Tuleeko se vai ei?
Tuleeko se?
Joko se tulee?
281606
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 28
Vanhimmat
Kuulin
luotettavista
lähteistä
että
maanantaina
se
tulee.
Moniongelmaisilla muutenkin jo vaikeaa. Hyvinsyöneiden trollitkin masentaa lisää.
vaan kerroppa tarkka päivämäärä
En ole kokenut vielä homoseksiä. Voisitko sinä työntyä minun anusaukkooni. Voit mennä persreikääni vaikka pää edellä. Kiitos ja rauhaisaa maailmanloppua.
T. JalluKalle.
Ympärille. kaikkea tuho aseita ja maailman tilanetta. Katsele myös kaikkea mitä maailman nouseva lämpötila saa aikaan myös. Luultavasti johtuen saasteista. Niin et kummempaa raamattua tartte huomaamaan että jotakin on ihmiskunnassa vialla ja myös sen myötä koko maailmassa. Loppuhan voi tulla nopeestikin, riippuu kuka pöhölö saa atomipommin käsiinsä ja hiukan hermostuu naapurille. Päivä määrää on mahdoton sanoa mutta kuten sanoin niin tutki maailman saasteen aikaan saamia vahinkoja. Laske siitä suurinpiirtein. Vaikka ei otetakkaan tuota atomi asetta vielä laskuun, niin ei hyvältä näytä tämä nykynen maailman kuva. Paremminkin voisi olla. No toivotaan parasta kumminkin. Oli se vain ennen turvallisempaa ilman tätä nykytekniikkaa.
Sadan vuoden sisällä ollaan päästy aika pitkälle itsemurhaa. Ennen oli pelekät keihäät ja ratsut. Kaksi maata tappeli Kauempana oleva kolmas maa ei etes tarvinnut ottaa kantaa moiseen. Nyt on niin paljon noita kaikenlaisia liittoja turvallisuuden takia, mikä on sinänsä pakollista. Mutta myös vaikuttaa sen että jos joku maa alakaa rähäjöimään niin usiamman maan täytyy ottaa kantaa tähän. Ja vaarana on että rähinä laajenee. Kyllä oli parempi ennen anooan aikoihin ilman näitä turva liittoja. Oli paljon turvallisempaa.
löytää kyllä keinon selvitä näistäkin ongelmista, se vain tarvitsee hieman apua Isä ajalta. Sitä paitsi jonain päivänä ihminen oppii kunnioittamaan luontoa ja kaikki murheet ovat pois pyyhkäistyt.
Kyllä, sata vuotta sitten olivat sodat niin sanotusti "parempia" kuin nykyään, mutta mieti myös sen ajan huonoja puolia. Kaikella on kaksi puolta, myös ihmisellä
sitä on ollut huonoja ja hyviä puolia ihmisen historiassa. Mutta ei koskaan niin kuin on tänään. Olemme ensimmäisiä sukupolvia kellä on mahdollisuus hävittää itsensä maanpäältä. Ja ei koskaan ole luonto ollut näin uhkaava kuin on tänään. Tuntuu siltä että mitä enemmän ihmisen tieto puoli kasvaa, sitä vaarallisemaksi käymme itsellemme ja luonnolle. Ei ihme että Jumala sekoitti ihmisten kielet ja esti baapelin tornin rakentamisen, Koska tiesi että kehitys pääsee liian aikaisin tälle tasolle missä tänään olemme.
Kysymys herää että miksi tänään on sitten näin. Miksi Jumala salli ihmisen päästä tälle asteelle missä ollaan tänään? Minun vastaukseni on raamatun perusteella että ihmisten syntimitta rupiaa olemaan täysi. Jumala on antanut meille sanansa Raamatun, ja mahdollisuuden tehä parannusta elämässämme. Mutta ihminen ei ole uskonut tai välittänyt. Ja siksi Jumala on antanut ihmisen tulla niin viisaaksi että on hävittämässä omaa ympäristöään kaikilla saasteillaan ja rahan ahneudella. Jumala ei tee väkivaltaa kenelekkään. On luonut ihmisen kuvakseen eli luonut ihmisen kenellä on omavalinta ja oma päätös valta totella Jumalaa tai olla tottelematta. Jumalan voi kyllä löytää eläämäänsä jos sitä vilpittömällä mielellä etsitään. Ja voin lubata sen että elämä muuttuu. Minä olen saanut henkilökohtaisen todisteen siitä että Jumala on olemassa. Mutta tämä todistus ei tietenkään ole tieteellinen. Koska Jumalaa ei voida tieteellä selittää. Jumalaa ei myöskään sido meidän fysiikan lait. Hän on niiden lakien yläpuolella. Siksipä Jumalaa onkin vaikea tieteellä selittää, Jumala täytyy itse kokia.
ei estä ihmistä koska hän antaa ihmiselle vielä viimeisen mahdollisuuden ennen kuin tuhoaa niin ihmiset kuin kaiken muunkin maapallolta, jonka jälkeen aloittaa luomisen viisaampana
ei estä ihmistä koska hän antaa ihmiselle vielä viimeisen mahdollisuuden ennen kuin tuhoaa niin ihmiset kuin kaiken muunkin maapallolta, jonka jälkeen aloittaa luomisen viisaampana.
Ei noin ollenkaan. Ihminen tuhoaa itse itsensä. Jumala on sanassaan sanonut että rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi. Siinä on selvät nootit. Sitten ei ole Jumalan syytä jos ei totella.
Asia on sama että jos sinulla on lapsia tai lapsi. Ja yrität kasvattaa siitä hyvää kansalaista. Ihmistä joka pärjää muiden ja myös itsensä kanssa. Teet sen kaikella neuvomisella ja hyvällä esimerkillä. Mutta jos tämä lapsi kuitenkin valikoi olla sinua tottelematta niin et voi sille yhtään mitään, koska tällä lapsella on oma tahto ja päätös valta. Voit kyllä pakottaa hänet aikasi vaikka sitomalla tai teljäten hänet selliin. Mutta olisko se oikein. Ja rakastaisko tämä lapsi sinua kaiken sen pakottamisen jälkeen. Etkö halua että lapsesi rakastaa sinua vapaa ehtoisesti. Näin se myös on Jumalan suhteen. Ei pidä unohtaa että Jumala loi meidät kuvakseen. Ajattele sanan merkitystä.
Oma tahto. Päätösvalta. Vapaaehtoinen rakastaminen. Tunteet. Ja niin edelleen. Ja kummiskaan Jumala tietää että me emme kykene rakastamaan Jumalaa niinkuin meidän pitäisi. Riittä kun lähestymme häntä.
Jumala rakasti meitä vielä kun oltiin syntisiä. Eli antoi poikansa lunnaiksi. Lueppa Jesaja 53.
Jumalalla on kyllä kaikki valta. Mutta on sitoutunut sanaansa. Niinkuin mekin yritämme pitää lapsillemme sanamme.
haluatko mielummin lääkärin joka pitää kädestäsi kun kuolet vai lääkärin joka vähät välittää kun paranet? huonoin vaihtoehto on lääkäri joka vähät välittää kun kuolet mutta...
haluatko mielummin lääkärin joka pitää kädestäsi kun kuolet vai lääkärin joka vähät välittää kun paranet? huonoin vaihtoehto on lääkäri joka vähät välittää kun kuolet mutta...
Ei vällttämättä tarvi olla lääkäri joka pitää kädestäni kii. Jos tilani on niin huono että ei ole mitään tehtävissä. Niin menköön se lääkäri sinne missä on sille töitä. Ja missä se voi auttaa. Osaan kyuolla ilman lääkärin kättäkin. Mutta tietenkin haluan lähiomaiset tienkin haluan olevan paikalla. Kaikilla meillä on kuoleminen, siitä ei päästä mihinkään. Ja sitten tietenkin tiedän mikä odottaa minua kuolemani jälkeen. Vielä kerran. Menköön se lääkäri sinne missä voi auttaa.
"Ja sitten tietenkin tiedän mikä odottaa minua kuolemani jälkeen."
mikä sinua odottaa?
Jumalan pojan kommentti.
"Ja sitten tietenkin tiedän mikä odottaa minua kuolemani jälkeen."
mikä sinua odottaa?
Keijon vastaus.
Eiköhän se ole tullut selväksi teksteistäni että mitä luulen minua odottavan kuolemani jälkeen. Ja tästähän on turha väitellä koska nämä ovat uskon asioita.Voimme ainoastaan tuoda ilmi oman uskomme ja mieli piteemme asiasta.Ja näin vaihtaa näkemyksiä. Näille ei löydy tieteelistä perustaa. Ei minun uskolleni eikä sinunkaan.
löytää kyllä keinon selvitä näistäkin ongelmista, se vain tarvitsee hieman apua Isä ajalta. Sitä paitsi jonain päivänä ihminen oppii kunnioittamaan luontoa ja kaikki murheet ovat pois pyyhkäistyt.
Kyllä, sata vuotta sitten olivat sodat niin sanotusti "parempia" kuin nykyään, mutta mieti myös sen ajan huonoja puolia. Kaikella on kaksi puolta, myös ihmisellä
Toivotaan että aika riittää. Sitähän se raamattukin opettaa. Että rakastakaa lähimmäisiänne. Jumala antoi meille luonnon, ei siksi että turmelisimme sen,vaan että pitäisimme siitä huolta.
No olemme tässä aika epäonnistuneita, ainakin tähän asti. Ja merkitkään ei näytä sinne päin että ihminen olisi viisastunut. Olemme ensikertaa historiassamme tullu pisteeseen mikä EI näytä hyvältä. Uskon kumminkin että kaikki kääntyy vielä hyvään. Uskon että eräänä päivänä ihminen muuttuu Jumalan ansiosta, ja oppii elämään kanssa ihmisten kanssa, ja myös luonnossa.
Isä aika ei pysty auttamaan, mutta kylläkin isä Jumala.
"Isä aika ei pysty auttamaan, mutta kylläkin isä Jumala."
Jumala istuttaa tammen terhon mutta ilman aikaa se ei kasva, luonto tarvitsee aikaa toista sataa vuotta jotta tammi kasvaa komeaksi.
Kyllä aika on hyvä moneenkin asiaan. Mutta jos oliskin niin yksinkertaista että aika riittäisi siihen että ihmiset viisastusivat ja muuttaisivat elin tapansa. Niin tai sitten aika voi riittää myös siihenkin että ihmiskunta kerkiää hävittää itsensä. No kahtoo nyt, Kun istutat tammen niin aika näyttää miten tammi kasvaa. Mutta kun on ihmisistä kyse niin et voikkaan olla varma mikä tulee.Tuleeko hyvää vai pahaa. Toivoa voi aina.
No uskon niinkuin sanoinkin että Jumalan avulla ihmiskunta tulee huomaamaan virheensä.
No ei pidä myös unohtaa että jumala loi sen ajankin.
"No kahtoo nyt, Kun istutat tammen niin aika näyttää miten tammi kasvaa. Mutta kun on ihmisistä kyse niin et voikkaan olla varma mikä tulee.Tuleeko hyvää vai pahaa. Toivoa voi aina."
ei voi tietää tuleeko tammestakaan millainen, suora vai käyrä, mutta se on luonnon ongelma
"No kahtoo nyt, Kun istutat tammen niin aika näyttää miten tammi kasvaa. Mutta kun on ihmisistä kyse niin et voikkaan olla varma mikä tulee.Tuleeko hyvää vai pahaa. Toivoa voi aina."
ei voi tietää tuleeko tammestakaan millainen, suora vai käyrä, mutta se on luonnon ongelma
No. Poistaako tuo sen että ei jumala olis luonut sitä. Eikö olekkin luoja ihmeellinen. Antaa luomansa luonnon hoitaa kasvun.
että jumala loi tammenterhon mutta, ei päätä millainen itse tammesta tulee.
Jaa. Olet siis sitä mieltä että Kaikkivaltiaan luomishomma meni lopultakin suteen. Ei tullut ihmisestä sellaista kuin olisi Luoja halunnut. Jumala siis kokemattomuuttaan tunaroi, ja ihmisistä tuli viallisia?
Noh. Helppohan se on kaikkivaltiaan pyyhkäistä pois hiekkakakkunsa ja yritellä uudestaan, vai mitä? Kerrahan Taivaan Isä jo päättikin hukuttaa koko porukan kuin kissanpennut, ja yrittää uudestaan tarkasti valituilla siitosyksilöillä. Vaan eipä onnistunut sen paremmin.
Mutta ehkä Kaikkivaltias kokemuksesta oppii ja muovaa hiekasta vähän toisenlaisen ihmisen ensi kerralla itseään palvomaan. Sillähän se korjaantuu, eikö?
jumalahan loi ensin miehen ja katsoi sitten työtään sanoen "pystyn kyllä parempaan", mutta vaikka hän voisi aloittaa uudelleen ei se auttaisi, sillä hän tekisi ihmiselle oman tahdon ja pian oltaisiin tässä tilanteessa. Eikä omaa tahtoa voi jättää pois sillä muuten ihminen olisi kuin mikä tahansa eläin
Jaa että Kaikkivaltias totesi heti ihmisen luotuaan että sekundaa tuli, vai? Eli että rajalliset ovat Luojankin kyvyt vai? Okei. Mutta jos luo ihmiselle oman tahdon, tietää kai tyhmempikin Kaikkinäkevä, mitä tulee tapahtumaan. Turha kai silloin luotujaan moittia, vaan pitäisi Luojan katsoa peiliin. Turha on kai kuvanveistäjänkään patsaalle vihotella, jos ei siitä tule mieleistä.
Ja eläimilläkö ei sinun mielestäsi ole omaa tahtoa?
Olet jumalan-poika kyllä harvinaisen tietämätön tai muuten vaan sekaisin.
"Olet jumalan-poika kyllä harvinaisen tietämätön tai muuten vaan sekaisin. "
Tai sitten koitan saada sinut sekaisin näillä selityksilläni
kohta komea pieru.
kohta komea pieru.
No siihen ei maailma lopu. Että anna tulla vaan aivan rohkeasti.
Onko kiire?
En oikein usko että se tulee, jotenkin tuntuu epäuskottavalta, kun sen on pitänyt jo niin "monta" kertaa ollut tulossa... Vaikka kaikki jauhaakin sitä, niin.. ei sitä tiedä, uskoako vai ei.. voihan se ollakkin että se tulee, tai sitten se ei tule. Sen näkee silloin, Ei sitä kannata pelätä, jos se tulee niin tää kaikki paska on ohi kivuttomasti :D Jos on ;D
Niin raamatun ilmoiyuksen mukaan kivut ja ikuinen tuska tai sitten ikuinen elämä Jumalan taivaassa. Tulevat tämän elämän jälkeen. Tuli sitten maailman loppu tai ei. Raamattu sanoo että tämän maailman ajan kärsimykset eivät ole verrattavissa siihen kirkkauteen mikä on ilmestyvä meissä.
Eli tämän ajan kärsimykset ovat kuin neulan pisto.Kun vertaa siihen ihanuuteen tai sitten ikuiseen kärsimykseen mikä odottaa ihmistä kuoleman jälkeen.