Nykyajan ja varsinkin naisten yleinen kuvitelma on se, ettei vanhempien kanssa asuva mies olisi mies ollenkaan. Se on täysin pinnallista ja järjetöntä ajattelua, millä ei ole mitään tekemistä itsenäisyyden ja miehisyyden kanssa.
Maaseudulla kotona vanhempien kanssa asuminen on täysin normaalia ja vastuullista toimintaa kolme- tai nelikymppiseltä mieheltä. Hänen kotinsa ja työnsä on samassa paikassa, on tilaa ja mahdollisuuksia tehdä ja harrastaa mitä tahtoo, läheiset ihmiset vieressä, ei yksinäisyyttä, ei syrjäytymistä. Kaikkiaan terveemmän ja paremmat elinolot kuin monella ns. "itsenäisellä" nuorella naisella.
Tässä nähdään, että yhteiskunta painostaa nuoria miehiä muuttamaan pois kotoa ilman mitään järkevää syytä. Tunnen monia 25 ja 30-vuotiaita miehiä, jotka ovat jo ajat sitten muuttaneet pois kotoa "koska muutkin niin tekevät". He elävät yksinäisinä ja suhteellisen tietoisina siitä, ettei se yksin asuminen sittenkään vaikuttanut oman kullan löytämiseen. Päinvastoin, yksinäisyys syö miestä ja vie energiaa sekä töiltä, harrastuksilta, että innokkuudesta tutustua täysin tuntemattomiin vastakkaisen sukupuolen edustajiin.
Mitä nykyajan nuoret naiset sitten pelkäävät? Sitä miehen äitiäkö, joka hyväntahtoisena keittää puuroa ja pesee pyykkiä? Tällainen huolehtiva äiti on rikkaus niille, joilla sellainen on. Siinä ei uuden morsiamenkaan tarvitse aloittaa tyhjästä, kuten ikävän monet nykyään joutuvat tekemään. Ja mikä morsian sellainen on, joka ei itse omalla päättäväisyydellään pysty lunastamaan "emännän" paikkaa talossa? Se on halusta ja uskalluksesta kiinni, naiset. Oppikaa hyväksymään erilaisia, eri ikäisiä ihmisiä. Ymmärrätte, millaisissa oloissa hyvät miehet kasvavat. Tänä päivänä jokainen mies osaa käsitellä naisia. Vaan harvat osaavat oikeasti arvostaa ja rakastaa.
Maaseudulla kotona vanhempien kanssa asuminen on täysin normaalia ja vastuullista toimintaa kolme- tai nelikymppiseltä mieheltä. Hänen kotinsa ja työnsä on samassa paikassa, on tilaa ja mahdollisuuksia tehdä ja harrastaa mitä tahtoo, läheiset ihmiset vieressä, ei yksinäisyyttä, ei syrjäytymistä. Kaikkiaan terveemmän ja paremmat elinolot kuin monella ns. "itsenäisellä" nuorella naisella.
Tässä nähdään, että yhteiskunta painostaa nuoria miehiä muuttamaan pois kotoa ilman mitään järkevää syytä. Tunnen monia 25 ja 30-vuotiaita miehiä, jotka ovat jo ajat sitten muuttaneet pois kotoa "koska muutkin niin tekevät". He elävät yksinäisinä ja suhteellisen tietoisina siitä, ettei se yksin asuminen sittenkään vaikuttanut oman kullan löytämiseen. Päinvastoin, yksinäisyys syö miestä ja vie energiaa sekä töiltä, harrastuksilta, että innokkuudesta tutustua täysin tuntemattomiin vastakkaisen sukupuolen edustajiin.
Mitä nykyajan nuoret naiset sitten pelkäävät? Sitä miehen äitiäkö, joka hyväntahtoisena keittää puuroa ja pesee pyykkiä? Tällainen huolehtiva äiti on rikkaus niille, joilla sellainen on. Siinä ei uuden morsiamenkaan tarvitse aloittaa tyhjästä, kuten ikävän monet nykyään joutuvat tekemään. Ja mikä morsian sellainen on, joka ei itse omalla päättäväisyydellään pysty lunastamaan "emännän" paikkaa talossa? Se on halusta ja uskalluksesta kiinni, naiset. Oppikaa hyväksymään erilaisia, eri ikäisiä ihmisiä. Ymmärrätte, millaisissa oloissa hyvät miehet kasvavat. Tänä päivänä jokainen mies osaa käsitellä naisia. Vaan harvat osaavat oikeasti arvostaa ja rakastaa.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Minä, maaseudun nainen voin täysin allekirjoittaa kirjoituksesi.
Nykyään kaveripiiri on citynaisilla ja aika monella muullakin syrjäyttänyt suvun ja omat vanhemmat.
Enää ei osata elää perheyhteisössä. "Itsenäisyys" ja itsekkyys ovat voimakkaasti läsnä. Enää ei osata tulla toimeen eri sukupolven ihmisten tai yleensäkään juuri kenenkään kanssa.
Minua ei ainakaan hätkäytä että joku asuu maatilalla vanhempiensa kanssa. Se vain kertoo, että perusarvot elämässä ovat kunnossa ja mies ja hän välittää läheisistään.
Olen samaa mieltä, että aikuisiässä asuminen vanhempien kanssa ei ole mikään häpeä.
Mutta siinä vaiheessa kuitenkin on vanhempien ja jälkikasvun asuminen erotettava kun alkaa asua yhdessä tulevan puolison kanssa.
Itsekin asuin vanhempieni luona 28 v. asti, no tietysti opiskelu- ja armeija-ajat varsinkin ma-pe muualla. Mutta HETI kun nykyinen vaimoni oli muuttamassa luokseni, muuttivat vanhempani kunnan keskustaajamaan.
Vaikka poika pärjäisi vanhempiensa kanssa, ei se miniä kuitenkaan tuntisi oloaan luonnolliseksi anopin ja appiukon jatkuvassa läsnäolossa.
Minä, kaupunkilaisnainen en voi allerkirjoittaa ollenkaan kirjoitustasi. Nyt eletään 2000-lukua ja moniarvoisessa, nopeasti muuttuvassa ja hyvin erilaisessa yhteiskunnassa kuin 50 vuotta sitten. Eikä tämä muutos suinkaan tarkoita, että se olisi vain ja ainoastaan huonompaan suuntaa. Päinvastoin.
Mitä on perusarvot? Itse kullakin ne ovat erilaiset, eikä mitään standardeja voi määritellä/vaatia. Ne muodostuvat eletyn elämän ja oman läheisen viiteryhmän perusteella ja ovat juuri niitä oikeita itse kullekin. Koko sana joutaisi roskakoriin, korvattavaksi sanalla jokaisen omat henkilökohtaiset arvot. Ne sitten kohtaavat jonkun toisen ihmisen arvomaailman perusteella, tai sitte ei.
Miksi esim.minun (citysinkun) "perusarvoihin" pitäisi kuulua perheyhteisössä eläminen, vähän vaikeaa se on, kun sitä yhteisöä ei pahemmin ainoana lapsena ole. Ja vanhemmatkin asuvat kaukana. Olen aivan tyytyväinen itsenäiseen elämääni, eikä sillä ole itsekkyyden kanssa mitään tekemistä. Nämä kaksi asiaa eivät ole yhtä kuin, vaikka en usein tarkoitushakuiesti yhdistetään. Toimeen tulen mainiosti eri sukupolvien ja muutenkin mitä erilaisimpien ihmisten ja arvomaailmojen kanssa.
Mitä tulee maatilalla asumiseen - se, että joku asuu tilalla vanhempiensa kanssa - ei kerro välttämättä "perusarvojen" olevan kunnossa, ja että henkilö välittää läheisistään. Voi se siitäkin kertoa, mutta myös siitä, ettei ole taloudellista vaihtoehtoa, ihminen ei halua muutosta (tottumus), läheisriippuvuudesta vanhempiin tmv. Tässäkään asiassa yhteisasuminen ei ole = välittäminen läheisistä (välttämättä).
Itse en voisi maalle muuttaa, sillä siellä on kummallista, jopa pelottavaakin "yhteisön" jatkuva mielenkiinto muiden yksityiselämään, sekä muiden kontrolloimisen tarve. Siten että muiden elämäntapa/muoto vastaisi "sisäpiirin" omaa elämänmuotoa ja "perusarvoja". Sen verran olen maalaiselämää nähnyt. Mikäs siinä jos asia ei haittaa, ja pieniin piirehihin sopeutuu, mutta onneksi kaikkien ei tarvitse.
t.Tyytyväinen Citysinkku
Niin, en tieda miksi katsotaan usein niin pahana asiana sita etta asutaan vanhenpien luona viela aikuisiassa. Uskonpa etta monesti muutetaan yksin asumaan koska on olemassa jonkinlainen painostus ulkopuolelta. Ei valttamatta verbaalinen painostus, mutta sellainen vallitseva konsensus etta ei kertakaikkiaan enaa voi asua vanhenpien kanssa kun on tullut tiettyyn ikaan. Puhutaan itsenaisyydesta ja vapaudesta jne. Sitten sita muutetaan yksin asumaan vuokralle vaikka se ei valttamatta ole lainkaan tarpeen. Sitten on vaikeuksia maksaa vuokra ja laskut jos ei ole kunnon tyopaikka. Sitten jotkut "itsenaistyneet" rupeavat lisaamaan velkakierretta juopottelulla. Viimeiset markat menevat viinaan. Siina sitten ollaan niin "itsenaisia", niin "vapaita", kuin ollaan viinan orjia. Olisi ollut vain parenpi pysya vanhenpien luona. Ja sitten vasta muuttaa pois kun on aika rakentaa oma perhe. Olisi saastytty paljolta pahalta. Mutta kuin pitaa olla nykyaan niin vapaita, niin itsenaisia. Nainhan se nykykonsensus sanelee. Eika sita voi kertakaikkiaan olla erilainen, vaan pitaa seurata laumaa, vallitsevaa konsensusta. Nainhan se ajan henki on. Eli voidaankin kysella etta mita on todellinen vapaus, mita todellinen itsenaisyys ? Onko se yksin asumista, vaiko jotain aivan muuta loppujen lopuksi ?
jkl
seinän takana kuuntellee yöllä kun poeka naepi tulevvoo minijjöö joka huutaa jotta syvemmälle syvemmälle poeka sinähän kuset.uamulla kahvi pöydässä ei mummo uskalla kahtoo miniää silimmiin kun on synnissä muanna koko yön ja poeka on kun hankon keksi hymmyillöö koko ajan jotta kuola suu pielestä valluu.
Asun lähellä vanhempiani ihan siitä syystä, että voin huolehtia heistä kun vanhoja ovat. En kuitenkaan samassa talossa heidän kanssaan halua puolisoni kanssa asua, sillä jotakin yksityisyyttä pitää olla.
pitäminen on ihan jotain muuta kuin äidin hemoissa pyöriminen ja vanhempien talutusnuorassa roikkumunen
Riippuu taas minkä tyyppisestä yhdessäasumisesta on kyse. Jos poika asuu aikuisikään saakka ja pitempäänkin äitinsä täyshuollossa siten, että äiti pesee pojan pyykit, hoitaa vaatehuollon, laittaa ruoat, niin aika väärän kuvan arkielämästä poika saa. Että aina on joku, joka hoitaa ja huoltaa, asiat hoituvat automaattisesti. Aikusuuteen kuuluu itsenäistyminen myös siinä, että pystyy huolehtimaan itse omista asioistaan. En usko, että ketään vaimoehdokasta kiinnostaa ruveta kenenkään miehen HUOLTAJAKSI eli jatkaa siitä mihin anoppi jäi. Jos mies etsii itselleen vain anopinjatketta eli ruoanlaittajaa ja vaatehuoltajaa, niin ei ihme, jos jää löytymättä kumppani.
Jos taas asutaan omissa talouksissa vaikka samassa pihapiirissä, on asia ihan eri. Anoppi laittakoon ruokaa ja ruokkikoon vaikka koko tilan väen, kunhan pojallakin on ruoanlaittotaito ja mahdollisuus kokata omia sapuskoja. Poika hoitakoon ainakin omat siviilivaatteensa, jos sitten työvaatteita vanhempien kanssa yhdessä huollettaisiinkin. Vaikka mahdollisen nuorenparin elämä jatkossa asettuisikin sellaiseen kuvioon, että mies tekee työt ja vaimo huoltaa, niin mies osaa ainakin arvostaa kaikkea sitä huoltotyötä, kun on itse kokenut, mitä se on ja kuinka paljon se aikaa vie.
No eipä tämä kommentti paljon avarakatseisempi ollut kuin
se kotona asuvia haukkuvakaan. Nyt siis pelkät kotona asuvat
ovat kunnon miehiä ja muut itsekkäitä ja yksinäisiä?
Kyllä se kotoa pois muuttaminen kuuluu monelle ihan normaaliin
itsenäistymiseen. On haku päästä omilleen, omaan kotiin ja
pitää itse huoli omista asioistaan. Jotkut muuttavat muiden
painostuksesta liian ennen kuin ovat valmiita, mutta
eivät kaikki sentään pode yksinäisyyttä ja syrjäydy.
Miten esimerkiksi opiskelijoiden kohdalla? Suuri osa
heistä joutuu muuttamaan sen opiskelupaikan perässä
pois kotoaan. Tekeekö se heistä sitten jotenkin huonoja ihmisiä?
Voin kertoa, että kyllä aikuinen ihminen haluaa tutustua
siihen mahdolliseen kumppaniinsa aluksi ihan kahden kesken,
ilman mitään anoppiehdokkaita tai äidin puuroja.
Sitten on vielä sellainen juttu, että kaikki äidit eivät ole
niin herttaisia tapauksia, että vain hyväntahtoisina keittelisivät
puuroa ja pesisivät pyykkiä.
Minusta ihmiselle tekee ihan hyvää asua jonkin aikaa
ihan omillaan, tai ainakin opetella huolehtimaan itsestään
jo siellä vanhempien luona asuessa. Jos muuttaa suoraan
äidin luota tyttöystävän luo, niin ei ole ihme jos ei
pysty itsestään huolehtimaan, kun on aina ollut muiden palveltavana.
Kun itse hoitaa taloutensa, maksaa laskut, pesee pyykit,
tekee ruuat ja siivoilee, niin tietää ainakin kuinka
paljon hommaa niissä on.
tekee nekin uutiset välillä että joku on virunut asunnossaan pari kuukautta kuolleena. Ehkä jostakin voi tuntua että maaseudulla vahdataan naapureita ja appivanhemmat pyörii liiaksi nurkisssa, mutta mä en koskaan kuullut ,että maaseudulla kukaan olis lojunut asunnossaan kuukausikaupalla kuolleena.
Myös maaseudulla, jotka haluavat olla yksin. He eivät halua kenenkään seuraa, apua tai mitään missään tilanteessa. Erakoksikin heitä voi kutsua, satun tietämään pari. Heille ei kannata mennä väkisin tuputtamaan apua, seuraa tms.jos eivät itse sitä halua. Kunnioitettan itse kunkin omia toiveita/tahtoa. Tarjotaan apua, seuraa ym.sellaisille, jotka itse sitä toivovat/haluavat ja annetaan niiden olla rauhassa, jotka eivät halua. Olipa sitten kyse maalla tai kaupungeissa elelevistä ihmisistä.
Samaa mieltä, kyllä itsenäistyminen ja omillaan pärjääminen on yksi tärkeä ja olennainen vaihe nuoren ihmisen elämässä (kuten linnut lentävät pesästään). Itsenäistymisprosessiin kuuluu halu päästä omaan kotiin, ja huolehtia omista asioistaan. Kaikille ei näköjään tätä vaihetta tule, mutta useimmille kylläkin.
Suurin osa meistä itsenäisistä ei suinkaan syrjäydy ja/tai ole yksinäisiä(viitaten itseeni ja tuttavapiiriini). Päinvastoin ihmiset, jotka asuneet yksin, huolehtineet omista asioistaan ja irtautuneet vanhemmistaan pystyvät itsenäiseen ja tasapainoiseen elämään paremmin, kuin koko ajan vanhempiensa kanssa asuneet aikuiset ihmiset.
Mitä tulee yksinasuvien yksinäisyyteen ja syrjäytymiseen, mahdollisiin päihdeongelmiin - niin yksinasuminen ja itsenäistyminen ei mitenkään korreloi sen asian kanssa. Ihan yhtä lailla esim.vanhempiensa tai jommankumman vanhempansa kanssa maalla yhteistaloudessa asuva mies (useimmat miehiä) voi syrjäytyä, alkoholisoitua, ei se sitä estä. Kyllä näitä esimerkkejä maalla on (alkoholisoitunut aikamiespoika, joka asuu äitinsä kanssa perintötilaa).
Itse en valitsisi sellaista kumppania, jolla ei mitään kokemusta/käsitystä itsenäisestä elämisestä. Liian raskasta "perässä vetämistä" olisi. Kyllä omista asioistaan pitää pystyä huolehtimaan olipa ne sitten siivoamista, ruoanlaittoa, laskujen maksua, opiskelua, työpaikan hommaamista tms.
Kahden sukupolven yhteisasuminen ei onnistu ongelmitta keneltäkään tai onnistu mitenkään muutenkaan. Ei ne kaikki anopit ja apet ole mitään herttaisia ja uuteen kumppaniin positiivisesti suhtautuvia ollenkaan, ei todellakaan. Tiedän useita surullisia tapauksia. Ensin on menty suurin toivein miniäksi maalaistaloon (missä miehen vanhemmat myös samassa taloudessa). Siitä ei ole seurannut muuta kuin onnettomuutta, välien katkeamista, avioeroja, huoltajuuskiistoja. Ei ole yksi eikä kaksi tapausta.
Melko harva sentään erakoituu kun muuttaa asumaan omilleen.
Kyllä minä ainakin pidin yhteyttä vanhempiini vielä omillani
asuessakin ja kaveripiiristä oli kyllä seuraa, vaikka viralisesti
yksin asuikin. Tuskin kukaan tarkoitti että omilleen muuttaessa
pitäisi täysin katkaista välit vanhempiin ja sukulaisiin.
Siis pointtini on, että kunnioitetaan ihmisten yksityisyyttä. Oikeasti on olemassa ihmisiä, jotka viihtyvät parhaiten omissa oloissaan, eivätkä halua mitää seuraa, apua tms. Itsekin olen tähän taipuvainen, yksinasuja (nainen). En kaipaa, enkä halua seuraa, kuin hyvin harvoin. Haluan olla omissa oloissani ja nautin yksityisyydestä, yksin olosta.
Ei pidä katkaista välejä tai mitään muutakaan, jos on sosiaalinen ja tykkää pitää yhteyksiä ystäviin, tuttaviin, sukulaisiin. Yksinasumisella ja itsenäisyydellä ei tämän asian kanssa tekemistä. Tarkoitan vaan, että älkää tuputtako seuraa sellaiselle, joka haluaa olla yksin. Kunnioitetaan siis ihmisen yksityisyyttä.
Tuo maalla äitinsä kanssa asuva alkoholisoitunut poika on aikamoinen myytti.
Itse en tunne yhtään sellaista, vaikka erittäin paljon näitä vanhempiensa kanssa asuvia miehiä tunnenkin.
Mutta tunnen monta kaupungissa omassa asunnossaan asuvaa alkoholisoitunutta miestä jotka kulkevat äidillään syömässä ja viemässä rahaa.
Ja toisekseen, suurin osa näistäkin, jotka asuvat maatilalla vanhempiensa kanssa hoitavat itsenäisesti omat asiansa, heillä on oma tuttavapiirinsä jne.
He vain asuvat samassa talossa tai pihapiirissä. Ei se, että asuu vanhempiensa kanssa tarkoita automaattisesti sitä ettei hoitaisi itsenäisesti asioitaan. Siis todellakin hoitavat ja usein hoitavat siinä samalla vanhempiensa asiatkin.
Oma veljeni asuu isämme kanssa samassa taloudessa, ei enää toimivalla maatilalla.
Hän käy työssä, jonka on itse hankkinut, laittaa itse ruokansa, pesee itse pyykkinsä, siivoaa itse, maksaa laskunsa, käy omissa harrastuksissaan, päättää kaikista asioistaan ihan itsenäisesti, hänellä on ystäviä jne.
Hän vain nyt asuu isän kanssa samassa taloudessa, pärjäisi ihan hyvin yksinkin, mutta tuo järjestely on toimiva.
Kumpikin saavat asua siellä missä haluavat, kummankaan ei tarvitse muuttaa kirkonkylän rivitalo-osakkeeseen kituuttamaan.
itse en haluaisi jonkun huolehtivan omista pyykeistä ym. ja jäisin sivuun jos miehen äiti pesaisee miehen pyykit ei toimi
joka on siis nykyisin isäntä talossa ja aviomieheni. Muutin itse joksikin vuodeksi miniäksi miehen perheen kanssa asumaan ja vaikka perheyhteys on arvokasta ja tukiverkko elämässä, niin liian tiivis ahdisti. Nyt vaikka olemme eläneet jo kymmenkunta vuotta yhdessä omaa kotiamme ja lapsiakin on, niin mies ei osaa tehdä minkäänlaisia kotiöitä.
Olemme hiljalleen urautuneet samoihin rooleihin kuin miehen vanhemmat eli naiset lypsää ja hoitaa kotityöt naistenhommina ja mies sitten tekee raskaammat työt.
Elämä on ihan ok mutta välillä ahdistun tästä, haluaisin omille lapsille opettaa joustavia roolimalleja mutta hekin ovat vaan mieltäneet työt tähän malliin. :(
Itse äitinä en tajua sitä, että ei anneta lasten kasvaa aikuiseksi ja ottaa vastuuta omasta elämästä. Kyllä siinä 25-korvilla viimeistään jonkinlainen irtiotto on tehtävä.
Jos sitten pakko samassa pihassa asua, tehdään selvät säännöt että on omat tilat ja lapset hoitakoot itse pyykkinsä, siivotkoon ja laittakoon ruokansa. Ei sitä muuten opi jos aina on joku passaamassa.
Miten se onkin tyypillisesti että äiti ei päästä irti juuri pojastaan ja poika jää siihen tupaan nössöksi?
Sarjaa olisi voinut myös värittää tyylillä MaaMaijalle isäntä :) Eli valittu myös 5 naispuolista maalla asuvaa ja isäntää etsivää ladyä. Olisi ollut hauska vertailukohta. Toivottavasti jatko-osa vaikka on että naiset raakaa miehistä puolestaan.
joillekin, kun naisia oikein "raakataan". Älkää nyt viitsikö aina ottaa kaikkea niin vakavasti, kyllä teille naisillekin nyt varmaan jotain elämässä järjestetään.
tärkeää olla tekemisissä eri ikäisten kanssa, olen samaa mieltä. Mutta enpä kyllä saman katon alle muuttaisi anopin kanssa, pakostakin siinä tulis ongelmia. Ns. perinteinen nainen, pullantuoksuinen, vois pärjätäkin. Usein etenkin anopit sotkeutuvat nuorenparin asioihin. Olen nähnyt ja kuullut.