Tuonelan Saimo!

Oletteko kuuleet kyseistä bändiä? Minä vastaan ette ole, koska perustin sen tänään! Tämä tulee olemaan kovin juttu vuosikymmeneen! Kyseessä on yhden miehen folkloreunpluggedblackmetalpunk orkesteri! Biisit kertovat kansantaruista, maahisista, puutarhatontuista ja pitkävedon vaikeudesta. Kaikki biisit soitetaan akustisella kitaralla ja vain neljällä kielellä, siis kitarankielellä, koska osaan hyvin vain swahilia, englantia, kantonin kiinaa ja mustilaista, auttavasti osaan myös norjan saamea. Eka sinkku on nyt valmis ja sen nimi on " vituix män". Se kertoo eräästä miehestä, joka löi omaisuutensa vetoa erään nimeltämainitsemattoman jääkiekkojoukkueen voiton puolesta ja kuinka ollakkaan menetti kaiken, jonka johdosta hänestä tuli asunnoton hylkiö. Eräänä aamuna kun meni aamupesulle citarin vessaan, hän huomasi että hänelle oli kasvanut pukin parta ja pienet sarvet. Tässä kohtaa tulee sellainen dramaattinen dududum dududum dudududu riffi ja helvetti pääsee irti!

Tuonelan Saimo tulee varmasti esiintymään myös Savonlinnaan, eka keikka on jo lyöty lukkoon. Kyseessä on yksityistilaisuus. Kun levyllinen matskua on kasassa, niin laitan kaikille halukkaille kopsun tulemaan. Nauhoitan levyn kotistudiossani yksiraitanauhurilla ja kerralla purkkiin periaatteella. Lopullinen tuotos on mahtava c-kasetti täynnä uhoa ja pahaa oloa. Piirrän myös kannet itse!
6370
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

sitä ei ookkaa.

Äänestä
  • Lava-akti tulee olemaan jotain järisyttävää... pitäs löytää jostain musta kääpiö, joka potkis keleksille laulun aikana nii pysys hyvin falsetissa...tiijätkö sillee kun se Uniklupin meikattu karjanraiskaaja ja Ville Valo, mutta enemmän tunteella!

    Äänestä

esintymääään!!!!!!!!!

Äänestä

voisin jo tässä vaiheessa todeta, että Tuonelan Saimo-yhtye tulee varmastikin kuulumaan omiin suosikkeihini aivan jopa lähitulevaisuudessa.

Varsinkin, jos Savonlinnassapäin soittelevat. Etäisyys on riittävä.

Äänestä
  • minun viestejä on viskottu ympäriinsä! Tämä oli tarkoitettu Savonlinnan palstalle, koska minulla on todella suuri fanipohja valmiina kyseisellä alueella ja kaikki odottavat kuin lehmä kevättä uutta matskuani! Tulee olemaan ilo nähdä sinut eturivissä viskomassa alkkareita lavalle ja kirkumassa, SAIMOOOOOOO SAIMOOOOOO...

    Äänestä

  • BadMyntton kirjoitti:

    minun viestejä on viskottu ympäriinsä! Tämä oli tarkoitettu Savonlinnan palstalle, koska minulla on todella suuri fanipohja valmiina kyseisellä alueella ja kaikki odottavat kuin lehmä kevättä uutta matskuani! Tulee olemaan ilo nähdä sinut eturivissä viskomassa alkkareita lavalle ja kirkumassa, SAIMOOOOOOO SAIMOOOOOO...

    toisen epäonni on toisen onni, tjn.

    Odotan - nyt jos koskaan - yhtyeesi vierailua milloin missäkin. Niin ja kalsareita on kassissa mukana varmuuden vuoksi.

    Kohtaamisemme olkoon aina yhtä r(i)emuisa :)

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


BadMyntton kirjoitti:

Oletteko kuuleet kyseistä bändiä? Minä vastaan ette ole, koska perustin sen tänään! Tämä tulee olemaan kovin juttu vuosikymmeneen! Kyseessä on yhden miehen folkloreunpluggedblackmetalpunk orkesteri! Biisit kertovat kansantaruista, maahisista, puutarhatontuista ja pitkävedon vaikeudesta. Kaikki biisit soitetaan akustisella kitaralla ja vain neljällä kielellä, siis kitarankielellä, koska osaan hyvin vain swahilia, englantia, kantonin kiinaa ja mustilaista, auttavasti osaan myös norjan saamea. Eka sinkku on nyt valmis ja sen nimi on " vituix män". Se kertoo eräästä miehestä, joka löi omaisuutensa vetoa erään nimeltämainitsemattoman jääkiekkojoukkueen voiton puolesta ja kuinka ollakkaan menetti kaiken, jonka johdosta hänestä tuli asunnoton hylkiö. Eräänä aamuna kun meni aamupesulle citarin vessaan, hän huomasi että hänelle oli kasvanut pukin parta ja pienet sarvet. Tässä kohtaa tulee sellainen dramaattinen dududum dududum dudududu riffi ja helvetti pääsee irti!

Tuonelan Saimo tulee varmasti esiintymään myös Savonlinnaan, eka keikka on jo lyöty lukkoon. Kyseessä on yksityistilaisuus. Kun levyllinen matskua on kasassa, niin laitan kaikille halukkaille kopsun tulemaan. Nauhoitan levyn kotistudiossani yksiraitanauhurilla ja kerralla purkkiin periaatteella. Lopullinen tuotos on mahtava c-kasetti täynnä uhoa ja pahaa oloa. Piirrän myös kannet itse!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu