Viimeisinä päivinä tulee olemaan pilkkaajia

2. Pietarin kirje 3:3,4

"Sillä te tiedätte ensiksikin sen, että viimeisinä päivinä tulee pilkkapuheineen pilkkaajia, jotka kulkevat omien halujensa mukaan ja sanovat: ”Missä on se hänen luvattu läsnäolonsa? Onhan siitä päivästä asti, jona esi-isämme nukahtivat pois, kaikki pysynyt juuri sellaisena kuin luomakunnan alusta asti.”

Tämä Raamatun ennustus on ainakin täyttynyt nykyään. Pietari kirjoitti selvin sanoin niiden pilkkaamisesta, jotka todistavat Jeesuksen läsnäolosta viimeisinä päivinä. Se on selvästi nähtävissä tälläkin forumilla.

Hyvänä esimerkkinä rakas nimimerkki M.M., joka ajaa kiihkolla juuri tätä ajatusmallia "Missä on se hänen luvattu läsnäolonsa?".
6489
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

>>Tämä Raamatun ennustus on ainakin täyttynyt nykyään.

Ei ihme, koska sellainen on jatkuvasti täyttynyt jo raamatunkirjoituksen ajoista lähtien:

"Mutta nämä kohtasivat heitä toistuvasti esimerkkeinä, ja ne kirjoitettiin varoitukseksi meille, joille asiainjärjestelmien loput ovat saapuneet." 1 kor. 10:11

>>joka ajaa kiihkolla juuri tätä ajatusmallia "Missä on se hänen luvattu läsnäolonsa?".

No en ole odotellut tuota läsnäoloa vuosiin. Sen sijaan haikailen Vt-seuran väittämän raamatullisuuden perään, mutta sinäkään et siihen aiheeseen ilmeisesti lisää mitään olellista.

Äänestä
  • >>>No en ole odotellut tuota läsnäoloa vuosiin.>Sen sijaan haikailen Vt-seuran väittämän raamatullisuuden perään

    Äänestä

  • hihhuli kirjoitti:

    >>>No en ole odotellut tuota läsnäoloa vuosiin.>Sen sijaan haikailen Vt-seuran väittämän raamatullisuuden perään

    >>... esität ivallista pilkkaa tällaisia Jeesuksen läsnäolon ennustuksia kohtaan.

    Ilmeisesti kirjoitustyylini häiritsee herkkää hipiääsi, mitä jos koittaisit keskittyä itse asiaan, auttaisikohan se?

    >>Se, että sinä et voi hyväksyä käytettyjä laskentamenetelmiä jotka OVAT Raamatusta

    No jos ne mielestäsi OVAT Raamatussa, niin onko sinulle aivan ylivoimaista tuoda niitä esille?

    >> ja joita on käytetty aiemmissakin profetioissa

    On käytetty ja hyvin vallattomasti, kaikki Vt-seuran laskelmat ovat samaa tasoa. Yksikään laskelmiin perustunut ennustus ei ole täyttynyt.

    >> jotka ovat täyttyneet (esim. päivä vuotta kohti-sääntö),

    Miten mainittu sääntö liittyy Jeesukseen paluuseen?

    >>se on sinun ongelmasi.

    Väärin, ongelma on täysin väitteen esittäjän, ei perusteiden kyselijän.

    >> Se vahvistaa vielä enemmän, että olet edellämainitun kuvauksen kaltainen pilkkaaja.

    Ei vaan tuollainen onneton heittelysi vahvistaa käsitystäni, että 607 2520=1914-laskelma on todella syvältä etelästä.

    Äänestä

  • Markku_Meilo kirjoitti:

    >>>Miten mainittu sääntö liittyy Jeesukseen paluuseen?

    Äänestä

  • hihhuli kirjoitti:

    >>>Miten mainittu sääntö liittyy Jeesukseen paluuseen?

    >>Miksi 70-viikkoa Messiaan tulemiseen ei tarkoittanutkaan kirjaimellisia viikkoja?

    Tarkoitat ilmeisesti niitä viikkoja, joiden laskemisessa Vt-seura on tietoisesti 10 vuotta pielessä. Ne eivät kuitenkaan liity tähän 607 2520=1914-hässäkkään.

    >>Miksi laskettiin Nehemiasta, eikä Esrasta?

    Ei liity aiheeseen.

    >>KUITENKIN kansa oli odotuksen vallassa vuonna 29 ya.

    Ei mennä nyt tuohon 10 vuoden valehteluun, pysykäämme aiheessa.

    >>Mitä todisteita noille laskutavoille oli?

    Raamatussa on kaksi kohtaa, joissa tuota vuosi päivää kohti tulee käyttää ja molemmilla kerroilla tuo laskentatapa myös esitetään nimenomaan kyseisessä asiayhteydessä. Millä Raamatun oikeutuksella tuota laskutapaa voidaan käyttää muualla ja asettaako Raamattu edes mitään rajoituksia tuon laskutavan käyttämiselle?

    >> Jotain raamatullista? Mainittiinko laskutapa samassa ennustuksessa?

    Ei manittu seitsemän ajan yhteydessä.

    >>Se mitä tällä ajan takaa, on se, että profetioiden selvittämisessä voidaan käyttää koko Raamattua

    Sinä voit noin uskoa, Raamattu ei tuollaista ajatusta tue.

    >> (joka on btw. Jumalan henkeyttämä),

    Tuohon ei ole muuta näyttöä kuin loppuunkulunut kehäpäättely?

    >> mikäli se lopputulos on looginen, ja yhtäpitävä Raamatun muiden kohtien kanssa, jotka puhuvat samasta asiasta.

    Looginen kenen kannalta?

    >>(Esim 1914 vrt. 2. Timoteukselle 3:1-5)

    Noista jakeista en löydä mainintaa vuodesta 1914.

    >>Tämä laskutapa on siis raamatulla perusteltu.

    On nimenomaan ja ainaostaan noissa kahdessa tapauksessa.

    >>Samoin 7 aikaa = 2520 on raamatullinen, sillä Ilmestyksessä kerrotaan mitä lukua "aika" voi tarkoittaa.

    Tuo on vartiotornilogiaa, Ilmestyskirjan 3,5 aikaa on Vt-seuralle kuitenkin 1260 päivää, miksi?

    >>Tämä ei ole todellakaan täydellinen katsaus

    Ei, vaan juosten kustu selittely-yritys.

    >> näihin, mutta osoittaa muutamia kohtia, jotka selventävät näiden väitteiden Raamatullisuutta.

    Lähdetään vaikka aivan alusta ja asia kerrallaan. Vt-seura esittää, että 7 aikaa tarkoittaa kirjaimellista seitsemää vuotta:

    ”Miten pitkät nuo seitsemän aikaa ovat? Ilmestyksen 11:2, 3:n ja 12:6, 14:n mukaan kolme ja puoli aikaa on 1 260 päivää. Näin ollen seitsemän ajan täytyy kestää kaksi kertaa niin pitkään eli 2 520 päivää.” (Vartiotorni 1. helmikuuta 2004 sivu 19)

    Nyt sitten on seuraava tehtävä etsiä tämän mukainen 7 vuoden aukko Nebun 43-vuotisesta hallinnosta. Tässä on eräs näkemys Raamatun ja historian osoittamista kiinnekohdista:

    http://www.kolumbus.fi/hextek/GTR/index.htm

    Mihin kohtaan sijoitat tuon 7-vuotisjakson siten, että Nebu palasi vielä vallankahvaan?

    Äänestä

jeesus,,,apostolit,,,,evangelistat,,,ei kukaan
niistä koskaan sanonut jumalan nimea,,,,,
ja miksi???????
eiköhän asia on täys selvä ilman yhtään
mutta ja kuitenkin,,,,
totuutta ei pystyy kukaan muuttamaan,,,
ei millään tavallaan,,,,,,

Äänestä

Kommentoi aloitusta

hihhuli kirjoitti:

2. Pietarin kirje 3:3,4

"Sillä te tiedätte ensiksikin sen, että viimeisinä päivinä tulee pilkkapuheineen pilkkaajia, jotka kulkevat omien halujensa mukaan ja sanovat: ”Missä on se hänen luvattu läsnäolonsa? Onhan siitä päivästä asti, jona esi-isämme nukahtivat pois, kaikki pysynyt juuri sellaisena kuin luomakunnan alusta asti.”

Tämä Raamatun ennustus on ainakin täyttynyt nykyään. Pietari kirjoitti selvin sanoin niiden pilkkaamisesta, jotka todistavat Jeesuksen läsnäolosta viimeisinä päivinä. Se on selvästi nähtävissä tälläkin forumilla.

Hyvänä esimerkkinä rakas nimimerkki M.M., joka ajaa kiihkolla juuri tätä ajatusmallia "Missä on se hänen luvattu läsnäolonsa?".

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu