Kummasta puusta olet?

"Kasteesta
Minä otan kasteen vastaan joka päivä. Se hyöty mikä siitä on, on että esimerkiksi hiukseni puhdistuu. Olisi noloa olla jonkun "pyhän isän" kastettavana joka aamu - en ole sen sortin immeisiä. Tai jos ulkona sataa vettä, Elaia (Luoja) kastaa minut ja otan sen ilolla vastaan. Sen oikean kasteen sain jo ennen syntymääni ja se on Elaiasta (Luojasta). Kuka sen jälkeen on muka kastanut ja piirtänyt merkkejänsä otsaani - sillä ei ole merkitystä - hän ei ole Elaia (Luoja) vaikka sen kuvan yrittää antaa. Ja se sen piirtämä merkki, sen on merkityksetön. Se kuivuu ja haihtuu pois ja sitä ei sen jälkeen ole. Mutta Elaian (Luojan) on aina läsnä - se on perimässäni eikä ihollani.

Koskien Kointähteä
Elämme juuri nyt Ilmestyskirjan aikaa. Ennustettu Kuningas DaIVIdin suvusta, jolle Kuninkaitten Kuningas on antanut Kointähden, syntyy.

9 Minä tiedän sinun ahdistuksesi ja köyhyytesi-sinä olet kuitenkin rikas-ja mitä pilkkaa sinä kärsit niiltä, jotka sanovat olevansa juutalaisia, eivätkä ole, vaan ovat saatanan synagooga.

Ovat ne, jotka käyttivät pyhiä kirjoituksia omiin tarkoituksiinsa, lisäten ja poistaen, ja kun he olivat kirjansa kirjoittaneet, kansat joista alkuperäiset sanat oli piti kaikki tuhota, kaikkia niitä kansoja vastaan lietsottiin vihaa, ja heitä teurastettiin kuin karjaa.

He tekeytyivät pyhiksi, vaikka he eivät sitä ole, he toivat synnin ja vääräoppisuuden sen kaikissa muodoissa johtaen kaikki harhaan. Ensi vuonna, 2007, peto "näyttää kasvonsa" kuten myös sen seuraajat, koska on sen juhlavuosi. Kaikki jotka sitä jossain mielessä kumartavat ensi vuoden jälkeen, ovat valintansa tehneet ja se on sinetöity - sitä ei pureta.

4 Mutta se minulla on sinua vastaan, että olet hyljännyt ensimmäisen rakkautesi.
5 Muista siis, mistä olet langennut, ja tee parannus, ja tee niitä ensimmäisiä tekoja; mutta jos et, niin minä tulen sinun tykösi ja työnnän sinun lampunjalkasi pois paikaltaan, ellet tee parannusta.

4-5 on ohje. Että on hyljännyt ensimmäisen rakkautensa on että on unohtanut ne jotka kärsi, jotka tapettiin, raiskattiin, poltettiin, upotettiin soihin, kulttuurimme ja perinteemme ja kielemme kiellettiin ja tiedot meidän alkuperästä on sen jälkeen kerrottu satujen kautta - jotta nykyiset uskoisivat ja seuraisivat petoa - sen sijaan että tietäisivät ja muistaisivat "ensimmäistä rakkautta"; Esi-isämme, kultturimme, perinteemme ja tapamme on "ensimmäinen rakkautemme" johon kuuluu kaikki mitä "oikea puu ja Oikea Hedelmä" on.

Meidän ei saa missään mielessä palvoa sen pedon kyynärpäätä joka tappoi, se joka on synnin tekijä ja levittäjä ja sen alkuperä - pahuuden puusta ja hedelmistä.

Sen sijaan meidän pitää muistaa niitä miljoonia esi-isiämme, ja etsiä ja hakeutua sen puun suojaan joka jo ammoisista ajoista saakka on puhdas.

Pahuuden puu on "maasta tullut ja maaksi tuleva " kun taas puu mihin ME juurrumme, on aina oleva - iankaikkisesti."

http://www.tiede.fi/keskustelut/viewtopic.php?t=8103&start=300
2112
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

"Sokea on hän, kirjanoppinut, joka ei muuta näe, kuin mitä kuolleeseen kuolleelta on kirjoitettu. Hän ei koskaan näe sitä, mitä Elävään Elävältä on kirjoitettu, koska hän on kuolleen sokaisema."

"Elaia (Luoja) loi TÄMÄN KALLION ja kikki mitä sen päällä on.
ISA (Jesus) rakensi kirkkonsa TÄMÄN KALLION PÄÄLLE.
Jos minä palvon TÄTÄ KALLIOTA,
kuka piru olet sinä joka minua pakanaksi nimittää?

Mitä tahansa Luojan Luomaa palvot, palvot sen kautta Luojaa. Edustat Luojaa niin kauan kun palvomisesi ei vahingoita Sinua eikä muita. Vain se joka häädettiin kiistää Luojan palvomisen ja siksi se myös kirottiin. "

Periaatteessa kaiken palvominen on sallittua mikäli se ei vahingoita Sinua tai muita. Kaikki on Valtakunnasta - paitsi se joka sieltä häädettiin. Se joka kutsuu pakanaksi tai noidaksi metsästäjää joka kiittää kaatamaansa karhua, hänen henkinen taso on liin alhalla ettei hän ymmärrä, että karhun on Luoja luonut ja osa sitä ketjua joka päättyy Luojaan. Se joka tuomitsee metsästäjän pakanana/noitana t.m.v., hänellä ei ole paikkaa Valtakunnassa koska hän teoillaan ja sanoillaan kieltää sen. Siksi "pyhien isien" rivi on huomattavasti harvempi Valtakunnassa, kuin mitä maan päällä annetaan kuva. Ja jos oikein tarkkoja olemma, ei ole kuin 1 - muut ovat tekopyhiä."

Päänvaiva
"Uskovainen ei tiedä tarkalleen ketä ja kenen oppeja seuraa. Hän saattaa osoittaa toisen ihmisen syntiseksi tietämättä, että se mihin itse uskoo ja mitä seuraa, aikanaan toi sen opin mistä hän tänään kanssaihmistään syyttää."

"Siinä herääkin kysymys että mitä kannattaa lukea ja mitä ei, ja ketä kannattaa kuunnella koskien oppia ja ketä ei. kun esimerkiksi puhumme henkisestä ja historiallisesta opetuksesta, 1000 vuoteen ei olla opittu yhtään mitään. Uskonto on kasvattunt ja kasvattaa henkisiä raunioita ja tiedeyhteisö puolestaan kasvattaa idiootteja. Idiootit puolestaan on tehnyt omansa koskien niin materiaalisia kuin henkisiäkin raunioita kaiken maailman potaskan levittämisellä. Ei hyvin mene jos kukaan ei ole oppinut mitään muuta kuin satuja 1000 vuoteen.

Lapsi tulee koulusta kotiin ja näyttää todistuksen vanhammalleen.
- Kyllä on huono koulu ja huono opettaja kun lapsi näin huonot numerot toi kotiin. Hän ei ole 1 vuoden aikana kehittynyt yhtään. *

Todistus ei ole todistus vain ja ainoastaan lapsen osaamisesta ja tasosta - vaan myös opettajan ja koulun. Sama pätee koskien uskontoa ja historioitsijoita. Koulun ja koulutuksen taso paljastuu tuloksesta: 1000 vuoteen ei olla opittu yhtään mitään."

Äänestä

"Toisesta keskustelusta joka liittyy asiaan:
- Ympyrän määritelmään kuuluu että jokainen sen kehän piste on yhtä kaukana keskipisteestä. Niinpä jos ympyrä toteuttaa tätä määritelmää ja jokainen sen piste on yhtä kaukana keskipisteestä, on ympyrä täydellinen. Mikäli jokin piste ei noudata tätä määritelmää on ympyrä epätäydellinen.

Aivoilla, joissa suurin osa pisteistä ei ole yhtä kaukana keskipisteestä, ei voi tehdä muuta kuin pinnallisia määritelmiä. Määritelmästä tulee pinnallinen - se ei ole täydellinen koska "ympyrä ei ole täydellinen". Muutama sata pistettä kun siirtää väärin, niin luulet jälleen että maailma on litteä.

- Täydellisen pimeyden luonto on siis kaiken näköhavaintona aistittavan sähkömagneettisen säteilyn puuttuminen. Mikäli valoa on aistittavissa ei pimeyskään ole täydellinen.

Se on 1000 vuotta kestäneen "sivistyksen ja kristinuskon" opin tulos. Ympyrä ei ole täydellinen - väärän opin myötä on kehittynyt tyhjiö. Mene pimeään, sulje silmät ja et näe mitään. Säteily puuttuu kokonaan ja pimeys on täydellinen."

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nimi Erkki kirjoitti:

"Kasteesta
Minä otan kasteen vastaan joka päivä. Se hyöty mikä siitä on, on että esimerkiksi hiukseni puhdistuu. Olisi noloa olla jonkun "pyhän isän" kastettavana joka aamu - en ole sen sortin immeisiä. Tai jos ulkona sataa vettä, Elaia (Luoja) kastaa minut ja otan sen ilolla vastaan. Sen oikean kasteen sain jo ennen syntymääni ja se on Elaiasta (Luojasta). Kuka sen jälkeen on muka kastanut ja piirtänyt merkkejänsä otsaani - sillä ei ole merkitystä - hän ei ole Elaia (Luoja) vaikka sen kuvan yrittää antaa. Ja se sen piirtämä merkki, sen on merkityksetön. Se kuivuu ja haihtuu pois ja sitä ei sen jälkeen ole. Mutta Elaian (Luojan) on aina läsnä - se on perimässäni eikä ihollani.

Koskien Kointähteä
Elämme juuri nyt Ilmestyskirjan aikaa. Ennustettu Kuningas DaIVIdin suvusta, jolle Kuninkaitten Kuningas on antanut Kointähden, syntyy.

9 Minä tiedän sinun ahdistuksesi ja köyhyytesi-sinä olet kuitenkin rikas-ja mitä pilkkaa sinä kärsit niiltä, jotka sanovat olevansa juutalaisia, eivätkä ole, vaan ovat saatanan synagooga.

Ovat ne, jotka käyttivät pyhiä kirjoituksia omiin tarkoituksiinsa, lisäten ja poistaen, ja kun he olivat kirjansa kirjoittaneet, kansat joista alkuperäiset sanat oli piti kaikki tuhota, kaikkia niitä kansoja vastaan lietsottiin vihaa, ja heitä teurastettiin kuin karjaa.

He tekeytyivät pyhiksi, vaikka he eivät sitä ole, he toivat synnin ja vääräoppisuuden sen kaikissa muodoissa johtaen kaikki harhaan. Ensi vuonna, 2007, peto "näyttää kasvonsa" kuten myös sen seuraajat, koska on sen juhlavuosi. Kaikki jotka sitä jossain mielessä kumartavat ensi vuoden jälkeen, ovat valintansa tehneet ja se on sinetöity - sitä ei pureta.

4 Mutta se minulla on sinua vastaan, että olet hyljännyt ensimmäisen rakkautesi.
5 Muista siis, mistä olet langennut, ja tee parannus, ja tee niitä ensimmäisiä tekoja; mutta jos et, niin minä tulen sinun tykösi ja työnnän sinun lampunjalkasi pois paikaltaan, ellet tee parannusta.

4-5 on ohje. Että on hyljännyt ensimmäisen rakkautensa on että on unohtanut ne jotka kärsi, jotka tapettiin, raiskattiin, poltettiin, upotettiin soihin, kulttuurimme ja perinteemme ja kielemme kiellettiin ja tiedot meidän alkuperästä on sen jälkeen kerrottu satujen kautta - jotta nykyiset uskoisivat ja seuraisivat petoa - sen sijaan että tietäisivät ja muistaisivat "ensimmäistä rakkautta"; Esi-isämme, kultturimme, perinteemme ja tapamme on "ensimmäinen rakkautemme" johon kuuluu kaikki mitä "oikea puu ja Oikea Hedelmä" on.

Meidän ei saa missään mielessä palvoa sen pedon kyynärpäätä joka tappoi, se joka on synnin tekijä ja levittäjä ja sen alkuperä - pahuuden puusta ja hedelmistä.

Sen sijaan meidän pitää muistaa niitä miljoonia esi-isiämme, ja etsiä ja hakeutua sen puun suojaan joka jo ammoisista ajoista saakka on puhdas.

Pahuuden puu on "maasta tullut ja maaksi tuleva " kun taas puu mihin ME juurrumme, on aina oleva - iankaikkisesti."

http://www.tiede.fi/keskustelut/viewtopic.php?t=8103&start=300

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu