Mitä mieltä???

Minä olen sitä mieltä että pitäisi olla laki joka kieltää uskonnon syöttämisen alle 18 vuotiaille.
Koulussa voisi opettaa mutta sama määrä kaikkia uskontoja. Sitten kun ihminen on täysi ikäinen hän voisi itse pohtia asiaa mihin uskoo vai uskooko mihinkään. Tämä olisi minusta järkevää. Onhan selvä jos vanhemmat kuljettavat lastaan seuroissa tai jossain uskonnon läheisessä paikassa niin kyllähän siihen samaistuu niin suuresti että tulee hyvin suurella todennäköisyydellä siihen uskoon. Itse olen saanut aika uskonnosta vapaan kasvatuksen ja olen siihen todella tyytyväinen. En ole vielä pohtinut mihin uskoisin. Virallisesti olen kuitenkin ev.lut.
:)
12406
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Neuvostoliitossa oli käytäntönä, että uskontoa ei saanut opettaa kouluissa, vain aikuiset (mieluiten vain vanhat) saivat käydä uskonnollisissa tilaisuuksissa ja uskonnon opettaminen kodeissa oli kiellettyä. Eli jos Neuvostoliitto olisi vielä olemassa, niin ehdottaisin muuttaa sinne, mutta kun ei niin ei...

Mutta joka tapauksessa Neuvostoliitossakaan eivät kaikki alistuneet näihin kieltoihin. Osa kodeista jatkoi uskonnon opetusta, ja jotkut uskalsivat käydä myös uskonnollisissa tilaisuuksissa. Koska se kuitenkin oli kiellettyä, niin voit kuvitella millaiset ahdistukset siitä syntyivät.

Mitä tästä opimme? Uskontoa ei voi kielloilla tuhota. Sitä on yritetty, mutta koskaan siinä ei ole onnistuttu. Uskonnon kieltäminen vain lisäisi ahdistusta, ei missään nimessä poistaisi sitä.

Äänestä
  • En ollut kieltämässä kuin vain alaikäisiltä.
    Eikö ole parempi jos ihminen on jo kehittynyt nii hän voi itse pohtia asiaa. Täysi ikäisenä jokainen voi kulkea niin paljon kuin huvittaa missä tahansa. Et tainnut ymmärtää jutun pointtia. En minä mitään neuvostoliiton systeemiä kannata. Kyllähän siellä sama ongelma. Lapset opetettiin systeemin pioneeri nuorissa. Kaikissa systeemissä on samat ongelmat. Jos he haluavat systeeminsä toimivan jatkossakin on lapset siihen aivopestävä. Kun aikuiset on jo vaikeampia.

    Äänestä

saa kieltää vaan muuttaa valinnaisaineeksi!
jos on kiinnostusta niin sekaan vaan!
tai muuttaa sellaiseksi kuin alussa ehdotit elikkäis kaikkia uskontoja käydään läpi samanverran!

Äänestä

Se on niin, että uskominen on ihmisessä sisällä. Ihan samallalailla kuin esim. rakastaminen. Ihminen uskoo itsestään johonkin. Ateistikin uskoo, ettei Jumalaa ole.

On sitten ihan eri juttu miten kukin uskoo.

Äänestä

Uskoon tulo on aina Jumalan työ. Uskoa ei voi syöttää kenellekään. On tietenkin todennäköisempää, että ihminen tulee uskoon, jos kuulee evankeliumin sanomaa seuroissa tai kokouksissa. Mutta se sydämen avautuminen pelastukselle on yksin Jumalan työ. Aivopesu ei ketään auta, koska kyseessä on sydämen usko, ei järjen päätelmä.
Uskonto ei ole sama asia kuin usko. Uskontoon kuuluu kaikki opit hindulaisuudesta kristinuskoon.
Uskonnollisuus puolestaan on sitä, että ihminen kunnioittaa Jumalaa huulillaan, mutta sydän on kaukana hänestä.
Mutta usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy.Hepr 11:1.
Jeesus sanoi, antakaa lasten tulla minun tyköni, älkää estäkö heitä, sillä sen kaltaisten on taivasten valtakunta.

Äänestä
  • Jos se olisi vain sydämmen asia niin eikö epäuskoisten lapsista tulisi vanhoillislestadiolaisia yhtä suurella todennäköisyydellä kuin vl lapsista. Turha väittää etteikö lapsuuden kokemuksilla olisi merkitystä. Minusta mielenkiintoista se että aina sanotaan että miten on onnelista kun uskoo jumalaan. Minkä takia minä olen täysin onnellinen vaikka en varsinaisesti usko. On yksi usko jota arvostan ja se on falung gong liike, koska se pitää kaikkia uskontoja yhtä oikeana. Usko on tärkeää ei se mihin uskoo.

    Äänestä

  • Sale kirjoitti:

    Jos se olisi vain sydämmen asia niin eikö epäuskoisten lapsista tulisi vanhoillislestadiolaisia yhtä suurella todennäköisyydellä kuin vl lapsista. Turha väittää etteikö lapsuuden kokemuksilla olisi merkitystä. Minusta mielenkiintoista se että aina sanotaan että miten on onnelista kun uskoo jumalaan. Minkä takia minä olen täysin onnellinen vaikka en varsinaisesti usko. On yksi usko jota arvostan ja se on falung gong liike, koska se pitää kaikkia uskontoja yhtä oikeana. Usko on tärkeää ei se mihin uskoo.

    kirjoitinkin että: "Uskoa ei voi syöttää kenellekään. On tietenkin todennäköisempää, että ihminen tulee uskoon, jos kuulee evankeliumin sanomaa seuroissa tai kokouksissa".Siksi ei yhtä suurella todennäköisyydellä epäuskoisten lapsista tule vl:a.

    Olen iloinen että olet onnellinen juuri nyt. Se on minullekin tuttu tunne, on ollut oikeastaan koko elämäni, vaikka olenkin tullut aikuisiällä uskoon. Mutta kun tulin herätyksen tilaan tajusin, että elämästäni puuttuu selvästi jotain. Se on ihan totta mitä Jeesus sanoo, Rauhan minä annan teille, minun rauhani, en minä anna niinkuin maailma antaa...Sen rauhan sain vastaan ottaa ja se on todella enemmän kuin se näennäinen rauha joka minulla oli maailmassa ollessani.

    Falung gong liike onkin mielenkiintoinen. on selvää, että kaikista uskonnoista löytyy hyvää. Mutta kristinusko on ainut, jossa Jumalan poika tuli maan päälle, kuoli puolestamme ja mikä tärkeintä nousi kuolleista. Sitä ei ole tehnyt mohammed, ei buddha, ei shiva. Ja siinä on kristinuskon ylivoimaisuus. Meidän ei tarvitse loputtomasti yrittää itse suorittaa niin ja niin monta rukousta päivässä kelvataksemme Jumalalle, ei tarvitse yrittää kasvaa henkisesti uusiin sfääreihin, ei tarvitse olla lain alla. Todellinen usko Jeesukseen antaa vapauden olla oma itsensä ja halun palvella häntä. Rauhasta ja levosta käsin saamme olla Herran käytössä.

    Jos onnellisuutesi joskus tuntuu hiipuvan, muista silloin että on yksi, joka antaa rauhan sisimpääsi. Ja sitä rauhaa ei voida ottaa sinulta pois. Jeesus sanoo, minä olen tie, totuus ja elämä. Kukaan ei pääse isän tykö muutoin kuin minun kauttani.

    Äänestä

  • Sarah kirjoitti:

    "Mutta kristinusko on ainut, jossa Jumalan poika tuli maan päälle, kuoli puolestamme ja mikä tärkeintä nousi kuolleista. Sitä ei ole tehnyt mohammed, ei buddha, ei shiva. Ja siinä on kristinuskon ylivoimaisuus."
    tuo kertookin kaiken mitä olen aina ihemtellyt uskovaisissa. falung gong on tähän mennessä ainut jossa ei arvostella muita uskoja.
    Onnea minulle tuo harrastukset ja elämä itsessään.

    Niinsanotulle "luonnolliselle" ihmiselle-siis sellaiselle,joka ei ole tullut Jumalan sanan "tuntemisen" piiriin, on Evankeliumin sana "hullutus"!
    Se on sitä KAIKILLE! jotka eivät tunne Evankeliumia "uudestisyntymättömällä sydämellä"!

    >>1.Korinttolaiskirje:
    1:18 Sillä sana rististä on hullutus.......!
    niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka-(uskomme Jeesukseen)- pelastumme, se on Jumalan voima.>Johanneksen evankeliumi:
    1:1 Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala.>Johanneksen evankeliumi:
    13:34 Uuden käskyn minä annan teille, että rakastatte toisianne, niinkuin minä olen teitä rakastanut - että tekin niin rakastatte toisianne.>1.Johanneksen kirje:
    4:7 Rakkaani, rakastakaamme toinen toistamme, sillä rakkaus on Jumalasta; ja jokainen, joka rakastaa, on Jumalasta syntynyt ja tuntee Jumalan.

    Äänestä

  • softbear kirjoitti:

    Ihan hauskaa tekstiä.
    Minun puolesta uskoo ken tahtoo.
    Joudun varmaankin helvettiin mutta tiedätkö, ei haittaa yhtään. Sinnehän suurin osa muutenkin menee.

    Äänestä

  • Sale kirjoitti:

    Ihan hauskaa tekstiä.
    Minun puolesta uskoo ken tahtoo.
    Joudun varmaankin helvettiin mutta tiedätkö, ei haittaa yhtään. Sinnehän suurin osa muutenkin menee.

    Jos niin ajattelet ,niin kai se sitten "helpottaa" matkaasi?

    Toivoisin toisin!

    Äänestä

Oletko itse jo yli 18v.?
Missä päin maailmaa olet syntynyt ja kasvanut?
Tai siis minkä uskonnon kasvatukesen olitkaan saanut?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Sale kirjoitti:

Minä olen sitä mieltä että pitäisi olla laki joka kieltää uskonnon syöttämisen alle 18 vuotiaille.
Koulussa voisi opettaa mutta sama määrä kaikkia uskontoja. Sitten kun ihminen on täysi ikäinen hän voisi itse pohtia asiaa mihin uskoo vai uskooko mihinkään. Tämä olisi minusta järkevää. Onhan selvä jos vanhemmat kuljettavat lastaan seuroissa tai jossain uskonnon läheisessä paikassa niin kyllähän siihen samaistuu niin suuresti että tulee hyvin suurella todennäköisyydellä siihen uskoon. Itse olen saanut aika uskonnosta vapaan kasvatuksen ja olen siihen todella tyytyväinen. En ole vielä pohtinut mihin uskoisin. Virallisesti olen kuitenkin ev.lut.
:)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu