juoksukilpailussa pyrkii kohti maalia, taivasta, eikä välitä matkalla olevista esteistä.
on aika tarkkaan kerrottu vanhurskauttamisesta
http://www.netmission.fi/index.php?id=557
Sanan vanhurskas (kreik. dikaiosynee) juurena on käsite ´suora´. Liittyy siis suoruuteen. Vastakohtana kiero, kieroutunut.
Sitten armo on sitä, että saamme Kristuksen vanhurskauden itseemme ottamalla Hänet vastaan, jolloin Isän silmissä olemme kuin Hän, vaikka meissä asuukin synti.
sanana:syytön Jumalan edessä. Paavali sanoo, että Kristus tuli meille vanhurskaudeksi- siis ei huolta sinullakaan.
Kilvoittelu arkikielessä ymmärretään eettiseksi asiaksi: yritän elää hyvää elämää kaikkien ihmisten edessä .
Uskon kilvoitus: luja usko Kristuksen täytettyyn työhön kaikissa olosuhteissa.