Pakanuuden ja kristinuskon liitto
Roomalaiskatolinen kirkko, jossa pakanuus ja kristinusko yhdistyvät ja joka pakanoiden tavoin on antanut Jumalan luonteesta väärän kuvan, on turvautunut aivan yhtä julmiin menetelmiin kuin pakanat. Ihmiset pakotettiin kidutusvälineillä hyväksymään sen opit. Kirkon arvohenkilöt pyrkivät kehittämään kidutusmenetelmiä, jotka tuottaisivat mahdollisimman suurta tuskaa lopettamatta kuitenkaan niiden elämää, jotka eivät alistaneet kirkon vaatimuksiin. Monessa tapauksessa kärsijät tervehtivät kuolemaa armollisena vapautuksena.
Omat kannattajansa Rooma piti kurissa ruoskalla, nälällä ja askeesilla. Taivaan suosion varmistamiseksi katuvan tuli katkaista siteet, jotka jumala oli solminut siunatakseen ja ilahduttaakseen ihmisen maallista vaellusta. Hautausmaat kätkevät miljoonia uhreja, jotka tuhlasivat elämänsä turhiin yrityksiin tukahduttaa Jumalalle vastenmielisinä kaikki lähimmäisiinsä kohdistuvat myötämieliset ajatukset ja tunteet.
Jumala ei pane kenenkään kannettavaksi näitä raskaita taakkoja. Kristus ei kehottanut ihmisiä sulkeutumaan luostareihin, jotta he tulisivat sopiviksi taivaaseen. Hän ei ole milloinkaan opettanut, että rakkaus olisi tukahdutettava.
Paavi väittää olevansa Kristuksen sijainen. Mutta sulkiko Kristus ihmisiä vankilaan, kun nämä eivät kunnioittaneet häntä taivaan kuninkaana? Tuomitsiko hän kuolemaan ne, jotka eivät ottaneet häntä vastaan?
Rooman kirkko näyttää nyt maailmalle ystävällisiä kasvoja ja peittää anteeksipyynnöillä kauheat julmuutensa. Se on pukeutunut kristillisyyden pukuun, mutta on pohjimmiltaan muuttumaton. Paavinvalta pitää yhä kiinni kaikista periaatteistaan ja pimeältä keskiajalta periytyvistä opeistaan. Protestanttien nyt kunnioittama paavinvalta on sama, joka hallitsi uskonpuhdistuksen aikana, jolloin Jumalan miehet ryhtyivät henkensä uhalla paljastamaan sen vääryyksiä.
Paavius on viimeisten aikojen luopumusta, kuten Raamattu on siitä ennustanut. Kameleontin vaihtelevan ulkoasun alle kätkeytyy muuttumatonta käärmeen myrkkyä. Onko tämä valta, jonka historia on vuosituhannen ajan kirjoitettu pyhien verellä, nyt tunnustettava osaksi Kristuksen seurakuntaa?
Muuttunut protestanttisuus
Protestanttisissa maissa on väitetty, että katolisuus eroaa nyt protestanttisuudesta vähemmän kuin ennen. Muutos on kyllä tapahtunut, mutta ei paavikunnassa. Katolisuus muistuttaa todella paljossa nykyistä protestantismia, koska protestanttisuus on suuresti rappeutunut sitten uskonpuhdistajien päivien.
Tavoitellessaan maailman suosiota protestanttiset kirkot ovat ryhtyneet uskomaan hyvää kaikesta pahasta, ja lopulta ne päätyvät uskomaan pahaa kaikesta hyvästä. Niiden nykyinen käyttäytyminen voidaan tulkita anteeksipyynnöksi Roomalle niiden rakkaudettomasta asenteesta ja uskonkiihkosta. Monet väittävät, että keskiajalla vallinnut älyllinen ja moraalinen pimeys edisti Rooman taikauskon ja sorron leviämistä ja että nykyajan korkeampi sivistys ja lisääntyvä vapaamielisyys uskonnollisissa kysymyksissä estävät suvaitsemattomuuden elpymisen. Ajatusta olojen muuttumisesta samanlaisiksi tänä valistuneena aikana pidetään naurettavana. Mutta on muistettava, että mitä suurempi annettu valo on, sitä suurempi on niiden pimeys, jotka sen hylkäävät.
Suuri henkinen pimeys edisti paavinvallan menestystä. Suuren älyllisen tiedon aika on sille yhtä suotuisa. Kun ihmiset menneinä aikoina eivät tunteneet totuutta, tuhannet joutuivat ansaan, koska he eivät nähneet eteensä levitettyä verkkoa. Myös nykyisessä sukupolvessa on monia, jotka eivät näe verkkoa vaan menevät siihen kuin sidotuin silmin. Kun ihmiset korottavat omat teoriansa Raamatun yläpuolelle, äly voi saada enemmän pahaa aikaan kuin tietämättömyys. Siksi nykyinen väärä tiede tulee valmistamaan tietä paaviuden hyväksymiselle yhtä tehokkaasti kuin tiedon pidättäminen pimeällä keskiajalla.
Sunnuntainvietto
Sunnuntain pyhittäminen on Rooman alulle panema tapa, jota se pitää arvovaltansa merkkinä. Paavikunnan henki - mukautuminen maailman tapoihin, perimätiedon asettaminen Jumalan käskyjen yläpuolelle - on tunkeutumassa protestanttisiin kirkkoihin ja saane korottamaan sunnuntaita samalla tavalla kuin Rooman kirkko ennen niitä.
Kuninkaallisten julistusten, kirkolliskokousten ja maallisen vallan tuen avulla tämä pakanallinen juhlapäivä nousi kunnia-asemaan kristillisessä maailmassa. Konstantinuksen sunnuntailain säätäminen oli ensimmäinen julkinen toimi sunnuntainvieton vahvistamiseksi. Vaikka laki oli pohjimmiltaan pakanallinen, keisari saattoi sen voimaan nimellisen kristinuskoon kääntymisensä jälkeen.
Eusebios, ruhtinaiden suosiota tavoitteleva piispa ja Konstantinuksen hyvä ystävä, väitti Kristuksen siirtäneen sapatin sunnuntaille. Väitteen tueksi ei esitetty ainoatakaan raamatullista todistetta. Eusebios itse tunnusti vahingossa väitteensä vääräksi. "Kaiken", hän sanoo, "mitä piti tehdä sapattina, me olemme siirtäneet Herran päivälle.",'
Paavinvallan lujittuessa jatkettiin sunnuntain korottamista. Seitsemättä päivää pidettiin vielä jonkin aikaa sapattina, mutta muutos eteni vääjäämättä. Myöhemmin paavi määräsi, että seurakuntapappien tuli varoittaa sunnuntain rikkojia, jotta nämä eivät aiheuttaisi suurta onnettomuutta itselleen ja naapureilleen.
Kun kirkolliskokousten päätökset osoittautuivat riittämättömiksi, maallisia viranomaisia kehotettiin antamaan määräys, joka herättäisi ihmisissä pelkoa ja pakottaisi heidät pidättymään työstä sunnuntaina. Roomassa pidetyssä kirkolliskokouksessa vahvistettiin kaikki edelliset päätökset. Ne liitettiin kirkkolakiin, ja maalliset viranomaiset valvoivat niiden noudattamista.
Raamatullisen tuen puuttuminen sunnuntainvietolta aiheutti kuitenkin yhä hämminkiä. Ihmiset kysyivät, millä oikeudella heidän opettajansa, auringonpäivää kunnioittaakseen, syrjäyttivät julistuksen: "Seitsemäs päivä on Herran, sinun Jumalasi, sapatti." Raamatullisten todisteiden puute täytyi korvata muilla keinoilla.
Eräs innokas sunnuntain kannattaja, joka kahdennentoista vuosisadan lopussa vieraili Englannin seurakunnissa, kohtasi vastustusta totuuden puolustajien taholta. Hänen yrityksensä jäi niin hedelmättömäksi, että hän poistui maasta joksikin aikaa. Palatessaan hän toi mukanaan asiakirjan, jota hän väitti Jumalan itsensä antamaksi; siinä oli kaivattu määräys sunnuntainvietosta ja kammottavia uhkauksia tottelemattomien pelottamiseksi. Tämä kallisarvoinen asiakirja oli nuuka pudonnut taivaasta ja löytynyt Golgatalta Pyhän Simeonin alttarilta. Itse asiassa se oli peräisin paavin palatsista Roomassa. Paavinvalta on kaikkina aikoina pitänyt petoksia ja väärennöksiä hyväksyttävinä menetelminä.
Mutta sunnuntain pyhyyden vahvistamiseen tähtäävistä ponnisteluista huolimatta paavin kannattajat itse tunnustivat julkisesti sapatin jumalallisen arvovallan. Kuudennellatoista vuosisadalla kirkolliskokous totesi: "Muistakoot kaikki kristityt, että Jumala pyhitti seitsemännen päivän eivätkä sitä ole hyväksyneet ja pitäneet pyhänä ainoastaan juutalaiset vaan kaikki muutkin, jotka sanovat palvelevansa jumalaa, vaikka me kristityt olemmekin vaihtaneet heidän sapattinsa Herran päivään." Ne, jotka peukaloivat Jumalan lakia, eivät olleet tietämättömiä työnsä luonteesta
Roomalaiskatolinen kirkko, jossa pakanuus ja kristinusko yhdistyvät ja joka pakanoiden tavoin on antanut Jumalan luonteesta väärän kuvan, on turvautunut aivan yhtä julmiin menetelmiin kuin pakanat. Ihmiset pakotettiin kidutusvälineillä hyväksymään sen opit. Kirkon arvohenkilöt pyrkivät kehittämään kidutusmenetelmiä, jotka tuottaisivat mahdollisimman suurta tuskaa lopettamatta kuitenkaan niiden elämää, jotka eivät alistaneet kirkon vaatimuksiin. Monessa tapauksessa kärsijät tervehtivät kuolemaa armollisena vapautuksena.
Omat kannattajansa Rooma piti kurissa ruoskalla, nälällä ja askeesilla. Taivaan suosion varmistamiseksi katuvan tuli katkaista siteet, jotka jumala oli solminut siunatakseen ja ilahduttaakseen ihmisen maallista vaellusta. Hautausmaat kätkevät miljoonia uhreja, jotka tuhlasivat elämänsä turhiin yrityksiin tukahduttaa Jumalalle vastenmielisinä kaikki lähimmäisiinsä kohdistuvat myötämieliset ajatukset ja tunteet.
Jumala ei pane kenenkään kannettavaksi näitä raskaita taakkoja. Kristus ei kehottanut ihmisiä sulkeutumaan luostareihin, jotta he tulisivat sopiviksi taivaaseen. Hän ei ole milloinkaan opettanut, että rakkaus olisi tukahdutettava.
Paavi väittää olevansa Kristuksen sijainen. Mutta sulkiko Kristus ihmisiä vankilaan, kun nämä eivät kunnioittaneet häntä taivaan kuninkaana? Tuomitsiko hän kuolemaan ne, jotka eivät ottaneet häntä vastaan?
Rooman kirkko näyttää nyt maailmalle ystävällisiä kasvoja ja peittää anteeksipyynnöillä kauheat julmuutensa. Se on pukeutunut kristillisyyden pukuun, mutta on pohjimmiltaan muuttumaton. Paavinvalta pitää yhä kiinni kaikista periaatteistaan ja pimeältä keskiajalta periytyvistä opeistaan. Protestanttien nyt kunnioittama paavinvalta on sama, joka hallitsi uskonpuhdistuksen aikana, jolloin Jumalan miehet ryhtyivät henkensä uhalla paljastamaan sen vääryyksiä.
Paavius on viimeisten aikojen luopumusta, kuten Raamattu on siitä ennustanut. Kameleontin vaihtelevan ulkoasun alle kätkeytyy muuttumatonta käärmeen myrkkyä. Onko tämä valta, jonka historia on vuosituhannen ajan kirjoitettu pyhien verellä, nyt tunnustettava osaksi Kristuksen seurakuntaa?
Muuttunut protestanttisuus
Protestanttisissa maissa on väitetty, että katolisuus eroaa nyt protestanttisuudesta vähemmän kuin ennen. Muutos on kyllä tapahtunut, mutta ei paavikunnassa. Katolisuus muistuttaa todella paljossa nykyistä protestantismia, koska protestanttisuus on suuresti rappeutunut sitten uskonpuhdistajien päivien.
Tavoitellessaan maailman suosiota protestanttiset kirkot ovat ryhtyneet uskomaan hyvää kaikesta pahasta, ja lopulta ne päätyvät uskomaan pahaa kaikesta hyvästä. Niiden nykyinen käyttäytyminen voidaan tulkita anteeksipyynnöksi Roomalle niiden rakkaudettomasta asenteesta ja uskonkiihkosta. Monet väittävät, että keskiajalla vallinnut älyllinen ja moraalinen pimeys edisti Rooman taikauskon ja sorron leviämistä ja että nykyajan korkeampi sivistys ja lisääntyvä vapaamielisyys uskonnollisissa kysymyksissä estävät suvaitsemattomuuden elpymisen. Ajatusta olojen muuttumisesta samanlaisiksi tänä valistuneena aikana pidetään naurettavana. Mutta on muistettava, että mitä suurempi annettu valo on, sitä suurempi on niiden pimeys, jotka sen hylkäävät.
Suuri henkinen pimeys edisti paavinvallan menestystä. Suuren älyllisen tiedon aika on sille yhtä suotuisa. Kun ihmiset menneinä aikoina eivät tunteneet totuutta, tuhannet joutuivat ansaan, koska he eivät nähneet eteensä levitettyä verkkoa. Myös nykyisessä sukupolvessa on monia, jotka eivät näe verkkoa vaan menevät siihen kuin sidotuin silmin. Kun ihmiset korottavat omat teoriansa Raamatun yläpuolelle, äly voi saada enemmän pahaa aikaan kuin tietämättömyys. Siksi nykyinen väärä tiede tulee valmistamaan tietä paaviuden hyväksymiselle yhtä tehokkaasti kuin tiedon pidättäminen pimeällä keskiajalla.
Sunnuntainvietto
Sunnuntain pyhittäminen on Rooman alulle panema tapa, jota se pitää arvovaltansa merkkinä. Paavikunnan henki - mukautuminen maailman tapoihin, perimätiedon asettaminen Jumalan käskyjen yläpuolelle - on tunkeutumassa protestanttisiin kirkkoihin ja saane korottamaan sunnuntaita samalla tavalla kuin Rooman kirkko ennen niitä.
Kuninkaallisten julistusten, kirkolliskokousten ja maallisen vallan tuen avulla tämä pakanallinen juhlapäivä nousi kunnia-asemaan kristillisessä maailmassa. Konstantinuksen sunnuntailain säätäminen oli ensimmäinen julkinen toimi sunnuntainvieton vahvistamiseksi. Vaikka laki oli pohjimmiltaan pakanallinen, keisari saattoi sen voimaan nimellisen kristinuskoon kääntymisensä jälkeen.
Eusebios, ruhtinaiden suosiota tavoitteleva piispa ja Konstantinuksen hyvä ystävä, väitti Kristuksen siirtäneen sapatin sunnuntaille. Väitteen tueksi ei esitetty ainoatakaan raamatullista todistetta. Eusebios itse tunnusti vahingossa väitteensä vääräksi. "Kaiken", hän sanoo, "mitä piti tehdä sapattina, me olemme siirtäneet Herran päivälle.",'
Paavinvallan lujittuessa jatkettiin sunnuntain korottamista. Seitsemättä päivää pidettiin vielä jonkin aikaa sapattina, mutta muutos eteni vääjäämättä. Myöhemmin paavi määräsi, että seurakuntapappien tuli varoittaa sunnuntain rikkojia, jotta nämä eivät aiheuttaisi suurta onnettomuutta itselleen ja naapureilleen.
Kun kirkolliskokousten päätökset osoittautuivat riittämättömiksi, maallisia viranomaisia kehotettiin antamaan määräys, joka herättäisi ihmisissä pelkoa ja pakottaisi heidät pidättymään työstä sunnuntaina. Roomassa pidetyssä kirkolliskokouksessa vahvistettiin kaikki edelliset päätökset. Ne liitettiin kirkkolakiin, ja maalliset viranomaiset valvoivat niiden noudattamista.
Raamatullisen tuen puuttuminen sunnuntainvietolta aiheutti kuitenkin yhä hämminkiä. Ihmiset kysyivät, millä oikeudella heidän opettajansa, auringonpäivää kunnioittaakseen, syrjäyttivät julistuksen: "Seitsemäs päivä on Herran, sinun Jumalasi, sapatti." Raamatullisten todisteiden puute täytyi korvata muilla keinoilla.
Eräs innokas sunnuntain kannattaja, joka kahdennentoista vuosisadan lopussa vieraili Englannin seurakunnissa, kohtasi vastustusta totuuden puolustajien taholta. Hänen yrityksensä jäi niin hedelmättömäksi, että hän poistui maasta joksikin aikaa. Palatessaan hän toi mukanaan asiakirjan, jota hän väitti Jumalan itsensä antamaksi; siinä oli kaivattu määräys sunnuntainvietosta ja kammottavia uhkauksia tottelemattomien pelottamiseksi. Tämä kallisarvoinen asiakirja oli nuuka pudonnut taivaasta ja löytynyt Golgatalta Pyhän Simeonin alttarilta. Itse asiassa se oli peräisin paavin palatsista Roomassa. Paavinvalta on kaikkina aikoina pitänyt petoksia ja väärennöksiä hyväksyttävinä menetelminä.
Mutta sunnuntain pyhyyden vahvistamiseen tähtäävistä ponnisteluista huolimatta paavin kannattajat itse tunnustivat julkisesti sapatin jumalallisen arvovallan. Kuudennellatoista vuosisadalla kirkolliskokous totesi: "Muistakoot kaikki kristityt, että Jumala pyhitti seitsemännen päivän eivätkä sitä ole hyväksyneet ja pitäneet pyhänä ainoastaan juutalaiset vaan kaikki muutkin, jotka sanovat palvelevansa jumalaa, vaikka me kristityt olemmekin vaihtaneet heidän sapattinsa Herran päivään." Ne, jotka peukaloivat Jumalan lakia, eivät olleet tietämättömiä työnsä luonteesta
Vastaukset 1
Vanhimmat
Ei kirkoissa esiintyneitä väärinkäytöksiä eikä niiden toimesta tapahtuneita julmuuksiakaan tarvitse peitellä eikä lakaista piiloon kaappien kätköihin. Tapahtuneet, mitkä tapahtuneet. Näitä tekoja ei kumminkaan saa tekemättömiksi hyppäämällä johonkin toiseen, itselle vieraaseen uskontokuntaan.
Jos minä olen syntynyt vaikka kuinka kelvottomista vanhemmista, en saa heidän tekojaan tekemättömiksi nimeäni muuttamalla ja kieltäväni olevani heidän lapsensa. Vaikka vaihtaisin vaatteita tuhat kertaa, muuttaisin nimeni, matkustasin vaikka Ameriikkaan ja seisoisin vaikka päälläni, pysyisin siitäkin huolimatta heidän jälkeläisenään. - Toinen juttu aitten onkin, eläisinkö kaikessa heidän tavallaan. Hyväksyisinkö heidän sellaisia tekojaan, joita pitäisin väärinä.
Näin ollen! Jos ja kun joidenkin mielestä ehkä kuulun porton tyttären lapsiin niin vastaan tähän: Olkoon! Porton tyttären koti on kuitenkin lapsuuteni koti (sikäli kun nyt meikäläisellä mitään kotia hengellisessä mielessä onkaan). En usko tulevani sen pyhemmäksi tai pahemmaksi ryntäilemällä sinne tänne; vääntelemällä naamaani hurskaan näköiseksi ja yrittämällä pitää itselleni sopimatonta superuskovan viittaa harteillani. Mieluummin olen porton tyttären poika, piikkopaita päällä, tuohivirsut jalassa ja pärekontti selässä.