Syntien anteeksiantamus ehtoollisessa

Tässä kaksi lainausta Lutherin Vähästä Katekismuksesta, jossa hän ensin selittää, että ehtoollisessa on syntien anteeksiantamus, ja sitten toisessa lainauskatkelmassa, että ehtoollisen vastaanottaa kelvollisesti uskovainen sydän:


"Mitä tällainen syöminen ja juominen hyödyttää? Vastaus:
Se käy ilmi sanoista "teidän edestänne annettu ja vuodatettu syntien anteeksiantamiseksi". Meille annetaan näillä sanoilla tässä sakramentissa synnit anteeksi, elämä ja autuus, sillä missä on syntien anteeksianto, siinä on myös elämä ja autuus."

"Kuka sitten vastaanottaa tämän sakramentin kelvollisesti? Vastaus:
Paastoaminen ja ruumiillinen valmistautuminen ovat kyllä hyvää ulkonaista kurinalaisuutta, mutta todella kelvollinen ja hyvin valmistautunut on se, joka uskoo nämä sanat: "teidän edestänne annettu ja vuodatettu syntien anteeksiantamiseksi". Kelvoton ja valmistautumaton on taas se, joka ei näitä sanoja usko tai joka epäilee niitä, sillä sana "teidän edestänne" ei vaadi muuta kuin uskovaa sydäntä."

Meidän jokaisen, jotka aiomme pelastua, pittää olla jatkuvan anteeksisaamisen virrassa. Koska meidän lähtömme täältä on jatkuvasti yhden sydämenlyönnin päässä.
Ei siis ole mahdollista, että tarvitsisi lainkaan spekuloida saako synnit anteeksi ehtoollisessa. Ei Jumala pysäytä sitä virtaa kuunnellakseen, sanooko pappi oikeat sanat.
Tähän meidän kaikkien on taipuminen, että pelastus on armosta, eikä silloin armosta valittu voi tehdä toisen valintaa kyseenalaiseksi.
Jokainen tietää itse, miten vilpitön on kilvoituksessaan ja vastaa kaikkivaltiaalle siitä.

siitä, mitä tuossa alapuolella kirjoitin. mielestäni tuntuu nyt ihan oikealta ajatukselta, että ihminen voisi saada elävän uskon sydämeensä myös ehtoollisessa, mitäpä muuta ehtoollisella syntiselle todistetaan kuin että Jeesuksen ruumis ja veri ovat hänen puolestaan annetut. jos hän tämän todella uskoo, niin kyllähän nuo sanat hänet pelastavat siina missä meidän perinteinen "usko kaikki syntisi anteeksi jeesuksen nimessä ja veressä jne"- todistuksemmekin. jos ihminen ei sen sijaan noita ehtoollisessa lausuttuja sanoja uskolla omista, jää ehtoollisen nauttiminenkin vain ulkoiseksi tavaksi, jolla ihminen itse yrittää ansaita autuutta, eikä se silloin häntä pelasta. oikaiskaa ihmeessä, mikäli minulta jäi jokin näkökohta huomioimatta.

otteliaana kirjoitti:

siitä, mitä tuossa alapuolella kirjoitin. mielestäni tuntuu nyt ihan oikealta ajatukselta, että ihminen voisi saada elävän uskon sydämeensä myös ehtoollisessa, mitäpä muuta ehtoollisella syntiselle todistetaan kuin että Jeesuksen ruumis ja veri ovat hänen puolestaan annetut. jos hän tämän todella uskoo, niin kyllähän nuo sanat hänet pelastavat siina missä meidän perinteinen "usko kaikki syntisi anteeksi jeesuksen nimessä ja veressä jne"- todistuksemmekin. jos ihminen ei sen sijaan noita ehtoollisessa lausuttuja sanoja uskolla omista, jää ehtoollisen nauttiminenkin vain ulkoiseksi tavaksi, jolla ihminen itse yrittää ansaita autuutta, eikä se silloin häntä pelasta. oikaiskaa ihmeessä, mikäli minulta jäi jokin näkökohta huomioimatta.

Näin se on otteliaana.

otteliaana kirjoitti:

siitä, mitä tuossa alapuolella kirjoitin. mielestäni tuntuu nyt ihan oikealta ajatukselta, että ihminen voisi saada elävän uskon sydämeensä myös ehtoollisessa, mitäpä muuta ehtoollisella syntiselle todistetaan kuin että Jeesuksen ruumis ja veri ovat hänen puolestaan annetut. jos hän tämän todella uskoo, niin kyllähän nuo sanat hänet pelastavat siina missä meidän perinteinen "usko kaikki syntisi anteeksi jeesuksen nimessä ja veressä jne"- todistuksemmekin. jos ihminen ei sen sijaan noita ehtoollisessa lausuttuja sanoja uskolla omista, jää ehtoollisen nauttiminenkin vain ulkoiseksi tavaksi, jolla ihminen itse yrittää ansaita autuutta, eikä se silloin häntä pelasta. oikaiskaa ihmeessä, mikäli minulta jäi jokin näkökohta huomioimatta.

Näin se on otteliaana.

otteliaana kirjoitti:

siitä, mitä tuossa alapuolella kirjoitin. mielestäni tuntuu nyt ihan oikealta ajatukselta, että ihminen voisi saada elävän uskon sydämeensä myös ehtoollisessa, mitäpä muuta ehtoollisella syntiselle todistetaan kuin että Jeesuksen ruumis ja veri ovat hänen puolestaan annetut. jos hän tämän todella uskoo, niin kyllähän nuo sanat hänet pelastavat siina missä meidän perinteinen "usko kaikki syntisi anteeksi jeesuksen nimessä ja veressä jne"- todistuksemmekin. jos ihminen ei sen sijaan noita ehtoollisessa lausuttuja sanoja uskolla omista, jää ehtoollisen nauttiminenkin vain ulkoiseksi tavaksi, jolla ihminen itse yrittää ansaita autuutta, eikä se silloin häntä pelasta. oikaiskaa ihmeessä, mikäli minulta jäi jokin näkökohta huomioimatta.

Näin se on otteliaana.

otteliaana kirjoitti:

siitä, mitä tuossa alapuolella kirjoitin. mielestäni tuntuu nyt ihan oikealta ajatukselta, että ihminen voisi saada elävän uskon sydämeensä myös ehtoollisessa, mitäpä muuta ehtoollisella syntiselle todistetaan kuin että Jeesuksen ruumis ja veri ovat hänen puolestaan annetut. jos hän tämän todella uskoo, niin kyllähän nuo sanat hänet pelastavat siina missä meidän perinteinen "usko kaikki syntisi anteeksi jeesuksen nimessä ja veressä jne"- todistuksemmekin. jos ihminen ei sen sijaan noita ehtoollisessa lausuttuja sanoja uskolla omista, jää ehtoollisen nauttiminenkin vain ulkoiseksi tavaksi, jolla ihminen itse yrittää ansaita autuutta, eikä se silloin häntä pelasta. oikaiskaa ihmeessä, mikäli minulta jäi jokin näkökohta huomioimatta.

Näin se on otteliaana.

otteliaana kirjoitti:

siitä, mitä tuossa alapuolella kirjoitin. mielestäni tuntuu nyt ihan oikealta ajatukselta, että ihminen voisi saada elävän uskon sydämeensä myös ehtoollisessa, mitäpä muuta ehtoollisella syntiselle todistetaan kuin että Jeesuksen ruumis ja veri ovat hänen puolestaan annetut. jos hän tämän todella uskoo, niin kyllähän nuo sanat hänet pelastavat siina missä meidän perinteinen "usko kaikki syntisi anteeksi jeesuksen nimessä ja veressä jne"- todistuksemmekin. jos ihminen ei sen sijaan noita ehtoollisessa lausuttuja sanoja uskolla omista, jää ehtoollisen nauttiminenkin vain ulkoiseksi tavaksi, jolla ihminen itse yrittää ansaita autuutta, eikä se silloin häntä pelasta. oikaiskaa ihmeessä, mikäli minulta jäi jokin näkökohta huomioimatta.

Mutta kuinkas sitten kun kristillisyyden alkuajoilla oli tapana, etteivät epäuskoiset saaneet olla edes läsnä ehtoollista vietettäessä? Ehtoollinen oli siis tarkoitettu vain uskovaisille. Ortodoksisen kirkon jossain liturgiaversiossa on tästä muistona vieläkin kohta "Ovet, ovet!", joka markeerasi sitä kohtaa kokoontumisessa, kun ovet piti lukita ja vain uskovaiset jäivät sisään.

otteliaana kirjoitti:

siitä, mitä tuossa alapuolella kirjoitin. mielestäni tuntuu nyt ihan oikealta ajatukselta, että ihminen voisi saada elävän uskon sydämeensä myös ehtoollisessa, mitäpä muuta ehtoollisella syntiselle todistetaan kuin että Jeesuksen ruumis ja veri ovat hänen puolestaan annetut. jos hän tämän todella uskoo, niin kyllähän nuo sanat hänet pelastavat siina missä meidän perinteinen "usko kaikki syntisi anteeksi jeesuksen nimessä ja veressä jne"- todistuksemmekin. jos ihminen ei sen sijaan noita ehtoollisessa lausuttuja sanoja uskolla omista, jää ehtoollisen nauttiminenkin vain ulkoiseksi tavaksi, jolla ihminen itse yrittää ansaita autuutta, eikä se silloin häntä pelasta. oikaiskaa ihmeessä, mikäli minulta jäi jokin näkökohta huomioimatta.

Mutta kuinkas sitten kun kristillisyyden alkuajoilla oli tapana, etteivät epäuskoiset saaneet olla edes läsnä ehtoollista vietettäessä? Ehtoollinen oli siis tarkoitettu vain uskovaisille. Ortodoksisen kirkon jossain liturgiaversiossa on tästä muistona vieläkin kohta "Ovet, ovet!", joka markeerasi sitä kohtaa kokoontumisessa, kun ovet piti lukita ja vain uskovaiset jäivät sisään.

otteliaana kirjoitti:

siitä, mitä tuossa alapuolella kirjoitin. mielestäni tuntuu nyt ihan oikealta ajatukselta, että ihminen voisi saada elävän uskon sydämeensä myös ehtoollisessa, mitäpä muuta ehtoollisella syntiselle todistetaan kuin että Jeesuksen ruumis ja veri ovat hänen puolestaan annetut. jos hän tämän todella uskoo, niin kyllähän nuo sanat hänet pelastavat siina missä meidän perinteinen "usko kaikki syntisi anteeksi jeesuksen nimessä ja veressä jne"- todistuksemmekin. jos ihminen ei sen sijaan noita ehtoollisessa lausuttuja sanoja uskolla omista, jää ehtoollisen nauttiminenkin vain ulkoiseksi tavaksi, jolla ihminen itse yrittää ansaita autuutta, eikä se silloin häntä pelasta. oikaiskaa ihmeessä, mikäli minulta jäi jokin näkökohta huomioimatta.

Mutta kuinkas sitten kun kristillisyyden alkuajoilla oli tapana, etteivät epäuskoiset saaneet olla edes läsnä ehtoollista vietettäessä? Ehtoollinen oli siis tarkoitettu vain uskovaisille. Ortodoksisen kirkon jossain liturgiaversiossa on tästä muistona vieläkin kohta "Ovet, ovet!", joka markeerasi sitä kohtaa kokoontumisessa, kun ovet piti lukita ja vain uskovaiset jäivät sisään.

otteliaana kirjoitti:

siitä, mitä tuossa alapuolella kirjoitin. mielestäni tuntuu nyt ihan oikealta ajatukselta, että ihminen voisi saada elävän uskon sydämeensä myös ehtoollisessa, mitäpä muuta ehtoollisella syntiselle todistetaan kuin että Jeesuksen ruumis ja veri ovat hänen puolestaan annetut. jos hän tämän todella uskoo, niin kyllähän nuo sanat hänet pelastavat siina missä meidän perinteinen "usko kaikki syntisi anteeksi jeesuksen nimessä ja veressä jne"- todistuksemmekin. jos ihminen ei sen sijaan noita ehtoollisessa lausuttuja sanoja uskolla omista, jää ehtoollisen nauttiminenkin vain ulkoiseksi tavaksi, jolla ihminen itse yrittää ansaita autuutta, eikä se silloin häntä pelasta. oikaiskaa ihmeessä, mikäli minulta jäi jokin näkökohta huomioimatta.

Mutta kuinkas sitten kun kristillisyyden alkuajoilla oli tapana, etteivät epäuskoiset saaneet olla edes läsnä ehtoollista vietettäessä? Ehtoollinen oli siis tarkoitettu vain uskovaisille. Ortodoksisen kirkon jossain liturgiaversiossa on tästä muistona vieläkin kohta "Ovet, ovet!", joka markeerasi sitä kohtaa kokoontumisessa, kun ovet piti lukita ja vain uskovaiset jäivät sisään.

otteliaana kirjoitti:

siitä, mitä tuossa alapuolella kirjoitin. mielestäni tuntuu nyt ihan oikealta ajatukselta, että ihminen voisi saada elävän uskon sydämeensä myös ehtoollisessa, mitäpä muuta ehtoollisella syntiselle todistetaan kuin että Jeesuksen ruumis ja veri ovat hänen puolestaan annetut. jos hän tämän todella uskoo, niin kyllähän nuo sanat hänet pelastavat siina missä meidän perinteinen "usko kaikki syntisi anteeksi jeesuksen nimessä ja veressä jne"- todistuksemmekin. jos ihminen ei sen sijaan noita ehtoollisessa lausuttuja sanoja uskolla omista, jää ehtoollisen nauttiminenkin vain ulkoiseksi tavaksi, jolla ihminen itse yrittää ansaita autuutta, eikä se silloin häntä pelasta. oikaiskaa ihmeessä, mikäli minulta jäi jokin näkökohta huomioimatta.

Mutta kuinkas sitten kun kristillisyyden alkuajoilla oli tapana, etteivät epäuskoiset saaneet olla edes läsnä ehtoollista vietettäessä? Ehtoollinen oli siis tarkoitettu vain uskovaisille. Ortodoksisen kirkon jossain liturgiaversiossa on tästä muistona vieläkin kohta "Ovet, ovet!", joka markeerasi sitä kohtaa kokoontumisessa, kun ovet piti lukita ja vain uskovaiset jäivät sisään.

el kirahwi kirjoitti:

Mutta kuinkas sitten kun kristillisyyden alkuajoilla oli tapana, etteivät epäuskoiset saaneet olla edes läsnä ehtoollista vietettäessä? Ehtoollinen oli siis tarkoitettu vain uskovaisille. Ortodoksisen kirkon jossain liturgiaversiossa on tästä muistona vieläkin kohta "Ovet, ovet!", joka markeerasi sitä kohtaa kokoontumisessa, kun ovet piti lukita ja vain uskovaiset jäivät sisään.

...epäuskoisille annettua porttikieltoa siihen tilanteeseen kun Raattamaa joutui tekemään julkirippi-ratkaisun ? Hän oli huomannut, että suruttomat tulevat kuuntelemaan julkisia synnintunnustuksia väärällä mieleelä. Neuvoi, että niistä luovutaan.
Vaihtoehtoina olisi tietty ollut savustaa suruttomat ulos ovesta, mutta silloinhan nämä eivät olisi saaneet kuulla Sanaa.
Mistä tiedämme, kuinka muinaiset suruttomat alkukirkon ajoilla käyttäytyivät ehtoollistilanteessa ? Häiriköivät ? Mölysivät ? Nauttivat kasapäin leipää ja viiniä "pohjanmaan kautta" ? Nyky-epäuskoiset sentään ovat tietoisia ehtoollisesta ja käytöstavoista joten he eivät häiritse, ja jos häiritsevät niin poliisi tulee. Alkukirkon ajoilla ei saatu poliisin järjestyksenpitopalvelua. Ehkäpä he levittelivät ehtoollisesta muunnettua totuutta ?

Mielestäni kenenkään sieluntilalle ei ole haitaksi jos menee ehtoolliselle, ei se viene poispäin Kristuksesta ?

Eliza kirjoitti:

...epäuskoisille annettua porttikieltoa siihen tilanteeseen kun Raattamaa joutui tekemään julkirippi-ratkaisun ? Hän oli huomannut, että suruttomat tulevat kuuntelemaan julkisia synnintunnustuksia väärällä mieleelä. Neuvoi, että niistä luovutaan.
Vaihtoehtoina olisi tietty ollut savustaa suruttomat ulos ovesta, mutta silloinhan nämä eivät olisi saaneet kuulla Sanaa.
Mistä tiedämme, kuinka muinaiset suruttomat alkukirkon ajoilla käyttäytyivät ehtoollistilanteessa ? Häiriköivät ? Mölysivät ? Nauttivat kasapäin leipää ja viiniä "pohjanmaan kautta" ? Nyky-epäuskoiset sentään ovat tietoisia ehtoollisesta ja käytöstavoista joten he eivät häiritse, ja jos häiritsevät niin poliisi tulee. Alkukirkon ajoilla ei saatu poliisin järjestyksenpitopalvelua. Ehkäpä he levittelivät ehtoollisesta muunnettua totuutta ?

Mielestäni kenenkään sieluntilalle ei ole haitaksi jos menee ehtoolliselle, ei se viene poispäin Kristuksesta ?

Suomen kirkkolaki kieltää ehtoollisen vieton, jos edellä ei ole tiettyjä osioita. Ehdoton edellytys on synnintunnustus ja synninpäästö. Tämä laki pohjaa wanhaan kirkon käytäntöön. En tiedä, kuinka vanhaan.
Jos se olisi jo alkukirkon ajoilta, voisi kuvitella että on oltu samassa ongelmatilanteessa kuin Raattamaa & kumppanit Ruotsin Lapissa. Suruttomia korvat höröllä valmiina kuuntelemaan porovarkauksista ja paloviinan myynnistä tunnustuksia ja heillä valmius ilmiantaa maalliselle esivallalle.

Ovet, ovet ! Olisiko tässä se syy ? Alkukirkko poistaa kuulijat tunnustuksilta ja samalla siinä sitten estyy mahdollisuus osallistua ehtoolliseen.

Tämä nyt oli kotikutoista , mielikuvitusrikasta historiantulkintaa. Mitä mieltä ?

Eliza kirjoitti:

Suomen kirkkolaki kieltää ehtoollisen vieton, jos edellä ei ole tiettyjä osioita. Ehdoton edellytys on synnintunnustus ja synninpäästö. Tämä laki pohjaa wanhaan kirkon käytäntöön. En tiedä, kuinka vanhaan.
Jos se olisi jo alkukirkon ajoilta, voisi kuvitella että on oltu samassa ongelmatilanteessa kuin Raattamaa & kumppanit Ruotsin Lapissa. Suruttomia korvat höröllä valmiina kuuntelemaan porovarkauksista ja paloviinan myynnistä tunnustuksia ja heillä valmius ilmiantaa maalliselle esivallalle.

Ovet, ovet ! Olisiko tässä se syy ? Alkukirkko poistaa kuulijat tunnustuksilta ja samalla siinä sitten estyy mahdollisuus osallistua ehtoolliseen.

Tämä nyt oli kotikutoista , mielikuvitusrikasta historiantulkintaa. Mitä mieltä ?

kyllä ihan järkeenkäypältä tuo.alkuseurakunnassahan epäuskoiset levittivät vaikka mitä kannibalismihuhuja...mutta ne olivatkin sellaisia epäuskoisia, joilla ei ollut tarvetta nauttia Jeesuksen ruumista ja verta... mietin myös sitä, että kuinka sitten ero uskovaisen ja uskottoman välillä voitiin tehdä, kun kuitenkin ainoastaan Jumala näkee sydämeen...mulla on nyt hämärä aavistus, että tässä asiassa on jotain, mitä en ole hiffannut, mutta toivottavasti mullekin kirkastuu tässä aikojen saatossa.

Kirjan nimi kuulostaa vähän samalta kuin "Uskon pidot", jonka on muistaakseni kirjoittanyt Suomen ortodoksisen kirkon entinen arkkipiispa Paavali.

el kirahwi kirjoitti:

Kirjan nimi kuulostaa vähän samalta kuin "Uskon pidot", jonka on muistaakseni kirjoittanyt Suomen ortodoksisen kirkon entinen arkkipiispa Paavali.

Nimi voi kuulostaa samalta, mutta sisältö on mitä suuremmalla todennäköisyydellä erilainen. Siitä puuttuu uskonnollisten muotomenojen leima.

Sehän oli perinpohjainen selvitys ehtoollisesta kaikkine siihen liityvine asianhaaroineen ja Raamatunpaikkoineen, ja siihen on helppo yhtyä. En tiedää kuka sen on kirjoittanut, mutta oikealta kuulosti.

el kirahwi kirjoitti:

Sehän oli perinpohjainen selvitys ehtoollisesta kaikkine siihen liityvine asianhaaroineen ja Raamatunpaikkoineen, ja siihen on helppo yhtyä. En tiedää kuka sen on kirjoittanut, mutta oikealta kuulosti.

Kyseessä on luultavasti Luther. Hän on tehnyt nuo rekisteriviittaukset. Kääntäjää en tiedä. Tuo raamattuhan on vanha kirkkoraamattu. Sain tuon Raamatun vanhemmiltani lahjaksi. Nyt tuli ensi kertaa luettua. Siinä on vanhatyyliset kirjaimet ja on isokokoinen perheraamattu. On tullut käyttyä pienikokoisempaa tavallisilla kirjaimilla olevaa versiota useammin.

el kirahwi kirjoitti:

Sehän oli perinpohjainen selvitys ehtoollisesta kaikkine siihen liityvine asianhaaroineen ja Raamatunpaikkoineen, ja siihen on helppo yhtyä. En tiedää kuka sen on kirjoittanut, mutta oikealta kuulosti.

Kyseessä on luultavasti Luther. Hän on tehnyt nuo rekisteriviittaukset. Kääntäjää en tiedä. Tuo raamattuhan on vanha kirkkoraamattu. Sain tuon Raamatun vanhemmiltani lahjaksi. Nyt tuli ensi kertaa luettua. Siinä on vanhatyyliset kirjaimet ja on isokokoinen perheraamattu. On tullut käyttyä pienikokoisempaa tavallisilla kirjaimilla olevaa versiota useammin.

Sain kommentteja ehtoollisesta ja sitä kautta löytyi Erkki Reinikaisen kirjoittama syvällinen artikkeli ehtoollisesta. Siinä ei jää mitää arvailujen varaan. Jos ehtoollisella sais synnit anteeksi, ei anteeksiantamus erottelisi epäuskoisia ja uskovaisia. Tuo selitysteksi on ylimalkainen ja siitä voi jäädä väärään käsitykseen( että itse ehtoollisessa saa synnit anteeksi), samoin kuin Kateksimuksestakin. Tunnustuskirjojen mukaan ennen ehtoollista on rippi. Tuossa alempana on tarkka todistelu myös, ettei ehtoollisella saa syntejä anteeksi(alempana on kerrottu). Tuossa ripissä PYHÄN HENGEN PAPPI voi julistaan evankeliumin saarnaviran kautta synninpäästön. Ja sitä kautta saa synnit anteeksi. Ehtoollinen nautitaan Kristuksen käskystä hänen muistokseen uskon vahvistukseksi ja virvoitukseksi.

Tässä artikkeli Ehtoollisesta Erkki Reinikaisen mukaan pohjana Raamattu, tunnustuskirjat, Svebiliuksen Katekismus jne.

Herran ehtoollinen

Uuden liiton toinen sakramentti on Herran ehtoollinen eli alttarin sakramentti.
Kuten kasteen sakramentti, niin myös ehtoollinen vaatii uskoa ja sitä käytetään
oikein silloin, kun se uskossa otetaan vastaan ja sillä uskoa vahvistetaan. Sen käyttäminen ilman uskoa on hyödytön. Tämä ei kuitenkaan merkitse sitä, etteikö epäuskoinen ehtoollisen sakramenttia nauttiessaan saisi Kristuksen todellista ruumista ja verta. Jumalan lapset käyvät Herran ehtoolisella Kristuksen käskyn mukaisesti uskonsa virvoitukseksi ja vahvistukseksi.

Ehtoollisen merkityksestä ja olemuksesta

Upsalan entinen arkkipiista Olaus Svebilius antaa varsin selkeän kuvan Herran ehtoollisen merkityksestä ja olemuksesta selityksessään Lutherin Vähään katekismukseen (ns. Svebiliuksen katekismus):

Svebiliuksen katekismuksessa on viidentenä pääkappaleena "Rippi ja synninpäästö". Tämän jälkeen tulee kuudentena pääkappaleena "Herran ehtoollinen eli Alttarin sakramentti". Nämä kaksi pääkappaletta liittyvät läheisesti toisiinsa. Ripin ja synninpäästön käsittelyn yhteydessä
Svebilius opettaa havainnollisesti kysymyksin ja vastauksin seuraavia uskonelämän keskeisiä asioita:
kysymys:"Mistä usko tulee?"
Vataus:"Evankeliumin suloisesta opista, ja armon lupauksista, syntien anteeksi antamisesta Kristuksen tähden".
Kysymys:"Mikä on synnin päästö?"
Vastaus:"Se on lupaus ja vakuutus syntein anteeksi samisesta, annettu sanan palvelioilta Kristuksen puolesta."
Kysymys:"Millainen on päästön avain?"
Vastaus:"Se on voima, kuin Kristuksen palvelialle annettu on maan päällä,päästää katuvaista yntistä synneistänsä, ja avata hänelle taivaan valtakuntaa."
Kysymys:"Millä meidän pitää vahvistaman meidän uskoamme syntein anteeksi antamisesta?"
Vastaus:"Herran korkialla Ehtoollisella eli alttarin Sakramenteilla."

Svebiliuksen opetus on johdonmukainen. Hän opettaa ensiksi, miten ihminen tulee uskoon. Se tapahtuu evankeliumin saarnan kautta. Evankeliumin ydin on synninpäästö, jonka julistaa Kristuksen palvelija. Kristuksen palvelija tarkoittaa Pyhästä Hengestä osallisena olevaa -uskovaista (Joh. 20: 21-23). Toiseksi Svebillius opettaa, että uskoon tullut tarvitsee matkalla uskonsa vahvistusta. Tätä varten saa Jumalan lapsi nauttia Herran ehtoollista.

Seuraavassa on eräitä näkökohtia tiivistettynä ja nykykielellä Svebiliuksen Herran ehtoolisen eli alttarin sakramentin raamatullisesta opetuksesta:

Ehtoollinen on Jeesuksen säätämä ja asettama. Siinä hän tutkimattomalla tavalla antaa meille siunatun leivän kanssa totisen ruumiinsa syödä ja siunatun viinin kanssa verensä juoda, että me näin yhdistettynä Kristuksen kanssa muistaisimme hänen kärsimystänsä ja kuolemaansa uskomme vahvistukseksi ja elämämme parannukseksi (Sveb. VI: 1).

Vaikka emme voikaan käsittää sitä, miten Kristus antaa meille ehtoollisessa ruumiinsa syötäväksi ja verensä juotavaksi tulee meidän uskoa se, koska siitä on Jeesuksen oma sana. Jumalalle ei mikään ole mahdotonta (Sveb. VI. 9).

Herran ehtoolisessa on kolmenlaista syömistä. Ensiksi on luonnollinen ja tavallinen syöminen. Toiseksi on hengellinen syöminen ja juominen uskon kautta. Kolmanneksi on sakramentillinen syöminen ja juominen, jossa jokainen ehtoollisvieras, niin kelvollinen kuin kelvotonkin, ottaa suullansa Kristuksen totisen ruumiin ja veren leivässä ja viinissä.(Sveb. VI. 10).

Sakramentillinen syöminen ja juominen tapahtuu ainoastaan Uuden testamentin seurakunnassa. Hengellinen on tapahtunut ja tapahtuu kaikkina aikoina sekä Vanhan että uuden testamentin aikana. Sakramentillinen nautitaan suulla ehtoollisessa leivässä ja viinissä, mutta hengellinen uskolla sekä ehtoollisessa että ilman ehtoollista. Sakramentillisen ottavat vastaan sekä jumalattomat että uskovaiset, mutta hengellisen ainoastaan uskovaiset (Sveb. VI: 11).

Ilman uskoa eli hengellistä syömistä ja juomista ei ehtoollisen sakramentti mitään auta. Se tulee tällaiselle nauttijalle ennemminkin tuomioksi kuin autuudeksi (Sveb VI: 12).

Leipä ja viini eivät merkitse Kristuksen ruumista ja verta, sillä Kristus ei ole antanut ruumiinsa ja verensä "paljaita merkkejä", vaan "totisen ruumiinsa ja verensä". Leipä ja viini eivät kuitenkaan muutu Kristuksen ruumiiksi ja vereksi, vaan pysyvät ehtoollisessa leipänä ja viininä.
"Sakramentillisen yhdistyksen voimasta saadaan ehtoolisessa totisesti Kristuksen ruumis ja veri" leivässä ja viinissä, leivän ja viinin "alla" ja leivän ja viinin kanssa. Tämän vahvistaa apostoli Paavali kirjoittaessaan korinntolaisille
siunatusta kalkista ja leivästä (1 Kor. 10: 16). (Sveb. VI 15-17).

Kristus on asettanut ehtollisen, että me muistaisimme ja julistaisimme hänen suuria töitänsä ja häntä kiittäisimme. Herran ehtoollisessa tulee meidän uskomme vahvistetuksi ja vakuutetuksi syntien anteeksi saamisesta.
Siinä tulemme yhdistetyksi Kristuksen kanssa. Ehtoollisessa tulee meidän uskomme vahvistetuksi ylösnousimisesta iankaikkiseen elämään (Sveb. VI: 18-19).

Svebiliuksen ehtoollisopetus on selkeä. Siinä tulee yksinkertaisesti esille sakramentin merkitys olemus. Hän ei sisällyttänyt ehtooliseen syntien anteekisantamusta, vaan opettaa Raamatun mukaisesti, että synneistäpäästö kuuluu saarnaviralle eli Pyhän Hengen pappeudelle. Svebiliuksen
katekismuksen kuudes pääkappale päättyy yksiselitteisesti:

Kun Jumalan lapsi havaitsee rikkoneensa Jumalaa vastaan ja joutuneensa vikaan, "pitää hänen Ripille menemän, tunnustaman syntinsä, ja anoman synninpäästöä saarnaviralta, jolle voima on annettu on syntejä anteeksi antaa
Christuksen puolesta, ja sitten Kristillisesti menemän Herran Ehtoolliselle, uskonsa vahvistukseksi Jumalan armosta, syntein anteeksisaamisesta ja iankaikkisesta elämästä, jonka Jumala meille kaikille Christuksen tähden, armollisesti suokoon!" (Sveb. VI: 26).


Ehtoollisen raamatulliset perusteet

Jeesus aterioitsi opetuslastensa kanssa kiirastorstain iltana. He nauttivat
yhdessä vanhan liiton sakramentin, pääsäislampaan, ennen ehtoolisen asettamista. pääsiäoslampaan sakramentti vanhassa liitossa vastaa uuden liiton ehtoolisen sakramenttia.

Raamatussa on neljä kertomusta ehtoollisen asettamisesta.

Matteuksen mukaan:
"Ja opetuslapset tekivät niinkuin Jeesus oli heitä käskenyt, ja valmistivat pääsiäislampaan. Mutta kun ehtoo tuli, istui hän pöydän tykönä kahdentoistakymmenen kanssa. Ja heidän syödessänsä sanoi hän: totisesti sanon minä teille: Yksi teistä minun pettää.---Niin vastasi Juudas, joka hänen petti, ja sanoi: Mestari, olenko minä se? hän sanoi hänelle: sinäpä sen sanoit. Mutta kuin he söivät, otti Jeesus leivän, ja kiitti, mursi ja antoi opetuslapsille, ja sanoi: ottakaat, syökäät: tämä on minun ruumiini. Ja hän otti kalkin, ja kiitti, antoi heille, ja sanoi:
juokaat tästä kaikki; sillä tämä on minun vereni, sen Uuden Testamentin, joka monen tähden vuodatetaan syntein anteeksi antamiseksi. Mutta minä sanon teille: en suinkaan minä silleen juo tästä viinapuun hedelmästä, siihen päivään asti kuin minä juon teidän kanssanne sen uuden minun Isäni valtakunnassa" (Matt. 26: 19-21, 25-29).

Markuksen mukaan:
"Ja heidän syödessänsä otti Jeesus leivän, kiitti, mursi ja antoi heille, ja sanoi: ottakaat, syökäät: Tämä on minun ruumiini. Ja hän otti kalkin, kiitti ja antoi heille: tämä on minun vereni, sen Uuden Testamentin, joka monen edestä vuodatetaan" (Mark. 14: 22-24).

Luukkaan mukaan:
"Ja hän (Jeesus) sanoi heille: minä olen halulla halainnut syödä tätä pääsiäislammasta teidän kanssanne, ennenkuin minä kärsin. Sillä minä sanon teille, etten minä suinkaan silleen siitä syö, siihen asti kuin se
täytetään Jumalan valakunnassa. Ja hän otti kalkin, kiitti, ja sanoi: ottakaat ja jakakaat keskenänne. Sillä minä sanon teille, etten minä suinkaan juo viinapuun hedelmää, siihen asti kuin Jumalan valtakunta tulee.
Ja hän otti leivän, kiitti ja mursi ja antoi heille, sanoen: tämä on minun ruumiini, joka teidän edestänne annetaan: se tehkäät minun muistokseni; niin myös kalkin ehtoollisen (aterian) jälkeen, sanoen: tämä kalkki on Uusi Testamentti, minun veressäni, joka teidän edestänne vuodatetaan" (Luuk.
22:15-20).

Edellä esitetyt kertomukset Herran ehtoollisen asettamisesta eroavat jonkin verran sanonnaltaan, mutta eivät poikkea toisistaan sisältönsä puolesta. Sanonnan erilaisuus valaisee ehtoollista eri puolilta ja rikastaa sen sisältöä. Kertomuksista on tehtävissä muun muuassa seuraavat johtopäätkset:

Kristus on sanallaan asettanut Herran Pyhän ehtoollisen. Ehtoollisen aineelliset, näkyvät osat, ovat leipä ja viini. Sen näkymättömät osat ovat Kristuksen ruumis ja veri. Sana liittyy näkyviin aineisiin. Tämän takia syntyy sakramentti. Kristuksen sana saa aikaan sakramentin ja sen tähden se ole pelkkä leipä ja viini, vaan Kristuksen totinen ruumis ja veri leivässä ja viinissä, leivän ja viinin kanssa. Jeesus asetti ehtoollisen. Hän asetti sen opetuslapsilleen, jotka ottavat sen vastaan uskolla.

Ehtoollisen nauttiminen uskossa on näkyvä merkki, uskon vanhurskauden sinetti,uskovaiselle siitä, että jumala on hänet ottanut omakseen Jeesuksen Kristuksen ansion ähden. "Tämä on minun ruumiini---tämä on minun vereni."
Sakramentti vahvistaa ja virvoittaa väsynyttä ja heikkoa uskoa. Jeesus siunaa Pyhässä Hengessä sanan kautta evankeliumilla sodassa haavoja saanutta ja virvoittaa sitten väsynyttä leivällä ja viinillä (Ks. 1 Moos. 14: 18,19 ja Hebr. 7: 1-3).

Paavali korostaa muistoaterian luonnetta. Jokainen ehtoollistilaisuus muistuttaa Kristuksen sovitustyöstä ja sen julistamisesta. Näin myös muistoateriana ehtoollinen vahvistaa uskoa syntien anteeksiantamuksesta. Ehtoollinen on myös kiitosateria. Se alkaa aina kiitoksella. Kiitos nousee uskon kautta Pyhässä Hengessä.

Jeesuksen verellä evankeliumin kautta synneistä vapahdettu sydän käy nauttimaan Kristuksen totisen ruumiin ja veren rukoillen, kiittäen ja ylistäen. Ehtoollisen nauttinut sydän uskossa virvoitettuna edelleen kiittää
Jumalaa sakramentin siunauksesta.

Samalla kun Jumalan lapset kokevat ehtoollisessa Kristuksen läsnäolon, samalla tällä tällä pyhällä aterialla tunnetaan kirkkauden valtakunnan suuren hääaterian odotus. Myös tämä tulevan odotus nostaa kristityn sydämen
iloitsemaan uskossa ja toivossa.

Herran ehtoollinen korostaa uskovaisten yhteyttä Kristukseen ja toinen toiseensa. Paavali kirjoittaa:
"Se siunattu kalkki, jota me siunaamme, eikö se ole Kristuksen veren osallisuus? Se leipä, jota me murramme, eikö se ole Kristuksen ruumiin osallisuus? Sillä se on yksi leipä, niin mekin monta olemme yksi ruumis; sillä me kaikki yhdestä leivästä olemme osalliset" (Kor. 10:16, 17).

Ehtoollinen annetaan myös epäuskoisille ja sydämen lankeemuksessa vaeltaville.
Juudaskin, Jeesuksen kavaltaja, sai ehtoollisen. Hän ei kuitenkaan nauttinut sitä uskonsa virvoitukseksi vaan tuomiokseen. Paavali kirjoittaa ehtoollisen kelvottomasta nauttimisesta näin: "Joka kelvottomasti syö tästä leivästä ja juo Herran kalkista, se on vikapää Herran ruumiiseen ja vereen. Mutta koetelkaan ihminen itsiänsä, ja niin syökään tästä leivästä ja juokaan tästä kalkista. Sillä joka syö taikka juo kelvottomasti, hän syö ja juo tuomion itsellensä, ettei hän Herran ruumista eroita (1Kor.11:27.29). Raamatun opetus on yksiselitteinen: Eivät ainoastaan kelvolliset ehtoollisvieraat saa kristuksen todellista ruumista ja verta, vaan myös kelvottomat. Jälkimmäiset nauttivat kuitenkin ehtoollisen tuomiokseen.
Kelvottomuus ei kuitenkaan toki tarkoita vähävoimaisia, heikkoja ja köyhiä
uskovaisia, sillä juuri he tarvitsevat Herran ehtoollisen sakramenttia uskonsa vahvistukseksi ja virvoitukseksi. Meidän kelvollisuutemme
alttarin sakramentin nauttimiseen perustuu yksinomaan Kristuksen ansioon, jonka
me omistamme uskon kautta.

Johanneksen evankeliumissa mainitut Jeesuksen sanat( Joh. 6:53-59) ymmärretään usein niin, että ne tarkoittavat ehtoollisen sakramenttia. Luther torjuu tällaisen käsityksen. Hän on kirjoittanut tähän kohtaan Raamattuunsa
seuraavan reunahuomautuksen: "Tämä kappale ei puhu leivän ja viinin sakramentista vaan hengellisestä syömisestä, joka on uskomista, että Kristus, Jumala ja ihminen on antanut verensä vuotaa meidän edestämme" (Biblia, Wittenberg 1545,
Näköispainos 1967 Stuttgart).

Tässä yhteydessä todettakoon vielä Augsburgin tunnustuksen mukaisesti, että "sakramentit ovat tehoisat, vaikka niitä jakavat papit eivät ole vanhurskaita, niinkuin Kristus todistaa: Mooseksen istuimella istuvat fariseukset"
(8: uskon kohta). Sen sijaan evankeliumin virassa tulee julistajan olla itse Pyhästä Hengestä osallinen. Evankeliumi saarnataan Pyhän Hengen voimalla uskon kautta.

Edellä esitetyt johtopäätökset Raamatun ehtoolliskertomuksista yhtyvät Svebiliuksen pyhän ehtoollisen sakramentin opetukseen.


Tunnustuskirjojen opetus ehtoollisesta

Augsburgin tunnustus

Evankelis-luterilaisen kirkon tärkein tunnustuskirja käsittelee varsin vähän
pyhää ehtoollista. Confessio Augustanan 10. uskonkappale kuuluu näin:

"Herran ehtoollisessa opetetaan niin, että ehtoollisessa Kristuksen todellinen ruumis ja veri ovat todellisesti leivän ja viinin muodossa läsnä, siinä jaetaan ja nautitaan. Näin ollen hyljätään tämän kanssa ristiriitainen oppi" (Augsburgin tunnustus, Evankelis-luterilaisen kirkon tunnustuskirjat, Suomen lut.ev.yhd. 1948, 28).

Tässä kohdassa ilmaistaan ehtoollisen keskeisin sanoma: Kristuksen todelliseen läsnäoloon leivässä ja viinissä, jolloin sakramentillisen yhteyden kautta todella saadaan nauttia hänen ruumiinsa ja verensä leivän ja viinin kanssa.
Samalla tämä uskonkohta torjuu vääränä reformoidun opetuksen, jonka mukaan leipä
ja viini merkitsevät vain Kristuksen ruumista ja verta ja jossa Kristus on vain hengellisesti läsnä ehtoollisessa. Se torjuu myös roomalaiskatolisen ehtoollisopin, jonka mukaan leipä ja viini muuttuvat olemukseltaan Kristuksen
ruumiiksi ja vereksi.

Tässä yhteydessä on syytä viitata jo kastetta käsiteltäessä esitettyyn Augsburgin tunnustuksen 13. uskonkohtaan "Sakramentiien käyttö":

"Sakramenttien käytöstä opetetaan, että sakramentit eivät ole asetetut ainoastaan merkeiksi, joista kristityt ulkonaisesti voidaan tuntea, vaan meihin kohdistuvan Jumalan tahdon merkeiksi ja todistukseksi, että uskomme niistä heräisi ja vahvistuisi. Sen tähden ne vaativatkin uskoa, ja niitä käyteetään oikein silloin, kun ne uskossa otetaan vastaan ja niillä uskoa vahvistetaan." (Em. Tunnustuskirjat, s. 29).

Vaikka kaikki, jotka nauttivat ehtoollisen, saavat nauttia Kristuksen ruumiin ja veren, eivät kaikki saa sen antamaa siunausta. Siunaus tulee vain niille, jotka uskovat. Edellä mainittu 13. uskonkohta osoittaa, että Herran ehtoollinen on Jumalan lasten pyhä ateria. Tähän yhtyy tunnustuksen 24. uskonkohta (Messu)
seuraavasti:

"Pyhää sakramenttia ei ole asetettu sitä varten, että sillä valmistettaisiin syntien edestä toimitettava uhri-uhrihan on jo tapahtunut-vaan että meidän uskomme siten herätettäisiin ja omattunnot lohdutettaisiin, kun sakramentista pääsevät käsittämään, että Kristus on luvannut armon ja syntien anteeksiantamuksen. Tämä sakramentti siis vaatii uskoa; sen käyttäminen uskotta on hyödytön" (Em. Tunnustuskirjat, s.39).

Kuten edellä todettiin, Augsburgin tunnustuksessa käsitellään ehtoollisen sakramenttia varsin vähän. Seuraavissa tämän tunnustuskirjan kohdissa esitetään vielä eräitä näkökohtia pyhästä ehtoollisesta:

"Lisäksi tuon tuostakin sangen uutterasti annetaan opetusta pyhässä sakramentissa, mitä varten se on asetettu ja kuinka sitä on käytettävä; sen avulla näet, lohdutetaan peljästyneitä omiatuntoja. Näin kansaa
lähennetään ehtoolliseen ja messuun. Tämän yhteydessä annetaan myös opetusta
muiden, väärien ehtoollisoppien vastustamiseksi" (24. uskonkohta, Messu, s. 38).
"Näissä asioissa on siis annettu opetusta-se on epäilemättä ollut välttämätöntä-että tiedettäisiin, kuinka sakramentti on oikein käytettävä. Ensiksi--Toiseksi. Pyhä Paavali opettaa, että me saamme armon Jumalan edessä uskon kautta emmekä tekojen kautta. Sen kanssa ilmeisessä ristiriidassa on messun väärinkäyttö: luullaan tällä teolla saavutettavan armo" (24. uskonkohta, Messu, s.38).

"Koska messu ei siis ole toisten, elävien ja kuolleiden hyväksi uhrattava uhri, heidän syntinsä poistamiseksi, vaan sen on määrä olla sellainen yhteys, jossa sekä pappi että muut kukin nauttivat sakramentin, niin käytetään
meillä sitä tapaa, että juhlapäivinä ja muulloinkin, mikäli ehtoollisvieraita on
saapuvilla, pidetään messu, ja niille muutamille, jotka sitä haluavat, annetaan ehtoollinen. Näin messu meidän keskuudessamme pysyy oikeassa käytössä, semmoisena kuin sitä muinoin seurakunnassa vietettiin, niikuin pyhän Paavalin 1. korinttolaiskirjeen 11. luvulla (1 Kor. 11: 20-29) ja lisäksi monien isän kirjoituksilla on todistettavissa" (24. uskonkohta, Messu, 2. 39).
"Meikäläinen papisto ei ole poistanut rippiä; meillä näet säilytetään se tapa, ettei anneta sakramenttia niille, joita sitä ennen ei ole kuulusteltu ja synneistä päästetty" (25. uskonkohta, Rippi, s.39).

Näissä Augsburgin tunnustuksen lainauksissa näkyy edelleen se sama opillinen perusta kuin Svebiliuksen katekismuksessa ja Raamatun ehtoolliskertomuksissa: ehtoollinen on uskovaisten ateria, joka otetaan uskolla vastaan uskon vahvistamiseksi.
Augsburgin tunnustuksen ehtoollisoppi sen lyhyydestä huolimatta on selkeä ja
yksiselitteinen. Se yhtyy Lutherin sakramenttiopetuksen peruslinjaan ja nimeomaan yhteneväinen Raamatun opetuksen kanssa.
Siinä torjutaan sellainen käsitys, että ehtoollisen sakramentti pelkkänä toimituksena (ex opere operato) vanhurskauttaisi ja poistaisi synnin. Selkeästi on esitetty, että ennen ehtoollista ihmisen tulee päästä
osalliseksi synneistäpäästöstä saarnaviran kautta.

Augsburgin tunnustuksen puolustus

Aaugsburgin tunnustuksen ilmestyttyä sitä vastaan kohdistettiin ankaraa kritiikkiä. Tunnetuin kirjallinen arvostelu esitettiin vastustajan taholta niin sanotussa "Kumouksessa". Kumouksen väitteiden oikaisemiseksi valmistettiin, lähinnä philip Melanchtonin kirjoittamana, Augsburgin
tunnustuksen puolustus. Tämä tunnustuskirjojen osa täydentää ja selvittää laajemmin eri uskonkohtien sisältöä myös pyhän ehtoollisen osalta. Puolustuksen tärkeimmän luvun, vanhurskautuksen, selkeydestä huolimatta on sakramenteista, erityisesti ehtoollisesta opetettaessa jossain määrin tulkinnallisuutta. Tämä ilmenee muun muuassa sellaisessa kohdassa, jossa ilmeisesti hyväksytään katolinen muuttumisoppi (10.uskonkohta, Pyhä ehtoollinen, s. 136) ja
kohdassa, jossa ehtoolliseen sisällytetään opetus siitä, että sen nauttimisessa saa synnit anteeksi. Uskonvanhurskauden perustukselta lähtien on kuitenkin puolustuksen ehtoollisopetus tulkittavissa raamatullisesti:
ehtoollinen otetaan vastaan uskolla ja uskon vaikuttaa syntien anteeksiantamuksen evankeliumi ja usko säilyy saman evankeliumin voimalla.

Seuraavassa esitetään eräitä pyhää ehtoollista käsitteleviä kohtia Augsburgin tunnustuksen puolustuksesta:

10. uskonkohta, Pyhä ehtoollinen: "Kymmenes uskonkohta on hyväksytty, se missä
me tunnustamme sen käsityksen, että Herran ehtoollisessa Kristuksen ruumis ja veri todellisesti ja substanssinomaisesti(perusolemuksellissesti) ovat läsnä, ja että ne näkyvien aineiden, nimittäin leivän ja viinin mukanan todellisesti annetaan sakramentin vastaanottaville" (Em. Tunnustuskirjat, s. 136).
13. uskonkohta, Sakramenttien luku ja käyttö: "Sakramentit taas ovat lupausten merkkejä. Niitä nautittaessa täytyy siis uskon olla mukana: jos joku nauttii Herran ehtoollista, hän nauttikoon sitä näin.
Koska se on uuden liiton sakramentti - senhän Kristus selvästi sanoo - hän olkoon vakuuttunut siitä, että hänelle tarjotaan uudessa liitossa luvatut lahjat, nimittäin ilmainen syntien anteeksiantamus. Tämän hän uskossa vastaanottakoon, rohkaiskoon vapisevaa omaatuntoaan ja tietäköön, että nämä todistukset eivät ole petosta, vaan niin luotettavia, kuin jos itse Jumala taivaasta käsin, uuden ihmeen tehden,
lupaisi tahtonsa antaa anteeksi. Mutta mitä tuollaiset ihmeet ja lupaukset hyödyttäisivät epäuskoista! Me puhumme tässä omakohtaisesta uskosta (de fide speciali), joka uskoo käsillä olevan lupauksen, emme ainoastaan
siitä uskosta, joka ylimalkaisesti (in genere) uskoo Jumalan olevan olemassa, vaan siitä, joka uskoo, että syntien anteeksiantamusantamus tarjotaan. Tällainen sakramentin käyttö lohduttaa hurskaita, pelonalaisia sydämiä.
Kukaan ei kykene sanoin ilmaisemaan, kuinka määrättömän väärinkäytön moinen hurja käsitys, että ulkonainen teko hyödyttää, kunhan se vain suoritetaan (ex opere operato), ilman nauttijan oikeaa mielentilaa, on synnyttänyt" (Em. Tunnustuskirjat, s. 170, 171).

4. uskonkohta, Vanhurskautus. Vastaus vastustajien esittämiin todistuksiin: "Mutta eihän Aabraham uhrannut poikaansa siinä tarkoituksessa, että se olisi tarpeen sellaisena sovittavana lunastushintana, jonka perusteella
hänet luettaisiin vanhruskaaksi. Niin ikään on seurakuntaan asetettu Herran ehtoollinen, että muistellessamme Kristuksen lupauksia - niistä tämä tunnusmerkki meitä muistuttaa - usko meissä vahvistuisi ja me ulospäin tunnustaisimme uskomme ja julistaisimme Kristuksen hyviä tekoja, niinkuin Paavali sanoo: ”Niin usein kuin te sen teette, te julistatte Herran kuoleman.'
Vastustajamme väittävät messua kuitenkin sellaiseksi toimitukseksi, joka
sellaisenaan toimitettuna (ex opere operato) vanhurskauttaa sekä syyn- ja rangaistuksenalaisuuden niiltä, joiden puolesta se toimitetaan"
(Em. Tunnustuskirjat, s.94).
24. uskonkohta, Messu: "Meillä näet pidetään messu sunnuntaisin ja muulloinkin, juhlina, ja silloin jaetaan ehtoollinen niille, jotka sitä tahtovat, sitten kun heitä on kuulusteltu ja heidät synneistä päästetty"
(Em. Tunnustuskirjat, s. 207). "Ihmisille opetetaan ehtoollisakramentin oikeaa käyttöä: se on asetettu olemaan lahjaksisaadun syntienanteeksiantamuksen sinettinä ja todistuksena, ja sen tähden sen on määrä kehoittaa
säikähtyneitä omiatuntoja olemaan aivan varmoja sittä ja uskomaan sen, että synnit saadaan anteeksi lahjaksi. Koska me siis säilytämme sekä evankeliumin saarnan että sakramenttien oikean käytön, meillä on jatkuva jokapäiväinen uhri" (Em. Tunnustuskirjat, s 214, 215).

Edellä esitetyt lainaukset Augsburgin unnustuksen puolustuksesta ovat peruslinjaltaan selkeät ja yhtyvät edellä esitettyyn ehtoollisoppiin. Puolustuksessa löytyy kuitenkin myös opetusta, jonka mukaan ehtoollinen tarjoaa synneistäpäästön ja jopa käsitys, että ehtoollisen sakramentin välityksellä syntyy usko. Koska sakramentin siunauksen vastaanottaminen Tunnustuskirjojenkin mukaan edellyttää ehdottomasti uskoa, ei silloin voi sakramentin nauttimisesta syntyä uskoa. Uskon tulee siis olla jo olemassa ennen ehtoollisen vastaanottamista. Jos ehtoollisessa olisi syntien anteeksiantamus syntyisi opillinen ristiriita.
Mikäli ehtoollisessa olisi synneistäpäästö, merkitsisivät sanat:
"Teidän edestänne, vaativat aivan uskovaista sydäntä" sitä, että evankeliumi olisi jaettu. Toisin sanoen syntien anteeksiantamus kuuluisi uskovaisille, ei uskottomille. Tämä olisi vastoin Jeesuksen sanoja: "Ottakaat Pyhä Henki: joille te synnin anteeksi annatte, niille ne anteeksi annetaan"
(Joh. 20: 22,23). Tässä anteeksiantamuksessa ei ole yhtään poikkeusta, sillä jokaiselle anovalle annetaan. Mutta ehtoollisessa ei olekaan synneistäpäästöä. Juuri tämän tähden Tunnustuskirjoissakin opetetaan, että ennen ehtoollista päästetään synneistä. Sitä paitsi evankeliumin virka, virka sovinnosta saarnata, on annettu opetuslapsille, uskovaisille, Jotka pyhän Hengen kautta julistavat synneistäpäästön Jeesuksen nimen ja veren voimalla. Sen sijaan ehtoollisen sakramentti ei ole riippuvainen
jakajasta (Augsburgin tunnustus, 8. uskonkohta).

Yksimielisyyden ohje

Yksimielisyyden ohje käsittelee laajasti ehtoollisen sakramenttia osissa
"Supistelma ja Täydellinen selitys".
Erityisesti tässä tunustuskirjojen osassa torjutaan niin sanottu sakramenttilaisten Augsburgin tunnustuksen ehtoollisopin vastainen vastainen opetus. Heidän väärä opetuksensa voidaan kiteyttää seuraavasti:

Jeesuksen Kristuksen todellinen ruumis ja veri eivät ole perusolemuksellisesti läsnä pyhässä ehtoollisessa. Kristuksen ruumista ei oteta vastaan pyhässä ehtoollisessa suulla leivän yhteydessä, vaan siinä otetaan suulla vastaan ainoastaan leipä ja viini. Kristuksen ruumis vastaanotetaan ainoastaan hengellisellä tavalla uskossa. Näin pyhässä ehtoollisessa jaetaan ainoastaan Kristuksen poissaolevan ruumiin ja veren voima, vaikutus ja ansio. Epäuskoiset eivät saa ehtoollisessa Kristuksen todellista ruumista ja verta, vaan ainoastaan leivän ja viinin.

Vastauksena edellä esitettyyn epäraamatulliseen oppiin lainataan osasta "Puhdas ehtoollisoppi, tunnustus sakramenttilaisten vastustamiseksi" (Em. Tunnustuskirjat, s. 433, 434) seuraavat kohdat:

"Me uskomme, opetamme ja tunnustamme, että Kristuksen ruumis ja veri ovat ehtoollisessa todellisesti ja perusolemuksellisesti läsnä, ja että ne leivän ja viinim kanssa todella jaetaan ja nautitaan."
"Me uskomme, opetamme ja tunnustamme, etteivät ainoastaan tosiuskovat ja kelvolliset, vaan kelvottomat ja epäuskoiset saavat Kristuksen todellisen ruumiin ja veren, nämä jälkimmäiset eivät kuitenkaan lohdutukseksi ja elämäksi, vaan tuomioksi ja kadotukseksi, elleivät käänny ja tee parannusta."
"Me uskomm, opetamme ja tunnustamme myös, että on vain yhdenlaisia kelvottomia vieraita, nimittäin niitä, jotka eivät usko, niitä, joista on kirjoitettu: 'Mutta joka ei usko, se on jo tuomittu.' Tämä tuomio tulee vaikeammaksi, suuremmaksi ja raskaammaksi pyhän sakramentin kelvottoman käyttämisen tähden - 1. Korinttolaiskirjeen 11. luku."
"Me uskomme, opetamme ja tunnustamme, ettei ainakaan tosiuskova, niin kauan kuin
hän säilyttää elävän uskon, olkoon hän kuinka heikko tahansa, nauti pyhää ehtoollista tuomioksi, sillä se on asetettu erikoisesti heikkouskoisia varten, heidän heikon uskonsa lohdutukseksi ja vahvistukseksi".
"Me uskomme, opetamme ja tunnustamme, että tämän taivaallisen aterian pöytävieraiden kelvollisuus perustuu yksinomaan Kristuksen kaikkeinpyhimpään kuuliaisuuteen ja täydelliseen ansioon, jonka me tosi uskossa itselle omistamme ja josta me sakramentin kautta tulemme vakuuttuneiksi, eikä ensinkään omiin avuihimme ja sisäisiin ja ulkonaisiin valmistuksiimme."


Yksin uskosta

Raamatun ja evankelis-luterilaisen tunnustuksen mukaisesti keskeisin ja tärkein
ilmoitus on se, miten Jumala vanhurskauttaa jumalattoman ihmisen eli tekee hänet kelpaavaksi iankaikkiseen elämään.
Tämän ilmoituksen(opetuksen) pääkohdat ovat seuraavat:

1. Synti erottaa ihmisen Jumalasta (Ef. 2: 1) Kun synti on täytetty, se synnyttää kuoleman. (Jaak. 1:15) Tällöin ihminen ei voi uskoa.

2. Usko tulee kuulosta ja kuulo Jumalan sanan kautta (Room. 10: 17). Jumala antaa synnit anteeksi Pyhän Hengen kautta evankeliumin saarnassa (Joh. 20: 22,23).

3. Usko tarttuu kiinni ja omistaa Kristuksen vanhurskauden, joka kelpaa Jumalan edessä (Room. 5: 1 ja Ef. 2: 8).

4.Jumalan lapseus on meillä yksin armosta, yksin uskosta, yksin Kristuksen tähden.

Kun matkalla synti tarttuu, se saadaan anteeksi edelleen vain evankeliumin kautta, jonka ydin on anteekisantamus. Evankeliumi on Jumalan voima itsekullekin uskovaiselle autuudeksi (Room. 1:17).

Herran ehtoollisen oikea perustus on Vanhurskauttamisoppi. Kun näin on, silloin
myös Pyhä ehtoollinen uskon kautta vaikuttaa Jumalan lasten sydämissä kaiken sen siunauksen, minkä Herra Jeesus antaa. Tällä pyhällä aterialla tulemme uskossamme vahvistetuiksi ja virvoitetuiksi. Jumala siinä ravitsee ja lohduttaa matkamiestä Poikansa ruumiin ja veren todellisella osallisuudella.

vl Pera kirjoitti:

Sain kommentteja ehtoollisesta ja sitä kautta löytyi Erkki Reinikaisen kirjoittama syvällinen artikkeli ehtoollisesta. Siinä ei jää mitää arvailujen varaan. Jos ehtoollisella sais synnit anteeksi, ei anteeksiantamus erottelisi epäuskoisia ja uskovaisia. Tuo selitysteksi on ylimalkainen ja siitä voi jäädä väärään käsitykseen( että itse ehtoollisessa saa synnit anteeksi), samoin kuin Kateksimuksestakin. Tunnustuskirjojen mukaan ennen ehtoollista on rippi. Tuossa alempana on tarkka todistelu myös, ettei ehtoollisella saa syntejä anteeksi(alempana on kerrottu). Tuossa ripissä PYHÄN HENGEN PAPPI voi julistaan evankeliumin saarnaviran kautta synninpäästön. Ja sitä kautta saa synnit anteeksi. Ehtoollinen nautitaan Kristuksen käskystä hänen muistokseen uskon vahvistukseksi ja virvoitukseksi.

Tässä artikkeli Ehtoollisesta Erkki Reinikaisen mukaan pohjana Raamattu, tunnustuskirjat, Svebiliuksen Katekismus jne.

Herran ehtoollinen

Uuden liiton toinen sakramentti on Herran ehtoollinen eli alttarin sakramentti.
Kuten kasteen sakramentti, niin myös ehtoollinen vaatii uskoa ja sitä käytetään
oikein silloin, kun se uskossa otetaan vastaan ja sillä uskoa vahvistetaan. Sen käyttäminen ilman uskoa on hyödytön. Tämä ei kuitenkaan merkitse sitä, etteikö epäuskoinen ehtoollisen sakramenttia nauttiessaan saisi Kristuksen todellista ruumista ja verta. Jumalan lapset käyvät Herran ehtoolisella Kristuksen käskyn mukaisesti uskonsa virvoitukseksi ja vahvistukseksi.

Ehtoollisen merkityksestä ja olemuksesta

Upsalan entinen arkkipiista Olaus Svebilius antaa varsin selkeän kuvan Herran ehtoollisen merkityksestä ja olemuksesta selityksessään Lutherin Vähään katekismukseen (ns. Svebiliuksen katekismus):

Svebiliuksen katekismuksessa on viidentenä pääkappaleena "Rippi ja synninpäästö". Tämän jälkeen tulee kuudentena pääkappaleena "Herran ehtoollinen eli Alttarin sakramentti". Nämä kaksi pääkappaletta liittyvät läheisesti toisiinsa. Ripin ja synninpäästön käsittelyn yhteydessä
Svebilius opettaa havainnollisesti kysymyksin ja vastauksin seuraavia uskonelämän keskeisiä asioita:
kysymys:"Mistä usko tulee?"
Vataus:"Evankeliumin suloisesta opista, ja armon lupauksista, syntien anteeksi antamisesta Kristuksen tähden".
Kysymys:"Mikä on synnin päästö?"
Vastaus:"Se on lupaus ja vakuutus syntein anteeksi samisesta, annettu sanan palvelioilta Kristuksen puolesta."
Kysymys:"Millainen on päästön avain?"
Vastaus:"Se on voima, kuin Kristuksen palvelialle annettu on maan päällä,päästää katuvaista yntistä synneistänsä, ja avata hänelle taivaan valtakuntaa."
Kysymys:"Millä meidän pitää vahvistaman meidän uskoamme syntein anteeksi antamisesta?"
Vastaus:"Herran korkialla Ehtoollisella eli alttarin Sakramenteilla."

Svebiliuksen opetus on johdonmukainen. Hän opettaa ensiksi, miten ihminen tulee uskoon. Se tapahtuu evankeliumin saarnan kautta. Evankeliumin ydin on synninpäästö, jonka julistaa Kristuksen palvelija. Kristuksen palvelija tarkoittaa Pyhästä Hengestä osallisena olevaa -uskovaista (Joh. 20: 21-23). Toiseksi Svebillius opettaa, että uskoon tullut tarvitsee matkalla uskonsa vahvistusta. Tätä varten saa Jumalan lapsi nauttia Herran ehtoollista.

Seuraavassa on eräitä näkökohtia tiivistettynä ja nykykielellä Svebiliuksen Herran ehtoolisen eli alttarin sakramentin raamatullisesta opetuksesta:

Ehtoollinen on Jeesuksen säätämä ja asettama. Siinä hän tutkimattomalla tavalla antaa meille siunatun leivän kanssa totisen ruumiinsa syödä ja siunatun viinin kanssa verensä juoda, että me näin yhdistettynä Kristuksen kanssa muistaisimme hänen kärsimystänsä ja kuolemaansa uskomme vahvistukseksi ja elämämme parannukseksi (Sveb. VI: 1).

Vaikka emme voikaan käsittää sitä, miten Kristus antaa meille ehtoollisessa ruumiinsa syötäväksi ja verensä juotavaksi tulee meidän uskoa se, koska siitä on Jeesuksen oma sana. Jumalalle ei mikään ole mahdotonta (Sveb. VI. 9).

Herran ehtoolisessa on kolmenlaista syömistä. Ensiksi on luonnollinen ja tavallinen syöminen. Toiseksi on hengellinen syöminen ja juominen uskon kautta. Kolmanneksi on sakramentillinen syöminen ja juominen, jossa jokainen ehtoollisvieras, niin kelvollinen kuin kelvotonkin, ottaa suullansa Kristuksen totisen ruumiin ja veren leivässä ja viinissä.(Sveb. VI. 10).

Sakramentillinen syöminen ja juominen tapahtuu ainoastaan Uuden testamentin seurakunnassa. Hengellinen on tapahtunut ja tapahtuu kaikkina aikoina sekä Vanhan että uuden testamentin aikana. Sakramentillinen nautitaan suulla ehtoollisessa leivässä ja viinissä, mutta hengellinen uskolla sekä ehtoollisessa että ilman ehtoollista. Sakramentillisen ottavat vastaan sekä jumalattomat että uskovaiset, mutta hengellisen ainoastaan uskovaiset (Sveb. VI: 11).

Ilman uskoa eli hengellistä syömistä ja juomista ei ehtoollisen sakramentti mitään auta. Se tulee tällaiselle nauttijalle ennemminkin tuomioksi kuin autuudeksi (Sveb VI: 12).

Leipä ja viini eivät merkitse Kristuksen ruumista ja verta, sillä Kristus ei ole antanut ruumiinsa ja verensä "paljaita merkkejä", vaan "totisen ruumiinsa ja verensä". Leipä ja viini eivät kuitenkaan muutu Kristuksen ruumiiksi ja vereksi, vaan pysyvät ehtoollisessa leipänä ja viininä.
"Sakramentillisen yhdistyksen voimasta saadaan ehtoolisessa totisesti Kristuksen ruumis ja veri" leivässä ja viinissä, leivän ja viinin "alla" ja leivän ja viinin kanssa. Tämän vahvistaa apostoli Paavali kirjoittaessaan korinntolaisille
siunatusta kalkista ja leivästä (1 Kor. 10: 16). (Sveb. VI 15-17).

Kristus on asettanut ehtollisen, että me muistaisimme ja julistaisimme hänen suuria töitänsä ja häntä kiittäisimme. Herran ehtoollisessa tulee meidän uskomme vahvistetuksi ja vakuutetuksi syntien anteeksi saamisesta.
Siinä tulemme yhdistetyksi Kristuksen kanssa. Ehtoollisessa tulee meidän uskomme vahvistetuksi ylösnousimisesta iankaikkiseen elämään (Sveb. VI: 18-19).

Svebiliuksen ehtoollisopetus on selkeä. Siinä tulee yksinkertaisesti esille sakramentin merkitys olemus. Hän ei sisällyttänyt ehtooliseen syntien anteekisantamusta, vaan opettaa Raamatun mukaisesti, että synneistäpäästö kuuluu saarnaviralle eli Pyhän Hengen pappeudelle. Svebiliuksen
katekismuksen kuudes pääkappale päättyy yksiselitteisesti:

Kun Jumalan lapsi havaitsee rikkoneensa Jumalaa vastaan ja joutuneensa vikaan, "pitää hänen Ripille menemän, tunnustaman syntinsä, ja anoman synninpäästöä saarnaviralta, jolle voima on annettu on syntejä anteeksi antaa
Christuksen puolesta, ja sitten Kristillisesti menemän Herran Ehtoolliselle, uskonsa vahvistukseksi Jumalan armosta, syntein anteeksisaamisesta ja iankaikkisesta elämästä, jonka Jumala meille kaikille Christuksen tähden, armollisesti suokoon!" (Sveb. VI: 26).


Ehtoollisen raamatulliset perusteet

Jeesus aterioitsi opetuslastensa kanssa kiirastorstain iltana. He nauttivat
yhdessä vanhan liiton sakramentin, pääsäislampaan, ennen ehtoolisen asettamista. pääsiäoslampaan sakramentti vanhassa liitossa vastaa uuden liiton ehtoolisen sakramenttia.

Raamatussa on neljä kertomusta ehtoollisen asettamisesta.

Matteuksen mukaan:
"Ja opetuslapset tekivät niinkuin Jeesus oli heitä käskenyt, ja valmistivat pääsiäislampaan. Mutta kun ehtoo tuli, istui hän pöydän tykönä kahdentoistakymmenen kanssa. Ja heidän syödessänsä sanoi hän: totisesti sanon minä teille: Yksi teistä minun pettää.---Niin vastasi Juudas, joka hänen petti, ja sanoi: Mestari, olenko minä se? hän sanoi hänelle: sinäpä sen sanoit. Mutta kuin he söivät, otti Jeesus leivän, ja kiitti, mursi ja antoi opetuslapsille, ja sanoi: ottakaat, syökäät: tämä on minun ruumiini. Ja hän otti kalkin, ja kiitti, antoi heille, ja sanoi:
juokaat tästä kaikki; sillä tämä on minun vereni, sen Uuden Testamentin, joka monen tähden vuodatetaan syntein anteeksi antamiseksi. Mutta minä sanon teille: en suinkaan minä silleen juo tästä viinapuun hedelmästä, siihen päivään asti kuin minä juon teidän kanssanne sen uuden minun Isäni valtakunnassa" (Matt. 26: 19-21, 25-29).

Markuksen mukaan:
"Ja heidän syödessänsä otti Jeesus leivän, kiitti, mursi ja antoi heille, ja sanoi: ottakaat, syökäät: Tämä on minun ruumiini. Ja hän otti kalkin, kiitti ja antoi heille: tämä on minun vereni, sen Uuden Testamentin, joka monen edestä vuodatetaan" (Mark. 14: 22-24).

Luukkaan mukaan:
"Ja hän (Jeesus) sanoi heille: minä olen halulla halainnut syödä tätä pääsiäislammasta teidän kanssanne, ennenkuin minä kärsin. Sillä minä sanon teille, etten minä suinkaan silleen siitä syö, siihen asti kuin se
täytetään Jumalan valakunnassa. Ja hän otti kalkin, kiitti, ja sanoi: ottakaat ja jakakaat keskenänne. Sillä minä sanon teille, etten minä suinkaan juo viinapuun hedelmää, siihen asti kuin Jumalan valtakunta tulee.
Ja hän otti leivän, kiitti ja mursi ja antoi heille, sanoen: tämä on minun ruumiini, joka teidän edestänne annetaan: se tehkäät minun muistokseni; niin myös kalkin ehtoollisen (aterian) jälkeen, sanoen: tämä kalkki on Uusi Testamentti, minun veressäni, joka teidän edestänne vuodatetaan" (Luuk.
22:15-20).

Edellä esitetyt kertomukset Herran ehtoollisen asettamisesta eroavat jonkin verran sanonnaltaan, mutta eivät poikkea toisistaan sisältönsä puolesta. Sanonnan erilaisuus valaisee ehtoollista eri puolilta ja rikastaa sen sisältöä. Kertomuksista on tehtävissä muun muuassa seuraavat johtopäätkset:

Kristus on sanallaan asettanut Herran Pyhän ehtoollisen. Ehtoollisen aineelliset, näkyvät osat, ovat leipä ja viini. Sen näkymättömät osat ovat Kristuksen ruumis ja veri. Sana liittyy näkyviin aineisiin. Tämän takia syntyy sakramentti. Kristuksen sana saa aikaan sakramentin ja sen tähden se ole pelkkä leipä ja viini, vaan Kristuksen totinen ruumis ja veri leivässä ja viinissä, leivän ja viinin kanssa. Jeesus asetti ehtoollisen. Hän asetti sen opetuslapsilleen, jotka ottavat sen vastaan uskolla.

Ehtoollisen nauttiminen uskossa on näkyvä merkki, uskon vanhurskauden sinetti,uskovaiselle siitä, että jumala on hänet ottanut omakseen Jeesuksen Kristuksen ansion ähden. "Tämä on minun ruumiini---tämä on minun vereni."
Sakramentti vahvistaa ja virvoittaa väsynyttä ja heikkoa uskoa. Jeesus siunaa Pyhässä Hengessä sanan kautta evankeliumilla sodassa haavoja saanutta ja virvoittaa sitten väsynyttä leivällä ja viinillä (Ks. 1 Moos. 14: 18,19 ja Hebr. 7: 1-3).

Paavali korostaa muistoaterian luonnetta. Jokainen ehtoollistilaisuus muistuttaa Kristuksen sovitustyöstä ja sen julistamisesta. Näin myös muistoateriana ehtoollinen vahvistaa uskoa syntien anteeksiantamuksesta. Ehtoollinen on myös kiitosateria. Se alkaa aina kiitoksella. Kiitos nousee uskon kautta Pyhässä Hengessä.

Jeesuksen verellä evankeliumin kautta synneistä vapahdettu sydän käy nauttimaan Kristuksen totisen ruumiin ja veren rukoillen, kiittäen ja ylistäen. Ehtoollisen nauttinut sydän uskossa virvoitettuna edelleen kiittää
Jumalaa sakramentin siunauksesta.

Samalla kun Jumalan lapset kokevat ehtoollisessa Kristuksen läsnäolon, samalla tällä tällä pyhällä aterialla tunnetaan kirkkauden valtakunnan suuren hääaterian odotus. Myös tämä tulevan odotus nostaa kristityn sydämen
iloitsemaan uskossa ja toivossa.

Herran ehtoollinen korostaa uskovaisten yhteyttä Kristukseen ja toinen toiseensa. Paavali kirjoittaa:
"Se siunattu kalkki, jota me siunaamme, eikö se ole Kristuksen veren osallisuus? Se leipä, jota me murramme, eikö se ole Kristuksen ruumiin osallisuus? Sillä se on yksi leipä, niin mekin monta olemme yksi ruumis; sillä me kaikki yhdestä leivästä olemme osalliset" (Kor. 10:16, 17).

Ehtoollinen annetaan myös epäuskoisille ja sydämen lankeemuksessa vaeltaville.
Juudaskin, Jeesuksen kavaltaja, sai ehtoollisen. Hän ei kuitenkaan nauttinut sitä uskonsa virvoitukseksi vaan tuomiokseen. Paavali kirjoittaa ehtoollisen kelvottomasta nauttimisesta näin: "Joka kelvottomasti syö tästä leivästä ja juo Herran kalkista, se on vikapää Herran ruumiiseen ja vereen. Mutta koetelkaan ihminen itsiänsä, ja niin syökään tästä leivästä ja juokaan tästä kalkista. Sillä joka syö taikka juo kelvottomasti, hän syö ja juo tuomion itsellensä, ettei hän Herran ruumista eroita (1Kor.11:27.29). Raamatun opetus on yksiselitteinen: Eivät ainoastaan kelvolliset ehtoollisvieraat saa kristuksen todellista ruumista ja verta, vaan myös kelvottomat. Jälkimmäiset nauttivat kuitenkin ehtoollisen tuomiokseen.
Kelvottomuus ei kuitenkaan toki tarkoita vähävoimaisia, heikkoja ja köyhiä
uskovaisia, sillä juuri he tarvitsevat Herran ehtoollisen sakramenttia uskonsa vahvistukseksi ja virvoitukseksi. Meidän kelvollisuutemme
alttarin sakramentin nauttimiseen perustuu yksinomaan Kristuksen ansioon, jonka
me omistamme uskon kautta.

Johanneksen evankeliumissa mainitut Jeesuksen sanat( Joh. 6:53-59) ymmärretään usein niin, että ne tarkoittavat ehtoollisen sakramenttia. Luther torjuu tällaisen käsityksen. Hän on kirjoittanut tähän kohtaan Raamattuunsa
seuraavan reunahuomautuksen: "Tämä kappale ei puhu leivän ja viinin sakramentista vaan hengellisestä syömisestä, joka on uskomista, että Kristus, Jumala ja ihminen on antanut verensä vuotaa meidän edestämme" (Biblia, Wittenberg 1545,
Näköispainos 1967 Stuttgart).

Tässä yhteydessä todettakoon vielä Augsburgin tunnustuksen mukaisesti, että "sakramentit ovat tehoisat, vaikka niitä jakavat papit eivät ole vanhurskaita, niinkuin Kristus todistaa: Mooseksen istuimella istuvat fariseukset"
(8: uskon kohta). Sen sijaan evankeliumin virassa tulee julistajan olla itse Pyhästä Hengestä osallinen. Evankeliumi saarnataan Pyhän Hengen voimalla uskon kautta.

Edellä esitetyt johtopäätökset Raamatun ehtoolliskertomuksista yhtyvät Svebiliuksen pyhän ehtoollisen sakramentin opetukseen.


Tunnustuskirjojen opetus ehtoollisesta

Augsburgin tunnustus

Evankelis-luterilaisen kirkon tärkein tunnustuskirja käsittelee varsin vähän
pyhää ehtoollista. Confessio Augustanan 10. uskonkappale kuuluu näin:

"Herran ehtoollisessa opetetaan niin, että ehtoollisessa Kristuksen todellinen ruumis ja veri ovat todellisesti leivän ja viinin muodossa läsnä, siinä jaetaan ja nautitaan. Näin ollen hyljätään tämän kanssa ristiriitainen oppi" (Augsburgin tunnustus, Evankelis-luterilaisen kirkon tunnustuskirjat, Suomen lut.ev.yhd. 1948, 28).

Tässä kohdassa ilmaistaan ehtoollisen keskeisin sanoma: Kristuksen todelliseen läsnäoloon leivässä ja viinissä, jolloin sakramentillisen yhteyden kautta todella saadaan nauttia hänen ruumiinsa ja verensä leivän ja viinin kanssa.
Samalla tämä uskonkohta torjuu vääränä reformoidun opetuksen, jonka mukaan leipä
ja viini merkitsevät vain Kristuksen ruumista ja verta ja jossa Kristus on vain hengellisesti läsnä ehtoollisessa. Se torjuu myös roomalaiskatolisen ehtoollisopin, jonka mukaan leipä ja viini muuttuvat olemukseltaan Kristuksen
ruumiiksi ja vereksi.

Tässä yhteydessä on syytä viitata jo kastetta käsiteltäessä esitettyyn Augsburgin tunnustuksen 13. uskonkohtaan "Sakramentiien käyttö":

"Sakramenttien käytöstä opetetaan, että sakramentit eivät ole asetetut ainoastaan merkeiksi, joista kristityt ulkonaisesti voidaan tuntea, vaan meihin kohdistuvan Jumalan tahdon merkeiksi ja todistukseksi, että uskomme niistä heräisi ja vahvistuisi. Sen tähden ne vaativatkin uskoa, ja niitä käyteetään oikein silloin, kun ne uskossa otetaan vastaan ja niillä uskoa vahvistetaan." (Em. Tunnustuskirjat, s. 29).

Vaikka kaikki, jotka nauttivat ehtoollisen, saavat nauttia Kristuksen ruumiin ja veren, eivät kaikki saa sen antamaa siunausta. Siunaus tulee vain niille, jotka uskovat. Edellä mainittu 13. uskonkohta osoittaa, että Herran ehtoollinen on Jumalan lasten pyhä ateria. Tähän yhtyy tunnustuksen 24. uskonkohta (Messu)
seuraavasti:

"Pyhää sakramenttia ei ole asetettu sitä varten, että sillä valmistettaisiin syntien edestä toimitettava uhri-uhrihan on jo tapahtunut-vaan että meidän uskomme siten herätettäisiin ja omattunnot lohdutettaisiin, kun sakramentista pääsevät käsittämään, että Kristus on luvannut armon ja syntien anteeksiantamuksen. Tämä sakramentti siis vaatii uskoa; sen käyttäminen uskotta on hyödytön" (Em. Tunnustuskirjat, s.39).

Kuten edellä todettiin, Augsburgin tunnustuksessa käsitellään ehtoollisen sakramenttia varsin vähän. Seuraavissa tämän tunnustuskirjan kohdissa esitetään vielä eräitä näkökohtia pyhästä ehtoollisesta:

"Lisäksi tuon tuostakin sangen uutterasti annetaan opetusta pyhässä sakramentissa, mitä varten se on asetettu ja kuinka sitä on käytettävä; sen avulla näet, lohdutetaan peljästyneitä omiatuntoja. Näin kansaa
lähennetään ehtoolliseen ja messuun. Tämän yhteydessä annetaan myös opetusta
muiden, väärien ehtoollisoppien vastustamiseksi" (24. uskonkohta, Messu, s. 38).
"Näissä asioissa on siis annettu opetusta-se on epäilemättä ollut välttämätöntä-että tiedettäisiin, kuinka sakramentti on oikein käytettävä. Ensiksi--Toiseksi. Pyhä Paavali opettaa, että me saamme armon Jumalan edessä uskon kautta emmekä tekojen kautta. Sen kanssa ilmeisessä ristiriidassa on messun väärinkäyttö: luullaan tällä teolla saavutettavan armo" (24. uskonkohta, Messu, s.38).

"Koska messu ei siis ole toisten, elävien ja kuolleiden hyväksi uhrattava uhri, heidän syntinsä poistamiseksi, vaan sen on määrä olla sellainen yhteys, jossa sekä pappi että muut kukin nauttivat sakramentin, niin käytetään
meillä sitä tapaa, että juhlapäivinä ja muulloinkin, mikäli ehtoollisvieraita on
saapuvilla, pidetään messu, ja niille muutamille, jotka sitä haluavat, annetaan ehtoollinen. Näin messu meidän keskuudessamme pysyy oikeassa käytössä, semmoisena kuin sitä muinoin seurakunnassa vietettiin, niikuin pyhän Paavalin 1. korinttolaiskirjeen 11. luvulla (1 Kor. 11: 20-29) ja lisäksi monien isän kirjoituksilla on todistettavissa" (24. uskonkohta, Messu, 2. 39).
"Meikäläinen papisto ei ole poistanut rippiä; meillä näet säilytetään se tapa, ettei anneta sakramenttia niille, joita sitä ennen ei ole kuulusteltu ja synneistä päästetty" (25. uskonkohta, Rippi, s.39).

Näissä Augsburgin tunnustuksen lainauksissa näkyy edelleen se sama opillinen perusta kuin Svebiliuksen katekismuksessa ja Raamatun ehtoolliskertomuksissa: ehtoollinen on uskovaisten ateria, joka otetaan uskolla vastaan uskon vahvistamiseksi.
Augsburgin tunnustuksen ehtoollisoppi sen lyhyydestä huolimatta on selkeä ja
yksiselitteinen. Se yhtyy Lutherin sakramenttiopetuksen peruslinjaan ja nimeomaan yhteneväinen Raamatun opetuksen kanssa.
Siinä torjutaan sellainen käsitys, että ehtoollisen sakramentti pelkkänä toimituksena (ex opere operato) vanhurskauttaisi ja poistaisi synnin. Selkeästi on esitetty, että ennen ehtoollista ihmisen tulee päästä
osalliseksi synneistäpäästöstä saarnaviran kautta.

Augsburgin tunnustuksen puolustus

Aaugsburgin tunnustuksen ilmestyttyä sitä vastaan kohdistettiin ankaraa kritiikkiä. Tunnetuin kirjallinen arvostelu esitettiin vastustajan taholta niin sanotussa "Kumouksessa". Kumouksen väitteiden oikaisemiseksi valmistettiin, lähinnä philip Melanchtonin kirjoittamana, Augsburgin
tunnustuksen puolustus. Tämä tunnustuskirjojen osa täydentää ja selvittää laajemmin eri uskonkohtien sisältöä myös pyhän ehtoollisen osalta. Puolustuksen tärkeimmän luvun, vanhurskautuksen, selkeydestä huolimatta on sakramenteista, erityisesti ehtoollisesta opetettaessa jossain määrin tulkinnallisuutta. Tämä ilmenee muun muuassa sellaisessa kohdassa, jossa ilmeisesti hyväksytään katolinen muuttumisoppi (10.uskonkohta, Pyhä ehtoollinen, s. 136) ja
kohdassa, jossa ehtoolliseen sisällytetään opetus siitä, että sen nauttimisessa saa synnit anteeksi. Uskonvanhurskauden perustukselta lähtien on kuitenkin puolustuksen ehtoollisopetus tulkittavissa raamatullisesti:
ehtoollinen otetaan vastaan uskolla ja uskon vaikuttaa syntien anteeksiantamuksen evankeliumi ja usko säilyy saman evankeliumin voimalla.

Seuraavassa esitetään eräitä pyhää ehtoollista käsitteleviä kohtia Augsburgin tunnustuksen puolustuksesta:

10. uskonkohta, Pyhä ehtoollinen: "Kymmenes uskonkohta on hyväksytty, se missä
me tunnustamme sen käsityksen, että Herran ehtoollisessa Kristuksen ruumis ja veri todellisesti ja substanssinomaisesti(perusolemuksellissesti) ovat läsnä, ja että ne näkyvien aineiden, nimittäin leivän ja viinin mukanan todellisesti annetaan sakramentin vastaanottaville" (Em. Tunnustuskirjat, s. 136).
13. uskonkohta, Sakramenttien luku ja käyttö: "Sakramentit taas ovat lupausten merkkejä. Niitä nautittaessa täytyy siis uskon olla mukana: jos joku nauttii Herran ehtoollista, hän nauttikoon sitä näin.
Koska se on uuden liiton sakramentti - senhän Kristus selvästi sanoo - hän olkoon vakuuttunut siitä, että hänelle tarjotaan uudessa liitossa luvatut lahjat, nimittäin ilmainen syntien anteeksiantamus. Tämän hän uskossa vastaanottakoon, rohkaiskoon vapisevaa omaatuntoaan ja tietäköön, että nämä todistukset eivät ole petosta, vaan niin luotettavia, kuin jos itse Jumala taivaasta käsin, uuden ihmeen tehden,
lupaisi tahtonsa antaa anteeksi. Mutta mitä tuollaiset ihmeet ja lupaukset hyödyttäisivät epäuskoista! Me puhumme tässä omakohtaisesta uskosta (de fide speciali), joka uskoo käsillä olevan lupauksen, emme ainoastaan
siitä uskosta, joka ylimalkaisesti (in genere) uskoo Jumalan olevan olemassa, vaan siitä, joka uskoo, että syntien anteeksiantamusantamus tarjotaan. Tällainen sakramentin käyttö lohduttaa hurskaita, pelonalaisia sydämiä.
Kukaan ei kykene sanoin ilmaisemaan, kuinka määrättömän väärinkäytön moinen hurja käsitys, että ulkonainen teko hyödyttää, kunhan se vain suoritetaan (ex opere operato), ilman nauttijan oikeaa mielentilaa, on synnyttänyt" (Em. Tunnustuskirjat, s. 170, 171).

4. uskonkohta, Vanhurskautus. Vastaus vastustajien esittämiin todistuksiin: "Mutta eihän Aabraham uhrannut poikaansa siinä tarkoituksessa, että se olisi tarpeen sellaisena sovittavana lunastushintana, jonka perusteella
hänet luettaisiin vanhruskaaksi. Niin ikään on seurakuntaan asetettu Herran ehtoollinen, että muistellessamme Kristuksen lupauksia - niistä tämä tunnusmerkki meitä muistuttaa - usko meissä vahvistuisi ja me ulospäin tunnustaisimme uskomme ja julistaisimme Kristuksen hyviä tekoja, niinkuin Paavali sanoo: ”Niin usein kuin te sen teette, te julistatte Herran kuoleman.'
Vastustajamme väittävät messua kuitenkin sellaiseksi toimitukseksi, joka
sellaisenaan toimitettuna (ex opere operato) vanhurskauttaa sekä syyn- ja rangaistuksenalaisuuden niiltä, joiden puolesta se toimitetaan"
(Em. Tunnustuskirjat, s.94).
24. uskonkohta, Messu: "Meillä näet pidetään messu sunnuntaisin ja muulloinkin, juhlina, ja silloin jaetaan ehtoollinen niille, jotka sitä tahtovat, sitten kun heitä on kuulusteltu ja heidät synneistä päästetty"
(Em. Tunnustuskirjat, s. 207). "Ihmisille opetetaan ehtoollisakramentin oikeaa käyttöä: se on asetettu olemaan lahjaksisaadun syntienanteeksiantamuksen sinettinä ja todistuksena, ja sen tähden sen on määrä kehoittaa
säikähtyneitä omiatuntoja olemaan aivan varmoja sittä ja uskomaan sen, että synnit saadaan anteeksi lahjaksi. Koska me siis säilytämme sekä evankeliumin saarnan että sakramenttien oikean käytön, meillä on jatkuva jokapäiväinen uhri" (Em. Tunnustuskirjat, s 214, 215).

Edellä esitetyt lainaukset Augsburgin unnustuksen puolustuksesta ovat peruslinjaltaan selkeät ja yhtyvät edellä esitettyyn ehtoollisoppiin. Puolustuksessa löytyy kuitenkin myös opetusta, jonka mukaan ehtoollinen tarjoaa synneistäpäästön ja jopa käsitys, että ehtoollisen sakramentin välityksellä syntyy usko. Koska sakramentin siunauksen vastaanottaminen Tunnustuskirjojenkin mukaan edellyttää ehdottomasti uskoa, ei silloin voi sakramentin nauttimisesta syntyä uskoa. Uskon tulee siis olla jo olemassa ennen ehtoollisen vastaanottamista. Jos ehtoollisessa olisi syntien anteeksiantamus syntyisi opillinen ristiriita.
Mikäli ehtoollisessa olisi synneistäpäästö, merkitsisivät sanat:
"Teidän edestänne, vaativat aivan uskovaista sydäntä" sitä, että evankeliumi olisi jaettu. Toisin sanoen syntien anteeksiantamus kuuluisi uskovaisille, ei uskottomille. Tämä olisi vastoin Jeesuksen sanoja: "Ottakaat Pyhä Henki: joille te synnin anteeksi annatte, niille ne anteeksi annetaan"
(Joh. 20: 22,23). Tässä anteeksiantamuksessa ei ole yhtään poikkeusta, sillä jokaiselle anovalle annetaan. Mutta ehtoollisessa ei olekaan synneistäpäästöä. Juuri tämän tähden Tunnustuskirjoissakin opetetaan, että ennen ehtoollista päästetään synneistä. Sitä paitsi evankeliumin virka, virka sovinnosta saarnata, on annettu opetuslapsille, uskovaisille, Jotka pyhän Hengen kautta julistavat synneistäpäästön Jeesuksen nimen ja veren voimalla. Sen sijaan ehtoollisen sakramentti ei ole riippuvainen
jakajasta (Augsburgin tunnustus, 8. uskonkohta).

Yksimielisyyden ohje

Yksimielisyyden ohje käsittelee laajasti ehtoollisen sakramenttia osissa
"Supistelma ja Täydellinen selitys".
Erityisesti tässä tunustuskirjojen osassa torjutaan niin sanottu sakramenttilaisten Augsburgin tunnustuksen ehtoollisopin vastainen vastainen opetus. Heidän väärä opetuksensa voidaan kiteyttää seuraavasti:

Jeesuksen Kristuksen todellinen ruumis ja veri eivät ole perusolemuksellisesti läsnä pyhässä ehtoollisessa. Kristuksen ruumista ei oteta vastaan pyhässä ehtoollisessa suulla leivän yhteydessä, vaan siinä otetaan suulla vastaan ainoastaan leipä ja viini. Kristuksen ruumis vastaanotetaan ainoastaan hengellisellä tavalla uskossa. Näin pyhässä ehtoollisessa jaetaan ainoastaan Kristuksen poissaolevan ruumiin ja veren voima, vaikutus ja ansio. Epäuskoiset eivät saa ehtoollisessa Kristuksen todellista ruumista ja verta, vaan ainoastaan leivän ja viinin.

Vastauksena edellä esitettyyn epäraamatulliseen oppiin lainataan osasta "Puhdas ehtoollisoppi, tunnustus sakramenttilaisten vastustamiseksi" (Em. Tunnustuskirjat, s. 433, 434) seuraavat kohdat:

"Me uskomme, opetamme ja tunnustamme, että Kristuksen ruumis ja veri ovat ehtoollisessa todellisesti ja perusolemuksellisesti läsnä, ja että ne leivän ja viinim kanssa todella jaetaan ja nautitaan."
"Me uskomme, opetamme ja tunnustamme, etteivät ainoastaan tosiuskovat ja kelvolliset, vaan kelvottomat ja epäuskoiset saavat Kristuksen todellisen ruumiin ja veren, nämä jälkimmäiset eivät kuitenkaan lohdutukseksi ja elämäksi, vaan tuomioksi ja kadotukseksi, elleivät käänny ja tee parannusta."
"Me uskomm, opetamme ja tunnustamme myös, että on vain yhdenlaisia kelvottomia vieraita, nimittäin niitä, jotka eivät usko, niitä, joista on kirjoitettu: 'Mutta joka ei usko, se on jo tuomittu.' Tämä tuomio tulee vaikeammaksi, suuremmaksi ja raskaammaksi pyhän sakramentin kelvottoman käyttämisen tähden - 1. Korinttolaiskirjeen 11. luku."
"Me uskomme, opetamme ja tunnustamme, ettei ainakaan tosiuskova, niin kauan kuin
hän säilyttää elävän uskon, olkoon hän kuinka heikko tahansa, nauti pyhää ehtoollista tuomioksi, sillä se on asetettu erikoisesti heikkouskoisia varten, heidän heikon uskonsa lohdutukseksi ja vahvistukseksi".
"Me uskomme, opetamme ja tunnustamme, että tämän taivaallisen aterian pöytävieraiden kelvollisuus perustuu yksinomaan Kristuksen kaikkeinpyhimpään kuuliaisuuteen ja täydelliseen ansioon, jonka me tosi uskossa itselle omistamme ja josta me sakramentin kautta tulemme vakuuttuneiksi, eikä ensinkään omiin avuihimme ja sisäisiin ja ulkonaisiin valmistuksiimme."


Yksin uskosta

Raamatun ja evankelis-luterilaisen tunnustuksen mukaisesti keskeisin ja tärkein
ilmoitus on se, miten Jumala vanhurskauttaa jumalattoman ihmisen eli tekee hänet kelpaavaksi iankaikkiseen elämään.
Tämän ilmoituksen(opetuksen) pääkohdat ovat seuraavat:

1. Synti erottaa ihmisen Jumalasta (Ef. 2: 1) Kun synti on täytetty, se synnyttää kuoleman. (Jaak. 1:15) Tällöin ihminen ei voi uskoa.

2. Usko tulee kuulosta ja kuulo Jumalan sanan kautta (Room. 10: 17). Jumala antaa synnit anteeksi Pyhän Hengen kautta evankeliumin saarnassa (Joh. 20: 22,23).

3. Usko tarttuu kiinni ja omistaa Kristuksen vanhurskauden, joka kelpaa Jumalan edessä (Room. 5: 1 ja Ef. 2: 8).

4.Jumalan lapseus on meillä yksin armosta, yksin uskosta, yksin Kristuksen tähden.

Kun matkalla synti tarttuu, se saadaan anteeksi edelleen vain evankeliumin kautta, jonka ydin on anteekisantamus. Evankeliumi on Jumalan voima itsekullekin uskovaiselle autuudeksi (Room. 1:17).

Herran ehtoollisen oikea perustus on Vanhurskauttamisoppi. Kun näin on, silloin
myös Pyhä ehtoollinen uskon kautta vaikuttaa Jumalan lasten sydämissä kaiken sen siunauksen, minkä Herra Jeesus antaa. Tällä pyhällä aterialla tulemme uskossamme vahvistetuiksi ja virvoitetuiksi. Jumala siinä ravitsee ja lohduttaa matkamiestä Poikansa ruumiin ja veren todellisella osallisuudella.

Kiitoksia tekstin laittajalle. Se selvensi asiaa minulle todella hyvin. Näin se varmasti on Raamatunkin mukaan. Kiitos!

vl Pera kirjoitti:

Sain kommentteja ehtoollisesta ja sitä kautta löytyi Erkki Reinikaisen kirjoittama syvällinen artikkeli ehtoollisesta. Siinä ei jää mitää arvailujen varaan. Jos ehtoollisella sais synnit anteeksi, ei anteeksiantamus erottelisi epäuskoisia ja uskovaisia. Tuo selitysteksi on ylimalkainen ja siitä voi jäädä väärään käsitykseen( että itse ehtoollisessa saa synnit anteeksi), samoin kuin Kateksimuksestakin. Tunnustuskirjojen mukaan ennen ehtoollista on rippi. Tuossa alempana on tarkka todistelu myös, ettei ehtoollisella saa syntejä anteeksi(alempana on kerrottu). Tuossa ripissä PYHÄN HENGEN PAPPI voi julistaan evankeliumin saarnaviran kautta synninpäästön. Ja sitä kautta saa synnit anteeksi. Ehtoollinen nautitaan Kristuksen käskystä hänen muistokseen uskon vahvistukseksi ja virvoitukseksi.

Tässä artikkeli Ehtoollisesta Erkki Reinikaisen mukaan pohjana Raamattu, tunnustuskirjat, Svebiliuksen Katekismus jne.

Herran ehtoollinen

Uuden liiton toinen sakramentti on Herran ehtoollinen eli alttarin sakramentti.
Kuten kasteen sakramentti, niin myös ehtoollinen vaatii uskoa ja sitä käytetään
oikein silloin, kun se uskossa otetaan vastaan ja sillä uskoa vahvistetaan. Sen käyttäminen ilman uskoa on hyödytön. Tämä ei kuitenkaan merkitse sitä, etteikö epäuskoinen ehtoollisen sakramenttia nauttiessaan saisi Kristuksen todellista ruumista ja verta. Jumalan lapset käyvät Herran ehtoolisella Kristuksen käskyn mukaisesti uskonsa virvoitukseksi ja vahvistukseksi.

Ehtoollisen merkityksestä ja olemuksesta

Upsalan entinen arkkipiista Olaus Svebilius antaa varsin selkeän kuvan Herran ehtoollisen merkityksestä ja olemuksesta selityksessään Lutherin Vähään katekismukseen (ns. Svebiliuksen katekismus):

Svebiliuksen katekismuksessa on viidentenä pääkappaleena "Rippi ja synninpäästö". Tämän jälkeen tulee kuudentena pääkappaleena "Herran ehtoollinen eli Alttarin sakramentti". Nämä kaksi pääkappaletta liittyvät läheisesti toisiinsa. Ripin ja synninpäästön käsittelyn yhteydessä
Svebilius opettaa havainnollisesti kysymyksin ja vastauksin seuraavia uskonelämän keskeisiä asioita:
kysymys:"Mistä usko tulee?"
Vataus:"Evankeliumin suloisesta opista, ja armon lupauksista, syntien anteeksi antamisesta Kristuksen tähden".
Kysymys:"Mikä on synnin päästö?"
Vastaus:"Se on lupaus ja vakuutus syntein anteeksi samisesta, annettu sanan palvelioilta Kristuksen puolesta."
Kysymys:"Millainen on päästön avain?"
Vastaus:"Se on voima, kuin Kristuksen palvelialle annettu on maan päällä,päästää katuvaista yntistä synneistänsä, ja avata hänelle taivaan valtakuntaa."
Kysymys:"Millä meidän pitää vahvistaman meidän uskoamme syntein anteeksi antamisesta?"
Vastaus:"Herran korkialla Ehtoollisella eli alttarin Sakramenteilla."

Svebiliuksen opetus on johdonmukainen. Hän opettaa ensiksi, miten ihminen tulee uskoon. Se tapahtuu evankeliumin saarnan kautta. Evankeliumin ydin on synninpäästö, jonka julistaa Kristuksen palvelija. Kristuksen palvelija tarkoittaa Pyhästä Hengestä osallisena olevaa -uskovaista (Joh. 20: 21-23). Toiseksi Svebillius opettaa, että uskoon tullut tarvitsee matkalla uskonsa vahvistusta. Tätä varten saa Jumalan lapsi nauttia Herran ehtoollista.

Seuraavassa on eräitä näkökohtia tiivistettynä ja nykykielellä Svebiliuksen Herran ehtoolisen eli alttarin sakramentin raamatullisesta opetuksesta:

Ehtoollinen on Jeesuksen säätämä ja asettama. Siinä hän tutkimattomalla tavalla antaa meille siunatun leivän kanssa totisen ruumiinsa syödä ja siunatun viinin kanssa verensä juoda, että me näin yhdistettynä Kristuksen kanssa muistaisimme hänen kärsimystänsä ja kuolemaansa uskomme vahvistukseksi ja elämämme parannukseksi (Sveb. VI: 1).

Vaikka emme voikaan käsittää sitä, miten Kristus antaa meille ehtoollisessa ruumiinsa syötäväksi ja verensä juotavaksi tulee meidän uskoa se, koska siitä on Jeesuksen oma sana. Jumalalle ei mikään ole mahdotonta (Sveb. VI. 9).

Herran ehtoolisessa on kolmenlaista syömistä. Ensiksi on luonnollinen ja tavallinen syöminen. Toiseksi on hengellinen syöminen ja juominen uskon kautta. Kolmanneksi on sakramentillinen syöminen ja juominen, jossa jokainen ehtoollisvieras, niin kelvollinen kuin kelvotonkin, ottaa suullansa Kristuksen totisen ruumiin ja veren leivässä ja viinissä.(Sveb. VI. 10).

Sakramentillinen syöminen ja juominen tapahtuu ainoastaan Uuden testamentin seurakunnassa. Hengellinen on tapahtunut ja tapahtuu kaikkina aikoina sekä Vanhan että uuden testamentin aikana. Sakramentillinen nautitaan suulla ehtoollisessa leivässä ja viinissä, mutta hengellinen uskolla sekä ehtoollisessa että ilman ehtoollista. Sakramentillisen ottavat vastaan sekä jumalattomat että uskovaiset, mutta hengellisen ainoastaan uskovaiset (Sveb. VI: 11).

Ilman uskoa eli hengellistä syömistä ja juomista ei ehtoollisen sakramentti mitään auta. Se tulee tällaiselle nauttijalle ennemminkin tuomioksi kuin autuudeksi (Sveb VI: 12).

Leipä ja viini eivät merkitse Kristuksen ruumista ja verta, sillä Kristus ei ole antanut ruumiinsa ja verensä "paljaita merkkejä", vaan "totisen ruumiinsa ja verensä". Leipä ja viini eivät kuitenkaan muutu Kristuksen ruumiiksi ja vereksi, vaan pysyvät ehtoollisessa leipänä ja viininä.
"Sakramentillisen yhdistyksen voimasta saadaan ehtoolisessa totisesti Kristuksen ruumis ja veri" leivässä ja viinissä, leivän ja viinin "alla" ja leivän ja viinin kanssa. Tämän vahvistaa apostoli Paavali kirjoittaessaan korinntolaisille
siunatusta kalkista ja leivästä (1 Kor. 10: 16). (Sveb. VI 15-17).

Kristus on asettanut ehtollisen, että me muistaisimme ja julistaisimme hänen suuria töitänsä ja häntä kiittäisimme. Herran ehtoollisessa tulee meidän uskomme vahvistetuksi ja vakuutetuksi syntien anteeksi saamisesta.
Siinä tulemme yhdistetyksi Kristuksen kanssa. Ehtoollisessa tulee meidän uskomme vahvistetuksi ylösnousimisesta iankaikkiseen elämään (Sveb. VI: 18-19).

Svebiliuksen ehtoollisopetus on selkeä. Siinä tulee yksinkertaisesti esille sakramentin merkitys olemus. Hän ei sisällyttänyt ehtooliseen syntien anteekisantamusta, vaan opettaa Raamatun mukaisesti, että synneistäpäästö kuuluu saarnaviralle eli Pyhän Hengen pappeudelle. Svebiliuksen
katekismuksen kuudes pääkappale päättyy yksiselitteisesti:

Kun Jumalan lapsi havaitsee rikkoneensa Jumalaa vastaan ja joutuneensa vikaan, "pitää hänen Ripille menemän, tunnustaman syntinsä, ja anoman synninpäästöä saarnaviralta, jolle voima on annettu on syntejä anteeksi antaa
Christuksen puolesta, ja sitten Kristillisesti menemän Herran Ehtoolliselle, uskonsa vahvistukseksi Jumalan armosta, syntein anteeksisaamisesta ja iankaikkisesta elämästä, jonka Jumala meille kaikille Christuksen tähden, armollisesti suokoon!" (Sveb. VI: 26).


Ehtoollisen raamatulliset perusteet

Jeesus aterioitsi opetuslastensa kanssa kiirastorstain iltana. He nauttivat
yhdessä vanhan liiton sakramentin, pääsäislampaan, ennen ehtoolisen asettamista. pääsiäoslampaan sakramentti vanhassa liitossa vastaa uuden liiton ehtoolisen sakramenttia.

Raamatussa on neljä kertomusta ehtoollisen asettamisesta.

Matteuksen mukaan:
"Ja opetuslapset tekivät niinkuin Jeesus oli heitä käskenyt, ja valmistivat pääsiäislampaan. Mutta kun ehtoo tuli, istui hän pöydän tykönä kahdentoistakymmenen kanssa. Ja heidän syödessänsä sanoi hän: totisesti sanon minä teille: Yksi teistä minun pettää.---Niin vastasi Juudas, joka hänen petti, ja sanoi: Mestari, olenko minä se? hän sanoi hänelle: sinäpä sen sanoit. Mutta kuin he söivät, otti Jeesus leivän, ja kiitti, mursi ja antoi opetuslapsille, ja sanoi: ottakaat, syökäät: tämä on minun ruumiini. Ja hän otti kalkin, ja kiitti, antoi heille, ja sanoi:
juokaat tästä kaikki; sillä tämä on minun vereni, sen Uuden Testamentin, joka monen tähden vuodatetaan syntein anteeksi antamiseksi. Mutta minä sanon teille: en suinkaan minä silleen juo tästä viinapuun hedelmästä, siihen päivään asti kuin minä juon teidän kanssanne sen uuden minun Isäni valtakunnassa" (Matt. 26: 19-21, 25-29).

Markuksen mukaan:
"Ja heidän syödessänsä otti Jeesus leivän, kiitti, mursi ja antoi heille, ja sanoi: ottakaat, syökäät: Tämä on minun ruumiini. Ja hän otti kalkin, kiitti ja antoi heille: tämä on minun vereni, sen Uuden Testamentin, joka monen edestä vuodatetaan" (Mark. 14: 22-24).

Luukkaan mukaan:
"Ja hän (Jeesus) sanoi heille: minä olen halulla halainnut syödä tätä pääsiäislammasta teidän kanssanne, ennenkuin minä kärsin. Sillä minä sanon teille, etten minä suinkaan silleen siitä syö, siihen asti kuin se
täytetään Jumalan valakunnassa. Ja hän otti kalkin, kiitti, ja sanoi: ottakaat ja jakakaat keskenänne. Sillä minä sanon teille, etten minä suinkaan juo viinapuun hedelmää, siihen asti kuin Jumalan valtakunta tulee.
Ja hän otti leivän, kiitti ja mursi ja antoi heille, sanoen: tämä on minun ruumiini, joka teidän edestänne annetaan: se tehkäät minun muistokseni; niin myös kalkin ehtoollisen (aterian) jälkeen, sanoen: tämä kalkki on Uusi Testamentti, minun veressäni, joka teidän edestänne vuodatetaan" (Luuk.
22:15-20).

Edellä esitetyt kertomukset Herran ehtoollisen asettamisesta eroavat jonkin verran sanonnaltaan, mutta eivät poikkea toisistaan sisältönsä puolesta. Sanonnan erilaisuus valaisee ehtoollista eri puolilta ja rikastaa sen sisältöä. Kertomuksista on tehtävissä muun muuassa seuraavat johtopäätkset:

Kristus on sanallaan asettanut Herran Pyhän ehtoollisen. Ehtoollisen aineelliset, näkyvät osat, ovat leipä ja viini. Sen näkymättömät osat ovat Kristuksen ruumis ja veri. Sana liittyy näkyviin aineisiin. Tämän takia syntyy sakramentti. Kristuksen sana saa aikaan sakramentin ja sen tähden se ole pelkkä leipä ja viini, vaan Kristuksen totinen ruumis ja veri leivässä ja viinissä, leivän ja viinin kanssa. Jeesus asetti ehtoollisen. Hän asetti sen opetuslapsilleen, jotka ottavat sen vastaan uskolla.

Ehtoollisen nauttiminen uskossa on näkyvä merkki, uskon vanhurskauden sinetti,uskovaiselle siitä, että jumala on hänet ottanut omakseen Jeesuksen Kristuksen ansion ähden. "Tämä on minun ruumiini---tämä on minun vereni."
Sakramentti vahvistaa ja virvoittaa väsynyttä ja heikkoa uskoa. Jeesus siunaa Pyhässä Hengessä sanan kautta evankeliumilla sodassa haavoja saanutta ja virvoittaa sitten väsynyttä leivällä ja viinillä (Ks. 1 Moos. 14: 18,19 ja Hebr. 7: 1-3).

Paavali korostaa muistoaterian luonnetta. Jokainen ehtoollistilaisuus muistuttaa Kristuksen sovitustyöstä ja sen julistamisesta. Näin myös muistoateriana ehtoollinen vahvistaa uskoa syntien anteeksiantamuksesta. Ehtoollinen on myös kiitosateria. Se alkaa aina kiitoksella. Kiitos nousee uskon kautta Pyhässä Hengessä.

Jeesuksen verellä evankeliumin kautta synneistä vapahdettu sydän käy nauttimaan Kristuksen totisen ruumiin ja veren rukoillen, kiittäen ja ylistäen. Ehtoollisen nauttinut sydän uskossa virvoitettuna edelleen kiittää
Jumalaa sakramentin siunauksesta.

Samalla kun Jumalan lapset kokevat ehtoollisessa Kristuksen läsnäolon, samalla tällä tällä pyhällä aterialla tunnetaan kirkkauden valtakunnan suuren hääaterian odotus. Myös tämä tulevan odotus nostaa kristityn sydämen
iloitsemaan uskossa ja toivossa.

Herran ehtoollinen korostaa uskovaisten yhteyttä Kristukseen ja toinen toiseensa. Paavali kirjoittaa:
"Se siunattu kalkki, jota me siunaamme, eikö se ole Kristuksen veren osallisuus? Se leipä, jota me murramme, eikö se ole Kristuksen ruumiin osallisuus? Sillä se on yksi leipä, niin mekin monta olemme yksi ruumis; sillä me kaikki yhdestä leivästä olemme osalliset" (Kor. 10:16, 17).

Ehtoollinen annetaan myös epäuskoisille ja sydämen lankeemuksessa vaeltaville.
Juudaskin, Jeesuksen kavaltaja, sai ehtoollisen. Hän ei kuitenkaan nauttinut sitä uskonsa virvoitukseksi vaan tuomiokseen. Paavali kirjoittaa ehtoollisen kelvottomasta nauttimisesta näin: "Joka kelvottomasti syö tästä leivästä ja juo Herran kalkista, se on vikapää Herran ruumiiseen ja vereen. Mutta koetelkaan ihminen itsiänsä, ja niin syökään tästä leivästä ja juokaan tästä kalkista. Sillä joka syö taikka juo kelvottomasti, hän syö ja juo tuomion itsellensä, ettei hän Herran ruumista eroita (1Kor.11:27.29). Raamatun opetus on yksiselitteinen: Eivät ainoastaan kelvolliset ehtoollisvieraat saa kristuksen todellista ruumista ja verta, vaan myös kelvottomat. Jälkimmäiset nauttivat kuitenkin ehtoollisen tuomiokseen.
Kelvottomuus ei kuitenkaan toki tarkoita vähävoimaisia, heikkoja ja köyhiä
uskovaisia, sillä juuri he tarvitsevat Herran ehtoollisen sakramenttia uskonsa vahvistukseksi ja virvoitukseksi. Meidän kelvollisuutemme
alttarin sakramentin nauttimiseen perustuu yksinomaan Kristuksen ansioon, jonka
me omistamme uskon kautta.

Johanneksen evankeliumissa mainitut Jeesuksen sanat( Joh. 6:53-59) ymmärretään usein niin, että ne tarkoittavat ehtoollisen sakramenttia. Luther torjuu tällaisen käsityksen. Hän on kirjoittanut tähän kohtaan Raamattuunsa
seuraavan reunahuomautuksen: "Tämä kappale ei puhu leivän ja viinin sakramentista vaan hengellisestä syömisestä, joka on uskomista, että Kristus, Jumala ja ihminen on antanut verensä vuotaa meidän edestämme" (Biblia, Wittenberg 1545,
Näköispainos 1967 Stuttgart).

Tässä yhteydessä todettakoon vielä Augsburgin tunnustuksen mukaisesti, että "sakramentit ovat tehoisat, vaikka niitä jakavat papit eivät ole vanhurskaita, niinkuin Kristus todistaa: Mooseksen istuimella istuvat fariseukset"
(8: uskon kohta). Sen sijaan evankeliumin virassa tulee julistajan olla itse Pyhästä Hengestä osallinen. Evankeliumi saarnataan Pyhän Hengen voimalla uskon kautta.

Edellä esitetyt johtopäätökset Raamatun ehtoolliskertomuksista yhtyvät Svebiliuksen pyhän ehtoollisen sakramentin opetukseen.


Tunnustuskirjojen opetus ehtoollisesta

Augsburgin tunnustus

Evankelis-luterilaisen kirkon tärkein tunnustuskirja käsittelee varsin vähän
pyhää ehtoollista. Confessio Augustanan 10. uskonkappale kuuluu näin:

"Herran ehtoollisessa opetetaan niin, että ehtoollisessa Kristuksen todellinen ruumis ja veri ovat todellisesti leivän ja viinin muodossa läsnä, siinä jaetaan ja nautitaan. Näin ollen hyljätään tämän kanssa ristiriitainen oppi" (Augsburgin tunnustus, Evankelis-luterilaisen kirkon tunnustuskirjat, Suomen lut.ev.yhd. 1948, 28).

Tässä kohdassa ilmaistaan ehtoollisen keskeisin sanoma: Kristuksen todelliseen läsnäoloon leivässä ja viinissä, jolloin sakramentillisen yhteyden kautta todella saadaan nauttia hänen ruumiinsa ja verensä leivän ja viinin kanssa.
Samalla tämä uskonkohta torjuu vääränä reformoidun opetuksen, jonka mukaan leipä
ja viini merkitsevät vain Kristuksen ruumista ja verta ja jossa Kristus on vain hengellisesti läsnä ehtoollisessa. Se torjuu myös roomalaiskatolisen ehtoollisopin, jonka mukaan leipä ja viini muuttuvat olemukseltaan Kristuksen
ruumiiksi ja vereksi.

Tässä yhteydessä on syytä viitata jo kastetta käsiteltäessä esitettyyn Augsburgin tunnustuksen 13. uskonkohtaan "Sakramentiien käyttö":

"Sakramenttien käytöstä opetetaan, että sakramentit eivät ole asetetut ainoastaan merkeiksi, joista kristityt ulkonaisesti voidaan tuntea, vaan meihin kohdistuvan Jumalan tahdon merkeiksi ja todistukseksi, että uskomme niistä heräisi ja vahvistuisi. Sen tähden ne vaativatkin uskoa, ja niitä käyteetään oikein silloin, kun ne uskossa otetaan vastaan ja niillä uskoa vahvistetaan." (Em. Tunnustuskirjat, s. 29).

Vaikka kaikki, jotka nauttivat ehtoollisen, saavat nauttia Kristuksen ruumiin ja veren, eivät kaikki saa sen antamaa siunausta. Siunaus tulee vain niille, jotka uskovat. Edellä mainittu 13. uskonkohta osoittaa, että Herran ehtoollinen on Jumalan lasten pyhä ateria. Tähän yhtyy tunnustuksen 24. uskonkohta (Messu)
seuraavasti:

"Pyhää sakramenttia ei ole asetettu sitä varten, että sillä valmistettaisiin syntien edestä toimitettava uhri-uhrihan on jo tapahtunut-vaan että meidän uskomme siten herätettäisiin ja omattunnot lohdutettaisiin, kun sakramentista pääsevät käsittämään, että Kristus on luvannut armon ja syntien anteeksiantamuksen. Tämä sakramentti siis vaatii uskoa; sen käyttäminen uskotta on hyödytön" (Em. Tunnustuskirjat, s.39).

Kuten edellä todettiin, Augsburgin tunnustuksessa käsitellään ehtoollisen sakramenttia varsin vähän. Seuraavissa tämän tunnustuskirjan kohdissa esitetään vielä eräitä näkökohtia pyhästä ehtoollisesta:

"Lisäksi tuon tuostakin sangen uutterasti annetaan opetusta pyhässä sakramentissa, mitä varten se on asetettu ja kuinka sitä on käytettävä; sen avulla näet, lohdutetaan peljästyneitä omiatuntoja. Näin kansaa
lähennetään ehtoolliseen ja messuun. Tämän yhteydessä annetaan myös opetusta
muiden, väärien ehtoollisoppien vastustamiseksi" (24. uskonkohta, Messu, s. 38).
"Näissä asioissa on siis annettu opetusta-se on epäilemättä ollut välttämätöntä-että tiedettäisiin, kuinka sakramentti on oikein käytettävä. Ensiksi--Toiseksi. Pyhä Paavali opettaa, että me saamme armon Jumalan edessä uskon kautta emmekä tekojen kautta. Sen kanssa ilmeisessä ristiriidassa on messun väärinkäyttö: luullaan tällä teolla saavutettavan armo" (24. uskonkohta, Messu, s.38).

"Koska messu ei siis ole toisten, elävien ja kuolleiden hyväksi uhrattava uhri, heidän syntinsä poistamiseksi, vaan sen on määrä olla sellainen yhteys, jossa sekä pappi että muut kukin nauttivat sakramentin, niin käytetään
meillä sitä tapaa, että juhlapäivinä ja muulloinkin, mikäli ehtoollisvieraita on
saapuvilla, pidetään messu, ja niille muutamille, jotka sitä haluavat, annetaan ehtoollinen. Näin messu meidän keskuudessamme pysyy oikeassa käytössä, semmoisena kuin sitä muinoin seurakunnassa vietettiin, niikuin pyhän Paavalin 1. korinttolaiskirjeen 11. luvulla (1 Kor. 11: 20-29) ja lisäksi monien isän kirjoituksilla on todistettavissa" (24. uskonkohta, Messu, 2. 39).
"Meikäläinen papisto ei ole poistanut rippiä; meillä näet säilytetään se tapa, ettei anneta sakramenttia niille, joita sitä ennen ei ole kuulusteltu ja synneistä päästetty" (25. uskonkohta, Rippi, s.39).

Näissä Augsburgin tunnustuksen lainauksissa näkyy edelleen se sama opillinen perusta kuin Svebiliuksen katekismuksessa ja Raamatun ehtoolliskertomuksissa: ehtoollinen on uskovaisten ateria, joka otetaan uskolla vastaan uskon vahvistamiseksi.
Augsburgin tunnustuksen ehtoollisoppi sen lyhyydestä huolimatta on selkeä ja
yksiselitteinen. Se yhtyy Lutherin sakramenttiopetuksen peruslinjaan ja nimeomaan yhteneväinen Raamatun opetuksen kanssa.
Siinä torjutaan sellainen käsitys, että ehtoollisen sakramentti pelkkänä toimituksena (ex opere operato) vanhurskauttaisi ja poistaisi synnin. Selkeästi on esitetty, että ennen ehtoollista ihmisen tulee päästä
osalliseksi synneistäpäästöstä saarnaviran kautta.

Augsburgin tunnustuksen puolustus

Aaugsburgin tunnustuksen ilmestyttyä sitä vastaan kohdistettiin ankaraa kritiikkiä. Tunnetuin kirjallinen arvostelu esitettiin vastustajan taholta niin sanotussa "Kumouksessa". Kumouksen väitteiden oikaisemiseksi valmistettiin, lähinnä philip Melanchtonin kirjoittamana, Augsburgin
tunnustuksen puolustus. Tämä tunnustuskirjojen osa täydentää ja selvittää laajemmin eri uskonkohtien sisältöä myös pyhän ehtoollisen osalta. Puolustuksen tärkeimmän luvun, vanhurskautuksen, selkeydestä huolimatta on sakramenteista, erityisesti ehtoollisesta opetettaessa jossain määrin tulkinnallisuutta. Tämä ilmenee muun muuassa sellaisessa kohdassa, jossa ilmeisesti hyväksytään katolinen muuttumisoppi (10.uskonkohta, Pyhä ehtoollinen, s. 136) ja
kohdassa, jossa ehtoolliseen sisällytetään opetus siitä, että sen nauttimisessa saa synnit anteeksi. Uskonvanhurskauden perustukselta lähtien on kuitenkin puolustuksen ehtoollisopetus tulkittavissa raamatullisesti:
ehtoollinen otetaan vastaan uskolla ja uskon vaikuttaa syntien anteeksiantamuksen evankeliumi ja usko säilyy saman evankeliumin voimalla.

Seuraavassa esitetään eräitä pyhää ehtoollista käsitteleviä kohtia Augsburgin tunnustuksen puolustuksesta:

10. uskonkohta, Pyhä ehtoollinen: "Kymmenes uskonkohta on hyväksytty, se missä
me tunnustamme sen käsityksen, että Herran ehtoollisessa Kristuksen ruumis ja veri todellisesti ja substanssinomaisesti(perusolemuksellissesti) ovat läsnä, ja että ne näkyvien aineiden, nimittäin leivän ja viinin mukanan todellisesti annetaan sakramentin vastaanottaville" (Em. Tunnustuskirjat, s. 136).
13. uskonkohta, Sakramenttien luku ja käyttö: "Sakramentit taas ovat lupausten merkkejä. Niitä nautittaessa täytyy siis uskon olla mukana: jos joku nauttii Herran ehtoollista, hän nauttikoon sitä näin.
Koska se on uuden liiton sakramentti - senhän Kristus selvästi sanoo - hän olkoon vakuuttunut siitä, että hänelle tarjotaan uudessa liitossa luvatut lahjat, nimittäin ilmainen syntien anteeksiantamus. Tämän hän uskossa vastaanottakoon, rohkaiskoon vapisevaa omaatuntoaan ja tietäköön, että nämä todistukset eivät ole petosta, vaan niin luotettavia, kuin jos itse Jumala taivaasta käsin, uuden ihmeen tehden,
lupaisi tahtonsa antaa anteeksi. Mutta mitä tuollaiset ihmeet ja lupaukset hyödyttäisivät epäuskoista! Me puhumme tässä omakohtaisesta uskosta (de fide speciali), joka uskoo käsillä olevan lupauksen, emme ainoastaan
siitä uskosta, joka ylimalkaisesti (in genere) uskoo Jumalan olevan olemassa, vaan siitä, joka uskoo, että syntien anteeksiantamusantamus tarjotaan. Tällainen sakramentin käyttö lohduttaa hurskaita, pelonalaisia sydämiä.
Kukaan ei kykene sanoin ilmaisemaan, kuinka määrättömän väärinkäytön moinen hurja käsitys, että ulkonainen teko hyödyttää, kunhan se vain suoritetaan (ex opere operato), ilman nauttijan oikeaa mielentilaa, on synnyttänyt" (Em. Tunnustuskirjat, s. 170, 171).

4. uskonkohta, Vanhurskautus. Vastaus vastustajien esittämiin todistuksiin: "Mutta eihän Aabraham uhrannut poikaansa siinä tarkoituksessa, että se olisi tarpeen sellaisena sovittavana lunastushintana, jonka perusteella
hänet luettaisiin vanhruskaaksi. Niin ikään on seurakuntaan asetettu Herran ehtoollinen, että muistellessamme Kristuksen lupauksia - niistä tämä tunnusmerkki meitä muistuttaa - usko meissä vahvistuisi ja me ulospäin tunnustaisimme uskomme ja julistaisimme Kristuksen hyviä tekoja, niinkuin Paavali sanoo: ”Niin usein kuin te sen teette, te julistatte Herran kuoleman.'
Vastustajamme väittävät messua kuitenkin sellaiseksi toimitukseksi, joka
sellaisenaan toimitettuna (ex opere operato) vanhurskauttaa sekä syyn- ja rangaistuksenalaisuuden niiltä, joiden puolesta se toimitetaan"
(Em. Tunnustuskirjat, s.94).
24. uskonkohta, Messu: "Meillä näet pidetään messu sunnuntaisin ja muulloinkin, juhlina, ja silloin jaetaan ehtoollinen niille, jotka sitä tahtovat, sitten kun heitä on kuulusteltu ja heidät synneistä päästetty"
(Em. Tunnustuskirjat, s. 207). "Ihmisille opetetaan ehtoollisakramentin oikeaa käyttöä: se on asetettu olemaan lahjaksisaadun syntienanteeksiantamuksen sinettinä ja todistuksena, ja sen tähden sen on määrä kehoittaa
säikähtyneitä omiatuntoja olemaan aivan varmoja sittä ja uskomaan sen, että synnit saadaan anteeksi lahjaksi. Koska me siis säilytämme sekä evankeliumin saarnan että sakramenttien oikean käytön, meillä on jatkuva jokapäiväinen uhri" (Em. Tunnustuskirjat, s 214, 215).

Edellä esitetyt lainaukset Augsburgin unnustuksen puolustuksesta ovat peruslinjaltaan selkeät ja yhtyvät edellä esitettyyn ehtoollisoppiin. Puolustuksessa löytyy kuitenkin myös opetusta, jonka mukaan ehtoollinen tarjoaa synneistäpäästön ja jopa käsitys, että ehtoollisen sakramentin välityksellä syntyy usko. Koska sakramentin siunauksen vastaanottaminen Tunnustuskirjojenkin mukaan edellyttää ehdottomasti uskoa, ei silloin voi sakramentin nauttimisesta syntyä uskoa. Uskon tulee siis olla jo olemassa ennen ehtoollisen vastaanottamista. Jos ehtoollisessa olisi syntien anteeksiantamus syntyisi opillinen ristiriita.
Mikäli ehtoollisessa olisi synneistäpäästö, merkitsisivät sanat:
"Teidän edestänne, vaativat aivan uskovaista sydäntä" sitä, että evankeliumi olisi jaettu. Toisin sanoen syntien anteeksiantamus kuuluisi uskovaisille, ei uskottomille. Tämä olisi vastoin Jeesuksen sanoja: "Ottakaat Pyhä Henki: joille te synnin anteeksi annatte, niille ne anteeksi annetaan"
(Joh. 20: 22,23). Tässä anteeksiantamuksessa ei ole yhtään poikkeusta, sillä jokaiselle anovalle annetaan. Mutta ehtoollisessa ei olekaan synneistäpäästöä. Juuri tämän tähden Tunnustuskirjoissakin opetetaan, että ennen ehtoollista päästetään synneistä. Sitä paitsi evankeliumin virka, virka sovinnosta saarnata, on annettu opetuslapsille, uskovaisille, Jotka pyhän Hengen kautta julistavat synneistäpäästön Jeesuksen nimen ja veren voimalla. Sen sijaan ehtoollisen sakramentti ei ole riippuvainen
jakajasta (Augsburgin tunnustus, 8. uskonkohta).

Yksimielisyyden ohje

Yksimielisyyden ohje käsittelee laajasti ehtoollisen sakramenttia osissa
"Supistelma ja Täydellinen selitys".
Erityisesti tässä tunustuskirjojen osassa torjutaan niin sanottu sakramenttilaisten Augsburgin tunnustuksen ehtoollisopin vastainen vastainen opetus. Heidän väärä opetuksensa voidaan kiteyttää seuraavasti:

Jeesuksen Kristuksen todellinen ruumis ja veri eivät ole perusolemuksellisesti läsnä pyhässä ehtoollisessa. Kristuksen ruumista ei oteta vastaan pyhässä ehtoollisessa suulla leivän yhteydessä, vaan siinä otetaan suulla vastaan ainoastaan leipä ja viini. Kristuksen ruumis vastaanotetaan ainoastaan hengellisellä tavalla uskossa. Näin pyhässä ehtoollisessa jaetaan ainoastaan Kristuksen poissaolevan ruumiin ja veren voima, vaikutus ja ansio. Epäuskoiset eivät saa ehtoollisessa Kristuksen todellista ruumista ja verta, vaan ainoastaan leivän ja viinin.

Vastauksena edellä esitettyyn epäraamatulliseen oppiin lainataan osasta "Puhdas ehtoollisoppi, tunnustus sakramenttilaisten vastustamiseksi" (Em. Tunnustuskirjat, s. 433, 434) seuraavat kohdat:

"Me uskomme, opetamme ja tunnustamme, että Kristuksen ruumis ja veri ovat ehtoollisessa todellisesti ja perusolemuksellisesti läsnä, ja että ne leivän ja viinim kanssa todella jaetaan ja nautitaan."
"Me uskomme, opetamme ja tunnustamme, etteivät ainoastaan tosiuskovat ja kelvolliset, vaan kelvottomat ja epäuskoiset saavat Kristuksen todellisen ruumiin ja veren, nämä jälkimmäiset eivät kuitenkaan lohdutukseksi ja elämäksi, vaan tuomioksi ja kadotukseksi, elleivät käänny ja tee parannusta."
"Me uskomm, opetamme ja tunnustamme myös, että on vain yhdenlaisia kelvottomia vieraita, nimittäin niitä, jotka eivät usko, niitä, joista on kirjoitettu: 'Mutta joka ei usko, se on jo tuomittu.' Tämä tuomio tulee vaikeammaksi, suuremmaksi ja raskaammaksi pyhän sakramentin kelvottoman käyttämisen tähden - 1. Korinttolaiskirjeen 11. luku."
"Me uskomme, opetamme ja tunnustamme, ettei ainakaan tosiuskova, niin kauan kuin
hän säilyttää elävän uskon, olkoon hän kuinka heikko tahansa, nauti pyhää ehtoollista tuomioksi, sillä se on asetettu erikoisesti heikkouskoisia varten, heidän heikon uskonsa lohdutukseksi ja vahvistukseksi".
"Me uskomme, opetamme ja tunnustamme, että tämän taivaallisen aterian pöytävieraiden kelvollisuus perustuu yksinomaan Kristuksen kaikkeinpyhimpään kuuliaisuuteen ja täydelliseen ansioon, jonka me tosi uskossa itselle omistamme ja josta me sakramentin kautta tulemme vakuuttuneiksi, eikä ensinkään omiin avuihimme ja sisäisiin ja ulkonaisiin valmistuksiimme."


Yksin uskosta

Raamatun ja evankelis-luterilaisen tunnustuksen mukaisesti keskeisin ja tärkein
ilmoitus on se, miten Jumala vanhurskauttaa jumalattoman ihmisen eli tekee hänet kelpaavaksi iankaikkiseen elämään.
Tämän ilmoituksen(opetuksen) pääkohdat ovat seuraavat:

1. Synti erottaa ihmisen Jumalasta (Ef. 2: 1) Kun synti on täytetty, se synnyttää kuoleman. (Jaak. 1:15) Tällöin ihminen ei voi uskoa.

2. Usko tulee kuulosta ja kuulo Jumalan sanan kautta (Room. 10: 17). Jumala antaa synnit anteeksi Pyhän Hengen kautta evankeliumin saarnassa (Joh. 20: 22,23).

3. Usko tarttuu kiinni ja omistaa Kristuksen vanhurskauden, joka kelpaa Jumalan edessä (Room. 5: 1 ja Ef. 2: 8).

4.Jumalan lapseus on meillä yksin armosta, yksin uskosta, yksin Kristuksen tähden.

Kun matkalla synti tarttuu, se saadaan anteeksi edelleen vain evankeliumin kautta, jonka ydin on anteekisantamus. Evankeliumi on Jumalan voima itsekullekin uskovaiselle autuudeksi (Room. 1:17).

Herran ehtoollisen oikea perustus on Vanhurskauttamisoppi. Kun näin on, silloin
myös Pyhä ehtoollinen uskon kautta vaikuttaa Jumalan lasten sydämissä kaiken sen siunauksen, minkä Herra Jeesus antaa. Tällä pyhällä aterialla tulemme uskossamme vahvistetuiksi ja virvoitetuiksi. Jumala siinä ravitsee ja lohduttaa matkamiestä Poikansa ruumiin ja veren todellisella osallisuudella.

Mutta kuinkas uskoa vahvistetaan ja herätetään ellei sanalla syntien anteeksiantamuksesta? Tämä on oikeastaan ainoa asia, jossa Reinikainen minun mielestäni erehtyy. Muuten kirjoitus oli hyvä, ja tulkinnat Lutherin opetuksista, luterilaisista tunnustuskirjoista ja Svebiliuksesta vaikuttavat muilta osin oikeilta.

Toinen asia on sitten ovatko Luther, luterilaiset tunnustuskirjat ja Svebilius erehtyneet siinä, että ehtoollinen on tarkoitettu ainoastaan uskovaisille. Itse uskon, että he eivät ole erehtyneet tässä asiassa, mutta jos se joskus toisin minulle kirkastuu, niin sitten kirkastuu. Olivathan hekin vain ihmisiä.

Ajattelen, että jos syntien anteeksiantamus ehtoollisessa kielletään, silloin kielletään myös Kristuksen todellinen läsnäolo ehtoollisessa, koska hän sanoo, että "tämä on minun vereni, joka teidän ja monen edestä vuodatetaan". Jos ehtoollisessa on Kristuksen todellinen veri, niin silloin se on juuri se veri, joka monen monen edestä vuodatetaan eikä mikään muu veri.

vl Pera kirjoitti:

Sain kommentteja ehtoollisesta ja sitä kautta löytyi Erkki Reinikaisen kirjoittama syvällinen artikkeli ehtoollisesta. Siinä ei jää mitää arvailujen varaan. Jos ehtoollisella sais synnit anteeksi, ei anteeksiantamus erottelisi epäuskoisia ja uskovaisia. Tuo selitysteksi on ylimalkainen ja siitä voi jäädä väärään käsitykseen( että itse ehtoollisessa saa synnit anteeksi), samoin kuin Kateksimuksestakin. Tunnustuskirjojen mukaan ennen ehtoollista on rippi. Tuossa alempana on tarkka todistelu myös, ettei ehtoollisella saa syntejä anteeksi(alempana on kerrottu). Tuossa ripissä PYHÄN HENGEN PAPPI voi julistaan evankeliumin saarnaviran kautta synninpäästön. Ja sitä kautta saa synnit anteeksi. Ehtoollinen nautitaan Kristuksen käskystä hänen muistokseen uskon vahvistukseksi ja virvoitukseksi.

Tässä artikkeli Ehtoollisesta Erkki Reinikaisen mukaan pohjana Raamattu, tunnustuskirjat, Svebiliuksen Katekismus jne.

Herran ehtoollinen

Uuden liiton toinen sakramentti on Herran ehtoollinen eli alttarin sakramentti.
Kuten kasteen sakramentti, niin myös ehtoollinen vaatii uskoa ja sitä käytetään
oikein silloin, kun se uskossa otetaan vastaan ja sillä uskoa vahvistetaan. Sen käyttäminen ilman uskoa on hyödytön. Tämä ei kuitenkaan merkitse sitä, etteikö epäuskoinen ehtoollisen sakramenttia nauttiessaan saisi Kristuksen todellista ruumista ja verta. Jumalan lapset käyvät Herran ehtoolisella Kristuksen käskyn mukaisesti uskonsa virvoitukseksi ja vahvistukseksi.

Ehtoollisen merkityksestä ja olemuksesta

Upsalan entinen arkkipiista Olaus Svebilius antaa varsin selkeän kuvan Herran ehtoollisen merkityksestä ja olemuksesta selityksessään Lutherin Vähään katekismukseen (ns. Svebiliuksen katekismus):

Svebiliuksen katekismuksessa on viidentenä pääkappaleena "Rippi ja synninpäästö". Tämän jälkeen tulee kuudentena pääkappaleena "Herran ehtoollinen eli Alttarin sakramentti". Nämä kaksi pääkappaletta liittyvät läheisesti toisiinsa. Ripin ja synninpäästön käsittelyn yhteydessä
Svebilius opettaa havainnollisesti kysymyksin ja vastauksin seuraavia uskonelämän keskeisiä asioita:
kysymys:"Mistä usko tulee?"
Vataus:"Evankeliumin suloisesta opista, ja armon lupauksista, syntien anteeksi antamisesta Kristuksen tähden".
Kysymys:"Mikä on synnin päästö?"
Vastaus:"Se on lupaus ja vakuutus syntein anteeksi samisesta, annettu sanan palvelioilta Kristuksen puolesta."
Kysymys:"Millainen on päästön avain?"
Vastaus:"Se on voima, kuin Kristuksen palvelialle annettu on maan päällä,päästää katuvaista yntistä synneistänsä, ja avata hänelle taivaan valtakuntaa."
Kysymys:"Millä meidän pitää vahvistaman meidän uskoamme syntein anteeksi antamisesta?"
Vastaus:"Herran korkialla Ehtoollisella eli alttarin Sakramenteilla."

Svebiliuksen opetus on johdonmukainen. Hän opettaa ensiksi, miten ihminen tulee uskoon. Se tapahtuu evankeliumin saarnan kautta. Evankeliumin ydin on synninpäästö, jonka julistaa Kristuksen palvelija. Kristuksen palvelija tarkoittaa Pyhästä Hengestä osallisena olevaa -uskovaista (Joh. 20: 21-23). Toiseksi Svebillius opettaa, että uskoon tullut tarvitsee matkalla uskonsa vahvistusta. Tätä varten saa Jumalan lapsi nauttia Herran ehtoollista.

Seuraavassa on eräitä näkökohtia tiivistettynä ja nykykielellä Svebiliuksen Herran ehtoolisen eli alttarin sakramentin raamatullisesta opetuksesta:

Ehtoollinen on Jeesuksen säätämä ja asettama. Siinä hän tutkimattomalla tavalla antaa meille siunatun leivän kanssa totisen ruumiinsa syödä ja siunatun viinin kanssa verensä juoda, että me näin yhdistettynä Kristuksen kanssa muistaisimme hänen kärsimystänsä ja kuolemaansa uskomme vahvistukseksi ja elämämme parannukseksi (Sveb. VI: 1).

Vaikka emme voikaan käsittää sitä, miten Kristus antaa meille ehtoollisessa ruumiinsa syötäväksi ja verensä juotavaksi tulee meidän uskoa se, koska siitä on Jeesuksen oma sana. Jumalalle ei mikään ole mahdotonta (Sveb. VI. 9).

Herran ehtoolisessa on kolmenlaista syömistä. Ensiksi on luonnollinen ja tavallinen syöminen. Toiseksi on hengellinen syöminen ja juominen uskon kautta. Kolmanneksi on sakramentillinen syöminen ja juominen, jossa jokainen ehtoollisvieras, niin kelvollinen kuin kelvotonkin, ottaa suullansa Kristuksen totisen ruumiin ja veren leivässä ja viinissä.(Sveb. VI. 10).

Sakramentillinen syöminen ja juominen tapahtuu ainoastaan Uuden testamentin seurakunnassa. Hengellinen on tapahtunut ja tapahtuu kaikkina aikoina sekä Vanhan että uuden testamentin aikana. Sakramentillinen nautitaan suulla ehtoollisessa leivässä ja viinissä, mutta hengellinen uskolla sekä ehtoollisessa että ilman ehtoollista. Sakramentillisen ottavat vastaan sekä jumalattomat että uskovaiset, mutta hengellisen ainoastaan uskovaiset (Sveb. VI: 11).

Ilman uskoa eli hengellistä syömistä ja juomista ei ehtoollisen sakramentti mitään auta. Se tulee tällaiselle nauttijalle ennemminkin tuomioksi kuin autuudeksi (Sveb VI: 12).

Leipä ja viini eivät merkitse Kristuksen ruumista ja verta, sillä Kristus ei ole antanut ruumiinsa ja verensä "paljaita merkkejä", vaan "totisen ruumiinsa ja verensä". Leipä ja viini eivät kuitenkaan muutu Kristuksen ruumiiksi ja vereksi, vaan pysyvät ehtoollisessa leipänä ja viininä.
"Sakramentillisen yhdistyksen voimasta saadaan ehtoolisessa totisesti Kristuksen ruumis ja veri" leivässä ja viinissä, leivän ja viinin "alla" ja leivän ja viinin kanssa. Tämän vahvistaa apostoli Paavali kirjoittaessaan korinntolaisille
siunatusta kalkista ja leivästä (1 Kor. 10: 16). (Sveb. VI 15-17).

Kristus on asettanut ehtollisen, että me muistaisimme ja julistaisimme hänen suuria töitänsä ja häntä kiittäisimme. Herran ehtoollisessa tulee meidän uskomme vahvistetuksi ja vakuutetuksi syntien anteeksi saamisesta.
Siinä tulemme yhdistetyksi Kristuksen kanssa. Ehtoollisessa tulee meidän uskomme vahvistetuksi ylösnousimisesta iankaikkiseen elämään (Sveb. VI: 18-19).

Svebiliuksen ehtoollisopetus on selkeä. Siinä tulee yksinkertaisesti esille sakramentin merkitys olemus. Hän ei sisällyttänyt ehtooliseen syntien anteekisantamusta, vaan opettaa Raamatun mukaisesti, että synneistäpäästö kuuluu saarnaviralle eli Pyhän Hengen pappeudelle. Svebiliuksen
katekismuksen kuudes pääkappale päättyy yksiselitteisesti:

Kun Jumalan lapsi havaitsee rikkoneensa Jumalaa vastaan ja joutuneensa vikaan, "pitää hänen Ripille menemän, tunnustaman syntinsä, ja anoman synninpäästöä saarnaviralta, jolle voima on annettu on syntejä anteeksi antaa
Christuksen puolesta, ja sitten Kristillisesti menemän Herran Ehtoolliselle, uskonsa vahvistukseksi Jumalan armosta, syntein anteeksisaamisesta ja iankaikkisesta elämästä, jonka Jumala meille kaikille Christuksen tähden, armollisesti suokoon!" (Sveb. VI: 26).


Ehtoollisen raamatulliset perusteet

Jeesus aterioitsi opetuslastensa kanssa kiirastorstain iltana. He nauttivat
yhdessä vanhan liiton sakramentin, pääsäislampaan, ennen ehtoolisen asettamista. pääsiäoslampaan sakramentti vanhassa liitossa vastaa uuden liiton ehtoolisen sakramenttia.

Raamatussa on neljä kertomusta ehtoollisen asettamisesta.

Matteuksen mukaan:
"Ja opetuslapset tekivät niinkuin Jeesus oli heitä käskenyt, ja valmistivat pääsiäislampaan. Mutta kun ehtoo tuli, istui hän pöydän tykönä kahdentoistakymmenen kanssa. Ja heidän syödessänsä sanoi hän: totisesti sanon minä teille: Yksi teistä minun pettää.---Niin vastasi Juudas, joka hänen petti, ja sanoi: Mestari, olenko minä se? hän sanoi hänelle: sinäpä sen sanoit. Mutta kuin he söivät, otti Jeesus leivän, ja kiitti, mursi ja antoi opetuslapsille, ja sanoi: ottakaat, syökäät: tämä on minun ruumiini. Ja hän otti kalkin, ja kiitti, antoi heille, ja sanoi:
juokaat tästä kaikki; sillä tämä on minun vereni, sen Uuden Testamentin, joka monen tähden vuodatetaan syntein anteeksi antamiseksi. Mutta minä sanon teille: en suinkaan minä silleen juo tästä viinapuun hedelmästä, siihen päivään asti kuin minä juon teidän kanssanne sen uuden minun Isäni valtakunnassa" (Matt. 26: 19-21, 25-29).

Markuksen mukaan:
"Ja heidän syödessänsä otti Jeesus leivän, kiitti, mursi ja antoi heille, ja sanoi: ottakaat, syökäät: Tämä on minun ruumiini. Ja hän otti kalkin, kiitti ja antoi heille: tämä on minun vereni, sen Uuden Testamentin, joka monen edestä vuodatetaan" (Mark. 14: 22-24).

Luukkaan mukaan:
"Ja hän (Jeesus) sanoi heille: minä olen halulla halainnut syödä tätä pääsiäislammasta teidän kanssanne, ennenkuin minä kärsin. Sillä minä sanon teille, etten minä suinkaan silleen siitä syö, siihen asti kuin se
täytetään Jumalan valakunnassa. Ja hän otti kalkin, kiitti, ja sanoi: ottakaat ja jakakaat keskenänne. Sillä minä sanon teille, etten minä suinkaan juo viinapuun hedelmää, siihen asti kuin Jumalan valtakunta tulee.
Ja hän otti leivän, kiitti ja mursi ja antoi heille, sanoen: tämä on minun ruumiini, joka teidän edestänne annetaan: se tehkäät minun muistokseni; niin myös kalkin ehtoollisen (aterian) jälkeen, sanoen: tämä kalkki on Uusi Testamentti, minun veressäni, joka teidän edestänne vuodatetaan" (Luuk.
22:15-20).

Edellä esitetyt kertomukset Herran ehtoollisen asettamisesta eroavat jonkin verran sanonnaltaan, mutta eivät poikkea toisistaan sisältönsä puolesta. Sanonnan erilaisuus valaisee ehtoollista eri puolilta ja rikastaa sen sisältöä. Kertomuksista on tehtävissä muun muuassa seuraavat johtopäätkset:

Kristus on sanallaan asettanut Herran Pyhän ehtoollisen. Ehtoollisen aineelliset, näkyvät osat, ovat leipä ja viini. Sen näkymättömät osat ovat Kristuksen ruumis ja veri. Sana liittyy näkyviin aineisiin. Tämän takia syntyy sakramentti. Kristuksen sana saa aikaan sakramentin ja sen tähden se ole pelkkä leipä ja viini, vaan Kristuksen totinen ruumis ja veri leivässä ja viinissä, leivän ja viinin kanssa. Jeesus asetti ehtoollisen. Hän asetti sen opetuslapsilleen, jotka ottavat sen vastaan uskolla.

Ehtoollisen nauttiminen uskossa on näkyvä merkki, uskon vanhurskauden sinetti,uskovaiselle siitä, että jumala on hänet ottanut omakseen Jeesuksen Kristuksen ansion ähden. "Tämä on minun ruumiini---tämä on minun vereni."
Sakramentti vahvistaa ja virvoittaa väsynyttä ja heikkoa uskoa. Jeesus siunaa Pyhässä Hengessä sanan kautta evankeliumilla sodassa haavoja saanutta ja virvoittaa sitten väsynyttä leivällä ja viinillä (Ks. 1 Moos. 14: 18,19 ja Hebr. 7: 1-3).

Paavali korostaa muistoaterian luonnetta. Jokainen ehtoollistilaisuus muistuttaa Kristuksen sovitustyöstä ja sen julistamisesta. Näin myös muistoateriana ehtoollinen vahvistaa uskoa syntien anteeksiantamuksesta. Ehtoollinen on myös kiitosateria. Se alkaa aina kiitoksella. Kiitos nousee uskon kautta Pyhässä Hengessä.

Jeesuksen verellä evankeliumin kautta synneistä vapahdettu sydän käy nauttimaan Kristuksen totisen ruumiin ja veren rukoillen, kiittäen ja ylistäen. Ehtoollisen nauttinut sydän uskossa virvoitettuna edelleen kiittää
Jumalaa sakramentin siunauksesta.

Samalla kun Jumalan lapset kokevat ehtoollisessa Kristuksen läsnäolon, samalla tällä tällä pyhällä aterialla tunnetaan kirkkauden valtakunnan suuren hääaterian odotus. Myös tämä tulevan odotus nostaa kristityn sydämen
iloitsemaan uskossa ja toivossa.

Herran ehtoollinen korostaa uskovaisten yhteyttä Kristukseen ja toinen toiseensa. Paavali kirjoittaa:
"Se siunattu kalkki, jota me siunaamme, eikö se ole Kristuksen veren osallisuus? Se leipä, jota me murramme, eikö se ole Kristuksen ruumiin osallisuus? Sillä se on yksi leipä, niin mekin monta olemme yksi ruumis; sillä me kaikki yhdestä leivästä olemme osalliset" (Kor. 10:16, 17).

Ehtoollinen annetaan myös epäuskoisille ja sydämen lankeemuksessa vaeltaville.
Juudaskin, Jeesuksen kavaltaja, sai ehtoollisen. Hän ei kuitenkaan nauttinut sitä uskonsa virvoitukseksi vaan tuomiokseen. Paavali kirjoittaa ehtoollisen kelvottomasta nauttimisesta näin: "Joka kelvottomasti syö tästä leivästä ja juo Herran kalkista, se on vikapää Herran ruumiiseen ja vereen. Mutta koetelkaan ihminen itsiänsä, ja niin syökään tästä leivästä ja juokaan tästä kalkista. Sillä joka syö taikka juo kelvottomasti, hän syö ja juo tuomion itsellensä, ettei hän Herran ruumista eroita (1Kor.11:27.29). Raamatun opetus on yksiselitteinen: Eivät ainoastaan kelvolliset ehtoollisvieraat saa kristuksen todellista ruumista ja verta, vaan myös kelvottomat. Jälkimmäiset nauttivat kuitenkin ehtoollisen tuomiokseen.
Kelvottomuus ei kuitenkaan toki tarkoita vähävoimaisia, heikkoja ja köyhiä
uskovaisia, sillä juuri he tarvitsevat Herran ehtoollisen sakramenttia uskonsa vahvistukseksi ja virvoitukseksi. Meidän kelvollisuutemme
alttarin sakramentin nauttimiseen perustuu yksinomaan Kristuksen ansioon, jonka
me omistamme uskon kautta.

Johanneksen evankeliumissa mainitut Jeesuksen sanat( Joh. 6:53-59) ymmärretään usein niin, että ne tarkoittavat ehtoollisen sakramenttia. Luther torjuu tällaisen käsityksen. Hän on kirjoittanut tähän kohtaan Raamattuunsa
seuraavan reunahuomautuksen: "Tämä kappale ei puhu leivän ja viinin sakramentista vaan hengellisestä syömisestä, joka on uskomista, että Kristus, Jumala ja ihminen on antanut verensä vuotaa meidän edestämme" (Biblia, Wittenberg 1545,
Näköispainos 1967 Stuttgart).

Tässä yhteydessä todettakoon vielä Augsburgin tunnustuksen mukaisesti, että "sakramentit ovat tehoisat, vaikka niitä jakavat papit eivät ole vanhurskaita, niinkuin Kristus todistaa: Mooseksen istuimella istuvat fariseukset"
(8: uskon kohta). Sen sijaan evankeliumin virassa tulee julistajan olla itse Pyhästä Hengestä osallinen. Evankeliumi saarnataan Pyhän Hengen voimalla uskon kautta.

Edellä esitetyt johtopäätökset Raamatun ehtoolliskertomuksista yhtyvät Svebiliuksen pyhän ehtoollisen sakramentin opetukseen.


Tunnustuskirjojen opetus ehtoollisesta

Augsburgin tunnustus

Evankelis-luterilaisen kirkon tärkein tunnustuskirja käsittelee varsin vähän
pyhää ehtoollista. Confessio Augustanan 10. uskonkappale kuuluu näin:

"Herran ehtoollisessa opetetaan niin, että ehtoollisessa Kristuksen todellinen ruumis ja veri ovat todellisesti leivän ja viinin muodossa läsnä, siinä jaetaan ja nautitaan. Näin ollen hyljätään tämän kanssa ristiriitainen oppi" (Augsburgin tunnustus, Evankelis-luterilaisen kirkon tunnustuskirjat, Suomen lut.ev.yhd. 1948, 28).

Tässä kohdassa ilmaistaan ehtoollisen keskeisin sanoma: Kristuksen todelliseen läsnäoloon leivässä ja viinissä, jolloin sakramentillisen yhteyden kautta todella saadaan nauttia hänen ruumiinsa ja verensä leivän ja viinin kanssa.
Samalla tämä uskonkohta torjuu vääränä reformoidun opetuksen, jonka mukaan leipä
ja viini merkitsevät vain Kristuksen ruumista ja verta ja jossa Kristus on vain hengellisesti läsnä ehtoollisessa. Se torjuu myös roomalaiskatolisen ehtoollisopin, jonka mukaan leipä ja viini muuttuvat olemukseltaan Kristuksen
ruumiiksi ja vereksi.

Tässä yhteydessä on syytä viitata jo kastetta käsiteltäessä esitettyyn Augsburgin tunnustuksen 13. uskonkohtaan "Sakramentiien käyttö":

"Sakramenttien käytöstä opetetaan, että sakramentit eivät ole asetetut ainoastaan merkeiksi, joista kristityt ulkonaisesti voidaan tuntea, vaan meihin kohdistuvan Jumalan tahdon merkeiksi ja todistukseksi, että uskomme niistä heräisi ja vahvistuisi. Sen tähden ne vaativatkin uskoa, ja niitä käyteetään oikein silloin, kun ne uskossa otetaan vastaan ja niillä uskoa vahvistetaan." (Em. Tunnustuskirjat, s. 29).

Vaikka kaikki, jotka nauttivat ehtoollisen, saavat nauttia Kristuksen ruumiin ja veren, eivät kaikki saa sen antamaa siunausta. Siunaus tulee vain niille, jotka uskovat. Edellä mainittu 13. uskonkohta osoittaa, että Herran ehtoollinen on Jumalan lasten pyhä ateria. Tähän yhtyy tunnustuksen 24. uskonkohta (Messu)
seuraavasti:

"Pyhää sakramenttia ei ole asetettu sitä varten, että sillä valmistettaisiin syntien edestä toimitettava uhri-uhrihan on jo tapahtunut-vaan että meidän uskomme siten herätettäisiin ja omattunnot lohdutettaisiin, kun sakramentista pääsevät käsittämään, että Kristus on luvannut armon ja syntien anteeksiantamuksen. Tämä sakramentti siis vaatii uskoa; sen käyttäminen uskotta on hyödytön" (Em. Tunnustuskirjat, s.39).

Kuten edellä todettiin, Augsburgin tunnustuksessa käsitellään ehtoollisen sakramenttia varsin vähän. Seuraavissa tämän tunnustuskirjan kohdissa esitetään vielä eräitä näkökohtia pyhästä ehtoollisesta:

"Lisäksi tuon tuostakin sangen uutterasti annetaan opetusta pyhässä sakramentissa, mitä varten se on asetettu ja kuinka sitä on käytettävä; sen avulla näet, lohdutetaan peljästyneitä omiatuntoja. Näin kansaa
lähennetään ehtoolliseen ja messuun. Tämän yhteydessä annetaan myös opetusta
muiden, väärien ehtoollisoppien vastustamiseksi" (24. uskonkohta, Messu, s. 38).
"Näissä asioissa on siis annettu opetusta-se on epäilemättä ollut välttämätöntä-että tiedettäisiin, kuinka sakramentti on oikein käytettävä. Ensiksi--Toiseksi. Pyhä Paavali opettaa, että me saamme armon Jumalan edessä uskon kautta emmekä tekojen kautta. Sen kanssa ilmeisessä ristiriidassa on messun väärinkäyttö: luullaan tällä teolla saavutettavan armo" (24. uskonkohta, Messu, s.38).

"Koska messu ei siis ole toisten, elävien ja kuolleiden hyväksi uhrattava uhri, heidän syntinsä poistamiseksi, vaan sen on määrä olla sellainen yhteys, jossa sekä pappi että muut kukin nauttivat sakramentin, niin käytetään
meillä sitä tapaa, että juhlapäivinä ja muulloinkin, mikäli ehtoollisvieraita on
saapuvilla, pidetään messu, ja niille muutamille, jotka sitä haluavat, annetaan ehtoollinen. Näin messu meidän keskuudessamme pysyy oikeassa käytössä, semmoisena kuin sitä muinoin seurakunnassa vietettiin, niikuin pyhän Paavalin 1. korinttolaiskirjeen 11. luvulla (1 Kor. 11: 20-29) ja lisäksi monien isän kirjoituksilla on todistettavissa" (24. uskonkohta, Messu, 2. 39).
"Meikäläinen papisto ei ole poistanut rippiä; meillä näet säilytetään se tapa, ettei anneta sakramenttia niille, joita sitä ennen ei ole kuulusteltu ja synneistä päästetty" (25. uskonkohta, Rippi, s.39).

Näissä Augsburgin tunnustuksen lainauksissa näkyy edelleen se sama opillinen perusta kuin Svebiliuksen katekismuksessa ja Raamatun ehtoolliskertomuksissa: ehtoollinen on uskovaisten ateria, joka otetaan uskolla vastaan uskon vahvistamiseksi.
Augsburgin tunnustuksen ehtoollisoppi sen lyhyydestä huolimatta on selkeä ja
yksiselitteinen. Se yhtyy Lutherin sakramenttiopetuksen peruslinjaan ja nimeomaan yhteneväinen Raamatun opetuksen kanssa.
Siinä torjutaan sellainen käsitys, että ehtoollisen sakramentti pelkkänä toimituksena (ex opere operato) vanhurskauttaisi ja poistaisi synnin. Selkeästi on esitetty, että ennen ehtoollista ihmisen tulee päästä
osalliseksi synneistäpäästöstä saarnaviran kautta.

Augsburgin tunnustuksen puolustus

Aaugsburgin tunnustuksen ilmestyttyä sitä vastaan kohdistettiin ankaraa kritiikkiä. Tunnetuin kirjallinen arvostelu esitettiin vastustajan taholta niin sanotussa "Kumouksessa". Kumouksen väitteiden oikaisemiseksi valmistettiin, lähinnä philip Melanchtonin kirjoittamana, Augsburgin
tunnustuksen puolustus. Tämä tunnustuskirjojen osa täydentää ja selvittää laajemmin eri uskonkohtien sisältöä myös pyhän ehtoollisen osalta. Puolustuksen tärkeimmän luvun, vanhurskautuksen, selkeydestä huolimatta on sakramenteista, erityisesti ehtoollisesta opetettaessa jossain määrin tulkinnallisuutta. Tämä ilmenee muun muuassa sellaisessa kohdassa, jossa ilmeisesti hyväksytään katolinen muuttumisoppi (10.uskonkohta, Pyhä ehtoollinen, s. 136) ja
kohdassa, jossa ehtoolliseen sisällytetään opetus siitä, että sen nauttimisessa saa synnit anteeksi. Uskonvanhurskauden perustukselta lähtien on kuitenkin puolustuksen ehtoollisopetus tulkittavissa raamatullisesti:
ehtoollinen otetaan vastaan uskolla ja uskon vaikuttaa syntien anteeksiantamuksen evankeliumi ja usko säilyy saman evankeliumin voimalla.

Seuraavassa esitetään eräitä pyhää ehtoollista käsitteleviä kohtia Augsburgin tunnustuksen puolustuksesta:

10. uskonkohta, Pyhä ehtoollinen: "Kymmenes uskonkohta on hyväksytty, se missä
me tunnustamme sen käsityksen, että Herran ehtoollisessa Kristuksen ruumis ja veri todellisesti ja substanssinomaisesti(perusolemuksellissesti) ovat läsnä, ja että ne näkyvien aineiden, nimittäin leivän ja viinin mukanan todellisesti annetaan sakramentin vastaanottaville" (Em. Tunnustuskirjat, s. 136).
13. uskonkohta, Sakramenttien luku ja käyttö: "Sakramentit taas ovat lupausten merkkejä. Niitä nautittaessa täytyy siis uskon olla mukana: jos joku nauttii Herran ehtoollista, hän nauttikoon sitä näin.
Koska se on uuden liiton sakramentti - senhän Kristus selvästi sanoo - hän olkoon vakuuttunut siitä, että hänelle tarjotaan uudessa liitossa luvatut lahjat, nimittäin ilmainen syntien anteeksiantamus. Tämän hän uskossa vastaanottakoon, rohkaiskoon vapisevaa omaatuntoaan ja tietäköön, että nämä todistukset eivät ole petosta, vaan niin luotettavia, kuin jos itse Jumala taivaasta käsin, uuden ihmeen tehden,
lupaisi tahtonsa antaa anteeksi. Mutta mitä tuollaiset ihmeet ja lupaukset hyödyttäisivät epäuskoista! Me puhumme tässä omakohtaisesta uskosta (de fide speciali), joka uskoo käsillä olevan lupauksen, emme ainoastaan
siitä uskosta, joka ylimalkaisesti (in genere) uskoo Jumalan olevan olemassa, vaan siitä, joka uskoo, että syntien anteeksiantamusantamus tarjotaan. Tällainen sakramentin käyttö lohduttaa hurskaita, pelonalaisia sydämiä.
Kukaan ei kykene sanoin ilmaisemaan, kuinka määrättömän väärinkäytön moinen hurja käsitys, että ulkonainen teko hyödyttää, kunhan se vain suoritetaan (ex opere operato), ilman nauttijan oikeaa mielentilaa, on synnyttänyt" (Em. Tunnustuskirjat, s. 170, 171).

4. uskonkohta, Vanhurskautus. Vastaus vastustajien esittämiin todistuksiin: "Mutta eihän Aabraham uhrannut poikaansa siinä tarkoituksessa, että se olisi tarpeen sellaisena sovittavana lunastushintana, jonka perusteella
hänet luettaisiin vanhruskaaksi. Niin ikään on seurakuntaan asetettu Herran ehtoollinen, että muistellessamme Kristuksen lupauksia - niistä tämä tunnusmerkki meitä muistuttaa - usko meissä vahvistuisi ja me ulospäin tunnustaisimme uskomme ja julistaisimme Kristuksen hyviä tekoja, niinkuin Paavali sanoo: ”Niin usein kuin te sen teette, te julistatte Herran kuoleman.'
Vastustajamme väittävät messua kuitenkin sellaiseksi toimitukseksi, joka
sellaisenaan toimitettuna (ex opere operato) vanhurskauttaa sekä syyn- ja rangaistuksenalaisuuden niiltä, joiden puolesta se toimitetaan"
(Em. Tunnustuskirjat, s.94).
24. uskonkohta, Messu: "Meillä näet pidetään messu sunnuntaisin ja muulloinkin, juhlina, ja silloin jaetaan ehtoollinen niille, jotka sitä tahtovat, sitten kun heitä on kuulusteltu ja heidät synneistä päästetty"
(Em. Tunnustuskirjat, s. 207). "Ihmisille opetetaan ehtoollisakramentin oikeaa käyttöä: se on asetettu olemaan lahjaksisaadun syntienanteeksiantamuksen sinettinä ja todistuksena, ja sen tähden sen on määrä kehoittaa
säikähtyneitä omiatuntoja olemaan aivan varmoja sittä ja uskomaan sen, että synnit saadaan anteeksi lahjaksi. Koska me siis säilytämme sekä evankeliumin saarnan että sakramenttien oikean käytön, meillä on jatkuva jokapäiväinen uhri" (Em. Tunnustuskirjat, s 214, 215).

Edellä esitetyt lainaukset Augsburgin unnustuksen puolustuksesta ovat peruslinjaltaan selkeät ja yhtyvät edellä esitettyyn ehtoollisoppiin. Puolustuksessa löytyy kuitenkin myös opetusta, jonka mukaan ehtoollinen tarjoaa synneistäpäästön ja jopa käsitys, että ehtoollisen sakramentin välityksellä syntyy usko. Koska sakramentin siunauksen vastaanottaminen Tunnustuskirjojenkin mukaan edellyttää ehdottomasti uskoa, ei silloin voi sakramentin nauttimisesta syntyä uskoa. Uskon tulee siis olla jo olemassa ennen ehtoollisen vastaanottamista. Jos ehtoollisessa olisi syntien anteeksiantamus syntyisi opillinen ristiriita.
Mikäli ehtoollisessa olisi synneistäpäästö, merkitsisivät sanat:
"Teidän edestänne, vaativat aivan uskovaista sydäntä" sitä, että evankeliumi olisi jaettu. Toisin sanoen syntien anteeksiantamus kuuluisi uskovaisille, ei uskottomille. Tämä olisi vastoin Jeesuksen sanoja: "Ottakaat Pyhä Henki: joille te synnin anteeksi annatte, niille ne anteeksi annetaan"
(Joh. 20: 22,23). Tässä anteeksiantamuksessa ei ole yhtään poikkeusta, sillä jokaiselle anovalle annetaan. Mutta ehtoollisessa ei olekaan synneistäpäästöä. Juuri tämän tähden Tunnustuskirjoissakin opetetaan, että ennen ehtoollista päästetään synneistä. Sitä paitsi evankeliumin virka, virka sovinnosta saarnata, on annettu opetuslapsille, uskovaisille, Jotka pyhän Hengen kautta julistavat synneistäpäästön Jeesuksen nimen ja veren voimalla. Sen sijaan ehtoollisen sakramentti ei ole riippuvainen
jakajasta (Augsburgin tunnustus, 8. uskonkohta).

Yksimielisyyden ohje

Yksimielisyyden ohje käsittelee laajasti ehtoollisen sakramenttia osissa
"Supistelma ja Täydellinen selitys".
Erityisesti tässä tunustuskirjojen osassa torjutaan niin sanottu sakramenttilaisten Augsburgin tunnustuksen ehtoollisopin vastainen vastainen opetus. Heidän väärä opetuksensa voidaan kiteyttää seuraavasti:

Jeesuksen Kristuksen todellinen ruumis ja veri eivät ole perusolemuksellisesti läsnä pyhässä ehtoollisessa. Kristuksen ruumista ei oteta vastaan pyhässä ehtoollisessa suulla leivän yhteydessä, vaan siinä otetaan suulla vastaan ainoastaan leipä ja viini. Kristuksen ruumis vastaanotetaan ainoastaan hengellisellä tavalla uskossa. Näin pyhässä ehtoollisessa jaetaan ainoastaan Kristuksen poissaolevan ruumiin ja veren voima, vaikutus ja ansio. Epäuskoiset eivät saa ehtoollisessa Kristuksen todellista ruumista ja verta, vaan ainoastaan leivän ja viinin.

Vastauksena edellä esitettyyn epäraamatulliseen oppiin lainataan osasta "Puhdas ehtoollisoppi, tunnustus sakramenttilaisten vastustamiseksi" (Em. Tunnustuskirjat, s. 433, 434) seuraavat kohdat:

"Me uskomme, opetamme ja tunnustamme, että Kristuksen ruumis ja veri ovat ehtoollisessa todellisesti ja perusolemuksellisesti läsnä, ja että ne leivän ja viinim kanssa todella jaetaan ja nautitaan."
"Me uskomme, opetamme ja tunnustamme, etteivät ainoastaan tosiuskovat ja kelvolliset, vaan kelvottomat ja epäuskoiset saavat Kristuksen todellisen ruumiin ja veren, nämä jälkimmäiset eivät kuitenkaan lohdutukseksi ja elämäksi, vaan tuomioksi ja kadotukseksi, elleivät käänny ja tee parannusta."
"Me uskomm, opetamme ja tunnustamme myös, että on vain yhdenlaisia kelvottomia vieraita, nimittäin niitä, jotka eivät usko, niitä, joista on kirjoitettu: 'Mutta joka ei usko, se on jo tuomittu.' Tämä tuomio tulee vaikeammaksi, suuremmaksi ja raskaammaksi pyhän sakramentin kelvottoman käyttämisen tähden - 1. Korinttolaiskirjeen 11. luku."
"Me uskomme, opetamme ja tunnustamme, ettei ainakaan tosiuskova, niin kauan kuin
hän säilyttää elävän uskon, olkoon hän kuinka heikko tahansa, nauti pyhää ehtoollista tuomioksi, sillä se on asetettu erikoisesti heikkouskoisia varten, heidän heikon uskonsa lohdutukseksi ja vahvistukseksi".
"Me uskomme, opetamme ja tunnustamme, että tämän taivaallisen aterian pöytävieraiden kelvollisuus perustuu yksinomaan Kristuksen kaikkeinpyhimpään kuuliaisuuteen ja täydelliseen ansioon, jonka me tosi uskossa itselle omistamme ja josta me sakramentin kautta tulemme vakuuttuneiksi, eikä ensinkään omiin avuihimme ja sisäisiin ja ulkonaisiin valmistuksiimme."


Yksin uskosta

Raamatun ja evankelis-luterilaisen tunnustuksen mukaisesti keskeisin ja tärkein
ilmoitus on se, miten Jumala vanhurskauttaa jumalattoman ihmisen eli tekee hänet kelpaavaksi iankaikkiseen elämään.
Tämän ilmoituksen(opetuksen) pääkohdat ovat seuraavat:

1. Synti erottaa ihmisen Jumalasta (Ef. 2: 1) Kun synti on täytetty, se synnyttää kuoleman. (Jaak. 1:15) Tällöin ihminen ei voi uskoa.

2. Usko tulee kuulosta ja kuulo Jumalan sanan kautta (Room. 10: 17). Jumala antaa synnit anteeksi Pyhän Hengen kautta evankeliumin saarnassa (Joh. 20: 22,23).

3. Usko tarttuu kiinni ja omistaa Kristuksen vanhurskauden, joka kelpaa Jumalan edessä (Room. 5: 1 ja Ef. 2: 8).

4.Jumalan lapseus on meillä yksin armosta, yksin uskosta, yksin Kristuksen tähden.

Kun matkalla synti tarttuu, se saadaan anteeksi edelleen vain evankeliumin kautta, jonka ydin on anteekisantamus. Evankeliumi on Jumalan voima itsekullekin uskovaiselle autuudeksi (Room. 1:17).

Herran ehtoollisen oikea perustus on Vanhurskauttamisoppi. Kun näin on, silloin
myös Pyhä ehtoollinen uskon kautta vaikuttaa Jumalan lasten sydämissä kaiken sen siunauksen, minkä Herra Jeesus antaa. Tällä pyhällä aterialla tulemme uskossamme vahvistetuiksi ja virvoitetuiksi. Jumala siinä ravitsee ja lohduttaa matkamiestä Poikansa ruumiin ja veren todellisella osallisuudella.

Mutta kuinkas uskoa vahvistetaan ja herätetään ellei sanalla syntien anteeksiantamuksesta? Tämä on oikeastaan ainoa asia, jossa Reinikainen minun mielestäni erehtyy. Muuten kirjoitus oli hyvä, ja tulkinnat Lutherin opetuksista, luterilaisista tunnustuskirjoista ja Svebiliuksesta vaikuttavat muilta osin oikeilta.

Toinen asia on sitten ovatko Luther, luterilaiset tunnustuskirjat ja Svebilius erehtyneet siinä, että ehtoollinen on tarkoitettu ainoastaan uskovaisille. Itse uskon, että he eivät ole erehtyneet tässä asiassa, mutta jos se joskus toisin minulle kirkastuu, niin sitten kirkastuu. Olivathan hekin vain ihmisiä.

Ajattelen, että jos syntien anteeksiantamus ehtoollisessa kielletään, silloin kielletään myös Kristuksen todellinen läsnäolo ehtoollisessa, koska hän sanoo, että "tämä on minun vereni, joka teidän ja monen edestä vuodatetaan". Jos ehtoollisessa on Kristuksen todellinen veri, niin silloin se on juuri se veri, joka monen monen edestä vuodatetaan eikä mikään muu veri.

el kirahwi kirjoitti:

Mutta kuinkas uskoa vahvistetaan ja herätetään ellei sanalla syntien anteeksiantamuksesta? Tämä on oikeastaan ainoa asia, jossa Reinikainen minun mielestäni erehtyy. Muuten kirjoitus oli hyvä, ja tulkinnat Lutherin opetuksista, luterilaisista tunnustuskirjoista ja Svebiliuksesta vaikuttavat muilta osin oikeilta.

Toinen asia on sitten ovatko Luther, luterilaiset tunnustuskirjat ja Svebilius erehtyneet siinä, että ehtoollinen on tarkoitettu ainoastaan uskovaisille. Itse uskon, että he eivät ole erehtyneet tässä asiassa, mutta jos se joskus toisin minulle kirkastuu, niin sitten kirkastuu. Olivathan hekin vain ihmisiä.

Ajattelen, että jos syntien anteeksiantamus ehtoollisessa kielletään, silloin kielletään myös Kristuksen todellinen läsnäolo ehtoollisessa, koska hän sanoo, että "tämä on minun vereni, joka teidän ja monen edestä vuodatetaan". Jos ehtoollisessa on Kristuksen todellinen veri, niin silloin se on juuri se veri, joka monen monen edestä vuodatetaan eikä mikään muu veri.

Ehtoollista vietetään sen muistoksi, että Kristus on sovittanut syntimme ja noussut ylös Ap. tekojen mukaan.( Olikohan se tarkkaan Kristuksen kuoleman julistaminen, en muista)

Ehtoollisen vahvistetaan siten uskoa. Syntien anteeksiantamuksen saa muulloinkin( vahvistaa myös uskoa, niin kuin kirjoitit), kuin ennen ehtoollista olevasta ripissä. Meille on tarpeen muistuttaa välillä, että Kristus on todella noussut kuolleista ja sovittanut syntimme. Se vahvistaa uskoa.

Tuo Johanneksen evankelumin kuudes luku johdannossa lukee Lutherin Kirjoittamana, että kerrotaan Kristuksen oleva elämän leipä ja jumalan sana. Ei puhuta ehtoollisesta, niin kuin osa tulkitsee. Sama käsitys oli minulla jo ennen kuin luin Reinikaisen kirjoituksen.

Ehtoollisen syntien anteeksisaamisesta esiintyy useampia käsityksiä, mutta oikein on että ehtoollisen jakajan virka ei ole Pyhän Hengen saarnavirka, jonka kautta saa synnit anteeksi ja siksi ehtoollisen voi jakaa uskotonkin(sinä taisit joskus lainata, että jakaja voi olla vaikka sarvipää härkä.). Ehtoollista edeltävässä ripissä synninpäästö on evankeliumin saarnavirka ja vain Pyhän Hengestä osallinen pappi voi julistaa synninpäästön. Jonkin verran sekoittaa, että luterilaisessa kirkossa rippi ei ole oma sakramentti, vaan osa ehtoollista tai aivan erillilään.

Toistan vielä, että jos ehtoollisella saa synnit anteeksi, olisi ristiriitä sen kanssa, että evankelimi julistetaa erottamatta ketään niin uskottomille kuin uskovaisille. Evankeliumi on voimallinen, eikä se tee eroitusta epäuskoisen ja uskovaisen välillä. Siis ei edes uskovainen saa syntejä anteeksi ehtoollisella, vaan ehtoolliseen osana kuuluvalla ripillä, jos synninpäästön julistaja on uskovainen.

Kiitos kommenteista!

el kirahwi kirjoitti:

Mutta kuinkas uskoa vahvistetaan ja herätetään ellei sanalla syntien anteeksiantamuksesta? Tämä on oikeastaan ainoa asia, jossa Reinikainen minun mielestäni erehtyy. Muuten kirjoitus oli hyvä, ja tulkinnat Lutherin opetuksista, luterilaisista tunnustuskirjoista ja Svebiliuksesta vaikuttavat muilta osin oikeilta.

Toinen asia on sitten ovatko Luther, luterilaiset tunnustuskirjat ja Svebilius erehtyneet siinä, että ehtoollinen on tarkoitettu ainoastaan uskovaisille. Itse uskon, että he eivät ole erehtyneet tässä asiassa, mutta jos se joskus toisin minulle kirkastuu, niin sitten kirkastuu. Olivathan hekin vain ihmisiä.

Ajattelen, että jos syntien anteeksiantamus ehtoollisessa kielletään, silloin kielletään myös Kristuksen todellinen läsnäolo ehtoollisessa, koska hän sanoo, että "tämä on minun vereni, joka teidän ja monen edestä vuodatetaan". Jos ehtoollisessa on Kristuksen todellinen veri, niin silloin se on juuri se veri, joka monen monen edestä vuodatetaan eikä mikään muu veri.

lauseessa "tämä on minun vereni, joka teidän ja monen edestä vuodatetaan", ei nähdäkseni ole synninpäästön sanoja. Jeesus haluaa siinä tuoda mieliimme sen, että ehtoollista nauttiessamme muistaisimme Vapahtajamme ristinkuolemaa.
Ja kun saamme syödä Kristuksen Ruumiin ja juoda Hänen Verensä, se vahvistaa uskoamme siihen, että syntimme ovat anteeksi annetut (jo ennen ehtoollista anteeksi annetut).
Ja eikös se lause jatku näin "...niin usein kuin te sen teette, tehkää se minun muistokseni".
Kyllä Reinikainen on siinä oikeassa että ehtoollinen on tarkoitettu uskovaisille, Kristuksen muistoksi ja uskomme vahvistukseksi.
Oikein hyvää tekstiä oli tuo Reinikaisen kirjoitus.
Tämän mukaista kun olisi opetus kirkossakin.

Kivahan se olisi, jos aina olisi oikeassa, mutta kun sitä on kuitenkin vain erehtyväinen ihminen. Joskus onneksi kuitenkin pääsee Pyhän Hengen ääni esille muistuttamaan, että ei se nyt ihan taida niin olla.

Mitä tulee siihen sakramenttikysymykseen, niin joskushan se kaikella todennäköisyydellä tulee ajankohtaiseksi. Mutta miten pian, se on jo toinen kysymys. Kuitenkin nythän on asiasta annettu tiedotekin, ja sen mukaan minkäänlaisia keskusteluja ei ole käyty sen paremmin Suomen saarnaajien keskuudessa kuin Ruotsin saarnaajien kanssakaan, ja minkäänlaisia suunnitelmia sakramenttien ottamisesta omiin käsiin ei ole olemassa. Ja tiedotteessa vielä toivottiin, että esikoislestadiolaisuus saisi pysyä kirkon sisäisenä herätysliikkeenä.