Sidottu mieli

Toivoisin realistista keskustelua mielen sitomisesta. Minusta tuntuu, kun luen Ilmestyskirjaa, että monien itseään "kristityksi" nimittävän mieli on sidottu.
Olen pohtinut armon ja lain suhdetta. Seurannut keskustelua näillä palstoilla ja ihmetellyt kovasti sitä vihaa, mikä kohdistuu Jumalan pyhää lakia kohtaan ja varsinkin sen ihmisvoimin muuttamia käskyjä kohtaan.
Ilmestyskirja ja muuallakin UT:ssa puhumattakaan VT:sta ön kautta aikojen korostettu lain tärkeyttä.
Monet kuitenkin väittävät, että JEESUS OLISI KUMONNUT LAIN RISTILLÄ! Tähän en löydä perusteita muualta kuin sidotusta mielestä. JEESUS EI KUMONNUT LAKIA, VAAN TÄYTTI LAIN! Hänhän oli synnitön ja otti meidän syntikuormamme hartioilleen ja kantoi sen ristille. SE EI kuitenkaan merkitse LAIN KUMOAMISTA päin vastoin vahvistamista.
Jumalan lapsilla tuo VT:n laki tulisi olla sydämen asia... Jeesuksen ansiostahan meillä on anteeksisnto Hänen verensä kautta, mutta LAKI PYSYY.
Mikä itsekutakin tässä mättää, ei armoa ole ilman lain rikkomista.

Ilm. 12:17. Ja lohikäärme vihastui vaimoon ja lähti käymään sotaa muita hänen jälkeläisiänsä vastaan, jotka pitävät JUMALAN KÄSKYT ja joilla on Jeesuksen todistus.

Ilm. 14:9. Ja heitä seurasi vielä kolmas enkeli, joka sanoi suurella äänellä: "Jos joku kumartaa petoa ja sen kuvaa ja ottaa sen MERKIN otsaansa tai käteensä, 10. niin hänkin on juova Jumalan vihan viiniä, joka sekoittamattomana on kaadettu hänen vihansa maljaan, ja häntä pitää tulella ja tulikivellä vaivattaman pyhien enkelien edessä ja Karitsan edessä. 11. Ja heidän vaivansa savu on nouseva aina ja iankaikkisesti, eikä heillä ole LEPOA päivällä eikä yöllä, heillä, jotka petoa ja sen kuvaa kumartavat, eikä kenelläkään, joka ottaa sen nimen merkin. 12. Tässä on pyhien kärsivällisyys, niiden, jotka PITÄVÄT JUMALAN KÄSKYT ja Jeesuksen uskon." (kapiteelit kirjoittajan)

Kun ei tuota ymmärrä eikä tahdokaan ymmärtää, kysyisin:
1. Voiko olla niin, että mieli on sidottu palvelemaan Petoa?
2.Miten tuosta siteestä pääsee irti?

Armahdettu syntinen
8189
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

lain alla niin ei muuta kun vaan kaikkia lain pykäliä noudattamaan
Otetaanpa tuosta ensin siveellisyys lait.
Kuinka moni nainen on "niinä päivinä" saastainen iltaan asti?
Kuka adventisti noudattaa sitä?
Nyt ei sitten kiemurrella kysymyksestä pihalle.
Jos kerran olemme lain alla niin sitten noudatetaan kaikkia lakeja!!
Me EMME ole lain alla juutalaisen tavan mukaan.
Jos tirvaisen naamani pihvin,hyvin valmistetun,niin voin sen tehdä hyvällä omallatunnolla.
Mitä hienoa on siinä salaattien syöjässä joka on kuin "ruumisarkusta noussut" ja on niin luiseva että ensimmäisessä tuulenpuuskassa lentää ojaan?
Kyllä miehen on oltava miehen näköinen.Herättää vähän kunnioitusta jo pelkkä olemus.

Äänestä
  • Niin voidaanhan okka lain allakin, mutta olen kiinnostunut lähinnä siitä, miksi 10-käskyn läkia niin vihataan? Sinä vihaat jotakin muuta veljessäsi...ja mitä Jeesus siitä sanoi?
    Paavalikin sanoi, että laki on hyvä ja Pyhä!
    Onko niksi sittenkin siinä, mikä asenteeni on lakia kohtaan?
    Ja se asenne!

    Äänestä

  • Johanneksen evankeliumi:
    9:41 Jeesus sanoi heille: "Jos te olisitte sokeat, ei teillä olisi syntiä; mutta nyt te sanotte: 'Me näemme'; sentähden teidän syntinne pysyy."           

    Matteuksen evankeliumi:
    23:16 Voi teitä, te sokeat taluttajat, jotka sanotte: 'Jos joku vannoo temppelin kautta, niin se ei ole mitään; mutta jos joku vannoo temppelin kullan kautta, niin hän on valaansa sidottu'!
    23:19 Te sokeat! Kumpi on suurempi, uhrilahjako vai alttari, joka uhrilahjan pyhittää?
    23:24 Te sokeat taluttajat, jotka siivilöitte hyttysen, mutta nielette kamelin!

    Äänestä

  • sokeus kirjoitti:

    Niin voidaanhan okka lain allakin, mutta olen kiinnostunut lähinnä siitä, miksi 10-käskyn läkia niin vihataan? Sinä vihaat jotakin muuta veljessäsi...ja mitä Jeesus siitä sanoi?
    Paavalikin sanoi, että laki on hyvä ja Pyhä!
    Onko niksi sittenkin siinä, mikä asenteeni on lakia kohtaan?
    Ja se asenne!

    kuitenkin pihalle.
    Adventistit puhuu täällä koko ajan laista.Miksi ette puhu suoraan 10:stä käskystä.
    Onhan laki ja Laki eri asia.
    En tiedä yritättekö tahallanne harhauttaa vai ilkeyksissänne vaiko peräti tyhmyyksissänne?
    Onko aivonne jo niin pehmentyneet ettette erota mitä on laki ja Laki?
    Tehkää selvä ero Jumalan Laista 10:stä käskystä ja juutalaisten laista.

    Äänestä

  • kysymyksestäni kirjoitti:

    Oma ajatusmaailmamme saa meidät ymmärtämään väärin. Siitä on kysymys juuri mSIDOTUSSA MIELESSÄ. Voimme kokonaan olla sokeutuneita toistemme viesteille ja puheelle, kun omat ajatuksemme ovat "puolustuskannalla"!
    Ymmärrän, että adventistit puhuvat laista puhuessaan 10-kaskyn laista ja ruokailu ym. asiat he katsovat kuuluvan ns. "hyviin neuvoihin", jotka Herra on antanut meille, että eläisimme mm. mahdollisimman terveinä tämän maallisen elämämme ajan.
    Eri asia on HYVÄ UUTINEN, kuin HYVÄ NEUVO!
    Hyvä uutinen, kts. JOH. 3:15

    Äänestä

  • kiitos Herralle kirjoitti:

    Johanneksen evankeliumi:
    9:41 Jeesus sanoi heille: "Jos te olisitte sokeat, ei teillä olisi syntiä; mutta nyt te sanotte: 'Me näemme'; sentähden teidän syntinne pysyy."           

    Matteuksen evankeliumi:
    23:16 Voi teitä, te sokeat taluttajat, jotka sanotte: 'Jos joku vannoo temppelin kautta, niin se ei ole mitään; mutta jos joku vannoo temppelin kullan kautta, niin hän on valaansa sidottu'!
    23:19 Te sokeat! Kumpi on suurempi, uhrilahjako vai alttari, joka uhrilahjan pyhittää?
    23:24 Te sokeat taluttajat, jotka siivilöitte hyttysen, mutta nielette kamelin!

