http://www.srk-oulu.net/index.php?p=matkaevas_392006
"Luther kirjoittaa Isossa katekismuksessa: ”Minä uskon, että maanpäällä on pieni joukko ja yhteisö, joka koostuu pelkistä pyhistä ihmisistä. Sillä on yksi pää, Kristus, ja Pyhä Henki on kutsunut sen koolle. Sillä on yksi usko, yksi mieli ja ymmärrys. Sillä on monenlaisia armolahjoja, mutta se on yksimielinen rakkaudessa, puolueita siinä ei ole eikä hajaannusta”."
Uskotaanko vl-yhteisössä ihan yleisesti, että tuo pätkä Isossa Katekismuksessa tarkoittaisi jotain luterilaisen kirkon sisällä olevaa pientä oikeiden uskovien yhteisöä? Ja tietty vl-yhteisössä uskotaan sen tarkoittavan vanhoillislestadiolaisuutta nykyisin..
Ettekö tiedä mitään Lutherista, mihin hänen kirjoituksensa perustuivat? Luther uskoi että lopunajat ovat tulossa, siksi hänen oli kiire saada katolinen kirkko puhdistettua opeista, joita Luther piti väärinä.
Katolinen kirkko oli se kirkko, mikä alkoi alkukirkon ajoilta ja minkä valtakausi kesti 1500v. ennen kuin luterilaisuus tuli. (Ortodoksinen kirkko erosi katolisesta kirkosta jo v.1054.)
Tuossa Ison Katekismuksensa tekstissä Luther puhuu juuri uskovien yhteisöstä, joita oli aina katolisen kirkonkin valta-aikana olemassa. Eli niitä, jotka olivat yhtä mieltä kasteesta siis LAPSIKASTEESTA ja ehtoollisesta. Lutherin aikaan alkoi taas nousta uudestikastajien ryhmiä nimittäin.
Luther ei tehnyt uutta uskontoa eli luterilaisuus syntyi kun jätettiin pois katolisen kirkon oppeja. Näin siis Luther tarkoittaa tuon pienen uskovien yhteisön olevan LUTERILAISET. Luther ei tarkoita, että luterilaisten joukossa jossain piilossa olisi JOKU SALATTU OIKEA PIENI JOUKKO. Luther uskoi vahvasti että luterilaisuus on oikeaa uskoa, oikeisiin asioihin perustuvaa.
Luther uskoi, että aina oli ollut luterilaisten tapaan uskova pieni joukko alkukirkon ajoilta lähtien olemassa, mikä ei mukautunut katolisen kirkon oppeihin. Ja sitten hänen aikanaan tämä joukko sai nimen LUTERILAISET. Ja hän oli saanut tähän liittyä, hyljäten katolisen kirkon opit siis. MUTTA LUTHERIN TEKSTISSÄ KYSE EI OLE MISTÄÄN PIKKUISESTA JOUKOSTA LUTERILAISEN KIRKON KESKELLÄ. KUTEN NYKYÄÄN VL-TYYPIT USKOVAT, ETTÄ HE OVAT AINOA OIKEA JOUKKO KIRKON KESKELLÄ JA MUUT KIRKOSSA VÄÄRÄSSÄ.
Perustuuko vl usko suurelta osin tähän Lutherin tekstin virheelliseen tulkintaan??
MITÄÄN PIENTÄ OIKEIN USKOVIEN YHTEISÖÄ EI SIIS OLLUT LUTERILAISEN KIRKON KESKELLÄ PIILOSSA.
Luther oli luterilainen, ei kuulunut mihinkään pikku lahkoon.
Luther ei hyväksynyt pieniä uskovien omia joukkoja eikä mitään lahkoja, vaan halusi että kaikki kuuluvat samaan kirkkoon, ovat yhtä samaa seurakuntaa.
Luther odotti kovasti maailmanloppua, siksi hän ei olisi voinut antaa jonkun pienen joukon olla piilossa luterilaisuuden keskellä, koska oli kiire saada kaikki pelastumaan. Miksi hän olisi antanut suuren osan luterilaisista uskoa rauhassa väärin, jos tuo vl-ihmisten teoria pitäisi paikkansa?
Uskoihan Luther että Kristus oli palaava kohta, eihän hän nyt olisi johtanut luterilaisia harhaan uskoen, että joku pieni joukko jossain nurkassa olisi se oikea joukko!
MITEN VÄÄRIN TUO LUTHERIN TEKSTI ONKAAN KÄÄNNELTY JA VÄÄNNELTY VL-OPISSA! IHMEELLISTÄ!
EI OLE TOTTA, ETTÄ LUTHER OLISI USKONUT KIRKON OLEVAN HUONOMMILLE USKOVILLE JA JONKUN PIENEN YHTEISÖN TAAS TOSIUSKOVILLE.
Luther ei sietänyt omana aikanaan joukkoja, joita aina silloin tällöin nousi ja jotka uskoivat olevansa ainoita pelastuvia. Kaikki jotka väittivät omaavansa Pyhän Hengen ja muilla sitä ei voisi olla, ei ollut Lutherille mieluista.
Luther ei opettanut vl-tyylillä, häntä on turhaa pitää vl-uskon esi-isänä. Luther oli luterilainen, käytti alkoholia ja uskoi että synnit saa anteeksi mm.rukoillen eikä vain ripissä.
MUNKKI MYYTTI:
Jotkut sanovat, että joku munkki saarnasi Lutherille synnit anteeksi. Staupitzi siis. Staupitzi kuoli jo v.1524 eli ei siis ole totta, että hän olisi saarnannut Lutherille synnit anteeksi Lutherin vanhoilla päivillä. Luther itse kuoli 1546.
Ison katekismuksen Luther kirjoitti 1529 ja Staupitzin kuoleman jälkeisissä kirjoituksissaan hän ei missään kirjoita, että vain YKSI TAPA SAADA SYNNIT ANTEEKSI ja että on joku erillinen oikea joukko luterilaisen kirkon keskellä, mukamas joku oikea joukko.
Luther ei opeta kuten vl usko opettaa. Luther on luterilaisen kirkon esi-isä ja luterilaisen KIRKON sakramentteja ja toimituksia seuraamalla näkee mitä Luther oikein opetti ja mitä ei...
Miksi ihmeessä tuota pientä oikeiden uskovien joukkoa(luterilaisten tavalla uskoneet)koskevaa tekstiä edes käytetään SRK.n sivuilla? Hajaannuksia ja erimielisyyksiä on ollut niin paljon lestadiolaisuudessa, että ei kukaan voi sanoa että ei ole hajaannuksia eikä eriseuroja.
Yksi eriseura on odotettavissa näistä hoitokokousasiosta.

Vastaukset 11
Vanhimmat
Ei, kyllä se löytyy Raamatusta.
sananl. 25:12 Kultainen korvarengas ja hienokultainen kaulakoru ovat viisas neuvoja ynnä kuuleva korva
Ja korvakorut ovat syntiä niinkö?
Pietarin 1. Epistola 3
1. Niin olkaan vaimot myös miehillensä alamaiset, että nekin, jotka ei sanaa usko, vaimoin tavoista ilman sanaa voitetuksi tulisivat,
2. Kuin he teidän puhtaan menonne näkevät pelvossa.
3. Joidenka kaunistus ei pidä oleman ulkonaisissa hiusten palmikoissa ja kullan ympäri-ripustamisessa eli vaatteen puvussa,
4. Vaan salainen ihminen ilman vikaa sydämessä, lakialla ja hiljaisella hengellä, se on kallis Jumalan edessä.
5. Sillä näin ovat pyhätkin vaimot muinen itsensä kaunistaneet, jotka toivonsa panivat Jumalan päälle ja olivat miehillensä alamaiset,
6. Niinkuin Sara oli Abrahamille kuuliainen ja kutsui hänen herraksi, jonka tyttäriksi te tulleet olette, jos te hyvin teette ja pelkäämättä olette.
7. Te, miehet, myös asukaat heidän kanssansa taidolla ja antakaat vaimolliselle niinkuin heikommalle astialle hänen kunniansa, niinkuin myös elämän armon kanssaperillisille, ettei teidän rukouksenne estetyiksi tulisi.
8. Mutta viimein olkaat kaikki yksimieliset, ynnä kärsiväiset, pitäin veljellistä rakkautta keskenänne, laupiaat, ystävälliset,
Eipä liene korvakorut syntiä, mutta tämäkin löytyy Raamatusta:
Sen sijaan jos nainen on avopäin, kun hän rukoilee tai profetoi, hän häpäisee päänsä, sillä sehän on samaa kuin hän olisi antanut ajaa hiuksensa pois.
Ellei nainen peitä päätään, hän voi yhtä hyvin leikkauttaa hiuksensa. Mutta jos kerran hiusten leikkaaminen tai pois ajaminen on naiselle häpeällistä, hänen tulee peittää päänsä.
Kuinkahan tuota ohjetta noudatat tai käsket naisten noudattaa?
kuinka moni nainen profetoi nykyään? Tuossa kohdassa Paavalia ärsytti hiukset aukinaisina profetoivat naiset seurakunnassa. Ei hänellä ollut muuten mitään profetoivia neitokaisia vastaan..
Mun vaimo kyllä "prohveteeraa" vähän väliä.
..odottakoon vielä haudassakin. Oppi-isästä oppi-isään. Dogmit aiheuttavat aina kiistelyä. Siinäpähän olkoon joidenkin ihmisten mieli ja sen mukaan värähtelee heidän, näin uskovien, kieli.
Kirkolle ilmeisesti riittää, kun vl-herätysliike pitää Lutherin oppina Sanaa ja kahta sakramenttia oikein toimitettuna, tosin kaikkia eritavoin opettaen kuin kirkko. Sanaa saarnataan oikein vain ry:llä, koska vain siellä on Pyhä Henki. Kun Raamatun mukaan Pyhä Henki on Isästä ja Pojasta ja Poika on Isästä, niin mitä muille uskoville jää. Heille jää epäuskoisina olevina helvetin lieskat .
Kun Raamatun sanaakin väännetään omaan korvasyyhyyn lainaten jae sieltä, toinen täältä ja kudotaan siitä ainoa oikea usko = vain me-oppi, niin sopivasti lainattua, kokonaisuudestaan erotettua Lutheriakin voi kirkon herätysliike opettaa Lutherin kirjoituksina rauhanyhdistyksillään.
"Kansankirkossamme on katto korkealla ja seinät kaukana toisistaan. Mutta jokainen pappi kai opettaa niin kuin uskoo olevan oikein. Vanhoillislestadiolaiset papit tai maallikot eivät opeta, että Jumalan valtakunnan raja menee rauhanyhdistyksen jäsenyyden ja ei-jäsenyyden välillä. Yksikään piispa ei pidä vl-pappeja harhaoppisina. Vl-seurakuntaoppi mahtuu oikein hyvin luterilaisen kirkon sisälle, koska se perustuu vahvasti Martti Lutherin opetuksille."
Tuossa lainauksessa on sanottu kaikki se, mitä monet vl-uskovaiset palstalla kirjoittavat ja mitä minun kuuluu tietää tästä 'yhteiselosta', mutta käsitykseni 'vahvasti Lutherin opetuksille' perustumisesta on toinen.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000020509122
pitkässä jutussasi on sekä oikeita että vääriä faktoja, teorioita, tulkintoja ja johtopäätöksiä suloisessa sekamelskassa.
Suosittelisin tutustumista vaikkapa uusimpaan suomalaiseen Luthertutkimukseen, lisäksi kirkkohistoriaan ja vielä hiukan dogmatiikkaan.
Kuyllä ne asiat sieltä aukeavat pikku hiljaa.
Ja ihan tiedoksesi: kyllä, kyllä vl:ssä on useita Luther-tutkijoita ja muita alan harrastajia. Luulen, että perustiedot ovat monellakin vl:llä osittain jopa paremmalla tolalla kuin Sinulla, ainakin kirjoituksestasi päätellen.
Ps. Staubitz muuten kirjoitetaan ilman sitä loppu i:tä
Wikipedia:"Lutherille oli suurena apuna hänen rippi-isänsä Johann von Staupitz, joka neuvoi nuorta munkkia luottamaan Kristukseen. Hän tutustutti Lutherin saksalaisen mystiikan nimellä kulkevaan hengellisen kirjallisuuden suuntaukseen ja tuki hänen teologianopintojaan. Luther vihittiin papiksi 1507. Staupitz myös lähetti Lutherin matkalle Roomaan selvittämään augustinolaissääntökunnan sisäisiä erimielisyyksiä. Myöhemmin Staupitz määräsi Lutherin luennoimaan Wittenbergin yliopistossa ja jatko-opiskelemaan siellä teologiaa: tohtorin tutkinnon tämä suorittikin vuonna 1512. Samana vuonna Lutherista tuli Wittenbergin yliopiston professori."
saa kyllä yrittää vääristellä muiden näkemyksiä. Luuletko, että ylopiston tutkijoilla on väärät käsitykset Lutherista? Sen verran läpinäkyvää tekstiä, että yrität väkisin uskoa että vl:t ovat tulkinneet oikein kaikki Lutherin tekstit ja niin kun se Raamattukin on kirjoitettu niin, että se kertoo sen ajan vl-ihmisistä.
Kaikkihan ne kertoo teistä vanhoillislestadiolaisista, kaikki kirjat:) Eikä kukaan muu tajua Raamattua kuin vain vl-uskoiset. Niin helppoa se on pitää muita typerinä.
Kannattaa käydä luennoilla, niin oppii uutta.
sentään jokainen, joka täällä mielipiteitään kirjoittaa, mutta kun olet Lutheriakin lukenut, niin olisit, sen sijaan, että alat 'Staupitsista' saivarrella, korjannut nämä aloittajan kirjoituksen väärät faktat, teoriat ja tulkinnat. Näin olisi saattanut syntyä hedelnällisempää keskustelua ja oikeita johtopäätöksiä.