Tilaisuus ja Turusen valtakunta uudessa valossa

Markku_Meilo

Pasi Turusen kirjan "Vartiotorni - valtakunta uudessa valossa"-kirjan toisen, uudistetun painoksen sisällön on esitetty olevan "kaikki valheellista".

Olen nyt lukenut kirjan neljä ensimmäistä lukua, enkä ole havainnut ensimmäistäkään oleellista tai tarkoituksellista virhettä, olen tehnyt ainoastaan kaksi pientä huomiota.

Nyt on hyvä tilaisuus tarkastella yhdessä tuota kirjaa, koska tuo "kaikki valheellista"-väite ei pidä paikkaansa. En siis tässä vaiheessa väitä, että kirjassa ei olisi oleellisia virheitä, väitän että kategorinen "kaikki valhetta"-on valheellinen väite.

Keskittykäämme oleellisiin, Vartiotorniseuraa koskeviin käytännön asioihin, ei kiistanalaisiin ja loputtomiin raamatuntulkintoihin ja/tai kilpailevan totuuden tarjontaan.

41

2671

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • >>uudistetun painoksen sisällön on esitetty olevan "kaikki valheellista".

      Näissä räikeimmissä syytöksissä on kai mitä todennäköisemmin kyse sittä ettei henkilö ole koskaan edes nähnyt koko opusta, lukemisesta puhumattakaan.

      Lukemisen harkitsemistakaan ei tarvinne edes miettiä, onhan kirjan kirjoittanut kuitenkin Turunen. Ei se voi olla mistään kohtaa totuuden mukainen. Uskoohan Turunen ennemmin Jeesukseen kuin vartiotorniseuraan. Siispä valetta kaikki tyynni.

      Jos tämän sattuu lukaisemaan nimimerkit UskoToivo tai am.ha_arets, niin olisi mukava kuulla ovatko he lukeneet kyseistä sivunippua. Ja jos eivät niin ovatko harkinneet, sekä jos eivät niin miksi eivät.

      Ihan luontaisen mielenkiinnon siivittämänä siis asiaa tiedustelen.

      • Markku_Meilo

        >>UskoToivo tai am.ha_arets,...

        Kumpikaan ei kuulu tähän sokaistuneeseen "kaikki väärin"-ryhmittymään, he eivät ole keskittyneet ainoastaan kaivelemaan muiden uskontojen virheitä. Jos näkee edustamansa uskonnon niinkin realistisesti, niin tuskin Turusen kirjan kakkosversion lukeminen muuttaisi mitään oleellista. Tuon kirjan sisällön pääasialliset yksityiskohdat tullevat muutamassa vuodessa kaikki esille tälläkin forumilla. Lisäksi ykkösversio on ollut aikoinaan netistä imuroitavissa. Turunen itse ei pahoitellut tuota nettiinlaittoa, ainakaan aikoinaan H2O:ssa olleen tekstinsä mukaan.

        Jos joku haluaa tuon kirjan ykkösversion pdf-tiedostona, niin laittaa rohkeasti pyynnön:

        markku.meilo(snabel a)hextek.fi

    • Regina.Secco
      • Regina.Secco

        ... tämähän liittyy olennaisesti avattuun keskusteluun.

      • EpäileväTuomas
        Regina.Secco kirjoitti:

        Ei liity. Sieltä ei muistaakseni löytynyt VT-seuraa sivuavia saarnoja.

      • Regina.Secco
        EpäileväTuomas kirjoitti:

        Eipä löydy, ei. Linkissä arvioidaan UM-käännöstä KR-käännökseen nähden, mutta kiva, että kuuntelit ja täsmensit.

    • Lähimmäinen.

      Mitä jos V.Leinonen kirjoittaisi kirjan:" Pasi Turusen varjossa" ja toisi esiin kuinka Turunen opettaa seurakuntalaisille pakanallisia oppeja:Kolmináisuudesta, Helvetintulesta, Sielun kuolemattomuudesta ym.ei Veikolla on tärkeämpääkin tekemistä!

      • Markku_Meilo

        >>Mitä jos V.Leinonen kirjoittaisi kirjan

        Siitä vaan, mutta se ei tippaakaan vaikuta jo aiemmin kirjoitetun kirjan sisältöön? Ja siitä kirjasta on nyt kyse, kirjasta jonka sinäkin muistaakseni leimasit "täysin väärässä olevaksi". Tässä nähtiin taas parasta mihin kykenet.

        >>Veikolla on tärkeämpääkin tekemistä!

        Ongelmia riittää Vt-seurassa.

      • Lähimmäinen.
        Markku_Meilo kirjoitti:

        Oletko kääntynyt Helluntaiuskoon? jis näin on? tämä on sivusi.

        http://www.patmos.fi/uskonpuolesta/miesjaääni.htm

      • Markku_Meilo
        Lähimmäinen. kirjoitti:

        >>Oletko kääntynyt Helluntaiuskoon?

        En ole, siinä meni sekin oljenkortesi. Ymmärrän sen, että avaus Turusen kirjasta harmittaa sinua ja ymmärrän senkin, että et paremmin kykene näkemyksiäsi puolustamaan. Mutta älä ihmeessä luovuta, olet hyvänä esimerkkinä henkilöstä, joka on mielenhallinnan tuloksena jättänyt ajattelupuolen muiden hoidettavaksi.

        Olet kyllä "Vuosiluku Markku" samassa veneessä kuin Turunen!

      • Markku_Meilo
        Lähimmäinen. kirjoitti:

        Olet kyllä "Vuosiluku Markku" samassa veneessä kuin Turunen!

        Turusen kirjan mainninnat vuosiluvuista ja ennustuksista pitävät paikkansa. Tuohan on täydellinen kannanmuutos aiempaan.

      • Regina.Secco
        Lähimmäinen. kirjoitti:

        Olet kyllä "Vuosiluku Markku" samassa veneessä kuin Turunen!

        "Vuosiluku Markku",
        enkä muustakaan nimittelystä, koski se ketä tahansa, mutta kiitän Sinua. Olen juuri hyvin kriittisenä aloittanut tutkistelun Jehovan todistajien kanssa ja ajattelin mennäkö huomenna seurakuntamme Valtakunnansalille vai ei. Nyt ei tarvitse miettiä ratkaisua. Minäpä kiitän ja kumarran. Tuskinpa Meilo kommenttejasi sen enemmälti kummeksuu, mutta minäpä en ole Meilo.

        Voisitko ystävällisesti kertoa minulle, onko käytöksenne hyvinkin yleistä tällä tasolla. Onko tällainen "nimittely" henkilökohtaista, vai onko se yleistettävissä? Näin ainakin ymmärsin.
        Mikäli olen oikeassa, myös kriittiset epäilyni ovat: ylenpalttisen ystävällisyyden ja rakkauden osoittaminen (joka Raamatun mukaan kohdistuu myös mahdollisiin vihollisiin ja vääräuskoisiin -lienenkö väärässä, en tiedä) onkin pelkkää lumetta. Mutta huomennapa menenkin metsään, en salille. Metsässä on hyvä mietiskellä.

        >>ylenpalttisen ystävällisyyden ja rakkauden osoittaminen..

        Rakkauspommitusta kaipaavan on hakeuduttava salille tms. tilaisuuteen, täällä vallitsee viidakon laki. Viidakko vastaa niin kuin sinne kirjoitetaan.

      • Regina.Secco
        Markku_Meilo kirjoitti:

        >>ylenpalttisen ystävällisyyden ja rakkauden osoittaminen..

        Rakkauspommitusta kaipaavan on hakeuduttava salille tms. tilaisuuteen, täällä vallitsee viidakon laki. Viidakko vastaa niin kuin sinne kirjoitetaan.

        ...tänä viikonloppuna antaa luonnon pommittaa minua omalla rakkaudellaan, katselen jäätyviä lampia, kuljen metsäpolkuja, ehkä poimin jonkin puolukan tai karpalon -noin maistiaisiksi vain paikan päällä, annan mieleni rauhoittua. Tunti-pari riittää tähän hartauteen hyvin.
        Otetaan sitten tulevaisuudessa ne toiset pommit, jos tarvetta on. :)

      • Roikkuja
        Regina.Secco kirjoitti:

        "Vuosiluku Markku",
        enkä muustakaan nimittelystä, koski se ketä tahansa, mutta kiitän Sinua. Olen juuri hyvin kriittisenä aloittanut tutkistelun Jehovan todistajien kanssa ja ajattelin mennäkö huomenna seurakuntamme Valtakunnansalille vai ei. Nyt ei tarvitse miettiä ratkaisua. Minäpä kiitän ja kumarran. Tuskinpa Meilo kommenttejasi sen enemmälti kummeksuu, mutta minäpä en ole Meilo.

        Voisitko ystävällisesti kertoa minulle, onko käytöksenne hyvinkin yleistä tällä tasolla. Onko tällainen "nimittely" henkilökohtaista, vai onko se yleistettävissä? Näin ainakin ymmärsin.
        Mikäli olen oikeassa, myös kriittiset epäilyni ovat: ylenpalttisen ystävällisyyden ja rakkauden osoittaminen (joka Raamatun mukaan kohdistuu myös mahdollisiin vihollisiin ja vääräuskoisiin -lienenkö väärässä, en tiedä) onkin pelkkää lumetta. Mutta huomennapa menenkin metsään, en salille. Metsässä on hyvä mietiskellä.

        >>Olen juuri hyvin kriittisenä aloittanut tutkistelun Jehovan todistajien kanssa ja ajattelin mennäkö huomenna seurakuntamme Valtakunnansalille vai ei. Nyt ei tarvitse miettiä ratkaisua. Minäpä kiitän ja kumarran.

        Saattaa olla että teit elämäsi parhaan ratkaisun.

        Kävin Jehovan Todistajien muistonvietossa keväällä. En muista koskaan toiste kokeneeni mitään niin kylmää kuin se ilmapiiri. Siihen päättyi minun kriittinen tutkiskeluni (kävin vielä Betelissä itseasiassa!) ja hyvä niin. Ahdistavaa, kammottavaa suorastaan. Ei mitään tunnetta Jumalan olemassaolosta.

        Piti kirjoittaa "Jumalan läsnäolosta".

      • Regina.Secco
        Roikkuja kirjoitti:

        >>Olen juuri hyvin kriittisenä aloittanut tutkistelun Jehovan todistajien kanssa ja ajattelin mennäkö huomenna seurakuntamme Valtakunnansalille vai ei. Nyt ei tarvitse miettiä ratkaisua. Minäpä kiitän ja kumarran.

        Kirjoitit:
        "Ylipäätänsä jokainen, joka tässä informaatioyhteiskunnassa tutkii Jehovantodistajien kanssa on typerys, sanalla sanoen idiootti joka ei osaa eroittaa jyvää akanoista."

        Ehkäpä meikäläisen kaltaisiakin tarvitaan, mutta huomenna menen metsään. :)

      • Regina.Secco
        EpäileväTuomas kirjoitti:

        Saattaa olla että teit elämäsi parhaan ratkaisun.

        Katsotaan, katsotaan. Elä hättäile, aikahan sen näyttää, mutta metsään menen :)

      • Lähimmäinen.
        Markku_Meilo kirjoitti:

        Turusen kirjan mainninnat vuosiluvuista ja ennustuksista pitävät paikkansa. Tuohan on täydellinen kannanmuutos aiempaan.

        En ole tullut JT vuosilukujen takia, koska, vain Jehova tietää koska loppu tulee!

      • Lähimmäinen.
        Regina.Secco kirjoitti:

        "Vuosiluku Markku",
        enkä muustakaan nimittelystä, koski se ketä tahansa, mutta kiitän Sinua. Olen juuri hyvin kriittisenä aloittanut tutkistelun Jehovan todistajien kanssa ja ajattelin mennäkö huomenna seurakuntamme Valtakunnansalille vai ei. Nyt ei tarvitse miettiä ratkaisua. Minäpä kiitän ja kumarran. Tuskinpa Meilo kommenttejasi sen enemmälti kummeksuu, mutta minäpä en ole Meilo.

        Voisitko ystävällisesti kertoa minulle, onko käytöksenne hyvinkin yleistä tällä tasolla. Onko tällainen "nimittely" henkilökohtaista, vai onko se yleistettävissä? Näin ainakin ymmärsin.
        Mikäli olen oikeassa, myös kriittiset epäilyni ovat: ylenpalttisen ystävällisyyden ja rakkauden osoittaminen (joka Raamatun mukaan kohdistuu myös mahdollisiin vihollisiin ja vääräuskoisiin -lienenkö väärässä, en tiedä) onkin pelkkää lumetta. Mutta huomennapa menenkin metsään, en salille. Metsässä on hyvä mietiskellä.

        Oletko lukenut Meilon kirjoituksia? Hän ei puhu mistään muusta kuin siittä mitä Russel teki 1800 luvulla ja vuodesta 607,1914, 1925, 1975 jne.

      • Markku_Meilo
        Lähimmäinen. kirjoitti:

        Oletko lukenut Meilon kirjoituksia? Hän ei puhu mistään muusta kuin siittä mitä Russel teki 1800 luvulla ja vuodesta 607,1914, 1925, 1975 jne.

        >>Hän ei puhu mistään muusta...

        Tässä aloituksessa ei ollut ensimmäistäkään vuosilukua, ehkä se yllättikin sinut ja siksi vastasit puutaheinää.

      • Markku_Meilo
        Lähimmäinen. kirjoitti:

        En ole tullut JT vuosilukujen takia, koska, vain Jehova tietää koska loppu tulee!

        Sillä ei ole mitään merkitystä mitä sinä yksilönä ajattelet tai kirjoittelet. Vartiotorniseura kuitenkin edellyttää jokaisen jt:n (sinunkin) hyväksyvän/uskovan esimerkiksi valheellisen vuoden 1914 merkitykseen. Edellytystä tehostetaan erotuspelotteella, jolla sitten saattaa olla huomattavasti laajempia vaikutuksia, esimerkiksi ystävien ja perheen suhteen.

      • Lähimmäinen. kirjoitti:

        En ole tullut JT vuosilukujen takia, koska, vain Jehova tietää koska loppu tulee!

        Laskento ei perinteisesti ole ollut vartiotorniseuran hallintoelimen vahva puoli. Puutteita on myös lukemisen ymmärtämisessä, kokonaisuuksien hahmottamisessa. Ennustus ennustuksen perään ja aina pieleen. Selittelyjä, jälkien peittelyä ja vastuun pakoilua jälkeen päin. Voisiko joku liittyä vartiotorniseuran jäseneksi säälistä?

        Jeesus ei todellakaan tarkoittanut tällaista leväperäistä toimintaa puhuessaan hengellisesti köyhistä. UMK puhuu hengellisen tarpeensa tiedostamisesta. Oletko varma, että olet tiedostanut sen? Raamattu nimittää korvasyyhyksi "hengellistä tarvetta", joka tulee tyydytetyksi itsepetoksella.

    • Roikkuja

      Vartiotorniseura ja Markku Meilo ovat kuin kaksoisveljekset, jotka käyttäytyvät samalla tavalla.

      Puolitotuuksia, asioita ei kerrota, hämätään, kielletään, jne..........

      Markku Meilo jätti kertomatta kohtaamisen "torninvartijan" kanssa, kun oli lavastusoperaatiossa mukana, jossa yritettiin nakittaa yleisönpalvelijaa, kun torninvartija haastoi verta nenästään konventissa.
      "salakuuntelija" Markku Meilo, joka sivumennen sanoen on lapsellinen kusipää, jätti asian kertomatta, mutta jäi kiinni kun "torninvartija" kirjoitti ohi suunsa.

      Markku Meilo venkoili ja vonkoili, kuten "veljensä" Vartiotorniseura, mutta totuus oli jo paljastunut ja 59-vuotias äijä joutui häpeään.

      No tässä vasta yksi tarina "veljeksistä" Markku Meilo ja Vartiotorniseura.
      Mene nukkumaan ;-))

      • Regina.Secco

        "salakuuntelija" Markku Meilo, joka sivumennen sanoen on lapsellinen kusipää, jätti asian kertomatta, mutta jäi kiinni kun "torninvartija" kirjoitti ohi suunsa.

        Markku Meilo venkoili ja vonkoili, kuten "veljensä" Vartiotorniseura, mutta totuus oli jo paljastunut ja 59-vuotias äijä joutui häpeään.

        Tämäpä hyvä tieto. Kaiketi moisia pitää visusti varoa, mutta huomenna mennään metsään. Kiitos kommentista.

      • -Jt-

        Hyökkäät vähän joka suuntaan. Mistä tuo omituinen toimintasi johtuu? Onko sinulla asiat ok. vai tarvitsetko apua?

      • koo.koo
        -Jt- kirjoitti:

        Hyökkäät vähän joka suuntaan. Mistä tuo omituinen toimintasi johtuu? Onko sinulla asiat ok. vai tarvitsetko apua?

        Siinäs näet mitä monivuotinen j. todistajuus saa aikaan.

      • Lähimmäinen.
        koo.koo kirjoitti:

        Siinäs näet mitä monivuotinen j. todistajuus saa aikaan.

        Eikö Meilo ole olltu Luopiona kauemman aikaa kuin JT?

      • Markku_Meilo
        Lähimmäinen. kirjoitti:

        Eikö Meilo ole olltu Luopiona kauemman aikaa kuin JT?

        Heittosi ovat usein joko asian vierestä tai väärin, kuten tämä.

      • Lähimmäinen.
        Markku_Meilo kirjoitti:

        Heittosi ovat usein joko asian vierestä tai väärin, kuten tämä.

        Täällä on kirjoitettu että olet ollut pois totuudesta 30v olet n.60v vanha? oletko ollut JT 1v-30v?

      • Markku_Meilo
        Lähimmäinen. kirjoitti:

        Täällä on kirjoitettu että olet ollut pois totuudesta 30v olet n.60v vanha? oletko ollut JT 1v-30v?

        >>Täällä on kirjoitettu että olet ollut pois totuudesta 30v

        Totuuteen en ota kantaa ja on kirjoitettu paljon muutakin? Sain monoa 35 vuotta sitten, mutta ei siinä kaikki.

        >> olet n.60v vanha?

        Pitää paikkansa.

        >> oletko ollut JT 1v-30v?

        En ole. Olen ollut jehovantodistaja ja sen jälkeen jahfiili 25 vuotta, eli viisikymppiseksi, vasta sen jälkeen opin totuuden Vartiotorniseuran totuudesta.

        Tarkoittamasi "Luopio" olen voinut olla enintään alle 10 vuotta. Suomenkielen tarkoittama luopio tosin pitempään, mutta sitä määritystä et halunne käyttää, koska silloin joutuisit nimittelemään esimerkiksi tännekin kirjoitellutta Rovaniemen itäisen seurakunnan vanhinta luopioksi.

        Rovaniemen itäisen seurakunnan vanhin? oletko varma asiasta?

      • Markku_Meilo
        Lähimmäinen. kirjoitti:

        Rovaniemen itäisen seurakunnan vanhin? oletko varma asiasta?

        Myöntää itse olevansa luterilaisille luopio. Ei varmaan ole lajiaan ainoa luopio maailmassa.

      • alku ja loppu.

        "Vartiotorniseura ja Markku Meilo ovat kuin kaksoisveljekset, jotka käyttäytyvät samalla tavalla. Puolitotuuksia, asioita ei kerrota, hämätään, kielletään, jne.......... "

        Hyvä huomio, Roikkuja.

      • Uskomaton Toivo
        Markku_Meilo kirjoitti:

        Myöntää itse olevansa luterilaisille luopio. Ei varmaan ole lajiaan ainoa luopio maailmassa.

        UskoToivo laulaa.

      • Markku_Meilo
        Uskomaton Toivo kirjoitti:

        UskoToivo laulaa.

        Ilmeisestikin valtakunnanlauluja.

    • Regina.Secco

      Löysia alussa mainitun Turusen kirjan ensimmäisen painoksen vuodelta 1995. Sen viidennessäkään luvussa en havainnut mitään erityistä virhettä koskien seuran oppia. Huomioni kiinnittyi seuran kirjallisuudessa esiintyviin konditionaaleihin, jota itse asiassa on tulkittava imperatiivisesti, esim. tulisi on tulee, jne. JT-opin muutokset on ilmeisesti korjattu kirjan 2:ssa painoksessa.

      • Markku_Meilo

        Jos kyseessä on 1. painoksen sivulla 23 oleva:

        "Kaikkien niiden, jotka haluavat ymmärtää Raamattua, tulisi tunnustaa,..."

        Se on Vt-lehdessä julkaistua tekstiä ja lainattu 2. painoksessa aivan samalla tavalla, nyt sivuilla 59-60.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      533
      1753
    2. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      18
      867
    3. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      84
      853
    4. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      796
    5. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      49
      711
    6. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      705
    7. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      2
      687
    8. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      63
      666
    9. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      65
      608
    10. Moi, olen Lampunhenki

      Kerro toivomuksesi🏺
      Ikävä
      65
      533
    Aihe