Melkisedekin pappeus

Kun menemme eteenpäin mormonismin opeissa, niin kannattaa seuraavaksi ottaa esille Aaronin pappeus sekä Melkisedekin pappeus, jotka ovat tärkeitä tekijöitä mormonismissa, ja joiden palauttamisesta Joseph Smith sai omat erityiset ilmoituksensa.

Niinpä kun on kyseessä Aaronin pappeuden palauttaminen, tapahtui se siten, että Smithille ja Oliver Cowderylle ilmestyi sanansaattaja - Johannes Kastaja nimeltään - ja joka ilmoitti tämän viran palauttamisesta. Tämä sanansaattaja sanoi:

"Teille kanssapalvelijoilleni minä Messiaan nimessä annan Aaronin pappeuden, joka pitää hallussaan enkelien palveluksen ja parannuksen evankeliumin ja syntien anteeksisaamiseksi tapahtuvan upotuskasteen avaimia; eikä sitä oteta enää milloinkaan pois maan päältä, niin että vihdoin Leevin pojat uhraavat jälleen uhrin Herralle vanhurskaudessa."(Profeetta Joseph Smithin todistus, s. 19)

Niinikään Melkisedekin pappeuden palauttaminen tapahtui vähän myöhemmin, kun Smith ja Cowdery olivat Susquehanna-joen rannalla. Tällöin heille ilmestyivät Pietari, Jaakob ja Johannes, jotka antoivat Melkisedekin pappeuden avaimet eli valtuudet sekä asettivat heidät "apostoleiksi ja erityisiksi todistajiksi."

Mutta saatamme kuitenkin kysyä, että opettaako Raamattu näistä pappeuksista juuri siten kuin mormonikirkko ajattelee, vai opettaako se aivan toista? Katsomme tätä asiaa seuraavien esimerkkien valossa:

Leevin sukua. Ensinnäkin on hyvä huomata, että jos ihminen omistaisi Aaronin pappeuden, tulisi hänen olla syntyperäinen juutalainen ja Leevin sukua, koska aiemmin tähän virkaan kelpuutettiin vain sellaisen sukuhaaran omaavat. Kuinka moni nykyisistä mormonikirkon jäsenistä todella omistaa tälläisen sukuhaaran, vai eikö tosiasia ole se, että hyvin harvalla heistä on tälläinen tausta? Sentähden tämä ensimmäinen perusedellytys, eli oikea sukuhaara, todistaa sen puolesta, ettei mormoneilla voi todella olla alkuperäistä Aaronin pappeutta:

- (Hebr 7:5) Onhan niillä Leevin pojista, jotka saavat pappeuden, käsky lain mukaan ottaa kymmenyksiä kansalta, se on veljiltään, vaikka nämä ovatkin Aabrahamin kupeista lähteneet;

Uhritoimitukset. Toinen edellytys pappeudelle tulisi olla se, että mormonit suorittaisivat myös uhritoimituksia toimiakseen raamatullisen pappeuden mukaisesti. Eikö tämä kuitenkin ole myös sellainen asia, jota mormonikirkossa ei ole tähän päivään mennessä noudatettu? Tämä todistaa myös sen puolesta, ettei heidän pappeutensa ole alkuperäisen mallin mukainen:

- (Hebr 10:11) Ja tämän tahdon perusteella me olemme pyhitetyt Jeesuksen Kristuksen ruumiin uhrilla kerta kaikkiaan.

11. Ja kaikki papit seisovat päivä päivältä palvelustaan toimittamassa ja usein uhraamassa, aina samoja uhreja, jotka eivät ikinä voi syntejä poistaa;

Pappeus katosi. Kun Kristus tuli, tapahtui myös se asia, että aaronilainen pappeus katosi hänen myötään. Se katosi, koska hän toi uuden liiton ja uhrit lakkasivat olemasta voimassa. Jos sentähden halutaan edelleen pitäytyä aaronilaiseen pappeuteen olisi se paluuta vanhaan liittoon, jota ei enää ole voimassa. Se tekisi myös turhaksi Jeesuksen sovitustyön merkityksen, koska hän oman itsensä kautta otti kertakaikkiaan pois meidän syntimme:

- (Hebr 7:11,12,18) Jos siis täydellisyys olisi saavutettu leeviläisen pappeuden kautta, sillä tähän on kansa laissa sidottu, miksi sitten oli tarpeen, että nousi toinen pappi Melkisedekin järjestyksen mukaan eikä tullut nimitetyksi Aaronin järjestyksen mukaan?

12. Sillä pappeuden muuttuessa tapahtuu välttämättä myös lain muutos.

18. Täten kyllä entinen säädös kumotaan, koska se oli voimaton ja hyödytön

- (Hebr 8:13) Sanoessaan "uuden" hän on julistanut ensimmäisen liiton vanhentuneeksi; mutta se, mikä vanhenee ja käy iälliseksi, on lähellä häviämistään.

- (Hebr 10:12) mutta tämä on, uhrattuaan yhden ainoan uhrin syntien edestä, ainiaaksi istuutunut Jumalan oikealle puolelle,

Ei eri asteita. Jos edellytämme, että alkuseurakunnan aikana olisi vallinnut aaronilainen pappeus, jossa olisi ollut eri asteita (Diakoni 12 v. iässä, opettaja 14 v. iässä ja pappi 16 v. iässä), niin varmaankin siitä olisi mainittu Raamatussa. Samoin jos alkuseurakunnan jäsenillä olisi ollut Melkisedekin pappeus, olisi varmasti siitäkin mainittu.

Kuitenkin, jos tutkimme Raamattua, ei siellä puhuta näistä asioista, vaan se puhuu vain yleisestä pappeudesta, joka tulee jokaisen Kristuksen vastaanottaneen osalle:

- (1 Piet 2:9) Mutta te olette "valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, omaisuuskansa, julistaaksenne sen jaloja tekoja", joka on pimeydestä kutsunut teidät ihmeelliseen valkeuteensa;

- (Ilm 1:5,6) a Jeesukselta Kristukselta, uskolliselta todistajalta, häneltä, joka on kuolleitten esikoinen ja maan kuningasten hallitsija! Hänelle, joka meitä rakastaa ja on päästänyt meidät synneistämme verellänsä

6. ja tehnyt meidät kuningaskunnaksi, papeiksi Jumalalleen ja Isälleen, hänelle kunnia ja voima aina ja iankaikkisesti! Amen.

Kristus pappi Melkisedekin järjestyksen mukaan. Mitä tulee Melkisedekin pappeuteen, niin sanoo Uusi testamentti sen selvästi koskevan vain Kristusta, joka on pappi iankaikkisesti Melkisedekin järjestyksen mukaan. Siksi tämä johtaa siihen, ettemme me tavalliset ihmiset nykypäivänä voi omistaa sitä. Tämä varmasti koskee myös mormoneita, jotka uskovat omistavansa sen.

- (Hebr 5:5,6,10) Niinpä Kristuskaan ei itse korottanut itseänsä ylimmäisen papin kunniaan, vaan hän, joka sanoi hänelle: "Sinä olet minun Poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin";

6. niinkuin hän toisessakin paikassa sanoo: "Sinä olet pappi iankaikkisesti Melkisedekin järjestyksen mukaan."

10. hän, jota Jumala nimittää "ylimmäiseksi papiksi Melkisedekin järjestyksen mukaan."

- (Hebr 6:20) jonne Jeesus edelläjuoksijana meidän puolestamme on mennyt, tultuaan ylimmäiseksi papiksi Melkisedekin järjestyksen mukaan, iankaikkisesti
14490
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

mutta teet olettamuksia, joille ei ole perusteita.
Aaronin eli leeviläinen pappeus on saman pappeuden vähäisempi osa. Se annettiin Mooseksen lain yhteydessä, koska kansa ei pysynyt korkeamman pappeuden laissa. Aaronin pappeus kuten Mooseksen lakikin olivat valmistavia Kristuksen tulemista varten. Tuo pappeus on tosiaan perinnöllisenä Aaronin suoranaisilla jälkeläisillä, mutta erikseen ovat pappeuden avaimet, eli oikeus toimia tuon pappeuden valtuudella.

Myös korkeampaa pappeutta kutsutaan henkilön nimen mukaan Melkisedekin pappeudeksi. Hän oli Saalemin kuningas ja suuri ylipappi. Aaronin pappeudeksi kutsuminenkaan ei vaadi, että tulisi olla Leevin sukua. Mitä uhritoimituksiin tulee, niin nyt uhri on "murtunut sydän", jonka tuomme sakramenttiuhrina Herran eteen. Tulee olemaan silti tapahtuma, jossa Leevin pojat uhraavat vielä puhtaina entisen kaltaisen uhrinkin, jotta kirjoitukset täyttyisivät.

Aaronin pappeus palautettiin, kuten "Tiedonantaja" kuvaa. Ei vaadittu, että sen saajien tulisi olla Leevin sukua. Se on korkeamman pappeuden alainen ja sen tehtävät ovat maalliseen käytäntöön liittyviä ja valmistavia toimituksia.

Pappeus ei kadonnut Kristuksen tullessa, mutta tapahtui pappeuden muutos. Kirkkoa alettiin johtaa korkeamman pappeuden perusteella. Mooseksen laki tulit täytetyksi ja samalla muuttui kirkon ja pappeuden johto kuten Heprelalaiskirjeessä sanotaan. Mitä pappeuden virkoihin tulee, niin mainitaanhan Raamatussakin diakonit, opettajat ja papit. Nämä ovat Aaronin pappeuden virkoja.

Kohta: - (1 Piet 2:9) Mutta te olette "valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, omaisuuskansa, julistaaksenne sen jaloja tekoja", joka on pimeydestä kutsunut teidät ihmeelliseen valkeuteensa;" on voinut koskea vain pappeuteen asetettuja eikä koko seurakuntaa. Jos se koskisi kaikkia, niin silloinhan myös naisilla olisi ollut pappeus, mutta tällaista ei Raamatun mukaan ole.

Tämä lainamaasi kohta: "6. ja tehnyt meidät kuningaskunnaksi, papeiksi Jumalalleen ja Isälleen, hänelle kunnia ja voima aina ja iankaikkisesti! Amen" osoittaa, että Kristus antoi pappeuden seuraajilleen. Tuo pappeus oli silloin tietenkin Melkisedekin pappeutta.

Uusi testametti ei suinkaan sano, että Kristus olisi ollut anoa, jolla oli ja on Melkisedekin pappeus. Kristus antoi tuon saman pappeuden apostoleille ja he antoivat sitä edelleen. On totta, että Kristus on pappi iankaikkisesti. Hän sai tuo pappeuden Isältään kuten Raamatussa sanotaan. Tuo pappeus oli hänellä jo taivaassa ja sen kautta on kaikki luotu. Melkisedekin pappeuden alkuperäinen nimi on "Pappeus Jumalan Pojan järjestyksen mukaan".

Äänestä
  • melkein kaiken. Voin vain todistaa asiassa hieman lisää lainaamalla Vapahtajan sanoja Juutalaisille: "En minä ole tullut lakia enkä profeettoja kumoamaan vaan täydentämään". Tämähän todistaa vain sen, että vanha pappeus (Leeviläinen jota kutsutaan Aaronin pappeudeksi) säilyi ja lakikin pysyi voimassa. Lain täydentyessä ja Kristuksen antaessa oman Henkensä ja kärsimyksensä uhriksi, muutettiin uhrimenot sakramentiksi, jossa kasteen liitto uusitaan leivän ja veden tai viinin kanssa sakramentti toimituksessa.

    Äänestä

  • Muistakaa, että Tapani on itse käynyt läpi alla mainitut rituaalit. Kertoo hänen humiteettinsa tasosta.

    1 — Aaronin pappeuden ensimmäisen tunnuksen merkki ja rangaistus
    Tehdään kohottamalla oikea käsi suoraan kulmaan, kämmen eteenpäin, sormet tiukasti yhdessä, peukalo ojennettuna ulospäin.
    Rangaistuksen symbolina asetetaan oikea peukalo vasemman korvan alle kämmen alaspäin, sormet tiukasti yhdessä. Peukalo vedetään nopeasti kurkun yli oikeaan korvaan asti, sitten annetaan käden vaipua sivulle. Tämä kuvaa kurkun katkaisua korvasta korvaan ja kielen repimistä kannoiltaan.

    2 — Aaronin pappeuden toisen tunnuksen merkki ja rangaistus
    Tehdään kohottamalla oikea käsi eteen, kämmen muodostaa kupin, käsivarsi suoran kulman. Vasen käsivarsi kohotetaan suoraan kulmaan.
    Rangaistuksen symbolina asetetaan oikea käsi vasten vasenta rintaa ja vedetään käsi nopeasti yli rintakehän ja pudotetaan sitten molemmat kädet alas sivuille. Tämä kuvaa rintakehän aukiviiltämistä ja sydämen ja muiden elinten ulosrepimistä ja hajottamista kedolle lintujen syötäviksi.

    3 — Melkisedekin pappeuden ensimmäisen tunnuksen merkki ja rangaistus
    Tehdään asettamalla vasen käsi eteen, kämmen muodostaa kupin ja käsivarsi suoran kulman. Oikea käsi tuodaan eteen kämmen alaspäin, sormet tiukasti yhdessä ja peukalo ulospäin ojennettuna. Peukalo asetetaan vasemman lonkan kohdalle.
    Rangaistuksen symbolina vedetään peukalo nopeasti vatsan yli ja annetaan sitten molempien käsien vaipua sivuille. Tämä kuvaa vatsan auki viiltämistä ja suolten repimistä ulos maahan.

    4 — Melkisedekin pappeuden ensimmäisen tunnuksen merkki (rangaistusta ei mainita)
    Tehdään kohottamalla molemmat kädet suoriksi, korkealle pään päälle, kämmenet eteenpäin, sormet tiukasti yhdessä. Kädet lasketaan rytmikkäästi alas samalla manaten "Oi Jumala, kuule suuni sanat". Tämä tehdään kolme kertaa.

    Äänestä

  • tässä. kirjoitti:

    Muistakaa, että Tapani on itse käynyt läpi alla mainitut rituaalit. Kertoo hänen humiteettinsa tasosta.

    Viittomakieli on kieli sekin. Tuossa kuvatuilla liikkeillä voidaan kuvata ihmisen hengellistä tilaa, jos hän rikkoo käskyjä ja tekemiään liittoja. Väärinkäsitysten välttämiseksi tuota kieltä on karsittu.

    Äänestä

  • Ei ole muita Kuin Kristus jolle anntettiin tuo pappeus! Mormoonit vedättävät tässäkohdin omaan pesään tarkoituksenhakuisesti korottaen itseään Jeesuksen vertaiseksi. Tämä pappeus myös loppui Kristuksessa, eli mormonismi vedättää tuota asiaa epäraamatullisesti itselleen, ja kuten sanoin, korottaen näin tekemällä itsensä Jeesuksen vertaiseksi. Sellainen on harhaoppia ja suoranaista Jumalan pilkkaa.

    Kristus oli pappi Melkisedekin järjestyksen mukaan. Mitä tulee tuohon Melkisedekin pappeuteen, niin Uusi testamentti sanoo sen selvästi koskevan vain Kristusta, joka on pappi iankaikkisesti Melkisedekin järjestyksen mukaan! Kenellekään toiselle samaa pappeutta annettavaksi ei ole pienintäkään mainintaa eikä edes vihjettä Raamatussa. Tuo Melkisedekin pappeuden kunnia oli ainoastaa Jeesukselle suotu, ei kenellekään muulle ja kuten jo huomautin Raamtun opetuksenkin mukaan, päättyi tuo kyseinen pappeusjärjestys Jeesukseen Kristukseen! Ja siksi tämä johtaa siihen, ettemme me tavalliset ihmiset nykypäivänä voi omistaa sitä itsellemme. Tämä koskee myös teitäkin mormoneita, jotka niin innokkaasti haluaisitte omistaa sen.

    ((Hebr 5:5-6,10) Niinpä Kristuskaan ei itse korottanut itseänsä ylimmäisen papin kunniaan, vaan hän, joka sanoi hänelle: "Sinä olet minun Poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin;"

    6. niinkuin hän toisessakin paikassa sanoo:
    "Sinä olet pappi iankaikkisesti Melkisedekin järjestyksen mukaan."
    .........
    10. hän, jota Jumala nimittää "ylimmäiseksi papiksi Melkisedekin järjestyksen mukaan."))

    Uskon perusteella olemme "kuninkaallisia pappeja", mutta emme me ole "melkisedekin pappeja", vaan Jeesus oli tuo kyseinen pappi, emme me eikä mormoonitkaan ole!

    Toivotan kaikkea hyvää ja ennenkaikkea totuudellista Raamatunluku harjoitusta ja myös sen oikeaa tunnustamista!

    Äänestä

  • Tiedonantaja kirjoitti:

    Ei ole muita Kuin Kristus jolle anntettiin tuo pappeus! Mormoonit vedättävät tässäkohdin omaan pesään tarkoituksenhakuisesti korottaen itseään Jeesuksen vertaiseksi. Tämä pappeus myös loppui Kristuksessa, eli mormonismi vedättää tuota asiaa epäraamatullisesti itselleen, ja kuten sanoin, korottaen näin tekemällä itsensä Jeesuksen vertaiseksi. Sellainen on harhaoppia ja suoranaista Jumalan pilkkaa.

    oli Raamatun mukaan ainankin Melkisedekillä, koska sitä nimitettiin hänen mukaansa. Myös VT:n profeetoilla täytyi olla tuo pappeus. Pappeus muuttui alemman tasoiseksi leeviläisessä pappeudessa, mutta kun laki muuttui, niin muuttui myös pappeus.

    En tiedä mitään kohtaan, jossa sanottaisiin, ettei tuota pappeutta olisi annettu kenellekään muulle. Se ettei ole toisinpäinkään mainintaa, kuten kirjoitit: "Kenellekään toiselle samaa pappeutta annettavaksi ei ole pienintäkään mainintaa eikä edes vihjettä Raamatussa," niin se ei merkitse, ettei sitä olisi annettu. Kristus valtuutti apostolinsa johtamaan kirkkoa jälkeensä.

    Kerro, jos tiedät etkä vain luule, millä pappeudella apostolit johtivat kirkkoa? Ei se voinut olla ainakaan Aaronin pappeus, koska lain muutos vaati johtavan pappeuden muutosta. Sanonta kuninkaallinen pappeus voi viitata juuri Melkisedekin pappeuteen, sillä Melkisedek oli Saalemnin kuningas ja myös Kristusta sanotaan kuninkaaksemme.

    Tämä on ihan hyvä kohta:

    Siitä ilmenee, ettei kukaan saa ottaa omavaltaisesti pappeutta itselleen, vaan siihen tulee kutsu sellaiselta, jolla on kutsumisen valtuus. Tuo lause osoittaa hyvin myös Isän ja Pojan olentojen erillisyyttä eli puhuu kolminaisuusoppia vastaan.

    Kun täällä kirjoittelet ja muutenkin, niin voisit kirjoittaa sanan mormoni oikein eikä näin: " Mormoonit vedättävät tässäkohdin..." Suomen kielessä -omi, -oni, -ori -loppuiset sanat kirjoitetaan yhdellä o:lla.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    "mormooni" viittaa MAP-kirkon jäseneen mutta ilmaisee samalla puhujan halveksunnan järjestöä ja usein myös yksittäisiä jäseniä kohtaan. 'Mormooni'-sanan käyttö viittaa usein lisäksi vanhoillisuuteen uskonnollisen suvaitsevaisuuden suhteen.

    Termi 'mormoni' ei sisällä mainittua informaatiota, eikä siksi ole terminä saavuttanut suurta niiden puhujien diskurssissa, jotka haluavat välttämättä tehdä selväksi asenteensa tässä asiassa.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    Viittomakieli on kieli sekin. Tuossa kuvatuilla liikkeillä voidaan kuvata ihmisen hengellistä tilaa, jos hän rikkoo käskyjä ja tekemiään liittoja. Väärinkäsitysten välttämiseksi tuota kieltä on karsittu.

    Jos oppinne olisi Jumalasta tuollaisia salarituaaleja ja rangaistuksiahan ei tietenkään tarvittaisi. Noita asioita Smith on kopioinut vapaamuurareilta.

    Karsiminen johtuu tietenkin ihmisten sivistystason noususta ja ulkopuolisesta paineesta.

    "Jos oppinne olisi Jumalasta tuollaisia salarituaaleja ja rangaistuksiahan ei tietenkään tarvittaisi."

    Tuo jos mikä on ahdasmielisyyttä.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    oli Raamatun mukaan ainankin Melkisedekillä, koska sitä nimitettiin hänen mukaansa. Myös VT:n profeetoilla täytyi olla tuo pappeus. Pappeus muuttui alemman tasoiseksi leeviläisessä pappeudessa, mutta kun laki muuttui, niin muuttui myös pappeus.

    En tiedä mitään kohtaan, jossa sanottaisiin, ettei tuota pappeutta olisi annettu kenellekään muulle. Se ettei ole toisinpäinkään mainintaa, kuten kirjoitit: "Kenellekään toiselle samaa pappeutta annettavaksi ei ole pienintäkään mainintaa eikä edes vihjettä Raamatussa," niin se ei merkitse, ettei sitä olisi annettu. Kristus valtuutti apostolinsa johtamaan kirkkoa jälkeensä.

    Kerro, jos tiedät etkä vain luule, millä pappeudella apostolit johtivat kirkkoa? Ei se voinut olla ainakaan Aaronin pappeus, koska lain muutos vaati johtavan pappeuden muutosta. Sanonta kuninkaallinen pappeus voi viitata juuri Melkisedekin pappeuteen, sillä Melkisedek oli Saalemnin kuningas ja myös Kristusta sanotaan kuninkaaksemme.

    Tämä on ihan hyvä kohta:
    ((Hebr 5:5-6,10) Niinpä Kristuskaan ei itse korottanut itseänsä ylimmäisen papin kunniaan, vaan hän, joka sanoi hänelle: "Sinä olet minun Poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin;"

    Siitä ilmenee, ettei kukaan saa ottaa omavaltaisesti pappeutta itselleen, vaan siihen tulee kutsu sellaiselta, jolla on kutsumisen valtuus. Tuo lause osoittaa hyvin myös Isän ja Pojan olentojen erillisyyttä eli puhuu kolminaisuusoppia vastaan.

    "Myös VT:n profeetoilla täytyi olla tuo pappeus." ei juutalaisuuden mukaan joka kai tunsi omat pappinsa ja profeettansa. Melkisedek ei muuten ollut israelilainen eikä YHWH:n pappi, vaan El Eljonin. Uskontojen sekamelska...

    Äänestä

  • on ahdasmielisyyttä kirjoitti:

    "Jos oppinne olisi Jumalasta tuollaisia salarituaaleja ja rangaistuksiahan ei tietenkään tarvittaisi."

    Tuo jos mikä on ahdasmielisyyttä.

    Olen ahdasmielinen myös rasismia kohtaan.

    Äänestä

  • to... kirjoitti:

    "Myös VT:n profeetoilla täytyi olla tuo pappeus." ei juutalaisuuden mukaan joka kai tunsi omat pappinsa ja profeettansa. Melkisedek ei muuten ollut israelilainen eikä YHWH:n pappi, vaan El Eljonin. Uskontojen sekamelska...

    alussa myös muiden kuin juutalaisten historiaa. Juuda on vain yksi Jaakobin pojista.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    alussa myös muiden kuin juutalaisten historiaa. Juuda on vain yksi Jaakobin pojista.

    muistakin kansoista, israelilainen yhteiskunta ei tietenkään syntynyt tai elänyt tyhjiössä, mutta sen kulttiä ei silti pidä sekoittaa mielivaltaisesti muihin tai tehdä sille uutta omaan oppiin sopivaa sisältöä. Tällöin päädytään vain satumaahan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Tiedonantaja kirjoitti:

Kun menemme eteenpäin mormonismin opeissa, niin kannattaa seuraavaksi ottaa esille Aaronin pappeus sekä Melkisedekin pappeus, jotka ovat tärkeitä tekijöitä mormonismissa, ja joiden palauttamisesta Joseph Smith sai omat erityiset ilmoituksensa.

Niinpä kun on kyseessä Aaronin pappeuden palauttaminen, tapahtui se siten, että Smithille ja Oliver Cowderylle ilmestyi sanansaattaja - Johannes Kastaja nimeltään - ja joka ilmoitti tämän viran palauttamisesta. Tämä sanansaattaja sanoi:

"Teille kanssapalvelijoilleni minä Messiaan nimessä annan Aaronin pappeuden, joka pitää hallussaan enkelien palveluksen ja parannuksen evankeliumin ja syntien anteeksisaamiseksi tapahtuvan upotuskasteen avaimia; eikä sitä oteta enää milloinkaan pois maan päältä, niin että vihdoin Leevin pojat uhraavat jälleen uhrin Herralle vanhurskaudessa."(Profeetta Joseph Smithin todistus, s. 19)

Niinikään Melkisedekin pappeuden palauttaminen tapahtui vähän myöhemmin, kun Smith ja Cowdery olivat Susquehanna-joen rannalla. Tällöin heille ilmestyivät Pietari, Jaakob ja Johannes, jotka antoivat Melkisedekin pappeuden avaimet eli valtuudet sekä asettivat heidät "apostoleiksi ja erityisiksi todistajiksi."

Mutta saatamme kuitenkin kysyä, että opettaako Raamattu näistä pappeuksista juuri siten kuin mormonikirkko ajattelee, vai opettaako se aivan toista? Katsomme tätä asiaa seuraavien esimerkkien valossa:

Leevin sukua. Ensinnäkin on hyvä huomata, että jos ihminen omistaisi Aaronin pappeuden, tulisi hänen olla syntyperäinen juutalainen ja Leevin sukua, koska aiemmin tähän virkaan kelpuutettiin vain sellaisen sukuhaaran omaavat. Kuinka moni nykyisistä mormonikirkon jäsenistä todella omistaa tälläisen sukuhaaran, vai eikö tosiasia ole se, että hyvin harvalla heistä on tälläinen tausta? Sentähden tämä ensimmäinen perusedellytys, eli oikea sukuhaara, todistaa sen puolesta, ettei mormoneilla voi todella olla alkuperäistä Aaronin pappeutta:

- (Hebr 7:5) Onhan niillä Leevin pojista, jotka saavat pappeuden, käsky lain mukaan ottaa kymmenyksiä kansalta, se on veljiltään, vaikka nämä ovatkin Aabrahamin kupeista lähteneet;

Uhritoimitukset. Toinen edellytys pappeudelle tulisi olla se, että mormonit suorittaisivat myös uhritoimituksia toimiakseen raamatullisen pappeuden mukaisesti. Eikö tämä kuitenkin ole myös sellainen asia, jota mormonikirkossa ei ole tähän päivään mennessä noudatettu? Tämä todistaa myös sen puolesta, ettei heidän pappeutensa ole alkuperäisen mallin mukainen:

- (Hebr 10:11) Ja tämän tahdon perusteella me olemme pyhitetyt Jeesuksen Kristuksen ruumiin uhrilla kerta kaikkiaan.

11. Ja kaikki papit seisovat päivä päivältä palvelustaan toimittamassa ja usein uhraamassa, aina samoja uhreja, jotka eivät ikinä voi syntejä poistaa;

Pappeus katosi. Kun Kristus tuli, tapahtui myös se asia, että aaronilainen pappeus katosi hänen myötään. Se katosi, koska hän toi uuden liiton ja uhrit lakkasivat olemasta voimassa. Jos sentähden halutaan edelleen pitäytyä aaronilaiseen pappeuteen olisi se paluuta vanhaan liittoon, jota ei enää ole voimassa. Se tekisi myös turhaksi Jeesuksen sovitustyön merkityksen, koska hän oman itsensä kautta otti kertakaikkiaan pois meidän syntimme:

- (Hebr 7:11,12,18) Jos siis täydellisyys olisi saavutettu leeviläisen pappeuden kautta, sillä tähän on kansa laissa sidottu, miksi sitten oli tarpeen, että nousi toinen pappi Melkisedekin järjestyksen mukaan eikä tullut nimitetyksi Aaronin järjestyksen mukaan?

12. Sillä pappeuden muuttuessa tapahtuu välttämättä myös lain muutos.

18. Täten kyllä entinen säädös kumotaan, koska se oli voimaton ja hyödytön

- (Hebr 8:13) Sanoessaan "uuden" hän on julistanut ensimmäisen liiton vanhentuneeksi; mutta se, mikä vanhenee ja käy iälliseksi, on lähellä häviämistään.

- (Hebr 10:12) mutta tämä on, uhrattuaan yhden ainoan uhrin syntien edestä, ainiaaksi istuutunut Jumalan oikealle puolelle,

Ei eri asteita. Jos edellytämme, että alkuseurakunnan aikana olisi vallinnut aaronilainen pappeus, jossa olisi ollut eri asteita (Diakoni 12 v. iässä, opettaja 14 v. iässä ja pappi 16 v. iässä), niin varmaankin siitä olisi mainittu Raamatussa. Samoin jos alkuseurakunnan jäsenillä olisi ollut Melkisedekin pappeus, olisi varmasti siitäkin mainittu.

Kuitenkin, jos tutkimme Raamattua, ei siellä puhuta näistä asioista, vaan se puhuu vain yleisestä pappeudesta, joka tulee jokaisen Kristuksen vastaanottaneen osalle:

- (1 Piet 2:9) Mutta te olette "valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, omaisuuskansa, julistaaksenne sen jaloja tekoja", joka on pimeydestä kutsunut teidät ihmeelliseen valkeuteensa;

- (Ilm 1:5,6) a Jeesukselta Kristukselta, uskolliselta todistajalta, häneltä, joka on kuolleitten esikoinen ja maan kuningasten hallitsija! Hänelle, joka meitä rakastaa ja on päästänyt meidät synneistämme verellänsä

6. ja tehnyt meidät kuningaskunnaksi, papeiksi Jumalalleen ja Isälleen, hänelle kunnia ja voima aina ja iankaikkisesti! Amen.

Kristus pappi Melkisedekin järjestyksen mukaan. Mitä tulee Melkisedekin pappeuteen, niin sanoo Uusi testamentti sen selvästi koskevan vain Kristusta, joka on pappi iankaikkisesti Melkisedekin järjestyksen mukaan. Siksi tämä johtaa siihen, ettemme me tavalliset ihmiset nykypäivänä voi omistaa sitä. Tämä varmasti koskee myös mormoneita, jotka uskovat omistavansa sen.

- (Hebr 5:5,6,10) Niinpä Kristuskaan ei itse korottanut itseänsä ylimmäisen papin kunniaan, vaan hän, joka sanoi hänelle: "Sinä olet minun Poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin";

6. niinkuin hän toisessakin paikassa sanoo: "Sinä olet pappi iankaikkisesti Melkisedekin järjestyksen mukaan."

10. hän, jota Jumala nimittää "ylimmäiseksi papiksi Melkisedekin järjestyksen mukaan."

- (Hebr 6:20) jonne Jeesus edelläjuoksijana meidän puolestamme on mennyt, tultuaan ylimmäiseksi papiksi Melkisedekin järjestyksen mukaan, iankaikkisesti

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu