olemme oudossa

jossa ainoina olentoina maapallolla tiedämme kuolevamme jonain päivänä.Pelko on tietätämättömyyttä, siksi pelkäämme.
Aivomme ja aistimme ei tajua ikuisuuskäsitettä,tulee hölmö olo kun edes ajattelee että esim.avaruus on ikuinen.
Miten niin?sanoo moni,pakostihan se seinä tulee jossakin vaiheessa vastaan.
Luulen että emme tässä maailmassa tarvitse muita taitoja ja aivoja kun mitä meillä jo on.
Rajallinen maailma, rajalliset aivot.
Mutta ihminen tiedostaa kuolevansa ,mikä on kautta historian kehittänyt erillaisia selitysversioita (uskontoja)kuolemasta ja kuoleman jälkeisistä tapahtumista.
Mutta oman käsitykseni mukaan meidän jokainen ajatus-hippunenkin liikkuttaa kosmosta jossakin,jotenkin..
Helvetti on olemassa ajattelevan omassa päässä,pelkoa.
Mutta tarvitsemme näitä uskontoja tilapäisinä selityksinä kunnes toisin todistetaan.Muuten pelkäisimme jatkuvasti kuolemaamme.
Pelkäämme kuolemaa koska emme tiedä paremmasta kun elämä missä nyt elämme.
Viisain ajatus onkin että toteaa että ei tiedä ja kuitenkin epäilee sitäkin ajatusta.
3396
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ajattele nyt miten järjetöntä toi on! Siis kuoleman jälkeisen elämän haluaminen. Tämä elämä on jo tarpeeksi perseestä, miksi ihmeessä haluaisin samaa paskaa uudelleen?!

Sanon ei kiitos kuoleman jälkeiselle elämälle. Tämä paska on nähty. Unohdus, sen minä haluan.

Ajattele tätä: Kun synnyt imet äitisi rintaa. Teininä imet tyttöystäväsi rintaa. Vanhempana imet vaimosi rintaa.

Eli juuri tuosta on kyse: Elämä imee.

Äänestä
  • Sulla taitaa olla tissifetissi.;)

    Äänestä

miksi avaruuden pitäisi loppua joskus? voi olla että se päättyy mutta sitten jatkuu jotain pelottavampaa

pelosta puhuen ei ole muuta pelättävää kuin pelko itse.


"Viisain ajatus onkin että toteaa että ei tiedä ja kuitenkin epäilee sitäkin ajatusta."

se joka ei tiedä mitään, mutta tietää ettei tiedä mitään, tietää enemmän kuin se joka ei tiedä mitään muttei tiedä ettei tiedä mitään

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


välimaastossa kirjoitti:

jossa ainoina olentoina maapallolla tiedämme kuolevamme jonain päivänä.Pelko on tietätämättömyyttä, siksi pelkäämme.
Aivomme ja aistimme ei tajua ikuisuuskäsitettä,tulee hölmö olo kun edes ajattelee että esim.avaruus on ikuinen.
Miten niin?sanoo moni,pakostihan se seinä tulee jossakin vaiheessa vastaan.
Luulen että emme tässä maailmassa tarvitse muita taitoja ja aivoja kun mitä meillä jo on.
Rajallinen maailma, rajalliset aivot.
Mutta ihminen tiedostaa kuolevansa ,mikä on kautta historian kehittänyt erillaisia selitysversioita (uskontoja)kuolemasta ja kuoleman jälkeisistä tapahtumista.
Mutta oman käsitykseni mukaan meidän jokainen ajatus-hippunenkin liikkuttaa kosmosta jossakin,jotenkin..
Helvetti on olemassa ajattelevan omassa päässä,pelkoa.
Mutta tarvitsemme näitä uskontoja tilapäisinä selityksinä kunnes toisin todistetaan.Muuten pelkäisimme jatkuvasti kuolemaamme.
Pelkäämme kuolemaa koska emme tiedä paremmasta kun elämä missä nyt elämme.
Viisain ajatus onkin että toteaa että ei tiedä ja kuitenkin epäilee sitäkin ajatusta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu