Tietänette useimmat, että Paavali kirjoittaa eräästä korinttolaisesta, että hänet on hyljättävä saatanan haltuun lihan turmioksi, että hänen henkensä pelastuisi. Ja että jos jonkun rakennus palaa, on hän kuitenkin itse pelastuva ikään kuin tulen läpi ja että Jumala on painanut omiinsa sinetin ja ettei mikään voi erottaa Kristuksen rakkaudesta. Jos ihminen on tullut kerran uskoon ja Kristus on tullut hänen elämänsä perustukseksi, niin miten hän voi kadottaa pelastuksen? Riittääkö se, että elää tietoisessa synnissä vai pitääkö sanoutua tietoisesti irti Jumalasta vai onko tämä sama asia? Tästä on varmaan paljon mielipiteitä, joten kertokaa oma käsityksenne.
kuka pelastuu?
ciney
6181
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
kysymys... Sillä kun ihminen on kerran tullut uskoon, niin Jumala ei armoansa kadu.
Silti ihminen voi hylätä uskonsa, mutta se on aina ihmisen puolelta lähtevää hylkäämistä, sillä Jumala ei hylkää.
Silloin ihminen on hylkäämässä Jumalaa, jos hän elää tietoisesti synnissä, eikä edes halua tehdä parannusta, mutta se on ihmisen valinta , ei Jumalan. Sillä sanotaanhan Raamatussa, että synti erottaa Jumalasta.Lintu voi lentää pääsi yli, mutta
sen ei saa antaa tehdä pesää, siinä on huomattava ero !
-monetkohan meistä todellakin pelastuvat kuin tulen läpi?
-lihamme puolesta olemme täynnä kuolleiden luita ja saastaa..
-monilla meillä on eri uskonelämän vaiheissa suuriakin luuloja itsestämme lihassammekin, kuinka hyviä olemme uskossamme ja ihmisinä..
-elämämme puhuu enemmän kuin tuhannet uskonnolliset fraasit jne..
-ei paljoakaan hyödytä puhua uskosta suuria ellei rakkauden vaatimia,tekoja ole ollenkaan jne..
-jos ihminen haluaa irti Jumalasta niin katson että hänen on tehtävä sellainen vakain tuumin ja harkiten,päästös asiasta kokonaisuutena,ja myöskin sitten elämällään se täysin vakain tuumin,osoitettava Jumalalle jne..
-mielestäni jos ihminen nyt hiukankaan haluaa roikkua Jeesuksessa kiinnee niin Hän on voimallinen,viemään perille,-joka ikisen jne..
-Jumala on paljon Armollisempi kuin me vapaiden suuntien uskovat,käsittävät ja ajattelevat..
-me tuomitsemme hyvin herkästi kaikkea ja kaikkia
ja itsemmekin,-mikä määrätyssä mielessä ja hetkessä on ihan oikeinkin,-mutta lihassa suorittamamme usko on yhtä tyhjän kanssa,ja oma vanhusrkautemme,-saastainen vaate,Jumalan edessä!
-tuhlaajapojan palatessa isän tykö,oli kysymys TÄYDELLISESTÄ ARMAHTAMISESTA,-SEKÄ HYVÄKSYMISESTÄ JUMALAN LAPSEKSI JA VIELÄPÄ PISTETTIIN PUHTAISIIN VAATTEISIIN SEKÄ SINETTISORMUS,SORMEEN JNE..!
-meillä uskovilla on suunnaton tarve lihassamme,suorittaa Jumalalle,hyvitystä syntielämästämme, vaikka se kaikki on ihan turhaa!
-Pelastus on yksin Jeesuksessa ja Hänen sovintoveressään ja mitään emme voi siihen lisätä eikä pois ottaa !
-kun todella pääsee sisäistämään pelastuksen armosta,-ei tarvitse enää hosua ja ajatella mitä voisi,tehdä ja mitä pitäisi,tehdä ja veulata näiden asioiden kanssa,vaan levätä Kristuksen Armossa ja tehdä se mihin edeltävalmistetuissa teoissa,-johdatetaan..mikä helpotus se onkaan monelle,uskovalle !
-jos meillä on RAUHA JUMALAN KANSSA,niin silloin ei ole mitään hätää..Jumalan Rauha sisimmässämme takaa sen että olemme Jumalan Lapsia !
-jos joskus ja kun kompuroimme,tällä tiellä ei se heti tarkoita sitä,-että olemme kokonaan pois,Jumalan Armosta !
-on aivan samalla,tavalla kuin perheenkin,keskellä ei isä hylkää,poikaansa pienistä rikkeistä,vaan kurittaa ja antaa,anteeksi..kuinka sitten taivaallinen,isämme?
-viittaan vaan edelleen tuhlaajapojan kertomukseen,ei isä pistänyt poikaa seinään ketjuilla,kiinne vaan antoi mennä..aika pitkällekkin,aina sikojen seuraan jne..
-siellä,tuhlaajapoika Heräsi tekemään elämänsä,inventaarion ja kaikki maailman synnit ja temput oli,tehty..kuitenkin hän tuli tulokseen jossa totesi että,isän kotona on parempi olla ja teki päätöksen,-sekä myöskin,toteutti sen..monethan tekevät sikakaukaloilla,päätöksiä,-mutta jos eivät lähde liikkeelle,-ei isäkään liikahda,mihkään !
-mutta kun poika läksi liikkeelle,niin sanotaan että Isäkin jo kaukaa,näki sen sekä riensi,vastaan!
-näin se on tänäkin päivänä !
On totta, että Jumala on armollinen ja myös oikeudenmukainen .
Silti me voimme tuudittautua myös vääränlaiseen armoon...
Kumminkin on varoittava Sana annettu Raamatussa siitä, että löytäneeköhän montaakaan jotka uskovat Häneen.
-niilä omilla vanhusrkailla,teolillasi jos pystyt
-kun on varottava ja tehtävä,sitä ja tätä jne,et ole énää Jumalan Armossa vaan oman vanhurskauden,tiellä !
-varo sitä ja varo tätä jne...
-varo sinä vaan,-mutta minä aion ELÄÄÄÄ,-JUMALAN ARMOSTA .PÖNTTÖ !
Pitää kuitenkin erottaa henget toisistaan ettei mene väärään joukkoon, jotka eivät tottele Jumalan sanaa, ettei käy kuten näille:
Matt.7(uskonlahkoihin ei pidä mennä)
21 Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.
22 Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
23 Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.
hänestä tulee Jumalan lapsi - näin minulle on kerrottu jo aivan pienenä -- hylkääkö täydellinen Isä lapsensa kun lapsi ei osaa/kykene miellyttämään Isäänsä.?!
aika vaikeita juttuja..en tiedä kysymykseesi vastausta -mutta seuraan mielenkiinnolla josko joku tietäisi