Ex-Z:n kahvilan ulkopuolella oli jonoa heti aamusta, mutta kuppilanpitäjää ei näkynyt. Sikuri olisi tullut maalaamaan kahvilan ja joutuu sen tekemäänkin, koska roiskutti maalia pitkin lattioita. Koska kahvit ja puurot jäi saamatta, täytyi tyytyä naapurin räkäl… siis Monttubaariin, jonne animatti on nyt palkattu eroottiseksi tanssijattareksi. Sopimusta hiottiin viimeiseen saakka niin että sen luulisi nyt tyydyttävän kumpaakin osapuolta. Lepakot vaativat kuitenkin tasa-arvon nimissä baariin myös miesstripparia. Koska miesten osuus palstalla on aika vähäinen, joutuu baarin omistaja ilmeisesti esiintymään itse. Satutätine tosin ehdotti että Jermuxi voisi porhaltaa estradille tankkinsa kanssa, huomio olisi taattu.
Puhurix päätti perustaa työvoimatoimiston, koska uusia yrityksiä nousi kuin sieniä sateella. Sikuri ainakin tarvitsee ohjelmatoimistoonsa tanssijoita, ei sellaisia kuin Monttubaarissa vaan enempi näitä klassisen lajin taitajia. Ei sillä etteikö strippaaminen olisi hyvinkin perinteikäs laji, tosin en ole nähnyt kenenkään keikkuvan elmukelmuun kääriytyneenä.
Pahapastilli yritti perustaa ilotalon mutta ylhäältä päin siitä oltiin eri mieltä, eli on siis olemassa vieläkin ylempi instanssi kuin itsejulistautunut jumala. Nyt Mynttis on päättänyt viedä yrittäjyyden rajoittamisen lakitupaan saakka. Puhurix kuuli vatsastaan ihmeellisiä ääniä ja hetken kuvitteli osaavansa vatsastapuhujan taidon, mutta pari päivää sitten nielaistu Mynthon se siellä möyrysi. Siksi animatti haki työvoimatoimiston kautta lääkäriä joka poistaa eriskummalliset vatsavaivat.
Ex_er on jo hakenut lääkkeiden jakelijaksi, ja hänet työllistetään heti kun charmikas lääkäri löytyy. Kadunmiehen kuppaustaidot liittyvät lähinnä hänen pisneksiinsä eivätkä toimi silläkään alalla kovin hyvin, joten hänet voidaan unohtaa ehdokasta valittaessa. Myös blue.berry.f on jättänyt asiallisen työhakemuksen. Blue.berry pohti aikaisemmin pitääkö palstoja selata taaksepäin niin kauas että löytyy käsittelemätön aihe, mutta se on aivan turhaa, sellaisia ei nimittäin ole. - Waffe käväisi myös työkkärissä ja kertoi havainnoistaan, että palkasta ei työhönottohaastatteluissa juuri puhuta. Satutätine hakee siivoojaa, kokkia ja hortonomia. Hänenkin palkkaussysteeminsä vaikuttaa hieman epämääräiseltä, mutta silmäänpissittyjä varten on Puolustuspiste heti Panoraamabaarin kupeessa.
Animatti loukkasi kätensä ensimmäisenä iltana keikkuessaan ns. vajaalla tangolla. Hän päätti silti lähteä mukaan Panoraamabaarin remonttiin, jonka Sikuri tuulispäänä pisti alulle. Kylli.kyllä tarjosi serkkupoikiaan Tallinnasta, he ovat kuulemma oikein kynnelle kykeneviä. Blue.berrykin suostui mukaan remonttiin, repäisi tapetit seiniltä alta aikayksikön ja ilmoitti lähtevänsä muihin hommiin. Sikuri sytytti heti tuleen Kadunmiehen rakkaan jouhipatjan ja nakkasi suurimman osan roinasta pihalle. Sitten hän hinkkasi ammeen juuriharjalla, tyrkkäsi marisevan Kadunmiehen kylpyyn ja heitti vielä perään teräsharjan selänpesua varten. Lisäksi vaakku raportoi että animatti oli tempaissut Kadunmiehen kylpyammeesta ja roikotti tätä korvista takahuoneessa höpisten samalla tangoista ja kymmenen tissin tansseista.
Tällä vauhdilla remontti valmistuu ennätysajassa, ja totuus on että vain Sikurin liikenaisvaistot voivat pelastaa ainakaatuvan Kadunmiehen täydelliseltä konkurssilta.
Teppanan kotikonnuilla on kuulemma satanut ensilumi, jota etelässä vielä odotellaan. Odotusaikaa voi viettää laiffareilla siinä kuppilassa mikä kulloinkin on auki tai yleensä pystyssä.
Törkylehti pitää viikonlopputauon, olkaa ihmisiksi.
Seinäkirjoitus: Puolet kettujen viisaudesta perustuu kanojen tyhmyyteen.

Vastaukset 1
Vanhimmat
se painos jo tännekkin. :)