    Eiköhän nuo Jeesuksen sanat kuulu niille, jotka eivät seuranneet Häntä, juuri niille, jotka olivat sokeita vaikka olivat tutkineet Sanaa koko ikänsä, eivätkä tunteneet Häntä. Ehkäpä heidän mielensä oli sidottu esim. juutalaiseen kulttuuriin...kuuliat olivat läsnä tuossa tilanteessa.
    Raamatussa ei sanota, että he olisivat tai tulisivat olemaan adventistiuskovia sen enempää kuin luterilaisiakaan.
    Meidän kannattaa olla tarkkana mihin mieli on sidottu, ettemme langeta väärää tuomiota!

    Äänestä

Siteestä irti pääsemisen tarvitaan oma vakaa päätös ja ponnisteluakin, johon saa Hengen avun kunhan taivaan Isä huomaa ihmisen vilpittömän tahdon.

Rukousta.

Siunausta
jari laurila

Äänestä

Kommentoi aloitusta

sokeus kirjoitti:

Toivoisin realistista keskustelua mielen sitomisesta. Minusta tuntuu, kun luen Ilmestyskirjaa, että monien itseään "kristityksi" nimittävän mieli on sidottu.
Olen pohtinut armon ja lain suhdetta. Seurannut keskustelua näillä palstoilla ja ihmetellyt kovasti sitä vihaa, mikä kohdistuu Jumalan pyhää lakia kohtaan ja varsinkin sen ihmisvoimin muuttamia käskyjä kohtaan.
Ilmestyskirja ja muuallakin UT:ssa puhumattakaan VT:sta ön kautta aikojen korostettu lain tärkeyttä.
Monet kuitenkin väittävät, että JEESUS OLISI KUMONNUT LAIN RISTILLÄ! Tähän en löydä perusteita muualta kuin sidotusta mielestä. JEESUS EI KUMONNUT LAKIA, VAAN TÄYTTI LAIN! Hänhän oli synnitön ja otti meidän syntikuormamme hartioilleen ja kantoi sen ristille. SE EI kuitenkaan merkitse LAIN KUMOAMISTA päin vastoin vahvistamista.
Jumalan lapsilla tuo VT:n laki tulisi olla sydämen asia... Jeesuksen ansiostahan meillä on anteeksisnto Hänen verensä kautta, mutta LAKI PYSYY.
Mikä itsekutakin tässä mättää, ei armoa ole ilman lain rikkomista.

Ilm. 12:17. Ja lohikäärme vihastui vaimoon ja lähti käymään sotaa muita hänen jälkeläisiänsä vastaan, jotka pitävät JUMALAN KÄSKYT ja joilla on Jeesuksen todistus.

Ilm. 14:9. Ja heitä seurasi vielä kolmas enkeli, joka sanoi suurella äänellä: "Jos joku kumartaa petoa ja sen kuvaa ja ottaa sen MERKIN otsaansa tai käteensä, 10. niin hänkin on juova Jumalan vihan viiniä, joka sekoittamattomana on kaadettu hänen vihansa maljaan, ja häntä pitää tulella ja tulikivellä vaivattaman pyhien enkelien edessä ja Karitsan edessä. 11. Ja heidän vaivansa savu on nouseva aina ja iankaikkisesti, eikä heillä ole LEPOA päivällä eikä yöllä, heillä, jotka petoa ja sen kuvaa kumartavat, eikä kenelläkään, joka ottaa sen nimen merkin. 12. Tässä on pyhien kärsivällisyys, niiden, jotka PITÄVÄT JUMALAN KÄSKYT ja Jeesuksen uskon." (kapiteelit kirjoittajan)

Kun ei tuota ymmärrä eikä tahdokaan ymmärtää, kysyisin:
1. Voiko olla niin, että mieli on sidottu palvelemaan Petoa?
2.Miten tuosta siteestä pääsee irti?

Armahdettu syntinen

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu