Vanhempani asuvat Myyrmäen palvelutalossa Liesitorilla ja vierailen heidän luonaan usein.
Olin heidän luonaan viime perjantai ja lauantai iltana ja talon aukion edustalla meno oli järkyttävää.
Suuri joukko nuoria parveili kauppakeskuksen kulmalla ja ravasi jossain sisällä ja hetken päästä taas ulkona.
Tämä jatkui taukoamatta molempina iltoina.
Olin ajatelleut että ulkoilisimme, mutta hylkäsin ajatuksen tajutessani vanhempieni pelon,
he maksavat kallista hintaa asumisestaan ja moinen mellakointi on pöyristyttävää.
Osaako joku kertoa mikä siinä kulmalla on, koska liikekeskukseen siitä ei ainakaan pääse.
Pyytäisin neuvoa jotta voin alkaa toimia asian suhteen.
Etukäteen kiittäen nimimerkki vanhemmistaan välittävä aikuinen.
Olin heidän luonaan viime perjantai ja lauantai iltana ja talon aukion edustalla meno oli järkyttävää.
Suuri joukko nuoria parveili kauppakeskuksen kulmalla ja ravasi jossain sisällä ja hetken päästä taas ulkona.
Tämä jatkui taukoamatta molempina iltoina.
Olin ajatelleut että ulkoilisimme, mutta hylkäsin ajatuksen tajutessani vanhempieni pelon,
he maksavat kallista hintaa asumisestaan ja moinen mellakointi on pöyristyttävää.
Osaako joku kertoa mikä siinä kulmalla on, koska liikekeskukseen siitä ei ainakaan pääse.
Pyytäisin neuvoa jotta voin alkaa toimia asian suhteen.
Etukäteen kiittäen nimimerkki vanhemmistaan välittävä aikuinen.
Vastaukset 130
Vanhimmat
Samaisesta syystä,valitettavasti.
Asun kartanonkoskella jonne muutin joku aika sitten, kauppa on työmatkani varrella joten olisin halunnut asioida siinä edelleen.
Myyrmäessä on tietääkseni Myyrmäki seura jonka puoleen voit kääntyä asiassa.
Valitettavasti en osaa antaa seuran yhteystietoja,toivotan sinulle hyvää syksyä ja voimia puolustaa vanhempiesi oikeutta asua rauhassa.
SAADA minua(hmmmm) liittymmään "Myyrmäki seuraan"
Olin kovin ihmeissäni, koska olin nuorten menopaikassa Red onionissa ja keskikäinen demariksi esittäytyvä pukumies yritti iskeä minua
ja sillä varjolla saada minut Myyrmäki seuran jäseneksi.
Kertoi hän nimensäkin mutta sen halua kyllä unohtaa.
Älä tuhlaa aikaasi Myyrmäki seuraan, vaan ota yhteyttä kiinteistön omistajaan tai kaupungin nuorisotoimistoon.
puolueet kun vaa demarit harrastaa jäsenhankintaa ihan samalla tavalla,olen ite aktiivi jäsen ja tiedän asian.
tosta seurasta mä en kyll tiedä muutaku et sen puheenjohtaja on ainaskii nainen siit on ollu jossai lehessä juttua.
Toki annan ääneni vaaleissa tuollaisille.
Hiii hih hih hih pukumiehille hih.
Eikö pukumies voisi siirtyä ulkotiloihin Liesitorille uusia jäseniä kalastelemaan, siellä on ryhmää joka kaipaa aktivoimista.
Seuratoimintakin saisi eloa ja ehkä toimintakin elpyisi uusilla voimilla.
inhottaa pelkkä ajatuskin vaaleista ja noista pelleistä jotka taas häiriköivät joka nurkassa hihasta nykien ja heti vaalien jälkeen häipyvät kun tuhka tuuleen eikä kukaan kuten nyt kysymyksessä olevasta asiasta pihahdakkaan.
paskahousuja niin miehet kun naisetkin.
Mene jotenkin näin että puhutaan mitä puhutaan,
pääasia että pääsee esiin ja sitte ei muuta kun ehdokkaaks ?
Anteeksi nyt vain, aloittajan asia on oikea, mutta tuosta pukumiehestä että hänessä saattapi piillä käännyttäjän vikaa, osoite missä hän on sitä harjoittanut kertoopi arviointikyvyn totaalisesta pettämisestä.
Aloittajan kannattaa tutustua kaupungin virallisiin sivuihin, mikäli voimia riittää ja katsoa löytyisikö sieltä apua tai osoitteita tuollaisiin ongelmiin.
HUH HUH
Pukumies hiipii mun uniin,
ja vie minulta äänen
nyt mitä mä teen,
kun nään hahmonsa hänen
Hän hymyillen kertoo,
ei hälle oo vertoo
siks hurmaava mies on,
vaik uskon et aivoton
Hän rafloissa hiipii,
ja puolueess kiipii
kaik toverit kiittää,
nyt mulle tää riittää
Ei usko tuo feikki,
nyt loppui tää leikki
on päänsä kun puuta,
ja soittaa vaan suuta
En demareista enää tykkää,
ne vaanii ääniä ja kyttää
mun rahani ne tuhlaa,
jatkaa pojat suurta juhlaa
Ei paljon poikkea valve elämästä tuo painajainen.
Kovin huonosti aate on mielessä pysynyt demokratian arvoista muillakin edustajilla.
Nuo kolme oikeistopuoluetta hyvin yhteen ja ottaa uudeksi nimekseen suosittua sudokupelia mukaillen "kesoko"
Reippaasti vain asiat hoitamatta ja vanhusten sekä työväen asioista piittaamatta tanssahtelemaan koko kööri.
Sainpahan postia, missä on ehdokkaat sekä seurakuntaneuvostoon,että kirkkovaltuustoon.
Olin pudota tuoliltani nähdessäni kahden toverin kuvat ehdokkaina molempiin.
Ottakaa nyt hyvät ihmiset selvää kuinka monessa luottamustehtävässä nämä kaksi tyhjäntoimittajaa
häärää.
Toinen on pukua, tai ainakin aina pikkutakkia käyttävä mies ja toinen joka luottamustehtävästä poissa oleva nainen.
Kuinka ahneita ja härskejä nuo pyrkyrit oikein ovat, puhuessaan "yhteisestä hyvästä".
Ennenkaikkea, missä kriisissä on kirkko, kun ottavat ihan kenet hyvänsä asioista päättämään?
Mukana olon vaaleissa kertovan enemmän puolueen
arvoista.
Olipa helppo tunnistaa kuvailemasi Länsi-Vantaalaiset vaikkuttajat.
Noidenkin tyyppien ja miksei muidenkin puuttuvan tässä ketjussa paljon puhuttavaan asiaan.
Vai onko tämä asia sen laatuinen ettei asiasta saa meriittiä tarpeeksi.
Oma ääneni menee tasan tarkkaan siihen laariin joka palauttaa asumisrauhan Liesitorille ja sen aukkaille oli puolue mikä hyvänsä.
Yhdyn täysillä edellisiin odotuksiin.
On kaiketi päivänselvää, että edustajien pitää tuntea edustamansa alueen epäkohdat ja toimia niiden poistamiseksi heti eikä odottaa vaalien lähenemistä, että pääsee taas torille mesoamaan.
Liesitori ja sen ongelmat on asukkaiden tiedossa, mutta kuinka ei päättäjien????
Kyllä ne on väitän minä,mutta on kivempaa bilettää Redarissa tai hengailla frendien kanssa milloin missäkin.
No tulkinta se on tuokin demokratiasta ja tavasta niitä hoitaa.
Pahasti kadonnut eikä nuo taida sitä kaivatakkaan.
Pissittäjiä on joka puolueessa, mutta täytyy todeta tuosta kaksikosta ettei häpyä ole kummallakaan.
Ei riitä, että on nuorehko nainen tai pitkä mies,jos korvien väli on tyhjä.
Muuttaa muualle,sen tähden olisi hienoa, että seurojen ja järjestöjen toimintaa tuettaisiin siten etteivät jäisi paperille.
Toiminnan järjestäjällä ja siis sillä joka nuoria kauppakeskukseen houkuttelee.
Mikäli niin käy,että nuo valittaisiin eroan kirkosta välittömästi.
Pienille lapsille iltapäiväkerhoja ja niihin ohjaajat.
Joilla ei tunnu rajoja olevan sellaset valvojat että toiminnasta olisi hyötyä niille nuorillekkin eikä pelkästään haittaa kuten nyt koko Isomyyrin lähiympäristön asukkaillekin!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!1
TAAS SAMA MENO
Nelikymppinen ei siis kovinkaan nuori.
Paksunahkainen kyllä.
Pidän itseäni kohtalaisen sivistyneenä ja olen hyvin harmistunut nykyisestä politiikan teosta ja erityisesti tekijöistä.
Olkoonpa seinät vaiikka kuinka leveät ja katto korkea, niin jotain asiasisältöäkin pitäisi olla annettavana kuntalaisille.
Hämmästelen puolueiden välinpitämättömyytä jäseniä valitessaan.Tuollaiset edelläkuvatut henkilöt saattaa vahigossa päästä läpi ja siitä kärsimme
kaikki.
On järkyttävää seurata noita luottamustehtävien ahnehtijoita jotka tunkevat joka ikiseen tehtävään täysin kykenemättöminä hallita aikaansa puhumattakaan asioista.
Olen its toiminut joissakin luottamus tehtävissä
ja jättäytynyt oma alotteisesti pois väsyttyäni noihin henkilöihin jotka joko loistivat poissa olollaan tai sitten paikalla ollessaan selittelivät etteivät ehtineetkään hoitaa annettua tehtävää.
Järkyttävintä on etteivät nuo kahelit omaa minkäänlaista itsekritiikkiä ja jotkut heistä ovat
siekailematta pyrkimässä jopa eduskuntaan.
Tämän ketjun aloittajan avun pyyntö on malli esimerkki siitä kuinka nuo lusmuilijat kiertävät
vastuunsa silloin kun on tehty huono ja toimimaton
sekä ihmisten arkea karkeasti häiritsevä toiminta joka kaipaisi selkeitä käytännön toimenpiteitä.
Noita omien housujen nostelijoita löytyy yhtä paljon naisissa kun miehissäkin.
Kotien on kannettava kasvatusvastuu ja mikäli ne eivät siihen pysty viranomaisten on puututtava asiaan.
Kenenkään etu ei ole tuo mitä nyt tehdään eli palkitaan lasten laiminlyöjät sekä oirehtivat lapset ja nuoret mahdollistamalla heille kivanpito paikka ja pimittämällä tieto lastensuojelu viranomaisilta selityksillä että kyllä me hoidamme.
Meidän kaikkien myyrmäkeläisten silmien alla tapahtuva toiminta on täysin epäonnistunutta ja äärimmäisen huolestuttavaa.
huolestuttavaa.
Liikaa pyydetty kotirauhaa Liesitorin asukkaille
edes viikonloppuisin?
Pukumiehen ja hengailijan äänimäärä kirkollisvaaleissa.
Samaa mieltä..
Tämä seutu on täynnä vikkeliä ideanikkareita, jotka ovat pyrkydyysessään vailla vertaa.
Kuinka hitossa he osuvatkin juuri tänne.
Näitä duracell pupuja visioineen vilisee sakeana päät kolisten ja ääni on kuin tyhjissä tynnyreissä.
meillekkin muun metelin ohella.
Toivottavasti tämä vanha viisaus lohduttaa.
Ahneella on p......n loppu.
Well Come Villiin Länteen
Uskoni palutui pikkuisen nähdesäni vaalituloksen ja toverien nimien puuttuminen valituista. JESSSS
Olemme edelleen järkevä kansa. JIHUUU
Tunnustaa väriä... tarkoitan tällä sitä, että
mitä ihmettä TEMARIT... luulevat tekevänsä
seurakunnan hommissa ?
Luulisi vaalien lähestyessä olevan tärkeämpääkin
tekemistä...?
Liesitorin ONGELMAAN !!!!!!!!!!!!!
Ovat raikas osoitus virkamiesten visioista, joita on kiva suunnitella konttorissa ja laittaa palkolliset
toteuttamaan oman terveytensä kustannuksella näitä "aktiviteetteja".
Ei heitä kiinnosta todellisuus, sen enempää kuin työn suorittajien turhautuminen huonosti suunnattuun toimintaan.
Meidän asukkaiden kannanotot he ohittavat olankohautuksella sekä selän kääntämisellä koko asialle, kiiruhtaessaan keksimään lisää toimimattomia ja kalliita "uudistuksia".
Siksi ehdotankin että ne henkilöt jotka vastaavat johtotasolla Isomyriin kehittämänsä vapaa-ajan
vietto paikasta menevät ihan itse tutustumaan aikaansaannokseensa, vaikkapa useampana viikonloppuna ja ehdottomasti ilta aikaan.
En voi muuta sanoa kun että ikävä saada niskaansa sellasta mistä en ole vastuussa.
En myöskään ole ollut kirkollisvaaleissa ehdokkaana.
Asiat oikeille raiteilleen!
Kyllä ne on virkamiehet jotka saavat vastuunsa kantaa.
Vantaan poliittinen peli tiedetään mutta kuka pistää nämä edesvastuuttomat virkamiehet kuriin ?
Voisivat ilmoittaa milloin on paikalla niin menisin sinne itse, olis pikkusen kyseltävää.
Erityisnuorisotyöntekijä Hanna Koivula tutustumaan
Isomyyrin kauppakeskukseen ja sen ympäristöön.Ota selvää asioista ja kerroppa arviosi tilanteesta nuorten kotiinmenoajoista, tuntuuko vieläkin hölmöltä kuten nyt Vantaan sanomissa asiasta kerrot.
Toivoo että 16 v saa äänioikeuden et neki pääsis onionii
Nuoret ymmärtävät oman parhaansa yllättävän hyvin ja esimerkiksi kotiinmeno ajat he mieltävät välittämiseksi.
Toiset jopa ylpeilevät sillä.
Artikkelissa näkökulmien erilaisuus jäi mietityttämään.
Viranomaiset jotka ovat asiantuntijoita näkevät kotiintuloaikojen ehdotuksessa paljon myönteistä, toisin kun valtuutettu joka on kertomansa mukaan ollut joskus kentällä ja nähnyt siellä nuoria.
Tämä ymmärtäminen ja nuorten kanssa yhdessä kapinointi se vasta nuoria naurattaakin.
Fiksuja kun ovat.
Vatuuttejen pitäisi mennä pisalle ja sen jälkeen
tutustusta, toisiinnsa,ravisstelu harrastavat m
Streittarit on nyt kova sana.
Siinä om valtuutetulle mietittävää.
Nämä erityis nuorisotyön tekijät oikein on?
Jotka tietävät miten päästään eduskuntaan buahahahaa
Tekemättä mitään.
Iltapäiväkerho on erittäin tarpeellinen pienille koululaisille.
Vanhemmat kuulevat lapsiaan koskevat asiat heti ohjaajilta, mikäli ilmoitettavaa on.
Nämä oheiskasvattajat ovat hyvin motivotuneita työhönsä ja kontaktit huoltajiin päivittäistä.
Kodin ja vapaa-ajan vieton ohjaajien yhteydenpito on ehdottoman tärkeää niin kauan kun on kysymys alaikäisistä lapsista ja nuorista.
Sellaiseen mitä ei oikeasti edes ole olemassa.
Seura tarkoittaa yhteen kokoontuvia ihmisiä jotka toimivat aktiivisesti asuinalueensa asukkaiden viihtyvyyden parantamiseksi ja lisää jäseniä kerääväksi.
Oma tietoni seurasta on yksi lehti jossa oli samat asiat kuin muissakin ilmaisjakelulehdissä.
Missään en nähnyt kutsua asukastapahtumiin tai edes kokoukseen?
mennä onioniin jos ne kokoontuukin siellä.
Ensinnäkin, mistä tietää onko ne nuoret vaarallisia?
Jospa ensin ottasit selvää onko se joukko pelottava, vaarallinen, ennekuin annat tuomion.:)Itse asun sellasella alueella, jossa on paljon nuorisoa, mutta olen todennut, ettei he ole mitään vaarallisia, kunhan aikaansa kuluttavat esim. kauppakeskuksien kulmilla.
Kuka täällä on mistään tuomiosta puhunu daa
Levottomat turhautuneet nuoret ovat myös äänekkäitä ja asuintalojen läheisyydessä todella
häiritseviä silloin kun ihmiset haluaisivat nukkua.
Liesitorilla on liikerakennusten ja palvelutalon lisäksi asuintaloja ja meteli on perkeleellistä varsinkin viikonloppuisin juuri näiden nuorten ansiosta.
Pitääkö tästä asiasta alkaa soittamaan jatkuvasti poliisille jollei muu auta ?
Asumme kolmatta vuotta kyseisen kauppatalon
läheisyydessä.
Valitsimme asunnon sillä mielellä että palvelut on lähellä ja mukava meininki markkinoineen on suoraan ikkunamme alla.
Tämän syksyn aikana on pinna kiristynyt äärimmilleen tosta hulikoimisesta.
Vaimo ei saa nuorimmaista nukutettua kun ikkunan alta kuuluu jatkuva meteli ja toiset lapset seuraa huoneensa ikkunasta tapahtumia kun kauhuleffaa.
Asumisrauha on hävinnyt viikonlopuista täysin ja isovanhempien luo on liian pitkä matka, ainoa paikka missä voisi olla yökylässä.
Olemme jo antaneet palautteemme ja jatkamme tarvittavia toimenpiteitä tarvittaessa. mikäli tilanne jatkuu edelleen yhtä helvetillisenä.
Asiasta sanoo.Onko yhteneväisyyksiä talojen yleisten järjestyssääntöjen kanssa, tietääkö kukaan?
Välittömään läheisyyteen kuuluu asuintaloja,välimatkaa noin 20 metriä.
Käsität sitten mistä asiasta tässä on kyse.
Yleensä kauppakeskukset vetävät kaikenikäisiä ihmisiä puoleensa ja se on niiden tarkoituskin.
Nyt käytävässä keskustelussa on kysymys aivan jostain muusta.
On tietoa että kyseinen kauppakeskus on rakennettu 90-luvulla ja että työ nuorten parissa on aloitettu jo silloin.Onpahan epäonnistuttu raskaasti.
Päättävälle taholle pikkusen tiuhempaan tahtiin.
Ihan sama onko poliisi vai sossu.
Myyrmannin vieressä kaupungin vuokra vai omistusasuntoja.
Täällaisella asialla on iso merkitys.
Voisitko tarkentaa,mitä tarkoitat omistus ja vuokra-asuntojen erolla tällaisesa asiassa?
Kaupungin vuokrakämpissä asuvia,niin ne metelöi ittekki.
Asenteesi on säälittävää.Olet sitten kai myös sitä mieltä,että jos talot ovat kaupungin vuokra-asuntoja, niin ympäristössä saa olla vaikka minkälaista häiriöntuottajaa tahansa.
Toivotan sinulle kuitenkin levollista ja rentouttavaa viikonloppua omassa ympäristössäsi, joka ei varmasti sijoitu Liesitorin läheisyyteen.
on tosiaankin kaupungin vuokra kämppä
mutta ei asumis tarkotukseen vaan virkistymiseen ja p......esti näyttää jengi piristyvänki ku hilluu niiku duraselit yötä myöte ympäristössä.
että hyvät viikonloput vaan kaikille tarjonnan paljelijoille.
voisi järjestää muutaman hyvän sisäänrakennetun kaiuttimen ja sitten klassista musiikkia soimaan? Senhän on todettu karkoittavan nuoren väen mennessään. Meilläkin on nuoria ja voivat suorastaan pahoin oopperamusiikkia kuullessaan. Kuuntelen kotona mokomaa musaa kuulokkeilla. Suomalainen perushumppa on myös hyvin epämieluista nuorelle väelle. Tätä kannattaisi kokeilla, koska muualla kokeilusta on saatu hyviä kokemuksia. Porukka haihtuu kuin ..... Saharaan.
Kyseinen alue on kävelytien varrella ja palvelutalon edusta on "piha" ei tori.
Palvelutaloa vastapäätä kävelytien varrella on Asuintaloja ja taloissa toistaiseksi asukkaita.
Vastapäätä on myyrmanni ja joku koulu siellä aukion toisella puolella. Vai tarkotiko sitä "toria"? Hä?
Myyrmäkitalossa sijaitsee kirjasto sekä yhteispalvelupiste, sen vieressä kauppakeskus Myyrmanni jonka edessä oikeasti pieni tori.
Liesitorilla ilman toria sijaitsee Myyrmannin kauppakeskus,palvelutalo sekä asuinrakennuksia.
Myyrmanni on sivussa asutuksesta.
Isomyyri asutuksen keskellä.
Kokeilin tossa yhtenä la-iltana juttua...
Laitoin nallin taskuun ja menin torille. Kyllä tuli pennuilla kiire kotiin kun hiukan aloin pentujen kans puhella. Seurasin yhtä kotiin saakka ja soitin ovikelloa pennun mentyä sisään. No pennun äitykkä tuli avaamaan ja "keskustelin äitykän kanssa hetken". En oo koskaan nähny niin pelokasta äitykkää, ei tarttenu uhkailla yhtään, pentukin ymmärsi yskän.
Ei niille kannata muutoin kun samalla mitalla takaasin...
Hienosti toimittu. Tietoa koteihin ja sassiin,
Olen omien pienten lasteni kanssa iltaisin kotona ja koitan keksiä jotain mukavaa ettei meteli pelottaisi heitä ennen nukkumaan menoa.
MUUTTAKAA MAALLE!!!
Eikö olisi kannattanut ennen vanhempien muuttoa hieman harkita paikkaa tarkemmin???
Kyllä ottaa päähän tuo ainainen NUORISON mollaaminen..oikeesti juuri nuo VANHUKSET ovat pahimpia joka asiassa..yritäppä vaikka pitää ovea auki heille,EI KIITOSTA.
Yritäppä olla avulias kaupassa,EI KIITOSTA!!
Meneppä aamulla terveysasemalle,esim: labraan...yllätys yllätys..100 mummoa ja pappaa jonossa vaikka heillä on KOKO päivä aikaa,kun taas meillä työntekijöillä ei aika riitä siellä istumiseen!!
Itse omien kokemuksien jälkeen en paljon kunnioita noita äkäsiä mummoja ja pappoja..NUORISSA on meidän tulevaisuus..aina vaan nuoret tekee jotain??? katsokaa peiliin joskus itsekkin!!!!
Onkohan sinulla nyt paha päivä kun noin dramaattiseksi heittäydyt?
Sinulle tiedoksi että palvelutaloja ei ole ihan joka paikassa ja eiköhän ole jokaisen oma asia missä asuu.
Yleistämisesi sekä nuorten että ikäihmisten kohdalla kertoo eniten itsestäsi ja tavastasi suhtautua asioihin.
Samoin tuo minä minä tyylisi ja olet sentään jo työikäinen.
Pystytkö yhtään ajattelemaan mennessäsi terveyskeskukseen ja kauhuksesi kohtaamaan ennen SINUA siellä 100 mummoa ja pappaa että hekin ovat hakemassa apua vaivoihinsa se on katsos asia johon kaikilla pitäisi olla oikeus silloin kun on sairas, siis myös sinun lisäksi.
Nuorissa on tulevaisuus pitää paikkansa ja onneksi meillä on suurin osa todella hienoa ja nuorisoa kasvamassa.
Totta on myöskin se että osalta on jäännyt muiden huomioonottaminen väliin kuten tässä ketjussa käytävässä asiassa ja silloin kun on kysymyksessä puhtaasti häiriön aiheuttaminen ympäristölle siihen on puututtava, se on katsos myös muita kun inhoamasien vanhusten harmi ja huoli.
Mikäli sinulta mitenkään liikenee viikonloppuna aikaa tule tänne paikanpäälle tutustumaan tilanteeseen.
Jos nyt et kuitenkaan ehdi niin suosittelen sinulle hyvissä ajoin varaamista maaseudulta hoitopaikan vanhuuden varalle, katsos silloinkin täällä on mahdollisesti kaltaisiasi ikärajoitteisia terveyskeskuksissa sylkemässä päällesi kaikkien vaivojesi lisäksi.
Lillis33:lle
Ettei vain kirjoittaja olisi yksi reuhaajista ?
Aloitus viestissä oli jo painava kirosana joka kertoo henkilön henkisestä tilasta.
Kehoitus muuttaa maalle ja jättää kalliilla rahalla maksetut asunnot muut työllä saavutetut asiat rähinöitsijöiden vuoksi on absurdi ajatus.
Kyllä se menee näin että perheeni on ja pysyy tässä osoitteessa.
Ei kai ole liikaa vaadittu että järjestyshäiriöt hoidetaan pois ja en haluaisi jatkoksi sinne terveyskeskusjonoihin väsymyksen vuoksi, kun työnikin on kohtuullisen vaativaa.
on se ny jumankauta et vanhempien annetaa ite päättää mis ne haluu asuu, siis mun mutsi ja faija ei tuu hiiskahtaakkaa minne mä ne roudaan sit ku ne ei enää ite viitti itteää hoitaa , mut saletisti ne ei jää mun kontolle, eikä tuu keulii mihinkä terkkareihin sillo ku mä oon klesa.
Mä oon kans nuari ja mull on oikeuksii ja se ei kyl kuulu v...u kellee jos mua kypsyttää ja haluun sen ilmasta vaik sitt jollain kujalla.
mä oon koht 34:nen ni et tiiän tasan tarkkaa miss mennää.
Yleistää asioita.
Mollemmissa ikäluokissa löytyy mutta tuskin
vanhat ihmiset yömyöhään naapurustoa kiusaa metelöinnillään.
Opetteleppa ensin käyttäytymään ja tule sitten esittämään mielipiteitäsi.
Olet selvästi keskenkasvuinen ja erittäin huonosti on alkukin onnistunut.
Tuollaisia moottoriturpia tulee minunkin työpaikallani aina ajoittain vastaan, onneksi he lähtevätkin kohtuullisen nopeasti kun väsyvät sääntöihin joita meidän muidenkin on noudatettava.
Katsoppas kun meillä kaikilla on oikeus odottaa että saamme elää kohtuullisen rauhassa valitsemassamme paikassa ja myöskin reagoida silloin kun siihen on aihetta,kuten tässä asiassa.
Kenenkään ei tarvitse sietää kotirauhan häirintää, ja jos omaat jonkinasteisen ulkoluku taidon niin siitähän tässä on kauppakeskuksessa asioivien asiakkaiden häirinnän lisäksi kysymys tai ensisijaisesti siitä koska asiakkaat voivat nopeasti vaihtaa kauppaa, asunnon kanssa juttu onkin jo mutkikkaampi.
Peilin sijasta suosittelisin sinulle jotain luettavaa.
Syy huonotuulisuuteen löytyy kokemuksista
mistä kerroit.
Emme ole tehneet työtä koko ikäämme jonottaaksemme terveyskeskuksiin kuukausi tolkulla, aamusta iltaan.
Vähiten olemme toivoneet kaikkea sitä välinpitämättömyyttä ympäristössämme jota paivittäin näemme.
Näitä häiriöitsijöitä varten pitäisi olla omat erityiset työntekijät kaupungin puolesta tietojeni mukaan.
Myös minä asun näillä kulmilla... Kyllä ole samaa mieltä, että kamalan rauhatonta on viikonloppuisin. Ei ainoastaan nuoret siellä kyllä meuhkaa ihan aikuisiakin.
Nuorten päihteiden käyttö (lukekaa alkoholi ja huumeet) on joka päiväistä ja aivan julkista. Ikkunasta saan katsella kuinka aivan keskenkasvuiset impaavat. Olen ilmoittanut myös poliisille asiasta mutta joutuvat priorisoimaan asioita eivätkä tule paikalle.
Kohta tulee taas vaalit ja oikein mielen kiinnolla odotan onko ehdokkailla mitään ideoita Myyrmäen turvallisuuden kehittämiseen.
ETTÄ KAIKILLA OLISI TURVALLISTA ASUA
Vapaa-ajan ohjaajia ole,sekä kaupungilla ja seurakunnissa.
Olisiko nyt aika yhdistää voimat ja alkaa toimittamaan ainakin selvästi alaikäiset koteihinsa.
Toimikin siten ja ilmeisen hyvin tuloksin joten mallia siitä vaan ja dataa vanhemmille jälkikasvun toimista työntekijöiden vieminä eiköhän ala joissakin perheissä tapahtua kun palaute tulee lapsen kylkiäisenä kotiin.
http://www.perussuomalaiset.fi/
Isoimmat puolueet ovat Brysselin ohjauksessa. Suomalaisten asiaa ajaa ainoastaan yksi.
Työtä ihan käytännössä viikonloppusin vaikkapa Liesitorille.
Edellinen viesti liittyy tämän ketjun asiaan?
Kauppakeskuksen kulmalta mennään johonkin vapaa-ajan tilaan.En osaa sanoa kuka ylläpitää mutta kauppiaat varmasti tietävät.
Huonosti tunnutte tuntevan kaupungin palveluita. Siitä Isomyyrin kulmasta mennään nuorisotila-Arkkiin. Ollut siinä samassa paikassa jo 90-luvulta asti, eli ennen kuin yksikään asuintalo oli varmaan edes suunnitteilla siihen viereen. Niin ja kaupunki ylläpitää tilaa ja itseasissa se ei ole vain nuorisotila, vaan monitoimitila, jota käyttävät myös aktiivisesti eläkeläiset omiin vapaa-ajan toimintoihinsa.
höpö höpö otappa itse asioista selvää.
et kai nyt puhu läpiä päähäsi.
kyllä ne häiriöntuottajat ovat alaikäisiä järjestään jokainen.
itselläsi kun tuntuu olevan kanavat auki kaupungin suuntaan niin voisitko ystävällisesti vinkata sinne että tilanne 90-luvulta on muuttunut oleellisesti ja möykkääjät riehuvat
nykyään pihallamme.
ziisus mikä saivartelija.
sinulla kulkee ilmeisen hitaasti tuo yläpää.
huomaakko, nyt eletään ihan toisella vuosituhannella.
yllätys?
ja arkin naapurustossa on asuintaloja.
hupsista.
kerroinko liian nopiaa.
Kaupunki tiedottaisi tuosta paikasta ja muistakin, sen jälkeen kun on huolehtinut järjestyksen palautumisesta.
Aina kun lähden maaseudulle eli Kehä3 ulkopuolelle törmään tuollaisiin ongelmiin. Ei mitään käytöstapoja näillä maalaisilla. Valitettavasti ainoastaan Helsingissä asuvat sivistyneet ihmiset, syystäkin Helsinki oli nimitetty kulttuurikaupungiksi, eikä Vantaa tai Espoo. Ja pidemmälle lappiin en uskaltanut edes lähteä.. Siellähän karhutkin juoksevat vapaina, eikä niin kuin meillä täällä ovat häkeissä Korkeasaarella.
on jo vanhan aikaista.. Yrität selvästi provoilla.. Onnea yritykselle :)
Asiasta kannattaa keskustella palvelutalon henkilökunnan kanssa,
Hehän isännöitsevät vanhempienne asuinrakennusta ja osaavat ottaa oikeisiin instansseihin yhteyttä.
Toivotan teille voimia jaksaa huolehtia vanhemmistanne.
Tulevaa Halloween viikonloppua.
Halloween oli lokakuun viimeisenä päivänä, eli eilen, joten joudut odottamaan vuoden seuraavaa..
Samaa halloweeniä joka viikonloppu ei siinä teemoja tarvi.
Tietääkö kukaan onko asian johdosta tehty toimenpiteitä?
menoa ja meininkiä joka makuu 24h vrk tule ja tutustu vantaan villeimpään mestaa
tullut viileämpää ja meno on rauhoittunut paljon. Kesällä oli todella eksoottista menoa. Sulassa sovussa narkkarit, sekakäyttäjät, juopot ja alaikäinen nuoriso Myyrmäen kirjaston takana olevalla kalliolla sekoilivat. Sitä ihmettelen minkä takia asialle ei voida tehdä mitään. En usko, että kaikki haluavat pelätä ja olla varuillaan koko ajan kun kulkee ulkosalla. Onko ehdotuksia!!!???
Toisenpolven työttömät ja syrjäytyneet ihmiset ei
kiinnosta ketään.
Jonkinlaista toimintaa nuo ihmiset tarvitsevat nyt vaihtoehdottomalle elämälleen.
Kuntoutusta ja siihen varat kaupungilta.
Eikös Myyrmäkeen rakenneta jotain uutta urheiluhallia?
Kunnostetaan vanhasta oikea monitoimitalo jossa on pätevät työntekijät eri ryhmille.
Hieno idea,lännestä puuttuukin asukkaiden virkistystila ja olisi hyvin tärkeää saada huono osaiset takaisin yhteiseen toimintaan.
Tarkoitan tällä sitä,että hallissa olisi monipuolista tekemistä johon voisivat osallistua kaikki halukkaat.
Tulijoita ja tekijöitä kyllä riittää.
Pienellä alueella on valtava määrä asukkaita.
Kaivoksela,Louhela,Martinlaakso,Myyrmäki ja Varisto ovat kävelymatkan päässä toisistaan, mikä tarkoittaa aikamoista asukasmmäärää.
Nämä alueet yhdessä vastaa kekikokoista kaupunkia.
Idea omasta monitoimitalosta on hyvä ja vielä mikäli toiminta rahoitetaan näiden viiden alueen rahoista myös mahdollinen.
kuntoutus auttaa. Olen pitkälti sitä mieltä täytyy olla henkilöiden oma halu tehdä omalle tilanteelle jotakin.
Tässä alkuperäisen kirjoittaja puhuu nuorison mahdottomasta käytöksestä ja meidän aikuisten on ne rajat asetettava. Millä tavalla se onkin sitten se haasteellinen osio.
Ole sitä,että tehdään työtä nuorten motivaation vahvistamiseksi?
Enpä ole nähnyt Liesitorilla, enkä sen ympäristössä aikuisia rajoja asettelemassa ja se onkin se haaste josta on hyvä lähteä liikkeelle.
Edellinen mielipide suomennettuna.
Ei tarvii auttaa.
"Enpä ole nähnyt Liesitorilla, enkä sen ympäristössä aikuisia rajoja asettelemassa ja se onkin se haaste josta on hyvä lähteä liikkeelle"
-missäs sinä olet ollut? Kenen odotat siellä olevan? Kuka on se joku aikuinen joka rajoja asettelee herää kysymys!! Hyvä se täällä palstoilla on jutella pitäis ruveta sanoista tekoihin tehkää jotakin henkilökohtaisesti.
Luuletko ettei koulu ja koti tee mitään asialle... Ei voida tehdä mitään jos nuorilla kerta kaikkiaan ole itsellään minkäänlaista halua muuhun toimintaan kun hengailla kartsalla. Joka vuosikymmenellä on omat hengailiat. Osa nuorisosta haluaa vaan hengailla kun muu toiminta ei kiinosta.
Lasten kanssa ja ihmettelen mitä tekevät ne henkilöt jotka ovat nk vapaa-ajan ohjaajia.
Ei kai ne kaikki ole piiloutunut urheilluhallien uumeniin.
Umpihullu ajatus ,että menisin tekemään heidän työnsä.
Minun työnantajani maksaa palkan tekemästäni työstä, kuten yleensä tapana on.
Mutta vasta sitten kun olen työni tehnyt.
lapsesi kasvavat oletko varma etteivät he ole Liesitorilla häiriköimässä...
Ärsyttää valtavasti sellainen että odotetaan, että joku toinen tekee kaiken..(lue Vantaan kaupunki) Sysätään yhteinen asia aina jonkun muun hoidettavaksi. Kyllähän nämä suomen tulevaisuus häiritsee myös sinua kun käytöksellään häiriköivät. Silloin se on myös sinun velvollisuutesi tarttua asiaan.. Sitä yhteisöllisyys tarkoittaa. Asialle ei tapahdu mitään jos aikuiset eivät vihellä peliä poikki sama peli jatkuu.
Minulla on jo aikuiset lapset.
Olemme heidät ilman Vantaan kaupungin apua kasvattaneet ja haluan nauttia elämästäni rauhassa ja turvassa.
Olettaisin, että nyt noiden nuorten avuksi kaivataan ammattilaisia eikä tulisi mieleenikään mennä heidän keskuuteensa.
tuon laatuisissa häiriköinti tilanteissa ottamaan yhteyttä viranomaisiin ja nimenomaan välttämään sekaantumista turvallisuus syistä.
näkis nyt ensimmäisenkää virkamiehen asialla ni saattas ainaki mun mieli muuttuu, hölmöö tulla sanomaa et menkää ja tehkää mee ite.
En tarkoittanut, että suin päin tarvitsee mennä oman turvallisuutta uhmaten tilanteisiin.
Tekemisellä ja puuttumisella esimerkiksi soittamalla poliisille joka kerta kun häiriötä ilmenee. Niiden on jotenkin reagoitava asiaan. Joka kerta kun tulee puhelu se menee tilastoihin ja tarpeeksi ilmoitetaan niin asiaan on jollain tavalla puututtava ja reagoitava. Myös www.poliisi.fi ja palautteen antaminen siellä on mahdollisuus myös tuoda epäkohdat julki.
Kyllä meillä näitä vaikuttamis mahdollisuuksia, mutta valitettavasti se käy vaan niin pirun hitaasti.
En uskokukaan Myyrmäkeläinen panisi pahakseen olisi rauhallisempi asuin ympäristöä.
Hyvää päivän jatkoa kaikille :)
Eikö niillä tahoilla jotka nuorisoa Liesitorille
houkuttaa ole velvollisuus hoitaa osansa järjestyksen pidosta.
Kannattaa ottaa vähemmän iltaisin ettei aamulla tarvi katumusviestejä lähetellä.
Hyvä että sinäkin otit selvää mistä saa apua kun
sitä tarvitaan.
Muille asia on ollut tiedossa jo pitkään.
mukavalla tuulella... Kiva, että tiedät..........
Liesitorin kauppakeskukseen järjestetyn toiminnan.
-Kenen toimesta myös ympäristöä ikävästi häiritsevä meno mahdollistetaan?
-Kuka henkilö asiasta vastaa? Nimi kiitos.
-Minkä tahon vastuulla tilanne on?
Nämä tiedot saatuani voin toimia ja ottaa asianomaiseen henkilöön suoraan yhteyttä.
http://www.vantaalla.info/kohtaamispaikat.htm#myyrinki
Oikean löydät kaupungin sivuilta, tila ei ole Myyrinki vaan Arkki ja käytiosoitekkin on edellisessä viestissä väärä eli
oikea osoite on Liesitori 1 A
Yllättävän nopeasti vastasit.
Ollaan opittu että kaikki kestää, kuten esim lääkärille pääsy, saatikka sitten jonkun niin pienen asian kun yleisen turvallisuuden takaaminen ja häiriöitä aiheuttavien toimintojen korjaaminen.
Olen varmasti jo vaari ennenkun virkamies tajuaa tilanteen ja toimii.
terveisin kolmen pienen lapsen isä Liesitorin reunalta.
ja kipitä viemää näitä terveisiä sinne kaupungille kun tiedät reitin.
ole yrittänyt.. Mutta sinne täytyy tulla useita yhteyden ottoja ennen kun asiaan puututaan valitettavasti..
Niin jospa tapahtuisikin jotain.
Minä en tiedä kenelle se pitäisi osoittaa.
Olisin kiitollinen jos voisin saada sen henkilön nimen joka asiasta vastaa.
Ystävällisesti kiittäen: aktiivinen asukas
- KUKA VOI ASIAAN VAIKUTTAA ?
- MINNE PITÄÄ OTTAA YHTEYTTÄ ?
- VOITKO ANTAA NEUVOA ?
Älä odota että kukaan ottais vastuun Liesitorin Arkin häiriöistä ei kato kuulu tyyliin.
Vantaan kaupungin keskuksen numero on 83911 ja siitä Myyrmäen sosiaaliviraston päivystävälle virkailijalle.
He ainakin ottavat tiedot vastaan ja välittävät asian eteenpäin.
Aikuiset ovat juuri ne jotka vetävät rajat.
Yhteisöllisyys lähtee niistä kiinni pitämisestä.
Nuorten tehtävä on käydä koulua ja aikuisten valvoa että näin myös tapahtuu.
Vaihtehtoisen ajanviettopaikan tarjoaminen on rajojen rikkomista, aikuisten puolelta ja vastoin yhteisiä kasvatustavoitteita.