ainutlaatuinen ja ainutkertainen, Hän kuoli puolestamme sovittaakseen meidän syntimme.Sitä EI ihminen saa, eikä voi matkia. Me emme ole edes oikeutettuja sovittamaan toisten syntejä, ei edes vauva lapsikasteen kautta ns. perisyntejä. Sillä silloin halveksimme Jeesuksen ristintyön, sillä Hän sanoi : "se ON täytetty".
Jeesuksen
ristintyö on
4150
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
mutta ylpeän ihmisen on vaikea tunnustaa olevansa
syntinen, joka tarvitsee anteeksiantoa.
On paljon helpompaa uskoa, että ne synnit ovat an-
teeksiannettuja siinä lapsikasteessa. Silloin ei
tarvitse tehdä parannusta, vaan saa esitellä nöy-
rää ja jatkaa syntielämää. Voi vedota siihen perisyntiin ja kuvitella, että sen takia ei tar-
vitse tehdä parannusta kun se synti on periy-
tynyt vanhemmilta.
Ja vähän ajan kuluttua säestää ensimmäistä nimetöntä viestiä toisella.
Ei ollut mikään Eepu, vaan minä ja mitä sillä on merkitystä kuka on kirjoittanut.
Onko täällä sitten ainoastaan Terence Hill sinulla lupa kirjoittaa ja joillakin muilla, mitäh ?
Kasteessa liitetään kastettava Kristuksen ruumiiseen, puetaan Kristukseen. (Gal.3:27)
Kasteessa liitetään Kristuksen kuoleman ja ylösnousemuksen osallisuuteen. (Room.6:3-4)
Kasteessa saadaan Pyhä Henki ja seurakuntayhteys Kristuksen kanssa ja toisen seurakuntaruumiin jäsenten kanssa. (1.Kor.12:13)
Kaste saadaan syntienne anteeksisaamiseksi. Kasteessa saadaan Pyhän Hengen lahja. Lupaus on teille ja teidän lapsille. Tästä nurjasta sukupolvesta. (Apt.2:37-40)