Puola on Saksan ja Venäjän välissä ja joutunut molempien maiden sortamaksi ja jakamaksi monta kertaa historiansa aikana.
Viimeksi Saksa ja Venäjä jakoivat Puolan vuonna 1939.
Ruotsikin miehittää yhä historiallista suomalaisaluetta Tornionjoen länsipuolella,koska raja vedettiin 1809 väärään paikkaan eikä raja noudattanut kielirajaa,joka on 50 km lännempänä Kalix-joessa.
Venäjä miehittää yhä Suomen Karjalaa ,joka on 12 prosenttia historiallisen Suomen alueesta.
Ruotsi on pakottanut Länsipohjan suomalaiset luopumaan suomenkielestä ja Venäjä teki Suomen-Karjalassa v 1940 täydellisen etnisen puhdistuksen asuttamalla suomalaisten tyhjäksi jättämän Karjalan uudestaan venäläisillä asukkailla.
ELI SUOMALAISILLA ON TODELLA HISTORIAN PERUSTEELLA AIHETTA JA SYYTÄ VIHATA VENÄLÄISIÄ JA RUOTSALAISIA.
Puolalaisetkin vihaa venäläisiä ja saksalaisia yhtä paljon kuin suomalaiset vihaa ruotsalaisia ja venäläisiä.
Puola on kuitenkin siinä mielessä paremmassa asemassa kuin Suomi,ettei saksa tai venäjä ole Puolassa toinen virallinen kieli,niinkuin ruotsi on Suomen virallinen kieli.
Kun 700- vuotta Suomea alistaneiden ylimielisten ruotsalaisten kieli on Suomen toinen virallinen kieli ,pakottaa se suomenkielen alempiarvoisen rahvaankielen asemaan,mikä tuhoaa suomalaisten kansallisen omanarvontunnon.
Suomihan oli ruotsinvallan 700 vuotta vain rahvaan puhekieli.Mitään opetusta sillä ei annettu eikä painettu kirjoja ja lehtiä.Vasta 1800-luvulla suomenkielellä alkoi ilmestyä lehtiä ja kirjoja kun Suomi oli osa Venäjää eikä Ruotsi voinut enää estää Suomenkielisen kulttuurin kehitystä.
Suomenruotsalaisten ylimielinen asenne suomalaisiin on kuitenkin yhä sama kuin ruotsinvallan aikana eikä heitä ole pakotettu luopumaan siitä.
Suomen ruotsinkielisellä 5 prosentin vähemmistöllä on selvä enemmistökansan ylimielinen ja röyhkeä identiteetti.
Suomen 95 prosentin suomenkielisellä enemmistöllä on selvä vähemmistökansan nöyrä ja alistuva identiteetti.
Tämä johtuu siitä että suomenruotsalaiset eivät ole tehneet mitään asennemuutosta suomenkielisiin
suomalaisiin vuoden 1809 jälkeen.
Suomenruotsalaisten asenne Suomen suomenkielisiin on yhä yhtä ylimielisen rasistinen kuin v.1809 jolloin Suomi erkani Ruotsista itsenäiseksi maaksi.
NÄIN OLLEN SUOMENKIELISET SUOMALAISET TUNTEVAT YHÄ OLEVANSA TOISENLUOKAN IHMISIÄ OMASSA MAASSAAN JA SE TUHOAA SUOMENKIELISTEN SUOMALAISTEN KANSALLISEN OMANARVONTUNNON
Suomenruotsalaiset esim.jakavat yhä Freudenthal mitaleja.Suomenruotsalaisten aatteellinen isä A.O.Frueudenthal julisti 1800-luvulla että "suomalaiset ovat rodultaan alempiarvoisia kuin ruotsalaiset",Eli koko suomenruotsalaisuus perustuu rasistiseen uskoon ruotsalaisen rodun paremmuudesta verrattuna suomalaiseen rotuun ja sitä uskoa vaalitaan yhä tänä päivänä.
Mitään tieteellistä näyttöä ei ole, että ruotsalaiset olisivat parempaa rotua kuin suomalaiset.
Päinvastoin suomalaiset näyttävät rodultaan paremmilta ,kun ovat pystyneet Ruotsin oloja vaikeammissa oloissa rakentamaan Suomesta lähes Ruotsin veroisen hyvinvointimaan.
Suomea runteli 1900-luvulla 4 sotaa, kun Ruotsi sai Suomen selän takana elää rauhassa ja säästyi
sodilta ja aluemenetyksiltä NL:lle ja vain rikastui myymällä Natsi-Saksalle sotatarvikkeita.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.