Tärkeä havainto on myös tosiasia, että UT:n kirjeiden monissa paheluetteloissa ei kertaakaan mainita sapatin rikkomista vältettävänä syntinä ja lihan tekona. Jos sapatin pitäminen olisi tärkeää ja se kuuluisi uuden liiton kristityille ja jos sapatin pitäminen olisi vieläpä ratkaiseva "kuuliaisuuden koe" lopun aikana, olisi kohtuullista odottaa näkevänsä edes muutaman maininnan sapatin rikkomisesta syntiluetteloissa. Jos sapatti olisi tärkeä ja voimassa oleva käsky, ei siitä olisi varmastikaan vaiettu.
Erityisesti pakanakristityille seurakunnille suunnatuissa kirjeissä odottaisi sapattiin liittyvää opetusta ja käskyjä, sillä pakanoille kuten esim. roomalaisille sapatti oli vieras tapa, ja varmasti sapatista olisi herännyt ongelmia ja kysymyksiä. Mitä ilmeisemmin olisi esiintynyt haluttomuutta sapatin pitämiseen, mikä olisi vaatinut apostoleilta ohjeistamista. Mutta mitään sellaista ei löydy, vaikka esim. ympärileikkauksesta ja ruokasäännöistä on useampikin maininta apostolien kirjeissä. Ongelmia sapatista ei esiinny, koskapa sapatin pitämistä ei pakanoilta vaadittu on ilmeinen johtopäätös. Eikä sellaista, mitä UT ei julista synniksi ole kenelläkään (adventisteillakaan) oikeutta väittää synniksi: kuten lihan syömistä, kahvin juontia tai sapatin viettämättä jättämistä. UT:n paheluetteloissa käydään sen sijaan kattavasti läpi epäjumalien palvonta sekä erilaiset ihmissuhteisiin, siveellisyyteen ja vääriin asenteisiin liittyvät "lihan teot", kuten ylpeys, itsekkyys, riitaisuus, lahkot ja tekopyhyys.
http://www.parse-error.com/display_page.php?page_id=56
Erityisesti pakanakristityille seurakunnille suunnatuissa kirjeissä odottaisi sapattiin liittyvää opetusta ja käskyjä, sillä pakanoille kuten esim. roomalaisille sapatti oli vieras tapa, ja varmasti sapatista olisi herännyt ongelmia ja kysymyksiä. Mitä ilmeisemmin olisi esiintynyt haluttomuutta sapatin pitämiseen, mikä olisi vaatinut apostoleilta ohjeistamista. Mutta mitään sellaista ei löydy, vaikka esim. ympärileikkauksesta ja ruokasäännöistä on useampikin maininta apostolien kirjeissä. Ongelmia sapatista ei esiinny, koskapa sapatin pitämistä ei pakanoilta vaadittu on ilmeinen johtopäätös. Eikä sellaista, mitä UT ei julista synniksi ole kenelläkään (adventisteillakaan) oikeutta väittää synniksi: kuten lihan syömistä, kahvin juontia tai sapatin viettämättä jättämistä. UT:n paheluetteloissa käydään sen sijaan kattavasti läpi epäjumalien palvonta sekä erilaiset ihmissuhteisiin, siveellisyyteen ja vääriin asenteisiin liittyvät "lihan teot", kuten ylpeys, itsekkyys, riitaisuus, lahkot ja tekopyhyys.
http://www.parse-error.com/display_page.php?page_id=56
Vastaukset 51
Vanhimmat
Kyllähän se itte kullekin tekee hyvää kerran viikossa yksi vapaa-päiväkin viettää. Jos sitä sitten osaa keskittyä henkisiin asioihin ja unohtaa maalliset murheet, niin aina parempi. Mä en vaan jaksa ymmärtää miksi ihmeessä se pitää väkisin tunkee tietylle viikonpäivälle. Kai se nyt on ihan sama vaikka maanantaita sapattina pitäis. Pääasia että arkisen oravanpyörän aina välillä pysäyttää.
kuitenkin on parempi että yhteiskunnassa lepopäivä on yleisesti ottaen samana viikonpäivänä. Lutherin Ison katekismuksen kolmannen käskyn selitys puhuu järkevästi tästä.
Kyllähän se tai lauantaikin nykyaikaisessa länsimaisessa yhteiskunnassa sapatinviettoon soveltuu. Keskimäärin sitä kait ollaan 5 päivää viikossa töissä ja kaksi sitten lepäillään. Toki poikkeuksiakin löytyy kyllä kait adventistimaanviljeliänkin pitää lehmänsä lypsää lauantainakin. Poliisia, terveydenhuoltoa, palokuntaa, jne.. tarvitaan ihan joka viikonpäivä. Kait tuollaisissa ammateissa olevien uskovien pitää pyhittää lepopäivä sen mukaan mikä kullekin on mahdollista.
mitään vikää ole mutta vika tulee heti jos sillä aletaan sitoa omiatuntoja, katselemalla pitkin nokkavarttaan ihmisiä (ja leimaamalla heitä muita syntisemmiksi) jotka eivät sapattia lauantaina vietä. Sinänsähän yksi päivä ei ole itsessään sen pyhempi eikä pahempi kuin mikään muukaan päivä: ainoastaan sille, joka pitää sitä pyhänä tai pahana, se sitä on.
lipsui jossakin vaheessa juutalaisia mielistelläksen kristityn vapaudesta mutta Paavali "pisti hänelle luun kurkkuun".
Apostolien aikaan se oli vielä omalla paikallaan,joten ei ollut tarpeellista muistuttaa oikean päivän vietosta.
Tekemisten osaltahan Jeesus itse puhdisti sapatin siihen alkuperäiseen kirkkauteensa mitä se oli Isän kädestä lähtiessäänkin,eli otti siitä pois ihmis määräykset ja sanoipa vielä niinkin etei ihminen ole sapattia varten,vaan:
SAPATTI ON IHMISTÄ VARTEN!
Mikä ihana luottamus ihmiseen Jeesuksella olikaan,kun hän täysin luotti tämän ihmisen omaan harkintaan ja tahtoon.
SE ON MINUAKIN varten,juuri niin kuin minusta tuntuu,ilman mitään orjuutusta tai tekemisen pakkoa.
Minä ainakin ymmärrän tämän niin ja iloitsen Jumalan siunaamasta ja Jeesuksen vapauttamasta LEPOPÄIVÄSTÄ.
Siunausta kaikille jotka viettävät omantuntonsa mukaan Jumalan siunaamaa sapattia ja myöskin niille jotka viettävät omantuntonsa tähden sunnuntaita LEPOPÄIVÄNÄÄN!
tv.Sirkka Iita.
Yrityksiä jumalanpalveluspäivän muuttamiseksi
Koska sapatilla on niin tärkeä tehtävä Jumalan palvomisessa Luojana ja Lunastajana, ei pitäisi olla yllättävää, että Saatana on käynyt täysimittaista sotaa tämän pyhän asetuksen hävittämiseksi.
Missään ei Raamattu anna valtuutta muuttaa sitä jumalanpalveluspäivää, jonka Jumala asetti Eedenissä ja jonka hän uudelleen vahvisti Siinailla. Muutkin kristityt, vaikka ovatkin sunnuntain viettäjiä, ovat tunnustaneet tämän tosiasian. Katolinen kardinaali James Gibbons kirjoitti aikoinaan: "Voit lukea Raamatun ensimmäisestä Mooseksen kirjasta Ilmestyskirjaan asti etkä löydä ainuttakaan riviä, jossa annettaisiin valtuudet sunnuntain pyhittämiselle. Raamattu vahvistaa lauantain uskonnollisen vieton." *28
Sunnuntainvieton historian tutkija A.T. Lincoln, protestantti, myöntää: "Ei voida väittää, että Uusi testamentti itse olisi antanut perustan uskomukselle, jonka mukaan ylösnousemuksen jälkeen Jumala asetti viikon ensimmäisen päivän lepopäiväksi sapatin tilalle." *29 Hän tunnustaa: "Jokaisen, joka pitää koko dekalogia sitovana moraalilakina, ainoa johdonmukainen menettelytapa on viettää sapattia viikon seitsemäntenä päivänä." *30
Jos ei ole olemassa Raamatun todistusta sille, että Kristus tai hänen opetuslapsensa olisivat muuttaneet jumalanpalveluspäivän seitsemänneltä päivältä, miten sitten niin monet kristityt ovat omaksuneet sunnuntain sen tilalle?
Sunnuntainvieton synty. Muutos sapatinvietosta sunnuntainviettoon tapahtui asteettain. Ei ole olemassa mitään todistetta kristittyjen viikoittaisesta sunnuntainvietosta ennen toista vuosisataa, mutta on todisteita, jotka osoittavat, että toisen vuosisadan puolivälissä jotkut kristityt viettivät vapaaehtoisesti sunnuntaita jumalanpalveluspäivänä, ei lepopäivänä. *31
Rooman seurakunta, joka koostui suureksi osaksi pakanakristityistä (Room.-11:-13), oli johtava vaikuttaja siinä kehityksessä, joka johti kohti sunnuntain omaksumista jumalanpalveluspäiväksi. Roomassa, valtakunnan pääkaupungissa, esiintyi voimakkaita juutalaisvastaisia asenteita, jotka ajan myötä vahvistuivat entisestään. Tuossa kaupungissa asuvat kristityt pyrkivät tämän vuoksi erottautumaan juutalaisuudesta. He luopuivat joistakin tavoista, jotka olivat olleet yhteisiä kristityille ja juutalaisille. Tässä vaiheessa alkoi kristittyjen keskuudessa esiintyä siirtymistä pois sapatin kunnioittamisesta kohti yksinomaista sunnuntainviettoa. *32
Toiselta vuosisadalta viidennelle vuosisadalle kristityt kuitenkin jatkoivat seitsemännen päivän sapatin viettämistä lähes kaikkialla Rooman valtakunnan alueella samalla kun sunnuntain asema vahvistui. Viidennellä vuosisadalla elänyt historioitsija Socrates kirjoitti: "Lähes kaikki seurakunnat kautta maailman viettävät pyhiä salaisuuksia joka viikko sapattina, kuitenkin kristityt Aleksandriassa ja Roomassa ovat luopuneet tästä tavasta jonkin vanhan perinteen vuoksi." *33
Neljännellä ja viidennellä vuosisadalla monet kristityt pyhittivät sekä sapatin että sunnuntain. Sozomen, toinen historioitsija samalta aikakaudelta, kirjoitti: "Ihmiset Konstantinopolissa ja lähes kaikkialla kokoontuvat yhteen sapattina samoin kuin viikon ensimmäisenä päivänä; tätä tapaa ei kuitenkaan noudateta Roomassa eikä Aleksandriassa." *34 Nämä lähteet osoittavat Rooman johtavaa asemaa sapatinvietosta luopumisessa.
Miksi ne, jotka luopuivat pyhittämästä seitsemättä päivää, valitsivat lepopäiväksi sunnuntain eikä jotain muuta päivää? Pääsyynä oli se, että Kristus oli noussut kuolleista sunnuntaina; itse asiassa väitettiin, että hän oli antanut valtuudet sunnuntainvietolle. "Mutta niin oudolta kuin se ehkä tuntuukin, yksikään kirjoittaja toisella tai kolmannella vuosisadalla ei kertaakaan esitä ainuttakaan Raamatun kohtaa sen tueksi, että sunnuntaita vietettiin sapatin sijasta. Ei Barnabas, ei Ignatios, ei Justinus Marttyyri, ei Irenaeus, ei Tertullianus, ei Klemens Roomalainen, ei Klemens Aleksandrialainen, ei Origenes, ei Cyprianus, ei Victorinus eikä kukaan muukaan kirjoittaja, joka eli lähellä sitä aikaa, jolloin Jeesus eli maan päällä, mainitse mitään mistään sellaisesta Jeesuksen tai muun Raamatun henkilön antamasta opetuksesta." *35
Se kansansuosio ja vaikutus, minkä pakanallisten roomalaisten harjoittama auringon palvonta antoi sunnuntaille, epäilemättä myötävaikutti sen yleistyvään hyväksyntään jumalanpalveluspäiväksi. Auringon palvonta esitti tärkeää osaa kaikkialla antiikin maailmassa. Se oli "yksi vanhimpia elementtejä roomalaisessa uskonnossa." Itämaisen aurinkokultin vuoksi "toisen kristillisen vuosisadan alkupuolelta lähtien Voittamattoman Auringon (Sol Invictus) kultti oli hallitsevassa asemassa Roomassa ja muissa osissa valtakuntaa." *36
Tämä suosittu uskonto pääsi vaikuttamaan varhaiseen kirkkoon uusien käännynnäisten välityksellä. "Pakanuudesta kristinuskoon kääntyneet tunsivat jatkuvasti vetovoimaa auringon palvontaa kohtaan. Tämä ilmenee siitä, että kirkkoisät toistuvasti tuomitsivat auringon palvonnan, mutta myös siitä, että auringon palvonnalla oli merkittäviä vaikutuksia kristillisen kirkon liturgiaan." *37
Neljännellä vuosisadalla annettiin ensimmäiset sunnuntailait. Ensin sunnuntailait olivat luonteeltaan yhteiskunnallisia, myöhemmin annettiin luonteeltaan uskonnollisia sunnuntailakeja. Keisari Konstantinus Suuri antoi ensimmäisen siviilioikeudellisen sunnuntailain 7. maaliskuuta 321 jKr. Ottaen huomioon sunnuntain suosion aurinkoa palvovien pakanoiden keskuudessa ja sen arvonannon, millä monet kristityt siihen suhtautuivat, Konstantinus toivoi, että tekemällä sunnuntaista lepopäivän hän voisi varmistaa kummankin kansanryhmän tuen hallitukselleen. *38
Konstantinuksen sunnuntailaki heijasti hänen taustaansa auringon palvojana. Siinä sanottiin: "Auringon kunnianarvoisena päivänä (venerabili die Solis) virkamiehet ja kaupungeissa asuva kansa levätkööt ja kaikki työpajat olkoot suljettuina. Maaseudulla voivat maanviljelystä harjoittavat henkilöt kuitenkin vapaasti ja laillisesti jatkaa töitään." *39
Useita vuosikymmeniä myöhemmin kirkko seurasi hänen esimerkkiään. Laodikean konsiilissa (n. 364 jKr., tarkkaa ajankohtaa ei tiedetä), joka ei ollut ns. ekumeeninen kirkolliskokous vaan ainoastaan roomalaiskatolisen kirkon hyväksymä, annettiin ensimmäinen kirkollinen sunnuntailaki. Kaanonissa 29 kirkko sääsi, että kristittyjen tulisi kunnioittaa sunnuntaita ja "jos mahdollista, olla tekemättä työtä tuona päivänä". Samassa yhteydessä se tuomitsi tavan levätä sapattina ja opetti, että kristittyjen "ei tulisi olla joutilaina lauantaina (kreik. sabbaton, 'sapattina'), vaan työskennellä tuona päivänä." *40
Vuonna 538, samana vuonna, josta lasketaan alkavan 1260 - vuotta käsittävä profeetallinen ajanjakso (ks. tämän kirjan lukua 12), Orleansin kolmas konsiili antoi lain. joka oli ankarampi kuin Konstantinuksen sunnuntailaki. Tuon konsiilin kaanonissa 28 sanotaan, että sunnuntaina myös "maanviljelystyöt on pantava syrjään, jotta ihmiset eivät estyisi tulemasta kirkkoon." *41
Muutos ennustettu. Raamattu paljastaa, että sunnuntain viettämisellä kristillisenä asetuksena on alkunsa "laittomuuden salaisuudessa" (2.- Tess.2-:-7, VKR), joka vaikutti jo Paavalin aikana (ks. tämän kirjan lukua 12). Danielin 7. luvussa esitetyn profetian välityksellä Jumala ilmoitti etukäteen pyhäpäivän muutoksesta.
Danielin näky kuvailee hyökkäystä Jumalan kansaa ja Jumalan lakia vastaan. Hyökkäävä valta, jota kuvaa pieni sarvi (ja peto Ilmestyskirjan 13. luvun alussa), aiheuttaa suuren luopumuksen kristillisessä kirkossa (katso tämän kirjan lukua 12). Pieni sarvi nousee neljännestä eläimestä (pedosta) ja siitä tulee suuri vainoava valta Rooman kukistumisen jälkeen (ks. lukua 18). Se "pyrkii muuttamaan juhla - ajat ja lain" (Dan. 7:25). Tämä luopiovalta onnistuu hyvin eksyttämään suurimman osan maailmaa, mutta lopulta oikeus tekee päätöksen sen tuhoamisesta (Dan. 7:11,-22,-26). Viimeisen ahdistuksen aikana Jumala puuttuu asioihin ja vapauttaa kansansa (Dan. 12:-1 - 3).
Tämä profetia sopii vain yhteen valtaan kristikunnassa. On olemassa vain yksi uskonnollinen organisaatio, joka väittää olevansa oikeutettu muuttamaan jumalallisia lakeja. Huomaa, mitä roomalaiskatoliset auktoriteetit ovat kautta historian väittäneet:
Noin vuonna 1400 jKr. Petrus de Ancharano vakuutti, että "paavi voi muuttaa jumalallista lakia, koska hänen valtansa ei ole peräisin ihmiseltä vaan Jumalalta ja hän toimii maan päällä Jumalan sijasta. Hänellä on täysi valta sekä sitoa että päästää hänen lampaitaan." *42
Tämän hämmästyttävän väitteen vaikutus oli nähtävissä uskonpuhdistuksen aikana. Luther väitti, että hänen elämänohjeenaan oli Pyhä Raamattu eikä kirkon traditio. Hänen tunnuslauseensa oli sola scriptura - "Raamattu ja yksin Raamattu". John Eck, yksi roomalaiskatolisen opin kyvykkäimmistä puolustajista, hyökkäsi Lutheria vastaan juuri tässä kohdin väittämällä, että kirkon arvovalta oli Raamatun yläpuolella. Hän vetosi siihen, että Luther vietti sunnuntaita Raamatun sapatin sijasta. Eck sanoi: "Raamattu opettaa: 'Muista pyhittää lepopäivä. Kuutena päivänä tee työtä ja hoida kaikkia tehtäviäsi, mutta seitsemäs päivä on Herran, sinun Jumalasi, sapatti,' jne. Kuitenkin kirkko on muuttanut sapatin omalla arvovallallaan sunnuntaiksi, eikä sinulla (Lutherilla) ole siihen mitään Raamatun perustetta." *43
Trenton konsiilissa (1545 - 1563), jonka paavi oli kutsunut koolle protestantismin vastustamiseksi, Gaspare de Fosso, Reggion arkkipiispa, otti asian uudelleen esille. "Kirkon arvovalta," hän sanoi, "käy siis mitä selvimmin ilmi Raamatun kirjoituksista: vaikka kirkko toisaalta suosittelee niitä, selittää niiden olevan jumalallista alkuperää ja tarjoaa niitä meidän luettavaksemme, - - toisaalta kuitenkin Raamatun sisältämät lain käskyt, joita Herra opetti, ovat lakanneet olemasta voimassa saman arvovallan (kirkon) toimesta. Sapatti, kaikkein kunniakkain päivä laissa, on muutettu Herran päiväksi. - - Nämä ja muut samankaltaiset asiat eivät ole lakanneet Kristuksen opetuksen tähden (sillä hän sanoi tulleensa täyttämään lakia, ei kumoamaan sitä), vaan ne on muutettu kirkon arvovallalla." *44
Onko tuolla kirkolla edelleen sama kanta? Vuoden 1977 laitos katolisesta katekismuksesta (The Convert's Catechism of Catholic Doctrine) sisältää seuraavan sarjan kysymyksiä ja vastauksia:
"K. Mikä päivä on sapatti?
"V. Sapatti on lauantai.
"Miksi vietämme sunnuntaita emmekä lauantaita?
"Vietämme sunnuntaita emmekä lauantaita, koska Katolinen Kirkko siirsi juhlallisuudet lauantailta sunnuntaille." *45
Menekkiteoksessaan The Faith of Millions (1974) roomalaiskatolinen tutkija John A. O'Brien päätyy tähän väistämättömään johtopäätökseen: "Koska Raamatun mukaan lepopäivä on lauantai eikä sunnuntai, eikö ole outoa, että ei - katoliset, jotka sanovat perustavansa uskonsa suoraan Raamattuun eikä Kirkon arvovaltaan, viettävät sunnuntaita lauantain sijasta? Kyllä, tietenkin se on epäjohdonmukaista." Hän huomauttaa, että tapa viettää sunnuntaita "perustuu Katolisen Kirkon arvovallalle eikä millekään Raamatun nimenomaiselle tekstille. Tämä sunnuntainvietto on muistuttamassa äitikirkosta, josta ei - katoliset lahkot ovat eronneet. Ne ovat kuin poika, joka on juossut pois kotoaan, mutta joka yhä kuljettaa taskussaan äitinsä kuvaa." *46
Nämä väitteet täyttävät profetiaa ja auttavat tunnistamaan pienen sarven vallan.
>Tärkeä havainto on myös tosiasia, että UT:n kirjeiden monissa paheluetteloissa ei kertaakaan mainita sapatin rikkomista vältettävänä syntinä ja lihan tekona<
V: Ei mainita myöskään toista ja kolmatta käskyä, eli kuvien kumartamis- ja Herran nimen turhaan lausumiskäskyä. Tarkoittaako tämä että nämä eivät siksi ole enää voimassa? Eipä tietenkään, koska ne kuuluvat kymmeniin käskyihin, jotka velvoittavat edelleen kaikkia ihmisiä.
>Jos sapatin pitäminen olisi tärkeää ja se kuuluisi uuden liiton kristityille ja jos sapatin pitäminen olisi vieläpä ratkaiseva "kuuliaisuuden koe" lopun aikana, olisi kohtuullista odottaa näkevänsä edes muutaman maininnan sapatin rikkomisesta syntiluetteloissa. Jos sapatti olisi tärkeä ja voimassa oleva käsky, ei siitä olisi varmastikaan vaiettu.<
V: Silloin sapatin suhteen ei tarvinnut enempi meteliä pitää, kun sapatin vietto Jumalan kansan keskuudessa oli itsestään selvyys. Tätä ei silloin kyseenalaistettu mitenkään. Kuuluuhan se kymmeneen käskyyn.
>Erityisesti pakanakristityille seurakunnille suunnatuissa kirjeissä odottaisi sapattiin liittyvää opetusta ja käskyjä, sillä pakanoille kuten esim. roomalaisille sapatti oli vieras tapa, ja varmasti sapatista olisi herännyt ongelmia ja kysymyksiä.<
V: Pakanat tiesivät varsin hyvin, että ne, jotka palvelivat taivaan Jumalaa, viettivät sapattia. Kun he halusivat liittyä tähän joukkoon, niin he alkoivat viettää sitä myös. Näinhän tapahtui jo VT:n aikaan.
Jes.56
3. Älköön murehtiko MUUKALAISEN poika, joka on liittynyt Herran palvelijoiden joukkoon: "Näinkö Herra sulkee minut kansansa yhteydestä?" Älköön EUNUKKI huokailko: "Minähän olen kuivettunut puu."
4. Sillä Herra sanoo näin: - Myös EUNUKIT, jotka pyhittävät minun SAPATTINI, jotka tahtovat noudattaa minun mieltäni ja pysyvät minun liitossani,
5. saavat kunniakkaan nimen pyhäkössä, muurieni sisäpuolella. Heillekin minä luon muistomerkin, poikia ja tyttäriä kestävämmän, annan nimen, joka ei koskaan katoa.
6. Samalla tavoin myös MUUKALAISET, jotka ovat liittyneet Herran palvelijoiden joukkoon, jotka rakastavat hänen nimeään ja kunnioittavat häntä, kaikki jotka varovat loukkaamasta SAPATIN pyhyyttä ja pysyvät minun liitossani,
7. he kaikki saavat tulla pyhälle vuorelleni. Minä täytän heidät riemulla, kun he rukoilevat siellä.
Tässä ei siis ollut mitään ongelmia.
>Mitä ilmeisemmin olisi esiintynyt haluttomuutta sapatin pitämiseen, mikä olisi vaatinut apostoleilta ohjeistamista. Mutta mitään sellaista ei löydy, vaikka esim. ympärileikkauksesta ja ruokasäännöistä on useampikin maininta apostolien kirjeissä.<
V: Kymmenen käskyn suhteen ei ollut ongelmia, vaan ongelmat liittyivät muihin ohjeisiin (ympärileikkaus, jota juutalaiset ajoivat, ruokaohjeet jne.). Kun ympärileikkaus lakkasi uudessa liitossa, niin monet kristityiksi tulleet juutalaiset eivät tahtoneet tätä hyväksyä ja siksi Paavali joutui osoittamaan, ettei tämä säädös ole enää voimassa. Tietysti juutalaiset opettivat myös sapattia ja jos tämäkin olisi uudessa liitossa kumottu, niin kuin ympärileikkaus, niin olisihan Paavali tästä sanonut sanansa niin kuin ympärileikkauksesta. Joten Paavalin vaitinaisuus sapatin suhteen puhuu sapatin puolesta, eikä sitä vastaan.
Sapatti ei ollut Jumalan ja juutalaisten välinen merkki, vaan Jumalan ja hänen kansansa välinen merkki. VT:n aikaan juutalaiset muodostivat kansan ytimen (mukana oli paljon pakanoita joita sapatti koski myös), mutta uudessa liitossa enemmistön muodostaa pakanat. Merkki kuitenkin säilyy edelleen. Jumala ei ole sitä kumonnut.
...harhaopista, joka tekee mitättömäksi Kristuksen sovitustyön.
Mutta onneksi vain heidän omalta kohdaltaan.
Edellinen on oikein koulu esimerkki asenteesta: asiaan en tunne (enkä haluakkaan tuntea), mutta vastustan.
Esitetään vastustava mielipide, mutta ei esitetä omalle väitteelle perusteluja. Jokainen voi sanoa, että jokin asia on vastoin Kristuksen sovitustyötä, mutta tällainen väite ilman argumentteja, on täysin merkityksetön. Voinhan minäkin väittää, että Jeesuksen kuolema, on vastoin sovitustyötä ja jättää asian sitten tähän, ilman perusteluja.
Sivistyneen keskustelun periaate on, että omalle mielipiteelle esitetään edes jokin perustelu.
>>Pakanat tiesivät varsin hyvin, että ne jotka palvelivat taivaan jumalaa, viettivät sapattia.
Vastaus on selkeänä tämän päivän viestien joukossa.
>>Pakanat tiesivät varsin hyvin, että ne jotka palvelivat taivaan jumalaa, viettivät sapattia.Tokkopa aina tiesivät. Kreikassakin luulivat Paavalia ja hänen seuralaistaan jumaliksi. Siitäkin näkyy kuinka erilaiset tiedon käsitykset juutalaisilla ja ei-juutalaisilla saattoi olla.>
V: Ei aina, mutta kun he pääsivät kosketuksiin Jumalan kansan kanssa, niin sapatti tuli esille luonnostaan. Paavalin kirjeethän on osoitettu Jumalan kansan jäsenille (kristityille, siis juutalaisille ja pakanoille) ja jos heidän keskuudessaan olisi ollut epätietoa sapatin suhteen, niin olisihan Paavali siitä silloin heille kirjoittanut.
Sitten peräänkuulutin perusteluja väitteille ja joku vastasi:
>Vastaus on selkeänä tämän päivän viestien joukossa.<
V: Eli, minun pitäisi ryhtyä plaraamaan kaikki viestit tältä päivältä koko palstalta ja niistä sitten yrittää löytää väitteen esittäjän mahdolliset argumentit. Eihän se näin mene. Jos esitetään väite, niin perustelut on oltava mukana, eikä sanottava että etsikää ne jostakin palstalta ennen kirjoitettuna.
Plinius nuorempi (n. 61–113) oli roomalainen hallintomies, joka on tunnettu nimenomaan kirjeistään. Hän kirjoitti keisari Trajanukselle Bithyniasta, Vähä-Aasian pohjoisosasta, jossa hän tapasi kristittyjä: nämä kristityiksi kutsutut kokoontuvat ennen auringonnousua ja laulavat vuorosäkein hymniä Kristukselle, ikään kuin jumalalle. He vannoivat vakaasti toimivansa moraalisesti. He eivät sorru vilppeihin, aviorikokseen, varastamiseen, valehtelemiseen tai luottamuksen pettämiseen. (Kirje X 96)
Kristityt kokoontuivat yhteisiin tilaisuuksiin, siis ennen auringonnousua nimenomaan siitä syystä, että päivällä heillä ei ollut siihen edellytystä, edes mahdollisena sapattina. Useimmat olivat yhteiskunnan vähempiosaisia ja työelämän velvoittamia. Mitään mainintaa ei ole roomalaisten viranomaisten dokumentaatiossa, että kristityt olisivat pyytäneet erivapauksia, voidakseen viettää mahdollista lepopäiväänsä. Myöskään kristillisissä dokumenteissa ei ilmene, että oletetun sapatinvieton takia olisi tehty järjestelyjä saatikka koettu ongelmia. Ainoa järkevä selitys tälle on se, ettei varhaisen kristillisen seurakunnan piirissä vietetty mitään erityistä lepopäivää – ei sapattia eikä sunnuntaita!
Kristityt saattoivat vainon pelosta kokoontua pimeällä sapattiaamuisin. Tuskinpa he työtä tekivät tuona päivänä niinkuin muina arkipäivinä.
Ehkä he noudattivat sapattiakin, eikö vaan?
käy selvästi ilmi, ettei kristittyjä velvoitettu mihinkään sapatin viettoon.
Apt.15:28,29. "Sillä Pyhä Henki ja me olemme nähneet hyväksi, ettei teidän päällenne ole pantava enempää kuormaa kuin nämä välttämättömät:
että kartette epäjumalille uhrattua ja verta ja lihaa, josta veri ei ole laskettu, ja haureutta. Jos te näitä vältätte, niin teidän käy hyvin. Jääkää hyvästi."
Viettikö alkuseurakunta sapattia?
Raamatun todisteet:
Jeesuksen läheiset viettivät sapattia (Luuk.23:56). Luukas kirjoitti evankeliuminsa n. 70-80 jKr. Jos jokin muutos olisi sapatin suhteen tapahtunut, niin hän varmaan olisi siitä maininnut.
Apostolien teot kertoo toistuvasti, miten Kristuksen seuraajat Golgatan jälkeen kokoontuivat sapattina julkiseen jumalanpalvelukseen ja että tämä tapahtui myös pakanamaissa (Apt.13:5,14,42; 16:13; 17:2; 18:4; 19:8).
Raamattu kertoo, että Jeesuksella oli TAPA mennä sapattina synagogaan (Luuk.4:16). Apostolien teoissa kerrotaan, että Paavalilla oli tämä sama TAPA (Apt. 17:2). Eli, Paavali ei luopunut tästä tavasta vaikka eli ristin tällä puolen. Hän jatkoi tätä tapaa myös pakanamaissa, niin kuin Apt. kertovat.
Kun Jeesus varoitti seuraajiaan tulevasta Jerusalemin hävityksestä, niin hän pyysi heitä rukoilemaan, etteivät he joutuisi pakomatkalle sapattina. Ja tämä ohje ei koskenut vain Jerusalemissa asuvia, vaan kaikkialla Juudeassa asuvia uskovia (Matt.24:15-20). Tämä hävitys sitten tapahtui 70 jKr. Jos sapatti olisi kumottu, niin Jeesuksen antama ohje olisi mieletön, koska Jeesus tiesi tarkkaan milloin tuo hävitys tapahtuisi.
Sitten Raamatun ulkopuolisista lähteistä jotakin, jotka todistavat, että alkuseurakunta vietti sapattia:
Samuele Bacchiocchi väitteli teologian tohtoriksi Pontifician Universitas Gregoriana- yliopistossa, aiheena sunnuntain vieton alkuperä. Tässä tieteellisessä tutkimuksessa hän tuo selkeästi esille, että alkuseurakunta vietti sapattia, mutta mitkä olivat sitten ne tekijät, joiden tähden viikon seitsemännen päivän tilalle tuli viikon ensimmäinen. Hän myös todistaa historiallisista lähteistä, että tämä muutos tapahtui vasta toisella vuosisadalla. Ei siis alkuseurakunnan aikana.
Suomeksi tämä tutkimus on luettavissa kirjana, jonka nimi on: Sapatti ja sunnuntai. Tätä kirjaa voi kysellä Kirjatoimelta, jos kiinnostaa.
Eli, kaikkea mitä tässä ei mainita, kristityt voivat tehdä???
Tässä annettiin vain niitä ohjeita, joista pakanoiden parissa oli epätietoisuutta. Tulisimme hyvin vaikeaan tilanteeseen, jos tulkintamme tekstin suhteen on se, että kristityt voivat tehdä kaikkea sitä mitä ohjeessa ei mainita.
" Mutta fariseusten lahkosta nousivat muutamat, jotka olivat tulleet uskoon, ja sanoivat: ´Heidät on ympärileikattava ja heitä on KÄSKETTÄVÄ NOUDATTAMAAN MOOSEKSEN LAKIA."
On vaikea eroittaa mikä kuuluu pakanakrist.ja mikä juutalaisuuteen.
Ei kiinnosta ihmisoppi.
Raamattu riittää hyvinkin.
Teillä ei ole ketään sellaista, jolla olisi enemmän luottoa kuin Raamatun kirjoittajilla.
Päinvastoin, teidän joukkonne on osoittautunut tyhjänpuhujien kerhoksi.
Apostolit päättivät yhdessä sen, mikä osa juutalaisille annetuita asioista oli myös pakanoille opetettavaa.
Ap.teot 15:7. Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitten teki teidän keskuudessanne sen valinnan, että pakanat minun suustani saisivat kuulla evankeliumin sanan ja tulisivat uskoon.
8. Ja Jumala, sydänten tuntija, todisti heidän puolestansa, antaen heille Pyhän Hengen samoinkuin meillekin.
9. eikä tehnyt mitään erotusta meidän ja heidän kesken, sillä hän puhdisti heidän sydämensä uskolla.
10. Miksi te siis nyt kiusaatte Jumalaa ja tahdotte panna opetuslasten niskaan ikeen, jota eivät meidän isämme emmekä mekään ole jaksaneet kantaa?
11. Mutta me uskomme Herran Jeesuksen armon kautta pelastuvamme, samalla tapaa kuin hekin."
12. Niin koko joukko vaikeni, ja he kuuntelivat Barnabasta ja Paavalia, jotka kertoivat, kuinka suuria tunnustekoja ja ihmeitä Jumala oli tehnyt pakanain keskuudessa heidän kauttansa.
13. Kun he olivat lakanneet puhumasta, lausui Jaakob: "Miehet, veljet, kuulkaa minua!
14. Simeon on kertonut, kuinka Jumala ensi kerran katsoi pakanain puoleen ottaakseen heistä kansan omalle nimellensä.
15. Ja tämän kanssa pitävät yhtä profeettain sanat, sillä näin on kirjoitettu:
16. 'Sen jälkeen minä palajan ja pystytän jälleen Daavidin sortuneen majan; minä korjaan sen repeämät ja nostan sen jälleen pystyyn,
17. että jäljelle jääneet ihmiset etsisivät Herraa, ynnä kaikki pakanat, jotka ovat minun nimiini otetut, sanoo Herra, joka tämän tekee,
18. mikä on ollut tunnettua hamasta ikiajoista'.
19. Sentähden minä olen sitä mieltä, ettei tule rasittaa niitä, jotka pakanuudesta kääntyvät Jumalan puoleen,
20. vaan heille kirjoitettakoon, että heidän pitää karttaman epäjumalien saastuttamaa ja haureutta ja lihaa, josta ei veri ole laskettu, sekä verta.
21. Sillä Mooseksella on ammoisista ajoista asti joka kaupungissa julistajansa; luetaanhan häntä synagoogissa jokaisena sapattina."
22. Silloin apostolit ja vanhimmat ja koko seurakunta näkivät hyväksi valita keskuudestaan muutamia miehiä ja lähettää heidät Antiokiaan Paavalin ja Barnabaan mukana, nimittäin Juudaan, jota kutsuttiin Barsabbaaksi, ja Silaan, jotka olivat johtavia miehiä veljien joukossa;
23. ja kirjoittivat heidän mukaansa näin kuuluvan kirjeen: "Me apostolit ja vanhimmat, teidän veljenne, lähetämme teille, pakanuudesta kääntyneille veljille Antiokiassa ja Syyriassa ja Kilikiassa, tervehdyksen.
24. Koska olemme kuulleet, että muutamat meistä lähteneet, joille emme ole mitään käskyä antaneet, ovat puheillaan tehneet teidät levottomiksi ja saattaneet teidän sielunne hämmennyksiin,
25. niin me olemme yksimielisesti nähneet hyväksi valita miehiä ja lähettää heidät teidän tykönne rakkaiden veljiemme Barnabaan ja Paavalin kanssa,
26. jotka ovat panneet henkensä alttiiksi meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimen tähden.
27. Me lähetämme siis Juudaan ja Silaan, jotka myös suusanalla ilmoittavat teille saman.
28. Sillä Pyhä Henki ja me olemme nähneet hyväksi, ettei teidän päällenne ole pantava enempää kuormaa kuin nämä välttämättömät:
29. että kartatte epäjumalille uhrattua ja verta ja lihaa, josta ei veri ole laskettu, ja haureutta. Jos te näitä vältätte, niin teidän käy hyvin. Jääkää hyvästi!"
Tämä on niin selvää päätöstä, ettei siinä ole mitään tulkinnan varaa.
Juutalaisten opit hyljättiin muilta oasin.
Uuden liiton opetus on kokonaisuudessaan kirjoitettuna UTssa.
Evankeliumeissa kerrotut viittaukset Sapattiin ovat kerrontaa juutalaisuudesta, joka koskee heitä yhäkin, kuten Jeesus sanoi;Matteuksen evankeliumi:
5:18 Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut.
Tuo laki oli annettu juutalaisille ikuisesti sukupolvesta sukupolveen noudatettavaksi Jumalan sanomana. Senkin kohdan Jeesus täytti, jättämällä sen ennalleen juutalaisille.
Koko Uusi Testamentti on eri oppia kuin adventiikirkon oppinne.
Teidän oppinne kuuluu teille, jotka olette eri uskontoa.
Mikään osa adventtikirkon opetuksesta ei kuulu kristityille.
Meille on oma uskontomme kirjoitettuna koko sisällötään UUDESSA TESTAMENTISSA.
Miksi adventisti ei sitä ymmärrä?
Totuus ei kiinnosta sinua, mutta ei se koskaan ole Jumalan vastustajia kiinnostanut.
Jeesus ei muuttanut yhtään Isänsä käskyä ja jos niin olisi tehty (joka itsessään on mahdotonta) siitä olisi mainittu Raamatussa selkeästi, ilman tulkinnan mahdollisuuksia. Näin ei kuitenkaan ole.
Ja muuta ilmoitusta (eli esim. sinun lihan meilistä tulkintaasi asiasta) ei asiasta ole eikä tule hyväksyä. Sapatti pysyy osana kymmentä käskyä ja velvoittaa näin ollen jokaista ihmistä!
Adventistithan ovat muuttaneet Mooseksen liiton koskemaan itseään.
Te ette ole juutalaisia ja jos väitäätte olevanne, olette sitten niitä ilmestyskirjan vääriä juutalaisia.
Kyllä Raamattu niin kauheasti varoittelee juuri kuin mittatyönä teistä adventisteista.
Teillä on koko oppinne näköjään tehty noiden varoitusten mukaisesti vääräksi.
Tuskin sentään vainon pelko oli syynä kokoontua ennen päivän alkua? Historialliset dokumentit eivät vahvista sellaista käsitystä, erityisesti kristittyjä uhanneesta vainosta, ensimmäisen tai toisen vuosisadan Rooman keisarikunnassa. Yksittäisissä tapauksissa, mikä tahansa marginaaliryhmä silloisessa yhteiskunnassa, saattoi joutua kantamaan syntipukin osaa. Näin tapahtui Roomassa v. 64, kun keisarin neuvonantajat keksivät syyttä kristittyjä kaupungissa riehuneesta palosta. Monet muut, suuren yleisön kannalta omituiset ja tuntemattomat ryhmät, vastaavasti vuorollaan, joutuivat syntipukeiksi kun esimerkiksi Tiber -joki tulvi tai jokin muu onnettomuus koetteli roomalaisia.
Keisari Trajanuksen lainsäädännöt toiselta vuosisadalta todistavat roomalaisen oikeusvaltion puolesta, kun hän määritteli, ettei ketään saanut syyttömästi syyttää kristityksi. Onhan meidänkin yhteiskunnassa tapana käyttää tiettyjä ihmisryhmiä mustamaalaamiseen. Niin Roomassa kuin nykyisinkin on rikollista syyttää jotain henkilöä perusteettomasti. Samoin kuin tietyn ryhmän mollaaminen on eettisesti kyseenalaista. Samanaikaisesti kun valtio suitsi epäasiallisuuksia ja poliittista manipulaatiota myös kristityt, omalta osaltaan, alkoivat oikoa kansan keskuudessa olevia virheellisiä käsityksiä.
Toiselta vuosisadalta on jo runsaasti kirjallista materiaalia kristinuskon puolustajilta; Klemeens oli yksi Rooman seurakunnan varhaisista johtajista. Hän kirjoitti kirjeen Korintin seurakunnalle, kuten Paavalikin oli tehnyt, noin v. 95. Ignatios, Antiokeian piispa kirjoitti seitsemän kirjettä eri seurakunnille. Hän kuoli noin v. 110. Justinus Marttyyri oli sanan varsinaisessa merkityksessä kristinuskon puolustaja, apologeetta, jolla ei ollut seurakunnallista johtotehtävää. Hän kuoli marttyyrina Roomassa noin v. 165. Irenaeus opiskeli Polykarpoksen, kuuluisan Smyrnan piispan alaisuudessa, ja hänestä itsestään tuli Lyonin piispa Ranskassa v. 177. Tertullianus kääntyi kristityksi v. 193. Monet hänen kirjoituksensa ovat vuosilta 196 – 212. Hän asui Karthagossa Afrikassa. Cyprianus asui samassa paikassa kuin Tertullianus mutta joitakin vuosia myöhemmin. Hänestä tuli kristitty v. 246. Näiden ja niin monien muiden varhaisten kristittyjen pääasiallinen tehtävä oli hälventää harhaluuloja ja ikään kuin tehdä kristinuskosta salonkikelpoista.
Kaiken kaikkiaan, historiallinen lähdeaineisto kertoo kristittyjen eläneen normaalia rauhanomaista elämää Rooman keisarikunnassa, asia joka toisaalta sai joitakin kristittyjä huolestumaan rajojen hämärtymisestä ja identiteetin vesittymisestä. Kolmesataa -luvulla syntyi erakkoliikkeitä ja muita uudistusvaatimuksia. Kristittyjen piirissä oli niitä, jotka halusivat luoda kriisiä yhteiskunnan ja uskovaisten välille, vakuuttuneina siitä, että kristillinen usko ole vaarassa. Valtiovalta reagoi, ehkäpä ymmärrettävällä tavalla ja edellytti sitoutumista yhteiskunnalliseen järjestykseen.
Tottahan se on selvää, että Paavali meni synagogan sapattina. Jos hän mieli puhua juutalaisille, ei ollut mitään muuta mahdollisuutta, kuin mennä heidän tilaisuuksiinsa. Merkillepantava asia on, että Paavali ilmeisestikin koki olevansa omiensa joukossa (juutalainen). Toisaalta hänellä oli selkeä missio, hän meni synagogaan taivuttaakseen [peitho] uskoon sekä juutalaisia että kreikkalaisia. (Apt18.4) Paavali ei mennyt synagogaan jumalanpalvelukseen vaan keskustelutilaisuuteen (väittely?) ja siellä ei ollut ainoastaan juutalaisia vaan myös muita asiasta kiinnostuneita.
Toisaalta Paavali hakeutui myös kaupungin ulkopuolelle rukoilemaan (Apt16.13), käytäntö joka muistuttaa Jeesuksen tavasta mennä hiljaisuuteen rukoilemaan. Se, että se päivä oli Sapatti, ei itsessään kerro kovin paljon Paavalin sapatinvietosta yleisesti, eikä varsinkaan kristittyjä käytännöstä kokonaisuutena. Vetäytymistä erilleen rukoilemaan tapahtui varmasti myös muina päivinä.
Juutalaisista tavoista luopuminen oli varhaisille kristityille ongelmallista, kuuluivathan ne heidän rutiineihin. Paavali kertoo siitä, miten hän joutui nuhtelemaan Keefasta (Pietaria) kaikkien kuullen: "Jos sinä juutalaisena voit luopua juutalaisten tavoista ja elää pakanoiden lailla, miksi pakotat pakanoita elämään niin kuin juutalaiset?" (Gal2.14)
Paavali itse noudatti kuitenkin omaa perinnettään, puhdistusmenoineen (Apt21.26) vaikkei ollut niitä sysäämässä käännynnäisille. Kyse on monimutkaisesta käytännön elämän todellisuudesta, eli milloin joku lakkaa olemasta jotakin ja muuttuu muuksi? Paavali oli juutalainen, vaikka omaksui uusia näkemyksiä. Hänen poikansa sai häneltä kasvatuksen, kenties vielä ympärileikkauksenkin. Kolmas polvi oli jo sitten huomattavasti erkaantunut juuriltaan. Mutta vielä kolmannella vuosisadalla tapaamme juutalaiskristittyjä.
Onko adventisti tapauskovainen?
Edellä toin ne UT tekstit, jotka kertovat alkuseurakunnan sapatinvietosta, niin juutalaisten kuin pakanoiden parissa. Toin myös esille Jeesuksen rukouspyynnön sapatin suhteen. Jeesuksen suoraa rukousohjetta sapatin suhteen ei voida paljon spekuloida. Sitten on esitetty että Paavalin sapattikirkot johtui vain hänen halusta päästä keskusteluihin. Ja että Euroopan puolella jossa juutalaisia ei ollut, niin tällöinkin sapattina hakeutuminen rukouspaikkaan sattui vain sapatille.
UT kuitenkin kertoo, että Paavalilla oli tapa mennä sapattina ”kirkkoon”. Siis sama tapa kuin Jeesuksella. No sanotaan, että tämä tapahtui siksi koska Paavali oli juutalainen.
Kysymys kuitenkin on, että viettikö alkuseurakunta sapattia? Jeesuksen rukouspyynnön mukaan vietti ja Paavalin sekä alkuseurakunnan elämän perusteella sitä ei voi kieltää. Myös historialliset lähteet kertovat sapatin olleen alkukristittyjen ohjelmassa. Joten, jos haluamme osoittaa, että alkuseurakunta ei viettänyt sapattia, niin silloin tämä pitäisi todistaa.
Raamatulla ja historiallisilla lähteillä tätä ei voida tehdä.
Olisihan selvä, että jos Jumala olisi poistanut yhden käskyn kymmenistä käskyistä, niin hän olisi sen ilmaissut varsin selvästi. Kuitenkin Jeesus sanoo, ettei hän ole tullut lakia kumoamaan ja että laista ei katoa pieninkään piirto.
Kyse ei nähtävästikään ole siitä, etteikö Sapatti ollut varsin luontainen osa varhaiskristittyjen elämää. Useimmat olivat juutalaisia taustaltaan, eritoten johtajat. Sapatti, ruoka, vaatteet, tukanleikkuu ja monet muut kulttuurin ominaispiirteet kiistämättä oli osa heidän elämäänsä. Varsinainen kysymys liittyykin siihen, mikä merkitys näillä asioilla oli heille ja miten heidän suhtautumistapansa niihin mahdollisesti muuttui uuden ideologian myötä? Tämä keskustelu osoittaa takertumista ulkoisiin tekijöihin, kuka kävi minä päivänä missäkin.
Pako Sapattina oli juutalaisista kyse.
Jerusalemia piiritettäessä tuli kyseeseen tuo kohta juurikin alkuseurakunnalla.
Kristityt pakenivat Jerusalemista mutta muut juutalaiset jäivät sinne.
Kaupungin porteista läpikulku oli suljettujen porttien vuoksi sapattina vaikeaa.
Jeesushan puhui nuo sanat juutalaisille eikä pakanoille.
Teillä koko ajan jätetään huomitta juutalaisuuden ja pakanuudesta kääntyneiden kristittyjen ero.
Esim. juutalaisilta kristityiltä ei kielletty ympärileikkausta mutta sensijaan kylläkin pakanoilta.
Ap.teot 21:17. Ja saavuttuamme Jerusalemiin veljet ottivat meidät iloiten vastaan.
18. Seuraavana päivänä Paavali meni meidän kanssamme Jaakobin tykö, ja kaikki vanhimmat tulivat sinne saapuville.
19. Ja kun hän oli heitä tervehtinyt, kertoi hän kohta kohdalta kaikki, mitä Jumala hänen palveluksensa kautta oli tehnyt pakanain keskuudessa.
20. Sen kuultuaan he ylistivät Jumalaa ja sanoivat Paavalille: "Sinä näet, veli, kuinka monta tuhatta juutalaista on tullut uskoon, ja he ovat kaikki lainkiivailijoita.
21. Mutta heille on kerrottu sinusta, että sinä opetat kaikkia pakanain seassa asuvia juutalaisia luopumaan Mooseksesta ja kiellät heitä ympärileikkaamasta lapsiaan ja vaeltamasta säädettyjen tapojen mukaan.
22. Mitä siis on tehtävä? Varmaankin on suuri joukko kokoontuva, sillä he saavat kuulla sinun tulleen.
23. Tee siis tämä, minkä me nyt sinulle sanomme. Meillä on täällä neljä miestä, joilla on lupaus täytettävänä.
24. Ota ne luoksesi ja puhdista itsesi heidän kanssansa ja maksa kulut heidän puolestaan, että he saisivat leikkauttaa tukkansa; siitä kaikki huomaavat, ettei ole mitään perää siinä, mitä heille on kerrottu sinusta, vaan että sinäkin vaellat lain mukaan ja noudatat sitä.
25. Mutta uskoon tulleista pakanoista me olemme päättäneet ja kirjoittaneet, että heidän on välttäminen epäjumalille uhrattua ja verta ja lihaa, josta ei veri ole laskettu, ja haureutta."
26. Silloin Paavali otti ne miehet luokseen, ja kun hän seuraavana päivänä oli puhdistanut itsensä heidän kanssaan, meni hän pyhäkköön ja ilmoitti, milloin heidän puhdistumispäivänsä tulisivat päättymään, jota ennen heidän kunkin edestä oli tuotava uhri.
Kun adventisti lukee Raamattua, hän ei ota opikseen mistään, mikä sotii hänen oppiaan vastaan, vaan ainoastaan ne kohdat, jotka hän vääntäen saa sopimaan oppinsa kuukeroihin.
Vielä olisi yksi pieni huomio tästä pakoaiheesta. Jeesushan kehotti juutalaisia (opetuslapsiaan) kuulijoitaan rukoilemaan, etteivät he joutuisi pakomatkalle talvisaikaan tai sapattina (Matt24.20). Talvi mainitaan ensin, eli epäsuotuisat elinolosuhteet oli päällimmäinen huolenaihe. Sapatista viis kunhan sääolosuhteet eivät olisi huonot. Jeesus ei toivonut, että pakomatkalle ei jouduttaisi talvisaikaan JA sapattina! Toiseksi sen ajan kuulijalle oli luontevaa toivoa, ettei mitään niin epämieluisaa tapahtuisi juhlapyhänä. Kun ollaan juhlan tunnelmissa, syödään ja juodaan jo pelkkä skarppaus sille, miten olisi oleellista toimia kriisitilanteessa ei ole parhaimmillaan.
Siis älä tapa käsky koskee vain juutalaisia. Muut saavat tappaa. Sapatin rikkominen on sama asia kuin tappaminen. Jumalan silmissä synti on syntiä, vaikka teidän lihallisten ihmisten mieli on sitä vastaan.
Saarn.12:
1 Loppusana kaikesta, mitä on kuultu, on tämä: Pelkää Jumalaa ja pidä hänen käskynsä, sillä niin tulee jokaisen ihmisen tehdä.
14 Sillä Jumala tuo kaikki teot tuomiolle, joka kohtaa kaikkea salassa olevaa, olkoon se hyvää tai pahaa.
lm. 20:12
Ja minä näin kuolleet, suuret ja pienet, seisomassa valtaistuimen edessä, ja kirjat avattiin; ja avattiin toinen kirja, joka on elämän kirja; ja kuolleet tuomittiin sen perusteella, mitä kirjoihin oli kirjoitettu, tekojensa mukaan.
>Pako Sapattina oli juutalaisista kyse.
Jerusalemia piiritettäessä tuli kyseeseen tuo kohta juurikin alkuseurakunnalla.
Kristityt pakenivat Jerusalemista mutta muut juutalaiset jäivät sinne.
Kaupungin porteista läpikulku oli suljettujen porttien vuoksi sapattina vaikeaa.
Jeesushan puhui nuo sanat juutalaisille eikä pakanoille.<
V: Ei kun kyseessä oli hänen seuraajansa. Jeesus ei lajitellut seuraajiaan mitenkään. 70 jKr. Jeesuksen seuraajissa oli myös pakanoita jotka olivat Juudeassa. Jeesus ei siis antanut ohjeita vain jollekin tietylle joukolle hänen seuraajiaan, vaan koko porukalle.
Toinen seikka on se, että vaikka portit olisi olleet kiinni, niin kaupungista pääsi ulos muutakin kautta. Kolmanneksi, ohje ei koskenut vain kaupungissa asuvia, vaan koko Juudeassa.
>Teillä koko ajan jätetään huomitta juutalaisuuden ja pakanuudesta kääntyneiden kristittyjen ero.<
V: UT juuri opettaa, että Jeesus kumosi erottavan raja-aidan ja näin sekä juutalainen että pakana ovat Kristuksessa yhtä ja muodostavat Jumalan kansan.
>Kyse ei nähtävästikään ole siitä, etteikö Sapatti ollut varsin luontainen osa varhaiskristittyjen elämää. Useimmat olivat juutalaisia taustaltaan, eritoten johtajat. Sapatti, ruoka, vaatteet, tukanleikkuu ja monet muut kulttuurin ominaispiirteet kiistämättä oli osa heidän elämäänsä. Varsinainen kysymys liittyykin siihen, mikä merkitys näillä asioilla oli heille ja miten heidän suhtautumistapansa niihin mahdollisesti muuttui uuden ideologian myötä?<
V: Sapattia ja ruoka, vaate jne. ohjeita ei pidä sinänsä sotkea keskenään, koska sapatti on asetettu kymmeniin käskyihin, joista ei piirtoakaan katoa, kun taas muut ohjeet eivät olleet tästä moraalilaista ja siksi näitä ohjeita on tarkasteltava toisessa valossa.
UT ei anna ymmärtää, että sapatin suhteen olisi sellaista muutosta tapahtunut, että sapatti olisi nähtykin tarpeettomana. Historiallisista lähteistä käy sitten ilmi, että toisella vuosisadalla tähän alkoi tulla muutosta kristittyjen keskuudessa. Rooman seurakunta näyttää olleen tässä edellä kävijä. Syyt ei kuitenkaan olleet Raamatusta, vaan aivan muualla.
Paavalihan oli ennustanut luopumuksen seurakunnassa ja kun apostolinen vaikutus lakkasi, niin luopumus alkoi hiipiä sisään.
Kovasti menevät vastineet toistensa ohi. Pienenä yhteenvetona tästä sapattikeskustelusta on mahdollista koota seuraavanlaista havaintoa.
Vallitseva adventistinen lähestymistapa on luonnehdittavissa peruspositivistiseksi. Jumala on antanut sapattikäskyn. Jos ei pyhitä lauantaita lepopäivänä, rikkoo Jumalan lakia. Oleellista on osoittaa, että nykyinen lauantai on se nimenomainen seitsemäs päivä, aina paratiisin ajoista lähtien. Samaan argumentaatioon sisältyy rakennelma, että tuo nimenomainen päivä on oleellinen tekijä käskyn noudattamisessa sekä se, että Jumala ei ole siirrättänyt sitä millekään toiselle viikonpäivälle. Oletusarvona Jumalan kymmenet käskyt ovat ajattomia periaatteita, niinpä sapattikäsky on yksiselitteinen: lepopäivä vietettynä oikeana viikonpäivänä on osoitus ihmisen kuuliaisuudesta Jumalan käskylle.
Yleinen vasta-argumentti on luonteeltaan relativistinen. Jumala on antanut lepopäiväkäskyn ja sen kunnioittaminen täyttää jumalallisen tarkoitusperän ihmistä varten. Lepopäivän ideana ei ole mitata kuuliaisuutta joillekin tietylle viikonpäivälle vaan täyttää lepopäivälle asetetun idean ihmisen elämässä. Tämä lähestymistapa myötäilee pääpirteissään muun muassa uskonpuhdistajien näkemystä asiasta.
Tästä jokin verran modifioitu, kenties vallitseva argumentointi nykymaailmassa, on konstruktionistinen. Eli tarkastellaan sitä, miten tieto lepopäivän vietosta on muodostunut. Tämä tarkoittanee sitä, että todellisuus rakentuu yhteisössä. Lepopäivän vietto, yksilön kohdalla ja tietyn hengellisen yhteisön puitteissa, toteuttaa näkemystä Jumalan ihmistä varten suunnittelemasta erityiskokemuksesta. Yhteisö määrittelee sen, mitä on lepopäivän viettämistä ja milloin se ei toteudu. Eli, yhteisössä on syntynyt käsitys niistä mekanismeista miten lepopäivän vietto käytännössä toteutuu. Yhteisesti on sovittuja lainalaisuuksia, käydään teologista syväpohdintaa, annetaan hengellistä neuvontaa ja suoritetaan arviointia siitä millä tavoin asia olisi syytä "nähdä". Siinä vaiheessa kun uskonnolliset vaikuttajat toteavat, ettei lepopäiväasetus ole toteutunut, silloin tosiasiallisesti Jumalan lakia on rikottu.
On ymmärrettävää, että vuorovaikutukselle ei ole edellytyksiä silloin, kuin ajattelu poikkeaa näinkin jyrkästi toisistaan. Mutta toisaalta, samalla kun on virkistävää seurata eri osapuolia, tuntuma jää kovin ohueksi sapatin selonteosta. Mikä on sapatin merkityksellinen ydinajatus? Kovin sisällyksettömäksi se jää jos kyse on kinasta eri viikonpäivien kesken?
>On ymmärrettävää, että vuorovaikutukselle ei ole edellytyksiä silloin, kuin ajattelu poikkeaa näinkin jyrkästi toisistaan. Mutta toisaalta, samalla kun on virkistävää seurata eri osapuolia, tuntuma jää kovin ohueksi sapatin selonteosta. Mikä on sapatin merkityksellinen ydinajatus? Kovin sisällyksettömäksi se jää jos kyse on kinasta eri viikonpäivien kesken?<
V: Olet aivan oikeassa. Sapatin ydinajatus ei ole tietty päivä sinänsä, vaan jotakin muuta. Tietty päivä tulee vasta tämän muun jälkeen. Voidaan pitää juuri oikeaa päivää, mutta jos tämän päivän sanoma ei ole satuttanut ihmistä, niin pelkän tietyin päivän pitämisellä, vaikka se olisi se oikea päivä, ei ole mitään merkitystä. Tätähän Jeesus tahtoi juutalaisille opettaa. Heille tietty päivä oli tullut tärkeämmäksi kuin tuon päivän sanoma.
Lyhyesti vain sapatin sanomasta
Se muistuttaa, että emme ole evoluution tulosta, vaan olemme Jumalan tekoa (1.Moos.2:1-4; 2.Moos.20:8-11).
Se muistuttaa myös orjuuden ikeestä pääsemisestä (5.Moos.5:12-15). Tämä kuvaa esikuvallisesti synnin orjuudesta vapautumista.
Se kuvaa myös Jumalan täytettyä työtä, jossa ihmisen töillä ei ole merkitystä. Ihmisellä ei ollut osuutta luomistyössä, jonka jälkeen Jumala ”lepäsi” sapatin, jonka siunasi ja pyhitti ihmiselle. Samoin lunastustyönsä tehtyään Jeesus ”lepäsi” sapatin haudan levossa. Ja tässäkään työssä Ihmisellä ei ollut mitään osuutta. Siksi sapattina ihmisen epätäydelliset työt lakkaavat ja Jumalan täydellisiä töitä juhlitaan.
Sapatti julistaa myös sitä, että uskova ei voi itse muuttaa ja parantaa itseään, vaan tämä on Jumalan tekoa (Hes.20:12). Sapatti julistaa siis evankeliumia, jos se oikein ymmärretään.
Sapatin ydin on siis muualla kuin tietyssä päivässä. Jumala on vain hyväksi nähnyt nimetä tietyn päivän, jota hänen kansansa viettäisi edellä olevien asioiden tähden. Hän on siksi varannut siunauksensa juuri tuolle tietylle päivälle niin kuin on sanonut.
Voiko ihminen sitten valita jonkun muun päivän kuin Jumala on sanonut?
Voi tietysti, mutta silloin sopii kysyä, että mikä on ihmisen mieli Jumalan antamiin ohjeisiin. Eedenissä ihminen kyseenalaisti Jumalan ohjeen tietystä puun hedelmästä. Oliko sillä nyt väliä mistä puusta sitä syö? Meistä asiat saattavat näyttää mitättömiltä, mutta juuri näiden kautta tulee julki ihmisen asenne Jumalan antamiin ohjeisiin.
Ikään kuin Jumalalla ei olisi oikeus sano, mistä puusta ei saa syödä tai mikä viikonpäivä on tarkoitettu pyhäpäiväksi. Meillä ihmisillä on taipumus ottaa vapauksia siellä missä Jumala ei ole sitä antanut ja taas tehdä jostakin asiasta laki, vaikka Jumala tähän asiaan on vapauden antanut.
Pieni lisäys vielä Jerusalemista pakenemiseen sapattina
Kun roomalaiset tulivat valloittamaan Jerusalemia, niin kaupungin portit tietysti pidettiin kiinni joka päivä, eikä vain sapattina. Joten, Jeesuksen toive ettei pako tapahtuisi sapattina, ei voinut liittyä kaupungin portteihin. Hän halusi että seuraajiensa ei tarvitsisi lähteä pakomatkalle pyhänä päivänä.
Tilanne oli seuraavanlainen
Roomalaisten piiritettyä kaupungin Cestiuksen johtamana, he odottamatta lopettivat piirityksen, vaikka olosuhteen näyttivät sopivilta välittömään hyökkäykseen. Cectiuksen perääntyessä juutalaiset syöksyivät Jerusalemista hänen armeijansa perään. Tällöin avautui kristityille mahdollisuus paeta kaupungista. Tuolloin ei myöskään maaseudulla ollut vihollisjoukkoja, jotka olisivat olleet keskeyttämässä heidän pakomatkaansa.
Piirityksen alkaessa juutalaiset olivat kokoontuneet Jerusalemiin viettämään lehtimajajuhlaa, ja siten kristityt voivat kaikkialla maassa paeta esteittä. He pakenivat viivyttelemättä Pella nimiseen kaupunkiin Jordanin toiselle puolen.
Juutalaisten kokema näennäinen menestys roomalaisia vastaan, innoitti heitä vastustamaan roomalaisia itsepintaisesti ja kun Titus sitten tuli piirittämään Jerusalemia uudelleen, niin juutalaisten uppiniskaisuuden tähden kaupunki lopulta koki sen kohtalon jonka Jeesus oli ennustanut.
Kaikkein parasta antiahan onkin juuri se, että saa tietää kirkon edustajien kannanottoja asioihin.
Teistä olen saanut vakuuttavan näytön , että ei ole mitään hengellistä syytä edes käydä tutustumassa kirkkoonne paikan päällä.
Joten itseni puolesta kiitän vakuuttavista kielteisistä näytöistä adventistisessa hengellisyydessä.
> Nyt teidän ehdotuksenne mukaan toimiminen olisi mitä suurimmassa määrin elämän järjestämistä Sapatinvieton ja kirkkonne mukaan.
Eipä jäisi jäljelle sitä, että sapatti olisi ihmistä varten vaan päinvastoin, sapatti määräisi jo koko elämisen valinnat.<
V: Ei kun Jumalan mukaan. Abraham on tästä hyvä esimerkki (1.Moos.12:1-4), samoin opetuslapset ja monet lähetyssaarnaajat. Voi tietysti olla, ettei Jumala kutsu meitä muuttamaan mihinkään, mutta meillä pitäisi olla se mieli, että jos Jumala kutsuu, olemme valmiit lähtemään.
Tällaista mieltä meillä itsessämme ei ole, ennen kuin meillä on elävä yhteys Jumalaan.
vertaus paratiisin hyvän- ja pahantiedon puuhun ontuu siinä mielessä, että paratiisipuun yhteydessä Jumala nimenomaan teroitti tietyn puun merkitystä; SIITÄ puusta älä syö (1Moos2.17). Kymmenissä käskyissä on samansuuntaisia ilmaisuja; sinulla ei tule olla MUITA jumalia, älä tee itsellesi MUUTAKAAN jumalankuvaa, älä käytä VÄÄRIN Jumalasi nimeä! (2Moos20.3-11)
MUTTA lepopäivä käsky on muotoiltu; muista pyhittää lepopäivä ja pyhittämiselle on omat perustelunsa.
Käsky ei ole muodossa; älä pyhitä lepopäiväksi MUUTA päivää kuin sen minkä Jumalasi on sinulle antanut.
"Muista pyhittää lepopäivä. Seitsemäs päivä on Herran sinun Jumalasi sapatti."
Edellinen Jumlan käsky ei anna valinnan mahdollisutta päivän suhteen. Seitsemäs päivä. Jumala on sen valinnut ja määrännyt. Ihminen ei voi valita ensimmäistä tai kuudetta päivää tilalle. Käsky on aivan selvä ja yksiselitteinen.
Sapatti heprealaisten keskuudessa on luonnollinen asia, keskeisenä osana heidän kulttuuri-identiteettiä. Mutta eikö olisi syytä odottaa jotain vankempaa perustelua, jotta kristitty voisi mieltää miksi jokin tietty päivä on niin äärettömän tärkeä jumalsuhteessa. Mikä on se tosiolio jolle rakentuu käsitys, että jonkin tietyn viikonpäivän pyhittäminen on kytköksissä ihmisen pelastukseen, toimii oikeaoppisuuden mittarina, ihmisluonteen katalyyttina ja jumalallisen seulonnan, hyvät ja pahat, välineenä?
toki, käsky on selvä; kuusi päivää tee työtä ja niitä seuraavana päivänä tulee levätä työstä.
Kaikki muu onkin kulttuurisidonnaista.
Sama periaate soveltuu seuraavaan käskyyn, joka sanoo; kunnioita isääsi ja äitiäsi! Käsky ei sano, kunnioita vain tiettyä isää tai äitiä vaan yleisesti riippuen siitä, milloin ja missä asiayhteydessä kukin (lapsi), jota asia koskee, kulloinkin on. Se ei sano; kunnioita ainoastaan biologista isää tai äitiä vaan häntä (vanhempia), joka on siinä asemassa. Näin voimme jatkaa jokaisen käskyn kohdalla.
Käsky sanoo älä tapa ja Jumala käskee tappamaan tottelemattomat lapset (5Moos21.18-21)
Käsky sanoo älä tee aviorikosta, mutta viettelijät lisäävät ainoastaan vaimojensa lukumäärää (2Moos22.15 vrt. 21.10)
käsky sanoo älä varasta, mutta Jumalan nimissä Jaakob varasti Labanin omaisuuden (1Moos31.9)
Valheellinen todistaminen onkin oikeuskäytännön suuria haasteita, jokainen esittää asiansa omasta näkövinkkelistä!
Omaisuuden tavoitteleminen on meidän talousjärjestelmämme perusta. Milloin se rikkoo lain henkeä?
Eli pohjimmainen kysymys lienee, mikä on lepopäiväkäskyn henki?
>toki, käsky on selvä; kuusi päivää tee työtä ja niitä seuraavana päivänä tulee levätä työstä.
Kaikki muu onkin kulttuurisidonnaista.<
V: Alkutekstin mukaan käsky kuuluu. Muista sapatin päivä, jotta sen pyhität.
Tämä käsky ei anna madollisuuksia pyhittää jotakin muuta päivää, vaan sapatin päivän, joka on viikon seitsemäs. Huom. Jumala pyhitti ja siunasi juuri tämän päivän, ei muuta päivää ja siksi hän kehottaa myös ihmistä sen pyhittämään.
Käskystä myös on kyse, koska se on 10 käskyissä.
>Käsky sanoo älä tapa ja Jumala käskee tappamaan tottelemattomat lapset (5Moos21.18-21)<
V: Kysymys oli silloin synnin hävittämisestä ja Jumala antoi tähän aina erikseen selvän ohjeen.
>Käsky sanoo älä tee aviorikosta, mutta viettelijät lisäävät ainoastaan vaimojensa lukumäärää (2Moos22.15 vrt. 21.10) <
V: Näin ne ihmiset eivät tahdo toteuttaa Jumalan antamia ohjeita.
>käsky sanoo älä varasta, mutta Jumalan nimissä Jaakob varasti Labanin omaisuuden (1Moos31.9)<
V: Ihmiset eivät aina toimi Jumalan ohjeiden mukaan. Jaakob ei varastanut mitään.
>Sapatti heprealaisten keskuudessa on luonnollinen asia, keskeisenä osana heidän kulttuuri-identiteettiä. Mutta eikö olisi syytä odottaa jotain vankempaa perustelua, jotta kristitty voisi mieltää miksi jokin tietty päivä on niin äärettömän tärkeä jumalsuhteessa.<
V: Eikö Jumalan käsky riitä, joka on 10 käskyissä? Pitääkö Jumalan vielä selittää enemmän, jotta ihminen vaivautuisi siitä vaarin ottamaan? No, on Jumala antanut jotakin:
Lyhyesti vain sapatin sanomasta
Se muistuttaa, että emme ole evoluution tulosta, vaan olemme Jumalan tekoa (1.Moos.2:1-4; 2.Moos.20:8-11).
Se muistuttaa myös orjuuden ikeestä pääsemisestä (5.Moos.5:12-15). Tämä kuvaa esikuvallisesti synnin orjuudesta vapautumista.
Se kuvaa myös Jumalan täytettyä työtä, jossa ihmisen töillä ei ole merkitystä. Ihmisellä ei ollut osuutta luomistyössä, jonka jälkeen Jumala ”lepäsi” sapatin, jonka siunasi ja pyhitti ihmiselle. Samoin lunastustyönsä tehtyään Jeesus ”lepäsi” sapatin haudan levossa. Ja tässäkään työssä Ihmisellä ei ollut mitään osuutta. Siksi sapattina ihmisen epätäydelliset työt lakkaavat ja Jumalan täydellisiä töitä juhlitaan.
Sapatti julistaa myös sitä, että uskova ei voi itse muuttaa ja parantaa itseään, vaan tämä on Jumalan tekoa (Hes.20:12). Sapatti julistaa siis evankeliumia, jos se oikein ymmärretään.
Sapatin ydin on siis muualla kuin tietyssä päivässä. Jumala on vain hyväksi nähnyt nimetä tietyn päivän, jota hänen kansansa viettäisi edellä olevien asioiden tähden. Hän on siksi varannut siunauksensa juuri tuolle tietylle päivälle niin kuin on sanonut.
Voiko ihminen sitten valita jonkun muun päivän kuin Jumala on sanonut?
Voi tietysti, mutta silloin sopii kysyä, että mikä on ihmisen mieli Jumalan antamiin ohjeisiin. Eedenissä ihminen kyseenalaisti Jumalan ohjeen tietystä puun hedelmästä. Oliko sillä nyt väliä mistä puusta sitä syö? Meistä asiat saattavat näyttää mitättömiltä, mutta juuri näiden kautta tulee julki ihmisen asenne Jumalan antamiin ohjeisiin.
Ikään kuin Jumalalla ei olisi oikeus sano, mistä puusta ei saa syödä tai mikä viikonpäivä on tarkoitettu pyhäpäiväksi. Meillä ihmisillä on taipumus ottaa vapauksia siellä missä Jumala ei ole sitä antanut ja taas tehdä jostakin asiasta laki, vaikka Jumala tähän asiaan on vapauden antanut.
Näytät olevan asiantuntija noiden neljän sanan suhteen; zakar yowm shabbath qadash! (2Moos20.8)
Ensimmäinen verbi zakar kehottaa mainitsemaan tai muistuttamaan, niin mitä?
Mainitse jostain päivästä yowm, niin millaisesta päivästä?
No sellainen päivä on kyseessä, jota luonnehditaan shabbath käsitteellä; tauota, keskeytyä, laantua, pysähtyä, lakata, päättyä, hävitä. Eli, lopettaa, olla levossa, olla työskentelemättä, ottaa vapaata, olla toimettomana! Substantiivi ilmaisee asiaa tai esinettä, siis tässä tapauksessa mikä asia on kyseessä.
Shabbath toimii monille nykylukijoille erisnimen kaltaisesti, nimeten jonkun tietyn viikonpäivän, mutta heprealaiselle kyse ei välttämättä ollut mistään tietystä viikonpäivästä vaan nimenomaan yleisnimenä koskien lepopäiviä. Näitä lepopäiviä, shabbath-päiviä, oli lukuisia, näitä joka viikko toistuvia, kerran kuussa ja useampia eri vuodenaikoina juhlittavia.
Tästä nimenomaisesta lepopäivästä on mainittava, jotta sen voisi pitää qadash erotettuna, pyhänä. Syykin annetaan, sen tulisi muistuttaa luojasta.
Jos etsimme jonkinlaista käskyn henkeä, niin se voisi olla; kerran viikossa on hyvä palata elämän peruskysymysten äärelle, sillä se pitää ihmisen oikeassa suhteessa ympäristöönsä. Lopultakaan ihminen ei ole luoja, hänen kontrollissa ei ole olemassaolo, työ ja tuottavuus vaan hän on luotu, osa luomakuntaa, jonka suhteen hänellä on oma paikkansa ja vastuunsa.
Mutta varsin rehellisesti on myönnettävä, ettei käsky nimeä yksiselitteisesti mitään tiettyä viikonpäivää, vaikkakin on ilmeistä mihin viikonpäivään tuo lepopäivä on perinteisesti liittynyt.
>Näytät olevan asiantuntija noiden neljän sanan suhteen; zakar yowm shabbath qadash! (2Moos20.8)<
V: En ole kielenasiantuntija, mutta eräs uskonveljeni on, jolta pyysin sanatarkan suomennoksen, ja se kuuluu seuraavasti:
"Muista sapatinpäivä erottaaksesi se pyhäksi" (2Moos. 20:8).
Raamatussa mainitaan kaksi päivää viikosta. Viikon seitsemäs, jota kutsutaan sapatiksi ja sitten viikon ensimmäinen. Tämän viikon viimeinen eli sapatin päivä piti erottaa pyhäksi.
> Shabbath toimii monille nykylukijoille erisnimen kaltaisesti, nimeten jonkun tietyn viikonpäivän, mutta heprealaiselle kyse ei välttämättä ollut mistään tietystä viikonpäivästä vaan nimenomaan yleisnimenä koskien lepopäiviä.<
V: Ei vaan viikkosapatti tarkoitti tiettyä viikon päivää ja se oli viikon viimeinen. Heprealaisille ei tullut mitenkään mieleen, että viikkosapatti voisi olla mikä viikonpäivä tahansa. Jumala nimenomaan siunasi ja pyhitti tietyn päivän viikosta, jonka hän nimitti sapatiksi, koska silloin pidetään paussia.
> Näitä lepopäiviä, shabbath-päiviä, oli lukuisia, näitä joka viikko toistuvia, kerran kuussa ja useampia eri vuodenaikoina juhlittavia.<
V: Nämä sapatit kuuluivat seremonialakiin. Näitä sapatteja, jotka sattuivat eri viikonpäiville, ei pidä sotkea 10 käskyssä olevaan viikkosapattiin. Seremonialain sapatit lakkasivat silloin kun lakkasi tuo lakikin, eli ristillä. 10 käskyä ei lakannut ristillä, eikä näin ollen siinä oleva viikkosapattikaan.
>Mutta varsin rehellisesti on myönnettävä, ettei käsky nimeä yksiselitteisesti mitään tiettyä viikonpäivää, vaikkakin on ilmeistä mihin viikonpäivään tuo lepopäivä on perinteisesti liittynyt.<
V: Teksti kertoo varsin selvästi, että Jumala siunasi ja pyhitti juuri tietyn viikonpäivän ihmiselle. Ja että tämä oli viikon viimeinen, jota Raamattu kutsuu sapatiksi. Tämän viikonpäivän Jumala haluaa myös ihmisten pyhittävän.
Vaikuttaa siltä kuin sinun uskonveljesi on jonkin verran jäävi. Heprealaiset ehdottaisivat sanatarkemmaksi suomennokseksi;
"muista lepopäivä erottaaksesi sen"
Hepreankielinen ei kuule virkkeessä sapatinpäivä vaan nimenomaan lepopäivä, ihan niin kuin itsekin totesit niitä olleen monia muitakin kuin tämä viikoittainen. Samoin qadash on erilleen asettamista, joka voidaan myös kääntää pyhittämiseksi, muttei tuplaten kuitenkaan. Jonkinlaisena toteamuksena voidaan sanoa nykyisen kirkkoraamatun onnistuneen kiitettävästi käännöksessään;
"Muista pyhittää lepopäivä"
>Hepreankielinen ei kuule virkkeessä sapatinpäivä vaan nimenomaan lepopäivä, ihan niin kuin itsekin totesit niitä olleen monia muitakin kuin tämä viikoittainen. Samoin qadash on erilleen asettamista, joka voidaan myös kääntää pyhittämiseksi, muttei tuplaten kuitenkaan. Jonkinlaisena toteamuksena voidaan sanoa nykyisen kirkkoraamatun onnistuneen kiitettävästi käännöksessään;
"Muista pyhittää lepopäivä"<
V: Levostahan sapatista on kyse, ja ei kirkkoraamatun lepopäivä huono käännös ole. Ongelma tuleekin vasta sitten, kun ajatellaan, että Jumala antoi ihmiselle mahdollisuuden valita minkä päivän viikosta tahansa lepopäiväkseen.
Olet aivan oikeassa siinä, että pyhittäminen on juuri erilleen asettamista. Raamattu kertookin, että Jumala asetti tietyn päivän viikosta erilleen ja siunasi tämän päivän. Ja hän pyytää myös ihmistä erottamaan tämän päivän.
Raamattu myös osoittaa, että tuo päivä on viikon viimeinen, eli seitsemäs päivä.
1.Moos. 1
31. Ja Jumala katsoi kaikkea tekemäänsä, ja kaikki oli hyvää. Tuli ilta ja tuli aamu, näin meni kuudes päivä.
1. Näin tulivat valmiiksi taivas ja maa ja kaikki mitä niissä on.
2. Jumala oli saanut työnsä päätökseen, ja seitsemäntenä päivänä hän lepäsi kaikesta työstään.
3. Ja Jumala siunasi seitsemännen päivän ja pyhitti sen, koska hän sinä päivänä lepäsi kaikesta luomistyöstään.
2.Moos. 20
10. mutta seitsemäs päivä on Herran, sinun Jumalasi, sapatti. Silloin et saa tehdä mitään työtä, et sinä eikä sinun poikasi eikä tyttäresi, orjasi eikä orjattaresi, ei juhtasi eikä yksikään muukalainen, joka asuu kaupungissasi.
11. Sillä kuutena päivänä Herra teki taivaan ja maan ja meren ja kaiken, mitä niissä on, mutta seitsemännen päivän hän lepäsi. Sen vuoksi Herra siunasi lepopäivän ja pyhitti sen.
Jes.58
13. Jos et polje tomuun sapattia etkä aja omia etujasi minun pyhänä päivänäni, jos nimität sapattia ilon päiväksi ja Herran pyhää päivää kunnian päiväksi, jos kunnioitat sitä niin, ettet kulje omilla asioillasi, et käy kauppaa etkä aja omia etujasi,
14. silloin saat iloita Herrasta.
Jumala sanoo sapattia hänen pyhäksi päiväksi. Se ei siis ole juutalaisten eikä adventistien, vaan Herran pyhäpäivä. Ja Herra on ilmaissut, mikä tämä päivä viikosta on, koska Herra ei siunannut ja erottanut kaikkia viikonpäiviä tässä mielessä pyhään käyttöön, ikään kuin ihminen sitten voisi valita minkä viikon päivän tahtoo pyhittää.
Jos Jumala tahtoi erityisesti yhden päivän viikosta erottaa pyhään käyttöön, niin miten hän muuten sen oli ilmaisut kuin juuri niin kuin on ilmaissut? Viestin pitäisi olla varsin selvä.
Miksi kirjoitit liian hyvin?
Etkö tiedä vielä, että liian hyvät kommentit karkoittavat adventistit pois vastaamasta?
» » Jos Jumala tahtoi erityisesti YHDEN PÄIVÄN VIIKOSTA EROTTAA PYHÄÄN KÄYTTÖÖN, niin miten hän muuten sen oli ilmaisut kuin juuri niin kuin on ilmaissut? Viestin pitäisi olla varsin selvä. « « [korostus on lukijan tekemä]
totta maar!!!!