Jos on sairastanut anoreksiaa ja laihtunut kovasti, menkat tietenkin jäävät pois, mutta tulevatko ne takaisin parantumisen myötä, vai onko kierto häiriintynyt niin pahasti, että kuukautisia ei tule enää koskaan ja jäät lisääntymiskyvyttömäksi?
Parantumisen myötä menkat takaisin...?
möhö
8979
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
tapauksessa voi niin käydäkin, mutta kyllä ne todennäköisesti takaisin tulevat, voi vaatia kyllä keltarauhashormonikuurin tai parikin ennen kuin rupee taas kierto toimimaan normaalisti. Toisilla palautuu ihan itsestään kunhan paranee ja paino nousee sopivaksi, mutta itselläni eivät menkat tulleet vaikka lihoin 60-kiloiseksi (pituus 175 cm) ja olin muutenkin jo terve, siis henkisestikin. Pari vuotta olivat olleet pois eikä päätettiin, ettei enää kannata jäädä odottamaan, että alkaisi itsestään vaan menin lääkäriin ja sain kuurin. Myöhemmin sain vielä toisenkin, koska ensimmäisen auttoi vain sen verran, että menkat tuli niin kauan kuin kuuri kesti ja loppui sitten. Toisen kuurin jälkeen rupesi sujumaan.
onko se kallista?
Kuinka kauan noita keltarauhashormooneja pitää syödä ennen kuin menkat tulee. Maksimi aikahan niissä on se 14pv. mutta pitääkö syödä niinkään pitkään? Riittäisikö esim. 5 päivän kuuri? Itselläni on yksi paketti noita keltarauhashormooneja kun puoli vuotta sitten olis pitänyt siirtää menkkoja,mut en sitten siirtänytkään.. Nyt ei vain menkkoja ole kesän jälkeen kuulunut! Eihän niistä haittaakaan ole, niin jos popsisin tuon yhden kuurin niin, että menkat alkais taas. En ole ana:) Laihduin vaan muutaman kilon kesällä, olen aina ollut hoikka. Menkat sitten jäivät.. ei ole tulleet 4 kuukauteen. Kaunis kiitos asiallisille vastauksille ja niiden kirjoittajille!
kuule, lihotapa ekaksi ne menettämäsi kilot takaisin ja katso sitten, tuleeko menkkoja.
ei ne liian laihalle tule vaan ensiksi tietysti pyritään saamaan se paino sille alueelle jolla ne vielä ovat tulleet.
ja VASTA sitten jos ei näy eikä kuulu vaikka paino on normaali, hormonihoitoa aletaan miettiä.
Älä syö omin päin tuota viiden päivän kuuria, koska se on liian lyhyt normaalin kierron keltarauhashormoniaikaan verrattuna. Sotket vain hormonitoimintaa ja todennäköistä on, ettei menkat ala mutta saatat saada turvotuksia tai muita ikäviä oireita.
Nosta paino siihen, missä menkat viimeksi tulivat. Jos se ei auta, lääkäri osaa suunnitella jatkohoidon.
Kiloja minulta lähti pois, koska kärsin pitkään jatkuneesta mahavaivasta ja lääkkeitä siis täytyi syödä. Kävin lääkärillä useaan otteeseen mahakipujen takija. En siis ole vartavasten laihduttanut. Nuo kilot ovat tulleet takaisin, mutta ei menkat. Olen ihan hyvänkokoinen nyt, vähintään samoissa mitoissa kuin aikaisemmin ennen tuota laihtumista.
En millään haluaisi mennä taas lääkäriin, kun viimeksikkään kys. lääkäri ei ottanut mahakipujani vakavasti, mikä on valitettavaa. Ikää on kertynyt 18v. ja menkat olleet melko säännölliset ennen tätä.
mä olen itse periaatteessa parantunut tai siis on mulla bulimia ja lievää anoreksiaa, mutta mun paino kuitenkin on korkealla eikä mulla silti ole kuukautiset tulleet takaisin. Yhdessä vaiheessa kun painoin vielä enemmän ne oli kerran tai pari vuodessa.
että kyllä se anoreksia verottaa. Mut onnesta tohon kuukautis hommaankin on hoitokeinoja, ehkäisypillereillä ne saat heti takaisin (niin mullekkin tehtiin kun olin anorektikko) tai sit juuri hormonihoidoilla autetaan..
Vasta täällä sain näitä keskusteluja lukiessani tietää, että jos ei pitkään aikaan tule menkkoja, niin siitä voi aiheutua riski sairastua osteoporoosiin.
Osaako kukaa teistä sanoa, että puhutaanko tässä sitten todella, todella pitkästä ajasta, ettei ole menkkoja? Vai mitä?
Ja onko riski todella suuri?