JEESUKSELLA OLI JUMALA
"minä menen ylös, minun Isäni tykö ja teidän Isänne tykö, ja minun Jumalani tykö ja teidän Jumalanne tykö." (Joh.20:17)
JEESUS TUNNUSTI JUMALAN YKSEYTTÄ
Jeesus vastasi: "Ensimmäinen [käyky] on tämä:
'Kuule, Israel: Herra, meidän Jumalamme, Herra on yksi ainoa..."
Niin kirjanoppinut sanoi hänelle:
"Oikein sanoit, opettaja, totuuden mukaan, että yksi hän on, ja ettei ketään muuta ole, paitsi hän..."
Kun Jeesus näki, että hän vastasi ymmärtäväisesti, sanoi hän hänelle:
"Sinä et ole kaukana Jumalan valtakunnasta." (Mark.12:28-34)
JEESUS EI SALLINUT ITSEÄÄN PALVOTTAVAN JUMALANA
Ja hänen sieltä tielle mennessään juoksi muuan hänen luoksensa, polvistui hänen eteensä ja kysyi häneltä:
"Hyvä opettaja, mitä minun pitää tekemän, että minä iankaikkisen elämän perisin?"
Mutta Jeesus sanoi hänelle:
"Miksi sanot minua hyväksi? Ei kukaan ole hyvä paitsi Jumala yksin." (Mark.10:17-18)
AINOASTAAN JUMALAA TULEE PALVOA
Jeesus opetti että Jumala on ainoa ylistyksen arvoinen. Ketään muuta ei saa asettaa hänen rinnalleen. Ainoastaan Jumalaa tulee palvella ja kumartaen palvoa.
"Ja isäksenne älkää kutsuko ketään maan päällä, sillä yksi on teidän Isänne, hän, joka on taivaissa." (Matt.23:9)
"Silloin Jeesus sanoi hänelle: "Mene pois, saatana; sillä kirjoitettu on: 'Herraa, sinun Jumalaasi, pitää sinun kumartaman ja häntä ainoata palveleman.'" (Matt.4:10)
JEESUS NOUDATTI JUMALAN ANTAMIA KÄSKYJÄ
Jeesus ei toiminut oman tahtonsa tai omien halujensa mukaan, vaan hän noudatti kaikessa Jumalan hänelle antamia käskyjä (Joh. 5:30, 6:38, 10:18, 12:49, 15:10, Luuk.22:42, Mark.14:36).
"minä en kysy omaa tahtoani, vaan hänen tahtoaan, joka on minut lähettänyt" (Joh.5:30)
"Sillä minä olen tullut taivaasta, en tekemään omaa tahtoani, vaan hänen tahtonsa, joka on minut lähettänyt." (Joh.6:30)
VAIN JUMALA ON KAIKKIVOIPA JA KAIKKAVALTIAS
Jeesus uskoi kaikkivaltiaaseen ja kaikkivoipaan Jumalaan. Ei ole mitään mitä kaikkivaltias Jumala ei voi tehdä:
"Jumalalle on kaikki mahdollista" (Mark 10:27)
"Jumalalle ei mikään ole mahdotonta" (Luuk 1:37)
Jeesus opetti että hän itse ei ole kaikkivaltias, vaan ainoastaan Jumalan palvelija (Joh.5:19, 5:30). Jeesus ei aina pystynyt toimimaan kuten halusi (Mark.6:5). On olemassa myös Raamatun kohtia joista voidaan päätellä että Jeesus ei ole kaikkivaltias myöskään taivaassa (Matt.20:23, 1Kor.15:28).
"Poika ei voi itsestänsä mitään tehdä, vaan ainoastaan sen, minkä hän näkee Isän tekevän..." (Joh.5:19)
"En minä itsestäni voi mitään tehdä." (Joh.5:30)
"Ja hän ei voinut siellä tehdä mitään voimallista tekoa, paitsi että paransi joitakuita sairaita panemalla kätensä heidän päälleen." (Mark.6:5)
JEESUS PITÄÄ JUMALAA ITSEÄÄN SUUREMPANA
"Te kuulitte minun sanovan teille: 'Minä menen pois ja palajan jälleen teidän tykönne.' Jos te minua rakastaisitte, niin te iloitsisitte siitä, että minä menen Isän tykö, sillä Isä on minua suurempi." (Joh.14:28)
JUMALA YKSIN ON KAIKKITIETÄVÄ
"Mutta siitä päivästä tai hetkestä ei tiedä kukaan, eivät enkelit taivaassa, eikä myöskään Poika, vaan ainoastaan Isä." (Mark.13:32)
JEESUKSEN KÄYTTÄYTYMINEN JA ELÄMÄNTAVAT
Kristittyjen tulisi pitää Jeesusta esimerkkinään (Joh.13:15, Matt. 11:29) ja seurata hänen elämäntapaansa (Joh.14:6). Toisin sanoen, kristittyjen tulisi seurata profeetan sunnaa.
Kristityt rukoilevat istuen kädet ristissä istuen tai sängyssä makoillen. Jeesus sensijaan rukoili kuten muslimit. Jeesus rukoili polvillaan, kumartuen kasvoilleen maahan Jumalan tahtoon alistumisen merkiksi, kts Luuk.22:41, Matt.26:39, Mark.14:35, Matt.4:9, Ap.t.9:40. Islam tarkoittaa alistumista (submissiota) Jumalan tahtoon.
"Ja hän vetäytyi heistä noin kivenheiton päähän, laskeutui polvilleen ja rukoili" (Luuk. 22:41 )
"Ja hän meni vähän edemmäksi, lankesi kasvoilleen ja rukoili" (Matt. 26:39)
Raamatussa on kohtia joista voidaan olettaa että Jeesus piti muslimien tapaan puhtautta hyveenä (Joh.12:3, 13:5,10 ´)
JUMALAN YKSEYS VANHASSA TESTAMENTISSA
5Moos.4:35
Sinun on annettu se nähdä, tietääksesi, että Herra on Jumala, eikä muuta jumalaa ole kuin hän.
5Moos.4:39
niin tiedä siis tänä päivänä ja paina se sydämeesi, että Herra on Jumala ylhäällä taivaassa ja alhaalla maan päällä, eikä muuta jumalaa ole.
5Moos.6:4
Kuule, Israel! Herra, meidän Jumalamme, Herra on yksi.
5Moos.32:39
Katsokaa nyt, että minä, minä olen, eikä yhtäkään jumalaa ole minun rinnallani.
Jes.44:6
Näin sanoo Herra, Israelin kuningas, ja sen lunastaja, Herra Sebaot: Minä olen ensimmäinen, ja minä olen viimeinen, ja paitsi minua ei ole yhtäkään Jumalaa.
Jes.45:5
Minä olen Herra, eikä toista ole, paitsi minua ei ole yhtään jumalaa.
Jes.46:9
Muistakaa entisiä ikiajoista asti, sillä minä olen Jumala, eikä toista ole; minä olen Jumala, eikä ole minun vertaistani.
2.Samuelin kirja 7:22
Sentähden olet sinä, Herra Jumala, suuri; sillä kaiken sen mukaan, mitä me olemme korvillamme kuulleet, ei ole sinun vertaistasi, eikä muuta jumalaa ole kuin sinä.
Jes.43:10
"Ennen minua ei ole luotu yhtäkään jumalaa, eikä minun jälkeeni toista tule."
JUMALAN YKSEYS UUDESSA TESTAMENTISSA
Matt.23:9
"Ja isäksenne älkää kutsuko ketään maan päällä, sillä yksi on teidän Isänne, hän, joka on taivaissa."
Mark.12:29
Jeesus vastasi: "Ensimmäinen on tämä: 'Kuule, Israel: Herra, meidän Jumalamme, Herra on yksi ainoa.."
Mark.10:18 (vrt. Luuk.18:19, Matt.19:17)
"Miksi sanot minua hyväksi? Ei kukaan ole hyvä paitsi Jumala yksin."
Joh.17:3
Mutta tämä on iankaikkinen elämä, että he tuntevat sinut, joka yksin olet totinen Jumala
Matt.4:10
'Herraa, sinun Jumalaasi, pitää sinun kumartaman ja häntä ainoata palveleman.'
Jaak.2:19
Sinä uskot, että Jumala on yksi. Siinä teet oikein; riivaajatkin sen uskovat ja vapisevat.
JUMALAN YKSEYS PAAVALIN KIRJOITUKSISSA
1Kor.8:6
"niin on meillä kuitenkin ainoastaan yksi Jumala, Isä, josta kaikki on ja johon me olemme luodut..."
Gal.3:20
"... mutta Jumala on yksi."
Ef.4:5-6
"...yksi Herra, yksi usko, yksi kaste; yksi Jumala ja kaikkien Isä, joka on yli kaikkien ja kaikkien kautta ja kaikissa."
1Tim.2:5
"Sillä yksi on Jumala, yksi myös välimies Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus..."
Rom.3:30
"... koskapa Jumala on yksi"

Vastaukset 2
Vanhimmat
Miten tuo nyt sitten liittyi Islamiin? Siinä oli vain epätoivoista todistelua kolminaisuutta vastaan. Edes kolminaisuuden vääräksi todistaminen ei poista millään lailla sitä tosiasiaa, että Jeesus Kristus sovitti kuolemallaan syntimme, ja joka tähän vilpittömästi koko sydämessään uskoo, tulee saamaan Jumalan armon. Kristitty ei palvele kolmea Jumalaa, vaan yhtä kolmiyhteistä Jumalaa, jolla on yksi olemus ja kolme persoonaa.
Jes 9:5
Sillä lapsi on meille syntynyt, poika on meille annettu, jonka hartioilla on herraus, ja hänen nimensä on: Ihmeellinen neuvonantaja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen isä, Rauhanruhtinas.