Ylipapitar Rea!

Lainasin Rea Aallon raporttin Ruotsista, sikäläisen Helluntaiseurakunnan tilaisuudesta. Kysyisin sinulta hyvä Rea, miksi näet niin suurta vaivaa Helluntaikirkon ja sen jäsenten tilaisuuksissta?
Kuvitteletko omaavasi jonkin yliluonnollisen kyvyn, joka oikeuttaa sinut kaiken toimintamme tuomitsemiseen?
Entä sitten, kun sinä joudut itse vastaamaan tästä jatkuvasta ihmisten uskonnon ja palvelusmenojen häpäisystä, kuka sinua puolustaa?

"Keskusteltiin tuossa hetki sitten erään helluntailaisen pariskunnan kanssa ja he kertoivat että eilen oli taas oikein kunnon kaatumiskokoukset Göteborgin suomalaisessa helluntaiseurakunnassa.Hirveä meteli ja hihhuloiminen oli kuulunut, niin että monet peittivät kädellä korvansa moisesta huudosta."

Hyvä Rea, jätä meidät oman Jumalamme rauhaan, tee se, ole hyvä, kiitos.
12631
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

virallistetun nimimerkin
puuttuminen takaa
tehokkuuden puuttumisen.

nyt
puskasta ampuja
harrastaa
vääryyden puolustamista.

Äänestä

eikös palstan tarkoitus ole juuri keskustella helluntailaisuuden ilmenemismuodoista?

Äänestä
  • Helluntailaiset ovat siitä erikoinen porukka,ne ei keskustele,ne vaalii sitä omaa lahkoa.Siinä se juuri on se mutka,sitten ne valittavat että heitä moititaan kun vaan puhutaan asioista niin kuin ne hellarilahkossa on.Ne tekeytyy jo marttyyreiksi täälä 24lläkin.

    Äänestä

  • Ei pysty keskustelemaan kirjoitti:

    Helluntailaiset ovat siitä erikoinen porukka,ne ei keskustele,ne vaalii sitä omaa lahkoa.Siinä se juuri on se mutka,sitten ne valittavat että heitä moititaan kun vaan puhutaan asioista niin kuin ne hellarilahkossa on.Ne tekeytyy jo marttyyreiksi täälä 24lläkin.

    porukka salasi viimeiseen asti totuutta?

    Äänestä

  • esimerkki kirjoitti:

    porukka salasi viimeiseen asti totuutta?

    vääryyden vallassa, alustalakaen ! Ei pidä yleistää, täysin yksittäinen tapaus!

    Äänestä

  • RitariOlevainen kirjoitti:

    vääryyden vallassa, alustalakaen ! Ei pidä yleistää, täysin yksittäinen tapaus!

    jokainen viisas välttää uskonlahkoja, ja
    mistä sinä sen voit varmuudella sanoa, onko kyse yksittäisestä tapauksesta, vai oletko selvännäkijä?

    Äänestä

  • kristityille kirjoitti:

    jokainen viisas välttää uskonlahkoja, ja
    mistä sinä sen voit varmuudella sanoa, onko kyse yksittäisestä tapauksesta, vai oletko selvännäkijä?

    tuntuu että jollakin muulla on se selvännäkijän kyky, kun pystyy tuosta lonkalta sanomaan kaikki harhaoppisiksi. :(

    Äänestä

  • hansutuulia kirjoitti:

    tuntuu että jollakin muulla on se selvännäkijän kyky, kun pystyy tuosta lonkalta sanomaan kaikki harhaoppisiksi. :(

    havainnut Reean väittävän "kaikkia"harhaoppisiksi, hän vaan tekee kaikkensa tasa-arvon eteen.
    En tunne Reeaa, mutta kirjoitukset vaikuttavat siltä, että hän vastustaa ns.henkilöpalvontaa.

    Äänestä

  • .Lucia kirjoitti:

    havainnut Reean väittävän "kaikkia"harhaoppisiksi, hän vaan tekee kaikkensa tasa-arvon eteen.
    En tunne Reeaa, mutta kirjoitukset vaikuttavat siltä, että hän vastustaa ns.henkilöpalvontaa.

    -ainakin kaikki helluntailaiset sananjulistajat on tämän Reean mielestä vähintään harhaoppisia ja eksyksissä yms..

    -kaikki jotka ovat eri mieltä Reean kanssa,-ovat väärässä jne..vain REEA ja HÄNEN SUURI MINÄNSÄ voi olla oikeassa,-uskonasioissa jne..

    -niinpä hän onkin nyt kirkon jäsen :-)

    -oletko/oletteko lukeneet Ateistit alttarilla kirjaa..sieltä kyllä selkee kuka on harhaoppinen ja kuka ei..

    -nykyisin melkein kaikki kirkon johtavat piispat suomessa,kieltävät melkein kaikki Raamatun perustotuudet jne..mitä virkaa on sellaisella kirkolla,-kokonaisuutena ?!

    -voi olla tietenkin kirkossakin yksittäisiä srk:a joissa vielä jollakin tavalla Jumalaa palvellaan ja uskotaan,-mutta harvemmassa on..

    -kaiken lisäksi kirkko ei ole edes Raamatun mallin mukainen srk:ta alunalkaenkaan,eikä sitä ole perustettu alkusrk:n mallin mukaisesti !

    -siinä sitä onkin sitten arvostelupohjaa,-arvostella Helluntailaisuutta jossa sentään yritetään,elää Raamatullisesti,opissa ja elämässä !

    Äänestä

  • uskossa tänään kirjoitti:

    kun sanoi, että Rea pitää kaikkia helluntailaisia sananjulistajia harhaoppisina. Matti Kumpulainen on ReAn mielestä OK, Viksten oli helluntailainen sananjulistaja OK, niin on Kuko Hostikkakin. Eino Välipakka, entinen Göteborgin helluntaiseurakunnan saarnaaja raitis ja kunnioitettu SAARNAMIES, häntäkin Rea on täällä sanonut Kristuksen evankeliumin raittiiksi julistajaksi. VoiTTE hakea sen Rean listan tuolta hausta jota kiinnostaa, oli siinä mainittu muitakin, mutta en nyt muista enempää. valitettavasti on kuitenkin niin, että suurin osa nykyjulistajista on evankeliumin väärennöksen levittäjiä.

    Äänestä

Rea Aaltoa on siunattu henkien erottamisen lahjalla terveen järjen lisäksi.

Kannattaa ottaa vakavasti, mitä hän kirjoittaa.

Lahkoissa tapahtuu suurempia ihmeitä ja tunnustekoja, mitä tavallisen riviuskovaisen eksyttämiseksi edes tarvitaan.

Äänestä
  • Rea on todella ylipapitar. Sitä ei ole syytä epäillä, kun lukee hänen kirjoituksensa.

    Olisi hyvä, jos hänelle osoitettaisiin ministeriöstä virkapaikka, josta voisi ohjata tätä idiotismiin vajonnutta uskovaisten laumaa.

    Hän voisi poistaa työtömyyden, joka johtuu laiskuudesta. Samoin alkoholismin ja siitä aiheutuvan irtolaisuuden. Nämä tietysti johtuu syntisestä elämästä...?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

24.10 -06. kirjoitti:

Lainasin Rea Aallon raporttin Ruotsista, sikäläisen Helluntaiseurakunnan tilaisuudesta. Kysyisin sinulta hyvä Rea, miksi näet niin suurta vaivaa Helluntaikirkon ja sen jäsenten tilaisuuksissta?
Kuvitteletko omaavasi jonkin yliluonnollisen kyvyn, joka oikeuttaa sinut kaiken toimintamme tuomitsemiseen?
Entä sitten, kun sinä joudut itse vastaamaan tästä jatkuvasta ihmisten uskonnon ja palvelusmenojen häpäisystä, kuka sinua puolustaa?

"Keskusteltiin tuossa hetki sitten erään helluntailaisen pariskunnan kanssa ja he kertoivat että eilen oli taas oikein kunnon kaatumiskokoukset Göteborgin suomalaisessa helluntaiseurakunnassa.Hirveä meteli ja hihhuloiminen oli kuulunut, niin että monet peittivät kädellä korvansa moisesta huudosta."

Hyvä Rea, jätä meidät oman Jumalamme rauhaan, tee se, ole hyvä, kiitos.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu