Yhdessä Jumalan kanssa Aadam ja Eeva tutkivat paratiisikotiaan. Näkymä oli henkeäsalpaava, sanoin kuvaamaton. Kun aurinko hitaasti laski tuona perjantaina, luomisviikon kuudentena päivänä, ja tähdet alkoivat tulla näkyviin, "Jumala katsoi kaikkea tekemäänsä, ja kaikki oli hyvää. Tuli ilta ja tuli aamu, näin meni kuudes päivä" (1.Moos. 1:31). "Näin tulivat valmiiksi taivas ja maa ja kaikki mitä niissä on" (1.Moos. 2:1). Siten Jumala päätti luomistyönsä.
Mutta niin kaunis kuin Jumalan juuri luoma maailma olikin, suurin lahja, minkä hän saattoi antaa vastaluodulle parille, oli etuoikeus henkilökohtaiseen suhteeseen hänen kanssaan. Niinpä hän antoi heille sapatin, päivän, johon liittyi erityinen siunaus, mahdollisuus yhdessäoloon ja seurusteluun heidän Luojansa kanssa.
Sapatti läpi Raamatun
Sapatilla on keskeinen asema Jumalan palvonnassa. Luomisen muistomerkkinä se ilmaisee syyn, miksi Jumalaa on palvottava: Jumala on Luoja, ja me olemme hänen luomiaan. "Siksi sapatti liittyy kaiken Jumalaan kohdistuvan palvonnan perustaan. Se opettaa tätä suurta totuutta mitä vaikuttavimmalla tavalla. Mikään toinen instituutio ei sitä tee. Ei vain viikon seitsemäntenä päivänä tapahtuvan jumalanpalveluksen vaan kaiken Jumalalle osoitettavan palvonnan perusta on siinä erossa, mikä vallitsee Luojan ja hänen luotujensa välillä. Tämä suuri tosiasia ei voi koskaan menettää merkitystään eikä sitä tule koskaan unohtaa." *1 Jotta tämä totuus pysyisi ikuisesti ihmissuvun mielessä, Jumala asetti sapatin.
Sapatti luomisessa. Sapatti on lähtöisin synnittömästä maailmasta. Se on Jumalan erityislahja, joka tekee ihmissuvun kykeneväksi kokemaan taivaan todellisuutta maan päällä. Sapatin asettamiseen liittyi kolme jumalallista tekoa:
1. Jumala lepäsi sapattina. Seitsemäntenä päivänä Jumala lepäsi (2.Moos. 31:17). Hän ei kuitenkaan levännyt sen vuoksi että olisi väsynyt tai ollut levon tarpeessa (Jes. 40:28). Tässä käytetty verbi 'levätä', shabath, tarkoittaa kirjaimellisesti työstä tai toiminnasta 'lakkaamista' (vrt. 1.Moos. 8:22). "Jumalan lepo ei ollut seurausta väsymyksestä tai heikkoudesta, vaan se merkitsi aikaisemmasta tehtävästä lakkaamista." *2
Jumala lepäsi koska hän halusi ihmisten lepäävän; hän antoi esimerkin, jota hän toivoi ihmisten seuraavan (2.Moos. 20:11).
Jos Jumala sai luomistyönsä päätökseen kuudentena päivänä (1.Moos. 2:1), mitä Raamattu tarkoittaa sanoessaan, että "seitsemäntenä päivänä hän lepäsi kaikesta työstään" (1.Moos. 2:2)? Jumala oli lopettanut taivaan ja maan luomisen kuudentena päivänä, mutta sapattia hän ei ollut vielä tehnyt. Hän teki sapatin lepäämällä sinä päivänä. Sapatti oli hänen viimeinen kosketuksensa, jolla hän viimeisteli työnsä.
2. Jumala siunasi sapatin. Jumala ei ainoastaan tehnyt sapattia, hän myös siunasi sen. "Seitsemännen päivän siunaaminen merkitsi sitä, että se siten julistettiin jumalallisen suosion erityiskohteeksi ja päiväksi, joka tuottaisi siunausta hänen luoduilleen."3
3. Jumala pyhitti sapatin. Pyhittäminen merkitsee pyhäksi tekemistä tai erottamista pyhään käyttöön. Ihmisiä, paikkoja (kuten pyhäkköjä, temppeleitä ja kirkkoja) ja aikoja (pyhäpäivät) voidaan pyhittää. Se tosiasia, että Jumala pyhitti seitsemännen päivän, merkitsee sitä, että tuo päivä on pyhä. Jumala erotti sen ylevään tarkoitukseen: rikastuttamaan Jumalan ja ihmisen välistä suhdetta. Jumala siunasi ja pyhitti seitsemännen päivän sapatin, koska hän sinä päivänä lepäsi kaikesta luomistyöstänsä. Hän siunasi ja pyhitti sen ihmistä varten, ei itseään varten. Hänen persoonallinen läsnäolonsa antaa sapatille Jumalan siunauksen ja pyhityksen.
Sapatti Siinailla. Israelilaisten Egyptistä lähtöä seuranneet tapahtumat osoittavat, että he olivat suurelta osin menettäneet käsityksen sapatista. Orjatyöhön liittyvät ankarat vaatimukset näyttävät tehneen sapatin vieton hyvin vaikeaksi. Pian sen jälkeen kun israelilaiset olivat saaneet vapautensa Jumala muistutti heitä heidän velvollisuudestaan viettää seitsemännen päivän sapattia. Tämä tapahtui mannaihmeen ja kymmenen käskyn antamisen välityksellä.
1. Sapatti ja manna. Kuukausi ennen kuin Jumala julisti lakinsa Siinailta hän lupasi kansalle suojeluksen tauteja vastaan, mikäli se tarkkaisi hänen käskyjänsä ja noudattaisi kaikkea hänen lakiansa (2.Moos. 15:26; vrt. 1.Moos. 26:5). Pian tämän lupauksen antamisen jälkeen Jumala muistutti israelilaisia sapatin pyhyydestä. Mannaihmeen avulla hän opetti heille hyvin konkreettisesti, miten tärkeänä hän piti sitä, että he lepäsivät seitsemäntenä päivänä.
Kunakin viikonpäivänä Jumala antoi israelilaisille riittävästi mannaa tuon päivän tarpeisiin. Heidän ei tullut säästää siitä mitään seuraavaksi päiväksi; jos he niin tekisivät, se pilaantuisi (2.Moos. 16:4,16 - 19). Kuudentena päivänä heidän tuli kerätä kaksinkertaisesti, jotta mannaa riittäisi sekä tuoksi päiväksi että sapatiksi. Jumala opetti heille, että viikon kuudes päivä oli valmistuspäivä. Hän opetti myös miten sapattia oli vietettävä. "Näin on Herra sanonut: Huomenna on lepopäivä, Herran pyhä sapatti. Leipokaa tänään, mitä haluatte leipoa, ja keittäkää, mitä haluatte keittää, mutta ottakaa talteen kaikki, mikä jää yli, ja säilyttäkää se huomisaamuun" (2.Moos. 16:23). Vain seitsemäntenä päivänä edellisenä päivänä koottu manna säilyi pilaantumatta (2.Moos. 16:24). Mooseksen sanat muistuttavat sapattikäskyn sanamuotoa: "Kuutena päivänä viikossa voitte sitä kerätä, mutta seitsemäntenä päivänä on sapatti, eikä sitä silloin ole" (2.Moos. 16:26).
Niiden neljänkymmenen vuoden eli yli kahdentuhannen viikoittain toistuvan sapatin aikana, jotka israelilaiset olivat erämaassa, mannaihme muistutti heitä tästä rytmistä: kuusi työpäivää ja seitsemäs lepopäivä.
2. Sapatti ja laki. Jumala sijoitti sapattikäskyn dekalogin keskelle. Se kuuluu näin: "Muista pyhittää lepopäivä. Kuutena päivänä tee työtä ja hoida kaikkia tehtäviäsi, mutta seitsemäs päivä on Herran sinun Jumalasi, sapatti. Silloin et saa tehdä mitään työtä, et sinä eikä sinun poikasi eikä tyttäresi, orjasi eikä orjattaresi, ei juhtasi eikä yksikään muukalainen, joka asuu kaupungissasi. Sillä kuutena päivänä Herra teki taivaan ja maan ja meren ja kaiken, mitä niissä on, mutta seitsemännen päivän hän lepäsi. Sen vuoksi Herra siunasi lepopäivän ja pyhitti sen" (2. Moos. 20:8 - 11).
Kaikki dekalogin käskyt ovat elintärkeitä eikä mitään niistä tule hylätä (Jaak. 2:10), kuitenkin Jumala kiinnitti sapattikäskyyn erityistä huomiota. Siitä hän sanoi: "Muista." Näin hän muistutti ihmisiä vaarasta unohtaa sen merkitys.
Sanat, joilla käsky alkaa - "Muista pyhittää lepopäivä" - osoittavat, että sapattia ei asetettu vasta Siinailla. Nuo sanat ilmaisevat, että sapatti oli peräisin aikaisemmalta ajalta - itse asiassa luomisesta, kuten käskyn loppuosa paljastaa. Jumalan tarkoitus oli, että vietämme sapattia hänen luomistyönsä muistomerkkinä. Sapatti määrittelee ajan levolle ja Jumalan palvonnalle. Siten se ohjaa meitä mietiskelemään Jumalaa ja hänen tekojaan.
Luomisen muistomerkkinä sapatin vietto suojelee epäjumalanpalvelukselta. Muistuttaessaan meitä siitä, että Jumala loi taivaan ja maan, se erottaa hänet kaikista epäjumalista. Sapatin pitämisestä tulee näin merkki uskollisuudestamme elävälle Jumalalle - merkki siitä, että tunnustamme hänet suvereeniksi Luojaksi ja Kuninkaaksi.
Sapattikäsky toimii Jumalan lain sinettinä. *4 Sinetit käsittävät yleensä kolme elementtiä: sinetin omistajan nimen, hänen arvoasemansa ja hänen valtapiirinsä. Virallisia sinettejä käytetään takaamaan tärkeiden asiakirjojen aitous. Asiakirjalla on takanaan sen viranomaisen arvovalta, jonka sinetti siihen on kiinnitetty. Sinetti vahvistaa, että tuo viranhaltija itse on hyväksynyt asiakirjan ja että sen tukena on koko hänen virkaansa liittyvä valta.
Kymmenestä käskystä juuri sapattikäskyssä on sinetin tärkeät elementit. Se on kymmenestä käskystä ainoa, joka ilmaisee tosi Jumalan sekä nimeltä: "Herra, sinun Jumalasi", arvoasemalta: "Herra teki" - Luoja - että hänen valtapiiriltään: "taivaan ja maan" (2.Moos. 20:10,11). Siten se siis sisältää Jumalan sinetin, joka on näin kiinnitetty hänen lakiinsa todistukseksi sen aitoudesta ja voimassaolosta. *5
Jumala todellakin teki sapatista "muistuttajan ja merkin hänen voimastaan ja arvovallastaan." *6
Tämä käsky jakaa viikon kahteen osaan. Jumala antoi ihmiskunnalle kuusi päivää työn tekemistä varten ja seitsemännen päivän, jolloin ei tullut tehdä mitään työtä (2.Moos. 20:9,10). "Viikon ensimmäiset 'kuusi päivää' ovat työpäiviä, mutta 'seitsemäs päivä' on lepopäivä. Seitsemäs päivä on erityinen Jumalan asettama lepopäivä. Siksi käsky alkaakin sanoin: 'Muista pyhittää lepopäivä.'" *7
Vaikka ihminen tarvitseekin ruumiillista lepoa elimistönsä virkistämiseksi, Jumala perustelee käskyään sapattilevosta omalla esimerkillään. Koska hän lepäsi työstään maailman ensimmäisen viikon lopussa, samoin on meidänkin levättävä.
3. Sapatti ja liitto. Kuten Jumalan lailla oli keskeinen asema hänen tekemässään liitossa (2.Moos. 34:27), samoin sapatilla, joka oli sijoitettu tuon lain sydämeen, oli huomattava asema hänen liitossaan. Jumala antoi sapatin olemaan "merkkinä liitostamme ja muistuttaisi heitä siitä, että minä, Herra, olen pyhittänyt heidät omaksi kansakseni" (Hes. 20:12; vrt. Hes. 20:20; 2.Moos. 31:17). Siksi Herra sanoi, että sapattia oli pidettävä "ikuisesti merkkinä liitosta" (2.Moos. 31:17). "Aivan kuten liitto perustui Jumalan rakkauteen kansaansa kohtaan (5.Moos. 7:7,8), samoin sapatti tuon liiton merkkinä on jumalallisen rakkauden merkki." *8
4. Vuotuiset sapatit. Viikoittaisten sapattien (3.Moos. 23:3) lisäksi oli seitsemän vuotuista juhlasapattia Israelin uskonnollisessa kalenterissa. Nämä vuotuiset sapatit eivät suoranaisesti liittyneet viikkorytmiin eivätkä seitsemännen päivän viikkosapattiin. Näitä sapatteja olivat happamattoman leivän juhlan ensimmäinen ja viimeinen päivä, helluntaipäivä eli viikkojuhla, pasunansoiton päivä, sovituspäivä sekä lehtimajanjuhlan ensimmäinen ja viimeinen päivä (vrt. 3.Moos. 23:7,8,21,24,25,28,35,36).
Koska näiden sapattien laskeminen riippui uskonnollisen vuoden alkamisesta, joka vuorostaan perustui kuukalenteriin, ne saattoivat osua mille viikonpäivälle tahansa. Kun tuollainen vuotuinen sapatti sattui viikkosapatille, sitä nimitettiin 'suureksi' sapatiksi (vrt.. Joh. 19:31). "Viikoittainen sapatti oli asetettu luomisviikon lopussa koko ihmiskuntaa varten. Sitä vastoin vuotuiset sapatit olivat kiinteä osa juutalaisesta juhlamenojen ja seremonioiden järjestelmästä, joka säädettiin Siinain vuorella. Tämä järjestelmä viittasi eteenpäin Messiaan tulemukseen, ja sen noudattaminen päättyi Messiaan kuolemaan ristillä."

Vastaukset 1
Vanhimmat
kalenteritkin ovat heittäneet sen verran ettei itse p---kaan ottaisi selvää mikä viikonpäivä edes muutama vuosituhat taaksepäin on jonakin tiettynä ajankohtana ollut, mikäli nyt on ollut mitään viikkojärjestelmääkään.