Kysymys

Milloin ISA (Iesus) tunnustautui kristinuskoiseksi?
19517
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

oletko kääntynyt islamin-uskoiseksi???

Äänestä
  • Matti puhuu kielillä. Ei saa pilkata.

    Äänestä

  • muslimihan se siinä yllä puhuu. Älä yhtään epäile.

    Jeesus, josta Islam kertoo ei ole ollenkaan sama Jeesus, joka on meidän Vapahtajamme. Islamin Jeesus puhalteli lapsena savilintuja henkiin eikä kuollut syntiemme sovitukseksi ristillä. Eikä muslimien Jeesus ole Jumalan poika, ainoastaan profeetta. Lisäksi on ristiriitaista, että jos Jeesuksella ainoana Pyhänä on ollut valta kuolemankin yli so. herättää kuolleista ja muita yliluonnollisia kykyjä, miksi Muhammadia palvotaan yli kaiken. Raamattu muka tunnustetaan, mutta se on tekopyhyyttä, koraani on heille täydellinen ja raamatun korruptoituneeksi väitetyn ilmoituksen ylittävä ja viimeinen. Muita ei tarvita. Simonaholla kuten kenelläkään tuntemallani muslimilla ei ole ollut kompetenssia koskaan näyttää toteen, miten raamattu olisi korruptoitunut. Siksi tälle palstalle on turha eväättömänä tulla.

    Minulla on muslimisukulaisia. Rakastan heitä. Rukoilen joka päivä heidän puolestaan, että he saisivat kohdata elävän Kristuksen. Silloin ihminen saa sellaisen vahvuuden, että voi sanoa islamille: Ulos! "Rauhantahtoinen" islam on susi lammasten vaatteissa. Kokemusta on. Tutustukaa hyvät palstalaiset sen verran todelliseen islamiin, että osaatte varoa. Huomautan, että on eri asia rakastaa ja hyväksyä ihmiset, muslimitkin, kuin hyväksyä eksytystä, jonka kohteeksi ihmiset ovat joutuneet. Islam on väkevä Antikristuksen työkalu.

    Matti E Simonahon tulo tällaiselle palstalle on näitä Antikristuksen suuria harhautusyrityksiä.

    Islam on Messiaan Jeesuksen Kristuksen viimeisiä suuria vastustajia.

    Äänestä

  • Grown up kirjoitti:

    muslimihan se siinä yllä puhuu. Älä yhtään epäile.

    Vaan miten kirjoitat JEESUS ilman J E ja U -kirjainta. Niitä ei nimittäin ollut siihen aikaan?

    Koskien antikristusta, numero ja nimi on aikaan ja paikkaan sidottu. Se ei tule vaan on jo kauan aikaa sitten tullut. Ja sen tunnistaa lähinnä siitä, että se piirtää merkkisä lapsen otsaan, ojentaa kirjan/vihkosen vanhemman oikeaan käteen jossa on sen merkki, ja sen jälkeen kaikesta mitä ostat tai myyt, se perii omansa. Jopa kuolemasi jälkeen - vaikka maksun periminen tapahtuu tietenkin ennen kuolemaasi.

    Äänestä

  • Grown up kirjoitti:

    muslimihan se siinä yllä puhuu. Älä yhtään epäile.

    Jeesus, josta Islam kertoo ei ole ollenkaan sama Jeesus, joka on meidän Vapahtajamme. Islamin Jeesus puhalteli lapsena savilintuja henkiin eikä kuollut syntiemme sovitukseksi ristillä. Eikä muslimien Jeesus ole Jumalan poika, ainoastaan profeetta. Lisäksi on ristiriitaista, että jos Jeesuksella ainoana Pyhänä on ollut valta kuolemankin yli so. herättää kuolleista ja muita yliluonnollisia kykyjä, miksi Muhammadia palvotaan yli kaiken. Raamattu muka tunnustetaan, mutta se on tekopyhyyttä, koraani on heille täydellinen ja raamatun korruptoituneeksi väitetyn ilmoituksen ylittävä ja viimeinen. Muita ei tarvita. Simonaholla kuten kenelläkään tuntemallani muslimilla ei ole ollut kompetenssia koskaan näyttää toteen, miten raamattu olisi korruptoitunut. Siksi tälle palstalle on turha eväättömänä tulla.

    Minulla on muslimisukulaisia. Rakastan heitä. Rukoilen joka päivä heidän puolestaan, että he saisivat kohdata elävän Kristuksen. Silloin ihminen saa sellaisen vahvuuden, että voi sanoa islamille: Ulos! "Rauhantahtoinen" islam on susi lammasten vaatteissa. Kokemusta on. Tutustukaa hyvät palstalaiset sen verran todelliseen islamiin, että osaatte varoa. Huomautan, että on eri asia rakastaa ja hyväksyä ihmiset, muslimitkin, kuin hyväksyä eksytystä, jonka kohteeksi ihmiset ovat joutuneet. Islam on väkevä Antikristuksen työkalu.

    Matti E Simonahon tulo tällaiselle palstalle on näitä Antikristuksen suuria harhautusyrityksiä.

    Islam on Messiaan Jeesuksen Kristuksen viimeisiä suuria vastustajia.

    Sanon aamen siihen mitä kirjoitit yllä!

    Pyydän vieläkin anteeksi heittojani....

    Äänestä

  • m. 12 kirjoitti:

    Sanon aamen siihen mitä kirjoitit yllä!

    Pyydän vieläkin anteeksi heittojani....

    " Aiatelkaa. 1000 vuotta sitten jotkut ihemeiset luulivat maapalloa litteäksi. Samat ihemeiset levittivät "sivistystä ja kristinuskoa" pakanoille jotka jo ammoisista ajoista ovat tienneet sen olevan pyöreä. Ei siis ole mikään ihme, että 2000 luvulla pakanat kysyvät samoja kysymyksiä kuin 1000 -luvulla. " - Matti E Simonaho

    Äänestä

" Ehtoollinen eli alttarin sakramentti on Jeesuksen asettama pyhä ateria. Siinä hän antaa meille ruumiinsa ja verensä syötäväksi ja juotavaksi. "

http://www.evl.fi/katekismus/sakramentit/37.html

Jälleen kerran, kuinka puhdas sielu on, sen mukaan määräytyy mitä näkee. Kyse ei ole ikinä ollut ISAn (Jeesus) lihan syömisestä eikä ja hänen veren juomisesta. Lukekaa tarkkaan mitä lukee ennen: " 56 Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, pysyy minussa, ja minä pysyn hänessä. ".

Käyttäkää sitä mitä korvien välissänne on:
" Jos minä opetan lastani syömään ihmisen lihaa ja juomaan ihmisen verta (edes symboolisessa mielessä) joka päivä 1-15 vuotta, kasvaako hänestä tasapainoinen ihminen?".

Vain se joka todella syö ihmislihaa, ja vain se joka todella juo ihmisverta ja opettaa sitä (edes symboolisessa mielessä) on kadotettu - syntinen. Kukaan normaali ihminen ei tee sitä - edes symboolisessa mielessä - vain sieluton tekee ja opettaa niin.

Jokaisella IMmeisellä on syntyjään - perimässään - "leipä ja viini".

USKOA ei tarvitse tunnustaa. Tarvitsee vain ***** tunnistaa ***** ISA (Iesus).

- " Olekkonää ristinuskonen ja palavokkonää kyynärpäitä Turus?"
- " En ole, mul on mannaa. "

Äänestä
  • JUMALAN SANA ON RAVINTOA, LEIPÄÄ
    Eräs kuriositeetti UT:ssa on "Sanan lihaksi tuleminen" ja lähes perverssiltä kuulostava oppi Jeesuksen veren ja lihan syömisestä. UT:ssa kerrotaan kuinka juutalaiset ihmettelivät kun Jeesus käski heitä syömään lihaansa ja juomaan vertansa (Joh.6:52).

    Raamatun symboliikassa profetiaalisen sanan "syöminen" tarkoittaa kirjoitetun sanan KÄSITTÄMISTÄ.

    Hes. 3:1
    "Ihmislapsi, syö, minkä tässä saat; syö tämä kirjakäärö... Niin minä avasin suuni, ja hän antoi tämän kirjakäärön minun syödäkseni."

    Ilm.10:10
    "Niin minä otin kirjasen enkelin kädestä ja söin sen"

    UT:n symboliikassa Jumalan sanaa verrataan jatkuvasti leipään jota meidän tulee syödä. Jumalan sana on hengellistä ravintoa uskovalle.

    Matt. 4:4
    'Ei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka Jumalan suusta lähtee.'

    Jumalan sana on siis totuuden etsijälle ravintoa jota tarvitsemme kuten tavallistakin ravintoa. Meidän tulee syödä sanoma joka on ilmoitettu profeettojen kautta.

    Joh.1:14
    "Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme"

    Se että "Sana tuli lihaksi" tarkoittaa yksinkertaisesti sitä että profeettojen kautta puhuttu sanoma TULI KÄSITETTÄVÄÄN MUOTOON, ymmärettäväksi. Se että meidän tulee "syödä Jeesuksen lihaa" ei tarkoita mitään sen ihmeellisempää kuin että meidän tulee KÄSITTÄÄ se opetus jota Jeesus opetti. Seuraavat kaksi jaettaa on syytä yhdistää ja käsittää oikein:

    Joh.6:51 "Minä olen se elävä leipä, joka on tullut alas taivaasta. Jos joku syö tätä leipää, hän elää iankaikkisesti. Ja se leipä, jonka minä annan, on minun lihani, maailman elämän puolesta."

    Joh.6:63
    "Ne sanat, jotka minä olen teille puhunut, ovat henki ja ovat elämä."

    Yhteenveto:

    Profeettojen kautta ilmoitettu sana on ravintoa, leipää jota meidän tulee syödä jotta saisimme elämän.
    Jeesuksen "lihan ja veren syöminen" tarkoittaa että meidän tulee käsittää ne sanat jotka Jeesus puhui.
    "Sanan lihaksi tuleminen" tarkoittaa että Mooseksen kautta ilmoitettu sana tuli käsitettävään muotoon, niin että me voimme "syödä" (eli ymmärtää) Mooseksen lain.

    Äänestä

  • yhden lahkon jäsen kirjoitti:

    JUMALAN SANA ON RAVINTOA, LEIPÄÄ

    " Profeettojen kautta ilmoitettu sana on ravintoa, leipää jota meidän tulee syödä jotta saisimme elämän. "

    Ei profeettojen kautta, vaan HENKILÖKOHTAISEN SIELUMME kautta. Siksi se on henkilökohtainen. jos seuraamme toisen, se sielu myrkyttää meidän. Opettaja opetta "miten etsiä ja mistä löytää", ei koskaan että "mitä on".

    Se mitä on, on kaikilla syntymästään saakka: "Leipä ja Viini".

    Äänestä

  • Matti E Simonaho kirjoitti:

    ... ja joilla "Leipä ja Viini" on, heidän kaltaistensa on Valtakunta. Eli ei tarvitse tunnustaa mitään uskontoa. Ainut mitä tarvitsee tehdä, on TUNNISTAA ISA (Iesus).

    Äänestä

  • Kiehtovaa mutta hieman vaikeatajuista. Jatka ja kolumnoi vaikka järkeviä kysymyksiä ei tuliskaan!

    Äänestä

Nykyinen kristinuskoinen ei tiedosta että se seuraa niiden oppeja jotka aikanaan teurasti heidän esi-isiään, ja jotka [ toi synnin sen kaikissa muodoissa ]; Sodat, väkivalta, mestaukset, raiskaukset, orjuuttaminen, valehteleminen, varastaminen y.m. mitä "kristinuskon ja sivistyksen" tulemiseen voi liittää.

- Tänään kun ihminen tappaa toisen, se juurtuu "kristinuskon ja sivistyksen" aikanaan tuomaan oppiin.
- Tänään kun joku raiskaa naisen, se juurtuu "kristinuskon ja sivistyksen" tuomaan oppiin.
- Tänään kun joku valehtelee, se juurtuu "kristinuskon ja sivistyksen" tuomaan oppiin.

" 1000 vuotta sitten jotku ihemeiset luulivat tätä planeettaa litteäksi. Ei ole ihme että tänään kysytään samoja kysymyksiä kuin 1000 vuotta sitten. Koska ne jotka luuli maapalloa litteäksi, toi "sivistyksen ja kristinuskon" kaikille kansoille jotka jo ammoisista ajoista saakka ovat tietäneet että maapallo on pyöreä. " - Matti E Simonaho

" Jos mieli on jumittunut 1000 -luvulle, tai jos se juurtuu apinaan, et voi vaatia/odottaa että se täyttää 2000 -luvun vaatimuksia. " - Matti E Simonaho

" Olekkonää ristinuskonen ja palavokkonää kyynärpäitä Turus?"
" En ole, mul on mannaa." - Matti E Simonaho

Äänestä
  • Se joka tietoisesti elättää sitä (petoa) valehtelemalla - vain sillä on n.k. perisynti; Niin kauan aikaa kun valetta ylläpidetään, joka ikinen rikkomus mitä "ristiretkiläiset" tekivät levittäessään syntiä sen kaikissa muodoissa - joka ikinen rikkomus tapahtui eilen. Kukaan heistä ei ole Valtakunnassa. Ei yksikään vaikka täällä heidät olisi historian kirjoissa kuvailtu kuinka "pyhiksi" ja suuriksi sankareiksi tahansa.

    Kenelläkään nykyisellä uskovaisella ole osuutta rikkomuksiin. Tänä päivänä ei ole yhtään suomalaista jonka esi-isää ei olisi tapettu jotta nykyiset uskoisivat. Vastuu ja taakka on itse alkuperällä - sillä joka toi synnin sen kaikissa muodoissa. Ja kukaan muu ei siitä saa syyttää kuin Valtakunta.

    Jokainen saa sen mukaan mitä opettaa, miten elää j.n.e. riippumatta siitä oliko uskovainen tai ei. Se ei ratkaise missä lahkossa on, tai onko lukenut Raamattua, tai onko käynyt kirkossa, onko rukoillut tai ei, tai uskooko tai ei j.n.e. - Ainut mikä ratkaisee on sielun laatu - se "Leipä ja Viini" - mikä kaikilla on syntymästään saakka.

    Ilm: 25

    11 Vääryyden tekijä tehköön edelleen vääryyttä, ja joka on saastainen, saastukoon edelleen, ja joka on vanhurskas, tehköön edelleen vanhurskautta, ja joka on pyhä, pyhittyköön edelleen.
    12 Katso, minä tulen pian, ja minun palkkani on minun kanssani, antaakseni kullekin hänen tekojensa mukaan.
    13 Minä olen A ja O, ensimmäinen ja viimeinen, alku ja loppu.
    14 Autuaat ne, jotka pesevät vaatteensa, että heillä olisi valta syödä elämän puusta ja he pääsisivät porteista sisälle kaupunkiin!

    15 Ulkopuolella ovat koirat ja velhot ja huorintekijät ja murhaajat ja epäjumalanpalvelijat ja kaikki, jotka valhetta rakastavat ja tekevät.
    16 Minä, Jeesus, lähetin enkelini todistamaan näitä teille seurakunnissa. Minä olen Daavidin juurivesa ja hänen suvustansa, se kirkas kointähti."

    " Peskää vaatteenne " siitä, "Totisesti, minä tulen pian".

    Äänestä

Jännä juttu muuten tuo, että koko kristinusko suurimmilta osin perustuu muilta varastettuihin tai kopioituihin symbooleihin ja teksteihin jotka on muokattu uuteen uskoon. Niitä vähäisiä lukuunottamatta mitkä suoranaisesti kuuluu kristinuskolle, kaikki muu kuuluu kristinuskon vihollisille joita se tapatti yli 1800 vuoden ajan, 3/4 Euroopan väestöstä.

Ei ole ihme ettei se koskaan sekaantunut toiseen rotuun - se tappoi ja söi. Kaikki sen tappamat nimettiin myöhemmin "kristinuskoisiksi" ja vainoista syytettiin tietenkin muita. Tänne se toi kaikki synnit mitä syntilistaan mahtuu ja opetti ne, ja tänään osoitellaan meitä että ollaan niin syntisiä että. Ja että olemme pinnallisia ja materialisteja - itse on opettanut 1000 vuotta ja tulos on sen mukaan.

Kuva toistuu n.k. 1, 2, ja 3 pedon aikana - se on käyttänyt samaa kaavaa aina - myös Pohjolassa. Lyhyesti kuvailtuna pirulla ei ole mitään, kaiken se on varastanut muilta, ja oli se nyt mitä tahansa, näyttelee se niitä kuin omaansa. Orpo piru - se ei kehity ja ainut mitä se kehittää kun se saa vallan on tuho. Se syövyttää itsensä kaikella mahdollisella tavalla yhteiskuntaan ja valtioon ja ajan myötä se "räjäyttää pankin" sisältä päin. Periaatteessa saman mitä se tekee tuossa valtio -esimerkissä, se tekee ihmisille; syövyttää kielen, mielen, itsetunnon, kulttuuriin y.m. pakottaen omansa tilalle. Sama kuva toistuu sen liikettä seuratessa jo Akkaidan ajalta. Kaikkialla missä se on historian aikana saanut vallaan, on lopputulos aina ollut rauniot.

W.H.I.T.E.S.T.O.N.E.
on se kivi, se valkoinen

  • Jutuissasi voisi olla jotain perää, eli intuitiivisesti tuntuu kiinnostavalta.

    Äänestä

  • ehäpä kirjoitti:

    Jutuissasi voisi olla jotain perää, eli intuitiivisesti tuntuu kiinnostavalta.

    KIVI : K IVI : On kuninkaan nimi ja nimi on
    W.H.I.T.E.S.T.O.N.E. josta n.k. pirun iva poistetaan, eli kirjaimet joilla ei ole numeerista arvoa, muutetaan lähimpään mahdolliseen jolla on numeerinen arvo

    1. W.H.I.T.E.S.T.O.N.E.
    2. IWI.IHI.III.ITI.IEI.ISI.ITI.IOI.INI.IEI. : I -kirjaimet kirjainten molemmin puolin
    2. IMI.IHI.III.ITI.IEI.ISI.ITI.IOI.INI.IEI. : W on arvoton, sen peilikuva on M
    3. IMI.IAI.III.ITI.IEI.ISI.ITI.IOI.INI.IEI. : H on arvoton, se on I tai A, koska I on 1 ja A on ensimmäinen kirjain aakkosissa

    j.n.e. j.n.e. j.n.e.

    K IVI -sanassa K -kirjaimessa "pakattuna" on ISAIA -nimi. K -kirjain koostuu kahdesta merkistä I < jotka ovat IS, Englannin aakkosissa K on KEY ja K Y on ISY, ISU ja alkuperäinen on ISA.

    IVI on kuninkaan merkki: KESK IVII KKO

    Äänestä

  • MARRAS : MARIAS, MIRIAS

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Matti E Simonaho kirjoitti:

Milloin ISA (Iesus) tunnustautui kristinuskoiseksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu