Suomen itärajan takana ollutta osaa karjalaisten vanhastaan asuttamasta Karjalan aluetta, Venäjän Karjalaa, Vienaa ja Aunusta, kutsuttiin Suomessa Itä-Karjalaksi
Kansallisrunoelman kalevalaisten runojen pääosa oli kerätty sieltä, ja suomalaiskansallisen ajattelun saadessa voimaa 1800-luvun lopulla Suur-Suomi-ajattelu tavoitteli alueen liittämistä Suomeen. Alueen suomenheimoinen väestö sai tartunnan samasta ajattelusta, mutta etupäässä perinnäisen hallinnon pysyvyyden voima jäi hallitsevaksi.
Vuoden 1918 alussa heimoaatteen kannattajat alkoivat järjestää retkikuntia saadakseen Itä-Karjalan asukkaat liittymään Suomeen. Senaatti ja ylipäällikkö tukivat hanketta - antoipa Mannerheim helmikuussa lupauksen, ettei hän pane miekkaansa tuppeen (Miekantuppipäiväkäsky) ennen kuin Viena ja Aunus on vapautettu Leninin sotilaista. Saksan ja Venäjän solmittua Brestin rauhan 3.3. 1918 Suomen hallituksen politiikka muuttui tässä asiassa varovaiseksi.
Huhti-toukokuussa 1918 Mannerheimin päämajassa valmisteltiin operaatiota Aunukseen, sekä heimoaatteen tukemiseksi että Venäjän valkoisten auttamiseksi Pietarin valloittamiseksi. Senaatti esti kuitenkin tämän hankkeen toteutumisen. Mannerheim uskoi, että valkoiset venäläiset luovuttaisivat kiitokseksi Itä-Karjalan Suomelle (Pietarin kysymys).
Itä-Karjalan yhdistämisaate voimistui Suomessa 1918-1922 heimosotaretkien aikana ja sen jälkeen ylioppilaiden perustaman Akateemisen Karjala-Seuran (AKS) ja muiden heimojärjestöjen valta-aikana. Mannerheim ei julkisesti enää asettunut tukemaan näitä hankkeita, ja 1930-luvulla ne jäivät muiden hankkeiden varjoon.
Vasta Saksan suunnitellessa kevätkesällä 1941 Neuvostoliiton hajottamista, Suomen heimojärjestöjen edustajille annettiin taas tehtäväksi muodostaa heimopataljoonia ja valmistella Itä-Karjalan hallintoa sen miehittämisen varalta. Sekä valtiojohto että sotilasjohto katsoivat, että Suomen olisi Neuvostoliiton hajotessa otettava vastuu Itä-Karjalasta. Rauhankonferenssin yhteydessä suomenheimoisten asuma-alue voitaisiin liittää Suomeen, mikä avasi aivan uusia taloudellisia mahdollisuuksia.
Jatkosodan alkuvaiheessa puhuttiin varsin avoimesti Itä-Karjalan Suomeen liittämisestä, ja Mannerheimkin antoi joukoille 10.7. 1941 hyökkäyspäiväkäskyn, jossa Viena ja Aunus taas olivat näkyvästi esillä. Syksyllä 1941 suomalaiset joukot miehittivät melkoisen osan Itä-Karjalasta, ja sinne perustettiin ylipäällikön käskystä Itä-Karjalan sotilashallinto.
Neuvostohallinto oli ehtinyt evakuoida alueelta suuren osan väestöstä, ja jäljellejääneistä vain puolet oli jollain lailla suomenheimoisia. Rintamalinjaa lähellä oleva, yleensä venäjänkielinen väestö eristettiin suuriin leireihin. Taloudellista etua miehityksestä ei Suomelle ollut, sillä väestöä jouduttiin osaksi huoltamaan Suomesta käsin.
Sotilashallinnon edustajat valmistelivat alueen suomalaistamista. Mm. Petroskoille annettiin nimi Äänislinna. Suomenkielisiä kouluja ja opettajanvalmistuslaitoksia avattiin. Luterilainen kirkko pyrki käännyttämään väestön luterialaiseksi, koska katsottiin, että alue oli uskonnoton. Varsin suuri osa väestöstä oli kuitenkin pohjimmiltaan ortodoksista, ja Mannerheim asetti tarkat rajat luterilaisten pappien käännytysinnolle.
Kun suomalaismiehitys kesäkuussa 1944 päättyi, vain muutama tuhat itäkarjalaista seurasi suomalaisia Suomeen. Loput jäivät paikoilleen, ja suomenheimoinen väestö joutui vaikeaan asemaan, kun Neuvostoliiton epäluulot kohdistuivat heihin. Alueelta kerättiin tarmokkaasti todistajalausuntoja suomalaismiehittäjiä vastaan, mutta vain aniharvat tapaukset johtivat syytetoimiin sotarikoksista. Miehittäjät selvisivät puhtaammin paperein kuin monilla muilla Euroopan ja Aasian alueilla.
Kysymys kuuluu: missä määrin tämä nykyinen "Karjalan palautus" innostus liittyy vanhaan Suur-Suomi ajatteluun?
Karjalan palautusta ajavien kokoava järjestö on ProKarelia, jossa on suoria yhteneväisyyksia edesmenneeseen Akateemiseen Karjala-seuraan. Samat aatteet asialla?
Kansallisrunoelman kalevalaisten runojen pääosa oli kerätty sieltä, ja suomalaiskansallisen ajattelun saadessa voimaa 1800-luvun lopulla Suur-Suomi-ajattelu tavoitteli alueen liittämistä Suomeen. Alueen suomenheimoinen väestö sai tartunnan samasta ajattelusta, mutta etupäässä perinnäisen hallinnon pysyvyyden voima jäi hallitsevaksi.
Vuoden 1918 alussa heimoaatteen kannattajat alkoivat järjestää retkikuntia saadakseen Itä-Karjalan asukkaat liittymään Suomeen. Senaatti ja ylipäällikkö tukivat hanketta - antoipa Mannerheim helmikuussa lupauksen, ettei hän pane miekkaansa tuppeen (Miekantuppipäiväkäsky) ennen kuin Viena ja Aunus on vapautettu Leninin sotilaista. Saksan ja Venäjän solmittua Brestin rauhan 3.3. 1918 Suomen hallituksen politiikka muuttui tässä asiassa varovaiseksi.
Huhti-toukokuussa 1918 Mannerheimin päämajassa valmisteltiin operaatiota Aunukseen, sekä heimoaatteen tukemiseksi että Venäjän valkoisten auttamiseksi Pietarin valloittamiseksi. Senaatti esti kuitenkin tämän hankkeen toteutumisen. Mannerheim uskoi, että valkoiset venäläiset luovuttaisivat kiitokseksi Itä-Karjalan Suomelle (Pietarin kysymys).
Itä-Karjalan yhdistämisaate voimistui Suomessa 1918-1922 heimosotaretkien aikana ja sen jälkeen ylioppilaiden perustaman Akateemisen Karjala-Seuran (AKS) ja muiden heimojärjestöjen valta-aikana. Mannerheim ei julkisesti enää asettunut tukemaan näitä hankkeita, ja 1930-luvulla ne jäivät muiden hankkeiden varjoon.
Vasta Saksan suunnitellessa kevätkesällä 1941 Neuvostoliiton hajottamista, Suomen heimojärjestöjen edustajille annettiin taas tehtäväksi muodostaa heimopataljoonia ja valmistella Itä-Karjalan hallintoa sen miehittämisen varalta. Sekä valtiojohto että sotilasjohto katsoivat, että Suomen olisi Neuvostoliiton hajotessa otettava vastuu Itä-Karjalasta. Rauhankonferenssin yhteydessä suomenheimoisten asuma-alue voitaisiin liittää Suomeen, mikä avasi aivan uusia taloudellisia mahdollisuuksia.
Jatkosodan alkuvaiheessa puhuttiin varsin avoimesti Itä-Karjalan Suomeen liittämisestä, ja Mannerheimkin antoi joukoille 10.7. 1941 hyökkäyspäiväkäskyn, jossa Viena ja Aunus taas olivat näkyvästi esillä. Syksyllä 1941 suomalaiset joukot miehittivät melkoisen osan Itä-Karjalasta, ja sinne perustettiin ylipäällikön käskystä Itä-Karjalan sotilashallinto.
Neuvostohallinto oli ehtinyt evakuoida alueelta suuren osan väestöstä, ja jäljellejääneistä vain puolet oli jollain lailla suomenheimoisia. Rintamalinjaa lähellä oleva, yleensä venäjänkielinen väestö eristettiin suuriin leireihin. Taloudellista etua miehityksestä ei Suomelle ollut, sillä väestöä jouduttiin osaksi huoltamaan Suomesta käsin.
Sotilashallinnon edustajat valmistelivat alueen suomalaistamista. Mm. Petroskoille annettiin nimi Äänislinna. Suomenkielisiä kouluja ja opettajanvalmistuslaitoksia avattiin. Luterilainen kirkko pyrki käännyttämään väestön luterialaiseksi, koska katsottiin, että alue oli uskonnoton. Varsin suuri osa väestöstä oli kuitenkin pohjimmiltaan ortodoksista, ja Mannerheim asetti tarkat rajat luterilaisten pappien käännytysinnolle.
Kun suomalaismiehitys kesäkuussa 1944 päättyi, vain muutama tuhat itäkarjalaista seurasi suomalaisia Suomeen. Loput jäivät paikoilleen, ja suomenheimoinen väestö joutui vaikeaan asemaan, kun Neuvostoliiton epäluulot kohdistuivat heihin. Alueelta kerättiin tarmokkaasti todistajalausuntoja suomalaismiehittäjiä vastaan, mutta vain aniharvat tapaukset johtivat syytetoimiin sotarikoksista. Miehittäjät selvisivät puhtaammin paperein kuin monilla muilla Euroopan ja Aasian alueilla.
Kysymys kuuluu: missä määrin tämä nykyinen "Karjalan palautus" innostus liittyy vanhaan Suur-Suomi ajatteluun?
Karjalan palautusta ajavien kokoava järjestö on ProKarelia, jossa on suoria yhteneväisyyksia edesmenneeseen Akateemiseen Karjala-seuraan. Samat aatteet asialla?
Vastaukset 10
Vanhimmat
Etpä ole kovin tarkkaan seurannut mitä asiaa ajetaan. Toki monenlaisia kommentteja löytyy laidasta laitaan, mutta kyllä aiheena on Talvi- ja Jatkosodan jälkeen luovutettujen alueiden palauttaminen Suomelle.
"Etpä ole kovin tarkkaan seurannut mitä asiaa ajetaan. Toki monenlaisia kommentteja löytyy laidasta laitaan, mutta kyllä aiheena on Talvi- ja Jatkosodan jälkeen luovutettujen alueiden palauttaminen Suomelle. "
Miksi Aluepalautus ry sitten vaati internetsivuillaan Repolan ja Porajärven saamista Suomelle? Nehän eivät ole sodissa menetettyjä alueita vaan jo Tarton rauhansopimuksessa 1920 menetettyjä pitäjiä.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Repola
http://fi.wikipedia.org/wiki/Porajärvi
"Repola ja Porajärvi Suomelle toistaiseksi
Suomi luovutti Tarton rauhansopimuksessa Neuvosto-Venäjälle Repolan ja Porajärven suomalaiskylät.
Aluepalautus ry edellyttää, että Venäjä nyt luovuttaa nämä kylät toistaiseksi takaisin Suomelle, koska Tarton rauhan rajojen palautusta koskevaa neuvottelua ei ole saatu käyntiin Suomen ja Venäjän välille.
Repola ja Porajärvi voidaan luovuttaa Venäjällä takaisin, kun Tarton rauhansopimuksen palautuksesta on päästy maiden välillä sopimukseen. Tällä hetkellä, kun Tarton rauhan rajat eivät ole voimassa, Venäjällä ei ole Aluepalautus ry:n mielestä oikeutta pitää hallussaan Repolaa ja Porajärveä."
.. inhaa kgb-pumppinkia http://www.blogger.com/profile/16818383 olette iivanat
Luepas uudestaan mitä siinä sanotaan.
Ajattelukin on sallittua.
Koska Stalin yksipuolisesti peruutti Tarton rauhansopimuksen (jossa Suomi puolestaan palautti Repolan ja Porajärven Venäjälle) niin silloinhan em. palautus on myös peruttu, ja Repola ja Porajärvi "kuuluvat" Suomelle.
Sehän on vain loogista!
Mutta Aluepalautus ry haluaa vain Tarton rauhansopimuksen voimaan. Siinä eivät Repola tai Porajärvi kuulu Suomelle, eikä Aluepalautus niitä haluakaan, vaan Tarton rauhan rajat.
Revanssimiehet nykypäivänä edustavat sitä suomalaisten pimeää puolta joka lähinnä pyrkii sabotoimaan vastuullisen valtiojohdon toimintaa maan parhaaksi,
"AKS:n sisällä toimi puolisalainen ja puolisalaliittolainen ydinjoukko nimeltä "Vihan Veljet", jolla oli omat rituaalinsa ja musta lippunsa, jonka alla "veljet" vannoivat "vihan valan" venäläisiä ja kaikkea venäläistä kohtaan. Muitakin samankaltaisia sotilashenkisiä järjestöjä oli olemassa, ja ne julkaisivat omia lehtiään: suojeluskuntajärjestö, Isänmaallinen Kansanliike ja naisjärjestö Lotta Svärd (joka oli saanut nimensä J. L. Runebergin isänmaallisen balladin sankarittaren mukaan).
Venäläisvihan huippukautena Suomen omat sisäiset yhteiskunnallis-poliittiset ongelmat saivat rodullisen ja etnisen värityksen, kaikkeen oli syypää "perivihollinen", joka näyttäytyi pysyvänä uhkana suomalaisille, Euroopalle ja koko länsimaiselle kulttuurille, ja niitä suojelemaan oli itse kohtalo määrännyt idän etuvartioksi Suomen. Kiihkeimmät värisokeat Venäjän-vihaajat eivät kummemmin erottaneet edes punaisia valkoisista tai bolševikkeja venäläisistä monarkisteista — rotutunnusmerkki riitti. Heidän tarkoituksenaan oli puhdistaa Suomi kaikista venäläisistä, ja etenkin Neuvostoliiton rajan läheiset alueet, joilla venäläiset muka yllyttivät paikallista suomalaisväestöä. Valitettavasti Neuvostoliitossakin ryhdyttiin samoihin aikoihin samansuuntaisiin toimiin, eivätkä ne jääneet pelkiksi aikeiksi, vaan suomalainen alkuperäisväestö todellakin siirrettiin pois Suomen rajan läheisiltä alueilta." EK
Olipa kovin mielenkiintoista. Tuntuu kuin olisin jotakin tuonsuuntaista, mahdollisesti eri tavoinkin painiotettua muutaman kerran lukenut.
Miten se muuten liitty Karjalan palauttamiseen. Asiasta on aikaa jo hieman enemmän kuin Karjalan menetyksestä.
Jos nyt satut olemaan sitä mieltä että sota oli AKS:n syytä, annat sille liian suuren painoarvon.
Enemmän voinee syyttää NL:n Suomalaisia emigranttikommunisteja, joiden Stalinille ja kumppaneille antaman väärän tiedon varaan voitaneen laskea sekin, että ensmmäisillä Talvisodan hyökkäysjoukoilla oli soittokuntakin mukana.
Katsoppas sanakirjasta mitä revanssi tarkoittaa.
Uuden sodan toivossa tuntuvat tällä palstalla olevan etupäässä Karjalan palautuksen vastustajat.
Rivien välissä ja joskus riveilläkin he esittävät palautusneuvottelujen pyytämisen johtavan sotaan.
Ilmi tulee myös se että he ovat odottamansa ja toivomansa sodan puhjettua valmiit tyytyväisinä toteamaan:" Siitäs saitte! Mitäs me sanottiin."
Hyvin suomalaista. Ettei olis vielä pimeääkin.
Jos palautusjärjestö vaatii nykypäivänä Venäjältä Repolaa ja Porajärveä, joiden nimismies AKS:n marttyyri Hans Håkan Christian Sivén ampui itsensä kun Suomi ei ko. pitäjiä Tarton häpeärauhansopimuksen mukaan saanutkaan, niin yhtymäkohtia löytyy melkoisen paljon ja silmiinpistävästi.
Eroakin toki on, mutta yhteneväisyyksiä löytyy näköjään myös.
no miksi oli oikein, että Suomi joutui häpeärauhaan?
samaa sarjaa kuin hannu kilpeläinen http://www.blogger.com/profile/16818383 ;)