millenium

niin mitä oli ennustetttu millenuimista??
eikö oikea millenium ole 2007 eli muutaman kuukauden päästä.koska kristillinin aika laitettiin toimintaan vsta 7v Jeesuksen syntymän jälkeen
3373
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Onkohan pariin tuhanteen vuoteen ollut ainuttakaan vuotta, jolle EI olisi ennustettu maailmanloppuja ja ties mitä? Heh. Kyllä kai se jo todennkäköisesti ihan mikä tahansa joskus napsahtaa kohdalle kun tarpeeksi kauan hokee. Sitten voi pullistella olevansa ihka oikea Profeetta!

Äänestä

todennäköisesti uudenvuodenaattona 1996 siirryimme 2000 luvulle.luotettavimpien laskennallisten operaatioiden jälkeen Jeesuksen syntymä 4 vuotta ennemmin kuin vuosi nolla.
nyt ollaan siis vuodessa 2010???

Äänestä
  • Tätä ajanlaskua on rukattu niin monet kerrat, että mikä on tarkka vuosiluku Jeesuksen syntymästä, sen tietää vain Jeesus itse (jos on viitsinyt siitä lukua pitää!) Jo sekin, missä oltiin menossa Jeesuksen aikaisessa ajanlaskussa, on arvioitia sen aikaisiin kirjoituksiin nojaten. Siis arviointia! Ehkäpä ollaankin todella jo vuodessa 2012? Joulukuun 21. pnä vuonna 2012 näet mayaennustusten mukaan maapallo siirtyy korkeammalle värähtelytasolle eli tavallaan tapahtuu tämän nykyisen maailman lopun alkaminen. Joka tapauksessa: Mielenkiintoisia aikoja tulossa nyt jos koskaan!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


effef kirjoitti:

niin mitä oli ennustetttu millenuimista??
eikö oikea millenium ole 2007 eli muutaman kuukauden päästä.koska kristillinin aika laitettiin toimintaan vsta 7v Jeesuksen syntymän jälkeen

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu