Mitä johdatus on?

Kertokaapa uskovat mitä sana johdatus teille merkitsee. Miten olette kokeneet Jumalan johdattaneen teitä elämässänne? Voitteko antaa jotain konkreettisia esimerkkejä asiasta?
Millaisia erikoisia rukousvastauksia olette saaneet, jotka koette johdatukseksi?
6298
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Yksinkertainen kysymys, mutta kun oikein toden teolla miettii, ei olekaan ihan yksinkertaista vastata.

Tuli mieleen muutamia paikkoja Raamatusta:

Room. 7:6    

"Mutta kun nyt olemme kuolleet pois siitä, mikä piti meitä vallassaan, olemme päässeet vapaiksi laista. Nyt palvelemme Jumalaa uudella tavalla, Hengen mukaan, emme enää vanhalla tavalla, lain kirjaimen orjina."

Kol. 1:10    

"Rukoilemme, että eläisitte Herralle kunniaksi ja kaikessa hänen mielensä mukaan ja että kantaisitte hedelmää tekemällä kaikkea hyvää ja kasvaisitte Jumalan tuntemisessa."

Room. 12:1-2

"Jumalan armahtavaan laupeuteen vedoten kehotan teitä, veljet: Antakaa koko elämänne pyhäksi ja eläväksi, Jumalalle mieluisaksi uhriksi. Näin te palvelette Jumalaa järjellisellä tavalla. Älkää mukautuko tämän maailman menoon, vaan muuttukaa, uudistukaa mieleltänne, niin että osaatte arvioida, mikä on Jumalan tahto, mikä on hyvää, hänen mielensä mukaista ja täydellistä."

Aluksi tuli mieleen sanasta "johdatus" elämäni suuret päätökset ja kuinka Jumala on niihin vaikuttanut. Tarkemmin mietittyäni voisi kuitenkin sanoa, että johdatus on elämistä Kristuksessa - Hengen mukaista elämää. Kristityn elämään kuuluu "Jumalan kasvojen etsiminen", eli tarkoituksemme on etsiä Jumalan tahtoa meidän elämässämme. Siihen kuuluu oleellisesti luonteva ja tiivis rukoussuhde Isään. Kun elämme Hengen mukaan, teemme Hengen mukaisia tekoja, ja samalla Pyhä Henki kuolettaa lihan teot.

Jos mainitsen joitain esimerkkejä johdatuksesta elämässäni, yksi on ainakin opiskelupaikka. Kaikista vaihtoehdoista jäi jäljelle yksi, jonka tiesin olevan paikkani. Mielestäni huonosti valmistautuneena Jumala auttoi minua läpäisemään pääsykokeet ja nyt on opiskelupaikka varattuna Turun yliopistossa.

Käytännönläheisempänä voisin sanoa johdatuksen kokemisen netissä. Usein koen kuinka Jumala joko antaa sanat tai Raamatun paikan joka minun tulisi kirjoittaa.

Eniten kuitenkin kaipaan sitä, että saisin jatkuvasti olla Jumalan Hengen johdatuksessa, että voisin kuulla Jumalan tahdon ja tarttua niihin tilanteisiin joissa Jumala haluaa minua käyttää. Mikään ei ole mahtavampaa kuin kokea olevansa Kristuksen palveluksessa.

Siunausta sinulle.

Äänestä
  • Kiitos, Laurentius, hienosta vastauksestasi, oletpa varmaankin todellinen Kristuksen seuraaja, näen että sinulle tuottaa iloa se osa, jonka olet valinnut hänen opetuslapsenaan, ja koet mielekkääksi kulkea hänen viitoittamallaan tiellä. Tuosta tekstistäsi ilmenee, että Jumalan tahdon seuraaminen on tärkeää, ja niin minäkin olen ymmärtänyt Raamatusta saman keskeisen totuuden, mutta aina se ei ole niin helppoa erilaisissa tilanteissa oivaltaa, mikä se Jumalan tahto loppujen lopuksi on.
    Toivon sinulle oikein hyvää menestystä opinnoissasi ja sellaista johdatusta edelleen, jossa saat toimia Jumalan valtakunnan työssä täysipainoisesti, sillä siihen sinut on kutsuttu ja Jumala varmastikin tulee siunaamaan työsi runsaasti.

    Äänestä

mutta olen saanut joitakin tosi suuria vastauksia rukouksiini; ajoin taannoin tosi pahan kolarin, josta selvisin hyvin vähäisin vaurioin.Kun huomasin menettäväni autoni hallinnan, muistan rukoilleeni.Pyysin, että Herra olisi kanssani tapahtui mitä tahansa, vaikka olenkin huono uskovainen ja Hän tietää mitä kaikkea syntiä on tapanani tehdä.
Toinen mahtava rukousvastaus pitkään aikaan oli se, että sain parhaan mahdollisen terapeutin..todella pyysin sitä pitkään ja hartaasti etsiessäni häntä - ja parempaa en olisi voinut saada!

Johdatuksena pidän sitä, että olen saanut viime aikoina useita uskovia henkilöitä lähelleni ihan viranpuolesta. Kun nyt olen oikein heikko, Hän vahvistaa antamalla lähipiiriini niitä, jotka taas vetävät minua lähemmäksi itseään pelkästään olemalla paikalla.

Äänestä
  • että koet saaneesi aitoja rukousvastauksia ja koet kuinka Herra pitää sinusta huolen ja auttaa sinua eri tavoin. Jos löysit kristityn terapeutin, se on mainio asia, parempaa tukihenkilöä voi tuskin kuvitella, jos on selviteltävä vaikeitakin henkilökohtaisia asioita useilla käynneillä. Olen myös kuullut henkilöistä, jotka ovat rukouksen avulla varjeltuneet vakaviltakin onnettomuuksilta. Mitä heikkouteen tulee, sehän on täysin sallittua, itse asiassa heikkouden näyttäminen on osoitus vahvuudesta. Johdatusta sinulle jatkossakin!

    Äänestä

Jos Jumala puuttuu ihmisten elämään, ei ihmisillä ole vapaata tahtoa.

Jos ei puutu, esim. rukoukset eivät vaikuta mitään, ihmeparantumisia ei ole, johdatusta ei ole jne.

Jos vapaata tahtoa ei ole, olemme jonkunlaisia robotteja ja silloin Jumala on vastuussa toimistamme eikä ole oikein meitä rankaista.

Jos Jumala tietää tulevaisuuden, emme voi sitä muuttaa vaan olemme jonkinlaisia robotteja emmekä ole vastuussa teoistamme.

Pyydän funtsaamaan ennen mahdollista vastausta joidenkin pönttöjen opetusten mukaan.

Äänestä
  • Käsitän asian niin, että Jumala on antanut vapaan tahdon ihmiselle, ja hän on ilmoittanut, mikä on oikein ja miten tulisi elää. Minusta vaikuttaa siltä, että Jumala näkee kehityksen yleislinjat paremmin kuin ihminen mutta ei fatalistisesti johdata ihmistä juuri tietyn kaavan mukaan, vaan jokainen saa rakentaa elämänsä itse, mutta jos yrittää noudattaa sitä mikä on Jumalan tahdon mukaista, saa paremman elämän.
    Jumala puuttuu silloin yksilön elämään kun tämä kääntyy hänen puoleensa, mutta ei koko ajan ohjaile määräävästi, vaan vapaa tahtomme ohjaa meitä myös.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Alice kirjoitti:

Kertokaapa uskovat mitä sana johdatus teille merkitsee. Miten olette kokeneet Jumalan johdattaneen teitä elämässänne? Voitteko antaa jotain konkreettisia esimerkkejä asiasta?
Millaisia erikoisia rukousvastauksia olette saaneet, jotka koette johdatukseksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu