matt. 3: 5 - 12

Silloin vaelsi hänen tykönsä Jerusalem ja koko Juudea ja kaikki Jordanin ympäristö,
6 ja hän kastoi heidät Jordanin virrassa, kun he tunnustivat syntinsä.
7 Mutta nähdessään paljon fariseuksia ja saddukeuksia tulevan kasteelle hän sanoi heille: "Te kyykäärmeitten sikiöt, kuka on neuvonut teitä pakenemaan tulevaista vihaa?
8 Tehkää sentähden parannuksen soveliaita hedelmiä,
9 Älkääkä luulko saattavanne sanoa mielessänne: 'Onhan meillä isänä Aabraham'; sillä minä sanon teille, että Jumala voi näistä kivistä herättää lapsia Aabrahamille.
10 Jo on kirves pantu puitten juurelle; jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, siis hakataan pois ja heitetään tuleen.
11 Minä kastan teidät vedellä parannukseen, mutta se, joka minun jäljessäni tulee, on minua väkevämpi, jonka kenkiäkään minä en ole kelvollinen kantamaan; hän kastaa teidät Pyhällä Hengellä ja tulella.
12 Hänellä on viskimensä kädessään, ja hän puhdistaa puimatanterensa ja kokoaa nisunsa aittaan, mutta ruumenet hän polttaa sammumattomassa tulessa."

miten tämä kohta selitetään suomen kielellä ?
ihmiset tulivat Johannes Kastajan tykö, tunnustivat syntinsä ja heidät kastettiin...ja sitten tuli ulkokultaisia fariseuksia ym.jotka eivät tunnustaneet syntejään? Johannes Kastaja kastoi kuitenkin heidätkin!? ja kehoitti sitten tekemään parannuksen ja loppuko tarkoittaa sitä että kaste ei yksin pelasta!?

minusta tämä sisältää jotain muutakin,mutta en saa selvää
5225
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Tai ainakin minä olen käsittänyt, että sydämeltään katuvat ihmiset kelpaavat Jeesukselle. Fariseukset ovat niitä jotka pilkkaavat Pyhää Henkeä.
He eivät pääse Jeesuksen lähelle, eikä Hän voi heitä hyväksyä, vaikka haluaisikin sen perusteella mitä ristillä sanoi.
Vain syntinsä tunnustavat ja parannusta tekevät ihmiset pelastuvat.
Kirkkoon(mihin tahansa kirkkoon9liittyminen ei auta ketään.

Äänestä
  • uudempi käännös.."7 Mutta kun Johannes näki, että hänen kasteelleen oli tulossa myös monia fariseuksia* ja saddukeuksia*, hän sanoi heille: "Te käärmeen sikiöt! Kuka teille on sanonut, että te voitte välttää tulevan vihan?"
    hedelmiä, 8 Tehkää hedelmää, jossa kääntymyksenne näkyy!

    pitääkö siis tehdä jo hedelmää ennen kuin voi tulla kasteelle!? se hedelmäkö on jotain sellaista mistä ihmiset huomaavat kasteelle tulevan tulleen uskoon!?
    Onko itseasiassa synti tulla kasteelle noin vain kääntymyksettä!?

    Äänestä

kuulu mitenkään kristitylle, niin miksi tuota vatvomaan, se oli tarkoitettu ainoastaan lakivanhurskaille juutalaisille, ei pakanoille, ollenkaan.

Äänestä
  • "se oli tarkoitettu ainoastaan lakivanhurskaille juutalaisille"


    Matteuksen evankeliumi:
    3:5 Silloin vaelsi hänen tykönsä Jerusalem ja koko Juudea ja kaikki Jordanin ympäristö,
    3:6 ja hän kastoi heidät Jordanin virrassa, kun he tunnustivat syntinsä.
    3:7 Mutta nähdessään paljon fariseuksia ja saddukeuksia tulevan kasteelle hän sanoi heille: "Te kyykäärmeitten sikiöt, kuka on neuvonut teitä pakenemaan tulevaista vihaa?

    3:13 Silloin Jeesus tuli Galileasta Jordanille Johanneksen tykö hänen kastettavakseen.
    3:14 Mutta tämä esteli häntä sanoen: "Minun tarvitsee saada sinulta kaste, ja sinä tulet minun tyköni!"
    3:15 Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Salli nyt; sillä näin meidän sopii täyttää kaikki vanhurskaus." Silloin hän salli sen hänelle.
    3:16 Kun Jeesus oli kastettu, nousi hän kohta vedestä, ja katso, taivaat aukenivat, ja hän näki Jumalan Hengen tulevan alas niinkuin kyyhkysen ja laskeutuvan hänen päällensä.
    3:17 Ja katso, taivaista kuului ääni, joka sanoi: "Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mielistynyt."

    11:2 Mutta kun Johannes vankilassa ollessaan kuuli Kristuksen teot, lähetti hän opetuslapsiansa
    11:3 sanomaan hänelle: "Oletko sinä se tuleva, vai pitääkö meidän toista odottaman?"

    Äänestä

sillä hän kastoi ne, jotka tunnustivat syntinsä. Hän kyllä varmasti saarnasi ohessa kaikille.

Tämä kohta täydentää opetuksen:
Luuk 7: 30. Mutta fariseukset ja lainoppineet tekivät turhaksi Jumalan aivoituksen heitä kohtaan eivätkä ottaneet Johannekselta kastetta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kasteelle... kirjoitti:

Silloin vaelsi hänen tykönsä Jerusalem ja koko Juudea ja kaikki Jordanin ympäristö,
6 ja hän kastoi heidät Jordanin virrassa, kun he tunnustivat syntinsä.
7 Mutta nähdessään paljon fariseuksia ja saddukeuksia tulevan kasteelle hän sanoi heille: "Te kyykäärmeitten sikiöt, kuka on neuvonut teitä pakenemaan tulevaista vihaa?
8 Tehkää sentähden parannuksen soveliaita hedelmiä,
9 Älkääkä luulko saattavanne sanoa mielessänne: 'Onhan meillä isänä Aabraham'; sillä minä sanon teille, että Jumala voi näistä kivistä herättää lapsia Aabrahamille.
10 Jo on kirves pantu puitten juurelle; jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, siis hakataan pois ja heitetään tuleen.
11 Minä kastan teidät vedellä parannukseen, mutta se, joka minun jäljessäni tulee, on minua väkevämpi, jonka kenkiäkään minä en ole kelvollinen kantamaan; hän kastaa teidät Pyhällä Hengellä ja tulella.
12 Hänellä on viskimensä kädessään, ja hän puhdistaa puimatanterensa ja kokoaa nisunsa aittaan, mutta ruumenet hän polttaa sammumattomassa tulessa."

miten tämä kohta selitetään suomen kielellä ?
ihmiset tulivat Johannes Kastajan tykö, tunnustivat syntinsä ja heidät kastettiin...ja sitten tuli ulkokultaisia fariseuksia ym.jotka eivät tunnustaneet syntejään? Johannes Kastaja kastoi kuitenkin heidätkin!? ja kehoitti sitten tekemään parannuksen ja loppuko tarkoittaa sitä että kaste ei yksin pelasta!?

minusta tämä sisältää jotain muutakin,mutta en saa selvää

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu