SYNTI

Synti erottaa ihmisen Jumalasta. "Epäusko on synnin äiti" (Luther), se on samaa kuin hengellinen kuolema. Sattuvasti Paavali toteaa efesolaisille, kuinka he, ennen kuin Jumala teki heidät eläviksi, olivat kuolleet rikoksiinsa ja synteihinsä (Ef. 2:1). Näin synti on totaalisesti uskon este. Synti ei ole kuitenkaan vain yksittäinen teko, vaan se on koko ihmissuvun päällä oleva perisynnin kirous, joka on syntiinlankeemuksen seuraamus (Room. 5:12 ja 18). Koska kaikki ovat syntiä tehneet, niin myös kaikki ovat vailla Jumalan kirkkautta (Room. 3:23). Näin kaikki kerskaus on ihmisen puolelta Jumalan sanalla otettu pois.

Tässä yhteydessä on voimakkaasti korostettu syntioppiin liittyen luterilaista Raamattuun perustuvaa oppia siitä, että kristitty on "samalla kertaa vanhurskas ja syntinen". Paavali toteaa: "Hyvää, jota minä tahdon, en minä tee, vaan pahaa, jota minä tahdon, teen minä. Mutta jos minä teen, jota en minä tahdo, niin en minä sitä enää tee, vaan synti, joka minussa asuu." (Room. 7:19, 209 Heprealaiskirjeen kirjoittaja kehottaa panemaan pois kaiken kuorman ja synnin joka aina meihin tarttuu ja hitaaksi tekee. (Hepr. 12:1)

Johannes kirjoittaa: "Jos me sanomme, ettei meillä ole syntiä, niin me petämme itsemme, ja ei ole totuus meissä. Jos me tunnustamme meidän syntimme, niin hän on uskollinen ja hurskas, joka meille synnit anteeksi antaa ja puhdistaa meitä kaikesta vääryydestä. Jos me sanomme: emmepä me syntiä tehneet ole, niin me teemme hänen valehteliaksi ja ei hänen sanansa ole meissä. " (1. Joh. 1:8-10.)

Syntiinlankeemuksen "jälki" näkyy kaikissa ihmisissä tekosynteinä. Tehdyt synnit eivät ole irrallisia ja sattumanvaraisia. Ne nousevat ihmisen turmeltuneesta luonnosta tai niin kuin Paavali kirjoittaa, että hän on "lihallinen, synnin alle myyty" (Room.7-19). Se on yhtä lailla ihmisen järjessä, ajattelussa, tunteessa ja niin henkisssä kuin fyysisessäkin puolessa. Synti ilmenee aina siinä, kun ihminen rikkoo Raamatussa ilmoitettua Jumalan tahtoa ja kunniaa vastaan (5. Moos. 27:26; Gal. 3:10).

Synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Jeesuksessa Kristuksessa, meidän Herrassamme (Room. 6:23). Tämän Jumalan lahjavanhurskauden ottaa vastaan usko, sillä armosta me olemme autuaaksi tulleet, uskon kautta (Ef 2:8). Usko on myös Jumalan lahja, jonka Jumala itse vaikuttaa sanan kautta Pyhässä Hengessä, Kristuksen tähden. Paavali toteaakin, että usko tulee kuulosta, mutta kuulo Jumalan sanan kautta (Room. 10:17).

Ylösnousemuksensa jälkeen ennen taivaaseen astumistaan Jeesus antoi opetuslapsilleen käskyn saarnata parannusta ja syntien anteeksiantamusta kaikille kansoille. (Mark. 16:15, Luuk. 24:47-48, Ap. t. 13:38-39). Jeesus antoi Pietarille sekä kaikille opetuslapsille vallan Pyhän Hengen kautta antaa synnit anteeksi, eli julistaa synneistäpäästö (absoluutio) (Matt. 16:19 ja 18:18, Joh. 20:21-23). Kaikilla Jumalan lapsilla on kaikkina aikoina ollut ja on edelleen valta päästää sidottuja heidän synneistään ja lain kirouksesta. Jeesus päättää pitkän jäähyväispuheesa rukoukseen jossa on muun muassa nämä sanat: "En minä ainoasti heidän edestänsä rukoile, vaan myös niiden edestä, jotka heidän sanansa kautta uskovat minun päälleni." (Joh. 17:20.)

(Lainaus on kirjasta Usko ja teot)
1172
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

hyvä lainaus!kattaa hyvin koko syntikäsitteen!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

vl80 kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu